maanantai 17. lokakuuta 2011

Bambi, Felix Salten

Luin Bambi, tarina metsästä ja se oli yksi parhaista viime aikoina lukemistani lasten kirjoista. Teos on WSOY:n painos suomeksi vuodelta 1954, Sirkka Reinelän hienosti suomentamana. Teos on etenkin tarina metsästä, se on ajaton, koska siinä kuvataan metsän elämää ja eläimiä, säiden ja vuoden aikojen muuttumista. Kauriiden elämä on kamppailua ruuasta, turvasta ja paikasta laumassa.

Itse asiassa Bambi sopii lukukirjaksi lapsille (äiti lukee :), tai hieman vanhemmalle lapselle itsenäiseen lukemiseen. Tämä teos on ollut pohjana Disneyn Bambiin, mutta kirjassa eläimillä (kauriita lukuunottamatta) ei ole nimiä, vaan paljon kuvataan luonnon ilmiöitä, metsäkauriin kasvamisen ohella. Olen nähnyt filmin, mutta muistikuvat siitä ovat hatarat,mutta positiiviset. Teoksessa eläimet eivät ole niin "söpöjä" kuin filmissä ja teoksessa käsitellään koko elämän kiertokulku. Itse asiassa kirjaversion heikkous on nimi Bambi, koska Disneyn kautta se symboloi vain filmiä. Teoksen ja kauriin nimi Bambi on oikeasti ehkä jopa rasite, koska lopussa Bambi on isokokoinen, roteva sarvipää, joka kulkee vanhuuttaan, kuten me kaikki kerran.

Kuvaus alkaa siitä, kun Bambi, eli metsäkauris syntyy (s 5 Hän tuli maailmaan kaukana tiheikön keskellä). Bambin äiti (minusta emo olisi ollut ehkä parempi käännös) on mitä viisain äiti, ja suojelee ja ohjaa. Pikkuhiljaa Bambin elinpiiri laajenee niitylle ja poluille, ja Bambi oppii äidiltä ja metsän eläimiltä. Joka aukeamalla on yläkulmassa pieni mustavalkoinen kuva. Kirja ei ole pelkkää auvoista auerta, koska Bambin täti saa kaksoset Falinen ja Gobon. Gobo ei ole kyllin vahva, vaan jää talviselle tantereelle, mutta ihminen ottaa hänet. Lisäksi metsästäjät vaanivat jatkuvasti fasaaneja ja kauriita ja ketut sorsia.

Bambi kokee ensin kevään ja kesän, ja oppii, sitten emo vierottaa hänet ja tulee ensimmäinen talvi, joka jää tosiaan Gobolle viimeiseksi luonnossa. Sitten Bambi on nuoruusiässä ja nuorena uroksena on vanhempien pois ajamana. Ylväs metsäkauriiden kuningas antaa neuvoja toimii mentorina, ja Kauriin pitää hakea oma paikkansa metsässä ja "voittaa" soitimella naaras Faline, mutta senkin jälkeen tapahtuu paljon ja on tummempiakin värejä ja pohdintaa ihmisen ja luonnon suhteesta ja luopumisesta laumasta ja tutuista poluista. Puhuttelevin teos vähään aikaan!

***
Olen urbaani ihminen, eli asun kaupungissa. Siitä huolimatta Felix Salten kuvaa minusta oikealla asenteella luontoa, ihmisen sekaantumista siihen, metsästystä, ja luonnon valintaa. Lasten kirjaan kuuluu eläinten vuoropuhelu, ja luonnon inhimillistäminen, mutta kirja sopii etenkin aikuiselle. Luonnonolojen, sään ja vuodenaikojen  kuvaus on loistavaa.

Niitty on teoksen mukaan kauriiden lempipaikka, mutta se on myös vaarallinen, ja siksi siellä voi olla vain illasta aamuun, paitsi Gobo, joka oli ihmisen "uudelleen koulutuksessa".

Olen pyörä- ja metsäretkillä nähnyt metsäkauriita luonnossa. Niiden leviäminen on ollut nopeaa. Ne todella monesti putkahtavat pusikosta, ja niitä pystyy seuraamaan katseella. Valitettavasti luonnolla on tietyt pelisäännöt, eikä tarhattujen eläinten takaisin laittamisella ole aina perusteita. Kun petoja ei ole riittävästi, tarvitaan metsästystäkin. En itse metsästä, mutta esimerkiksi eräiden hanhilajien kannan lisääntymisen olen huomannut. Luontoa pitää kunnioittaa siten, että hyväksytään sen pelisäännöt, eikä tarpeettomasti tuhota sitä kuluttamalla turhaan tai saastuttamalla sitä. Suojelemalla jotakin lajia voidaan säästää laji sukupuutolta. Jonkun lajin yleistyminen taas vie muilta lajeilta ekologisen lokeron. Villieläintä ei saa päästää turhaan tottumaan ihmisen reviiriin (=kaupunki), ja jotkut metsät pitää suojella, mutta raja on suojelussakin, ja luonnon omaa tasapainoa ei saa järkyttää esim. tulokaslajeilla, jättiputki on ikävä kasvi, tuskin on metsäkauriillekaan ilo ja virkistys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti