perjantai 17. elokuuta 2012

Leo Tolstoi: Ylösnousemus




Leo Tolstoin Ylösnousemus (1899) on 668 sivun mittainen kolmeosainen romaani ylpeydestä, lankeemuksesta, uskosta, uskonnollisuudesta, yhteiskunnallisista oloista, talonpojista ja vankiloista, hyvin tyypillinen tolstoilainen teos. Se on kahdella tavalla haastava teos, siinä on pitkälle menevää uskonnollista pohdiskelua, mutta myös rankkaa yhteiskunnallista analyysiä. Minusta teos kannattaa lukea kahdessa tapauksessa. Jos on lukenut Tolstoin Sodan ja rauhan sekä Anna Kareninan, kannattaa myös tämä lukea, sillä teos osoittaa, mihin Tolstoin kehitys uskonnollisissa, poliittisissa kysymyksissä ja maan omistusasioissa päätyy. Jos lukee vain yhden Tolstoin, tämä on lyhin ja sisältää useimmat hänen teemoistaan. Ylösnousemus käsittelee myös oikeudenkäytön ja vankiloiden kohdalla samoja teemoja kuin Dostojevskin Rikos ja Rangaistus. Linkit näihin mainittuihin teoksiin löytyvät postauksen lopuksi.

Kirja Ylösnousemus alkaa ”Vaikka ihmiset olivat … täyttäneet ilman kivihiilen ja naftan katkulla, leikkaamalla tasanneet puut muodottomiksi ja karkoittaneet kaikki eläimet ja linnut –tuntui kevät siitä huolimatta keväältä kaupungissakin”. Käännös on Juho Tervosen ja painos on kuvitettu laitos Wsoy:n vuoden 1926 satoa.

Teoksessa on kaksi päähenkilöä ruhtinas  Dmitri Ivanovits Nehljudov, joka nuoruudessaan oli rakastunut, mutta myöhemmin vietellyt ja jättänyt  nuoren tätiensä kasvattityttären orvon Katerina "Katjusha" Maslovan, joka kantoi hänen lastaan. Maslova päätyy porttolaan ”prostitueeratuksi”. Siperialaisen kauppiaan sydänkohtauksen jälkeen hänet tuomitaan ilmeisen syyttömänä neljäksi vuodeksi pakkotyöhön. Dmitri Ivanovits Nehljudov on sattumalta valamiehenä farssiksi kuvatussa oikeudenkäynnissä. Tuomion seurauksena Nehljudov käy moraalista pohdintaa ja yrittää vapauttaa Maslovaa, mutta myös muita vankeja, ja tutustuu oikeusjärjestelmään, asianajajiin, tuomareihin ja  poliittisiin vankeihin. Hän kokee uskonnollisen ja ”poliittisen” herätyksen. Jälkimmäiseen kuuluu ajatus, että maata ei voi omistaa. Siksi hän vuokraa ja jakaa sitä edullisesti talonpojille, jotka suhtautuvat vaihtelevasti ruhtinaan epätavalliseen tarjoukseen. Kesällä 2012 tuli tv-sarja 10 kirjaa vallasta, jossa Irina Krohn puolusti jokamiehen oikeuksia hieman samoin perustein, maata voi hallita, mutta ei omistaa. Lainaus ei ole sanatarkka. Tässä olen osittain samaa mieltä. Jokamiehen oikeudet pitää olla, tosin ne vaikuttavat osin liian laajoilta, ammattimainen toisen metsän hyödyntäminen voi saada liialliset mittasuhteet. Ylösnousemuksen juonesta on erittäin hyvä, mutta varsin paljastava selostus netissä, laitan linkin tämän postausosion loppuun.

