V.S Naipaul: Elämän kuva

V.S Naipaul: Elämän kuva, alkuteos Half a life 2001, suomentanut Juhani Lindholm, Otava Seven 2008, sivumäärä 266.

Nobelisti V.S Naipaulin romaani Elämän kuva kertoo intialaisen Willie Somerset Chandran tarinan itsensä etsimisestä, mutta myös ulkopuolisuuden tunteesta ja minusta epäsuorasti myös, elämäntarkoituksesta ja opittujen arvojen näkymättömästä kahlitsevuudesta ja ihmisen itsekkyydestä.

Kirjan kertoja on  Willie Somerset Chandra ja se koostuu kolmesta osasta. Teos alkaa Willie Chandranin isän kertomuksella, miksi Willien toinen nimi on Somerset, tarina on pitkä ja kertoo myös Willien isovanhemmista vanhemmista, ja Willien ja hänen siskonsa Saronijin ristiriitaisesta taustasta. Willien isän isä näki nälkää 1890-luvulla ja hakeutui maharadjan palvelukseen ja teki asiakirjoja hindiksi, englantia hän ei osannut riittävästi, että olisi edennyt virkakunnassa. Isoisä koulutti poikansa eli Willien isän. Willien isä opiskeli yliopistoissa, mutta kapinoi sitä vastaan ja poltti kirjansa. Hän kuitenkin valmistuu, sillä naimakaupat on sovittu Collegen rehtorin tyttären kanssa. Willien isän virkaura etenee joutuisasti maharadjan kirjurina, ja jatkuvasti hänelle tulee aiheettomia ylennyksiä.W illien isä on kuitenkin uhmannut kastijärjestystä, ja saattanut yliopistossa opiskelleen kastittoman stipendiaattinaisen hankalaan asemaan. Willien isä on joutunut piilottamaan naisen, ja elättämään tätä. Kun yhteisölle selviää Willien isän tempaus, Willien isä tekeytyy marttyyriksi, istuu puhumattomana temppelin edessä. Hänestä tulee kuuluisuus, jonka näkee myös englantilaiskirjailija  Somerset Maugham (1874 - 1965). Maugham kirjoittaa Willien isästä matkakirjaansa.  Willien isä on penseä, ja arvostelee ja omien sanojensa mukaan inhoaa valitsemaansa naista. Pari saa kaksi lasta pojan Willien ja tytön Sarojinin. Willie toistaa isänsä käytöstä, ja murjottaa ja kiukuttelee lähetyskoulussa, ja keskeyttää sen. Willien isä onnistuu suhteillaan saamaan Willien Englantiin Lontooseen stipendiaatiksi. Tällöin eletään 1950-luvun loppuvuosia.

Willie lähtee Englantiin. Hän opiskelee kasvatustieteellisessä, mutta ei tunne kiinnostusta opettajan ammattiin. Hän on enemmän kiinnostunut sekalaisten ystäviensä tyttöystävistä. Willie julkaisee novellikokoelman ystävänsä painossa. Eräs naispuolinen opiskelija Ana näkee kirjoituksissa itsensä kaltaisen ihmisen. Koska stipendi on loppumassa, Willie ja Ana matkustavat Anan perimälle plantaasille Portugalin siirtomaahan Mosambikiin Afrikkaan.

Kirjan rakentuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa on isän kertoma tarina Willielle, toinen on Willien kirjoittama opiskelustaan Lontoossa, ja kolmas osa on Willien kertomus, miksi hän erosi Anasta ja palasi Eurooppaan. Willien sisko Sarojini on muuttanut Länsi-Saksaan yhdessä saksalaisen Wolfin kanssa. He eivät ole naimisissa, koska Wolfilla on toinen perhe.

Kolmas osa on siirtomaaolojen kuvausta. Paikalliset plantaasin omistajat ovat etuoikeutettuja suhteessa paikallisiin, mutta kakkosluokan väkeä verrattuna emämaan portugalilaisiin. Paikalliset tekevät raskaat työt, ja siirtomaaisännät keräävät mahdollisimman paljon rahaa, ja lähettävät lapsensa Portugaliin kouluun. Analla ja Wiliellä ei ole lapsia, ja Ana haluaa asua Mosambikissa. Monet, kuten Ana ovat "värillisiä", eli siirtomaasuvuissa on paikallista väritystä. Tässä on juoni pääpiirteissään, mutta ei sisällä kertomuksen teemoja, käännekohtia tai  johtopäätöksiä, kirjoitan niistä enemmän, mutta jos aiot lukea tämän, lopeta lukeminen tähän.

Kirjat teemat, huomiot ja johtopäätökset.
Miesten ja naisten suhteet?
Kirjan yksi teema on epäsäätyinen avioliitto, ja sen seuraukset. Kirjassa suoraan viitataan legendaan  Kuningas Cophetuasta ja kerjäläistytöstä. Tässä ei niinkään käsitellä suvun tai yhteisön odotuksia, mutta Willien isä ei aidosti rakasta tai ei ainakaan aidosti osoita rakastavansa vaimoaan. Myöskään Willie ei puhu äidistään, ei kirjoita tälle. Kirjassa on  minusta jopa häiritsevässä määrin Willien seksuaalisesta käytöksestä. Hän käy Englannissa yleisissä naisissa, harrastaa seksiä kaveriensa tyttöystäviensä kanssa. Hän on kanssakäymisessä myös Anan kanssa, Anan, joka hyväksyy Willien sellaisena kuin on. Anan perhesuhteet ovat myös hyvin eri säätyiset, kun Williellä ne on eri kastiset. Kuitenkin Willie päätyy ostamaan seksiä hyvin nuorilta tytöiltä siirtomaissa, tämä on hyvin vastenmielistä, iljettävää ja erittäin tuomittavaa, mutta nämä asiat hän siis kertoo sisarelleen täysin luonnollisina asioina. Kun naapurin plantaasille muuttaa uusi tilanhoitaja, Willie aloittaa kiihkeän suhteen tilanhoitajan vaimon Gracan kanssa. Graca on mennyt naimisiin, vain että ei joutuisi luostariin.
Willie käyttäytyy minusta hyvin moukkamaisesti vanhempiaan, siskoaan, kavereitaan, ja etenkin vaimoaan Anaa kohtaan. Willie on kuten isänsä pohjimmiltaan laiska, heikko tyhjäntoimittaja. Kun hän tilittää itsensä etsimistä sisarelleen hän on vasta 41-vuotias, mutta on velttoillut hyvin paljon.
Willien äiti on hyvä vaimo tai olisi, jos mies osoittaisi suurempaa omistautuista perheelle. Saronijin on oikeastaan pakko lähteä Intiasta, koska hänen asemansa on hyvin huono. Ana on myös hyvä ihminen. Hän on joutunut isäpuolensa käpälöimäksi, mutta pysyy synnyinmaassaan. Ana on voimaton Willien velttoilun ja naintien edessä.

Siirtomaa
Siirtomaa . emämaa -asetelma paistaa tekstistä monessa kohdassa. Intia on Tarinan alussa brittien siirtomaa. Willien ensimmäinen ystävä tumma Percy Cato on kotoisin Panamasta, minne hänen isänsä on viety tekemään kanavaa. Mosambikin kehitystä seurataan. Emämaa heikkenee, ja kapinaliike vahvistuu, niiden kahdeksantoista vuoden aikana kun Willie maassa on, valta on vaihtumassa.

Näkymättömät kahleet
Kirjassa tulee ilmi kulttuurin luomat odotukset ja näkymättömät kahleet, jotka sitovat Willien äitiä. Willie on osin samassa asemassa Intiassa ja Englannisa kuin paikalliset ovat Mosambikissä.

Nobelisti V.S Naipaulin romaani Elämän kuva on parhaimillaan kerronnassaan, sen antama kuva maailmasta sen syrjivyydestä ei ole miellyttävä. Lukukokemusta entisestään ankeuttaa myös päähenkilön vastenmielisyys. Tämä oli lukemistani Naipaulin teoksista huonoin.

****
Sir Vidiadhar Surajprasad Naipaul (1932 - 2018)  voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2001. Hän on syntynyt Trinidadissa, asui Englannissa ja oli intialaista sukujuurta. Olen blogannut Naipaulin teoksesta Joki tekee mutkan sekä Vallan hinta.

Intiaanit, Tietohyrrä

Intiaanit, Tietohyrrä, alkuteos Stig Ericsson: Indianer och vita, suomentanut Leena Sneck, WSOY 1970, sivumäärä 32.

Teos käsittelee vain Pohjois-Amerikan intiaaneja, joita eurooppalaisten tullessa oli monta kansaa, ei siis kirjan mukaan heimoa. Kirjan arvion mukaan näitä oli 400 erilaista, kullekin oli oma kielensä,

Kirjassa tuodaan esille, että intiaanisodista, ja sotureista on annettu vääriä mielikuvia. Kirjassa on lisäksi kuvia myös intiaanien merkeistä, toteemipaaluista, tomahawkista, ja nuolista.

Eurooppalaiset toivat hevosen Amerikkaan. Myös "intiaanisotia" käsitellään.

Teoksen sivulla 27 puhutaan intiaanipäähineen sulista, ja annetaan ohjeita sulkapäähineen tekemiseen ja taustoitetaan päähineen tarkoitusta, ja koska sitä käytetään.

Tämä teos on tehty lapselle, mukava kirja, mutta siinä ei minusta esitetä olennaisinta asiaa, eli miksi uudisasukkaat syrjäyttivät intiaanit. Intiaanien asema ei ole minusta kovinkaan kehuttava, mikä ei ole ainakaan nykysuomalaisen vika.Suurempi ongelma nykyään tuntuu olevan jonkun pukeutuminen intiaanipäähineeseen. Kun toinen kulttuuri ja ihmiset tunkeutuu toisen "alueelle" tapahtuu yhteentörmäyksiä. Intiaaneille ei käynyt tässä hyvin. Minusta Amerikassa intiaanit, tai heidän jälkeläiset, ovat syrjityin ryhmä. Tuskin he ovat sen syrjitympiä, jos joku suomalainen tekee intiaanipäähineen tämän kirjan perusteella?

Rauha Kilpi: Mesisuu ja Hunajanenä

Rauha Kilpi: Mesisuu ja Hunajanenä, Karisto 1953, sivumäärä  125.

Rauha Kilpi (1902 - 1963) oli tuottelias satukirjojen tekijä, hän julkaisi niitä kolmisenkymmentä.

Mesisuu ja Hunajanenä on kirja, missä on lyhyitä satuja, yhteensä kaksikymmentä. Nimisadussa pienet karhunpojat Hunajanenä ja Mesisuu opettelevat lukemaan ennen talviunia. Hunajanenä on nopeampi oppimaan ja saa hunajaa, mutta Mesisuukin oppii, kun lukee ja harjoittelee.

Toisessa jutussa Sammakkovaari hymyilee, vaikka talvella on käydä huonosti, kun on unohtanut  varoituksen ja jättänyt talvehtimiskolon, mutta hän selviää kylmässä tai kylmä ei kangista lopullisesti.

Sadut ovat lyhyitä, ja sisältävät aina opetuksen, hyvää elämänasennetta, sillä aina ratkaistaan joku ongelma.

Rauha Kilven sadut ovat hyväntahtoisia, eivätkä ole jännittäviä, eikä pelottavia. Suurta muistijälkeä näistä aikuisen mieleen ei jää, mutta sopii minusta luettavaksi pienelle lapselle.

Dorothy L. Sayers: Kas tässä teille ruumis

Dorothy L. Sayers: Kas tässä teille ruumis, Have His Carcase, 1932, suomentanut Kersti Juva.  WSOY 1993, Sivumäärä 443.

Dekkarikirjailija Harriet Vane on vapautunut myrkytysepäilyistään. Hänen dekkarinsa myyvät hyvin. Hän välttelee lordi Peter Wimseyn yhteydenottoja, ja patikoi Wilvercombessa kesäkuun 18. Harriet Vane löytää rannalta verisen  miehen ruumiin kurkku auki viillettynä. Harriet Vane pohtii asioita hänen kirjojensa sankari Robert Templetonin näkökulmasta. Hän havaitsee, että vainajalla on sininen sarssipuku ja keikarimaiset ruskeat kengät. Paikalla ei ole ristin sielua. Hiekassa on yhdet jalanjäljet. Koska nousuvesi upottaa pian ruumiin, Harriet Vane ottaa valokuvat rikospaikasta, ja etsii rantavedestä partaveitsen (katso kansikuvaa). Vanella on monta mailia lähimmälle maatalolle, ja vielä pidempi matka puhelimen ääreen. Harriet soittaa sekä poliisille että Morning Stariin. Morning Starin toimituksesta soitetaan Wimseylle, joka rientää paikalle.

Dekkari etenee paljolti Harriet Vanen ja Peter Wimseyn tutkimuksin eteenpäin. Wimsey kosii vakiovälein Vanea, mutta luovuttaa lopussa monien rukkasten jälkeen. Myös poliisikomisario Umpelty ja Scotland Yardin Parker sekä Wimseyn nokkela palvelija Bunter tekevät tutkimuksia.

Harriet Vane haastattelee ensiksi hotellin muita tanssijoita, ja rouva Flora Welden haluaa puhua Harrietin kanssa. Selviää, että vainaja on Paul Alexis Goldschmidt. Hän on venäläisemigrantti ja lähtenyt maasta vallankumouksen aikana 9-vuotiaana, ja nyt hieman yli kaksikymppinen. Hänellä on Englannin kansalaisuus nimellä Paul Alexis. Hän on puhunut ylistävästi omasta syntyperästään Pavel Aleksevits Vorodinina, mutta on hotellissa tanssijana, ja gigolona, mitä termiä kirjassa käytetään. Rouva Welden on upporikas 57-vuotias leski, ja on ollut avioitumassa Paulin kanssa. Rouva Weldenillä on poika Henry, johon äiti on pettynyt. Mitään johtolankoja ei tunnu olevan.

Lordi Peter Wimsey selvittää partaveitsen arvoitusta ensin sen myyneeltä Endicootilta ja sitten eversti Belfridgeltä. Jolla on konservatiivin ajatukset: "Teräksestä ei ole mihinkään. Niistä peevelin ulkomaalaisista se johtui, ja massatuotannosta, hunnigolle menossa koko maan teollisuus". --- Mistään ei saa kunnon partaveitsiä ennen kuin maassa on konservatiivihallitus - niin voimakas hallitus, joka uskaltaa suojella rauta- ja terästeollisuutta. Mutta tuleeko siitä mitään? Ei tule, koska pelkäävät menettävänsä ääniä. Hempukoiden ääniä!". ss. 94-95. Naiset saivat Britanniassa äänioikeuden vasta 1928, ja ilmeisesti viittaus on tähän. Kirjan tapahtuma-aika on luultavasti vuosi 1931, jolloin oli Parlamenttivaalit, koska oli talouskriisi, edelliset vaalit olivat 1929, Työväenpuolue oli tuolloin vallankahvassa.

Partaveitsi oli siis terästä, jota hiotaan uudestaan ja kahva on norsunluuta! Tutkimukset etenevät, ja ilmenee, että Paulilla on ollut tyttöystävä Leila Garland, jonka jätti. Kun riittävän syvälle tongitaan löytyy kummallisia kultarahoja, ratkotaan salakirjoitusta, myös vainajan kirjahyllyä analysoidaan ja pohditaan  bolshevikeistäkin.

Dekkari on varsin pitkä, mutta myös mielenkiintoinen, lopulta Wimsey, Harriet Vane ja komisario Umpelty tietävät kuka tai ketkä ovat syyllisiä ja osaavat vastata kysymykseen miksi. Syyllisen tai syyllisten alibit vaikuttavat rautaisilta. Tässä kohtaa etsiväpari miettii, että tarvitaan tarkastaja Frenchiä, eli Freeman Wills Croftsin salapoliisia murtamaan rautainen alibi. Siihen pystyy lopulta Peter Wimsey.

