Jokken kirjanurkassa julkaisen subjektiivisen objektiivisia arviointeja. Pyrin porautumaan pintakerroksen alle paljastaen sen, joka kiinnostaa tai ärsyttää minua. Ostan kirjat, jotka luen ja arvioin. Yhteystieto: jokken.kirjanurkka -väliin(at)tietty- gmail.com
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Mario Vargas Llosa: Vuohen juhla
Mario Vargas Llosa: Vuohen juhla, Seven Otava 2010, sivumäärä 607, alkuteos La fiesta del chivo, suomentanut Sulamit Hirvas.
Mario Vargas Llosa: Vuohen juhla on rankka kirja, jonka pohjatarina on totta. Kirjan miljöönä on Dominikaaninen tasavalta. Kirjan tapahtumat kattavat kohtauksia ajanjaksolta 1930-1961 ja 1996, mutta tapahtumien pääasiallinen tapahtuma-aika on vuosi 1961.
Eräänä päähenkilönä on diktaattori Rafael Trujillo, joka nousi valtaan vuonna 1930 ja oli Dominikaanisen tasavallan hallitsija salamurhaansa asti 30.5.1961 eri titteleistä riippumatta hän johti maata, vaikka välillä presidentin toimea hoiti hänen veljensä tai joku muu "nukke". Eri lähteistä luin Trujillon valtakaudesta, eikä sitä voi pitää kovinkaan demokraattisena tai lempeänä. Nämä kaikki tapahtumat olen tarkastanut eri lähteistä, ja ne ovat myös kirjassa, jossa on paljon muitakin tapahtumia esimerkiksi vuoden 1937 tapahtumat, jossa haitilaisia tapettiin ja jota kirjassa myös käsitellään varsinkin toiminnan suunnittelua. Historian faktat kannattaa muistaa ja muistaa että tämä on "vain" romaani, eikä kaikki ole ehkä ihan näin tapahtunut. Kuuban tilanne oli tapetilla 1960-luvun alussa Castron noustua valtaan ja Sikojenlahden maihinnousun epäonnistuttua. On mahdollista, että Dominikaanista tasavaltaa pidettiin kommunismin vastaisena suojamuurina, tosin kirjassa ilmenee, että Dominikaaninen tasavalta asetettiin kauppasaartoon käyttäytymisensä vuoksi. Tämä postaus ei ole poliittinen eikä ota kantaa mihinkään, tarkastelen vain Llosan kirjaa Vuohen juhla en sen enempää, termi Vuohi liittyy Trujilloon.
Tässä kirjassa Mario Vargas Llosa tekee tiliä myös diktaattorin hallintamenetelmistä hänen silmillään, mutta kirjassa on monia aikatasoja ja peilejä, millä tilannetta tarkastellaan. Llosan teoksen eräs ulottuvuus on kuitenkin se, miksi Urania (Uranita), USA:ssa opiskellut huippulakimies ei pidä yhteyttä kotimaahansa ja isäänsä Vuohen aikaiseen senaattoriin ja ministeriin Agustin Cabraliin. Kun tytär palaa Santo Domingoon, on tilinteon aika. Urania on yksi peili, myös Vuohen salamurhaa hautovat ovat eräs peil, joilla tilannetta peilataan. Aikatasoja on kolme: tapahtumat ennen vuotta 1961, tapahtumat vuonna 1961 sekä Uranian todellisen päähenkilön kotiinpaluu vuonna 1996. Kerronta on limittäistä, eli samaa ajanhetkeä voidaan tarkastella eri henkilön silmin, vaikka kerronta etenee ajassa eteenpäin, yleensä näkökulman vaihtuessa palataan hieman tai paljonkin taaksepäin. Kaikki näkökulmat lopulta kietoutuvat yhteen ja tukevat tarinaa. Lukija tietää varsin varhain oikeastaan miltei heti diktaattorin kohtalon ja Uranian inho isäänsä on tiedossa heti, joten juonelliset kysymykset tiivistyvät kysymyksiin, mitä Agustin Cabral on tehnyt, että on ensiksi joutunut poliittiseen epäsuosioon ja sen jälkeen tyttärensä torjumaksi, toinen jännite syntyy, mitä tapahtuu johtajan poismenon jälkeen salaliittolaisille, ja onnistuuko vallankaappaus vai jatkuuko hallinto vain ilman Vuohta. Teoksen eräs hienous on siinä, että aina uusien tapahtumien jälkeen kokonaistilanne näyttää erilaiselta.
