tiistai 4. joulukuuta 2012

Väinö Linna:Tuntematon Sotilas


Väinö Linnan Tuntematon Sotilas, Wsoy 1973 kahdeskymmeneskahdeksas painos, alunperin 1954, teoksessa on runsaasti mustavalkoista kuvia filmistä, mutta joita ei ole laskettu tekstisivuihin, joita on 444 ja lukuja 16.

Väinö Linnan Tuntematon Sotilas on jokaisen sinivalkoisen pojan luettava, vasta silloin miehuus voi alkaa. Itselleni tämä koetti armeijaan mennessä, tämä lukukerta oli vasta kolmas. Monella edeltää lukua monen itsenäisyyspäivän mittainen tv:n katsominen. Vanhemmat miehet osaavat kaikki Tuntemattoman vuorosanat jo ulkoa. Kirjan kuvat ovat Edvin Laineen filmiversiosta, joka minusta on se oikea, joskaan Mollberginkään ei ole huono.
***
Tarina alkaa paloaukealta, jossa tarinan kannalta keskeinen konekiväärikomppania harjoittelee, ja pian syttyy jatkosota, ja itään lähdetään. Linnan mestarillinen kuvaus kertoo realistisesti sodasta sen tuntemattoman sotilaan näkökulmasta. Kaikkitietävä kertoja tosin vie tarinaa eteenpäin taisteluin ja vuoropuheluin, joita käyvät ne tunnetut: Hietanen, Koskela, Rokka, Susi, Lehto, Riitaoja, Määttä, Kariluoto, Lammio ja moni muu. Mitä voi kertoa teoksesta, jonka filmiversio näytetään tv:stä joka Itsenäisyyspäivä, ja jonka itsekin luen kolmatta kertaa? Paljonkin.
***
Teos on minusta allegoria koko jatkosodasta. Harjoitukset paloaukealla, eteneminen, ensimmäiset taistelut, voitot, eteneminen vanhan rajan yli, itään päin Vienaan asti, asemasotavaihe, puolustusvaihe, kun naapuri rynnäköi ja aseet vaikenevat välirauhassa. Kaikki on kuvattu toiminnan tasolla ilman jälkiviisautta konekiväärikomppanian miesten kautta. Erilaiset luonteet, johtamistavat, miehet eri maakunnista, poliittisista lähtökohdista, kaikki on kuvattu samassa kirjassa.
Tämä on klassikko.
***
Juoni lyhyesti (lukupäiväkirja tiivistelmä):
Seuraavassa juonen mukaista tekstiä, useat sanat tai sanaryppäät ovat suoraan teoksesta, mutta järjestys on toinen tai sidesanat ovat erilaiset, kehotan lukemaan vain alkuperäisen.

Teos käynnistyy Joensuusta Paloaukealta, jossa Mäkinen -tuntematon sotilas- sai kelvata astumaan maailmanhistorian nieluun, nyytti kainalossa, naapurin tytön valokuva mukana, parhaat vaatteet yllä, kun Aatu on pannut hulinaksi. Kohjo Saksasta on lähtenyt. Rajan yli. Kariluodon pateettista isänmaallisuutta kuullaan, sitten on ensimmäinen taistelu suolla ja ensimmäiset uhrit: kapteeni Kaarna ei suota ylitä. Ei tullut paraatimarssia Uraaliin, mutta Lammiosta tuli päällikkö. Hänellä on inhottava muodollinen kieli, mutta purnausta on, mutta vielä hyväntahtoista. Asialliset hommat kyllä tehdään, mutta rautaisannokset syödään vaikka se on kiellettyä, ja vaikka kiellettyä tosin on tappaminenkin sen viidennen pykälän mukaan.

Tavoitteena on Äänisjärvi, ja marssien edetään. Lehto, Rahikainen ja Määttä kulkevat pääosin autokyydillä, ja harrastavat vaihtokauppaa ja tuovat ruokaa komppaniaan. Pojat jäävät kiinni, ja Lammio rankaisee näitä kovennetulla, jonka aikana koetaan vihollisen ilmahyökkäys. Tämä kirjan viides luku on varsin keskeinen. Siinä Lammio avautuu kurinäkemyksistään, ja pojat kärsivät rangaistuksensa, jopa Rahikainen. Rokka Kannaksen akallinen mies esittäytyy Suentassun kanssa täyvennysmiehiksi, ja sopeutuu komppaniaan, mutta ei Lammion johtamiseen. Jopa Sarastie sanoo, että pinnata saa, mutta palaminen on kielletty. Rokka ottaa paikkansa joukoissa, ennakoi tapahtumia, ja on kova sotilas, joka käyttää joutohetketkin hyväksi. Hyökkäyksen jatkuessa lujat lujittuvat, mutta  heikot pehmenevät. Petroskoin yli Ääniselle päin ollaan menossa ja saavutaankin perille. Vietetään kasarmielämää ja tapahtuu yhteenotto Lammion ja Rokan välillä. Rahikaisella tietysti ensimmäisten joukossa nainen, myös Hietanen tutustuu kantaväestöön.

Talvella lakoaa Lahtinen ja keväällä veijarit tai ilmeisesti Rahikainen varastaa Mäkilältä astian, jossa tehdään kiljua sokerista ja leivänpaloista ja luultavasti hiivasta. Kiljupurnukka on jonkin aikaa kaiken keskus. Sitten 4.6.1942 Marskin 75-vuotispäivänä kilju juodaan yhdessä leikatun konjakin kanssa. Tämä kuvaus on monelta osin tärkeä. Rahikainen tosin on poissa, lähtee punttikselle, Koskelan tietäessä, mutta käskee palaamaan. Sivulla 278 on lyhyesti selitetty koko Vilho Koskelan isän ja hänen tarinansa. Viina on Koskelalle rähinävettä, ja lepositeissä mies palautetaan upseerikorsusta miehistötiloihin. Tätä kiljukännittelyä on kuvattu filmissä varsin pitkälti. Jälkimainigeissa Mäkilälle selviää astiavarkaus, ja lukijalle selviää, että Hietanen on tuntenut Mäkilän ja puolustanut häntä, krapulassa Hietanen saa silakankin Mäkilältä, joka osoittaa, että talousaliupseerillakin on sydän.

Myöhemmin alkaa asemasodan vaihe. Sotamies nuori poika Hauhia ammutaan ensimmäisellä yksin suoritetulla vartiovuorolla. Honkajoki saapui jäädäkseen ja sopeutuu hyvin porukkaan. Honkajoen kielenkäyttö ärsyttää Lammiota yli kaiken. Honkajoki on epäilemättä hyvä sotamies.

Lammion ja Rokan yhteenotossa Rokka joutuu sotaoikeuteen asti, toisaalla hän ottaa venäläisen kapteenin vangiksi. Seuraavaksi Lammion hampaisiin ja puheille joutuu Honkajoki. Syy on aivan mitätön, mutta keskustelussa sanoo Lammio erään puolen vuosisataa myöhemmin tapahtuneen asian "kommunismi luhistuu omaan mahdottomuuteensa." ss. 346-347 eli 'tyhmäkin' on joskus oikeassa.

Sitten pakitetaan ja lujaa, alkaa puolustautuminen ylivoimaista vihollista vastaan lopun miehistötappiot ja teloitus ovat karmivaa luettavaa. Onneksi kuitenkin lopullinen läpimurto estyi ja estettiin.

Ihailen Linnan kykyä kirjoittaa tarina sotatilanteiden mukaan myös rytmillisesti: hyökkäys, eteneminen, asemasota, peräytyminen, ja lopuksi epätoivonen taistelu rynnäkköä vastaan, ja teos loppuu, kun aseet ovat vaienneet.
***
Henkilösuhteista, (päähenkilöt, henkilöhahmot) tätä puolta on tutkittu luultavasti jopa väitöskirjatasolle asti
Miesjoukko alkaa muotoutua ja aluksi Hietanen luo huumoria viisauksillaan, ja luo vastapainoa Lahtisen monesti pessimistiseen asenteeseen, ja tuo huumorin valoa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Minusta myös Lahtinen kova kommunisti muuttuu hieman jurosta asenteestaan ryhmähengen mukana.
Mäkilä on talousmies, saita ja nuuka mies Laihialta, tämä kaveri on komppanialle tärkeä. Kaikki tavarat ovat aina järjestyksessä, ja tasapuolisen tarkka jokaista kohtaan, hieno lisä Suomen korpisoturijoukkueelle.
Määttä, ja Rahikainen: pojat kärsivät kovennettua, yllättäen Lehdon kanssa. Lehtohan on myös jurohko, mutta on toiminut autonapumiehenä. Lehtoa heikkous ärsyttää, ja siten myös pelokas Riitaoja, joka ei joukkoon sopeudu, mutta mukana jonkin aikaa pysyy. Lehdon kauheaa kohtaloa käsitellään usealta kannalta, luultavasti Lehdon kaatuminen on myös koskettanut syvältä koko joukkuetta, se oli tavallaan ensimmäinen kuolema, joka kohtasi ydinporukkaa. Jopa Rahikainen on syvästi järkyttynyt, jota ei huomaa keskustelussa, jonka hän käy nähtyään kaatuneen Lehdon.
Niin siellä ei ollut ketään
-Olihan siellä ulokumoalaisii. Eivät tuntuneet kaipaavan
Rahikainen on sotilas, joka on hauska mies, ei monestikaan tee niitä vaikeita sotatehtäviä, mutta kuuluu komppaniaan, ja jää eloon sodasta, osin asenteensa ansiosta ja "hankkii" monet kerrat joukkueelle ruokaa ja varusteita, armoton kauppamies on kultaakin kalliimpi.
Määttä selviää sodasta haavoittuen.Määttä ei suuta piekse, eikä jätä kivääriä.

Vanhalalla on omaa "korpisoturihuumoria", hauska mies, kuuluu eittämättä komppanian vakiokalustoon, pääsee hiljalleen ujoudestaan, Ylen Sankiaksi Prihaksikin kutsuttu, sutjakka suustaan vaan ei vartalostaan.

Pidän Riitaojaa lukuunottamatta kaikkia erittäin hyvinä sotilaina ja joukkuepelaajana, jopa Lehtoa. Linnan henkilökuvaus on onnistunut. Susi jää taka-alalle, mutta Antero Rokkaa on luonnehdittu niin monissa paikoissa, että totean vain, että loistava sotilas, joka ei kuvia kumartele, eikä herroja pelkää. Karjalaismurre vie eteenpäin, mutta Rokassa on toinenkin puoli, hän ennakoi tilanteet. Rokka on äänessä varsin paljon.
-tuovat ponttooniloit
-kuseen jouduttiin
-Älä virka. Vettehä myö
Lammio inhoaa Rokkaa pokkuroinnin puutteen vuoksi. Rokan ja Lammion ensimmäinen pienehkö konflikti tapahtuu jo Rokan tullessa. Konflikteja on tasaisesti, mutta pahin tulee, kun Rokka aavistaa sodan lopputuloksen, ja lampunjaloilla rahoittaa uutta kotitaloaan. Lammio simputtaa sen vuoksi  koko joukkoa Rokan rikkeen takia, tai yrittää, porukka ei pyöreitä kiviä laittele polkujen viereen, ja Lammio ottaa Rokan vielä erityispuhutteluun ja uhkaa sotaoikeudella, perusteena vartiopaikalla nikkarointi. Rokka ei tietystikään pokkuroi, eikä asetu Lammion tahtoon. Rokka esiintyy määräilevästi miesjoukossa, mutta se hyväksytään, sillä muut tajuavat, että hänen itsevarmuutensa takana on myös tekoja ja rohkeutta. Rokka on sankari joukossaankin.
Lopun henkilöistä vaikuttavin mies on huvittava Honkajoki, joka selviytyy sodasta.
Viirilä, joka tulee myöhemmin tarinaan, ammutaan rintamakarkurina.

Alun vänrikit Kariluoto ja Koskela ovat mitalin eri puolet, rohkeita miehiä molemmat. Kariluoto on kiihkeän idealismin valloissa, mutta rohkea mies, Sirkkansa mies. Koskela on puolestaan talvisodan jälkeen upseerikoulun käynyt rauhallinen, loistava ampumaan "Ville-Vaitelias", uurastaja, harkitseva, laskelmoiva, saa heti miestensä kunnioituksen. Kariluotokin kehittyy sodan aikana yksiuloitteisesta karikatyyrista ja pääsee lapsellisesta intoilustaan. Juomingeissa Kariluodon ja Koskelan luonteet eroavat ja molemmat valitsevat leirinsä.

