Sofokles: Oidipus Kolonoksessa

Sofokles: Oidipus Kolonoksessa, suomentanut Esa  Kirkkopelto, Like Helsinki 1994, sivumäärä 126.

Sofokleen Oidipus Kolonoksessa on hänen näytelmistään viimeinen. Näytelmän tapahtuma-aika Kuningas Oidipuksen ja Antigonen välillä.

Oidipus on traaginen hahmo. Kuningas Oidipus on selvittänyt ruttoepidemian aikana Thebassa, kuka surmasi vanhan kuningas Laioksen. Totuus on musertava, Oidipus on surmanut kimppuun käyneen Laioksen itsepuolustukseksi.  Oidipus ei olekaan Polybosin ja  Meropemin lapsi, vaan Laioksen ja Iokasteen poika. Oidipus on syyllistynyt isän murhaan ja tultuaan Thebaan hän on nainut thebalaisten lahjana  kuningatar Iokasteen, äitinsä. Totuuden selvittyä Iokaste tappaa itsensä, ja Oidipus puhkoo silmänsä.

Näytelmän alussa Oidipus harhailee Ateenan lähellä Eumenidien kostonjumalattarien uhrilehtoa Kolonoksessa saattajana uskollinen tytär Antigone. Oidipuksen matka katkeaa, kun kyläläinen kieltää etenemisen. Paikallisten kuultua, kuka kulkija on, he yrittävät karkoittaa Oidipuksen matkoihinsa. Oidipus puolustautuu, sillä että ihminen ei voi välttää kohtaloaan ja että on tehnyt tekonsa tietämättömänä itsepuolustuksesta ja vahingossa. Ihmiset säälivät Oidipusta, mutta pelkäävät jumalia. He menevät kertomaan asiasta Ateenan kuningas Theseukselle. Oidipus haluaa uhrilehtoon ennustuksen vuoksi. Antigone toimii Oidipuksen silminä, mutta antaa myös neuvoja, että  Oidipus on  vieraana vieraassa maassa, jossa pitää olla kuin muutkin, vihata ja rakastaa paikallisten lailla.

Theseus Ateenan kuningas saapuu, hän uskoo Oidipuksen perustelut tietämättömyydestä, itsepuolustuksesta, lahjasta ja kohtalosta, ja Oidipus on kärsinyt riittävästi. Vaikka Oidipus on karkoitettu Thebasta, paikalle tulee  kuningas Kreon joukkoineen, ja imartelee Oidipusta ja aikoo käyttää tätä pelinappulana. Oidipus ei pääsisi kotiin vaan olisi ihmiskilpi. Kreon kaappaa Oidipuksen tyttäret, Theseus vaatii tyttärien palauttamista. Tyttäret saadaan palautettua. Seuraavaksi Oidipuksen vanhempi poika Polyneikos tulee pyytämään isänsä apua hyökkäykseen Thebaa vastaan. Polyneikos on joutunut nuoremman veljensä Eteoklesin syrjäyttämäksi, ja kruunu on päätynyt heidän enolleen Kreonille. Polyneikos on paennut Argokseen ja mennyt naimisiin. Polyneikos ei pysty käsittelemään nöyryytystä ja häpeää, vaan sotajoukon kerättyään aikoo hyökätä Thebaan (ja siinä käy huonosti, mikä kerrotaan näytelmässä Antigone).

Tämän näytelmän lopussa Oidipus menee kuolemaan, haluaa tuntemattoman haudan, joka suojaa Ateenaa theboslaisilta juonittelijoilta.

Minä pidin Sofokleen näytelmistä miltei eniten tästä, johtuen siitä, että itse olen pitänyt Oidipusta olosuhteiden uhrina, isompien tapahtumien sijaiskärsijöinä. Sofokleen tragedia käyttävät paljon kuoron ja jonkun päähenkilön vuoropuhetta, pelkkää kuoroa, tai kahden henkilön dialogia. Moni ongelma johtuu siitä. että ihminen toimii ennustusten pelossa.

