sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Gao Xingjian: Sielun vuori



Gao Xingjian: Sielun vuori, alkuteos Lingshan, suomentanut Riina Vuokko 2003, sivumäärä 680.

Linja-auto on vanha ja rikkinäinen, alkaa teos ja jatkuu, pompit sen kyydissä. Matkan tarkoituksena on päästä Lingshanille, Sielun vuorelle. Se minne matkaa johtaa ja miten, jää lopulta epäselväksi, sillä kerronta ei ole länsimaalaista, eli tässä ei saavuteta mitään käsinkosketeltavaa tai konkreettista. Kirjassa on paljon taolaisuutta ja jonkin verran buddhalaisuutta, tai kirjailijan tulkintaa niistä.

Sielun vuori -kirjassa on ainutlaatuinen kerrontatyyli, jossa yleensä joka toinen luku on minä-muodossa, ja joka toisessa puhutellaan sinua. Kun vielä matkallaan Sielun vuorelle "sinä" kohtaa naisen, on olemassa Minä, Sinä ja Hän. Taitava lukija havaitsee kerrontaratkaisun läpi eli kyse on yhden ihmisen matkasta, menneisyydestä, nykyhetkestä, unelmista, unista ja vanhoista myyteistä ja tarinoista. Sielun vuoren juonta eikä teemaa voi avata, se on Nobel-komiteankin mukaan ainutlaatuinen. Ainutlaatuinen se on, mutta se on minusta varsin tyypillinen itämaisen modernistinen romaani, jossa eri kerrontakeinoin valotetaan tajunnanvirtaa, ja olevaisuuden ja olemattomuuden menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Samalla teoksessa on tavallisia ihmiskohtaloita, jotka kärsivät toisten kateudesta, ja paljon on myös sukupuolikokemuksia. Nämä kirjat ovat yleensä runsaita, niin tämäkin, peräti 81 lukua ja 680 sivua.

Kertoja (Minä) on aluksi Tiibetin ylängön ja Sichuanin Punaisen tasangon rajaseudulla, Qionglai-vuorella qianc-kansan asuinalueella. Kertojalla on todettu keuhkosyöpä, mutta se on yllättäen hävinnyt. Kirjailija (Minä) on lähtenyt matkalle, osin epäsuosioon joutumisen vuoksi. Alkuun kirjailija koluaa jättiläispandojen asuinseutuja ja haluaa nähdä koskematonta luontoa ja kiipeää 2500 metrin korkeuteen. Matka jatkuu, reitillä kuullaan paljon tarinoita, legendoja, mutta kirjailija raportoi paljon menneistä (ja Kulttuurivallankumouksen?) epäkohdista. Minusta miljardin asukkaan valtiossa nämä tuntuivat useimmin varsin pieniltä pulmilta ja usein johtuivat ihmisen itsekkyydestä.

Joka toinen luku on Sinä-muotoista. Sielunvuorelle vaeltava Sinä kohtaa matkallaan naisen, joka on onneton ja joka valittaa ja rutisee aivan joka asiasta. Paljon on lisäksi tarinoita naisten kaltoinkohtelusta, joka ei ole rutinaa, mutta nainen rutisee omasta tilanteestaan. Sinän ja Hänen suhde kehittyy ja äityy fyysiselle tasolle sivulla 157 "työnnyt hänen ..." - tapahtumaa, joka mahdollistaa ihmislajin jatkumisen kuvataan varsin vuolaasti ja sivulla 158 äityy kerronta varsin vimmaiselle tasolle "Häntä on jäljitetty, metsästetty, raadeltu, ahmittu oi -tätä pimeyttä, joka on niin tiivistä, että sen voi tuntea, tätä selvittämätöntä kaaosta, ei taivasta ei maata, ei avaruutta, ei aikaa, ei olevaa, ei ei-olevaa, ei olevaa eikä ei-olevaa, jos ei-oleva on olemassa, niin silloin ei-oleva on olevaa, jos ei-olevaakaan ei ole, ei ole mitään olevaa, hehkuvat hiilet, kosteat silmät, avoin luola, nouseva usva, kuumottavat huulet, ...
Tämän avautumisen ja tunkeutumisen jälkeen nainen avautuu peloistaan, haaveistaan, hän pelkää rottia ja käärmeitä, nukkuu mielellään sykkyrällä, isoäiti on letittänyt tytön hiuksia. Häntä on suhteessaan kaltoinkohdeltu? Tämän jälkeen hänellä iskee epäluulo, hän tarrautuu mieheen, syyttelee ja maanittelee tätä teemoilla: et rakasta minua, löydät toisia,  ja tapan itseni. Tyttö tekee itselleen haavoja, tippuu verta, ja antautuu verisenä miehelle, ja lopulta lähtee. Sinän tarina menee yhä abstraktimmaksi "äkkiä tajuat, että oviverhon takana lattialla makaava ruumis kuuluu sinulle" .. hän kieltäytyy kuolemasta ja jatkaa matkaa ...