Nehljudovia ”hävetti ja inhotti” elää yltäkylläisyydessä, siksi hän jakaa maitaan. Ajatus on oikea, muuttaa maaonomistussuhteita, mutta tapa millä asia organisoidaan, ei ehkä olisi ollut kestävä, talonpojat saivat merkitä maata tahtomallaan tavalla, järkevämpää olisi ollut ehkä vaatia enemmän heidän panostaan vedoten yrittäjyyden ideaan. Joka tapauksessa Venäjällä 1917 (18 vuotta teoksen kirjoittamisen jälkeen) kaikki maat luultavasti sosialisoitiin. Yksityisomistus todettiin 1900-luvun talouskokeiluissa paremmaksi kuin kollektiivinen omistus, vaikka yksityisomistuksen kasautumisen aiheuttamat omaisuuserot ovat ongelma (edelleenkin). Jos resurssia ei kukaan omista, minun mielestäni sitä yritetään lyhytnäköisesti hyödyntää, se aiheuttaa luonnon osalta saastumista, ja tehottomuutta. Tämä tulee myös teoksessa ilmi. Ignatij Nikiforovits  (Nehljudovin sisaren mies) toteaa sivulla 481 ”omistusoikeus on ihmiselle synnynnäinen. Ilman sitä ei voi ajatellaakaan kellään olevan halua maanviljelyyn". Historia osoitti, oliko hänen sanansa oikeaan osuneita, minusta olivat.

Oikeudenkäyttöä Tolstoi kovinkin irvailee. Asianajajat saavat huippupalkkioita, ja hän kuvaa oikeudenkäynnit farsseiksi. Päähenkilö Maslova saa porttolassa (haureuslaitos) tapahtuneesta kuoleman tuottamuksesta neljän vuoden tuomion, myös erästä murhapolttotuomiota pidetään vääränä. Näissä tapauksissa minusta todistajat antavat vääriä tietoja, niinkään oikeusjärjestelmä ei toimi väärin, vaikka se onkin mammuttimainen, tehoton ja kallis. Raskolnikov sai minusta liian lyhyen tuomion Dostojevskin Rikos ja rangaistus -teoksessa alle kymmenen vuotta kaksoismurhasta, joista toinen tehtiin täysin harkiten. Tässä Maslovan kanssa tuomitut (oikeat) murhaajat saivat toinen 3 v ja toinen 8 v, tuomiot kuulostavat lieviltä, joskin edessä oli karkoitus Siperiaan, mitä voi pitää rankkana tuomiona, mutta luultavasti valtiolliset vangit saivat vielä ankarampia tuomioita. Vankila Tolstoin mukaan rappeuttaa, teoksessa luetellaan vankiloita, ja käsitellään paljonkin vankikuljetuksia Siperiaan. Päähenkilö jakaa vangit viiteen ryhmään:: ensimmäinen on viattomat uhrit (7%), ja viides ryhmä yhteiskunnan päähän potkimat ja siksi rikoksiin ajautuneet henkilöt, tässä lienee kyse "rakenteellisesta väkivallasta". Tästä olen teoksen kanssa jyrkästi eri mieltä. Ryöstö, raiskaus ... ovat uhrille kamalia rikoksia, eikä rikosta voi kuitata olemattomaksi toisen sosiaalisella asemalla. Muita vankiryhmiä ovat omasta mielestään oikein tekijät, mutta, jotka harrastavat rikollista toimintaa esim. salakapakoitsijat, sitten ovat esim. valtiolliset vangit (siveellisesti ylemmät vainotut, lahkolaiset, kapinoivat,  puolalaiset!), loput ovat vihan mustasukkaisuuden yms syyn vuoksi rikoksen tehneet

Toinen yhteys Dostojevskiin on minusta siinä, että porttolan Maslova vangitaan ja Nehljudov on valmis seuraamaan häntä Siperiaan (ja seuraakin), asetelma toisin päin kuin Dostojevskillä, myöskin syyllisyyden näkökulmasta. Raskolnikov oli syyllinen, Sonja ei, tässä Maslova on syytön, myös Nehljudov on minusta syytön, mutta pitää itseään syyllisenä, koska jätti Maslova raskaudessaan yksin ja karkasi.

