Hannu Aho: Pelistä pois

Hannu Ahon Pelistä pois, WSOY 1982 (toinen painos) on 469 sivun kertomus 29-vuotiaasta toimittajasta, jonka krapula-aamuja, tilityksiä elämästä ja löysän moraalin naisjuttuja kelataan lähiölinkityksessä. Minusta varsin toimiva konsepti, kaikki ei ole maailmassa pelkkää suoraviivaista onnistumista, keskiluokkaista menestystarinaa ja ydinperheen onnea.

".... ; lähiöistä en jaksa hänelle jauhaa, ostarista ja rähinöivistä nuorisojengeistä, en niistä ihmisistä, jotka olivat lähteneet maalta livohkaan, pakoon vilua ja nälkää ja päätyneet Hesan kupeelle lähiöparatiisiin jonka varjoina häilyivät avioerot ja alkoholismit, tukkoisten viemäreitten paskanhaju ja elementtikasarmien kumiseva kalseus, joita ne kävivät vatvomassa lähiöräkälässä illat pitkät .... ja yhtä lailla mielenvikainen samassa hullujehuoneessa tunsin olevani kuin niistä jokainen."

Päähenkilö ja minäkertoja on Heikki "Henkka" "Hullu-" Haapala, joka on freelence toimittaja ja (aloitteleva) kirjailija. Hullu-Haapala naputtaa lähiöasunnossaan koneella teosta ja suree suuren rakkautensa Kittan perään, eikä asettaudu lainauksessa lähiön alkuasukkaita ylemmälle tasolle, siinä hän juo ja nai varsinkin kun naapurista piipahtaa välin Jantta-niminen "yleinen nainen", jonka kanssa "on". Ongelma on siinä, että Jantta on muidenkin kanssa esimerkiksi päähenkilön veljen Peten kanssa, joka tuli vain vierailulle, niin jo lakanat olivat tahroilla, ilo on ylimmillään, kun päähenkilö tulla tupsahtaa kesken kaiken asuntoon.

Kielikuvat ovat ainakin erilaisia, kuten "Kevät alkoi röhkiä" s.42 ja erilaisia tai samanlaisia ovat myös Henkan kaverit Hande, poispotkittu koululainen, nero alallaan, Granlund, Teukka, sisko Eerika tämän poikakaveri Jaska, kaikki miehet viinalle ja v*tulle persoja ja naiset naimiselle. Anteeksi ilmaisu, mutta kirjoitan sen, niin kun se teoksessa on, että kukaan ei tätä loistavaa kuvausta turhaan lue. Henkka ajelehtii viinapubeihin ja naisten kerrostaloasuntoon toistaen samaa kaavaa naiden ja juoden. Petikumppaneita on niin irtotukalla kaljulaikkunsa peittävä kyltymätön Veeruska kuin veljensä kaltoinkohtelema paikkojaan häpeävä Tsupukka, jonka lapsi on huostaanotettu. Vältän tälläisiä sanoja ja ilmauksia blogissani, mutta kirjassa on paljon pahempaakin. Mutta on parempaakin, karkelot Veeruskan kanssa kuvataan "harlekiini"-tasolla, jossa asioista käytetään runollisia kiertoilmauksia sekä aivan irvokkaalla ilmitasolla.

Varsin romaanin toisessa osassa päähenkilö muistelee ankeaa työläislapsuuttaan, isä ei välitä, vaan juo, ja kuolee, äiti sinnittelee, muutenkin kelataan erilaisia ryyppyremmejä ja kouluporukoita, joissa reppanat jäävät matkan varrelle. Äidin asenne on puritaanisempi, hänen käsityskykyynsä ei mahdu ateistit, hinnankorotukset, kommunistit, korpilakot, ravintolat, kiroilu, niissä oli jotain hämärää. Henkka yrittää ymmärtää, "että todellisuus oli kaiken sen antiteesi", mitä äiti piti arvossa.

Romaani on jaettu viiteen osaan: Freelancer, Joulu Tampereella, Tsupukka, Viimeinen sininen ja Shanghain Lili, ja osat nimettömiin lukuihin.

Tapahtumapaikkoina on Helsinki, Tampere, Hämeenlinna. Päähenkilön ajalehtimista Kitan kaipuussa lakanoista räkälään, sieltä lakanoihin kuvataan, mutta samalla valmistuu kirja, jonka julkaisuneuvotteluja kuvataan kauniisti "Se sormeili pitkillä värittömillä kynsillään käsistä, varoen kuin se olisi sisältänyt paskaa." Kirjakuvion lisäksi päivittyy päähenkilön ja siskosten elämäntarinat ja suhde Kittaan.

Nykyproosaa yhteiskunnan elävistä kerroksista, eliitti ei koe tätä - kuin lukemalla.

***
-Teoksessa on lainaus, jota joskus olen tietämättäni lainannut "ne, jotka tietävät eivät puhu ne, jotka puhuvat eivät tiedä". En ehkä tiedä mitään, mutta Tsupukka oli kirjan henkilöistä kaltoinkohdelluin. Vastuutakantava tosin reppana nuori nainen, jonka lapsi otettiin pois lähinnä oman perheen kateuden ja pahojen puheiden vuoksi. Hän olisi päähenkilöäkin hoivannut, mutta tutut tulevat hakkaamaan "Henkan". Aho kuvaa todella hyvin lähiökasarmien syrjäytyneitä ymmärtäen, mutta kaunistelematta. Kirja on karhea, ja osin karsea, mutta minusta kuvaa tiettyä todellisuutta.

Teoksessa politikoidaan 1980-luvun haasteiden parissa, joita olivat
-aikuiskoulutusta lisättävä myös perus- ja ammattikoulutusta
-eläkkeelle siirryttävä nykyistä joustavammin
-työaikaa lyhennettävä

No nyt eläkkeelle pitäisi siirtyä myöhemmin ettei eläkepommi poksahda, joustavuus on siirtynyt työntekijän selkänahkaan, sen pitää venyä, mutta suu ei saa samaan aikaan paukkua. Työaikakeskustelutkin ovat jo toisinpäin, suomalaiset ovat liian vähän töissä, niin minustakin: työttömyyttä  on liikaa eli töitä pitäisi saada ja varsinkin nuorisotyöttömyyttä pitäisi alentaa.
***
Tämä on Hannu Ahon (1948 - 2012) kymmenes romaani, tuotantolistassa 13 merkintää. Wikipedian mukaan Aho oli syntynyt Nokialla ja kuollut Tampereella. Huomasin suruviestin viime vuonna. Hän on voittanut 1976 wsoy:n nuortenkirjallisuuden palkinnon (luultavasti teokseslla Kaukana vihreä meri), Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 1978 sekä Runebergin palkinnon vuonna 1997.

Helsingin Sanomien muisto-kirjoitus on täällä.