Henkilöitä on teoksessa runsaasti, ja uuden henkilön tullessa hänen historiaa voidaan luodata kaukaakin menneisyydestä. Kaikki kirjan henkilöt ovat Dominikaanisen tasavallan hyväosaisia, joista usea on joko diktaattorin neuvonantaja tai hännystelijä, joka teoksen mukaan on pitkälti sama asia. Tämä kirja on myös luotaus diktatuurissa vaikuttavista voimista, miten maan johtaja sai systeemin toimimaan, ja mitä ihmiset joutuvat nöyrtymään pysyäkseen suosiossa. Epäsuosiossa uhri tunnustaa, itsetutkiskelee ja tunnustaa omat ja toisten synnit.
Kirjan henkilöitä ovat Dominikaanisen tasavallan hallitsija Rafael Trujillo, joka on noussut valtaan armeijataustastaan, ja jonka hierarkiassa armeija ja sotilaat ovat ykkösiä, sitten järjestyksessä ovat maalaiset, virkamiehet, yrittäjät, kauppiaat, papit ja alimmaisena kirjailijat ja intellektuellit. Trujilolla on kaksi poikaa, joista Ramfisia tarkastellaan enemmän, hänen uraputkensa alkoi varhain, nimitettiin 7-vuotiaana everstiksi ja 10-vuotiaana kenraaliksi. Hän tosin sai myöhemmin Fort Leavenworthissa upseerikoulutusta, mutta osa aika kului hummaukseen. Muutenkin armeijan nimityskäytäntö tuntuu joustavalta, palaverin päätteeksi voidaan todeta, "olet luutnantti". Diktaattori-perheen yrityksillä menee vuonna 1961 erittäin huonosti, koska maa on kauppasaarrossa. Vuohi pitää kiinni kynsin ja hampain vallasta, valta on rahaa tärkeämpää, mutta muut valtaapitävät salakuljettavat valuuttaa. Vuohella on myös vanhuuden vaivoja ja eturauhanen vaivaa, tälläkin on sangen iso merkitys juonen kannalta.
Urania on 49-vuotias lakimies vuonna 1996, hän on Agustin Cabralin tytär, joka palaa maanpakonsa jälkeen, hän on saaanut nunnilta stipendin. Agustin Cabral on ollut Vuohen luottomies, senaattori ja ministeri. Monella on lempinimi, Cabralilla Älypää, vuonna 1961 hän on epäsuosiossa.
Vuohen lähipiirin muodostaa henkilöt, jotka on mainittu nimeltä, mutta totean vain heidän osuvat lempinimensä, Partaveitsi on epäsuosioon joutunut kenraali, Elävä saasta on perustuslain suunnittelija ja strategi, yhdessä Älypään kanssa, joka on siis Agustin Cabral. Nukkepresidenttinä on runoja lausuva kirjailija, jota diktaattori kutsuu Varjoksi. Lisäksi sotilastiedustelun päällikkönä toimii kävelevä Johnny (Johnny Walker), hän on keskeinen tekijä valtapelissä.
Vastarintaan ryhtyy joukko yläluokan kansalaisia omista sekalaisista motiiveistaan. On nöyryytetty kenraali, on toinen upseeri, jonka veli on joutunut vankilaan, on kolmas upseeri, joka ei saa naimalupaa, sillä naisen veli on ollut vastarintaliikkeessä. Eräs vastarinta-aktivisti toimii uskonnollisista motiiveista, Vuohi on ajanut karille suhteessaan katoliseen kirkkoon, ja Vuohi yrittää pidättää piispoja.
Teos on hyvin hyytävä. Toisaalla se on myös kertomus siitä, miten harvainvalta toimii, ja minkälainen ihminen voi olla. Suosikkivallassa jo se, että joutuu epäilemään onko suosiossa vai ei, motivoi epänormaaliin liehakointiin ja kanteluun. Kun kaikkea pitää epäillä, ei elämä koskaan ole normaalia. Toisaalta pelko on hirvittävä oman ja perheen puolesta. Johtajaa kuvataan vähemmän mairittelevasti "pikkuinen, naurettavaksi koristautunut kimeä-ääninen hypnoottisesti tuijottava henkilö" s.137. Kuitenkaan rakentavaa vastarintaa ei synny tai lopulta syntyy, mutta vasta kun johtajan terveys alkaa horjua.
Kirjassa on viittauksia moniin teoksiin, jotka jätän pääosin teoksen lukijoiden löydettäväksi. Vuohen rakkain paikka lienee teoksessa mahonkihuone, siellä kaikki oli teoksen mukaan kitchiä. Alla viittaan myös Nobelisti Sienkiewiczin teokseen Quo Vadisiin sekä Llosan omaan Tuhmaan tyttöön.