Henkilöistä Lammio on tärkeä, hänen toimintatapojaan esitellään s 130 alkaen: Hän oli johtanut itselleen periaatteen, joka oli lähtöisin hänen typeryydestään sekä luonteenvioistaan ja tuo periaate oli kova kuri ja kaavamainen sotilallisuus ... armeijan selkä ranka on kuri .... ihanteena oli upseeri   .... valkeat käsineet kädessä.
Lammio siis inhottu jopa vihattu mies. Hän ottaa yhteen sotilaan ja sotasankari Rokan kanssa monesti ja toistuvasti. ".. ei vapautuksia kurin suhteen .. jermumentaliteettia ei tulla sietämään ... joukko ei ole Rajamäen rykmentti..."
Minusta Linna siis itse osoittaa jo Lammion esittelyssä inhoavansa Lammion periaatteita yli kaiken.

Sarastie on asiallisempi ja välittömämpi, mutta majurin kiitellessään miehiä kiittelee itseään. "Majuri tunsi niinkuin useimmat sodanjohtajat, joukkojen positiiviset teot omikseen. Epäonnistumiset taas olivat pelkurien ja ylivoimaisten olosuhteiden syytä" s.203

Perääntymisvaiheessa joudutaan hirveisiin miestappioihin, ja rintamalta pakenemiseen. Viirilä ammutaan Karjulan toimesta. Ensimmäiset teloitukset ovat vartiopaikalta poistumisesta ja sinne palaamasta kieltäytymisestä Petroskoissa, tai pitäisikö kirjoittaa teoksen mukaan Äänislinnassa. Viirilää voinee verrata TPA:n  (Täällä  Pohjantähden alla) Siukolaan, kohtalo oli sama.  Lammion esimerkiksi sanoo, että täällä ei äänestetä komppanianpäälliköstä niinkuin punakaarti, Petroskoissa paikallisen mielisairaalan asukit on päästetty vapaaksi.

Tuntemattomat sotilaat on tehty Tuntematon sotilas kirjan teemoista ja tarkasteltu henkilöitä erikseenkin.
***
Teos on minusta Linnan pääteos jopa parempi kuin Täällä Pohjantähden alla -trilogia. Lähinnä siksi, että miesjoukon, sodan ja tilanteiden kuvaus on aitoa ja realistista, ja mestarillista. Teokseen ei ole pitänyt ympätä väkisin historiallisia tapauksia, koska on tarkasteltu vain yhden konekiväärikomppanian jatkosotaa.
Jos on Linnan ihmiskuvaus, ja sotatuokiot loistavasti kuvattu, on myös jotakin, joka hieman risookin, ja se on eräänlaiset äännähdykset kuten Hmhyy, khii khii khi, khym khym... nämä monesti eivät minusta toimi, silti nostan teoksen koko suomalaisen (mies)kirjallisuuden ykköseksi ohi jopa Kiven Seitsemän veljeksen
***
Rahikainen, Sihvonen, Honkajoki ja Jalovaaran ohella Vanhala pohtii lopuksi, että Sosialistististen Neuvostotasavaltojen liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi. ....
Aika velikultia.
***
Onneksi kuitenkin itsenäisyytemme säilyi.

Kiitos veteraanit Itsenäisyytemme säilyttämisestä.
***

Tuntemattoman sotilaan nimi- ja henkilölista
Olen poiminut nimeltä mainitut Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan sotilaat, aliupseerit ja upseerit, monta voi puuttua ja puuttuukin..

Ensimmäinen luku
Mäkinen. sivu 6 eli lukemani painos alkaa sivulta 5. ”Nuori ikäluokka astui sijaan. Siinä he seisoivat rivissä … Hieman Mäkinen aristeli aluksi…. Kyllä Mäkinen tiesi, mitä hulinaksi paneminen tarkoitti. …. hän sai kelvata astumaan maailmanhistorian nieluun”. Onko tämä Mäkinen se Tuntematon sotilas?

Rahikainen s.7, sotamies, karjalainen, hieman lusmu, mutta lupsakka. Säilyy. Kärsi kovennettua

Jääkärikapteeni Kaarna s.8. Asiallinen kaveri, hyvä johtaja, kaatui ensimmäisessä taistelussa suolla s.58 piiskatykin osumasta.

Luutnantti Lammio s.8, Helsingistä ei niin pidetty mies, Kaarnan tilalle, Muodollinen kieli ärsyttää jopa Kariluotoakin. Lammio lopulta majuri, säilyy, mutta haavoittuu. Maasotakoulu on tekstin mukaan lopullisesti pilannut Lammion! Ottaa yhteen sekä Rokan että Honkajoen kanssa.

Vänrikki Vilho Koskela, s.9 Akselin poika Hämeestä. Talvisodan taistellut, sinutteli alaisiaan, jäänyt talvisodan jälkeen armeijaan. Kaatui luutnanttina teoksen lopussa. Juomistapoja voi verrata Täällä Pohjantähden alla –teokseen. Viina on hänelle rähinävettä, syö rautaa paskantaa kettinkiä. Päähenkilö. Kuolee s 413.

Alikersantti Hietanen, s.10 varsinaissuomalainen, hengen pitäjä ja ahvena-ajattelija, yksi päähenkilöistä. Kirjan alkuosa on pitkälti Lahtisen ja Hietasen hienoa dialogia. Sokeutuu ensin ja kuolee s.378

Alikersantti Lahtinen (Yrjö),  s.11 kommunismiin taipuvainen, ja suu auki, joskin Hietanen yrittää vesittää Lahtisen sanomisia murresutkauksin, Lahtinen on hyvä sotilas minusta, kuolee talvella 1942 lumisissa olosuhteissa, ammutaan korvan juureen. Tapausta on selvitetty pitkälti esim. s.262.

Alikersantti Lehto s.12, siviilissä autonapumies, kapeahuulinen, hieman kireä, mutta hyvä mies, Tampereeen seudulta kotoisin. Minusta juro. Seisoi kovennettukin. Kuoli jäätyään yksin ja kamppailtuaan tuskia vastaan, lopulta oman aseen kautta kuudennessa luvussa. Lehdon lähtöä on selitetty pitkään, eräs päähenkilöistä. Ukkola viimeinen neljännestä joukkueesta myös ampui itsensä vastahyökkäysten alettua.

Salo, sotamies s.13, haavoittuu perääntymisvaiheessa s.354.

Mäkilä, s. 15 talousaliupseeri Laihialta, nuuka mies, joka rakastaa rätei ja lumpui, tasapuolisen tarkka. Valitettavasti kuoli hänkin. Minusta asiallinen kaveri. Linna on saanut hahmosta paljon irti. Mäkilä kuolee perääntymisvaiheessa s.359.

Salonen s.18

Vääpeli Korsumäki s.20, kuoli viidennessä luvussa, kun pojat kärsivät kovennettua

Kapteeni Helminen s.34

Toinen luku
Alikersantti Mielonen s.39 Kuopion takaa

Sotamies Riitaoja s.45, pelokas kaveri, komppanian kiviriippa, kuoli Lehdon jälkeen s.188, väärässä paikassa (ei sovi etulinjaan, hermo pettää).

Sotamies Sihvonen s.46

Autio, luutnantti s.54, kolmannen komppanian päällikkö, kuoli.

Vänrikki Kariluoto s.54 on yksi päähenkilöistä ja Koskelan aisapari pitkään, Koskelaa noin kahdeksan vuotta nuorempi. Varsin toisentyyppinen kuin "Ville-Vaitelias", ihanteellinen ja yksinkertainenkin, vähin erin viisastuva. On avioitunut Sirkkansa kanssa s.361, ja kuolee sivulla 392, jossa luetellaan 21 kaatuneen nimet. Kariluodon ja Pokin nimet tulivat heidän koulujensa seinään.

Sotamies Ukkola s.59, kuolee kuten yllä ilmenee.