Huomioita
Peter Wimsey kosiskelee Harriet Vanea, joka mainitaan tässä 28-vuotiaaksi, kummallista, kun edellisessä kirjassa olen muistavinani, että hänet mainitaan 29-vuotiaaksi. Kirjan loppu on varsin kyyninen, nimittäin vetyperoksidilla blondattu rouva Welden on ottamassa seuraavaa gigoloa suojiinsa. Sayers kirjoittaa myös Harriet Vaneen luultavasti myös hieman itseään, ja ainakin huomiot salapoliisikirjoista ovat asiantuntevia. Luulen, että dekkarin nimi Have His Carcase, liittyy myös Habeas Corpus -periaatteeseen (suora käännös Omistanet ruumisi). Ruumis nimittäin katoaa nousuveden aikana, mutta on suunniteltu, että se aikanaan löytyy, se kuuluu murhasuunnitelmaan.
Tässä kirjassa Charles Parker on naimisissa lordi Peterin Mary sisaren kanssa.

Dorothy L. Sayersin dekkari Kas tässä teille ruumis on hyvin klassinen dekkari, jonka murha on monimutkaisesti suunniteltu.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Ilkka Remes: Perikato

Ilkka Remes: Perikato, 2018 WSOY, sivumäärä 430.

Remes on nopeatempoisen kerronnan mestari, Perikato -trillerin toiminta alkaa avaussivusta Haikon kartanosta, jossa CIA-agentti Robert Forsten kuuntelee venäläisiä, jotka yllättävät hänet ja tunkevat Robertin nenään pillerin, jossa voi olla jopa hermomyrkkyä. Robert Forsten selviää, sillä pilleri vain syövytti nenää, mutta se olikin vain harhautus.

Seuraavaksi turvapaikanhakijoiden päiväkeskuksessa oleskeleva toimittaja Suvi Norvanto saa puhelun 'kuolleelta' Lukalta ja hän kiirehtii kotiin, ottaa mukaan irtokovalevyn, jossa on paratiisipankkien tilitietoja ja rientää Sveitsiin, jossa joutuu ryöstetyksi, vain kovalevy vohkitaan. Suvi Norvanto soittaa ystävälleen Anna  Forstenille ja pyytää tätä olemaan erityisen tarkka kovalevyn kopion kanssa. Anna Forsten on Robertin nuorempi sisar. Heidän äitinsä on ranskankielinen ja venäjää taitava Vera Forsten, perheen amerikkalainen isä katosi vuonna 1996 ja jätti paketin, jota Robert alkaa tutkia...

Suomessa turvapaikanhakijoihin on soluttautunut veljekset Amir ja Isaad Nuristani,  heitä ollaan pakkopalauttamansa. Miehet eivät olekaan afganistanilaisia ja Amir (jonka taustaa en tarkemmin paljasta) tuntee vetoa Annaan. Annan äiti käskee poikansa Robertin penkoa pakolaisen taustat.

Aura Jalava on tekoälynainen, ja hänen verkostoystävänsä Sofia Castor kuolee. Aura Jalava kiinnittää huomiota, että pankkiiri Oliver Klabunde omaa kummia suhteita. Oliver liittyy myös Lukaan, jolla on valonarkaa aineistoa kovalevyllä. Lukan apuna häärii serkkupoika Drago. He yrittävät tehdä kauppoja toisaalta huijareiden ja toisaalta veroviranomaisten kanssa. Päähenkilöt sinkoilevat ja seikkailevat pitkin Eurooppaa.

Perikato on alkusoittoa vakoilujännärisarjalle, jonka pääosissa on CIA-agentti Robert Forsten. Oikeastaan teoksesta pitäisi kertoa enemmän, mutta ei voi, paitsi agentteja on moneen lähtöön, on agentteja, kaksoisagentteja, varmasti jatko-osissa vielä kolmois- ja neloisagentteja? Koko Forstenin perhe on tärkeä vakoilupelissä. Mitä isälle on tapahtunut, mitä äiti tietää. Miten Anna Forsten liittyy kuvioon, kuka on Amir, ja keneltä tai keiltä hän saa käskytykset.

Ilkka Remeksen kirjoissa puhaltaa kylmä itätuuli, niin tässäkin. Suomessa pörrää agentteja moneen lähtöön, itämiehet eivät kuitenkaan ole lujittamassa naapureitaan. Levottomuuksia lietsotaan, ja vastakkain asettelua pönkitetään. Sarja jatkui teoksella Kremlin nyrkki.

Remeksellä on monia huomioita, ja nimeenomaan oikeita, mutta joita ei haluta tunnistaa ja tunnustaa.
"Mitkään integraatiotoimet eivät riittäisi kotouttamaan suuren kulttuurieron tulijoille, kun heidän määränsä kasvaisi kriittiseksi..." s. 191
"Ongelmien keskeisin syy oli väestönkasvu, johon puuttumalla voitaisiin välttää ihmiskunnan suurimmat haasteet. Niitä ei kuitenkaan haluttu tehdä vaan väestönkasvu pysyi tabuna ..." s.191

Olen itse koko EU-ajan ihmetellyt sitä, kuinka sinisilmäisiä osa kansasta on ja kuinka ylimielisiä ihmiset ovat. Moni päätös on tehty kun uhkakuvat ovat olleet piilossa ja on näkynyt vain oma napa. Euro-ajassa olisi pitänyt pitää budjettisäkin suu pienemmällä, työmarkkinoilla olisi pitänyt tehdä pienempiä tulosopimuksia. Verotuksessa ei olisi saanut antaa löysiä. Kansalaisuuslakia, ei olisi piänyt hyväksyä 2000-luvun alussa. Maamiinoista ei olisi kannattanut luopua. Nyt kannattaisi laittaa asiat kuntoon, tarvitaan poliittista johtajuutta. Sellaista esittää tällä hetkellä lähinnä vain presidentti, joka on lähes ainoana ihmetellyt tolkutonta velkaantumista. Nyt eduskuntapuolueet riitelevät kuin lapset hiekkalaatikolla, viimeisin on sote, ja vaalikentillä ilmastonmuutos, josta kyllä puhutaan, kukaan ei vaan tee mitään, eikä ainakaan luovu omista eduistaan. Samat puhujat ovat olleet vuosikausia eduskunnassa, ja osa hallituksessa, mutta ainoa, mitä on saatu aikaan on mahtava valtionvelka, joka on käytetty pääosin tulonsiirtoihin eli pitkälti kulutukseen ja hiilidioksidia on pöllynyt ilmakehään.
****
Ilkka Remeksen (s.1962) kirjojen bloggauksia Jokken kirjanurkasta löydät täältä.

Minna Canth: Köyhää kansaa

Minna Canth: Köyhää kansaa, 1886.

Minna Canthin Köyhää kansaa kertoo Kuopion laitakaupungin murjussa asuvasta Holpaisen perheestä, joka kituuttaa pienessä alivuokralaishuoneistossa. Perheen isä Holpainen on työtön, äiti Mari on nälkiintynyt ja loppuun ajettu. Perheen kahdeksanvuotias aliravittu Hellu hoivaa paljon Anni-vauvaa. Perheen pojat Petu ja Ville yrittävät selvitä nälän ja puutteen keskellä.

Kirja alkaa kun perheen vauva  Anni on kipeä, isä lähtee hakemaan jonkinlaista apua - lääkäriä, tai edes rohtoa. Mari yrittää imettää vauvaa. Petu, jolla on vaatteenaan pormestarinnan antama leninki ja Ville kähveltävät naapurilta leivän, josta tullaan reklamoimaan. Mari-äiti antaa vitsaa molemmille pojille.

Köyhyyden kuvaus on aidontuntuista, eli eläminen viheliäistä ja ahdistavaa. Vuokraisäntä tulee perimään maksurästejä. Mari antaa perheen viimeisen sängyn ja tyynyn. Mari hakeutuu rouvakerhoon ja tarjoutuu tekemään käsitöitä, ja yrittää hakea kaupasta tavaraa velaksi. Kunnan "rouvat" tulevat katsomaan lasten elinolosuhteita. Annin tila tulee huonommaksi ja huonommaksi. Köyhän osa ei tule koskaan paremmaksi, köyhyys ahdistaa ja lannistaa, nälkä saa mielen sekaisin. Perheen isä tulee takaisin. Anni on vielä elossa, mutta pian perheen pienin on poissa. Mari sekoaa lopullisesti ja viedään Harjula mielisairaalaan.

Perheen isä saa ratatöitä nälkäpalkalla 80 pennillä. Hän työskentelee Harjulan mielisairaalan lähellä, mutta koittaa keskittyä vaan kaivuutyöhön eikä kuuluvaan mielipuolten vaikerointiin ja mölinään. Kaiken kukkaraksi muut nuoremmat työläiset kiusaavat Holpaista. Perheen kolme lasta koittavat selvitä.

