Selma Lagerlöf: Gösta Berlingin taru

Selma Lagerlöf: Gösta Berlingin taru, löytyy varmasti kootuista teoksista, joita minulla on vain osat VI ja X, tämä tekstin  löysin kuitenkin netistä, alkuteos Gösta Berlings saga (1891). Kirjailijattaren esikoisteos.

Selma Lagerlöf: Gösta Berlingin taru,  Suomentanut Joel Lehtonen, Wsoy, Porvoo 1912, teos on kahdessa osassa ja vastaa noin 280 A4-sivua, lukuja on 36. Tapahtuu Ekebyssä 1820-luvulla Ekebyssä Vermlannissa. Lagerlöf on itse kotoisin Värmlannista, joka on Länsi-Ruotsissa.

Göstä Berling on pappi, nuori, norja, pitkä ja säteilevän kaunis, mutta valitettavasti juoppo. Juopottelun takia hän joutuu pois seurakunnastaan, ja matkallaan kerjälaisenä huijaa pikkutytöltä kelkan ja jauhosäkin ja ostaa vaihtokaupan jälkeen viinaa. Göstä Berling tajuaa olevansa ihmishylkiö ja yrittää itsemurhaa lumihankeen paukkupakkasella. Hänet pelastaa kuolemasta vallasnainen majurinrouva, Margaret Zamzelius.  Heidän tapaamistaan kuvaa katkelma:
"Hän oli mahtavin nainen koko Vermlannissa, seitsemän rautatehtaan valtiatar, tottunut näkemään ja saamaan muut tottelemaan; ja kerjäläinen oli vain henkipatto mies raukka, rutiköyhä, ja hän tiesi että joka tie oli hänelle liian raskas, joka huone liian ahdas. Hänen ruumiinsa vapisi kauhusta, kun majurinrouvan katse viipyi hänessä.
"Taitaa olla Gösta Berling, se hullu pappi?" kysäisi rouva.
Kerjäläinen ei liikahtanut.
"Minä olen Ekebyn majurinrouva, minä."
Kerjäläisen ruumista värisytti. Hän pani kätensä ristiin ja kohotti silmänsä kaipaavasti. Mitä rouva aikoi hänelle tehdä? Pakottaisiko hän hänet elämään? Gösta Berling vapisi hänen voimaansa. Ja hän oli jo ollut saavuttamaisillaan ikuisten metsien rauhan!

Majurinrouvalla  on majurinsa lisäksi joukko kavaljeereja. Koko tarun ensimmäinen osa käsittelee majurskan, majurin, ja kavaljeerien suhteita tai Göstan naisia. Majurin perheessä käydään välienselvittelyjä, joiden seurauksena omistusoikeus kaivoksiin ja suureen omaisuuteen vaihtelee, onpa rouva välillä raudoissakin.

Tärkeämpää on kuitenkin Göstä Berglingin tarina. Göstä Berglingiä kuvataan sekä vahvimmaksi ja heikoimmaksi ihmisistä. Naiset tuntuvat rakastuvan Göstaan, jonka rakkaus on yltiömäistä, mutta pelokasta ja häilyvää ja lyhyttä.
Borgin kartanon kotiopettajana hänen pauloihinsa lankeaa Ebba Dohna, mutta kuten kaikissa muissakin naissuhteissa jokin tulee väliin, tässä lopulta neidon kuolema, muuten sudet, tai oma ailahtelevaisuus tai pelkuruus estävät rakkaussuhteen jatkumisen. Tätä aiemmin on Anna Stjärnhök -neito saanut päähänsä Göstan erinomaisuuden ja väittää tätä runoilijaksi
-Runoilija!
-Monta syntiä on minun tunnollani, vastasi Gösta, mutta koskaan en ole kirjoittanut runon pätkää.
Sinä olet sittenkin runoilija, Gösta, sen lisänimen saat pitää. Sinä olet elänyt useampia runoja kuin meidän runoilijamme ovat kirjoittaneet.
Annan onnea ei kestä kauaa kuten ei heidän rakkauskaan, Gösta yrittää viedä neitoa Don Juan -hevosella pois pappilasta, mutta susilauman takia hän viekin Annan takaisin, ja palaa yksin kavaljeerien tyköön. Ryöstöhetkellä Anna on aikeissa mennä naimisiin rikkaan Dahlbergin kanssa, mutta on kihloissa Ferdinandin kanssa, joten suhteet ovat sekavat, kuten tapahtumien vyörykin. Tapahtumien nopeus sen sijaan on hengästyttävä. Sillä jo seuraavalla teatterikäynnillä Marianne Sinclaire kapsahtaa Göstan kaulaan ja suutelee tätä intohimoisesti koko yleisön nähden, suutelon jälkeen vanhemmat jättävät tyttären lumihankeen kuolemaan. Tyttö pelastuu, mutta saa rokon. Göstan rakkaus kestää yllättäen rokon,  "väkevä on rakkaus, kun se on käynyt läpi tuskan tulikasteen", mutta jo kahdeksan päivän kuluttua on  Göstä iskussa, ja kaappaa kreivittären mukaansa, tätäkään ihastumista ei kestä kauaa...
Tarun jälkimmäisen osan alussa hyljätty etsii hyljättyjen joukosta, ja köyhää tyttöä Gösta etsii, kuitenkin kreivitär sattuu tielle, ja taas naiskuvio uusiutuu ja olisiko nyt onni oikeaa, ja uusiutuu tarinat kavaljeereista, majurskasta ja Sintramin (paha mies) sekoilut loppuvat, mutta majurska kuolinvuotellaan pohtii kenelle Ekebyn antaa, vaikka minusta ei täyttä varmuutta ollut anastivatko kavaljeerit koko pytingin, kun noidaksi todistivat. Gösta Berlingin tarussa on aika ajoin epäilyä eräiden rikkaiden henkilöiden liitosta paholaisen kanssa, lisäksi kamppaillaan omaisuudesta, ja harjoitetaan talon polttamisia. Kuolinvuoteellaan noitajuttu majurskaa harmittaa, koska hän on majoittanut koko poppoon ja aina nostanut jaloilleen. Majurska on kamppaillut sisällään ollakko turmeltunut Margaret Zamzelius vai viaton Margaret Celsing.