Vuorela, s.59   kuoli ensi taistelussa, sai osuman vatsaan s.61

Kolmas luku
Määttä, s.70 sotamies, ensi hetkinä ihmettelee Lammiota, mikä kuovi on sysätty ja uhoaa, että hänen lapa ei helpolla nouse, säilyy, yksi päähenkilöistä kovennetun kärsinyt..

Majuri Sarastie .s.97, Kuolee s.376

Viides luku
s.147 Rokka, alikersantti, Antero etunimeltään, yksi päähenkilöistä, ottaa heti tilaa ja haastaa luutnanttiloi, ja vänskii. Haavoittuu "uidessaan" eli perääntymisvaiheessa tai kantaa haavoittunutta Tassua. Sekä Rokka että Tassu pääsevät autolla pois, haavoittuminen ei liene ollut paha, molemmilla jäi kotitalo Kannakselle, ja Rokalla kahteenkin kertaan.
s.148 Sotamies Sus, eli Suentassu, siis Susi, Rokan hiljainen kumppani, josta yllä jo haavoittuminen.

Kuudes luku s.170 Ylikersantti Sinkkonen komppanian uusi vääpeli, kasarmisielu, ei miesten mieleen.
s.180 Vänrikki Sarkola

Kahdeksas luku
Petroskoissa on kännissä Kapteeni Usko Antero Lautsalo, ei merkittävä henkilö, tapahtuma kirjattu ilmeisesti vain ajankuvaksi.

Yhdestoista luku
s. 301 Hevosennaamainen sotamies Honkajoki, hämäläinen ikiliikkujan keksijä ja käpyjen keräilijä jousipyssymies, samaan aikaan s.302 saapuu Hauhia, jonka visiitti jäi päivän mittaiseksi, sivulla 313 liika innokkuus kostautuu, ja kotiin menevä kirje jää kesken. Asemasodan uhri.

***
Henkilöitä, jotka esiintyvät vain kerran ovat ainakin Ylitalo, kuolee.  Sivulla 78 mainitaan Tyynelä ja Rekomaa.

Kaukonen kuolee s.85, josta Lehto toteaa: Äkkiloppu, hyvä loppu. Joka on merkityksellinen tapahtuma Lehdon oman karmean lopun kannalta.

Sotamies Kaivonen kuolee kädessään neljä ässää ja akka hai, oliko nokittanut taivasosuutensa?

Viirilä sotamies esitellään Petroskoin porteilla 1941 sivulla, isopäinen ja avosuinen miehen rehjake. Tämä vempula oli iänkaikkkinen  upseerien harmi, rauhan aikana arestissa ... mutta sodassa mielipuolisuutta lähentelevää rohkeutta ...Viirilä lähtee rintamasta 1944 ja tokaisee lähtevänsä Inariin susia naimaan, ja Karjula ampuu hänet rintamakarkurina. s.415. Viirilä oli sitä ennen ollut raivokas vastahyökkääjä, sitten tuli mitta täyteen. Uuno Eemeli Karjula tulee tarinaan vasta s.406.

Asumaniemi alokas, kuten hänen esittelyssään sanotaan tulee tarinaan sivulla 419 "jakautuu" eli kuolee siis pariakymmentäsivua myöhemmin viimeisessä taistelussa luultavasti viimeisenä ss 438-439.

Rahikainen, Honkajoki, Määttä, Jalovaara, Sihvonen, Mielonen ja Vanhala säilyvät eivätkä sodan loppuessa olleet haavoittuneita. Vanhalan mukaantuloa en ole noteerannut, vaikka on yksi päähenkilö. Ujo poika, josta tuli korpisissihuumorin mestari. Ylen Sankia Priha ja monta muuta, sai päättää sodan ryhmänjaohtajana.

***
Lottia mainitaan. Lotta Raili Kotilainen nimeltä sivulla 96. Souvari Jalmari Lahti, evakko ojaurakka jäänyt, velkaa jäänyt, lehmän poikimisella ajatellut maksaa. Hietanen tutustuu Veraan Petroskoilaiseen opettajaan, luultavasti suhde oli platooninen.
***
Nimistä eräs huomio. Marskin syntymäpäivänä oli juomingit. Lammion Helsingin muistot kaivertavat Kariluotoa Sirkka tulee mieleen, ja Kariluoto tokaisee Lammiolle: "Hiljaa ... hiljaa ... Jokke" s.283 Kariluodon nimihän on Jorma, eli tokaiseeko vain itselleen, en tiedä. 
***
Tiedot perustuvat painokseen numero 28 vuodelta 1973 Wsoy 444 sivua.

10 kommenttia:

  1. Mielestäni Tuntematon sotilas oli ehdottomasti upea teos! Odotin elokuvan perusteella jotain paljon huonompaa, ja lukiessani yllätyin positiivisesti.

    Vaikka toteatkin Täällä Pohjantähden alla jäävän kakkoseksi tälle kirjalle, haluaisin silti tutustua myös siihen: käsittääksenihän siinä vilahtelee Tuntemattomastakin sotilaasta tuttuja hahmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä Vilho Koskela on luutnantti Koskela ja Akselin poika, Akseli on taas yksi päähenkilöistä Täällä Pohjan tähden alla -trilogiassa.

      Pidän paljon, ehkä enemmän Täällä Pohjantähden alla trilogiasta, mikä varmasti ilmenee postauksessani lokakuussa. Silti tämä kirja on nykyslangilla sanottuna "kompakti paketti", ei mitään turhaa, ei syyllistämistä, sota tietystä perspektiivistä kuvattuna.

      Poista
  2. Olen juuri lukemassa Hotakaisen kirjaa Ihmisen osa, joten pakko laittaa siitä tähän yksi lainaus (s.142).

    "Juhani suuttui aivan kauheasti siitä kirjasta ja sanoi, ettei hän siellä veren ja lihanriekaleitten keskelle arvannutkaan, että viereisessä korsussa asui niin humoristisia ja sanavalmiita miehiä. Kova poika keksimään se Linna, Juhani sanoi, ei taida tehtaan työt painaa päälle kun joutaa työaikana uusiksi sotaa kuvittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lainaus, enkä ole tätä kirjaa lukenut.
      ***
      Onhan se varmasti näinkin, toisaalta Linna sai aikalaiskritiikiä paljonkin miten hän oli asian ja sodan esittänyt (olisi haluttu puhtoisempi kuva?).

      Kyllä tässä tulee toisaalta ilmi itsemurhat, teloitukset, paniikki ja pelko, toisaalta ei sota välttämättä ole tällaista huulen heittoa.

      Mutta ei se ehkä elämä ole niin verbaalista muuallakaan missä sitä esitellään.

      Kaunokirjallisuus, proosa tai realistinen kirjallisuus on kuitenkin (vain) kirjallisuutta.

      Poista
  3. Mä olen aina pitänyt Tuntemattomasta enemmän kuin Kiven 7 veljestä -teoksesta, jos ajatellaan Suomen kansalliskirjallisuutta. Tässä kirjassa tulee esiin koko Suomen kirja musta nerokkaasti, kun siihen on kirjoitettu ihmisiä eri puolilta Suomea. Oma suosikkini on ollut aina 12-vuotiaasta asti Rahikainen. Vedän ehkä kotiinpäin, mutta puhe- ja asennetapa on niin kovin läheinen.

    Muut kansallisteokset ovat jotenkin niin hämäläisiä, ja ehkä siksi koen ne niin vieraiksi. Niistä puuttuu sellainen lupsakkuus, jonka itse miellän omakseni.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mari a :)

    Rahikainen on lupsakka selviytyjä, kuten myös Vanhala ja Honkajoki ...

    VastaaPoista
  5. Itselläni keikkuu hyllyssä 3. kansanpainos vuodelta '56, ja täytyy häveten myöntää että en ole lukenut Tuntematonta koskaan. Johtunee osaksi varmaan siitä että elokuvaa tulee katsottua kerran vuodessa. Tuon vanhan painoksen sijaan kiinnostaisi hakea se sensuroimaton versio ja kahlata se läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus on erilainen kirjana, napinaa ja soraääniä on hieman enemmän kuin filmissä. Itsekin olin nähnyt monesti filmin ennen lukemista, ja kirjassa oli filmin kuvat ...

      Poista
    2. Lienee Sotaromaani, josta mainitsit, se on lukematta minullakin.

      Poista