keskiviikko 8. elokuuta 2012

Leea Virtanen: Varastettu isoäiti, kaupungin kansantarinoita


Leea Virtasen Varastettu isoäiti, kaupungin kansantarinoita Tammi 1987, kuvittanut Pentti Myllymäki, 213 sivua.

Leea Virtasen Varastettu isoäiti, kaupungin kansantarinoita kertoo urbaaneista legendoista, eli kaupungeissa kiertävistä stilisoiduista jutuista, jotka voisivat olla totta, mutta tuskin ovat, kuten kissa mikroaaltouunissa, tai matkalla isoäiti kuolee, ruumis laitetaan auton akakonttiin ja auto varastetaan, ja isoäidin ruumis katoaa. Monesti tarinoita kerrotaan kahvihuoneessa, linja-autoissa ja tavalla, että tarina on tapahtunut pikkuveljen kaverin tyttöystävän serkulle tai jollekin serkun serkun kaverille.

Leea Virtanen oli folkloristiikan tutkija ja professori. Hän toi folklorea kansan tietoisuuteen. Tässä kirjassa on selitetty myös nykytarinoiden viitekehystä.

Nykytarinat kirjassa on jaettu aiheiden mukaan, ja vaikka tarinoita on osin kuvitettu, niin tarinoihin on liitetty myös teoreettista pohdiskelua, minä aikana tarinaa on kerrottu, missä yhteydessä, ja onko tarina ollut kansainvälinen.

Monet tarinat voivat olla eri muodoissa. Tarinoita on aina ollut, olen itse kuullut, miksi lasten ohjelman setä olisi saanut potkut radiosta, oli jäänyt mikki auki, kun p-hätäänsä selitti. Myöhemminkin on televisiossa mikki jäänyt auki, kun kiroillaan, potkuja ei ole tullut, vaan anteeksipyynnöllä on selvitty, niin kuin pitääkin, virheitä kaikki teemme.

Tässä teoksessa marsu jää kokolattiamaton alle asennuksen aikana, nalkkijutuissa löytyy, hämähäkkipaiseita puhkotaan ja  eläimiä viedään asuntoihin.

Joitain rankkoja tarinoita on joukossa, kuten aamulla yhteisen yön jälkeinen peiliin kirjoitettu viesti "tervetuloa aids-klubiin.

Luin kirjan siksi, että Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjassa sivulla101 viitataan teokseen Varastettu isoäiti ja muita kaupunkilegendoja, toim. Leea Virtanen, 1987. Tämä on minusta eri kirja ja eriniminen, ja se on kaupunkilegendaa, sillä mainittua juttua en löytänyt, eli Sinisalo on piilottanut teokseensa "pääsiäismunan", kyseistä kirjaa eikä kyseistä juttua ole.

Leea Virtasen ansiokkaassa teoksessa olin huomaavinani yhden virheen. Koivukylä, tai ainakin kun minä siellä asuin, oli Vantaalla, ei Helsingissä. Tosin Vantaa lienee ollut joskus Helsingin pitäjä, mutta oliko silloin Koivukylää, vai oliko silloin vain Rekola.

Leea Virtasen teos  Nykymagian käsikirja, Tammi 1988 sivumäärä 250.

Leea Virtasen Nykymagian käsikirjassa tarkastellaan nykyisin esiintyvää taikauskoa ja uskomuksia aakkosjäjestyksessä.
Esimerkiksi häihin liittyviä uskomuksia on lueteltu:
Jos morsiuspari ennen vihkimistä käy yhteisessä kuvassa, ei avioliitto tule kestämään s.60.
Morsianta ei sulhanen saa nähdä morsiuspuvussa ennen kuin kirkossa s.60
Onnellinen pari tulee, jos hääpäivänä sataa, myös rikas s.61
Jos huntu menee rikki häissä, tulee morsiusparin elämään onnea s.61
Lapsionnea tuo hääyöksi tyynyn alle pantu nukke (jos halutaan poikalasta, pannaan hääyöksi kirves tai puukko sängyn alle) s.61

SKS on julkaissut Leea Virtasen teoksen Onni yksillä, kansanperinnettä ennen ja nyt, SKS:n kirjan Kilon poliisia myös selasin, se on Ulla Lipposen toimittama mainio teos, ja siinä on kerätty 1980-luvun lopussa koululaishuumoria, vitsejä, sanaleikkejä, kuvia, loruja, niitä, joita itsekin on joskus hokenut. (Pikku poika huutaa pyöräillessään "Katso äiti ajan ilman käsiä", seuraavalla kierroksella "Kaffo äiti, ajan ilman hampaita" :)

Kilon poliisi on kevein poliisi, vaikka onkin Espoosta :)

8 kommenttia:

  1. Ah, tämä mainio teos on ihan pakko omistaa, jos sattuu olemaan äikänope! Minulla taitaa olla peräti kaksi, vai muistankohan väärin. Maksa ryömii -kirjaa taitaa olla kaksi, Isoäitejä vain yksi ;)

    Kaupunkitarinat ovat hauskoja, ja niitä on kiva bongailla kahvipöydissä. Tosin olen jo alkanut oppia, ettei kannata pilata mehukasta juttua kertomalla, että taitaa olla ubaania legendaa vain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman, toisten kahvihetkiä ei kannata pilata epäilemällä juttua feikiksi :)

      Poista
  2. Hauska sattuma, itellä tämä oli justiinsa automatka-lukemisena.
    Ylä-aste aikoihin omistin erilaisella kannella olevan version, harmittaa ettei sitä ole löytynyt mistään, tämä samainen vain. Pohdinnat ja pienemmällä fontilla olevat "selitykset" tuo tarinoihin kyllä mielenkiintosen bonuksen :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kun esittelit tämän hienon kirjan!

    Minähän olen opiskellut perinteentutkimusta, joka on lähes sama asia kuin folkloristiikka ja saanut luennoillakin kuulla nykytarinoista tai urbaaneista legendoista tai miten niitä nyt haluaakin nimittää. Yksi tarina sijoittuu Joensuuhun ja muistan nuorena kuulleeni sen (katoava liftari -aihelman tyyppinen tarina tytöstä, joka pyytää tulta hautausmaalla). Muistelen, että meillä Joensuussa joku teki gradunkin tällaisista tarinoista.

    Sekä Leea Virtanen että mainitsemasi Ulla Lipponen ovat tehneet molemmat merkittävää työtä nyky- ja lastenperinteen tutkijoina ja julkaisseet paljon kirjoja, jotka kiinnostavat muitakin kuin vain tutkijoita. Tieteen popularisointia parhaimmillaan. Virtanen oli monipuolinen tutkija. Itse oon tutkaillut Virtasen lastenperinteeseen liittyviä kirjoituksia ja hyödyntänyt niitä omissa tutkimusteksteissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat itse asiassa vaimoni kirjoja, jotka luin, tartuin niihin lähinnä Sinisalon teoksen vuoksi ja kannatti.

      Muistaakseni mainitsemasi legenda oli kirjassa.

      Kirsin mainitsemaa Ryömivä maksa kirjaa en tunne.

      Lipponen ja Virtanen ovat varmasti tehneet hyvää popularisointityötä, ja oikeastaan bloggasin siksi, kun hain Virtasen teosta, niin en löytänyt yhtään varsinaista bloggausta, mutta teos on sen arvoinen.

      Perinteen ja folkloren tuominen näkyväksi on tärkeää.

      Poista
  4. Tämä oli mulle ihan uusi tuttavuus ja tosi hauska sellainen, kiitos esittelystä!

    VastaaPoista