Oidipus on vilpitön, kun hän mainitsee, että ken kohtaloaan voi karata, ei kukaan?

******
Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr), joka oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjailijoista, hän on kirjoittanut näytelmät myös Oidipuksesta ja Antigonesta ja Elektrasta. Ateena, Argos ja Theba ovat kaikki pieniä valtioita nykyisen Kreikan alueella.

Sofokles: Elektra

Sofokles: Elektra, suomennos Vesa Vahtikari. Kustannusosakeyhtiö Teos 2018.

Sofokleeen Elektra on tragedia. Sen ensi-esitys on ollut likimain 410 eaa, eli noin 2430 vuotta sitten. Tragedian ainekset ovat Sofokleelle ominaiset, pääosin dialogia, ja kuoro vie asioita eteenpäin.

Troijan sota on päättynyt jo kymmenen vuotta sitten. Agamemnon on murhattu. Agamemnonin ovat murhanneet vaimo Klytaimnestra  ja hänen rakastajansa Aigisthos, jotka ovat valtaistuimella.  Agamemnonin poika Orestes on maanpaossa. Oresteen isosiskot Elektra ja Khrysothemis elävät äitinsä ja tämän rakastajan  pahan silmän alla.

Näytelmä alkaa, kun Orestes, hänen ystävänsä Pylades, ja vanha uskollinen palvelija saapuvat kostoretkelle.

Elektra pohtii isänsä pään halkaisua. Kuoro toteaa, että Elektra ei voi saada isäänsä Haadeksen järvestä. Elektra valittaa myös, että kuihtuu pois ilman lapsia ja ilman suojaavaa puolisoa, pelkkänä palvelijana.  Elektran sisar Khrysothemis on ottanut äitiinsä toisen lähestymistavan, myönnytyspolitiikan, jota Elektra irvistelee. Sisar varoittaa Elektraa, että kun äidin rakastaja Aigisthos saapuu, Elektra lähetetään paikkaan, missä aurinko ei paista.

Kuoro vihjaa tragedian alkusyyhyn eli isoisän isään Pelopsiin. Vahtikari selittää, että Pelops sai vilpillisessä hevoskilpailussa vaimokseen Hippodameian. Pelops viskaa lahjomansa Myrtiloksen mereen, ja Myrtilos kiroaa Pelopsin ja tämän jälkeläiset.

Elektra tapaa äitinsä  Klytaimnestran. Äiti perustelee Agamemnonin murhaa sillä, että tämä uhrasi jumalille kolmannen tyttärensä Ifigeneian. Elektra kertoo puolestaan äidilleen Artemiksen toimista, joka oli johtanut Agamemnonin rankkaan ratkaisuun. Äiti ja tytär sylkevät sappea toistens' päälle, eikä sopua synny.

Vanha palvelija tuo hoviin viestin, että Orestes on kuollut, Elektra murtuu. Elektran sisar Khrysothemis luulee, että Orestes olisi hengissä, sillä Agamemnin haudalle oli tuotu koristeita. Elektra todistelee toisin. Kuoro kertoo Elektralle, että kaikkien kuolevaisten osa on kuolema ja kuolema on velka, mitkä pitää maksaa (elämästä). Elektralla ja hänen sisarellaan on kipakaa sananvaihtoa. Elektra on ehdoton, mutta Khrysothemis ei pidä kuolemaa hyvänä vaihtoehtona.
Kun (elossa kokoajan ollut) Orestes paljastaa itsensä, on näytelmän loppu varsin suorasukainen, hän surmaa äitinsä, ja kun Aigisthos saapuu, luulee hän rakkaansa ruumista Oresteen raadoksi. Orestes päättää teloittaa Aigisthoksen isänsä kuolinpaikalla, ja näytelmä päättyy.

