Mo Yan: Viinamaa

Mo Yan: Viinamaa, alkuteos Jiuguo 1992, suomentanut Riina Vuokko, Otava 2014, sivumäärä 468.

Viinamaa -romaanissa maakunnan syyttäjäviraston erikoistutkija Ding Goy'er (48 v) menee (tai määrätään) tutkimaan Viinamaahan väitteitä, että pieniä lapsia syötäisiin soijakastikkeessa. Viinamaassa vastaanotto on kostea ja Dingille tarjoillaan malja toisensa jälkeen viinaa, joten Ding on kyvytön hoitamaan virkavelvollisuuksiaan. Ding ajautuu yhä syvemmälle harha-aistimustensa maailmaan, eivätkä tarmokkaan virkamiehen tutkimukset edisty, milloin unissa on suomulapsia, milloin kääpiöitä. Kirjassa puhutaan kammottavista ruokalajeista ja ruumiin kulttuurin irvokkaista karkeloista.  Maljoja juodaan jatkossakin aina kolmittain ja Ding joutuu viinahuuruisessa todellisuudessa myös kauniin naisen huijaamaksi ... keksitty fantasia saa ikävän päätepisteensä.

Toisessa juonihaarassa aloitteleva kirjailija "Li Yidou" Viinamaan Tislaustieteiden akatemian tohtorikoulutettava lähettää postia kirjailija Mo Yanille. Hän lähettää myös novellejaan Mo Yanille, nimeltään esimerkiksi Viinan henki, Lihalapsi ja Aasikatu. Pääskysenpesä -novelli on ensimmäinen mielenkiintoinen, jossa on analyysia pääskysenpesistä. Aasin viini -novellissa pohditaan alkoholin historiaa, jopa uskontojen tasolla eräässä novellissa. Eräistä tulkinnoista olen varsin paljon eri mieltä.

Kirjan päätarina koostuu siis seksistisistä viinaharhoista, ja sivutarina kirjailijoiden kirjeenvaihdoista tekopyhine piilovinoiluineen sekä varsin huonoista novelleista. Kirjan takakannen mukaan "Mo Yan ilotulittaa maagisen realismin parhaiden perinteiden vimmalla".  Valitettavasti kyse on eri kirjasta, sillä lainaus jatkuu "- - Mestariteos. Helsingin Sanomat romaanista Seitsemän elämääni", jonka olen blogannut  täällä. Takakannessa viitataan siis aivan eri kirjaan. Itse luonnehtisin Viinamaata maaniseksi fantasiaksi. Viinamaa nimi sinänsä on hyvä, sillä viina on juoma, josta toistuvasti puhutaan, asiaa käsitellään ja nestettä juodaan. Tarina tapahtuu vuonna 1989.

Kirja on luultavasti varsin hauska, jos pitää jatkuvaa viinanjuontia, lapsensyöntiä tai sen käsittelyä hauskana asiana. Minusta kirjassa saattaa olla sisällä sellaista, mitä en käsitä. Mo Yanin kirjassa Mo Yan käy kirjeenvaihtoa aloittelevan kirjailjjan kanssa, joka lähettää novelleja Mo Yanille, joka julkaisee ne kuten kirjeetkin Viinamaa -kirjassa, lopulta Mo Yan saapuu Viinamaahan ja toteaa kaiken aiemman sepitteeksi, jonka voi nakata kamiinaan. Lisäksi lopun Apinanviinifestivaaleille tulee vieraita Macaosta, Hongkongista ja Taiwanista. Näistä kaksi ensimmäistä ovat nykyisin osa Kiinaa. Kirjeenvaihto lisäksi saattaa sisältää sellaista, jota vain kiinalaisen kirjallisuuden tuntija ymmärtää. Jos tässä on jotain suurempaa, miksi se pitää kuorruttaa rivolla hölynpölyllä, jonka itsekin nakkaisi kamiinaan?

****
Mo Yan (s.1955) oikealta nimeltään Guan Moye sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2012. Kulttuurivallankumouksen vuonna Mo Yan on käynyt vain 11-vuotiaaksi koulua (lähde teoksen sisäkansi).

Mo Yan tarkoittaa kirjan sivukansien mukaan "älä puhu". Tässä kirjassa olisi minusta voinut olla mottona "jos kamiinaan heitettäväksi kirjoitat, älä silloin julkaise sitä" tai lyhyemmin "älä tällaista kirjoita".

Kirjasta ovat muut pitäneet
Arja on blogannut tästä NÄIN.
Jouni Tossavainen NÄIN.

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Agatha Christie: Kurpitsajuhla, WSOY 1970 SaPo-sarja n:o 115, alkuteos Hallowe'en Party 1969, suomentanut Anna-Liisa Laine, sivumäärä 227.

Kurpitsajuhla on Agatha Christien myöhäistuotantoa, jonka hän kirjoitti 78-vuotiaana. Kurpitsajuhlassa on muutama mielenkiintoinen havainto kirjailijana olemisesta, verotuksesta ja lapsiin kohdistuvista rikoksista. Kirjassa ilmenee (ei tosin tapahdu), että myös lapset ovat alkaneet tehdä rikoksia. Kurpitsajuhla on etenkin Agathan faneille tärkeä teos, sillä se sisältää viitteitä moniin teoksiin, ja minusta sen tunnelma eräiltä osin on samantyyppinen kuin Ikiyön. Dekkari itsessään ei ole Agathan tuotannon parhaimmistoa.

Kurpitsajuhla alkaa halloweenmäisenä yksitoistaplus-juhlana koulusta siirtymisen vuoksi, juhla tapahtuu -ei pyhäinmiestenpäivänä- vaan marraskuun viimeisenä torstaina (postaus ilmestyy marraskuun viimeisenä torstaina). Viimeinen torstai se on myös Joycelle, liian suulaalle lapselle, jonka pää työnnetään vesiämpäriin. Hän on puhunut ennen juhlia nähneensä oikean murhan. Juhlissa on ollut aikuisia ja lapsia yhteensä kolmisenkymmentä, mukana on ollut rouva Ariadne Oliver, salapoliisitarinoiden kirjoittaja, joka menee pyytämään Hercule Poirot'n avuksi. Hercule Poirot selvittää järjestelmällisesti aiempien kuolemantapausten taustoja.

Joycen hukuttajan henkilöllisyys paljastuu tarkalle lukijalle varsin pian, oikeastaan heti tutkimustan alettua. Ikävä kyllä murhalla peitetään aiempia rikoksia ja murhia. jotka ilmenevät vasta kertomuksen edetessä, kirjassa vielä toinen lapsi tapetaan ja kolmas lapsikin on hilkulla kuolla. Tämä ei ole perinteinen dekkari, jossa suljetussa tilassa on henkilöitä, tapahtuu murha ja todistusaineistolla, kuulusteluilla ja päättelemällä selvitetään syyllinen. Sen vuoksi on hyödytöntä alkaa luetella henkilöitä.

Poirot käy keskusteluja kylän asukkaiden kanssa. Keskusteluissa nousevat toistuvasti esiin lapsiin kohdistuvat murhat, seksuaalimurhat sekä mielisairaaloiden resurssipula sekä avohoito. Eräs lakimies kannattaa "vanhoja hyviä aikoja", jolloin oli kuolemanrangaistus voimassa, lisäksi mielentilatutkimuksia arvostellaan. (Kuolemanrangaistus on todellisuudessa aina väärin).

Rikoksen motiivit ovat osin seksuaaliset, ja osin narsistiset. Lopussa puhutaan paljon Narcissoksesta ja Lady Macbethistä. Minusta Narcissos-vertaus on oikea, mutta ei välttämättä Lady Macbeth. Agatha Christiellä on paljon Shakespeare -vertauksia, jotka hämännevät brittejä, mutta eivät ehkä suomalaisia. (Suomalaiset eivät tunne näytelmiä niin hyvin, ja minusta tämä on tietoista leikittelyä Damelta, älykäs Agatha).

Tässä on joitain samoja elementtejä kuin Ikiyössä, jonka Agatha kirjoitti pari vuotta aiemmin. Eräiden murhien näyttämönä oli louhoksesta tehty upea puutarha ja sen toivomuskaivo. Lisäksi kylässä on noitamainen hahmo rouva Goodbody.

Käännös on taattua, mutta aikaansa sidottua. Kun kansakoulu loppuu, puhutaan, että koulu jatkuu parhailla oppikoulussa muilla kansalaiskoulussa. Tämä systeemi on ollut ehkä Suomessa, mutta kuten myöhemmin ilmenee lapset menevät sisäoppilaitokseen eivät oppikouluun. Luultavasti myös raha ja syntyperä ratkaisevat, brittien kuohukerma menee sisäoppilaitoksiin.

Sivulla 216 todetaan, että "oravat liikkuu nopeasti", näitä lauseita joskus itsekin nopeasti tuotan ehkä tähänkin bloggaukseen.

Erään au-pair-tytön nimi on Olga Seminoff, hän on Tsekkoslovakiasta. Minusta ei kovin tsekkiläinen tai slovakialainen nimi. Onko maasta päästy vuoden 1968 jälkeen  Englantiin au-pairiksi? Maan poliittiseen tilanteeseen erityisesti viitataan.

Poirot on paras, vaikka väitetään, että hän on "keikari, narri ja vierasmaalainen". (s.113). Tähän tarinaan sopisi myös neiti Marple salapoliisiksi. Koska tarinassa on Ariadne Oliver, niin pariksi on luontevinta valita Hercule Poirot.

*****

TV-toteutus tule uusintana aina välillä, ja jakson alku menee hyvinkin samoissa merkeissä. Halloween juhlissa rouva Draken luona Joyce kehuu nähneensä murhan, jota ei tajunnut sellaiseksi. Joyce hukutetaan ämpäriin. Syyllinen tähän on helppo päätellä, mutta kokonaisrikosta ei. Rouva Oliver soittaa Poirot'lle. Poirot saapuu junalla paikalle ja tapaa puutarhasuunnittelija tai puutarhuri Garfieldin. Poirot menee asustamaan Mirandan ja hänen äitinsä rouva Butlerin luo. Äiti on yksinhuoltaja, Miranda oli sairas juhlien aikana eikä ollut paikalla. Poirot alkaa tutkia vanhoja mahdollisia murhia. Valitettavissa lisää ratkottavaa tulee ... ja lopulta Miranda taistelee elämästään ...

Poirot lopulta tajuaa kammattovien murhatalkoiden syyn ja ....

Tässä oli minusta tapahtuma-aikaa siirretty taaksepäin. Kirja puhuu 1960-luvun ilmiöistä. Tässä oltiin aiemmassa ajassa, ehkä peräti 1930-luvulla, sillä oli kuulevinani maininnan Rooseveltin radiopuheesta .
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Isaac Asimov: Säätiö

Isaac Asimov: Säätiö. Alkuteos ilmestynyt 1940-luvulla jatkokertomuksena ja kirjana Foundation, vuonna 1951, suomentanut Tuulikki Lahti   wsoy-pokkari 3 p, ensimmäinen suomenkielinen painos 1976, sivumäärä 337.

Säätiö -trilogian ykköskirjan olen kirjoista lukenut useimmin, jos ei lasketa sarjakuvakirjoja. Siinä on ollut jotain sellaista, joka on kiehtonut minua pikkupojasta lähtien. Bloggaus kuitenkin käsittää koko alkuperäisen Säätiö-trilogian. Jokainen kirja on jaettu osiin ensimmäinen viiteen.

Varo mahdollisia juonipaljastuksia, eli mahdollisuus lopettaa tähän.