Tässä vaiheessa kirjailija tunnustaa lukijalle ilmiselvän tosiasian, hän on keksinyt Sinän, joka on keksinyt Tytön. Luku 52 s.426 "Tässä pitkässä monologissa sinä olet kuvauksen kohde, minua itseäni tarkkaileva minä. Sinä olet vain varjoni.  ... anna sinun luoda hänet, naisen ..."

Myöhemmin luvussa 72/81 hän paljastaa koko teoksensa rakenteen ja kritisoi sitä dialogissaan (keksityn) kriitikon kanssa. "Eihän tämä ole mikään romaani"  s.609. "Sotket yhteen matkapäiväkirjaa, kadulla kuulemiasi juoruja, kuvitelmiasi ja tuntemuksiasi, muistiinpanoja, väitteitä, joita et pysty perustelemaan minkään teorian avulla, anekdootteja, jotka eivät  edes ole anekdootteja ..." s.611.

Eli itsekritiikillä estetään kritiikki. Minusta myös Mo Yanin teoksessa Viinamaa oli ajoittain reipasta itsekritiikkiä. Mo Yanin romaania Seitsemän elämääni tämä muistuttaa hieman historianäkemyksessään. Niin ikään länsimaissa julkaisseen Lin Jutangin kertomuksissa on samaa pohjavirettä kuin näissä tämän kirjan tarinoissa. Yhteydet voi olla selvempiä länsimaalaisen mielessä, kuin kiinalaisen.

Kirjassa on siis paljon tarinoita ja epäkohtia, tarinat ovat useimmat hyvinkin vanhoja ja tätä kirjaa lukiessa kannattaa pitää auki historian kirjaa Kiinan eri dynastioista. Itse en näe epäkohtia niinkään kiinalaisina tai johonkin systeemiin sidottuina, ja kirjassa myös todetaan, että "Minän olemassa olo on syynä ihmiskunnan onnettomuuteen".

Joka päivä jokaisessa elämässä on joku ongelma, jos ei olisi, emme eläisi, mutta tässä joitain "kirjan nostamia ongelmia"...
Luonnonsuojelualueella on joskus surmattu tutkija.
Eräiltä vuorilta on puita hakattu rahan takia. Puhutaan salametsästäjistä ja kasvien keräilijöistä ja patohankkeesta. (Minusta näitä on maanosasta riippumatta).
Moderni maailma tuo ongelmia (Jokken lisäys mutta myös ratkaisuja)
Kaupungissa on vaikeampi hengittää kuin maalla. (mutta kaupungissa on palveluja)

Paljon on tarinoita 1950-luvulta ja 1960-luvulta eli joku on menettänyt asemansa, tai joutunut uudelleen koulutukseen. Näitä voi jokainen vapaasti lukea kirjasta, ja asettaa oikeaan mittasuhteeseensa.

Paljon on tarinaa taolaisuudesta. Eräs taolainen munkkikokelas on odottanut luolassa asuen vuoden pääsyä luostariin. Lisäksi kirjailija tapaa buddhalaisen munkin, joka on opiskellut lääkäriksi, joutunut epäsuosioon, perustanut perheen ja alkanut munkiksi. Hän ei kuitenkaan kerjää, koska ihmiset ylen katsovat kerjäläistä, vaan harjoittaa rahan saamiseksi lääkärin ammattia. Munkin mielestä kirjailija on päämäärättä, mutta on vielä kiinni olevaisuuden pyörässä.

Kirjan sivulla 66 puhutaan, että nelimetrinen sukuluettelo on poltettu Kulttuurivallankumouksen aikana, toisaalla mainitaan, että esi-isien unohtaminen on synti.

Eräässä matkan vaiheessa kirjailija on miao-kyliä tutkimassa, katsoin netistä niin sen mukaan miao-kansaa on 11,4 miljoonaa, joista Kiinassa on 9,4 miljoonaa, eli enemmän kuin suomalaisia, se on yksi Kiinan viidestäkymmenestäviidestä vähemmistöryhmästä.