Teoksen kerronta on hyvin kaunista ja vivahteikasta jopa runollista, kuten Maisema -luvusta ilmenee.

Maisema: Järven lähteet ovat melkoisen kaukana pohjoisessa, ja siellä on ihana maa järven olla. Metsä ja vuoret eivät koskaan lakkaa kokoamasta sille vettä, virrat ja purot syöksyvät siihen kaiken vuotta. Järvellä on hieno, valkea hiekka loikoakseen, niemiä ja saaria niitä kuvastaakseen ja katsellakseen; Vellamolla ja vetehisellä on siellä oiva kisakenttänsä, ja järvi laajenee nopeasti suureksi ja kauniiksi. Siellä ylämaassa pohjoisessa se on iloinen ja ystävällinen: katsottakoon sitä vain kesäaamuna, kun se loikoo jo virkunvalveilla utuverhonsa alla, niin huomaa kuinka hilpeä se on! Se kujeilee ensin hetken, ryömii sitten hiljaa, hiljaa ohuen verhon sisältä niin lumoavan kauniina, että sitä tuskin tuntee, mutta heittää sitten yhdellä huiskauksella koko peiton päältään ja lepää siinä alastomana ja ruusuisena ja kimmeltävänä aamuvalaistuksessa. 
Tätä kuvailua on seuraavat kolme sivua.

Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin taru sisältää uskomattoman monta huikeaa juonen käännettä, kun häntäheikki Gösta Berling milloin häntä pystyssä ratsastaa Don Juaninsa kanssa karkeloimaan neitojen kaappaamiseksi, milloin hän häntä koipien välissä matelee majurskan huolenpitoon. Kauniisti kirjoitettua, elävää kieltä ja hienoa ilmaisua, joka kuitenkin oli lopulta pelkkä tuulentupa, jonka lukeminen oli minulle varsin raskas ja ikävystyttävä kokemus. Tämä on ollut aikansa satuilua ennen lööppien ja saippuaoopperan aikaa. Juonenkäänteitä oli varmasti ainakin riittävästi ja tapahtumien tempo oli hengästyttävä. Teema, opetus, loogisuus ja realismi minusta puuttuivat kokonaan.

***
Selma Lagerlöf (1858 -1940) oli ruotsalainen kirjailija, joka oli kirjeenvaihdossa monien suomalaiskirjailijoiden kanssa. Hän syntyi Länsi-Ruotsissa Värmlandissa, missä yllä oleva taru tapahtuu. Nobelin kirjallisuuspalkinnon hän sai vuonna 1909 ensimmäisenä ruotsalaisena ja ensimmäisenä naisena. Selma Lagerlöf oli tunnettu Suomen ystävä, hänen ansiostaan on myös 1966 nobelisti Nelly Sachs saapuminen Ruotsiin heti Lagerlöfin kuoleman jälkeen vuonna 1940. Sachs rankataan joissain lähteissä ruotsalaiseksi, mutta oli Saksassa asunut juutalainen ja hieno runoilija. Lagerlöfin parhaana teoksena ja tunneituimpana luomuksena pidän Peukaloisen retkiä villihanhien seurassa, siinä yliluonnollisuus linkittyy teemaan ja tarinalla on myös opetuksia.