Psykohistorioitsijat aloittaa trilogian ykkösosan. Eletään 12 000-luvulla Imperiumin ajanlaskua. Linnunradan imperiumi, joka sisältää miljoonia aurinkokuntia ja triljoonia ihmisiä, on mahtavimmillaan. Psykohistorioitsija Hari Seldon (11988 - 12 069) on kehittänyt uuden ihmismassojen liikkeitä analysoivan tieteen eli psykohistorian, se käsittelee ihmisjoukkojen reaktioita yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin virikkeisiin. Malli ei ole julkinen, eikä ennustettava ihmisjoukko saa tietää mallista. Hari Seldonin malli ennustaa varmasti, että Imperiumi tulee tuhoutumaan ja edessä on 30 000 vuoden kaaos. Teoksen alussa uusi matemaatikko Gaal Dormick tulee Seldonin projektiin Imperiumin keskusplaneetalle Trantorille. Trantor on  40 miljardin asukkaan kaupunki, joka levittäytyy koko jättiläisplaneetalle, suurin osa planeetoista on kuvun ja maankin alla. Näennäisestä suuruudestaan huolimatta Seldon ennustaa, että Trantor ja koko Imperiumi tuhoutuu, koko ajan on  lisää kapinoita ja salamurhia, "syynä olivat lisääntyvä virkavaltaisuus, aloitekyvyn väheneminen, luokkajaon jähmettyminen, tiedonhalun tukahtuminen  ja sadat muut tekijät" s.43. Tämä rappeutumismalli on luultavasti peräisin (Länsi-) Rooman rappiosta ja nopeasta tuhosta. Asimov tai Seldon siis näkee historian tapahtumat isojen aaltojen aiheuttamina. Kirjoissa kuitenkin tapahtumat nähdään yksittäisten sankarien kautta. Hari Seldon on alkuperäisen trilogian yksi sankareista, mutta sankarin viitta kiertää, eli keskeisiä henkilöitä on monia. Antiikkiin Roomaan on muitakin viittauksia, Imperiumissa on ollut Pax Imperium aikanaan 2000 vuotta, asimovilainen rauhan jakso oli kymmenkertainen roomalaiseen verrattuna.

Hari Seldonin pidetään vaarallisena kansankiihottajana ja häntä vastaan nostetaan oikeudenkäynti. Kuulusteluja on aikansa ja Hari Seldon hyväksyy maanpaon kaukaiselle Terminus-planeetalle. Mukaan hän haluaa joukon tiedemiehiä tekemään ensyklopediaa. Kun Imperiumi hajoaa, kirjastot tuhotaan, kirjat katoavat ja tiede rappeutuu. Keräämällä tieto yhteen paikkaan ja kopioimalla sitä rappiosta tulee lyhyempi. Alkaa Säätiön aika

Ensyklopedistit -osassa tarkastellaan tiedemiesyhteisön elämää ensyklopedian parissa. Säätiön 50-vuotispäivänä aukeaa Hari Seldonin Aikaholvi. Hari Seldonin hologrammi ilmestyy aikaholviin, se paljastaa että ensyklopedia oli pelkkää huijausta ja keino harhauttaa nyt jo reunoilta rapautunutta Imperiumia sallimaan sadantuhannen ihmisen muuton Terminukselle. Terminuksen tie on viitoitettu, se joutuu kriiseihin ja niistä on vain yksi ulospääsytie. Lisäksi paljastuu, että Toinen Säätiö on perustettu Tähdenpäässä. Myöhemmin selviää, että ilmoitus on osittain huijausta. Toinen säätiö perustuu ajatusten muovaamiseen ja mentaalisiin kykyihin ja sen pääpaikka on Trantorissa. Seldon oli suunnitellut Säätiön taipaleen. Aika ajoin ne joutuvat Seldonin kriisiin, josta on yksi ulospääsytie. Terminus Säätiön kotiplaneetta on metalliton köyhä planeetta, seikka jolla on paljon merkitystä. Tässä kriisissä se on Anakreonin saartama. Anakreonin aateliset haluavat maata Terminuksesta ja perustaa sotilastukikohdan. Säätiön sisällä käydään poliittista kädenvääntöä jonka voittaa ovela Salvor Hardin. Salvor Hardin on peluri. Hän on kolmannen osan Pormestarit päähenkilö. Ratkaisuunsa Salvor Hardin käyttää aikaa ja oveluutta. Koska Terminus on köyhä planeetta, siellä ei ole metalleja, jonka vuoksi koko Säätiön kehittää teknologiaa. Sillä on ainoana enää ydinvoimaa, Hardin on niin ovela, että hän ei luovuta teknologista tietoaan muille planeetoille vaan ydinvoima on näennäisesti pappien pyörittämää. Muista maista tulee koulutukseen ihmisiä, mutta parhaat voimat jäävät Terminukseen. Ulospääsytie ensimmäisestä kriisistä on siis teknologis-uskonnollinen, joka teema toistuu myös viimeisessä kirjassa Säätiö ja Maa. Teknologia ratkoo asimovilaisessa imperiumissa ongelmat, ja uskonto on hölynpölyä. Missään vaiheessa ei tarkoin avata, mikä osuus Toisen säätiön ajatuksia muovaavalla toiminnalla on, mutta luultavasti työ on käynnissä muuallakin kuin Trantorissa, jossa Toinen Säätiö pitää majaansa, mikä selviää vasta päättöosassa ja laajennusosissa. Tarina jatkuu ja Säätiön 80-vuotis hologrammiesitys kertoo ratkaisun olleen uskonnollinen. Säätiö on verhonnut uskonnon galaktisen hengen huiputukseen, ja Hari Seldonin sen tulkitsijana. Taantumista on tapahtunut ympäröivien maailmojen teknologia rapautuu voimalat sammuvat ja  ydinvoimalat uhkaavat pysähtyä. Anakreon yrittää saada pommitetuksi Säätiön, mutta valtionvierailulla kruunajaisissa oleva Hardin on suunnitellut kaiken. Anakreonin energiahanat suljetaan, pommituksia pyhää Säätiötä vastaan ei tehdä. Hardin neutraloi sijaishallitsija Wienis'n atomiaseiden suihkut, jotka tappavat lopulta Wienis'n. Seldon viittaa uusiin ongelmiin, joita ei enää ratkota uskonnollisena höpinällä. Neljännessä ja viidessä osassa Kauppiaat ja Kaupparuhtinaat käsitellään tähtien välistä kauppaa. Säätiö on metallittomana planeettana kehittänyt pieniä tavaroita ja henkilökohtaisia generaattoreita. Kauppiaat toimivat Säätiön ylivallan edelläkävijöinä. Uskonnollinen valta muuntuu rahavallaksi. Smyrnolainen Hober Mallow, kaupparuhtinas, jonka uskonto on raha, tajuaa seuraavan laajenemiskeinon eli vapaakaupan, joka hyödyttää ja sitoo aurinkokuntia Säätiön liittoon. Hober Mallowia vastaan vehkeillään, mutta hän perii lopulta voiton.

Säätiö tunkeutuu yhä lähemmäs Imperiumin alueita, yhteenottoja on odotettavissa.

Isaac Asimov: Säätiö ja Imperiumi. Wsoy 2012. Alkuteos ilmestynyt 1940-luvulla jatkokertomuksena ja kirjana Foundation and Empire, vuonna 1952, suomentanut Tuulikki Lahti   wsoy-pokkari 3 p, ensimmäinen suomenkielinen painos 1977, sivumäärä 284 ja sisällys.

Alkuperäiseen Säätiö-trilogiaan kuuluu toisena teoksena Säätiö ja Imperiumi, kirja alkaa Imperiumin kenraali Ben Riosen tiedustelumatkasta, häntä kiinnostavat avaruuden taikurit ja säätiöläisten pikku generaattorit. Keisari Cleo II:n käskystä Bel Riose aloittaa sotatoimet aikeena kukistaa säätiö tai säätiöt.  Sota-alukset lähestyvät Säätiötä. Lathan Devers ja siwennalainen ylimys Durann Barr pakenevat vankeudesta Trantoriin. Trantor on taantumassa ja korruptoitunut ja byrokraattinen. Keisari lopettaa sodan, sillä hän pelkää omaa kenraaliaan. Useimmat keisarit ovat joutuneet vallankumouksen tai salamurhan uhriksi. Säätiö tuudittautuu asioiden sujumiseen "Seldonin kuolleen käden" (vertaa Adam Smithin näkymätön käsi)  ohjaamana. Aika kuluu ja Säätiön pormestarin virka muuttuu perinnölliseksi, tuloerot kasvavat ja tulee yhteiskunnallista kuohuntaa. Tapahtumia seurataan nuoren avioparin Toranin ja Baytan kanssa, joista Bayta on vaimo. He ovat häämatkalla Kalganilla, jossa törmäävät ilveilijä Magnificioon, joka väittää olevansa Muulin uhri. Muuli on kuuluisa sotapäällikkö, joka sai haltuunsa Kalganin taisteluitta. Tämä on käänne koko Seldonin suunnitelmassa. Muulilla on mentaalisia voimia, jolla hän pystyy kontrolloimaan muita ja lopettamaan vastarinnan. Säätiössä on käsillä viides Hari Seldon -kriisi. Hologrammi selittää kumouksellisista voimista. Säätiö on itsevaltaistunut ja yritteliäisyys vähenee. Todellisuudessa Muuli on vallannut verettömästi Säätiön päästen kiinni sen atomiteknologiaan. Seldonin kuollut käsi näyttää olevan todella kuollut. Loppuosa kirjasta seurataan kumouksellisia sekä Bayta, Torania, Magnificiota ja psykologi Ebeling Mis'ä, joka koittaa selvittää Toisen Säätiön sijaintia. Kerronta on äärimmäisen jännittävää ja huipentuu lopussa. Toinen Säätiö jää piiloon, mutta Muuli hallitsee suurta osaa galaksia. Trantorissa käydään useasti. Se on tuhoutunut Suuressa ryöstössä. Planeetan kuori on purettu ja siellä harjoitetaan maanviljelystä. Yliopistoalue on rauhoitettu. Tämä on hyvin merkityksellistä.

Isaac Asimov: Toinen säätiö, Wsoy 1977 1.p, alkuteos Second Foundation 1953, suomentanut Tuulikki lahti 284 sivua ja sisällys.
Toinen Säätiö -kirja on jaettu kahteen osaan. Ensin etsii Toista Säätiötä Muuli sitten Säätiö. Molemmat luulevat sen löytävänsä, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Muuli kesytetään ovelalla juonella. Muulin kesyyntyminen paljastaa epäsuorasti Toisen Säätiön vaikutuksen , joka toimii kuten Muuli ajatuksia muuntelemalla. Ensimmäinen Säätiö aikoo tuhota toisen Säätiön ja luulee onnistuvansa. Toinen Säätiö jää kuitenkin pääpaikkaansa tuhoutuneeseen Trantoriin harhautettuaan Ensimmäistä Säätiötä.

Säätiö-sarjassa tapahtumat koetaan yksilöiden kautta. Loppuosan sankari on Arcadia "Arcady" Darrell, Bayta Darrellin lapsenlapsi vuosi on osapuilleen 377 S.a . Isoäitinsä Bayta Darrell esti Muulia saamasta selville Toisen Säätiön sijaintia. Hän on ensimmäinen nainen Säätiön tarinassa. Hänen lapsenlapsensa Arcady on vasta toinen nainen, joka osallistuu tapahtumien keskiöön. Muulin kukistumisesta on kulunut viitisenkymmentä vuotta ja Seldonin suunnitelma on pian 400 vuotta vanha. Toinen Säätiö on pahoissa ongelmissa, sillä Muulin aiheuttamat poikkeamat ovat huomattavia. Isompi ja vakavampi ongelma on se, että Säätiö sai vihiä Toisen Säätiön luonteesta ja heidän kyvystään kontrolloida ajatuksia. Linnunradan asukas ei ole valmis tällaiseen toimintaan. Ensimmäinen Säätiö haluaa tuhota toisen, Toinen Säätiö haluaa vakauttaa suunnitelman ja häivyttää itsensä näkymättömäksi ja palauttaa rohkeuden Ensimmäiselle Säätiölle.

Trantorilainen maanviljelijä Preem "Pappa" Palver on myös keskiössä, hän on, kuten lopussa selviää, Ensimmäinen puhuja, jonka tehtävä on vaalia Seldonin suunnitelmaa. Kuolonuhreilta ei kirjassa vältytä, jo psykopaattinen Muuli tappoi miljoonia, mutta lisäuhreja tulee. Yksilöt siis toteuttavat historian suuret linjat, linjoihin sortuu vainajia.

Säätiö-sarjassa kuolleet kuitataan ilmoituksina sivulauseessa ja niitä lukemattomissa sodissa tulee. Kauppiaat ovat monesti keskiössä, he ovat rohkeita ja yrittävät pysytellä poissa ammusten tieltä. Linnunradan talous perustuu tekniseen osaamisen ja pienuuden ylistämiseen, mutta toisaalta atomivoimaan, jota ei määritellä, mutta tuskin on enää fissiota. Ihmiset kaiken kaikkiaan toimivat sangen rationaalisesti, aivan kuten järkevät ihmiset nyt. 1940-luvun alussa on hahmoteltu tietokoneita, puheella toimiva kirjoitusjärjestelmä, kirjafilmit ja televisori. Muuli pystyy säätelemään jopa tunteita alieetterissä, muut pystyvät lähettämään viestejä planeetalta toiselle. Avaruusmatkailu perustuu avaruuden rakenteen ymmärtämiseen ja hyppyihin avaruusaluksilla hyperavaruuden läpi". Ihmiset elävät varsin terveesti, viinaa ei juoda, mutta useimmat polttavat tupakkaa tai sikaria.

Seldonin suunnitelmassa on merkittävää aika. Aikaa on aina riittävästi. Salvor Hardinkin odotti 30 vuotta. Muulin kukistamista suunniteltiin viisi vuotta. Itse asiassa kirja esittelee Toisen Säätiön toiminnan. Seldon on tallentanut suunnitelman perusradianttiin (myöhemmin käännetty perussäteilijäksi), siinä pystytään käsittelemään malleja ja yhteiskunnallisia virtauksia, jotka ovat mahdollisia. Malliin tehdään korjauksia tapahtuneiden tosiasioiden mukaan. Tulevaisuudessa on aina useita vaihtoehtoja ja näille todennäköisyyksiä. Malli elää jatkuvasti ja sitä työstetään. Minusta on lapsellista puhua mallin derivoinnista. Derivaatta lähinnä kertoo muutosvauhdin, muutossuunnan tai ääriarvot. Jos koko Linnunradan maailmoja koskeva malli todella voisi olla olemassa, sitä ei voisi tai kannattaisi derivoida. Varsin lapsellista. Derivaatasta on sekä puhetta ykkös- että kolmososassa. esim. Osa I s.26 "Sillä ehdolla, että saan myöhemmin tarkastaa funktion derivaatan. (Ole hyvä vain :)

Pidin kirjoista edelleen paljon. Välillä tarina imee. Seldonin suunnitelma tosin on lapsellinen. Aikuisella iällä ymmärtää, että Seldonin suunnitelma ei ole lopultakaan hyvä. Jos yhteiskunnan rauha perustuu Toisen Säätiön kaltaiseen ajatuksia kontrolloivaan eliittiryhmään, tai teknologiaan perustuvaan Ensimmäiseen Säätiöön, voisiko olla joku kolmas linja. Tätä tarinaa käsitellään Säätiön laajennuksissa.


Säätiön laajennukset
Asimov laajensi trilogiaansa molemmista päistä kahdella teoksella. Alkupäähän kertovat teokset Säätiön alkusoitto ja Kohti Säätiötä murtavat myyttiä Hari Seldonin psykohistoriasta. Suunnitelmassa on monin tavoin mukana Teräsluolissa ja Alastomassa auringossa esiintynyt auroralainen robotti R. Daneel Olivaw. Lisäksi sattumalla on paljon osuutta asiassa. Säätiö-trilogian loppuun kirjoitetut Säätiö veitsenterällä ja Säätiö ja Maa, joista alla lisää.

Isaac Asimov: Säätiö veitsenterällä, Foundation Edge, 1982, suomentanut Pekka Markkula, 453 sivua.

Säätiön kohtalo määrätään trilogian loppuun kirjoitetussa Säätiö veitsenterällä -teoksessa.

Säätiöllä on pian puolivuosituhat-juhlat ja vuonna 498 S.a (Säätiön aikaa) on ollut Seldonin kriisi ja Hari Seldonin hologrammi on ilmestynyt kertomaan, että 92,5% todennäköisyydellä Säätiön pääkaupungiksi on jäänyt Terminus City, minkä puolesta naispormestari Harla Branno on taistellut. Valtuutettujen joukossa on epäilijä Golan Trevize, jonka mukaan suunnitelmassa on jotain kummaa, kaikki menee aivan lian hyvin. Harla Branno syyttää häntä maanpetoksesta, mutta lähettää etsimään Toista Säätiötä. Toiminta naamioidaan ihmisen alkukodin Maan etsimiseksi. Matkalle Kaukotähti -nimisen aluksen kanssa lähtee vanha tiedemies Janov Pelorat.

Ensimmäinen Säätiö kuplii, ja niin myös Toinen. Quindor Shandess on 25:s puhemies, Seldonin suunnitelma etenee ja Toisen säätiön 40 000 jäsentä ahertavat Trantorissa, Linnunradassa asuttuja aurinkokuntia on 30 miljoonaa. Minusta tässä eivät mittasuhteet toimi, eikä matemaattinen mallikaan.

Toinen Säätiö pohtii paljon Seldonin suunnitelmaa, sen yhtälöitä ja poikkeamia, joista suurin on Muulin aiheuttama. Nuoret ovat radikaaleja Terminuksessa Golan Trevize ja Trantorissa Stor Gendibal, jonka mielestä Seldonin suunnitelma etenee liian hyvin. Muulin aiheuttamat poikkeamat ovat korjautuneet liian hyvin. Gendibalin päätelmä on, että on olemassa joku taho, joka harmonisoi suunnitelmaa. Gendibal joutuu ovelan väijytyksen kohteeksi, josta syyttää Toisen Säätiön johtoon haluavaa naista Delora Delormia. Gendibal joutuu syytteeseen huonosta käytöksestä ja uhkana on karkoitus. Aikaa valtataisteluun ei ole, koska Gendibal tajuaa ensimmäisen säätiön Trevizen pahimmaksi suunnitelman ja Toisen Säätiön uhkaksi. Hyökkäys ei ole tullut sisältä vaan ulkoa Gaiasta. Gaia on asettanut maalaisnaisen Sura Novin ansaksi. Gaia on planeetta, jonka idea on sulauttaa kaikki toimimaan yhdessä samalla idealla kuin Avatarissa. Gaia on sidottu robotiikan pääsääntöihin.

Kaikki haahuilevat pimeässä, kunnes päädytään kolmoiskohtaamiseen jossa Ensimmäinen Säätiön tekninen voima vastaan Toisen Säätiön mentaalinen voima ja kolmas ja voimakkain tekijä on Gaia, jonka päätöksenteko kykyä haittaa robotiikan ensimmäinen pääsääntö, eli ei voi tehdä Linnunradan elämän puolesta haitallista päätöstä. Linnunradan puolesta päätöksen joutuukin tekemään arvaamaton Golan Trevize.

Kirja on hyvä tai huono, riippuu mistä näkökulmasta sitä katsotaan. Moni asia selviää tai selitetään. Minusta selitykset ontuvat (tai kulkevat kuten Hari Seldon vanhana rullatuolilla). Muulin väitetään olleen steriili karkulainen Gaiasta. Monia muita uskomattomia asioita selviää tai selvitetään. Kirja on sujuvasti kirjoitettu, mutta auttamattomasti liian pitkä jaarittelu ja sisältää alkuperäisen trilogian ja robotit sarjojen loputonta kertausta ja uudelleen määrittelyä (kuten myös tämäkin bloggaus). Naiset nousevat kirjan juonessa enemmän esille ja tupakan tupruttelu jää vähemmälle.

Kaikella kunnioituksella, minusta tämän jatko-osan julkaiseminen oli virhe.

Isaac Asimov: Säätiö ja Maa, WSOY 1991, alkuteos Foundation and Earth, 1986, suomentanut Pekka Markkula, sivumäärä 490.

Säätiö ja Maa (erillinen bloggaus nimen alla) päättää Säätiö-sarjan ajallisesti, vaikka matkataan eri planeettojen kautta Maahan. Golan Trevizen päätös hylätä psykohistoria ja molemmat säätiöt pysyy ja koko tarina loppuu radioaktiiviseksi muuttuneen Maan Kuuhun, jossa R.Daneel Olivaw tunnustaa ohjailevansa hyperavaruuden yli ajatuksia, ja olevansa sekä psykohistorian että GAIA:n takana, minusta todella outo loppu.

Säätiö ja Maa -kirja sen sijaan on minusta itsenäinen kirja ja yhdistää tämän Robotit-sarjaan. Siinä käsitellään universaaleja teemoja, kuten vanhenemista, lähestyvää kuolemaa. erilaisia yhteiskuntien tai ekosysteemien häiriötiloja.

Säätiö-trilogian kannalta jatko-osat ovat minusta "huiputusta". Koko ajanhan alkuperäisen trilogian aikana on lainauksia Ensyklopediasta, ikäänkuin se oli valmis esim. Säätiö -kirjassa viitataan Galaktisen ensyklopedian painokseen 1020 S.a eli yli tuhat vuotta Säätiön jälkeen. Tässä annetaan voimakkaasti ymmärtää, että Säätiön synnytys onnistui ja Linnunrata saatiin niin vakautettua. Miksi siis Isaac Asimov hylkäsi psykohistorian ja synnytti GAIA:n, se jää arvoitukseksi.

Ensimmäisen osan (sivulla 39) Hari Seldonin kuuluisteluissa on seuraava kysymys ja vastaus.
K: Toimitteko jonkun toisen henkilön asiamiehenä
V: En ole kenenkään palveluksessa
Myöhemmin kirjoitettujen teosten mukaan siis oli R Daneel Olivawin palveluksessa!

Alkuperäinen Säätiö-sarja oli jännittävä scifi-seikkailu, josta pidin edelleen. Säätiön idea joko teknokraattisena vallantaisteluna tai ajatuksia kontrolloivana salaseurana tai näiden yhdistelmänä ei ole länsimaisen ihmisoikeus- ja demokratia -käsityksen mukainen, eli ehkä tämä kuvaa myös Asimovin ajatusten muutosta. Kuinka syvällisiä tai harkittuja  oli alkuperäiset ajatukset toisen maailman sodan aikaisessa jatkokertomuksessa?

*****
Luultavasti jok'ikinen bloggauksen silmäilijä on uupunut matkalle, mutta osallistun tällä Jonnan Kirjakaapin avain -blogin Nostalgiset nuorten kirjat -haasteeseen. Alkuperäistä Säätiötä nuorena usein luin.

Isaac Asimovin Säätiön etkot: Säätiön alkusoitto ja Kohti säätiötä

Isaac Asimov: Säätiön alkusoitto, alkuteos Prelude to Foundation 1988, suomentanut Anu Niroma, WSOY, 1994. Sivumäärä 384.

Säätiö-trilogian (bloggaus tulossa sunnuntaina 23.11.14) alkuun on kirjoitettu kaksi kirjaa, ne täydentävät Säätiö-sarjan ja yhdistävät Robotit-sarjaa Säätiön tarinaan. Varo mahdollisia juonipaljastuksia, joskin näissä ennakkoteoksissa kumotaan paljon itse trilogian alussa olevia tunnelmia ja tapahtumia. Alkuperäinen trilogia kirjoitettiin 1942 alkaen ja julkaistiin kirjona 1950-luvulla, ja nämä kirjat julkaistiin 1988 ja jälkimmäinen 1992 tai 1993. Scifi-kirjallisuuden aatelia edustava Isaac Asimov kuoli 72:n vuoden iässä vuonna 1992, kuolemaa luultavasti nopeutti sydänleikkauksessa saatu verensiirto (esim. wikipedia täällä).

Säätiön alkusoitto -kirja kertoo Hari Seldonista ja psykohistoria -tieteen synnystä, johon legendaarinen Säätiö-sarja perustuu. Nuori 32-vuotias Hari Seldon saapuu kotiplaneetta Heliconilta Imperiumin pääplaneetalle Trantorille luennoimaan kehittelemästään ideaansa psykohistoriasta. Keisari Cleon I on kiinnostunut Harista ja ennustavasta tieteestä. Kirja on varsin tyypillinen Säätiö-trilogian laajennus. Asioita kerrataan ja selitetään uudestaan. Samoin kuin teoksessa Säätiö ja Maa  huikeat juonenkäänteet aiheuttaa auroralainen robotti R. Daneel Olivaw, joka esintyy kirjassa kahdessa roolissa Cleon I:n esikuntapäällikkö Eto Demerzelinä, joka "ajaa takaa" Hari Seldonia, sekä "hyvänä lehtimiehenä" Chetter Humminina, joka auttaa Hari Seldonia pakenemaan Eto Demerzeliä. Hummin luennoi Imperiumin rappeutumisesta teknologian taantumisesta ja "tökkii" Hari Seldonia kehittämään psykohistoriaa ja analysoimaan Linnunradan Imperiumia.

Asimovilaiseen tyyliin kuuluu, että kaikki tapahtumat koetaan avainhenkilöiden kautta. Vaikka psykohistoria käsittelee massoja ja historia toteutuu suurina linjoina, kuitenkin kerronnassa kaikki koetaan yksilöiden kautta ja yksilöt viime kädessä tekevät valinnat.

Hari Seldon kiertääkin eri Trantorin muutamia sektoreita (joita on yhteensä 800) ja joutuu aina vaikeuksiin, kuten Säätiö ja Maa -teoksen päähenkilö Golan Trevize. Trantorin hallintokeskuksesta Seldon "karkaa" Humminin kanssa Streelingin yliopistoon, jossa hän tapaa historian tohtori Dors Venabilin. Kaiken tarkoitus on perehdyttää Seldon Linnunradan asuttamismyytteihin, robotti-ihmis -dilemmaan ja Maa-myyttiin, tuttuja, loppuun jauhettuja aiheita Asimovilla. Kiinnostavaa on ainoastaan "lainaukset" Galaktisesta Ensyklopediasta, sitä mitä siis tuskin edes asimovilaisessa Galaksissa edes julkaistiin. Joka tapauksessa Venabili valottaa Seldonille historiaa ja pelastaa Seldonin paleltumasta. Seldon on joutunut eksyksiin planeetan kuvun katolle ja uhkaa paleltua. Seuraavaksi Hari Seldon tutustuu Mycogen-sektoriin, joka tuottaa hiivaravinteita planeetalle. Mycogenilaiset ovat historiansa palvelijoita. He ovat mallintaneet hiivatuotantonsa, heillä ei ole uskontoa, vaan ylvästelevät historiallaan, mutta palvovat vanhaa robottia, mycogenilaiset ovat uskomuksensa mukaan Auroralta paenneiden avaruuslaisten jälkeläisiä. Seldonin matka jatkuu Lämpönieluun, jossa hän tapaa älykkään Yogo Amarylin, hän on kiinnostunut matematiikasta sekä nuoren rohkean Raychin. Eri sektoreita kierretään kunnes on tilinteon aika. Hummin-Demerzel paljastuu Linnunrataa pyörittäväksi robotiksi R. Daneel Olivawiksi, Asimovin jokapaikan höyläksi ja lempilapseksi! Ihmiset hylkäsivät robotit ja robottitalouden, mutta galaksia, triljoonia ihmisiä ja kymmeniä miljoonia asuttuja aurinkokuntia pyörittää yksi robotti. Kertana kielon päälle vielä Hari Seldonin rakastama Dors Venabili on naisrobotti, ja tämä tarina on paketissa. Tästä kirjasta pidin vuosikymmen sitten erittäin paljon, nyt hieman vähemmän.

Isaac Asimov: Kohti Säätiötä, alkuteos Forward the Foundation 1993, suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, 1995, sivumäärä 357. Varo mahdollisia juonipaljastuksia!

Edellisestä osasta on kahdeksan vuotta. Cleon I ja Eto Demerzel ovat enemmän liemessä jatkuvien kumousyritysten kanssa. Joranumin populistinen liike on valtavan suosittu, Eto Demerzel ei.

Hari Seldon on hautautunut Streelingin yliopiston matematiikan tiedekunnan johtajaksi. Todellisuudessa hän kehittää Yuko Amarylin kanssa psykohistoriaa. Dors on hänen vaimonsa, liitto on luonnollisesti lapseton, mutta Hari on adoptoinut Raychin, jota käyttää apunaan juonittelujen vastajuonitteluissa.

Eto Demerzel luopuu politiikasta ja Hari Seldonista tulee pääministeri, kunnes keisari Cleon I murhataan. Psykohistorian tutkimus etenee, mutta Dors tuhoutuu, puolustaessaan projektia. Tässä vaiheessa lukijalle ja Hari Seldonille selviää, että Dors on ihmisen kaltainen robotti, minkä tajusin jo edellisessä osassa. (Dorsin kommenteista Harin rakkauden tunnustuksiin, luulin, että asia oli loppuun asti kaluttu, lisäksi robotiikan pääsäännöt vaikuttavat robotin toimintakykyyn).

Raychin tytär Wanda omaa mentaalisia kykyjä, jotka havaitsee ja hän perustaa aviomiehensä Stettin Palverin kanssa Toisen Säätiön, jota käytetään hyväksi suunnitelmassa. Lopulta aika riitti Säätiöiden perustamiseen.

Kohti Säätiötä -kirja on tarkoitettu päättämään puuttuva aukko. Aukon täyttäminen horjuttaa kuvaa ensimmäisen osan Hari Seldonista. Vaikea uskoa, että alkuperäisen Säätiön Hari Seldon olisi ollut robotin kanssa naimisissa ja pääministerinä kymmenen vuotta. Sen jälkeen tyyli muuttuu, lopussa on vain murheen alhoa, olot jatkuvasti huononevat, Seldonin läheiset kuolevat. Seldonia syytetään nuorisorikollisten pahoinpitelystä toistuvasti. Kirjan loppuosa olisi pitänyt tiivistää ja karsia, toisaalta näen tässä kirjailijan itsensä ajatuksia ja tunnelmia ennen lähestyvää kuolemaa.

Kirja koostuu episodeista, joiden välillä on hyppäyksiä. Tarina on rakennettu huolellisesti, mutta se on juonivetoinen juonittelu ja salamurhaeepos ja tarkoitettu muut kuusi teosta lukeneille Asimov- ja/tai Seldon-faneille, kuten minulle.

Viihdyttävä kirja, joka syö alkuperäisen trilogian taianomaista tenhoa, jota yritän välittää TÄÄLLÄ.

Ville Kivimäki: Murtuneet mielet, taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939 - 1945

Ville Kivimäki: Murtuneet mielet, taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939 - 1945, WSOY 2013, sivumäärä 473, tekstiä on 403 sivua ja loput on liitteitä ja lähteitä. Ville Kivimäen teos perustuu hänen englanninkieliseen väitöskirjaansa. Kivimäen väitöstilaisuus oli Åbo Akademissa 13.6.2013. Väitös on kuulunut historian alaan, joten teoksessa ei kovin syvälle mennä psykiatriassa tai ainakaan vaihtoehtoisten hoitojen tiimoilla.

Kansikuvalle on saatu lupa Martti Mykkäsen perikunnalta toiseen painokseen, kansikuva on suunniteltu vuonna 1954 ja on Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan kansikuva.

Jos kantta verrataan Tuntemattoman Sotilaan kansikuvaan huomataan, että Kivimäen teoksen kansi on käänteiskuva eli ase on toisella puolen, väri on tumman harmaan sinertävä ja kuva sisältää säröjä eniten pään alueella. (Tämä Tuntemattoman kansi on vuoden 1973 painos, mutta kuva lienee sama).

Bloggaukseni sisältää nostoja Kivimäen teoksesta, joka kertoo sota-aikana psyykkisesti sairastuneista, niiden sairauksien yleisyydestä, diagnooseista, hoidosta ja siitä mitä tapahtui hoitojakson jälkeen.
Akateeminen tutkimus vastaa vain tutkimusongelmaan. Minua alkoi kiinnostaa teoksen luettuani, mitä näille miehille tapahtui sodan jälkeen, kuinka he sopeutuivat, miten heihin suhtauduttiin vuosikymmenten jälkeen. Vaikka vammakorvausta ei tullutkaan, ovatko he osallistuneet veteraanitoimintaan ja veteraanikuntoutuksiin. Luulisin, että pienemmällä prosentilla kuin veteraanit yleensä.

Avausluvussa Ville Kivimäki kertoo Urpo Viinikan kohtalon. Lääkäri Viinikka menetti hermonsa vuonna 1944 ja liukeni rintamalta. Hän harhailee, seuraavaksi hänet siirretään psykiatriselle osastolle ja annetaan diagnoosi ja lopulta hänet  "tuomittiin kuolemaan 'sotapelkuruudesta'". Jatkosodan lopussa 1944 oli paniikkia ja joukkopaon aineksia, silloin lienee karkureita tuomittu kuolemaan jonkin verran.

Tämä teos on tavallaan Tuntemattoman sotilaan käänteiskuvaus. Tuntemattoman miehet olivat sankareita, joilla ei rohkeus eikä hermo pettänyt Riitaojaa ja Viirilää lukuunottamatta, usea kuoli tai haavoittui, mutta periksi ei annettu. Kivimäen teoksessa on näitä joille jatkuva stressi on liikaa, tykistökeskitys vie järjen ja unet ja painajaiset jäävät päälle.

Suomen sotimiselle ei varmaankaan ollut vaihtoehtoa, mutta psyykkiset vammat olivat yksi sodan "vaiettu" lieveilmiö. Ville Kivimäki viittaa monesti  aiempaan saman aihepiirin Matti Pontevan väitöskirjaan vuodelta 1977. Pontevan aiemman tutkimuksen mukaan noin 28% sodan aikana hoidetuista henkilöistä olisi saanut hoitoa sodan jälkeenkin. Ponteva on varmastikin tutkinut myös huumaavien lääkkeiden käyttöä sodassa, josta Ylen elävän arkiston klippi täällä.

Kivimäki on saanut materiaalia myös muista aiemmista tutkimuksista, asiakirjoista sadoista (341) potilaskertomuksista ja tilastoista ja kirjallisuudesta, lähdeluettelo on pitkä ja vaikuttava.

Talvisota kesti 105 päivää, jo silloin oli havaittavissa psyykkisiä häiriöitä, mutta asiaan ei paneudettu niin perinpohjaisesti kuin jatkosodassa. Talvisodan aikana puhutiin lähinnä tärähtäneistä. Talvisota oli luonteeltaan puolustussota. Kivimäen teksti antaisi viitteitä, että jatkosodan osin hyökkäyssodan piirteet altistivat stressille kuten myös asemasodan jatkuva "varuillaan olo" ja kotihuolet. Stressin keräytyminen on pahasta eli vanhemmat ovat olleet suuremmassa riskissä saada oireita kuin nuoret. Jos rintamalle on joutunut valmistautumatta "pikakoulutettuna" on ennuste ollut huono. Tätä havaintoa Kivimäki päätösluvussa hieman lieventää.

Kivimäen mukaan jatkosodan alussa olisi ollut 470 000 miestä ja lopussa yli 500 000 miestä aseissa, ja nämä ovat olleet kaatumisten ja kotiutusten vuoksi osin eri miehiä. Ymmärsin, että tapahtui noin 30 000 pakoilurikosta ja 15 700 joutui psykiatriseen hoitoon. Sodan luonne huomioiden, jokainen voi miettiä onko tämä suuri vai pieni luku. Itse pidän sitä pienenä. Paikka etulinjassa on ollut kova. Tämä on ollut yksi sodan vaatimista uhrauksista ja seurauksista. Kuinka moni kirjabloggari olisi selvinnyt vuosien 1939-1944 aikaisista sodista, tuskin ainakaan itse, vaikka olen asevelvollisuuteni suorittanut tosin vain aliupseerikoulun käyneenä.

Tyypillinen psykiatrinen tapaus on ollut, että hermot menevät rintamalla, tähän on voinut liittyä karkaaminen, ja sotapainajaisia. Hermot ovat menneet ja ei enää pysty nukkumaan. Raskain taakka on ollut luonnollisesti ollut etulinjassa esim. kranaattisateessa olleilla. Korkeampi ikä näyttää olleen riskitekijä johtuen ehkä siitä että "sotastressi" on kestänyt pitkään. Hoitoon joutuneet on hoitojaksojen jälkeen joko vapautettu palveluksesta, lähetetty palvelemaan kotiseudulle, sijoitettu linnoitustöihin tai lähetetty palvelemaan rintamalle aputehtäviin. Kirjassa puhutaan joukkosidontapaikoista ja niissä palvelleista, haavoittuneiden ja kuolleiden kuljetus ei ole ollut mitenkään helppo työ.

Suhtautuminen 'sotaneurooseihin' on ollut ongelmallista, sillä hermonsa menettänyt sotilas on hyödytön tai jopa haitallinen, mutta psyykkisistä vammoista ei toisaalta voi tulla porsaanreikää luistaa rintamapalveluksesta. Suojaavia tekijöitä on ollut ainakin yhteishenki, tietynlainen huumori, nuorilla miehillä armeija on ollut "miestenkoulu", läheiset suhteet kotiin esim. äitiin.

Diagnooseista yleisin on ollut "sairasmielisyys", esim skitsofrenia on ollut diagnoosina vain 8,6% tapauksista. Hoito on ollut shokkipainotteista. Hermojen menettämistä ei ole pidetty kovinkaan kunniakkaana ja tapauksesta on jäänyt stigma.

Teosta en lähde enempää analysoimaan tai referoimaan. Minusta tämä sopii kaikille yli 18-vuotiaille armeijan käyneille tai niille, jotka eivät sitä käy.

Teos on siis väitöskirja (tai sen pohjalta suomennettu)  eli siinä on rajattu aihe ja tietty tutkimustapa, se muuttaa lukukokemusta. Minä pidän kirjoista, joissa on tilastotietoa ja metodi ja niiden pohjalta tehtyjä johtopäätöksiä.

Yhteenvetona voin todeta, että sodassa olleet miehet puolustivat kunniaakkaasti maatamme ja selvisivät olosuhteisiin nähden kiitettävästi sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ymmärrystä niille sotia käyneille, joilla on vammoja.
***
Suketus on blogannut tästä näin
Linnea on blogannut näin
*****
Olen varsin isänmaallinen bloggari, joka on kuitenkin sodanvastainen. Toinen maailmansota, kuten Kivimäkikin viittaa oli fanaattisten kansanjohtajien politiikan tulosta. Miten sota estetään? Tätäkin kirjoitettaessa (22.7.2014) on menossa Ukrainan kriisi ja sisällissotamainen tilanne Itä-Ukrainassa, Gazassa on maahyökkäys, Israeliin ammutaan raketteja, lisäksi on muitakin konflikteja käynnissä. Minusta oman armeijan poistaminen vain altistaa hyökkäyksille.

Tällä osallistun Suketuksen haasteeseen Ihminen sodassa blogissa Eniten kiinnostaa tie
Listasta luin tosin vain
Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille
mutta itse laskisin mukaan Kivimäen teoksen, ja teokset
Gunter Grass: Peltirumpu
Gunter Grass: Kissa ja hiiri
Miguel Angel Asturias: Herra Presidentti
Boris Pasternak: Tohtori Zivago
Mario Vargas Llosa: Vuohen juhla
Doris Lessing: Lumous haihtuu
L.M Montgomery: Kotikunnan Rilla
Lampedusa: Tiikerikissa
J.M Coetzee: Barbaarit tulevat
J. Fenimore Cooper: Haukansilmä

Monissa muissa kirjoissa sota on taustalla tai osateemana, esimerkiksi
Aksel Sandemose: Ihmissusi
Thomas Mann: Pyhä syntinen
ja monta muuta, niissä kuitenkin pääteema on toinen, eli ylälistallakin pääsisin ilman Rukkia Blogistanin upseerikerholle.

Erkki Rekimies: Laatokan lentäjät

 

Erkki Rekimies: Laatokan lentäjät, WSOY 1963, Nuorten Toivekirjasto n:o 150. Sivumäärä 118.

Erkki Rekimiehen (1923 - 1995) Laatokan lentäjät -kirja kertoo takakannen mukaan tositapahtuman vuodelta 1933, jolloin lumimyrsky yllätti Valamon saarelta postia kuljettaneen armeijan lentokoneen sekä sitä auttamaan tulleen lentokoneen. 

Pentti Tevä, nuori huimapää ja tarinan sankari, on lentokiellossa lenneltyään Sortavalassa siltojen alta ja aiheutettuaan torikauppiaiden keskuudessa kauhua ja epäjärjestystä.

Tevän lentokiellon aikana lumimyrskyssä Valamon luostarisaarelta lähtenyt lentokone tekee pakkolaskun, kuten sitä pelastamaan tullut lentokone. Miehet ovat jäälautoilla kaukana rannasta. Aatelismies ja upseeri Espoo, eräs haaksirikkoisista, pääsee kiinteälle jäälle ja tarpoo hälyttämään apua tai hätä on tiedetty, mutta Espoo pystyy kertomaan sijaintitietoja. 

Pentti Tevä lähtee lopulta pelastamaan lentokiellostaan huolimatta hädässä olevia ja saa miehet jäälautoilta Laatokalta turvaan. Viimeisessä luvussa mainitaan, että Pentti Tevä Talvisodan aikana lempinimellä Ax, murskaantui koneeseensa sodassa.

Tarinassa Valamon luostari -saarta kuvaillaan varsin vähän, mutta todetaan että luostarin toimintaa olisi ollut muillakin Laatokan saarilla. Haaksirikkoiset olivat Markatsimaan saaren lähellä, josta paikasta on useita viittauksia netissä.

Nuorelle lukijalle varsin jännittävä kirja, jossa armeijan hierarkia, mutta toisaalta reilu kumppanuus ja huimapäisyys hakevat sijaa pelastusoperaatiossa. Hieno seikkailu siis, ja avartava nykynuorelle. 

Leif Hamren Hyppää Petter ja Lentokone kadoksissa ovat minusta hieman samaa "sarjaa". Huonohko bloggaus niistä on  täällä.

Kirjan kuvailu on hienoa, mutta minusta hieman irrallista:

"Sulasta kohoava harmaa huuru peittää näkyvistä taivaanrannan. Se on kuin muuri tai esirippu, joka häälyy ilkkuen kaikkiin suuntiin ja kätkee taakseen vuorosanansa unohtaneet näyttelijät".

Lainaus sivulta 74 luvun 7 alku.

Rekimieheltä olen blogannut myös Susi-Rolf, Martti ja minä

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä, wsoy Bon-dekkari,  alkuteos the Murder at the Vicarage 1930, suomentanut Eila Pennanen, sivumäärä 293.

Agatha Christien Murha maalaiskylässä on merkittävä dekkari, sillä siinä eversti Protheroen murhan ratkaisee neiti Marple ensimmäisen kerran. Murha tapahtuu neiti Marplen kotikylässä eli St. Mary Meadin maalaiskylässä. Minäkertojana on pappilassa asuva kirkkoherra Clement, jolla on eloisa ja purskahteleva nuori vaimo Griselda ja 16-vuotias veljenpoika Dennis. Seurakunnan palveluksessa on korkeakirkollinen Hawes. Murhan kohteeksi joutuva eversti Protheroe on varsinainen kiusankappale ja öykkäri, jonka aiempi vaimo on lähtenyt loppuun palaneena pois. Protheroella on tytär Lettice ja tämän äitipuoli Anne. Eversti Protheroe on saanut vihiä kolehtivarkauksista ja muista epäselvyyksistä seurakunnassa, mutta kylässä jylläävät myös huhut kaikenlaisista kielletyistä romansseista. Taidemaalari Lawrence Redding hyvin komea mies on monen naisen mieleen, hän on maalaillut Protheroen tytärtä uimapuvussa, tapaillut Protheroen vaimoa kenties ilman uimapukua sekä maalannut kankaalle myös kirkkoherran vaimoa. Kylässä on juoruilevia neiti-ihmisiä, joista eniten puheaikaa saavat neiti Hartnell ja hapan neiti Wetherby. Neiti Marplea ei voi linkittää näihin juoruämmiin.

Neiti Marplea kylläkin sanotaan "rypistyneeksi vanhaksipiiaksi" ja "tuoksi kaameaksi neiti Marpleksi". Neiti Marple sanotaan myös pahimmaksi kissaksi, joka tietää  kaiken mitä tapahtuu ja tekee siitä pahimmat mahdolliset johtopäätökset. Neiti Marplen mukaan "pahin on tavallisesti totta" ja neiti Marple ratkaiseekin murhan ja murhayrityksen tekijän tai tekijät. Yllättäen neiti Marple katsoo ihmisiä jopa kaukoputkella, väittää tiirailevansa lintuja. Neiti Marplen viisaudet ovat oivia ja siteeraa isoäitiään Fannya " Nuoret ihmiset luulevat että vanhat ovat hupsuja mutta vanhat ihmiset tietävät että nuoret ovat hupsuja"  s.287.

Protheroen tiluksilla kaivelee arkeologi tohtori Stone tai tutkii "hiidenkiukaita" ilmeisesti siis pronssikautisia hautoja. Eversti Protheroe syyttää "kivimiestä" tolvanaksi, mikä ei pidä paikkaansa, mutta arkeologi mies ei ole vaan jotain ihan muuta. Hänellä on 25-vuotias sihteeri neiti Gladys Cram. Heidän hotelliasumistaan paheksutaan. Juoruilta lähtee pohja pois, kun kuullaan, että he ovat eri huoneissa, eikä huoneiden välillä ole ovea. Neiti Marplen mukaan naimisissa olevat miehet ovat tällaisessa tilanteessa neiti-ihmisille suurempi uhka kuin naimaton herra Stone. Kylän asukkaista mainittakoon vielä rouva Lestrange, jolla on jotain salattavaa. Myös pappilan palvelija Mary käyttäytyy omituisesti ja myös kirkkoherran nuori vaimo punastelee ja myös valehtelee.

Agatha Christie on saanut itse murhan tekemisestä varsin monimutkaisen prosessin. Ratkaisun ytimiä on monia, mutta teknisesti murhaaja on käyttänyt äänenvaimenninta ja valepamausta metsästä. Lisäksi merkitystä on kirjeillä, valepuhelinsoitoilla sekä kellolla. Tekniseltä suoritukselta tämä on sukua Roger Acroydin murhalle, motiiviltaan, mutta syyllisiltään ei ole. Griselda -nimeen liittyy Boccacion tarina. Griselda on esimerkillinen vaimo kärsivällinen ja mukautuvainen, alkuperäinen kansantaru johtaisi väärille teille, mikä Christiellä on aika tyypillistä. Hän yleensä viittaa Shakespearen hahmoihin ja minusta harhaanjohtavasti, oletan tämän olevan tietoista lukijan harhaanjohtamista.

Useimpien Neiti Marple -dekkareiden nimi voisi olla Murha maalaiskylässä. Tämä on se ensimmäinen niistä ja varsin hyvä dekkari.

Käännös lienee alkuperäinen puhutaan
Moraalisesta värisokeudesta, tämä on minusta hyvä ja osuva termi. Emme monesti erota kuin mustan valkoisesta, monesti tulkitsemme ne jopa väärin vain sanojen eikä tekojen perusteella
Kädestäkatsojasta, lienee nykyisin kädestä ennustaja?
Verkkopallokutsuista, onko kysymys lentopallon tai sulkapallon pelaamisesta pihalla?
Kahden hengen vaunut, tarkoittanee  pientä autoa, sillä hevosista ei puhuta.

*****
Neiti Marple jutut blogattu näin:
Murha maalaiskylässä 1930, blogattu 11.11.2014
Kolmetoista 1932, novelleista koostuva kertomus, blogattu 18.9.2015
Ruumis kirjastossa 1942 blogattu 22.10.2015
Syyttävä sormi 1943, blogattu 13.8.2014

Kuolema ilmoittaa lehdessä 1950, blogattu 6.4.2012
Neiti Marplea ei petetä 1952, blogattu 8.9.2015
Salaperäiset rukiinjyvät 1953, blogattu 5.11.2015
Paddingtonista 16.50 1957, blogattu 16.9.2015
Lomahotellin murhat 1964,  blogattu 9,12,2014
Bertramin hotellissa 1965, blogattu 17.11.2015
Neiti Marple koston jumalattarena, 1971,  blogattu 9,12,2014

Neiti Marplen viimeinen juttu , 1976 blogattu 19.2.2014

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Heinrich Böll: Ei sanonut sanaakaan

Heinrich Böll: Ei sanonut sanaakaan, Tammi vuodelta 1954, alkuteos Und sagte kein einziges Wort, 1953, suomentanut Kristiina Kivivuori, sivumäärä 198.

Ei sanonut sanaakaan -romaani alkaa: "Työajan jälkeen menin kassaan hakemaan palkkaani". Fred Bogner on erossa vaimostaan ja lapsistaan, jolle lähettää palkkaansa ja Fred haluaisi lainata joltakulta rahaa. Fred harhailee apeana kaduilla ja  käy opettamassa murtolukujen laskusääntöjä nahka- ja romukauppias Beiserin Alfons-pojalle ja latinaa etikalta haisevalle tytölle. Hän tapailee ihmisiä ja haluaa lainata rahaa. Joka toinen luku tapahtuu Fredin vaimon Käten silmin. Hän saa Frediltä rahaa ja miettii vuokra-asuntoaan, joka on ohutseinäinen murju, jossa naapureiden elämä välittyy kaikkine irvokkaine äänineen. Molempien aviopuolisoiden kertomuksessa toistuvat ahtaan vuokrakasarmin jännitteiset suhteet ja köyhyyden ankeus. Teoksessa käydään messussa, ripillä ja pohditaan Jumalaa ja kuolemaa. Aviopari on katolinen. Fred on puheluiden välittäjänä kirkkoherranvirastossa. Fred on juomari, myös Käte on juonut ja on taas raskaana. Käte tapaa miestään nuhjuisissa hotellihuoneissa. Fred väittää asuvansa Dante-tutkijan nurkissa, tätä en uskonut, hän yöpyy tavara-asemalla ainakin yhden yön. Fred huinii kaupungissa, joissa on pommituksen arpia. Hän on ollut sodassa. Hänen juomistaankin katsotaan hyvällä, koska luullaan sen johtuvan sodasta. Fredin aika kuluu kahviloissa, ryypyillä. Hänellä on ikävä lapsia, joita hän on lyönyt. Hän väittää sairastuneensa köyhyydestä. Käte ei haluaisi tavata Frediä hotellihuoneissa, mutta ei voi olla tapaamatta. Käte haluaa Fredin palaavan, Fred taas ei pysty paluuseen.

Ei sanonut sanaakaan -teos on hyvin niukkasanainen katujen, hajujen jä köyhyyden tasolla, kerronta on vähäeleistä. Henkilöiden tausta selviää hyvin. Sota on muuttanut kaiken. Fred on 44-vuotias, Käte noin 35-vuotias, heillä on kolme lasta, tai viisi kuten Käte ilmaisee, kaksoset ovat kuolleet pian synnytyksen jälkeen. Kaupungissa on Rohdoskauppiaiden kokous ja kaikenlaisia mainoslauseita vilkkuu tauluilla. Rohdoskaupoissa myydään hammasharjoja, lääkkeitä, rohtoja, mutta myös ehkäisyvälineitä, joita kirkkoherran virasto paheksuu. Oletettavasti Fred ja Käte eivät osta niitä, Käte on siis taas raskaana. Koko heidän hotelliyönsä aikana vilkkuu mainoslause: KÄÄNNY LUOTTAMUKSELLA ROHDOSKAUPPIAAN PUOLEEN!
*****
Ei sanonut sanaakaan -teos on vähäeleisyydessään loistava ja tajuntaa hyvin luotaava, ylläolevat päätelmät eivät ilmene suoraan, suurin osa pitää päätellä. Sen sijaan Fredin ongelma jää selvittämättä, johtuiko se köyhyydestä, sodasta vai Fredistä itsestään, luultavasti kaikista näistä. Fredissä ei ole ehkä miestä lopettamaan huinimista ja tarttumaan tulevaisuuteen. Sen sijaan Fredin ja Käten lapset ovat optimistisia, kuuliaisia ja kilttejä, vaikka vuokrakasarmin kuningatar ja marttyyrimamma jatkuvasti marmattaa mukuloiden melusta. Ylipäätään teoksessa länsisaksalaiset lapset opiskelevat ahkerasti ja ovat siis optimistisia ja omatoimisia. Tätä kirjoitettaessa ei tiedetty Länsi-Saksan talousihmeestä ja sen seurauksista. Fredin ja Käten ikäluokan lapset sen aikaansaivat.

Ei sanonut sanaakaan -teos on minusta paikoin outo tai antaa varsin oudon kuvan sodanjälkeisestä Länsi-Saksasta. Teos on julkaistu vuonna 1953. Kerronnassa rutiköyhä, koyhyyttä ja etikan hajua inhoava Fred käy juomassa ravintoloissa kannuttain kahvia, syö gulassia jopa useita kertoja peräkkäin, käy toistuvasti ryypyillä. Käte syö ulkona, ostaa suklaata ja jäätelöä lapsille sekä itselleen. Fred syö makkaraa baareissa, käydään tivolissa, tansseissa, ollaan aamupalalla, saadaan ryyppyjä, palkataan toistuvasti  lastenhoitaja, jolle maksetaan 15 markkaa, kun koko hotelliyö maksaa 15 markkaa, ja kuukausipalkka on 320 markkaa, koko ajan ostetaan ja poltetaan savukkeita. Kaikki tämä tapahtuu pommitetussa, sodan runtelemassa kaupungissa hävityn sodan jälkeen. Näinkö hyvin köyhän asiat olivat rikki pommitetussa maassa, vaikka toki ahtaasti asuttiin?!?

Teoksessa sanotaan lisäksi varsin monia sanoja, nimi "ei sanonut sanaakaan" linkittyy erääseen lauluun, joka sidotaan eräisiin tilanteisiin.

****
Saksalainen ja länsisaksalainen Heinrich Böll (1917 - 1985) voitti Nobellin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1972. Hän oli myös rintamalla. Margit on Tarukirjassaan avannut Böllin teosta Päiväkirja vihreältä saarelta  täällä. Heinrich Böll lienee suhtautunut kriittisesti Länsi-Saksan talousihmeen tavoitteisiin ja seurauksiin, tässä olen nettitietojen varassa.

Agatha Christie: Stylesin tapaus

Agatha Christie: Stylesin tapaus, BON-pokkari 2013, alkuteos 1920 The Mysterious Affair at Styles, suomentanut Paavo Lehtonen, sivumäärä 245.

Stylesin tapaus on merkittävä kirja, sillä se on ensimmäinen Agatha Christien dekkari, lisäksi dekkarissa esitellään salapoliisi Hercule Poirot, joka on sotapakolainen ja poliisiupseeri Belgiasta. Kirjassa eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa, Belgia oli miehitetty. Kapteeni Hastings on tarinan kertojana, hän on Stylesin kartanossa toipumassa sodassa saamistaan vammoista. Kapteeni Hastings on tullut kartanoon John Cavendishin kutsusta. John on naimisissa kauniin Mary Cavendishin kanssa ja hänellä on naimaton, huonoja runoja rustaava veli Lawrence. Pojilla on rahat vähissä. Poikien äveriäs isä on kuollut ja omaisuuden hallintaansa saanut äitipuoli Emily on mennyt uusiin naimisiin nuoremman kaikkien inhoaman Alfred Inglethorpin kanssa. Silloisten säännösten mukaan poikien isän rahat ovat lipumassa Emilyn kuoltua nuorelle aviomiehelle. Johnin vaimo Mary Cavendish tuntee omituisen hermonsa menettäneen lääkärin ja toksikologin Bauersteinin. Talossa majailee Cynthia Murdoch "äidin" suojatti, joka on sotasairaalassa töissä, sairaalassa osa-aikaistaa myös Evelyn Howard Emilyn tehokas "yksityissihteeri". Emilyn palvelijatar Dorcas esiintyy teoksessa paljon.

Kirjan aluksi esitellään henkilöt ja asetelma. Huvittavaa on, että kapteeni Hastings kertoo miettineensä salapoliisin uraa ja puhutaan Sherlock Holmesista. Hastingshan on varsinainen hölmö ja siksi hyvä kertoja. Tapahtumat etenevät varsin nopeasti, ja eräänä yönä rouva Emily Inglethorpe myrkytetään. Paikkakunnalla oleva Hercule Poirot tutkii tarkasti rikospaikan ja löytää monta todistetta, mitkä on jäänyt muilta huomaamatta: vihreä kangaspala, tahra matossa sekä kahvikupin sirpaleet.

Asetelma on varsin selvä, mutta Agatha Christie saa palaset epäjärjestykseen Hastingsin hölmöillä päätelmillä, vakoilulla, lavastetuilla ja oikeilla riidoilla. Cynthian välit Lawrenceen ja myös Maryyn ovat kireät. Aviopari Mary ja John Cavendish on tukkanuottasilla ja Bauersteinin rooli on hyvinkin epäselvä ja minusta turhaan tekaistu henkilö. Oikeilla riidoilla ei ole vaikutusta itse myrkytykseen vaan ratkaisu löytyy lavastetusta riidasta. Itse asiassa syyllinen tai syylliset hämäävät todella monta asiaa, oikeastaan kaiken. Lukijaraukan on hapuiltava Hastingsin havaintojen varassa pilkkopimeässä, missä John Cavendish on syytettynä. Onneksi Poirotin äly välähtää ja rikos ratkaistaan. Poirot on myös rakkauden lähettiläs ja tunnustusten kuuntelija. Monella on syntejä kontollaan. Uusi parikin syntyy.

Juonipaljastuksia, tosin epäsuoria
Kuten John Curran toteaa, tämä on sama tarina perusidealtaan kuin Kuolema Niilillä ja Ikiyö, mutta silti niin erilainen. Ikiyön surullista tunnelmaa ei saavuteta eikä harhaista minäkerrontaa Ikiyön ilkityötä ei minusta mikään muu Agatha Christien rikos pahuudessaan ylitä. Hyvä tapetaan, uhri tietää kohtalonsa, mutta antaa sen tapahtua, sillä uskoo hyvän voittoon viimeiseen asti. Kuolema Niilillä on rakennettu kokonaan toisin,  näkökulma on varsin toisenlainen, vaikka murhasuunnitelma on identtinen. Tässä kapteeni Hastingsin hössötykset saavat nopean lukijan aivan sivuraiteille. Murha suoritetaan Stylesin kartanossa myrkyllä. Agatha Christie oli sodan aikana sairaanhoitajana toimessa ilmeisesti sairaalan apteekissa. Kuten dekkarissa Varjossa auringon alla, tässäkin on lavastettu riita, tai paremminkin Ikiyön tapaan jatkuvaa panettelua, joka on ilkeämielistä, mutta näyteltyä.
Lisäksi toinen lavastetaan syylliseksi. Myös tarkastaja Japp Scotland Yardista astuu estradille heti ensimmäisessä Poirot-seikkailussa ja suorittaa näyttävän pidätyksen, tosin henkilö on syytön.

Huomattavaa on, että John ja Mary Cavendish nuori aviopari, joka on ollut naimisissa vasta pari vuotta, mutta nukkuvat eri makuuhuoneissa kuten vielä tuoreempi aviopari eli Arhur ja Emily Inglethorp. Edelleen ihmetyttää, miksi lääkäriksi lukenut Lawrence ja lakimieheksi lukenut John ovat toimettomia ja rutiköyhiä eivätkä he ole saaneet kutsua rintamalle, kuten eivät muutkaan miehet haavoittunutta kapteeni Hastingsia lukuunottamatta.

Käännöksestä:
Kapteeni Hastings sanoo olleensa töissä Lloyd'silla töissä, alkuteos: "before the war I was in Lloyd's" ilmeisesti siis vakuutusalalla. Käännöksessä sivulla 12 lukee: Sotaa ennen olin töissä Lloydilla, mikä on eri asia kuin Lloyd's. Käännös muutenkin tökkii muutamassa paikassa. Kuudennessa luvussa puhutaan kirjeen faksimilesta, alkuperäisessä teksissä lukee facsimile, jonka voi nykyoloissa kääntää kopioksi tai toisinnoksi. Asia askarrutti minua, onko kysymys jäljennöksestä käsin vai jonkin näköisestä "sinikopiosta", skanneria sata vuotta sitten ei ollut eikä kopiokonettakaan. Alkuteos on Gutenbergissä ja teksti on yllättävän helppolukuista. Agatha Christiellä oli alkuun varsin epäedullinen kustannussopimus. Myös Tommy ja Tuppencen avausseikkailu Salainen vastustaja on Gutenbergissä englanniksi.

Hercule Poirotin viimeinen juttu Esirippu tapahtuu samassa Stylesin kartanossa. Esiripun olen avannut täällä.

Agatha Christien Stylesin tapaus kuuluu Agathan fanien lukea jo yleissivistyksen vuoksi, mutta dekkari on oikeudenkäynnin ja loppuratkaisun osalta erittäin viihdyttävä, Agatha taikuroi viihdyttävän ja yllättävänkin lopun.

*****

Stylesin tapauksen tv-toteutus oli minusta hyvä. Siinä oli muutamia henkilöitä poistettu (tohtori Bauerstein), mutta itse syyllisyys ja päätapahtumat olivat samanlaiset. Tämä on katsottavissa Areenassa kuukauden verran tv-lähetyksestä. Tv-versiossa muuten kapteeni Hastings on luutnantti ei kapteeni kuten Areenan tekstissä tai minulla ylempänä on, englanninnielisessä tekstissä puhutaan mr Hastigsista tai vain Hastingsista sanaa "lieutenant" tai "Captain" ei mainita. Toisin kuin tv-versiossa kirjassa murhattu oli John Cavendishin äitipuoli ei siis äiti.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Kjell Westö: Kangastus 38

Kjell Westö: Hägring 38, 2014 painos ruotsiksi, loppusanojen kanssa mittaa on tasan 300 sivua. Suomeksi nimi on Kangastus 38

Päätin ryhdistäytyä ja alkaa lukea ruotsinkieliset romaanit alkukielellä, eli ostin Westön uusimman romaanin Hägring 38 (suomennettu Kangastus 38) ruotsiksi ja luin sen ilman sanakirjan apua. Ehkä en ymmärtänyt heti joka sanaa, mutta Westön kieli on hyvin luettavaa. Tarkoitus oli lukea iltaisin muutamia sivuja. Romaanin jännitys kasvaa lopulta äärimmilleen, eli luin loput 170 sivua yhdeltä istumalta.

Juoni lyhyesti ja henkilöt
Romaani alkaa arkisesti asianajaja Clas "Klabben" Thunen toimistosta, jonne vaitonainen nainen rouva Milja Matilda Wiik on pestautunut, mutta ei ole tullut sinä päivänä töihin. Teoksen lopussa selviää dramaattisesti, että miksei. Tarinassa kerrotaankin, miksi tietty tragedia tapahtui, mitä kauheuksia ihmiset ovat joutuneet kokemaan ja mihin kauheuksiin ne johtavat. Tämä on romaani, jonka juoni on täynnä salaisuuksia.  Milja Matilda Wiik on ollut varsin pidättyväinen työhaastattelussa. Clas Thune on ollut diplomaatti ja ministeri, mutta nyt hänellä on Helsingissä asianajotoimisto. Hänellä on menossa raastava eroprosessi vaimostaan Gabista, jonka on menettänyt ja ehkä lapsuuden ystävälleen. Nuoruudenystävät pitävät muutenkin yhtä, heillä on Keskiviikkoklubi joka kolmas keskiviikko, jonne portviinin, whiskyn ja herkkujen ääreen kokoontuvat hän eli Klabben, ylilääkäri ja psykiatri Robert "Robi" Lindemark, joka on Thunen lapsuuden veriveli, liikemies Leopold Grönroos, lehtimies Guido Röman, runoilija ja näyttelijä Joachim "Jogi" Jary sekä lääkäri Lorenz "Zorro" Arelius puhumaan ruotsiksi kulttuuria ja politiikkaa. Rouva Wiik hankki whiskyä, portviiniä ja syömistä Keskiviikkoklubin istuntoon ja siellä hän kuulee Kapteenin äänen. Kapteenin ääni saa hänet kauhun valtaan

Kirja jakaantuu minusta kolmeen erilliseen juonilankaan.

1. Mustat natsituulet puhaltavat 1930-luvun lopulla Saksasta. Natseja osin ihaillaan ja juutalaisvihamielisyys on nousussa kirjan mukaan Suomessakin. Myös Stalinin punaista hyökkäystä pelätään. Tätä vyyhtiä Keskiviikkoklubi paljolti avaa ja pöyhii, eri kantoja esiintyy. Teemana siis natsisympatiat.

2. Westömäiseen tapaan esitellään Helsinkiä, sen miljöötä, rakennuksia ja kaupungin osia sekä historiallisia tapahtumia. Paljon puhutaan musiikista ja urheilusta, Westön lempiaiheista. Helsingissä kävellään ja Arizona-yhtyeen Konni Ahlbäckiä tarkkaillaan, hän on Milja Matildan veli. Konni liittyy myös juonilankaan kolme. Teema ajankuvaus.

3. Henkilökohtaiset kujanjuoksut. Thune on eroprosessin syövereissä, mustasukkaisuudessa ja alkoholismin ensi ryypyissä. Koko kirjan ydin on kuitenkin Milja Matilda Wiikin karmea kohtalo, ja mihin kaikkeen se on johtanut ja mistä se juontuu. Milja Matilda on joutunut kansalaissodan jälkeen leirille. Myös Konni-veljen menneisyydellä on merkitystä murhenäytelmän synnyssä.  Öisissä takaumissa lukija ymmärtää, että miksi kaikki tapahtuu pakonomaisesti. Rouva Wiik, Matilda ja Milja-neiti on siis yksi ja sama henkilö, näiden "persoonien" ja takaumien kautta tarkkaillaan ja arvaillaan, mitä on tapahtunut. Rouva Milja Matilda Wiik os. Ahlbäck on ulkoisesti kunnossa, sisällä on liikaa ja ne kauhukuvat purkautuvat öisin. Teemana henkilökohtaiset kipupisteet.

Kirjassa on myös kolme isoa arvoitusta
1. Miksi rouva Wiik toisaalta pelkää Kapteenia? Toisaalta miksi hän käy treffeillä hänen kanssaan? Miksi herra Wiik on lähtenyt? Missä hän on nyt?

2. Mitä Kapteeni on tehnyt ja Milja kokenut?

3. Kuka Kapteeni on? Tämän kolmannen arvoituksen osalla Westö antaa niukasti viitteitä ja pystyy harhauttamaan lukijaa. Kahteen ensimmäiseen on helpompi löytää vastaus, ja ne selviävät aiemmin.

Kirja etenee ajankuvaa esitellen: Saksa on liittänyt Itävallan itseensä, myöhemmin se halajaa sudeettialueita ja joku Suomessakin haaveilee jo Uraliin asti jatkuvasta Suur-Suomesta. Keskiviikkoklubissa asiasta ollaan erimielisiä, on näkemyksiä, että Hitler takaa rauhan, ja pelätään Stalinia. Toisaalta yhdytään juutalaisvastaisuuteen, osa vastustaa tätä, ja varsinkin Jary itse juutalaisena käy kamppailua oman mielenterveytensä kanssa, jota yleinen tilanne huomattavasti vaikeuttaa.

Thune pohtii eroaan vaimostaan Gabista. Asia on herkkä, Gabilla on suhde lapsuuden veriveli Robi Lindemarkin kanssa. Gabi on julkaissut vielä eroottisen novellikokoelman.

Konni Ahlbäck liittyy juoneen musiikin kautta. Hänellä on yhtye Arizona. Hänkin kärsii lapsuuden traumoista ja on hyvin mustasukkainen. Kangastus-sana linkittyy osin Konniin. Konni on tehnyt Hägring-nimisen kappaleen. "Han hade berättat om de nya sångerna har komponerat, bland den som hette just Hägring". s. 14. Aiemmin Hägring sana on mainittu kahdesti: Tänkte Matilda en  Miljatanke en hägring inne i hennes huvud   s.12 sekä  Livet en dröm en konturlös hägring s 14. Luku 38 on tietenkin tapahtumavuosi 1938.

Juonessa jännite kasvaa, mitkä ovat Matildan salaisuudet, pystyykö hän selättämään menneisyyden möröt?  Lopulta minulle selvisi useimmat asiat, hieman jäi vahvistusta vaille herra Wiikin tarkka katoamisen syy, vaikka Milja-neiti kertoikin oman näkemyksensä. Edelleen porttolan pitäjän eliminoijan henkilöllisyys jäi epäselväksi, liittyikö sekin muihin veritekoihin?

Juonen kehittely ja jännitteen nosto on tehty mestarillisesti, parhainta Westötä.

Sen sijaan heitot miesten varustuksista (joita on esim. Älä käy yöhön yksin -kirjassakin) jäivät irrallisiksi esim. Guido Romans enorma manlika utrustring, Thunes är inte. Näin ei sanatarkasti lukenut kirjassa, mutta se oli näin, en jauha tätä suomeksi

Eniten julkisuutta ovat saaneet ajankuvan taltiointi ja eräs 100 metrin juoksun SM-kisojen skandaali. Minustakin Abraham Tokazierin 100 metrin SM-kullan mitätöinti on oiva nosto. Voittaja edusti Makkabi Helsinkiä. Lopullisissa tuloksissa hänet pudotettiin epäurheilijamaisesti neljänneksi. Tämä on luvussa 10 kytketty myös Jogi Jaryn kuviin Itävallan juutalaisten nöyryytyksestä, jota muut ihmiset ilkkuvat. Kirjassa Abraham Tokazierin nimi oli Salomon Levy.

Kangastus 38 on Kjell Westöltä rankka puhutteleva kirja, jossa jännitys kasvaa loppuun asti.

****

Kjell Westö (s.1961) on suosittu suomenruotsalainen ruotsiksi kirjoittava kirjailija, jota on käännetty paljon suomeksikin, tässä kuva kirjan suomenkielisen painoksen kannesta, josta tuli pienennöksessä varsin rakeinen. Kuvassa luultavasti Matildan jalat ja Elokuva-Aitan kansikuva, lieneekö siinä peräti Gary Grant. Matilda kävi paljon elokuvissa.

Olen lukenut Westöltä suomeksi:
Romaanin Lang,  (2002) minusta tässä on teoksen rakenne samanlainen kuin Langissa
Missä kuljimme kerran  (2006) yhteistä on minusta kansalaissodan kauhujen vaikutukset. Teos sai Finlandia-palkinnon vuonna 2006
Älä käy yöhön yksin  (2009) yhteistä on minusta musiikin liittäminen juoneen.
Leijat Helsingin yllä oli Westön läpimurtoteos.

Tämän romaanin ansiosta Kjell Westö palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon syksyllä 2014. 

2020: Uusin Westön romaani on Tritonus

Hergén Tintti-sarja: Yksisarvisen salaisuus ja Rakham Punaisen aarre

Hergé: Yksisarvisen salaisuus, alkuteos Le Secret de la Licorne 1943, Otava 1976, suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta. Sivumäärä 62 ja tarkoittaa tekstisivuja, tarina alkaa sivulta 1. Tämä on saanut albumimuodon luultavasti vasta 1947 Castermanilla.

Yksisarvisen salaisuus -albumi on syntynyt toisen maailmansodan aikana. Tarina alkaa elävästi kuvitetuilta markkinoilta.  Markkinoilta Tintti ostaa purjelaivan pienoismallin. Kaksi muutakin miestä haluaa itselleen pienoismallin esittäen tarjouksiaan kilpaa. Tintin asuntoon murtaudutaan. Etsitään pergamenttia, joka on ollut laivan pienoismallin mastossa. Milou on pudottanut laivan ja pergamentti on vierinyt kaapin alle. Sakariaalla, joka oli myös markkinoilla, on toinen samanlainen laiva. Sakariaalla ei ole aavistustakaan, että laiva kätkee pergamentin, sitten hänenkin asuntoon murtaudutaan ja Sakarias huumataan ja pergamentti vohkitaan. Lisäksi Tintin ovelle ammutaan kolmas markkinoilla ollut mies.

Albumissa toistuvat omituiset taskuvarkaudet, joita Dupont ja Dupond selvittävät. Varkaaksi paljastuu lopulta eläkkeelle jäänyt valtion virkamies Aristeides Sellistinen, joka on muutamassa kuukaudessa saanut kokoon merkittävän lompakkokokoelman osoittaen suurta tarmoa ja järjestelmällisyyttä. Vaikka pääosa lompakoista on poliisikaksikon, löytyvät myös arvokkaat pergamentit Sellistisen kokoelmien lompakoista.

Kapteeni Haddock etsii juuriaan. Whiskyn huuruisessa tilassa Haddock lukee esi-isänsä kavaljeeri Hadoquen muistelmia.  Hadoquen alus Yksisarvinen (kannen kuvassa) joutuu merirosvo Rakham Punaisen kaappaamaksi. Rakham Punainen siirtää laivastaan kaappaamansa aarteen Yksisarviseen. Vankina ollut Hadoque pakenee ja räjäyttää laivan ja soutaa läheiselle saarelle turvaan.

Tintti huumataan ja viedään  kellariin, yritetään löytää puuttuvaa pergamenttia. Kellari sijaitsee Moulinsartin linnassa. Taloa isännöivät Lintusen veljekset. Antiikkikauppiaat havittelevat aarretta. Keinoja kaihtamatta he haluavat kaikki pergamentit. Tintillä ei ole niitä. Tintti pakenee. Moulinsartissa on  hovimestarina Nestor.

Lintuset pidätetään, myös Sellistinen pidätetään ja kolme pergamenttia löytyy Sellistisen kokoelman ansiosta.

Albumissa on paljon huumoria, johon usein liittyy dupondit, heidän lompakoitaan ja kaatumisiaan vuolaasti ja hauskasti esitetään. Kapteenin esitys esi-isänsä tarinasta on raivoisan upea, joskin ajoin sekava.

Tintillä ja Kapteenilla on pergamentit ja he päättävät etsiä aarteen.

Hergé: Rakham Punaisen aarre Le Tresor de Rackham le Rouge 1944, suomeksi 1976, tämä painos 2004 Otava,  suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta. Sivumäärä 62 ja tarkoittaa tekstisivuja, tarina alkaa sivulta 1.

Albumi alkaa Ankkuri-kahvilasta, missä puhutaan Siriuksen matkasta etsimään Rakham Punaisen aarretta. Pika-Sanomat uutisoi asian. Kapteenin ovella parveilee Rakham Punaisen sukulaisia, jotka tulisieluinen kapteeni tylysti karkoittaa.

Tässä albumissa professori Tuhatkauno ilmestyy Tintin ovelle albumin sivulla 5 ruudussa 6 ja jää itseoikeutettuna hahmona sarjaan. Tuhatkaunolla on varsin huono kuulo ja siitä saadaan monet makeat naurut. Tuhatkauno tarjoaa Tintille käyttöön hain muotoisen sukellusveneen. Ensimmäinen prototyyppi tosin hajoaa ja muutenkin professorin keksinnöt eivät vakuuta Tinttiä eikä etenkään Kapteenia, joka jää harjakoneen runtelemaksi, dupondtit testaavat seinälle asettuvaa sänkyä. Tuhatkauno on sinnikäs ja tuo sukellusveneen osat laivalle. Kapteenin whiskyt tosin jäävät laiturille. Tuhatkauno on jäniksenä laivalla, ja tavaroita katoilee. Lopulta jänis löydetään. Tuhatkaunon sukellusvene (kansikuvassa) on todella upea ja hyödyllinen.

Tässä tarinassa on kuvaruutu, jota Herge pitää parhaana koko Tintti-sarjassa, näitä täydellisiä ruutuja lienee kolme tai vähemmän. Ruudussa tullan veneellä saaren rantaan. Kuva kertoo kaiken olennaisen. Tieto on peräisin tekijän haastattelusta, joka on näytetty tv:ssä.

Sukellusveneellä paikannetaan hylky ja sukelletaan hylystä tavaraa ja osia. Dupondit pumppaavat ilmaa sukeltajalle sekä Tintille että Kapteenille. Kapteeni löytää lukuisan määrän Jamaikan rommia. Saarelta löytyy kavaljeeria matkivia papukaijoja ja fetissi, mutta muutamaa ristiä ja tikaria lukuun ottamatta kultaa tai jalokiviä ei löydy. Matkalta palataan siis tyhjin käsin ja Pika-Sanomat on vastaanottamassa Siriusta. Kapteeni laittaa Tuhatkaunon vastailemaan Pika-Sanomien toimittajalle, ja Kapteenin kosto on hauska ja varmasti suloinenkin.

Aarre löytyy kuitenkin, tämä on aivan nerokas juonenkäänne, Moulinsartin linnasta, jonka Tuhatkaunon rahoin ostetaan ja jonka Lintusen veljekset, jotka aloittivat aarteen etsinnän, omistivat, eli aarre oli koko ajan Moulinsartin linnan kellarissa apostoli Johanneksen patsaan karttapalloon piilotettuna (Kotkan risti, apostoli Johannes  symboloi Pathomoksen kotkaa tai oikeastaan päinvastoin). Moulinsart on loppujen tinttien kotisatamana, jossa kapteeni isännöi. Lintusten hovimestari Nestor jää palvelukseen ja saa kärsiä tulevissa jaksoissa Abdullahia, Lampionia, Castafioren laulua ja Sanzotin lihaa ja leikkelettä tai niitä puhelinsoittoja. Tosin Tintti ja Kapteeni ovat myös paljon poissa.

Villit papukaijat toistelevat miltei 300 vuotta vanhoja kavaljeeri Hadoquen sanontoja:
Murrrskatkoon väkipyörrrä kalloni, luolamies,  mullisaukon poika, maakrapu, pelkuri, juopporatti, räähkä, torvelo,  ja marakatti ...

Kapteeni, joka jatkaa sukunsa verbaalia perintöä, kiihtyy sanailuun ilmauksilla:
Analfabeetti, alppiapina, bassibasuukin poika, makeanveden merirosvot, ektoplasman varjokuva ...

Loppu hyvin kaikki hyvin, kuten sekä kapteeni ja kaiken kuulematon Tuhatkauno lopussa sanoo. Sanoisinpa, että loppu hyvin kaikki hyvin.

****
Kutsun itseäni Tintti-tietouden amatööriksi, mutta olen innokas Tintti-kirjojen lukija ja bloggaaja, bloggaukset löytyvät linkeistä. Olen blogannut kirjasta  Tintti Neuvostojen maassa, joka oli ensimmäinen albumi, tosin mustavalkoinen sekä kirjasta Tintti ja Picarot joka oli viimeinen loppuun saatettu albumi. Postuumisti on julkaistu luonnosasteelle jäänyt loistava Tintti ja aakkostaide.

Tinttialbumit
Tintti Neuvostojen maassa
Tintti Afrikassa
Tintti Amerikassa
Faaraon sikarit
Sininen Lootus
Särkynyt korva
Mustan saaren salaisuus
Ottokarin valtikka
Kultasaksinen rapu
Salaperäinen tähti
Yksisarvisen salaisuus ja Rakham Punaisen aarre
Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli
Mustan kullan maa ja Seikkailu Punaisella merellä
Päämääränä kuu ja Tintti Kuun kamaralla
Tuhatkaunon tapaus
Tintti Tiibetissä
Castafioren korut
Lento 714
Tintti ja Picarot

Tintti Haijärvellä

Tintti ja aakkostaide

Tintti ja minä postaus
Tintin juhlakirja ja Tintti & co
TINTIN Hergé & his creations