sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Blyton Enid: Viisikko aarresaarella

Tutustuin Viisikkoon ensi kertaa lukemalla Viisikko aarresaarella teoksen. Minulla oli lukusessa seitsemäs painos vuodelta 1971 jatkoin lukemista Viisikko karkuteillä, kirjat ovat vaimoni. 

Viisikko aarresaarella on selkeä teos, siinä selviää, miten Viisikko muotoutuu ja mikä on ensimmäinen seikkailu, joka selviää kyllä kirjan nimestäkin ja kansikuvasta. Takakannen esittelykin on kirjan sanoman mukainen. Tiesin jo ennen kirjan lukemista ennakkoluuloista blytonilaista maailmankuvaa kohtaan, mutta olen täysin eri mieltä kritiikistä, kirjailijalla on vapaus sanoa, ihmisillä on vapaus lukea.

Tässä ensimmäisessä osassa ainakin on kyse kolmesta sisaruksesta, jotka eivät pääse vanhempien ulkomaan matkan vuoksi Watfordin vakiokohteeseensa, vaan joutuvat serkkutytön Paulan (Pauli) luo Kirrin Bayhyn. Viikko täydentyy Paulan koiralla Timillä. Anne, Leo ja Dick ovat reippaita, ja positiiviisia lapsia, joista Dickiä esitellään vähiten vaan syömisen ja toiminnan yhteydessä. Eniten äänessä ovat Anne ja Pauli sekä sitten Leo.

Paulin äiti Fanny on mukava henkilö, isä-Peter on kyynisdepressiivinen kitisijä, joka on EVO-tutkija, eli tutkija, joka Elää Vaimonsa Omaisuudella. Kun vielä Paula ei suostu tytön rooliin, vaan leikkii pikkupoikaa Paulina, ja on vienyt koiransa rankkurin sijasta kalastajapojalle maksulliseen koiraparkiin, niin onko maailmankuva jotenkin ongelmallinen, kun vielä rosvot jäävät kiinni, ja parkuja-Peterin tekemät kaupatkin vaimonsa omaisuudella menevät mönkään. Peterkin on lopussa onnellinen, koska hän voi antaa vaimolleen maallista mammonaa, kerrotaan kirjassa, todellisuudessa omaisuus on koko ajan ollut jo vaimon ja jonka löytymiseen oma tytär ja veljen lapset vaikuttaneet Peterin ikävästä hiostuksesta huolimatta. Eikä Peter pääse parkumisestaan jatko-osissaankaan.

Myönnän, että maailmankuva on suppeahko ja mustavalkoinen, ja niin pitää lastenkirjoissa ollakin, naiviin nuoruuteen kuuluu yksinkertainen ja selkeä maailma ja hyvän voitto pahasta. Tosin Viisikko karkuteillä keittäjätär Stickistä ja hänen perheestä annetaan vähän nuiva kuva, mutta niin kidnappareiden apureistakin pitää antaakin.

Sisarukset Anne, Leo ja Dick ovat oppineet toisiltaan, ja jakavat kaiken, ja Paula on puolestaan ainoa lapsi, joka oppii jakamaan serkusten kanssa. Minusta ei voida yleistää, että ainoa lapsi olisi muita ongelmallisempi, sisarusparvessa joutuu niin paljon jakamaan, voi olla, että ihan ikiomaa ei sitten enää halua jakaa. Serkusten välit voivat olla joskus ongelmallisia, mutta ei tässä. Sisäoppilaitoksen mainostusta Paulille, mikä sitten toteutuukin jatko-osissa, Paula on Annen kanssa samassa sisäoppilaitoksessa.
Sankari-roolit ovat selviä Leo on lempeä, mutta päättäväinen Anne on aurinkoinen ja Pauli on pippuria, Dick on toimelias ja Tim on touhukas, ehkä voisi sanoa, että Anne on myös lörppä, mutta se kuuluu aurinkoisen lapsen höpötyksiin.

Listakirjana minusta oikein hyvä, vaikka en ole tätä lapsena lukenutkaan, mutta voisin kyllä esimerkiksi mahdollisille kummilapsille hankkia kirjan.

Minusta markkinoilla on nykyisin niin kummallisia lasten ja nuorten kirjoja, että uskon ja toivon, että Anna Vihervaara saa edelleen ystäviä, eikä Viisikko väsy.

Lukemani teoksen kansi oli samanlainen, ja Tammen kustantama oli, tämä on otettu Tammen verkkosivuilta.
***
Blytonin tuotoksiin olen tutustunut katsomalla joskus Lelumaan Niksua, silloin kun sarjassa oli vielä Outi Alanen äänenä, en näitä uudenlaisia jaksoja. Blytonhan on ollut tuottelias kirjailija kuten Suomessa Mika Waltari, joskaan Waltarin lastenkirjoista en tiedä, mitä aikoi, mutta Kiekuun ja Kaikuun hän riimit taikoi.



4 kommenttia:

  1. Ai sinä et olekaan lukenut Viisikkoja aiemmin! Olet saanut lukea niitä aikuisena vähän kuin puhtaalta pöydältä ;) Paulan tavoin Viisikot ovat olleet minullekin Iso Juttu, joten Viisikko-kesäni on hyvin nostalgian täyteinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut lainkaan blytoneita, enkä mitään muutakaan tyttökirjoja, nyt aikuisena ajattelin lukea näitäkin, vaikka Viisikot ja blytonit lienevät myös poikien suosiossa olleet, en tiedä?

      Poista
  2. Luin pari päivää sitten tämän e-kirjana, ja olipas nostalgista. :) Viisikot olivat ensimmäisiä kirjoja, joita muistan kirjastosta lainanneeni ja nehän tuntuivat silloin todella jänniltä. Ihan mukavaa luettavaa edelleen, ja jännitysfiiliksiinkin pääsin, vaikka aika kilttihän tämä kirja kuitenkin on, verrattuna nykypäivän räväkämpiin kirjoihin. Mieheni kommentoi, ettei itse kehdannut lapsena lainata näitä vaan luki hieman salassa siskojensa lainaamia Viisikkoja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse luin vasta vaimoni Viisikoista, hänellä lienee kaikki, pitäisi joku vuosi lukea enemmän.

      Poista