Vaikuttava, mutta puistattava kirja.
*****
Historian puitteet pitävät teoksessa pääosin paikkaansa en tiedä kuinka paljon on arvattua. Monia tarinoita kerrotaan, esimerkiksi se, että Jesús Galíndez (baskinationalisti, lienee ollut USA:n kansalainen) katosi New Yorkissa 1956. Kirjassa hänet kidnapataan ja viedään Dominikaaniseen tasavaltaan lentäen, (wikipediassa oletetaan, että laivalla) se, mikä on totuus on epäselvää, mutta katoaminen on tosiasia.
*****
Romaanin Vuohi vertaa itseään Quo Vadiksen Petroniukseen, joka on keisari Neroa ohjaileva älykäs, mutta henkisesti laiska ylimys. Vertaus ei auennut minulle ollenkaan, Quo Vadiksen Petronius oli vanheneva ylimys, kuten Vuohikin. Molemmat tapettiin lopussa. Petronius ei kuitenkaan ollut diktaattori ja hän muuttui - jopa ehkä puhdistui sisäisesti. Vuohi ei tämän kirjan mukaan puhdistunut.
Vuohen juhla on aiheeltaan samanlainen kuin Miguel Angel Asturias'n teos Herra presidentti, paitsi, että tässä on myös presidentin suora tarkastelu ja näkökulma.
*****
"Nykyinen" Dominikaaninen tasavalta on Haitin rajanaapuri Hispaniolan saaren itäosassa, asukkaita siellä on nykyisin 9,8 miljoonaa. Pääkaupunki Santo Domingossa asuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä.
Mario Vargas Llosa (s. 1936) on voittanut Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2010.
Llosalta olen aiemmin blogannut Tuhman tytön.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onpa kiinnostavan kuuloinen kirja! Pakko lukea ilman muuta, en olekaan vielä lukenut mitään Vargas Llosalta. Dominikaanisen tasavallan historiastakaan en tiedä juuri mitään, mutta luin viime vuonna Pulitzer-palkitun Junot Diazin "Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä", jossa tätä samaa aihepiiriä käsitellään. Lisätietoa kaipaan, ja haen sitä ihan mielelläni kaunokirjallisuudestakin.
VastaaPoistaItse asiassa olen huomannut, että moni kirja sopisi sinun Ihminen sodassa -haasteeseen.
PoistaItsellekin Dominikaaninen tasavalta oli sangen outo paikka, luin nopeasti historian läpi. Historioitsijana tiedät paremmin Kolumbuksen retket, mutta nämä seudut ("Länsi-Intian saaret") eurooppalaisten toimesta asutettiin ensin, ja myöhemmin kaiketi on saarille tuotu orjiakin, mutta 1900-luvun historiaan tällä ei ole suoraa linkkiä, mutta välillisesti kaikki vaikuttaa aina kaikkeen.
Tuot blogiisi kirjoja laajalla kaarella! Täällä saa aina sykäyksiä uusien kirjatuttavuuksien syntymiseen, kiitos siitä! :)
VastaaPoista:)
VastaaPoistaMaaliskuu menee näillä nobelisteilla, mutta huhti- ja toukokuu on aivan muuta ainakin kevyempää.
Tämä Nobel-haaste on aivan loistava! Olen lukenut haasteeseen vasta kaksi kirjaa (Toni Morrisonin Sinisimmät silmät ja Joseph Brodskyn Veden peilin), mutta olen varannut luettavakseni melkoisen pinon kiinnostavia nobelistien teoksia. Tästä on tulossa huikean hieno lukuvuosi!
VastaaPoistaMario Vargas Llosan tuotantoon haluan ilman muuta tutustua. Omasta hyllystä löytyy Tuhma tyttö, ja nyt arviosi luettuani tämä Vuohen juhlakin alkoi kiinnostaa todella paljon.
Kiitos, olen kyllä saanut haasteen vuoksi luettua enemmän nobelisteja. Pian tulee taukoa, kun näissä on saatavuusongelma.
PoistaMorrisonilta bloggaan pian yhden ja toinen odottaa, ja varmaan syksyllä saan blogatuksi,
Tämä on minusta parempi kuin Tuhma tyttö, mutta tämän luettuani olin varsin "tyhjä". En ole kuvannut itse Uranian tilannetta, joka on koko teoksen ydin.