Minusta näytelmän ydin on minusta Elektran ja äitinsä välinen keskustelu Agamemnonin murhan oikeutuksesta, lisäksi Elektra käy keskustelun sisarensa kanssa. Tässä kuten Sofokleen useimmissa näytelmissä kohtalon taakka tai kirous näyttelee suurta osaa. Huono-osaisuus, kauna, kiroukset johtuvat aikoja sitten tapahtuneista asioista. Troian sotakin johtui lopulta jumalten eripuraisuudesta-

Elektra -näytelmä on julkaistu Sofokles -teoksessa, jonka on toimittanut Kustannusosakeyhtiö Teos, Koneen säätiön tukemana.

Teos (klik) sisältää myös näytelmät Traakhiin neidot, Filoktetes ja Aias.  Näytelmät on käännetty ja pohjustettu erinomaisesti.

******
Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr), joka oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjailijoista, kirjoitti myös Oidipuksesta, joka surmaa itsepuolustuksena isänsä, ja nai äitinsä tietämättä. Sekä Oidipus että Elektra toimivat näytelmässä aikuisena, Oidipus tietämättä, Elektra tietäen. Myöhemmin Sigmund Freudin teorioi poikien Oidipus-kompleksista, hän pohti vastaavaa myös tytöillä, ja Elektra-kompleksin nimen lienee keksinyt Carl Jung. Freudin mukaan Oidipus-kompleksinen 3-6-vuotias poika rakastuu äitiinsä, ja kadehtii isäänsä, vastaava tytöillä on siis Elektra-kompleksi. Sofokles tarkasteli siis aikuisia ihmisiä. Elektrasta on kirjoittanut näytelmän myös Euripides (480 eKr - 406 eKr).

Osallistun tällä Tuntemattoman lukijan Klassikkohaaste 9:ään

William Shakespearen Julius Caesar

William Shakespearen Julius Caesar -näytelmä on kirjoitettu ilmeisesti 1599, luin Gutenbergistä Paavo Cajanderin suomennoksen vuodelta 1884. Caesar ei ole näytelmässä kovin keskeinen henkilö vaan toiminta keskittyy salaliittolaisten ajatuksiin ja motiiveihin ennen ja jälkeen "sala"murhan. Cassius on primus motor, mutta Brutuksen silmin tarkastellaan tilannetta eniten.

Brutus on pitkään empiväinen, mutta päätyy näytelmässä mukaan salamurhaan, joka tapahtuu senaatissa. Brutus todella rakastaa Caesaria?

Sin' älä pety. Muotoni jos peitän,
Niin katseheni sekasorron käännän
Vaan omaan itseeni. Mua jonkun aikaa
Riitaiset intohimot vaivanneet on, ...
Aatokset, jotka mulle yksin sopii;
...
Sielussaan sotaa käyden, Brutus parka
Unohtaa muille ystävyyttä näyttää.
...
Rakastan häntä paljon kuitenkin.

Cassiuksen motiivina sen sijaan on silkka kateus, minkä voinee päätellä tästä.

Kuin suuri kanta-isämme Aeneas

Harteillaan kantoi Trojan liekeistä

Anchises-ukon, Caesarin ma samoin

Tiberin laineist' uupuneena kannoin.

Ja se mies on nyt jumala, ja Cassius

Saa, kurja raukka, selkä köyryss' olla,

Kun Caesar penseästi päätään nyökkää.

..

Mua Caesar kammoo, Brutoa hän lempii;

Caesarin riesaksi mainitaan hänen maho vaimonsa Calpurnia.

Äl' unhota, Antonius, vauhdissas

Calpurniaa koskettaa; näet, luullaan että,

Pyhässä kilvassa kun mahoon koskee,

Hän kirouksestaan pääsee.

Caesar ja Calpurnia saavat enteitä ja varoituksia, mutta Caesar huijataan tulemaan paikalle. 