Epäkohdista yksi on naisten asema, tätä avataan kirjassa hyvinkin paljon, mutta en häveliäisyyssyistä avaa sitä blogissani. Tässä asiaa tarkastellaan oikeastaan vain fyysisen suhteen kautta ja aktien tasolla.

Kritiikkiä saa olla ja pitää olla, mutta pitää suomalaisena aina muistaa, että kiinalainen kulttuuri on vanhaa, tässä puhutaan 4000 vuotta vanhasta  kiviveitsestä, kirjoitusmerkkejä "otettiin käyttöön" jo ennen ajanlaskumme alkua ehkä 3000 vuotta sitten. Varmasti ongelmiakin on ollut, mutta myös ratkaisuja. Viitteitä on paljon, Gong Xianin Talvi-maisema taulusta puhutaan. Taiteilija eli vuosina 1618- 1689. Keisarinna Cixi saa palstatilaa, hän eli vuosina 1835 - 1908.

Gao Xingjianin Sielun vuori on vaikea ja helppo teos. Vaikeata siinä on kerrontaan mukaan pääsy, teksti soljuu kuin virta helposti, mutta loppu on joko helppo tai vaikea ymmärtää, kertoja itse ymmärtää, ettei ymmärrä.

*****
Gao Xingjian on syntynyt 4.1.1940 eri lähteistä keräämäni tiedon pohjalta tämä teos lienee osin omiin kokemuksiin pohjautuva, sillä Gaolla on todettu virheellisesti keuhkosyöpä. Lisäksi hän on ollut tiettävästi karkotettuna Pekingistä ja saanut uudelleen kasvatusta 1960-luvulla. Lisäksi hän siirtyi Ranskaan ja vuonna 2000  Nobelin kirjallisuuden palkinnon.

Tämä bloggari on kiinalaisen, länsimaalaisen ja suomalaisen mittapuun mukaan juntti, tietämätön ja sivistymätön. Etsin tätä kirjaa alkuun kirjastosta X:n kohdalta, löytyi lopulta G:n kohdalta. Minulla on vain länsimaalaiset tiedot leskikeisarinna Cixistä, joka kirjasta mainitaan Kiinan viimeisestä keisarista Pu Yistä (Puyi), Guomindangista, toisesta maailmansodasta,  Mao Zedongista, Kulttuurivallankumouksesta, Deng Xiaopingistä ja Kiinan nykyisyydestä. Tiedot, joita minulla on Kiinasta tai kiinalaisesta kulttuurista, ovat vain toisenkäden pintatietoa, peräisin tv:stä tai lehdistä tai kirjoista. Wikipedian mukaan Gao Xingjian lähti, matkusti tai loikkasi Ranskaan.

Tämä kirja länsimaalaisin silmin ei ollut minusta kriittinen. Kaikki oli jo tiedossa vuonna 2016. Jos yli miljardin ihmisen maa kokee vallanvaihdon, jäljet olivat tästä luettuna yllättävänkin pieniä. Kun maailman silloin väkirikkain valtio teollistuu, ympäristö tietenkin joutuu joustamaan. Useat epäkohdat johtuivat itsekkyydestä, ei minusta kiinalaisuudesta tai järjestelmästä ja monen tuhannen vuoden historiaan mahtuu kaikkea, pääosin onnistumisia.

Osallistun tällä ja aiemmilla 3:lla Kurjen siivellä haasteeseen.

2 kommenttia:

  1. Kirjailijalla on samantapainen historia kuin tuolla äskettäin lukemallani Dai Sijiellä (Vaatturin tytär). Hänkin kirjoitti romaaniinsa kulttuurivallankumouksen aikaisia omaelämäkerrallisia elementtejä, ja siirtyi sittemmin Ranskaan. Ja minulla oli sama kokemus kirjastossa kuin sinulla: etsin kirjailijaa S:stä ja löytyi D:stä. Siksi laitoin hänet blogini tekijälistallekin koko nimellään, vaikka listaan vain sukunimiä, kun en nyt sitten ottanut selvää mikä on mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OLen lukenut (mutten blogannut) teoksen Liang Heng ja Judith Shapiro: Kiinalainen nuoruus, jossa Liang Heng selvittelee paljonkin kokomuksiaan kulttuurivallankumouksen pyörteissä, ja oli muistaakseni aktiivisena toimijana alatasollakin. Hän kaiketi asuu Yhdysvalloissa, mutta lienee nettilähteiden mukaan eronnut amerikkalaisesta vaimostaan.

      Poista