Tässä kuvataan perheen vastuunkantajaa pientä Hellua,

"Hellu lämmitteli itseään uunin edessä. Ojensi pieniä, laihoja käsiään valkeata kohden ja hieroi niitä aina välillä yhteen. Hän oli surkean näköinen, tyttöparka, silmät kipeät, toisella vielä vähän näki, toisella ei ollenkaan. Kaulassa oli suuri arpi, ja ruumiiltaan hän oli niin onnettoman kuihtunut, ettei olisi luullut häntä kuin viisivuotiaaksi korkeintaan, vaikka oli jo kahdeksan täyttänyt. Mutta hiljainen hän oli aina ja tyytyväinen; hoiti pikku Annia päivät päätään ja oli äidille kuin oikeakäsi. Siksipä ei voinut häntä lasareettiinkään viedä, sillä hän oli kotona tarpeen; äiti ei olisi päässyt lapselta mihinkään ilman häntä".

Äidin ollessa hoidossa Hellu hoitaa:
"Ja Hellu kun sattui kaupungilta saamaan makuluita, löi hän ne rikki ja auttoi tulelle.

Kyllä Hellu osasi valkeata hoitaa, mutta pata oli vaikea saada kakluuniin ja sieltä taas pois. Kerran hän siinä touhussa poltti kätensä, jonka jälkeen hän ei enää uskaltanut yrittääkään. Ellei isä ollut kotona eikä Tiina Katri, kävi hän talon puolelta pyytämässä apua ja aina sieltä joku tuli.

Isä istui enimmiten kumarassa, pää alaspäin, ja imeskeli tyhjää piippuaan. Ei hän puhunut niinkään paljoa kuin ennen, mutta Hellusta kumminkin oli niin turvallista, kun hän oli kotosalla. Hän melkein toivoi, ettei isä saisikaan työtä, sillä kovin heitä peloittaisi, kun hän aamusta iltaan olisi poissa ja heidän täytyisi olla yksin kamarissa, hämärän aikana, ehkä välistä pilkkoisen pimeässäkin".

****
Minna Canth (1844 - 1897) syntyi Tampereelle 19.3 ja oli nimeltään Ulrika Wilhelmina Johnson. Minna Canth avioitui ja hänellä oli seitsemän lasta, Canth jäi leskeksi 1879, ja julkaisi esikoisnäytelmänsä Murtovarkaus 1883. Minna Canth kuoli 53-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1897.
Minna Canth käsittelee teoksissaan usein naisen asemaa aviolitossa ja sen ulkopuolella, ja köyhyyttä.

Minna Canth bloggauksiani
Anna Liisa TÄÄLLÄ

Työmiehen vaimo  TÄÄLLÄ
Papin perhe TÄÄLLÄ
Köyhää kansaa TÄÄLLÄ
Hanna TÄÄLLÄ

Salakari Täällä

J.K Rowling: Harry Potter ja Feenixin kilta

J.K Rowling: Harry Potter ja Feenixin kilta, Harry Potter and the Order of the Phoenix 2003, suomentaja Jaana Kapari, Tammi 2004, sivumäärä 1050.

J.K Rowling: Harry Potter ja Feenixin kilta on  Harry Potter -sarjan viides kirja, pisin kirja ja antaa paljon tietoa velhosukujen taustoista, eli tässä haetaan askelmerkkejä tulevaan sotaan. Edellisen osan lopussa Pimeyden lordi Voldemort palasi, ja kerää joukkojaan, mutta ministeriö ei halua uskoa tätä. Tämä on myös koko kirjan teema, eli ministeriön halu ummistaa silmät ja hiljentää Harry Potter, sekä tukahduttaa Tylypahkan koulu ministeriön sylikoiraksi tilanteessa, jossa Pimeyden ruhtinas kerää joukkoja. Luin kirjan tuoreeltaan, en pitänyt siitä. Luin sarjan kerran uudestaan, tämän luin nopeasti. Vasta kolmas lukukerta sai minut ymmärtämään, että tämä on erittäin vahva lenkki Potter-ketjuun. Kirjassa on huumoria, mutta minusta myös käännöksessä päivitellään "senkin noita-akka, senkin häijy noita-akka". s.542, eikö naiset ole kaikki noitia Pottereissa? Aiemmin puhutaan kummallisesti "se on pelkkää taikauskoa" s.540.

Älä lue postausta, ellet ole lukenut koko Harry Potter -sarjaa, sisältää juonipaljastuksia.
Harry Potter ja Feenixin kilta alkaa Likusterintiellä Harryn kesälomalla, missä ankeuttajat hyökkäävät ja yrittävät suudella Dudleytä hengiltä. Harry Potter joutuu taikaministeriöön kuulusteltavaksi tilanteessa, jossa Voldemort on kehollistanut itsensä ja Potter on taikomalla pelastanut itsensä ja Dudleyn. Uhkana on erotus Tylypahkasta ja taikasauvan katkaiseminen. Albus Dumbledore on varmistellut Harryn hyvinvointia Likusteritiellä, mutta Mundungus Fletcher on laiminlyönyt vahtivuoronsa. Harry haetaan isolla joukolla Feenixin killan päämajaan Kalmanhanaukio 12:lle, Sirius Mustan perintöasuntoon odottamaan kuulustelua. Tuleva sota tulee olemaan pitkälti Dumbledoren  Feenixin killan jäsenten  sekä  Voldemortin kannattajien Kuolonsyöjien välillä. Feenixin killan toimissa on aktiivinen edellisen lukuvuoden arkussa ollut Alastor Vauhkomieli, lisäksi ovat koulusta Dumbledore veljineen, professorit McGarmiwa ja Kalkaros, Hagrid, lisäksi Kingsley Kahlesalpa, Remus Lupin, Nymfadora Tonks, ja Weasleyn perhe lukuunottamatta Percy Weasleytä, joka on riidoissa perheensä kanssa ja ministeriön tekotärkeä virkamies. Harry menee kuulusteltavaksi Taikaministeriöön yllättävän todistajan ilmaantuessa paikalle, sauvaa ei katkaista, ja koulu saa jatkua. Tylypahkassa on edessä viides vuosi, jolloin suoritetaan V.I.P -tutkinnot. Lukuvuoden aikana Harry näkee Voldemort-unia ja tarinan  loppupuolella käydään raivoisat taistelut Ministeriössä Voldemortin ydinjoukon, ja Harryn ja hänen ystäviensä välillä, johon tulevat mukaan Dumbledore ja hänen lähipiiri. Voldemort haluaa jotakin ministeriöstä. Sirius Mustan hullu sisar Bellatrix Lestrange on karannut muiden kuolonsyöjien kanssa Azkabanista, ja ministeriön kamppailussa Bellatrix tappaa Siriuksen. Voldemort sen sijaan ei saa Harrya hengiltä.

Kouluvuosi
Kouluvuosi lajitteluineen alkaa, laulu on taas erilainen. Luihuselle on tärkeintä puhtaus, Rohkelikolle urheus, Korpinkynsi arvostaa älykkyyttä ja Puuskupuh tasa-arvoa. Hieman hassahtanut, mutta omalla tavallaan älykäs ja uskollinen eli Luna Lovekiva tulee mukaan tarinaan. Kouluun pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi on tullut ministeri Toffeen määräyksestä Doris Pimento, joka suorittaa opetuksen vain teoriassa ja on ministeriön kätyri. Hän määrää Harryn jälki-istuntoon, tämän mainittua, että Voldemort on noussut. Jälki-istunnossa Harry joutuu kirjoittamaan 'älä valehtele', ja taikakynän teksti tulee käteen omasta verestä ja on hyvin tuskallista. McGarmiwa kertoo Harrylle suoraan, että suu suppuun, ja malttia sekä mukaudu, Pimento on ministeriön urkkija. Neuvot eivät tunnetusti uppoa Harryyn mieleen pitkäksi aikaa, ja Harry saa lisää istuttavaa mainittuaan Oraven takaraivossa olleen Voldemortin. McGarmiwa ja muut professorit saavat virkaköhäänsä rykivän Pimennon oppitunneilleen, McGarmiwa ymmärtää yskän luonteen, mutta tarjoaa yskänpastilleja. Pimento nimitetään Tylypahkan yli-inkvisiittoriksi, jolla on oikeus  antaa koulua ja opetusta koskevia määräyksiä, ja niitä tulee liukuhihnalta. Pimento tarkastaa pöllöjä, ja kontrolloi tulisijoja. Huispausharjoituksiin tarvitaan lupa. Nahinoinnin takia Harry saa Pimennolta elinikäisen pelikiellon, ja hänen Tulisalamansa takavarikoidaan. Oppilaat ovat kuitenkin aktiivisia, koska Pimento on lopettanut pimeydeltä suojautumisen taikojen harjoittelun. Hermione haluaa perustaa kerhon, jossa harjoitellaan pimeydeltä suojautumista. Sianpäässä asiasta puhutaan, mutta Ministeriön ja Pimennon korvat on kaikkialla, ja kaikki kerhot kielletään, Dobby vinkkaa Harrylle Tarvehuoneesta, Tylypahkan yhdestä taikahuoneesta, joka muuntuu aina tarpeen mukaan. Siellä alkavat AK:n Asiallisen Kerhon eli todellisuudessa Albuksen kaartin harjoitteet, ja onhan Harrylla Kelmien kartta. Hermione on taitava nuori noita, ja hän on keksinyt AK:lle kutsutavan ja tehnyt suojauksia.