-Viidettätoista Mars-kuun päivää varo!
-Caesar, varo Brutoa

Salamurhan syyksi esitetään Caesarin vallanhalua, halua tulla kuninkaaksi. Caesaria puukotetaan ja tähän puukotuskohtaukseen ja sanoihin kiteytyy paljon. Se pitää nähdä todellisena kuolemana, mutta kohtaus symboloi poliittisessa valtataistelussa selkäänpuukottajia. Kun Caesariin lyötiin ilmeisesti 23 kertaa puukolla, 23:lla eri puukolla (?), hän lopussa verhoutui tunikaan.

Nyt murtui suuri sydän tuo, ja vaippaan

Kasvonsa peittäen, Pompejon patsaan

Jalustan luona aivan, jossa verta

Vuos virtanansa, kaatui suuri Caesar

Niin myös symbolisella tasolla voi käydä, eli elämässä tuetaan ja poskisuukotellaan, sitten juonitaan, ja joskus avoimestikin puukotetaan.

Tässä Brutus kuitenkin häviää. Eli jos poliittinen norsu kaadetaan, hiiret tuskin perivät valtakuntaa, vaan kulisseista tulee esiin henkilö, josta tulee uusi norsu. Cassius ja Brutus pakenevat, ja selvittelevät välejään, lainaa tai ei Hamletista, Brutus näkee (tai kuvittelee näkevänsä) Caesarin haamun, ja päättää päivänsä miekallansa

***
Olin hieman pettynyt suomennokseen. Niin paljon kuin pidin sekä Romeosta ja Juliasta että Hamletista sekä niiden käännöksistä, tässä ei ollut samaa jännitettä ei ollut toisaan naistakaan luomassa jännitettä, mutta käännöstä kummastelin kovasti. Alkuperäinen ja käännös toistaa maaliskuun 15.päivää, kun sama ilmaistaan paremmin latinassa maaliskuun iduksena.

Kajander lisäksi käyttää Brutus nimestä alkuperäisestä ja latinasta poikkeavaa genetiiviä Bruton, latinassa genetiivi on Bruti ja Shakespearella sana on perusmuodossa englannin mukaan eli Brutus, josta suomeksi kuuluisi olla Brutuksen. Shakespearella esimerkiksi Caesarin viimeiset sanat Brutukselle: CAESAR. Et tu, Brute?- Then fall, Caesar! Dies.

Kajanderilla Sinäkin, Brutus? Kaadu sitten Caesar.

Pidän parempana muotoa: Sinäkin Brutukseni.

Shakespeare muuten käyttää muotoa Brute, joka on latinan vokatiivi, puhuttelumuoto.

Shakespeare tajuaa lisäksi (Caesarin teoksen Gallian sodan perusteella, Jokken arvaus -ei tieto :), että Caesar puhuu itsestään kolmannessa persoonassa.
Tämä taso minusta puuttuu Kajanderilta (tai sitten en vaan ymmärrä).
***
Huumoria on tässä näytelmässä yllättävän vähän, ja osin se tulee kaupunkilaisten puheista, esimerkiksi paikkuri tuumii seuraavaa:
Älkää, hyvä herra, älkää, herran tähden, minun tähteni revetkö! Kuitenkin, jos repeäisitte, niin kyllä minä teitä korjata saatan.

Shakespeare kierrättää idän ideaa. Romeossa ja Juliassa on lausahdus Se itä on ja Julia aurinko!
Tässä näytelmässä puolestaan.
Tuoss' itä on;/ Tuoll' eikö päivä koita?

Raha-asiat kiinnostavat, minusta antiikissa ei ollut maksuväleinä dragmoja !

Se täss' on, Caesarin sinetti alla.
Jokainen Rooman miesi hältä saapi,

Jok'ainoa, viis-kahdeksatta drakmaa.

--

Julius Caesar siis kuoli vuonna 44 eKr, maaliskuun iduksena eli 15.3, hän on ehkä syntynyt noin 100 eKr. Octavianus esiintyy näytelmässä kuten Marcus Antoniuskin ja  Octavianus lienee ollut Caesarin adoptoima ja hänestä "tuli" Rooman ensimmäinen keisari Augustus?
--
Luin Julius Caesarin Gallian sodan ja bloggasin siitä näin.