Tommy Hellsten: Pysähdy olet jo perillä

Tommy Hellsten: Pysähdy olet jo perillä, 12 oivalluksen polku, Minervapokkari, neljäs painos 2012. Sivumäärä 224.

Tommy Hellstenin oivalluksia pysähtymisestä ja elämisestä on kahdessatoista osassa. Tommy Hellsten kirjoittaa hienosti ja vakuuttavasti, kirjassa on paljon enemmän oivalluksia kuin 12, eli tusinakirjasta ei ole kysymys.

Vaikka suurin osa tarinoista ovat hyviä, alun tarinoissa on muutama ristiriitaisuus, mutta tämä heikkous on vahvuutta niin kuin Hellsten itse määrittelisi. Alun tarinat toisaalta käyvät matkatarinoista. Hellsten määrittelee miltei kaiken vastakohdan tai paradoksin kautta. Pysähdy olet jo perillä, heikkouden tunnustamalla olet vahva, vahvana olet sisimmältäsi heikko. Kaikki eivät ole sanatarkkoja lainauksia! Mitä pidemmälle kirja etenee oivallusten polkua, sitä omakohtaisemmiksi ja konkreettisemmiksi tarinat käyvät, ja minä viihdyin tekstin äärellä.

Tämän kirjan etuna pidän myös sitä, että teoksessa on läpileikkaus Hellstenin kaikista ajatuksista uran varrelta. Hellsten tunnustaa myös oman heikkoutensa, väsymyksensä, työuupumuksensa, ja kipukohtansa, hän on ihminen, hän haluaa olla läsnä. Hän kertaa alkoholistivanhemman lapsen kohtalon, vanhempien henkisen poissaolon, mutta fyysisen apaattisen läsnäolon, monet häpeän lähteet, markkinahumun keskellä hitautta opettavan Einarin (nimeä ei tosin mainita, mutta Einari oli joidenkin Hellstenin kirjojen HÄN), ihminen tavattavissa -projekti, muutama sana on koulusta, ja ennen lukematonta minulle oli saaristoelämän kuvaus ja ylistys, moottoripyöräilyn autuus, ja vanhusten hoito tai hoidon inhimillisyyden puute.

Hellsten käyttää vahvaa vaihtelevaa kieltä, ja paljon on myös teologisia vertauksia ja Raamatun lauseita. Tämä ei minua haittaa, se on Hellstenin tyyliä. Hellsten minusta  käyttää paljon toistoa vahvistamaan ydinsanomaansa, joka on, no päättele se bloggauksesta tai tutustu hänen kirjoihinsa.

***
Laitan muutaman heikkouden, jotka ehkä ovat vahvuuksiakin.

1. Hellsten muistelee mukavaa Agnes isoäitiään, joka asui Utön majakkasaarella, jonne saarelle tuotiin soraakin hautausmaata varten. Agnes-mummon kampela perataan aina yksi kerrallaan, ja hitauden taikaa monesti arvostetaan. Siksi kummastutti muistot lähisaarille suuntautuneista mansikan poimimismatkoista sekä meijerillä käynneistä jäätelöä ostamaan. Olen käynyt lapsuudessa ja varusmiesaikana Utössä. Minusta siellä ei ollut lehmiä, ei meijeriä, pieni kauppa oli, mutta ei ollut mansikkapaikkoja lähisaarilla, kun niitä ei juuri ole, kivisiä luotoja on.

2. Hellsten puhuu oikein, että ihmiset samastuvat rooliinsa ja kadottavat inhimillisyytensä. Olen samaa mieltä. Eri mieltä olen siitä, että miksi pikaravintolan työntekijä kadottaa inhimillisyytensä. Oravanpyörässä, mistä Hellsten puhuu, on pakko olla pienpalkkaisia pyörittäjiä. Minusta asiakas ei voi odottaa kovinkaan henkilökohtaista ja pitkäkestoista palvelua pikaruokapaikassa matalalla hintatasolla kiireiseltä työntekijältä. Jos uupumus yllättää pikaruokaruokapaikassa työntekijän, lienee se enemmän asiakkaiden kiukusta (jonoihin tai odottamiseen) johtuvaa kuin siitä, että myyjä haluaa olla asiakkaan yläpuolella tai olla pelkästään ilkeä. Minusta ala on niin kilpailtu, että hampurilaisen 2-5 euron hinnasta ei jääne kovin paljoa katetta eikä palkka ole kovinkaan iso. Itse arvostan pikaruokapaikkojen henkilökuntaa ja alaakin, hyvä, että edes jotkut työllistävät nuoria.

3. Hellsten puhuu, että pitää hidastaa ja uhrata aikaa itselle, ja "pysähtyä". Olen samaa mieltä. Valitettavasti itsellänikin on taloudellisia vastuita, ei ole kesämökkiä, ei ole rahaa lähteä lomamatkalle, enkä saisi edes "työlomaa", on vain oltava töissä, vastattava lainoista, maksettava ruoka, yhtiövastike, vesi- ja sähkö- ja muut maksut. Toisaalta en tiedä, kuinka ekologista matkustelu lentokoneella on, moottoripyörällä pohjoismaissa matkailu ehkä on ekologisempaa ja varmaan hauskaa. Hellsten ironisoi myös supermarketteja, itse ainakin varaan kunnolla aikaa, ja yritän valita ruuhkattoman ajan ostoksille, kärsimättömyydestäni huolimatta en stressaannu kaupassa paitsi ehkä isosta ruokalaskusta, ruoka on kallistunut, ja köyhäkin syö, koska on nälkä.
Nämä asiat haittasivat teoksen alkuosassa, mutta sitten menin oivallusten polkua eteenpäin.
***
Polulla eteneminen oli rauhoittavaa, minulle tuli tekstin ajoittaisesta toistosta huolimatta hyvin harmoninen ja rauhallinen sekä vielä turvallinen olo.

Oivallukset olivat minusta oikeansuuntaisia. Keinutuolin Hellsten nostaa isoon arvoon, sekä takkatulen ja lyhdyt, niissä on jotain pysähtymistä hiljentämistä ja hiljenemistä.

Hellsten kirjoittaa myös, että koulussa henkilökunnan ja opettajan pitää johtaa, muuten häirikköoppilaat ottavat vallan. Tämä on kirjoitettu neljä vuotta sitten!

Oivallukset jatkuvat, Hellsten päivittää sotaorpojen ongelmat ja pohtii ikätoverien kuolemista ja luokkatoverin kuolemaa. Muutosahdistuksen Hellsten avaa myös lopettamisprosessien yhteydessä. Oivalluksen jälkeen pitää laittaa enää toimeksi!

Hieno kirja, vaikka tähän en ehkä saa Hellstenin tyylistä paljonkaan. Jos lukee vain yhden Hellstenin kirjan tämä on hyvä ehdokas, koska tässä minusta hän on kiteyttänyt olennaisen "koko uraltaan".