Doris Pimento saa siis ministeriöltä yli-inkvisiittorin oikeudet. Hän tulee köhisemään oppitunneille, ja lopulta erottaa Sibylla Punurmion. Albus Dumbledore saa Punurmion pysymään Tylypahkassa. Dumbledore rekrytoi uudeksi ennustamisen opettajaksi kentauri Firenzen, joka saa sen vuoksi karkotuksen laumastaan. Pimento on myös Hagridin kimpussa. Hagridin salaisen matkan syy on selvinnyt, hän oli jättiläisten luona, ja hänen velipuolensa Ruaah asuu metsässä. Harry antaa Rita Luodikolle haastattelun, joka julkaistaan Saivartelijassa. Pimento ja Ministeriö kieltävät edelleen Voldemortin paluun, ja ryhtyvät sensuuritoimiin. AK.sta kielitään, mutta Albus Dumbledore ottaa syyt niskoilleen. Hänen pidättämisensä ei onnistu, vaan hän karkaa. Dolores Jane Pimento on Tylypahkan uusi rehtori. Koulu ja varsinkin rohkelikot nousevat vastarintaan, etunenässä Weasleyn kaksoset Fred ja George, jotka järjestävät Harrylle tilaisuuden tehdä luvattomuuksia, ilotulitusten räiskyessä kaksoset poistuvat aloittamaan Weasleyn Welhowitsit -liikettään. Alkupääoman he saivat Harryn Kolmivelhoturnauksen voittorahosta.  Harryn vuosikurssin VIP-tutkinnot sentään suoritetaan ulkopuolisessa valvonnassa, joten Dolores Pimento ei pysty estämään Harryn, Ronin ja Hermionen koulutien jatkumista.

Harry kivulias kasvu
Harrylla on taas erityisen vaikeaa, hän näkee unta käytävästä, ja sen jälkeisestä ovesta ja sitten Harry näkee käärmeen silmin, kun Arthur Weasleyn kimppuun käydään. Potter ja Weasleyt rientävät Lontooseen ja Pyhän Mungon sairaalaan, jossa Arthur Weasleyn käsi vuotaa verta käärmeen myrkyn takia. Sairaalassa kakkososan professori  Gilderoy Lockhart jakaa nimikirjoituksia, sekä Nevillen vanhemmat lojuvat mielettöminä ja heitä on Neville mummonsa kanssa katsomassa. Joulu vietetään  Siriuksen vanhempien kodissa Kalmanhanaukio 12:ssa. Sirius kovilla, kun joutuu piileskelemään. Dumbledore näkee riskit Harryn näyissä, ja määrää Kalkaroksen opettamaan Okklumeusta Harry Potterille, jotta tämä pystyisi sulkemaan mielensä Voldemortin lukilitikselta. Harry ei juurikaan keskity opetukseen, ja katsoo Kalkaroksen muistoja. Kalkaros loukkaantuu verisesti, mutta myös Harry tajuaa, kuinka itsekeskeinen koulukiusaaja hänen isänsä on ollut 15-vuotiaana. Kirjan lopputapahtumat vaikuttavat Harryyn voimakkaasti, ja hän jää pois päättäjäisjuhlinnasta.

Ihastumisia ja Ginnyn ja Nevillen nousu estradille
Kirjassa käsitellään  ihastumiskuvioita ja viatonta seurustelua, joka teininoidilla  ja -velhoilla aiheuttaa  tunnekuohuja. Ginnyn seurustelukuviot ärsyttävät Ronia, kuten myös Hermionen kirjoittelut Viktor Krumille. Harry yrittää kömpelösti seurustella Cho Changin kanssa, mutta Cedrik Diggoryn kuolema varjostaa suhdetta, ja seurustelu katkeaa. Velhomaailman taivaanrannan tummuessa Neville alkaa keskittyä puolustautumaan pimeyden voimia vastaan. Ginnystä tulee Rohkelikkojen etsijä Harryn pelikiellon vuoksi. Ronin ja Ginnyn pelatessa Rohkelikko voittaa tupamestaruuden. Ginny ja Neville muutenkin murtautuu estradille, he tulevat myös loppukahinoihin taikasauvat tanassa.

Velhomaailman valtataistelu
Päivän profeetta on enemmän Ministeriön ohjauksessa kuin totuuden torvi. Kilpaileva lehti Saivartelija on tykästynyt kummallisiin uutisiin, sitä  päätoimittaa Luna Lovekivan isä. Ministeriö haluaa hiljentää Harry Potterin, Doris Pimento halusi tehdä jotain ja lähetti ankeuttajat Likusteritielle. Hän yrittää myös saada Tylypahkan tylsäksi, mutta opiskelijat ja henkilökunta ovat passiivisessa vastarinnassa. Pääkuolonsyöjät pakenevat Azkabanista, ja ankeuttajat jättävät vankilan. Voldemort pääsee yhä syvemmälle Ministeriössä, hän etsii Salaisuuksien osastolta jotain. Lopun taistelussa Bellatrix Lestrange kiduttaa Neville Longbottomia ja tappaa serkkunsa Sirius Mustan. Ministeriön iskussa Lucius Malfoy on aktiivinen, mutta hän jää myös kiinni, toisaalta pimeän uhka kasvaa, joten Malfoyn aika vangittuna tuskin jää pitkäksi.

Professori Dumbledore vastaan Tom Valedro
Velhomaailman toinen sota alkaa, tai lordi Voldemortin aloittama sota jatkuu. Tässä osassa Voldemortia kiinnostaa ennustus, joka on Ministeriössä. Dumbledore tuntee ennustuksen, ja on turvannut Harry Potterin hengissä pysymisen, mutta on samalla joutunut salaamaan asioita Harrylta. Dumbledore puhuttelee Voldemortia aina Tomiksi. Tom Valedrona hän kävi Tylypahkan. Nyt Dumbledore aavisti oikein, että Tom yrittää vaikuttaa Harryyn.  Kalkaroksen okklumeus ei tuota suurempia tuloksia, mutta avaa lisää Harryn lapsuuden ankeutta. Ajatusseula taas kuvaa Kalkaroksen kouluvuosia. Kalkaroksen kouluvuosista paljastuu lisää Puoliverisessä prinssissä. Samassa teoksessa Dumbledore avaa Tom Valedron lapsuutta ja perustelee tässä osassa valintojaan Harrylle. Äidin uhraus pelasti Harryn, ja sitä suojaa hän hakee kesäisin Petunia-tätinsä luota. Dumbledore selittää myös koko ennustuksen merkityksen, ja juuri siitä syystä Pimeyden ruhtinas merkitsee Harryn, ja lopullinen yhteenotto odottaa, ensi jaksossa selviää, miksi Tom Valedro ei kuollut, ja mikä pitää hänet elämän syrjässä kiinni. Harry pureskelee Punurmion transsiennustusta, jossa pimeyden lordi on merkinnyt heinäkuun täyttyessä syntyneen vertaisekseen, ja että kumpikaan ei voi elää, jos toinen on hengissä.