Tolstoi nostaa esiin myös ”valtiollisten vankien” aseman, ja se on varmasti ollut vieläkin arempi aihe vuonna 1899. Tolstoi kertoo monissa kohdissa yksityiskohtaisia tietoja henkilöiden omaisuudesta, niiden tuotosta ja henkilöiden saamista palkoista. Tulo- ja varallisuuserot tuntuvat kovin huimilta. Tämä on hyvin tolstoilainen kirja, mainintoja on ruhtinaista, järjestetyistä avioliitoista, kenraaleista, kilpa-ajoista, päivällisistä, karhun metsästyksestä ”lawntenniksestä” ja ”naisten paperossista”.Tärkeää Tolstoille tuntuu olevan myös työnteko ja talonpojat.

Ilotalon surut Tolstoi nostaa myös esille. Hän antaa ymmärtää, että toiminta on ollut laillista. Naiset käyvät viikoittain tarkastuksissa. Miesten tunku ja hinku laitoksiin on ollut kovaa.  Päähenkilö Nehljudov jakaa ihmisen henkiseen ja eläimelliseen osaan. Hänen menneisyydestään nousee jälkimmäinen puoli, jolloin hän vietteli ja jätti Maslovan, ja sen jälkeen Maslovan alamäki oli nopea päätyen porttolaan. Nehljudov arastelee suhteessaan mahdolliseen vaimokandidaattiin ”Missiin”, joka on 27-vuotias, ja jolla on ollut mahdollisesti rakkaussuhde, vaikka  Nehljudovialla on itsellään ”salasuhde” aatelismarsalkan vaimon kanssa, mutta on valmis menemään naimisiin rangaistusvanki Maslovan (”lyhyen läntä ja korkeapovinen”) kanssa, joka on ollut kolme vuotta porttona!
***
Lopun Matteuksen evankeliumin jakeissa Tolstoi esittää luultavasti omaa filosofiaansa.
Uskonnollisuudessa Tolstoi pääsee siis ”maaliinsa”. Hän kirjaa Matteuksen evankeliumista pitkät otteet 18 luku jakeet 7-10 sekä 15-20, kannattaa lukea muuten pois jätetyt jakeetkin, muutenkin hänellä on tulkintoja uskonnosta, jonka hän tiivistää lopussa käskyiksi Matteuksen evankeliumin viidennen luvun jakeista 21-48. Toisaalta Tolstoi nostaa dialogissa myös useita uskonnollisia näkökohtia esille. Ehtoollisaineiden muuttumistakin minusta epäillään eräässä kommentissa vankilan jumalanpalveluksessa.
***
Osa kirjan tekstistä ei ole ajankohtaista, mutta osa on hyvinkin. Seuraavat pikku nostot oikeasti löytyvät teoksesta

Päivärahat ja matkarahat saadaan kruunulta, teos on kirjattu 12.12.1899 ja osuu vieläkin maaliin. Lisäksi sivulla 414  puhutaan mahdollisuudesta ”että avioliitto miehien kesken olisi sallittu” tämä on teoksen mukaan ollut saksalaisen kirjailijan (ei mainita) ehdotus.

Jotta postauksesta ei tule taas ylipitkää linkkaan juonipaljastuksiin, nimittäin kirjasta on blogattu näin hyvin täällä.
***
Venäläistä kirjallisuutta olen kesällä 2012 lukenut ja blogannut seuraavasti


Leo Tolstoi Sota ja rauha
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Fjodor Dostojevski: Rikos ja Rangaistus
Mihail  Solohov: Hiljaa virtaa Don
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Aleksander Solženitsyn: Ivan Denisovitšin päivä

Minä sain kirjat eräiden muuttojäämien ylijäämänä ja Dostojevskin kirjan ostin, ja Bulgakovin lainasin kirjastosta.

Venäläiskirjojen lukeminen alkoi minulla novellein, siiten Tsehovin Lokki jysäytti näin.

Retki venäläiseen kirjallisuuteen oli luku-urakkana pitkä, mutta erityisen antoisa.

Suosittelen.

10 kommenttia:

  1. Olen seurannut venäläisen kirjallisuuden luku-urakkaasi mielenkiinnolla. Varmasti antoisaa lukea niitä noin lyhyen ajan sisällä, on helppo vertailla niitä toisiinsa. Itselleni tuttua on lähinnä Dostojevski, ja tällä hetkellä on kesken Anna Karenina. Tämä Ylösnousemuskin löytyy kirjahyllystä. Minulla ei ole siitä oikein minkäänlaista ennakkokuvaa, joten oli mielenkiintoista lukea tämä kirjoituksesi. Omakin kiinnostus heräili kirjaa kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kannattaa lukea Anna Kareniina ja joskus Ylösnousemus

      Dostojevski oli minulle uutta, pidin Rikos ja rangaistus teosta erinomaisena.

      Anna Kareninaa monet pitävät Tolstoin parhaana teoksena.

      Ylösnousemuksessa näkyy kaikki Tolstoin "aatteet", pidin kuitenkin Sodasta ja rauhasta eniten, ehkä sen vuoksi, että luin sen ensimmäisenä.

      Hiljaa virtaa Don trilogian toinen osa oli minusta hieman puiseva ...

      Poista
  2. Onkohan tämä teos noin yleensä ottaen jäänyt Tolstoin muiden teosten varjoon...? Edellä kommentoit, että eniten kuitenkin pidit Sodasta ja rauhasta ja sitä olisinkin kysynyt. Aika upea perehtyminen venäläiseen kirjallisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista.

      Minusta Ylösnousemuksessa on kaikki "tolstoilaisuus" eli se on varmaankin aliarvostettu Tolstoi, koska Anna Kareninassa on tämä "traaginen rakkaustarina", (joka minusta olisi voinut olla onnellinen ykkös- tai kakkosmiehen kanssa, hieman eri asenteella), Sota ja rauha taas kytketään tähän Napoleonin sotaretkeen.

      Ylösnousemus on minusta kaikkein rohkein näistä kolmesta lukemastani, koska varauksetonta kiitosta on mahdoton saada, sillä sanatykityksellä, mitä Leo lataa.

      Poista
    2. Ylösnousemus on Tolstoin teoksista ehkä kaikkein "ohjelmallisin" eli siinä on ehkä päällimmäisenä Tolstoin yhteiskunnallisten ja uskonnollisten näkemysten esittely. Tolstoi ei itse myöhäisempinä vuosinaan antanut arvoa esim Anna Kareninalle, koska piti sitä liian kaunokirjallisena, "turhana". Näin muistelen lukeneeni. Henri Troyatin Tolstoi-elämäkerta on hyvä ikkuna.
      Eeva H

      Poista
    3. Kiitos, pitää tutustua Henri Troyatin Tolstoi-elämäkertaan joskus.

      Poista
  3. Olen vaikuttunut tuosta luku-urakastasi. Minulle moinen matka venäläiseen kirjallisuuteen olisi saattanut olla liian raskas.

    Minulla on sivistyksessä vaaaaaaltava aukko venäläisten klassikoiden kohdalla. Ainoastaan Tsehovin novellit ja näytelmät ovat tuttuja, niitä lukiossa luettiin ja jotain taisin vapaaehtoisestikin itselleni lainata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Urakalla on eräs lievän kitkerä sivuvaikutus, esim. Oatesin kirja, josta seuraavaksi bloggaan, ei tuntunut juuri lainkaan hyvältä, vaikka sitä on yleisesti kiitelty.

      Bloggerissa näkyy tekstien katseluiden lukumäärät, esim. Marikilla on nyt jo enemmän katsojia kuin tällä postauksella ja kommentteja, eli nämä bloggaukset eivät ole olleet niitä katsoituimpia, joskin Sota ja rauha imi joitain hakuja, tuli MTV3-Avalta.

      Poista
  4. Lukemasi kirjat ovat sen pituisia, etten minä taitaisi niitä jaksaa. Saattaa olla, että joudun Tolstoin osalta tyytymään romaaneja lyhyempiin kirjoituksiin.

    VastaaPoista