Kirjan loppuosa on näennäisen onnellinen, aurinko pilkahtaa sotapilvien välistä.VIP:t läpäistään, Dumbledore palaa takaisin rehtoriksi, mutta Harry suree Siriusta.

Kuten jo edellisen osan bloggauksessa totesin, pidän myös  Weasleyn kaksosista Fredistä ja Georgesta, jotka perustuvat kaupan Viistokuja 93:een. Neville Longbottom, kehittyy jo taioissaankin ja  Ginny Weasley paljastaa lennelleensä isoveljien luudalla, ja ottaneensa oppia kaksosista ymmärtäessään, että kaikki on mahdollista. Pian Harrykin Ginnyn huomaa. Pimento joutuu humoristisessa kohtauksessa kentarurien armoille. Hän sättii kentaureja saastaisiksi puolilajiksi. Ruaah on myös metsässä, etsii Pimennon karkoittamaa Hagridia. Ruaah osoittaa lopussa jo kesyyntymisen merkkejä. Albus Dumbledore hakee Pimennon metsästä. Pimennon synteihin kuuluu ankeuttajien lähettämisen lisäksi totuusseeurumin käyttö ja paljon muuta pahaa. Edelleen jaksaa ihmetyttää Taikaministeriön byrokratia. Harryn suojeliuksen tekemistä on tuomitsemassa yhteensä 50 henkilöä


***
Harry Potterit on kirjoittanut on  Joanne Kathleen Rowling. J.K Rowling on syntynyt kuten Harry 31.7.

Ensimmäisen ja viimeisen Potterin kansi

Kirjat on hienosti suomeksi kääntänyt Jaana Kapari (nyk Jaana Kapari-Jatta), ja suomalaiset kansikuvat on tehnyt Mika Launis.

Olen blogannut aiemmin:
Harry Potter ja Viisasten kivi
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja Liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feenixin kilta

Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter ja Kuoleman varjelukset
Harry Potter -Legenda
Harry Potter -sarja
Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmä

Jane Goodall: Päivä simpanssien seurassa

Jane Goodall: Päivä simpanssien seurassa, The Chimpanzee Family Book 1989, suomennos Kaarina Miettinen, WSOY, Valokuvat Michael Neugebauer, mutta myös Jane Goodall ja National Geographic, sivumäärä 66.

Jane Goodall aloittaa teoksensa "Tämä jylhä ja kaunis alue on Gomben kansallispuistoa Tansaniassa Itä-Afrikassa. Eniten rakastan tätä villien simpanssien kotiseutua", ja sitten tulee kuva seudusta. Kirjassa on joka aukeamalla vähintään yksi upea kuva, joissain kolme ja tekstiä.

Goodall (s. 3.4.1934) on työskennellyt aktiivisesti simpanssien sosiaalisen elämän tutkimisessa, ja toiminut simpanssien elinolojen parantamiseksi. Tansaniassa on ollut kirjan kirjoitushetkellä kansallispuistoja, muualla on hakattu puita simpanssien reviiriltä, ja ammuttu ruuaksi.

Kirjan tarkasteleman alue on 80 neliökilometriä, jossa asuu 150 simpanssia kolmessa yhteisössä. Goodall on tutkinut näitä simpanssiyhteisöjä, ja jokainen simpanssi on nimetty, ja niiden syntymäaika ja sukupuu tunnetaan. Kirjan lauman vanhin on Goblin, joka on 24-vuotias. Simpanssit elävät 40 - 50 vuotiaiksi.

Teos on kieltämättä upea, ja siitä selviää helposti joitain simpansseille luonteenomaisia elintapoja. Villeille simpansseille on omia järjestöjä, ja niille voi lahjoittaa rahaa.

****
Kun Goodall kirjoittaa simpansseista. Gorilloista on kirjoittanut Dian Fossey, ja olen blogannut teoksesta Sumuisten vuorten gorillat täällä.

Henning Mankell: Comédia infantil

Henning Mankell: Comédia infantil, alkuteos 1995, suomentanut Päivi Kivelä, Otava-Seven 2006 sivumäärä 286.

Henning Mankell kertoo romaanissaan Comédia infantil kehitysmaan arjesta, itsenäistymisestä, sisällissodasta, epäoikeudenmukaisuudesta, kuolemisesta, mutta etenkin elämästä. Kertojana on nuori leipuri José Antonio Maria Vaz, joka hoivaa rintaan ammuttua katulasten johtajaa kymmenvuotiasta Neliota. Kirja on pitkälti Nelion elämäntarina, jonka hän kertoo yhdeksässä yössä, ja kuolee.

Comédia infantil -romaanin kerronnassa on osin lapsenomainen näkökulma, mutta komediaa tämä ei ole, eikä hymyilytä, vaan tragediasta tässä on kysymys. Teoksen alussa tarkastellaan kyseisen maan ja kaupungin historiaa. Nelio kertoo tarinansa leipomon katolla.

Leipomo on teatterin yhteydessä. Teatteria pitää iäkäs yli 90-vuotias Dona Esmeralda. Dona Esmeralda on omalaatuisen siirtomaa-aikaisen kuvernöörin Dom Joaquim Leonardo dos Santormin nuorin tytär. Edesmennyt kuvernööri oli valittu vaaleissa aina uudestaan, hän oli huijannut parhaiten, lahjonut ja rankaissut vastustajiaan, ja karkoittanut emämaan tarkastajat joko lahjomalla timanteilla, tai pelottelemalla käärmeillä. Kuvernöörin vaalilupauksena oli ollut vapaapäivien lisääminen. Dom Joaquim oli erityisen mieltynyt ostamaan muista maista vallankumousten jälkeen tarpeettomia ratsastajapatsaita ja kaivertamaan ne uudestaan. Kuvernööri oli aikanaan kuollut itse hankkimaansa ruumisarkkuun.

Siirtomaasota on päättynyt, mutta on alkanut pitkä sisällissota, joka niittää kuolemaa. Itse sijoittaisin tapahtumat Mosambikiin, josta alempana hieman enemmän. Lisäksi maaseudulla on rosvolaumojen anarkiaa, joka päättää Nelion onnellisen lapsuuden. Rosvojoukko tappaa summittain, Nelion pikkusisko murskataan, äiti viedään pois, ja isä on siirtotyöläisenä ulkomailla. Nelio joutuu tappamaan saadakseen elää. Sitten matka katulasten johtajaksi alkaa albiinokääpiö Yabu Batan seuraamisesta. Yabu Bata on etsinyt 19 vuotta omaa tietään, eikä löydä sitä edelleenkään, Nelio oppii häneltä elämää, kuten Liskonaiselta, sekä varkaalta Castigolta, joka opettaa Nelion kerjäämään. Nelio karkaa kadulle, jossa päätyy katulasten joukkoon. He kerjäävät, vartioivat ulkomaisten "cooperanttien" autoja. Lisäksi he tunkeutuvat eri julkisiin rakennuksiin, vain näyttääkseen taitojaan päästä sisälle minne vaan. Neliosta tulee johtaja, joka asuu yksikseen Ratsastapatsaan sisällä ja johtaa sekä antaa neuvoja. Joukkoon tulee albiinotyttö Deolinda, joka ahdistelujen jälkeen häviää. Vaikka katulapset oppivat selviytymään, he ovat turvattomia.

Yksi lapsista sairastuu ja joukkio tekee tälle näytelmän, jonka jälkimainingeissa Nelio saa kuolettavat osumat vartijoiden aseista. José Antonio Maria Vaz jättää leipurin työt, ja kerjää, ja jatkaa tarinan kertomista, mutta hän myös näkee köyhiä ja "rikkaiden asuinalueita, joissa monilla cooperanteilla on talonsa" ... "Eräässä kadunkulmassa, myöhään illalla, näin Deolindan. Hän oli vahvasti meikattu ...." ss. 280 - 281. Mankellin Comedia infantile on minusta lohduttomuudestaan huolimatta laadukas romaani. Luin sen tätä bloggausta varten toistamiseen. Mankell kirjoittaa huomioitaan turhaan osoittelematta, mutta kukahan Deolindaa hyväksikäyttää?

*****
Henning Mankell (1948 - 2015) on tunnettu sekä Wallander-sarjasta että Afrikka-aiheisista kirjoistaan. Mankell asui osan vuodesta Afrikassa, Mosambikin pääkaupungissa Maputossa, joka sijaitsee Intian valtameren rannalla. Mosambik itsenäistyi 1973 Portugalista, ja kävi repivän sisällissodan ja sitä aikaisemman itsenäistymissodan. Sisällissotaan sekaantuivat monet vieraat valtiot. Tilanne alkoi vakiintua vasta 1990-luvulla. Mankell toimi Maputossa teatterin johtajana.

Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)
Tanssinopettajan paluu 

Muita teoksia

 Panokset

Leopardin silmä

Cicero: Puhujasta

Marcus Tullius Cicero: Puhujasta, alkuteos De Oratore 55 eKr  suomentanut Aulikki Vuola, Gaudeamus 2006, sivumäärä 318.

Marcus Tullius Cicero (106 eKr - 43 eaa) oli lähtöisin yläluokan kodista, ja opiskeli filosofiaa ja puhetaitoa.  Cicero toimi Sisiliassa kvestorina, asianajajana, ediilinä, prestorina sekä lopulta konsulina. Cicero joutui epäsuosioon ja ryhtyi kirjalliselle uralle (lyhyt selostus).

Puhujasta kirja on jaettu kolmeen osaan. Hän käy tavallaan dialogia veljensä kanssa, ja ottaa esimerkkejä kuuluista puhujista kuten konsuli Crassuksesta ja  Julius Caesarista.
Alkuun Cicero toteaa, että kuuluisia sotapäällikköjä ylistetään, mutta ei puhujia. Tämä on totta, sillä Caesar on tunnetumpi kuin Cicero.

Puhujan välttämättömiä ominaisuus Ciceron mukaan on laaja tietämys asiasta mistä puhuu. Vankka yleissivistys on hyvä pohja ja yleisön tunnetilojen kiihdytys, ohjailu ja jarruttelu ovat hyviä taitoja. Aivan yleispätevää ohjetta ei voi antaa, sillä kaikki ihmiset ovat omia persoonia, lisäksi puheet eri yhteyksissä ovat erilaisia. Hyvällä väittelijällä pitää olla nopeat reaktiot ja nopea äly. Kielikuvista ja lainauksista voi olla hyötyä. Cicero päättelee, että mitään yleispätevää kaunopuheisuuden teoriaa ei voida muodostaa. Cicero pohtii toisaalta puhetaidon metodia ja teoriaa ja toisaalta luontaisia lahjoja.

Cicero itse oli hyvin kunnianhimoinen, ja opiskeli Roomassa ja Kreikassa. Hän niitti mainetta ovelana ja terävä puheisena lakimiehenä. Robert Harrisin Imperium -kirjan mukaan, Cicero aina valmistautui huolellisesti, piti puheen ja osasi lopettaa oikeaan aikaan. Hän osasi myös vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Hän oli monesti hermostunut ennen puheita ja antoi ylen. Cicero änkytti lievästi, joka lisäsi sympatiaa häntä kohtaan. Cicero oli toisinaan myös populisti "Kala mätänee päästä" oli Ciceron yksi populistinen heitto. Cicero oli siis Julius Caesarin aikalainen, ja tunsi tämän, ja Caesarin velipuolen Catuluksen, ja he esiintyvät teoksessa näkemysten antajina.  Cicero käsittelee myös Crassusta (140 -91 eaa). Crassus oli hyvä puhuja.  Cicero oli tiettävästi Crassuksen oppilaana, (jos oli niin hyvin nuorena).

Cicero mainitsee Marcus Porcius Caton, Cato vanhempi eli vuosina 234 eaa - 149 eaa, Cato oli hyvä puhuja, mutta Ciceron mukaan asenne ei ollut aina oikea. Cato oli ylenkatsoja (Cicero siis ylenantaja). Hyvän puhujan on saatava kuulijat puolelleen, liian itsevarma tai ylimielinen harvoin saa sympatiaa. Cato tolkutti aina samaa vakiovirttä joka puheessaan 'Ceterum censeo Carthaginem esse delendam' Olen sitä, että Carthago on tuhottava.

Minkälainen on täydellinen puhuja, joka saa kuulijat puolelleen, puhuu sydämestään, ja ajatuksen voima heijastuu sanoihin? Hänellä pitää olla:
-dialektista terävyyttä
-filosofin ajattelukykyä
-lainoppineen muistia
- tragedianäyttelijän äänen käyttö
-eturivin näyttelijän elekieli s.54
Tämän vuoksi täydellinen puhuja on erityisen harvinainen. Hyvän puhujan on harjoitettava ääntään, eleitä, ja ilmeitä, luettava runoilijoita ja historioitsijoita. Kirjassa kerrotaan, että proosassa kiinnitetään huomiota lauseiden loppuun, mutta puheessa kannattaa kiinnittää huomiota myös alkuihin.

Itse olen varmasti huono puhuja, mutta 'uraani' kuuluu hyviäkin puheita, ja väittelyitä. Oma reseptini on sangen yksinkertainen eli puhua siten mitä mieltä oikeasti olen. Jos on hermostunut, se antaa voimaa, jos ei ole hermostunut, se antaa varmuutta. En harrasta käsien harkittuja liikkeitä, tai harkittuja ilmeitä. Katsojat näkevät kasvojen mikroilmeet ja niitä on vaikea peittää, joten kannattaa olla teeskentelemättä ja valehtelematta. Puheessa kannattaa pitää taukoja, ja puhua selvästi ja riittävän hitaasti. Puhenopeutta kannattaa vaihdella. Hyvä puhuja aistii yleisön tunnetilaa, ja tajuaa intuitiivisesti mihin suuntaan kannattaa mennä. Se, mitä on sanomassa, ei saa kuitenkaan unohtua. Huumoria kannattaa käyttää, mutta ei saa olla ylimielistä eikä loukkaavaa. Minä voin kohdistaa huumoria myös itseeni. Jos haluaa puheellaan vaikuttaa, kannattaa avainkohtia toistella mutta ei tietenkään samanlaisena. Pahimmat epäonnistumiset ovat johtuneet huonosta valmistautumisesta, muiden aliarvioinnista, tai ylimielisyydestä.

Tämän kirjan luettuaan ymmärtää lopulta sen, että ihmisen luonne on aika vähän jos ollenkaan muuttunut kahdentuhannen vuoden kuluessa.

Cicero muistetaan puheistaan, ja tunnetuin on Ciceron puhe Catilinaa vastaan, joka alkaa: "Quo usque tandem abutere, Catilina, patientia nostra? quam diu etiam furor iste tuus eludet? " quem dad finem sese effrenata iactabit audacia? Kuinka kauan aiot Catilina koetella kärsivällisyyttääme ... Lucius Sergius Catilina (108 Ekr - 62 eKr) puuhasi salaliittoa, joka tuli Ciceron puheissa paljastetuksi ja oli kuulemassa ensimmäistä puhetta. Tässä puheessa on myös sanonta O tempora O mores, ja tarkoittaa luonnollisesti Oi aikoja oi tapoja, ja aloittaa toisen kappaleen puheessa. Puheen nimi on Oratio prima in Catilinam Prima in Senatu Habita, eli ensimmäinen puhe Catiliinaa vastaan pidettiin Senaatissa
Toinen puhe oli tilanteessa, jossa Catilina ei ole paikalla, vaan keräämässä Ciceron arvelujen mukaan armeijaa. Puheita Catiliinaa vastaan oli kaikkiaan neljä. Kuvan kirjassa on kaksi muutakin puhetta, tuomioistuimesta, vastaavaa kirjaa suomeksi en kirjastosta löytänyt, ruotsiksi vain.

Dorothy L. Sayers: Lordi Peter katsastaa ruumiin

Dorothy L. Sayers: Lordi Peter katsastaa ruumiin, alkuteos Lord Peter Views The Body, suomentanut Paavo Lehtonen, SaPo 238 WSOY 1979, sivumäärä 294.

Lordi Peter selvittää tässä teoksessa yksitoista arvoitusta. Tämä kokoelma on laadukas kirja, olen aina pitänyt Lordi Peteristä ja hänen uskollisesta ja nerokkaasta palvelijasta Bunterista. Tähän aikaan lordi Peter asuu Piccadilly 110 A:ssa Lontoossa. Yläluokan tapaan Bunter syöttää, ja pukee lordin, jolla on siniverisyydestään huolimatta oma aloitteisuutta, rohkeutta ja uteliaisuutta rynnätä päin vaaroja, ja ongelmia, (Wimsey ei ehkä ole uskottava hahmo, mutta tällaisiin ihmisiin haluan uskoa ja tämä on fiktiota).

Kuparisorminen mies.
Ensimmäisessa tarinassa Kuparisorminen mies joukko herrasmiehiä kokoontuu Egotists' Clubilla. Atleettinen näyttelijä Varden kertoo merkillistä tarinaa New Yorkista, jossa hän tutustui kuvanveistäjä Eric P. Loderiin, mieheen, jolla oli kaikkea, myös kaunis rakastajatar Maria Morano, joka oli miehen mallina. Kun sota alkaa Vardenin ja Loderin tiet eroavat, mutta he tapaavat uudestaan. Vardenin mukaan Maria on jättänyt hänet, ja tunnelma on hyvin pingottunut. Vardenin tarina loppuu kohtaukseen, jossa ventovieras varoittaa Loderista. Lordi Peter Wimsey kertoo lopputarinan. Hän varoitti Loderista, koska tämä oli murhannut Marian, ja suunnitteli Vardenin murhaa. Loder on narsisti, ja (älä lue saat tekstin näkyviin vain maalaamalla: Narsisti oli valanut naisystävänsä taideteokseen :( Tarina on karmiva, mutta hyvä.

Kyseinen artikkeli 
Lordi Peter ja Bunter ovat matkustamassa tulossa Italiasta, kun kaksi ranskalaista kiinnittää lordi Peterin huomiota, puhuessaan jonossa. Bunter ottaa valokuvan ja lordi Peter ottaa yhteyttä Medwayn leskiherttuattareen, jonka järjestämiin häihin lordi Peter haluaa. Koittaa hääpäivä, ja morsian ulvoo timanttiensa varastetun. Parker tekee pidätyksen, Celestine Berger pidätetään. (Älä maalaa hiirellä, jos et halua tietää, mikä on jutun juju: Lordi Peter oli tajunnut Ranskassa, että naiseksi pukeutunut henkilö on mies, koska tämä puheessaan käytti maskuliinimuotoja. Valokuvasta mies tunnistettiin jalokivivarkaaksi. Kielten osaamisesta on siis hyötyä.). Mainio juttu.

Yllätysten laukku
Tarina alkaa takaa-ajolla, jossa autoilija yrittää saada moottoripyöräilijää kiinni palauttaakseen tämän pudottaman laukun. Tämä on minusta hyvä tarina. Laukussa on raskauttava todiste, mutta laukut on vaihtunut. Tämä on lopulta murhajuttu, jossa Peter Wimsey valelaukulla höynäyttää syyllisen tunnustamaan

Juonikas jokeri
Rouva Ruyslaender on kauhistunut, hänen timanttikauppiasmiehensä on tulossa kotiin. Miehen antama 115 timantin sisältämä kaulanauha on varastettu. Rouva tietää varkaan, mutta hän ei pysty tunnustamaan asiaa miehelleen, mutta tunnustaa lordi Peterille, joka hankkii sen takaisin. Korttitemppuja on hyvä osata.

Kiistakapula on kokoelman pisin tarina on mitaltaan 69 sivua. Lordi Peter on maaseudulla rauhantuomari Frobisher-Pymin luona. Seudulla on tulossa hautajaiset. Oikullinen, mutta rikas herra Burdock on kuollut New Yorkissa, mutta hautajaiset ja perinnönjako ovat paikkakunnalla. Vainajalla on kaksi poikaa Martin ja Havilland, joiden avioliittoihin liittyy skandaaleja. Veljekset eivät ole väleissä keskenään. Havillandin vaimo on sangen ongelmallinen ja hänellä on kaunis maku. Seudulla on taikauskoa, ja outoja tapahtuu, joku näkee ruumisvaunut yöllä, kirkon alttaria pengotaan, ja ruumis on kateissa. Sen sijaan vainajan testamentti löytyy. Juttu on huijausyritys, jonka  Peter Wimsey selvittää.

Juoksevat askelet
Wimsey ja etenkin Bunter auttavat tohtori Hartmania kokeissa. Bunter ottamalla valokuvia. Laboratorion yläpuolella asuu aviopari. Mies juoksee ja huutaa että vaimo on murhattu. Wimsey selvittää murhan tekijän ja höynäyttää hänet mikroskoopin avulla. Bunter siteeraa Korkeaa Veisua muististaan: Väkevä kuin kuolema on rakkaus, ankara kuin helvetti lemmenkateus. En itse löytänyt kyseistä kohtaa kuin muodossa: Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki. "Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin."

Makuasia
Peter Wimsey'tä seurataan, kun hän on diplomaattisissa asioissa lähdössä Ranskaan. Tässä jutussa  salaisista piiruistuksista neuvotellaan, ja Peter Wimseyn lisäksi paikalla on Death Bredon. Kohta tulee paikalle toinen Peter Wimsey. Jutun juoni on se, että molemmat Wimseyt ovat huijareita, kuten Mainosmurhassa Wimsey esiintyy nimellä Death Bredon, jotka ovat hänen toinen ja kolmas nimensä. Molemmat vale-Wimseyt luulevat toista aidoksi. Oikea Wimsey luonnollisesti tietää molemmat vääriksi.

Lohikäärmeen pää
Tarina on mainio. Lordi Peterin veljenpoika  kymmenvuotias Gerald on koulun tuhkarokkoepidemian ja vanhempien matkan vuoksi lordi Peterin hoidossa. Seikkailu alkaa kirjakaupasta, mistä Gerald ostaa  Münsterin Cosmographia Universalis opuksen.
Seuraavaksi lordi  Petrin luo tulee itsepintainen  Wilberforce Pope, joka haluaa kirjan. Gerald ei ole halukas myymään, vaikka Pope  tarjoaa pojalle 50 puntaa. Wimsey  pistää kirjan kassakaappiin. Murtovarkaita vierailee talossa. Wimsey ja Gerald ratkaisevat, miksi kirja kiinnostaa ja pääsevät aarteen jäljille.

Varastettu vatsa
Thomas Macpherson on saanut perinnöksi Joseph isosedältään, tämän vatsalaukun. Terve ja tolkuissaan oleva isosetä on kuollut 95-vuotiaana hypättyään ikkunasta. Thomas säilyttää vatsalaukkua kotonaan ja näyttää sitä Wimseylle. Wimsey joutuu kuitenkin lähtemään  Skotlannista Lontooseen, ja  tutkiskelee asioita. Wimsey kehottaa sähkeitse avaamaan vatsalaukun, joka on kuitenkin varastettu. Wimsey palaa Skotlantiin, ja alkaa etsinnät. Vatsalaukku löytyy ja löytyy perintökin. Tämä on hyvä juttu.

Mies ilman kasvoja, tarinassa Wimsey selvittää murhan, missä vainajan kasvot on silvottu.

Ali Baban luola on dramaattinen päättöjuttu, joka alkaa lehtijutulla, jossa todetaan Lordi Peterin testamentanneen pääosan omaisuudestaan miespalvelijalleen. Joseph Rogers entinen Peterin hovimestari liittyy salaiseen rikollisjärjestöön, jota johtaa mystinen numero 1. Rikollisjärjestö tekee murtoja yläluokan lukaaleihin, mutta yrittää päästä salaisten asiakirjojen jäljille. Juttu on varsin dramaattinen. Rogers on järjestössä numero 21, ja hän jää petturuudesta kiinni. Rogers on itse asiassa Wimsey, joka ei olekaan kuollut. Sama kikka, jonka tekivät myös Hercule Poirot tarinassa Neljä Suurta, sekä Sherlock Holmes, joka lavasti kuolemansa tarinassa Viimeinen tapaus ja palasi tarinassa Autio talo. Ali Baba liittyy kassakaapin koodiin.

Lordi Peter katsastaa ruumiin on erittäin hyvä kokoelma, joka valottaa Wimseyn eri puolia, joista yksi on esiintyä valehenkilöllisyyden takana. Kirja on Sapo-painos, ja yllätyin ladontavirheiden suuresta määrästä. Lisäksi ihmettelen takakannen tekstiä: "Ja hän paljastaa Ali Baban luolan salaisuuden tavalla, joka saa lukijan mykistymään ...". Tämä ei minusta mennyt aivan näin.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti