Morris - Goscinny: Lucky Luke: Ylös Mississippi-jokea

Morris - Goscinny: Lucky Luke: Ylös Mississippi-jokea, alkuteos  le Missisippi 1961, suomentaja Heikki Kaukoranta, Otava, kolmas painos 1990, sivumäärä 46.

Ylös  Missisippi-jokea on ollut yksi lapsuuden lempi Lucky Luke -albumeistani. Joki elementtinä on kiehtova. Itse tarina on varsin toistuva Lucky Lukeissa, eli kaksi siipirataslaivaa kilpailevat, kumpi on määräsatamassa ensin, vaakakupissa on yksinoikeus liikennöidä Mississipillä ja toinen huijaa, mutta Lucky Luken avulla rehellisempi ja nopeampi voittaa. Matkalla on sekä luonnonvoimien että vastapuolen aiheuttamia vaikeuksia.

Ylös Mississippi-jokea -teoksella on minusta yhteys Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuihin. Missä Huck ja Jim matkustavat samaa reittiä lautalla, tosin toiseen suuntaan.

Siipirataslaivojen kilpailu lähtee Lucky Lukessa etelästä New Orleansista ja määränpää on  Minneapolis, välillä käydään  Vicksburgissa, Memphisissä,  Cairossa ja St-Louisissa. Huck ja Jim puhuvat Cairosta, jonka ohi ajelehtivat. Joki elää, siellä on alligaattoreja, snageja (ajelehtivia puita), joki tulvii, välillä on vettä liian vähän ja lautta pitää irrottaa, matka kuitenkin jatkuu ja kaupungit lipuvat ohi.

Morris piirtää varsin stereotyyppisiä hahmoja.  Tässä ahtaajat ovat mustia, jotka ovat hyvinkin säyseitä. Intiaanit janoavat tulilientä. Tämä on se Villin Lännen kuva, joka kirjoissa on tarkoituksella. Valistunut lukija näkee asian oikein, myös valkoiset konnat ovat maanisia ja ilkeitä.

Tässä on valkoinen pyssysankari, joka ei osaa laskea ampumisiaan, ja joutuu siksi kiinni, olisi kannattanut opetella koulussa laskemaan.

On valkoinen voimamies, joka käyttää päätään tavaroiden hajottamiseen ja ihmisten pahoinpitelyyn ja on valkoinen pommikonna, jolla on silmälappu.

Juonikin on kliseinen, eli toinen kapteeneista Lowriver on epärehellinen, hän yrittää kaikin mahdollisin keinoin tuhota Lucky Luckyn avittaman kapteeni  Barrowsin laivan Belle Starin. Lowriverin laiva Asbestos D. Plower lopulta räjähtää ja Barrows kunnon miehenä antaa anteeksi Lowriverille, ja Lucky Luke voi ratsastaa Jolly Jumperin kanssa auringonlaskuun.

Tästä seikkailualbumista pidin lapsena, ja hieman kyllä vieläkin, jos karikatyyrit voi ottaa aikansa kuvailuna. Liike-elämässä käytetään kovia keinoja silloin ja nyt. Nykyisin ihminen on tosin kastettu sivistyksen marinadissa, mutta kaikilla se marinadi ei ole päässyt sydämeen asti ja osalla haihtunut iholtakin.
*****

Morris on tarkastellut myös sukuvihaa, jota myös Huckleberry Finnissä käsitellään.
Morrisin Lucky Lukea olen käsitellyt myös täällä, ja täällä sekä Daltonin veljeksiä täällä.
Morrisin jäljillä on blogattu täällä.

Ilkka Remes: Ikiyö

lkka Remes: Ikiyö, WSOY 2003, sivumäärä 479.

Ilkka Remeksen Ikiyö on ensimmäinen Antti Korpi -seikkailu ja kiinnostava sarjan avaajana. Tämä oli aikoinaan ensimmäinen Remeksen kirja, jonka luin. Edellisestä lukemisesta oli yli kymmenen vuotta, joten selkeitä muistikuvia kirjasta ei ollut, paitsi, että se oli sangen jännittävä ja minusta hyvä. Kun luin tämän uudestaan, niin varmistui, että tämä on minusta laatukirja. Kirjassa on pohdittu paljon kolonialismia, kapitalismin ja kirkon jälkiä Afrikassa. Kirjassa viitataan etenkin kahteen kirjaan, oikeisiin tapahtumiin perustuvaan Joseph Conradin Pimeyden sydämeen sekä Hergén Tintti Afrikassa. Tässä Remeksen kirjassa taustoitetaan henkilöt hyvin, ja asioiden taustoja pöyhitään paljonkin. Historian henkilöistä useimmin mainitaan Belgian kuningas Leopold II (1835 - 1909), kuninkaana herra oli vuodesta 1865. Hän perusti Kongon vapaavaltion, josta tuli hänen kuoltuaan Belgian Kongo eli riistetty siirtomaa. Remes antaa ymmärtää, että Kongossa ei juuri ollut paikallisten kannalta mikään muu vapaata kuin riisto. Belgian Kongohan itsenäistyi vuonna 1960, ja oli vuodesta 1965 Mobotu Sese Sekon hallinnassa. Nykyisin maa tunnetaan nimellä Kongon demokraattinen tasavalta. Remes ei ole mitenkään siloitellut valkoisten julmuutta Kongon vapaavaltiossa. Hän tuo myöskin esiin Henry Morton Stanleyn toimintaa. (Stanleyhan on kuuluisin Livingstonen löytämisestä ja sanoista "Doctor Livingstone, I presume?").
Teoksessa käsitellään ekoterrorismia, biologista sodankäyntiä, ja fanaatikkojen ajatuksen(?)juoksua. Eräs konna käy ristiretkeä kapitalismia ja kirkkoa vastaan, mutta myös väestönkasvu "askarruttaa", ja keinot sen ratkaisemiseksi ovat radikaaleja.


Henkilöt
Teoksen päähenkilö Antti Korpi asuu Brysselissä ja on TERA:n palveluksessa. TERA on jonkinnäköinen EU:n terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden estoyksikkö. Hänen vaimonsa on Cernin hiukkaslaboratoriossa työskentelevä uraohjus tekniikan tohtori (?)  Soile. Aaro Korpi on heidän ainoa lapsensa. Soilea ei Aaron kasvatus tunnu kiinnostavan, mutta Otaniemessä työskentelevä apulaisprofessori Patrick Lång sen sijaan alkaa kiinnostaa. Antti rupesi nuorena poliisiksi, kävi oikiksen, järjestyspoliisista tuli siirto KRP:hen ja Antti Korpi toimi Pietarissa asiantuntijana ja myös Supossa.
Aaro Korpi  on nokkela, mutta käyttää vippaskonsteja, hänhän on asentanut näppäimistön kaappausohjelman isukin tietokoneeseen. Antin vaimo Soile on varsin viileä ja etäinen. Antin vanhemmat erosivat aikanaan, isä Paavo oli Supossa töissä, joutui sivuladulle, ja erotettiin, ja alkoholisoitui, ja tuomittiin taposta viideksi vuodeksi vankeuteen. Antin äidillä on kangas(?)kauppa Porvoossa.
Reija Suhonen on Soilen junailema ja Antin palkkaama au-pair, jonka toilailujen kautta Remes saarnaa vastuullisuutta.
Niko on Aaron 18-vuotias työtön, jolla on ajokortti ja Opel Corsa.

Konna-osaston taustoissa on ristiriitoja, joka motivoivat heitä hirmutekoihin
Ralf  Denk on saksalainen tarinan alussa 42-vuotias ekoterroristi, jonka veli on psykiatrisessa hoidossa. Mies löytää ongelmiin syylliset aina ulkopuolisesta pahasta maailmasta, jonka hän aikoo lopullisesti "parantaa". Denkin äiti on ollut kytköksissä Baader - Meinhoffin terroristeihin.

Noora Uusitalo on pian kolmikymppinen kettutyttö, jonka isä on turkisfarmari. Noora "ilahdutti" nuoruudessaan isäänsä iskemällä tämän kettutarhaan. Isä lähetti hauleja tyttärensä (ei tunnistanut naamioitunutta lastaan) jalkaan "kiitokseksi". Nooralla on lopulta jotakin tolkkua toikkaroinnissaan. Hänellä on tai on ollut suhde Denkiin. Denk ei minusta ole Noorasta  kiinnostunut "sillai", vaan käyttää kostonsa välikappaleena ja pitää Nooraa pimennossa siitä, mikä on toiminnan tarkoitus. Ralf Denk on minusta kaikesta kitisijä.
Sakombi Ladawan on Kongon "lahja" länsimaiselle yhteisölle. Sakombilla, joka tarinan alussa 58-vuotias, on belgialainen isä, siirtomaaherra, ja äitinä on kongolainen nainen. Hänellä on omat päämääränsä.
Ilgar Azneft, entinen neuvostokansalainen mutta myös Krimin tataari.

Tarina alkaa, kun  ...
Antti Korpi on Brysselissä. Hänen koneestaan löytyy näppäimistöstä ylimääräinen mötikkä. Selviää, että Aaro, joka on mummon tykönä Porvoossa, on puuhaillut omiaan. Suomessa Venäjälle menossa oleva  rahankuljetusauto ryöstetään. Nainen ja lapsi kidnapataan. Raha ei kuitenkaan ole rahankuljetusauton ryöstön motiivi, auto käy Venäjällä ja tulee takaisin (lukija tietää miksi). Aaro ja Antti nuuskivat rahankuljetusauton ryöstöä. Heidät huumataan Saksan laivalla...
Ralf, Noora ja taustalla oleva Sakombi suunnittelevat jotain. Antti pörrää perässä, Roomaan, Vatikaaniin ja Kongoon ja takaisin Belgiaan. Juoni on huikea, ja tuntuu pelottavalta.

Ilkka Remes toivoo kaikissa kirjoissaan "olemaan ystävällisesti paljastamatta etukäteen tarinan teemoja  ja jättämään uusille lukijoille löytämisen ilon". Juonesta en hiisku sanakaan enää, mutta tässä teoksessa on motivoitu hyvin henkilöitä. Noora on siis suomalainen kettutyttö, jonka isä on ollut turkistarhuri. Nooralla alkaa lopulta omatunto toimia.  Ralfin äiti on kuulunut Länsi-Saksan punaisiin terroristeihin. Isä on vienyt Ralfin ja hänen pikkuveljensä Etelä-Afrikkaan, jossa he ovat lopulta varttuneet setänsä hoivissa. Ralf on vastarintamies. Hän vastustaa tosiaan ensin kolonialismia, sitten kapitalismia ja kirkkoa, ja lopulta kaikkea.

Kirja tuntuu hyvin ajankohtaiselta, sillä Ebola-tartunnoista puhutaan (yksi sivujuonista), eräs konna on Krimin tataari, jonka viha kumpuaa Neuvostoliiton ajoista. Bryssel on erään terroristin tuhokohde ...

Remesmäiseen tyyliin näkökulmat vaihtuvat ja henkilöiden polkujen risteyskohdissa tulee verisiä yhteenottoja. Konnien perässä on lopulta suurvaltojen tiedustelupalvelut, mutta etunenässä iskuja vastaan ottavat Antti Afrikassa ja Aaro Euroopassa. Antti ei sentään anna seikkailulle henkeään, mutta pikkusormensa kylläkin.

Ajankuvana on Aaron haluama uusi Nokian kännykkä. Nokian sukellus oli nopea ja nolo.

Minusta Ilkka Remes on siis onnistunut teoksessaan Ikiyö, joka on kelpo trilleri.

****

Ilkka Remes (s.1962) on Suomen myydyimpiä kirjailijoita.

Antti Korvesta kertovat kirjat ovat:

Ikiyö (2003)

Hiroshiman portti (2004)

Musta kobra (2004)

Nimessä ja veressä (2005)

6/12 (2006)

Isku ytimeen (2009)

Aaro Korvesta kertovat kirjat ovat:

Piraatit (WSOY 2003)

Musta kobra (2004)

Pimeän pyöveli (2005)

Kirottu koodi (2006)

Hermes (2007)

Draculan ratsu (2008)

Operaatio Solaris (2009)

Riskiraja (2010)
Aaro Korpi -sarjan bloggaus

Nämä kaikki olen joskus lukenut lukuun ottamatta Musta Kobraa.

Seuraavista Remes-kirjoista olen itse blogannut
Esikoiskirja Pääkallokehrääjä
Karjalan lunnaat
Omertan liitto
Horna ja Jäätyvä helvetti

Thomas Mann: Buddenbrookit

Thomas Mann: Buddenbrookit, erään suvun rappeutumistarina, Buddenbrooks: Verfall einer Familie 1901, suomentanut  Siiri Siegberg, WSOY 1976, sivumäärä 606.

Thomas Mannin yhteentoista osaan jaettu sukukronikka Buddenbrookit alkaa vuonna 1835 tupaantuliaisista, jossa kukoistavan kauppahuoneen nousukasomistaja Johann Buddenbrook pitää tupaantuliaiset Meng-Strassella, hän on ostanut 1682 rakennetun talon. Ruokalajeja on iso liuta ja vieraina on Lyypekin porvaristoa, seurapiiri rupattelee ajankohtaisista asioista, kunnes poistuu kukin koteihinsa. Johann Buddenbrookin juhlamieltä alentaa hänen vanhimman poikansa Gottholdin kirje, jossa vaatii hyvitystä syrjäyttämisestään kauppahuoneen asioissa. Johann vanhempi on uudestaan naimisissa ja hänen toinen poikansa konsuli Johann (nuorempi) on päässyt kauppahuoneen asioihin mukaan. Isä jättää kauppahuoneen konsuli-pojalleen, joka myöhemmin isänsä hautajaisissa määrätietoisesti torjuu velipuolensa vaatimukset. Buddenbrookit kertoo pääosin Johann nuoremman, hänen lastensa elämästä ja avioliitoista ja lapsista sekä tietenkin kauppahuoneen menestyksestä. Kirjan tapahtuma-aika kattaa vuodet 1835 - 1875. Kauppahuone on perustettu 1768 ja on kirjan alkaessa parhaassa kukoistuksessaan. Kauppahuone välittää etenkin viljaa. Napoleonin sotien jälkeen 1800-luvulla Saksa yhdistyi lopulta keisarikunnaksi Preussin johdolla. Jotkut tapahtumat ovat suosiollisia kauppahuoneelle, jotkut eivät. Buddenbrookien kauppahuone kuitenkin kokee suoneniskuja epäonnisten avioliittojen, myötäjäisten muodossa. Myös perinnönjaot vaikuttavat kauppahuoneeseen. Kauppahuoneella ja perheellä on Lyypekissä varteenotettava kilpailija eli Hagenströmin kauppahuone.

Juoni ja päähenkilöt
Johann Buddenbrook on Lyypekin arvostettu porvari ja konsuli, ja hän on kauppahuoneen johdossa, Hänen poikansa Thomas ja Christian käyvät koulua. Christian on älykäs, mutta oikullinen ja Thomas on tunnollinen Thomas aloittaa kauppahuoneella 16-vuotiaana. Kauppahuone on erikoistunut viljakauppoihin. Antoine, jota sanotaan Tonyksi on perheen yksi lapsista herttainen ja hemmoteltu tytär, joka on tulossa naimaikään. Isän kauppakumppani Bendix Grünlich mielistelee perhettä ja iskee silmänsä Tonyyn. Grünlich kosii pikavauhtia Tonya, mutta saa rukkaset. Tony ahdistuu ja isä lähettää hänet Travemündeen luotsimestari Schwartzkopfin luokse. Perheen poika Morten lukee itseään tohtoriksi (lääkäriksi). Tony ystävystyy pojan kanssa joka avautuu porvariston oikeudesta, vapaasta kilpailusta, vapaudesta. Tonyn ja Mortenin välillä on ystävyyttä ja rakkautta, mutta Grünlich tulee luotsiasemalle hippulat vinkuen, kun Tony kirjoittaa kotiin Mortenin kosineen Tonya. Tony laitetaan ruotuun ja naitetaan Grünlichin kanssa. Grünlich vaatii 80 000:n myötäjäiset ja häät pidetään pikavauhtia. Tony alistuu ja muuttaa Hampuriin ja saa pian lapsen Erika-nimeltään. Grünlich on täydellinen mätämuna, myöhemmin ilmenee hänen kaikki kieroilunsa, mutta hän tekee vekseleitään ja yrittää saada appeaan maksamaan niitä. Koska kauppahuone on Tonyllekin kaikki kaikessa, Tony ottaa avioeron. Johann on tällä välin kuollut ja Thomas on kauppahuoneen johdossa. Velipuoli Gotthold on suljettu jo isänsä eläessä kauppahuoneesta pois. Hänet on "ostettu" ulos. Kauppahuonetta rasittaa perinnönjaot, ja perheen tyttärien myötäjäiset. Perheellä on sukulaisia myös Frankfurtissa, jonne perintörahoja valuu.

Christian on levoton sielu, joka viihtyy teatterissa ja kemuissa. Hän muuttaa Amerikkaan, mutta tulee aina matkoiltaan häntä koipien välissä kotiin, perheen rasitteeksi. Hän yrittää muutaman kerran työntekoa Thomaksen ja Tonyn vävyn alaisuudessa, mutta Christian pystyy keskittymään työhön vain viikoksi. Yksityisyrittäjänä hän epäonnistuu. Thomas haukkuu vätysveljensä useasti pataluhaksi. Christianin elämässä on monta murheellista vaihetta, ja lopulta hän on mielisairaalahoidossa.

Saksan historia kulkee tarinan mukana. Monet tapahtumat eletään perheen ja kauppahuoneen näkökulmasta. Vuonna 1848 Saksassakin kuohui, ja oli vallankumousta, joka ei tosin johtanut mihinkään. Konsuli Johann Buddenbrookin vaunut olivat roskaväen kivisateen kohteena. Yksi kivistä osui konsulin appeen Lebrecht  Krögeriin, joka kuoli vaunuissa luultavasti järkytykseen. Myös 1864 Tanskan sota koetaan ja sen seuraukset, myös keisarikunnan synty 1871 noteerataan. Kauppahuoneen satavuotisjuhlat pidetään 1868. Kauppahuone oli jo tuolloin vaikeuksissa, elettiin lopun alkua, juhlat ja niiden kuvaus olivat komeat.

Kirjassa toistuvat kihlaiset, häät, lasten syntymät, ristiäiset, päähenkilöiden kuolemat, hautajaiset sekä yllättävää kyllä avioerot. Buddenbrookit ovat selvästi protestantteja, ja osa hyvinkin uskonnollisia. Tony eroaa kahdesti, ensin petollisesta Bendix Grünlichistä. Hän menee toistamiseen naimisiin rahvaanomaisen humalakauppiaan Alois Permanederin kanssa. Alois Permaneder pitää myös väkijuomista ja talon piioista. Tony eroaa myös Permanederistä tämän solvattua Tonyn alapäätä "sontaiseksi sianpi??uksi" Mann on yleensä hyvinkin pidättyväinen ilmauksissaan, joten tämä ilmaus hypähti silmille.

Thomas on perheen pää. Hän avioituu hollantilaisen Gerda Arnoldsenin kanssa ja saa suurehkot myötäjäisetkin. Pari saa vuonna 1861 lapsen Hannon, joka on hyvinkin sairaalloinen. Thomas keskittyy työntekoon. Ilmeisesti Gerda etsii sängynlämmittäjää musiikkipiiristä. Hän harrastaa "parisoittoa", Hanno tykkää soittaa urkuja ja flyygeliä. Thomas on tyypillinen yksin yrittäjä. Hän päättää kaikista asioista, haalii kaikki työt itselleen, pomottaa perhettään, myös sairasta lastaan. Thomaksen itsensä terveys ei moista leikkiä kestä.

Tonyn tytär Erika saa naida ensirakkautensa eli kaksikymmentä vuotta vanhemman palovakuutusyrityksen johtajan Hugo Weinschenkin. Tony muuttaa talouteen. Erikan onnea kestää vain muutaman vuoden, hän saa tyttären Elisabethin. Weinschenk joutuu vankilaan petoksesta, hän oli edelleen vakuuttanut palaneita kohteita. Tony tulkitsee tuomion Hagenströmien ajojahdiksi. Senaatti armahtaa Hugon, mutta avioliitto oli jo epäonnistunut, ja palovakuuttaja muuttaa Englantiin yksin.

Tarinan kuluessa suvusta yksi toisensa jälkeen siis kuolevat, ja myös Thomas Buddenbrook kuolee hampaanvedon epäonnistuttua 1875, hänen testamenttinsa mukaan Buddenbrookien näivettynyt kauppahuone puretaan. Hagenströmit jäävät markkinoille. Christian on mielisairaalassa ja pianoa pimputtava Hanno menehtyy lavantautiin, Buddenbrookitkin näivettyvät. Gerda palaa Amsterdamiin, vain Antoine 'Tony Buddenrook' Permaneder  on Lyypekissä.

Buddenbrookit on upea sukukronikka, jossa kuvaillaan hienosti vauraiden porvarien elämää. Rappeutuminen on ikävää ja surullista, joten lukemisesta tuli lähinnä apea olo. Buddenbrokit olivat ihmisinä minusta vastenmielisiä öykkäreitä, vaikka he heijastivat nousukasleimansa Hagenströmeihin. Tonykin oli kateellinen akka. Vain Hanno Buddenbrookeista oli sympaattinen hahmo, mutta niin hauras ja herkkä, että tämä raadollinen maailma oli hänen voimilleen yksinkertaisesti liikaa. Todellinen sankari oli myös perheen lastenhoitaja itä-preussilainen Ida Jungman, joka lähtee kirjan päättyessä neljäkymmenen palveluvuoden jälkeen vuonna 1875 (joka on Thomas Mannin syntymävuosi) kotiseuduilleen. Hagenströmit olivat minusta kunnon väkeä, ja heidän liikeasiansa menestyivät. Buddenbrokien tappio on lopullinen, kun Hagenström ostaa Meng Strassen talon ja remontoi sen upeaksi ja purkaa piharakennukset.

Minusta Buddenbrookit -kirja on hyvinkin hampaaton, vaikka hampaat ovat kerronnassa erittäin tärkeitä. Thomas kuoli tulehtuneen hampaan poisoton epäonnistumisen aiheuttamiin komplikaatioihin. Hannon hampaat olivat täysin rikkinäiset ja vinksin vonksin. Buddenbrookit on kuitenkin klassikko, joka kuvaa yksityiskohtaisesti rikkaan porvariperheen ökyilevän elintason ja rappeutumisen.

Suomentaja Ilona Nykyri on kääntänyt teoksen murteineen. Lyypekkiläiset on laitettu puhumaan Turun murretta.
Huament vaan fröökynällekki s. 50
Sää se istut ens vuanki vielä neljännell ... s.55

Jos haluat tutustua enemmän Buddenbrookien maailmaan, kannattaa lukea Tarukirjasta Margitin arvio täältä. Hän on piirtänyt perheestä sukukaavion, sekä käynyt Lyypekissä Buddenbrookien museossa.
***
Thomas Mann (1875-1955) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1929. Thomas Mannin pääteoksiin  kuuluvat tämä esikoisromaani  Buddenbrookit (1901), jonka on Thomas Mann kirjoitti vuosina 1897 - 1900.

Minulla on myös Ilona Nykyrin uudempi käännös, joka on minusta joissain kohdin erilainen (ja pidempi) ja nykyaikaisempi.

Kuuluisin Thomas Mannin teoksista lienee Taikavuori (1924).

Thomas Mannin Nuori Joosef  ilmestyi vuonna 1934 ja Pyhä syntinen vuonna 1951.

Thomas Mann muutti monesti ensin Saksasta Sveitsiin ja sieltä USA:han ja toisen maailmansodan jälkeen 1952 takaisin Sveitsiin.

S.E Hinton: Taistelukala

S.E Hinton: Taistelukala, alkuteos Rumble Fish, 1975, Otava 1977, tämä on Suuren Suomalaisen kirjakerhon painos 1978, sivumäärä 110. Suomentaja on Anu Jaantila.

Taistelukala -kirjan kirjan päähenkilö on Rusty-James, joka muistelee kasvatuslaitoksesta päästyään entisen ystävänsä Steven kanssa tapahtumia, kun hän oli 14-vuotias.

Muistelu alkaa siitä, kun Rusty-Jamesin biljardin peluu keskeytyy, kun hänelle kerrotaan, että Biff Willcox on on uhannut tappaa hänet. Baarissa notkuvat kääpiö, pitkä ja laiha kaveri, B. J Jackson ja Smokey Bennet. Rusty James käy tyttöystävänsä Pattyn luona. Hän puhuu tyhjänpäiväisiä ja juo Pattyn äidin oluen ja lähtee Eläinkaupan taakse tappelemaan. Biffillä on veitsi. Rusty James voittaa tappelun lyötyään veitsen ketjulla pois. Tappelun tuoksinassa pari viikkoa kadoksissa ollut Rusty Jamesin isoveli Moottoripyöräpoika tulee paikalle. Tappelu loppuu, mutta Biff kaappaa veitsen  takaisin ja viiltää kaulasta vyötäisille Rusty Jamesin kyljen auki. "Mun kylki oli auki. Syvälle kylkiluihin asti, mä näin valkosta luuta sieltä välistä. Se oli paha haava". s.28. Veli vie pojan kotiin ja desinfioi haavan VIINILLÄ?! "Moottoripyöräpoika kaato loput viinistä siihen haavaan. Se tuntu helvetiltä" s.29

Taistelukala on tyypillinen Hintonin hengentuote. Keskenkasvuiset valkoiset nuoret tappelevat elämästään kadulla. Moottoripyöräpoika on jengitappeluiden veteraani, vaikka on vasta 17-vuotias. Jengitappelut ovat loppuneet Pakkaajan kuolemaan. Tappelut ilman jengiä kylläkin jatkuvat.

Päähenkilö Rusty James on kovis, jonka isä on alkoholisti. Äiti on lähtenyt pojan ollessa 2-vuotias Kaliforniaan, jossa vaihtaa seuralaistaan ja on tv-töissä. Hän otti aluksi mukaan Moottoripyöräpojan, mutta hänkin on palautunut isälle, joka vaimon lähdön jälkeen on alkoholisoitunut ja elää sosiaaliavustuksilla. Hän oli aiemmin raitis lakitieteellistä käynyt perheenisä.

Rusty James juo ja polttaa, lintsaa koulusta ja tappelee. Hän saa kenkää koulusta. Patty tyttöystävä lähtee B.J Bennetin kainaloon. Rusty Jamesin paras kaveri Steven on kunnollinen poika. Hänen äitinsä saa sydänkohtauksen ja joutuu sairaalaan. Rusty James ja Steven juopottelevat ja joutuvat taistelemaan hengestään. Rusty James saa jakoavaimen iskun päähänsä ja on kuolla. Hän katselee tilannetta kattojen tasalta, mutta palaa kehoonsa, ja käy ilmaislääkärillä, mutta kieltäytyy sairaalahoidosta.

Kirja ei todellakaan ole mukavaa luettavaa, sillä takauma päättyy Moottoripyöräpojan kuolemaan. Moottoripyöräpoika eli isoveli on Rusty Jamesille kaikki kaikessa, hän on perheen "isä ja äiti". Isoveli pelastaa RJ:n monesta kiipelistä, vaikka on välillä poissakin, käy katsomassa äitiään joka asuu puussa ilmeisesti jonkun hipin kanssa. Tyrkyttää itseään  myös tv-tuottajalle, mutta ei ole kiinnostunut lapsistaan. Moottoripyöräpoika, joka on erilainen nuori, päättää vapauttaa eläimet eläinkaupasta. Hän murtautuu sisälle ja kanniskelee elukoita ulos. Kirjan nimi tulee lasimaljakoissa olevista siamilaisita taistelukaloista, jotka eivät pääse jokeen asti, vaan putoavat maahan ja kuolevat, kun poliisit saapuvat paikalle. Moottoripyöräpoika ammutaan rikospaikalle ja  Rusty James joutuu sairaalaan ja sieltä kasvatuslaitokseen.

Lopussa Rusty James on niin rikki, ettei halua edes tavata ystäväänsä Steveä, sillä muistot ovat liian kipeät. Elantonsa hän saa pummaamalla, hän on yrittänyt tarjoilla, mutta ei pysty siihenkään.

Steven analyysi Rusty Jamesista on kuvaava: "Sä oot vaan ninku pallo flipperissä. Sua heitellään edestakaisin; etkä sä ikinä ajattele mitään, mihin sä meet tai miten sä pääset sinne"  s.93

S.E Hintonin Taistelukala on tyypillinen Hintonin teos eli täysin juonivetoinen tekaistu tarina. Olen itsekin laittanut juonitiivistelmän siksi, että jokainen aikuinen tajuaa, että tässä ei ole mitään katu-uskottavuutta. Kovanaamakaveri, joka on 14-vuotias, saa kolhuja ja joku kuolee, ja loput ovat masentuneita, kaikki päättyy murheeseen. Tästä tehty Francis Ford Coppolan ohjaama filmi on minusta kylläkin hieno, olen nähnyt sen pari kertaa ja vasta nyt luin kirjan. Filmissä katujen kasvatit ovat hieman vanhempia, mikä on paljon uskottavampaa.
S.E Hintonin kirjasta Me kolme ja jengi on bloggaus täällä. Kirjasta tehty filmi on minusta hyvä, ja siinä vilahtaa myös kirjailija Susan Eloise Hinton.
S.E Hintonin kirjasta Olimme kuin veljet on bloggaus täällä.

James Fenimore Cooper: Hirventappaja

James Fenimore Cooper: Hirventappaja, The Deerslayer 1841, Uuno Helveen suomentama, WSOY 1966, NTK 29, sivumäärä 18.

Taustaa Nahkasukka -sarjasta ja James Fenimore Cooperista
Tämä Hirventappaja -kirja on Nahkasukka-sarjan ajallisesti ensimmäinen kirja, mutta kirjoitettu viimeiseksi vuonna 1841, Hirventappaja -seikkailu tapahtuu kesällä  1740, jolloin Nataniel Natty Bumppo on noin 20-vuotias. Nahkasukka sarjan kuuluisin teos on Viimeinen mohikaani on kirjoitettu 1826. Seuraavana vuonna 1827 ilmestyi sarjan ajallisesti viimeinen osa eli Ruohoaavikko, joka kertoo Nattyn vanhuuden seikkailuista ja kuolemasta 1800-luvun alussa. Haukansilmä -kirja on kirjoitettu vuonna 1840. Sarja ei ole ilmestynyt aikajärjestyksessä. Ensiksi (1823)  on kirjoitettu teos Nuori kotka ja vanha metsästäjä jota en ole koskaan lukenut. Nämä ovat alkuperäisiä ja legendaarisia intiaanikirjoja, joissa pohditaan eri ihmisryhmien asemaa ja toimintaa, kun valkoiset asuttivat Amerikkaa. James Fenimore Cooper (1789 - 1851) syntyi New Jerseyssä ja muutti New Yorkin lähelle. Intiaaneja oli silloin enää hyvin vähän jäljellä. Häntä kuitenkin kiinnosti intiaanien elämä. Fenimore-Cooper sai potkut koulusta ja oli merillä, kunnes 1820-luvulla "rupesi kirjailijaksi".

Hirventappaja on yksi monista delawarien antamista lempinimistä Natty Bumppolle, joka on tarinan keskushahmo ja sankari. Natty tapaa Harry Hurryn, sota on alkanut ja Natty tapaa Chingachgookin, joka on mohikaanipäällikkö, joka kuitenkin asuu delawarien kanssa, saman heimon joukossa on myös Natty elänyt.

Järvellä asuu valkoinen Tom Hutter, jonka pojan intiaanit ovat tappaneet. Tomin kanssa asuvat hänen tyttärensä hehkeä Judit ja nuorempi Hetty. Perhe asuu jonkinnäköisessä veneessä, mihin on vaikea hyökätä.

Harry ja Tom lähtevät mingojen leiriin tavoitteena saada intiaanien päänahkoja, sillä kuvernööri on luvannut rahaa niistä. Hirventappaja ei halua sotia eikä tappaa turhaan ja jää järvelle. Tom ja Harry joutuvat vangiksi.

Hirventappajan vastuulla on siis tyttöjen turvallisuus, hänen avukseen saapuu Mohikaanien päällikkö Chingachgook. Hetty, joka on pihkassa Harryyn, lähtee uhkarohkealle vapautusmatkalle, jossa tapaa intiaanikaunottaren Wah-ta-Wahin. Hettyn vapautusstrategia on koittaa puhumalla saada miehet vapaaksi.

Hettyn haihattelu päättyy lopulta huonosti. Kuolema kohtaa. Myös hänen isänsä menettää ensin päänahkansa ja sitten hengensä. Judit tarjoutuu vaimoksi Nattylle, mutta Natty ei halua avioitua, sillä hän ei tunne rakastavansa Juditia, joka on kaikkien muiden miesten rakkauden kohde.

Kirjan juoni on minusta erittäin sekava, sillä intiaaniheimoja pyörii järven lähellä useita, vangiksi joutuu jopa Natty, mutta onnistuu pääsemään vapaaksi. Juditin ja Hettyn alkuperään liittyy arvoitus, joka on kätketty arkkuun, jonka sisältöä eritellään. Olen aloittanut tätä kirjaa vuosien kuluessa pariin kertaan, mutta olen jäänyt alkulukuihin, mutta nyt luin tarinan viimeiseen sivuun asti.

James Fenimore Cooperin Hirventappaja on hyvän nahkasukkasarjan ajallisesti ensimmäinen osa. Nuorten Toivekirjaston kansi on minusta erittäin hieno.

Takkutukka on käsitellyt aihetta NÄIN hienosti.

Eeva Kilpi: Jatkosodan aika

Eeva Kilpi: Jatkosodan aika, WSOY 1993,  sivumäärä 332.

Eeva Kilpi - nuori oppikoululainen - joutui ensi talvisodan jälkeen evakkoon luovutetusta Karjalasta ja vietti kesän 1940 Vuoksenniskalla. Koulutie jatkui vasta syksyllä 1940 ensin Lappeenrannassa, ja sitten Keravalla. Kesäksi perhe palaa Vuoksenniskalle, mutta sieltä tuli lähtö ennen juhannusta välien kiristyttyä ennen jatkosodan alkamista 25.6.1941. Jatkosodan päättänyt Moskovan välirauha solmittiin 19.9.1944.

Jatkosodan aika on Eeva Kilven Muistojen aika -trilogian päättöosa, joka on myös pisin teoksista ja siinä on selvästi kaksi aikatasoa eli puolen vuosisadan takaisia asioita muistellaan kaiholla, murheella, ja kriittisestikin. Muistot ovat kuitenkin tuoreita ja uskottavia, aivan kun katsoisi elokuvaa. Kilpi pohtii miten muistot sekoittuvat, ja jotkut muistot ovat eläviä, monet merkittävät asiat ovat unohtuneet, eikä kaikista historiallisista tapahtumista ole jäänyt muistijälkiä. Lukiessani tätä kirjaa tuntemukset vaihtelivat, joten pidän tätä erinomaisena teoksena, välillä oli tosin hyvinkin apea olo.

Jatkosodan alettua perheen isä kutsutaan rintamalle, ja muu perhe joutuu muuttamaan rajanpinnasta Kankanpäähän Oukaran taloon, syksymmällä muutettiin takaisin Vuoksenniskalle, josta käsin käytiin oppikoulua Imatralla, jonne mentiin junalla. Junamatkoista on paljon muistoja, kuten koulustakin, ja numerot ja poissaolot ovat nähtävissä todistuksista, ja se kuka on todistuksen allekirjoittanut. Vaikka koulu on turvapaikka, siellä referoiduista diktaattorien puheista kuulee, kuten Kilpi kirjoittaa, että kun historian mannerlaatat törmäävät, ja välistä pursuaa veri.

Tarinaa koulun käymisestä ja opettajista on paljonkin aina vuoteen 1946 asti, jolloin kertoja pääsee ylioppilaaksi ja aloittaa opinnot Helsingin yliopistossa. Kirjailija muistelee etenkin äidinkielen tunteja ja ainekirjoituksia. Koulussa piti kertoa, mitä kirjoja "tuli luettua lomalla". Anna ystävämme kirja sai koulussa ivailua osakseen. Yllättäen A. Oksasen runoja oli luettu. Kuten kirjastakin ilmenee Oksanen oli oikealta nimeltään Ahlqvist, joka teilasi Seitsemän veljestä. Kilven mukaan Kiven Seitsemän veljestä on varsin tylsä koululaiselle. Kilven kanssa olen samaa mieltä monesta muustakin kouluun liittyvästä asiasta. Opettajan persoonallisuus vaikuttaa oppilaiden  koulumenestykseen, ja moni opettaja, vaikka ovat opetustyöhön soveltumattomia, voivat olla loistavia opettajia, tämä on suorastaan paradoksi. Koulumuistoja ryydittää monet luokkakokoukset, jotka antavat perspektiiviä tapahtumiin ja valaisevat koulutoverien kohtaloita. Kilpi (kuten minä) on huono pitämään yhteyttä, itsekin koen yhteydenpitämisen toisen yksityisyyden häiritsemisenä. (Harrastus on minusta helpompi tapa pitää yhteyttä, silloin ei tarvitse olla toisen yksityisellä reviirillä). Kerronta on hyvinkin elävää, ja välillä pohdiskelevaa, ja välillä on myös loistavia murrelausahduksia (isä on ollut karjalainen)..

Jatkosodan alettua kertojan perhe muutti takaisin Karjalan Hiitolaan, joka ei tuntunut enää täysin kodilta, koska suhteet olivat muuttuneet ja isä oli rintamalla. Hitler tuli kuokkimaan Mannerheimin 75-vuotispäiville 4.6.1942, jäykkä tapaaminen oli hyvinkin lähellä Vuoksenniskaa eli Immolassa. Asemasodan vaiheessa sota pyrittiin unohtamaan ja elämään "normaalia elämää", pipitäti (hänestä enemmän trilogian ykkösosassa) tuli taas lötköttämään Hiitolaan, ja mummi avasi asemaravintolan. Paikkakunnalla oli sotavankeja, jotka olivat maataloissa töissä ja majoituksessakin, mutta kesän 1944 alussa alkoivat rajut pommitukset. Evakkoon lähdettiin kahdesti, toisella kerralla lopullisesti, vaikka Hiitolaa ei vallattukaan.

Kirjailija pohtii paljonkin rankkoja rauhanehtoja, ja Mannerheimin puolustuslinjoja ja Viipurin puolustamista. Kirjassa nähtiin, että puolustuslinja olisi pitänyt rakentaa Karjalaan ja turvata Viipurin puolustus. Tämä on kirjoitettu Neuvostoliiton hajottua. Kirjailija on lisäksi päässyt tällöin käymään vanhoilla asuinsijoilla.

Jatkosodan aika -teos alkaa edellisen osan surullisesta uutisesta. Nuoren tädin aviomies, intomielinen (Suur-Suomen tekijä) pastori oli jatkosodan ensimmäisiä uhreja, Hän katosi Enson lähellä eikä hänen kohtaloonsa ole koskaan saatu lopullista selvyyttä. Kaatuiko hän, vai joutuiko sotavangiksi Neuvostoliittoon? Nykytieto viittaa sotavangiksi joutumiseen. Tässä Turun Sanomien LINKISTÄ on tapauksesta lisätietoa. Kyse on ensin mainitusta henkilöstä "Urheana Kollaan pappina talvisodasta tunnettu luutnantti (en kirjoita nimeä tähän, mutta linkistä näkyy, minulla ei ole omaisten lupaa) , 26, oli välirauhan aikana juuri julkaissut kirjansa Rintamapappina Kollaalla . Hänet kutsuttiin kesäkuussa 1941 asepalvelukseen rintamakirjeenvaihtajaksi." Pastorinna on juuri saanut vauvan ja on kotiutunut Parkanoon. Pastorinna on etsinyt miestään ja yrittänyt selvittää miehensä kohtaloa uudestaan ja uudestaan. Teoksessa on referoitu kirjeenvaihtoa, on Kilven lainauksia sota-arkistosta, ja vankileireiltä on joitain "silminnäkijähavaintoja", jotka osoittautuvat varsin epäluotettaviksi, kun yksi "silminnäkijä" ei ollut ollut edes vankina vaan mielisairaalassa. Leskelle tämä on rankkaa, kuten suvullekin.

Eeva Kilven Jatkosodan aika on rankka ja tunteikas kirja, joka minusta on hyvin  rehellinen teos kertomaan siitä lapsuudesta, jonka maailmansota pilasi, kuten koko ikäluokan nuoruuden. Elämä kuitenkin jatkuu, kertojan perheenkin äiti vielä sai perheenlisäystä sodan jälkeen. Eeva Kilven Muistojen aika trilogia avautui teoksella  Talvisodan aika toinen osa on nimeltään Välirauha ikävöinnin aika.

Kirsin kirjanurkka on kuunnellut ja naputtanut oivan bloggauksen koko trilogiasta  TÄNNE.

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta. Yksi kohauttavista oli romaani Tamara

Mauri Sariola: Susikoski virittää ansan

Mauri Sariola: Susikoski virittää ansan, Gmmerus 1970, sivumäärä 195.

Teos alkaa kun konstaapeli Saarinen vie Lakkasuon isännälle Villehart Huhtaselle suruviestin hänen "kasvattipoikansa" Heikki Ahvenaisen kuolemasta. Ahvenainen on Lakkasuon piian ja luultavasti isännän poika. Avioton poika on päässyt opiskelemaan Helsingin yliopistoon, mutta alkanut juoda, hän on kuitenkin saanut jostain rahaa, mutta hypännyt junan alle,

Toisaalla rakennusmestari Severi Åkerblom on myös deekiksellä, mutta yht'äkkiä rikastunut. Sitten hänen yli ajetaan autolla nakkikioskin edessä.

Vasta sivulla 60 tulee rikostarkastaja Olavi Susikoski mukaan tarinaan. Susikoski törmää vierailullaan kunnanlääkäri Oiva Kaarinevan luona sotainvalidi Artturi Niemisen tapaukseen. Nieminen on pudonnut kaivoon. Uudessa kuolemansyyn tutkimuksessa havaitaan, että Niemisen keuhkoista ei löydy vettä, eli hän on ollut hengetön ennen kaivoon joutumista.

Tapahtumat linkitetään yhteen. Susikoski illastaa (ja yöstää?) näpsäkän lääkärin Harriet Ruoholan kanssa. Harriet esittää teorian, mikä sitoisi yhteen uhrit. Susikoski hylkää teorian tai paremminkin jalostaa sen oikeaksi. Susikoski ja Harriet lähtevät ansastusmatkalle. Kirjan nimi nimittäin viittaa tapaan, jolla murhaaja (tai murhaajat) saadaan kiinni. Tarina siirtyy Tangeriin, ja ansa laukeaa Cap de Ferillä. Susikoski on keksinyt seuraavan uhrin ja saa ansaan rikollisen, jonka koodinimi on Zorro.

Kerronta on letkeää ja sariolamaista. Poliisiautona on joskus ollut jopa Volga. Tangeriin mennessä puhutaan näkymättömyydestä ja kirjassa tarinoidaan natsikenraali von Gehlenistä (1902 - 1979), joka sodan jälkeen toimi Länsi-Saksan leivissä edelleen vakoilutehtävissä. Tässä ei vakoilusta ole kylläkään kyse, mutta näkymättömyydestä ja kulisseista olosta. Kuten Susikoski toteaa tämä oli uran omituisin tapaus. Minusta tarinan "juju" tai liikeidea ei kestä kriittistä tarkastelua (raha on motiivi, eikä syyllinen minusta voisi päästä rahoihin käsiksi), mutta laatudekkari tämä on.

****
Mauri Sariola (1924 - 1985) oli tuottelias kirjailija, joka joutui ikäluokkansa mukana rintamalle, Sariola toimi radistina. Susikoski sarja alkoi ilmestyä vuonna 1956 dekkarilla Laukausten hinta, tämä Susikoski virittää ansan on sarjan viidestoista teos, sarjassa lienee 33 teosta. Vuonna 1970 Sariola julkaisi kaksi muutakin teosta Napapiirin prinsessa ja Armeija piikkilankojen takana.

Susikosken kuuma loma on myös hyvä dekkari

Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka

Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka, alkuteos James and the Giant Peach 1961, suomentanut Peikko Pitkänen,  Otava 2014, sivumäärä 165

Jaakko Henrikki Tuulispää on orpo, joka asuu ilkeiden Löllö- ja Luuviulu-tätien luona ja joutuu olemaan yksin ja tekemään kaikki kodin työt. Jaakon vanhemmat söi eläintarhasta karannut sarvikuono.

Seitsemänvuotiaana tapahtuu muutos, ystävällinen Pikku-ukko tuo vihreitä rakeita pussissa, joita syömällä Jaakko voisi katkaisi ikeensä. Jaakko juoksee innoissaan riivinrautatätien puutarhassa, kaatuu, pussi repeää ja rakeet varisevat maahan. Rakeet imeytyvät maahan ja alkaa tapahtua kummia: persikkapuuhun tulee ensimmäinen hedelmä, joka kasvaa ja kasvaa. Löllö ja Luuviulu kerkesivät tehdä ihmeellisyydestä nähtävyyden. Jaakko sysätään syrjään, mutta hän löytää jättipersikasta uusia ystäviä, ihmisen kokoiset ja puhuvat hyönteiset. Persikka putoaa puusta ja matka jatkuu maalla, vedessä ja ilmassa, mukana on Jaakon lisäksi vihreä heinäsirkka, silkkiäistoukka, hämähäkki, leppäkerttu, kiiltomato, kastemato ja tuhatjalkainen. Tämä joukkio matkustaa yhdessä läpi innoittavan seikkailun  hyväksyen toisensa. Vaikeudet voitetaan yhteistyöllä, tuumimalla, mitä kannattaa tehdä ja luottamalla toisiin.

Matka päättyy Amerikkaan ja New Yorkin korkeimmalle kohdalle eli Empire State Buildingin huipulle.

Persikan kivestä Jaako saa kodin Keskuspuistoon. Hyönteiset työllistyvät, paitsi Leppäkerttu, joka menee naimisiin palopäällikön kanssa.

Minä pidin tästä 29 luvun mittaisesta hyvin rytmitetystä seikkailusta. Löllölle ja Luuviululle tosin kävi köpelösti, ja heitä irvitään. Minusta ulkonäön vuoksi ei ole syytä irviä, mutta heidän ilkeytensä vuoksi heitä on syytä ojentaa.

Jaakko esittelee amerikkalaisille ystävänsä (tässä Tuhatjalkaisen osuus:)
Saanen esitellä  teille Tuhatjalkaisen
kiltin sekä kultaisen, mut ylimittaisen
Kuningatar kutsuu sen aina uudestaan
prinssejä ja prinsessoja kaitsemaan.
pikkuisille laulamaan ja sukkaa kutomaan.


Tästä kirjasta ovat bloganneet Maija täällä sekä Bleue täällä.

Brittiläinen kirjailija Roald Dahl  syntyi sata vuotta sitten eli 13.9.1916 ja kuoli 23.11.1990. Roald Dahlin kuuluisin teos on Jali ja suklaatehdas.

Roald Dahl on käsikirjoittanut myös James Bond filmin Elät vain kahdesti. (Kuva otettu kahdesta elokuvan alkutekstikohdasta ja otsikko laitettu "vaakasuoraan").

Toisen maailmansodan aikana Roald Dahl toimi hävittäjälentäjänä, Elät vain kahdesti elokuvassa Bondilla on koottava kopteri Pikku Nellie.

Jaakko ja jättipersikka -kirjan kuvat on piirtänyt hienosti Quentin Blake, joka on vuonna 1932 Kentissä syntynyt englantilainen legendaarinen kuvittaja. Hän elää kuten, myös Roald Dahlin teokset. Roald Dahlin syntymästä on tänään kulunut sata vuotta.

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos, Otava 2008, sivumäärä 351.

Ei kiitos -kirjan päähenkilö ja minäkertoja on Heli "Hellu" Valkonen, 42-vuotias saksankielen opettaja. Perheeseen kuuluvat myös kielilävistyksen ottanut kapinoiva 13-vuotias Sissi ja mies Matti, joka ei ole Hellun hekumasta kiinnostunut, vaan Matti pelailee tietokoneella.

Varoitus: Ei kiitos -kirja sisältää varsin paljon petipuuhia, vaikka niitä ei juuri pedissä harrasteta, myös bloggauksessa asiaa on pakko käsitellä.

Matti ei ryhdy touhuihin, vaikka Sissi on ulkomailla. Matti tekee pastapestoa ja ihailee puutarhan villiviiniä. Hellun halu on kova, Matin kalu ei juurikaan koskaan ole. Siinä kirjan dilemma lyhyesti, joskin on muutamia petikohtauksiakin avioliitossa on, mutta Hellu vaan haluaa ja haluaa ja löytyyhän kirjan loppupuolella ponteva petikumppani, joka sekään ei sitten ole aivan ongelmaton orhi, vaikka Härkönen kuvaa kuumia karkeloita sivukaupalla, hyvinkin yksityiskohtaisesti ja rivosti. Suositan kirjaa vain täysikäisille.

Kirja rivoudestaan huolimatta on kuitenkin minusta keskinkertainen keskiluokkaisuuden ylistys. Juoni on liian moneen kertaan kirjattu ja käänteet ovat minusta keksimällä keksittyjä. Hellu hoitaa itseään chardonnaylla ja nukahtamislääkkeillä ja käy kasvohoidoissa. Hänellä on hyvin pinnallisia ystäviä. Kirjassa käydään kyläilemässä ja Cittarissa ostoksilla. Minusta Hellukin on omituinen, hän haluaa kyläreissulla mukaan katsomaan, kun Matti "menee kuselle", Matti ei suostu, ja itse omalla kusireissullaan Hellu penkoo isäntäperheen kylppärin kaapin. Sitten lähdetään viettämään pintaelämää Kreikkaan, josta halutaan ostaa kakkosasunto. Rakkauden osoitusta keskiluokalle on kynttilät ja viinin lipittäminen. Kun hermostuttaa,  laukku on täynnä diapamia? Miksi kummassa Hellu käy sitten pilatesissä, kun kerran popsii diapameja?

Hellun työ vaikuttaa lähinnä lepokodilta. Hänellä on Saksan  tunteja, jossa ryhmässä on (peräti) viisi aikuisopiskelijaa. Yksi opiskelijoista eli Jarno Leponiemi (28 v) kellistää Hellun, joka "pyllistää" hänelle aina kuin voi.

Sivuhuomiona: Opettajan ja opiskelijan suhde, vaikka on kyse aikuisista, on minusta täysin moraaliton ja opettajan etiikan vastainen.

Näissä Härkösen myöhäistuotannon kirjoissa on varsin pinnallista (piinallista) elämää, näitä samoja satuiluja saa lukea monesta nykyaikakausilehdestä, helppoa lukemista rutinilla näppärästi naputeltu, mutta kertakäyttötunteita aseteltuna keinotekoisiiin kulisseihin. Kuinka mikään yritys voi järjestää saksan elvytyskurssia viidelle opiskelijalle? Luokkahuoneissa lupsutellaan täysin estottomasti. Hissit jumahtelevat ja siellä Hellu "pissaa pulloon" ja Jarmo katsoo haltioituneena vierestä kuin dopingtestaaja. Ajankuva on tosin vahingossa taltioitunut hyvin, puhutaan teknologiavetoisesta Nokia-kansasta, nyt olemme tämänkin jo menettäneet, ensin Nokian kännyt ja sitten kiinnostuksen teknologiaan, jolle sanomme ei-kiitos, ja voivottelemme maailmanmenoa, vaikka oma taloutemme on jo konkurssitilassa, viranomaisilta ei saa palvelua (kun resurssit ovat liian pienet ja virkamiehen vastuut ovat liian suuret) ja todelliset syrjäytyjät ja uhrit unohdetaan, vienti ei vedä ja työttömien armeija kasvaa.

Härkösen tekopirteä pinnallinen päähenkilö esittää kovista kiroilemalla:
"Paskapää, vittuilla, paskapalkalla,  mitä saatanan paskaa". Hellulta lipsahtaa kirjan teemakin eli  'paskaklisee', hän ilmoittaa, että 'voin pukeutua huoraksi', ja kuvaa itseään: ahne narttu, kyltymätön kenellekään kelpaamaton vittu. Nussi se pois,...  helvetin perhekyttä ... muuten Hellu edustaa siis naista, jonka elämän täyttävät punaviini, pillerit, pilates ja paneminen.

Filmi, joka on rustattu kirjasta, on luokiteltu komediaksi, pääosissa ovat Anu Sinisalo ja Ville Virtanen. Ei kiitos tuli tv:stä maanantaina 12.9.2016. Filmi oli kyllä sangen hauska, mutta asetelmaa oli minusta hieman muutettu, ensinnäkin Jarnon ja Hellun suhdetta, minusta Matti oli filmissä omituisempi (Ville Virtanen on loistava omituisten otusten näyttelijänä:)

Kirjassa ei mikään minua naurattanut, eli ei kiitos tällaisille "romaaneille". Härkönen on loistava kirjailija, mutta tämä painii samassa sarjassa kuin Härkösen Laskeva neitsyt, jonka bloggauksen olen pilottanut tänne.

Anni on blogannut tästä ja pitänyt NÄIN paljon.

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi, The Left Hand of Darkness 1969, suomentanut Kalevi Nyytäjä, WSOY 1986, sivumäärä 303.

Ursula K. Le Guinin romaani Pimeyden vasen käsi on laadukas ja teemoiltaan moderni scifi-kirja. Pimeyden vasen käsi on hainilaissarjan neljäs osa, olen lukenut sarjan viidennen osan Osattomien planeetta. Tämä on minusta paras Le Guinin kirjoista, mitä olen lukenut,

Taustaa
Hainilaiset ovat aikoinaan asuttaneet Linnunrataa, ja perustaneet Ekumeenin, joka koordinoi kauppaa ja toimii yleisinhimillisenä standardina. Pimeyden vasemmassa kädessä Ekumeenin mobiili Genly Ai on saanut tehtävän, liittää syrjässä olevan Gethenin eli Talviplaneetan Ekumeeniin. Planeetalla on aina talvi, siellä on eri "valtioita". Planeetan asukkaat ovat hainilaisten kokeiluja, kaikki ovat ihmisiä, mutta ei ole erikseen miehiä tai naisia. Kerran kuukaudessa ihminen on kemmerissä (eli lisääntymishaluinen ja -kykyinen), ja tällöin he voivat paritella toisen kemmerissä olevan kanssa. Tällöin ihminen voi saada kumman sukupuolen hyväänsä. Ihminen voi siis olla syntyvän lapsen isä tai äiti, ja rooli voi vaihdella myöhemmin. Ihminen voi tehdä vapaaehtoisesti kemmervalan jonkin kanssa, ja sitoutua tähän pariin eliniäkseen, tai olla sitoutumatta, jolloin kumppani kemmerissä vaihtuu.

Talviplaneetalla ihmiset eivät ole suorituskeskeisiä, ja ovat sukupuolisesti latentteja, paitsi kemmerissä, jota varten he saavat lomaa "töistä". Planeetan asukkaat käyttävät syntyvyyden säännöstelyä eli ehkäisyä tai pidättäytymistä, sillä planeetan talvi on ankara, eivätkä olot ole kovinkaan kehittyneet.

Ursula Le Guin nostaa kemmeri-ihmisten tasa-arvon teoksen yhdeksi pääteemaksi, esimerkiksi ihmistä ei ajatella miehenä eikä naisena, eikä synnytykset kohdistu vain tiettyihin henkilöihin. Minusta kuitenkin Talviplaneetta on ihmisoikeuksien ja tasa-arvon takapajula, Genly Ai joutuu Orgoreynissä vankileirille, jonne suljetaan uudelleen koulutettavaksi poikkeavat, heitä myös "lääkitään" ja hakataan  eri tavoin ja olot ovat minusta epätasa-arvoiset.  Genly Ai pidetään poikkeavana, kuten muitakin leirin orjia. Pikkusieluinen vallantavoittelu, informaation pihtaus, vääristely ovat planeetan arkipäivää. Lisäksi kuolemanrangaistus on voimassa ja toteutetaan epäinhimillisesti, eli henkilön käsketään vaan häipyä (eli jäätikölle kuolemaan). Kemmeri-ihmiset vaikuttavat muutenkin kerronnan perusteella olevan aivan yhtä asenteellisia kuin muutkin, ja perhesuhteet vaikuttavat. Le Guin osoittaa hyvin epätasa-arvon.

Juoni lyhyesti
Genly Ain on Ekumeenin lähettiläs. Ekumeeniin kuuluu noin 80 planeettajärjestelmää, ja sen tarkoitus on yhdistää kaikki ihmisten asuttamat galaksin osat. Galaksi on asutettu Hainista, myös Terra eli Maa, jossa on ilmeisesti ollut aiemmin muuta inhimillistä asutusta (en ole lukenut hainilaissarjan alkua). Genly Ai on siis Maasta, ja hän on ollut vapaaehtoinen. Hän on tullut isommalla aluksella, joka kiertää aurinkokunnan aurinkoa, ja muu miehistö on "horroksessa", sillä matkat avaruudessa ovat pitkät (täällä ei ole keksitty vielä hyppyä hyperavaruuden läpi, tapahtuu Le Guinilla vasta Osattomien planeetassa, Asimovilla on Säätiön ykkösosassa jo hyperavaruudessa hyppy). Ekumeeni lähettää planeetalle vain yhden henkilön, koska hän ei ole uhka.
Genly Ai on mies, jonka ihonväri on musta, nenä litteä. Hän on reipas, ennakkoluuloton ja avoin.
Genly Ain tehtävä on liittää Gethenin talvi-planeetta Ekumeeniin. Hän saapuu ensin  Karhiden valtakuntaan, missä hän on kuolemanvaarassa (kemmer-ihmiset eivät olekaan niin "kilttejä", harmonisia ja yhdentyneitä).
Karhiden valtakuntaa hallitsee kuningas Argaven XV, jonka pääministeri lordi Estraven. Estraven on tarinan toinen sankari. Hän on joutunut epäsuosioon, ja tulee karkoitetuksi. Uusi pääministeri Tibe karkoittaa hänet (mikä merkitsee siis kuolemanrangaistusta) ja  Estraven pakenee Orgoreyniin, Genly Ai päättää kiertää Karhidea ja käy Handdarassa, jossa "ennustajat" vastaavat yhteen Genly Ain kysymykseen. Tällöin hän tutustuu Faxeen, joka esiintyy myös kirjan lopussa.
Genly Ai matkustaa lopulta Orgoreyniin salaa. Vaikka Orgoreynissa on kemmeri-ihmisiä, ovat molemmat (Genly Ai ja Estraven) hengenvaarassa. Kemmeri-ihmiset eivät siis olekaan niin harmonisia ja hyviä. Genly Ain saapumisesta ei raportoida lainkaan, ja hänet suljetaan uudelleenkasvatuslaitokseen, jossa olot ovat epäinhimilliset, häntä huumataan, lääkitään, ja hakataan. Estraven onnistuu vapauttamaan hänet, ja ainoa toivo on yrittää ylittää jäätikkö noin 1300 km pelkällä reellä, jota vedetään itse.

Matka kattaa miltei kolmasosan kirjasta on olennainen osa kirjan sanomaa. Matkalla Genly Ai ja lordi Estraven "oikealta nimeltään" Therm Harth alkavat luottaa toisiinsa, he eivät voi paritella, vaikka toinen on kemmerissä, mutta he saavuttavat sisäisen yhteyden. Genly Ai opettaa Estravenille puhentamisen, eli telepaattisen sanattoman yhteyden. Matka on uskomattoman raskas, öisin pakkasta on -55 astetta Celsiusta ja päivälläkin -20. He kuitenkin selviävät jäätiköltä 81 päivässä ja matkaa on taittunut yli 1300 km kävellen rekeä vetäen. Tämän jälkeen  Genly Ain pitää vielä suorittaa Ekumeenin tehtävä, ja miten käy Estravenin?

Pimeyden vasen käsi sisältää paljon samaa kuin tämän jälkeen julkaistu Le Guinin Osattomien planeetta. Siinä päähenkilö toimii yksin kahdessa erilaisessa yhteisössä. Yhteisöt eivät ole niin ihanteellisia, kuin päähenkilö on kuvitellut. (Tämä realismi on tyypillistä Le Guinia).

Nykyhetken mittapuun mukaan tärkeitä teemoja
Talviplaneetta on takapajula. Kuningas on jumittunut valtaansa, eikä todellakaan halua liittyä suurempaan kokonaisuuteen. "koska Gethen on pölyhiukkanen avaruudessa verrattuna Ekumeenin sadan maailman  kokonaisuuteen". Vaikka Ekumeeni ei hallitse vaan koordinoi, nurkkakuntaisuus painaa vaakakupissa enemmän kuin edistys, inhimillisyys ja yhteisyys. Isänmaallisuus karhidelaisuudessa koostuu kolmesta elementistä: vihasta, kilpailuhenkisyydestä, ja aggressiosta.

Planeetalla virallinen puhe on Shifgrethoria eli minusta hölynpölyä, jossa ei sanota mitään. Sana tarkoittaa varjoa. Jäätiköllä molempien pitää puhua vain asiaa, luottaa toisiinsa ja puhua aidosti tunteistaan.

Kirjan nimi viittaa runoon sivulla 234. Jossa Le Quin yrittää huuhtoa kirjan teemaa esile
Valo on pimeyden vasen käsi
ja pimeys on valon oikea käsi 
Kaksi on yhtä, elämä ja kuolema
jotka makaavat yhdessä
kuin rakastavaiset kemmerissä ...
Estraven selittää runon lausuessaan, että hekin ovat dualisteja (jonka jokainen täysjärkinen lukija on jo tajunnut), on aina olemassa minä itse ja toinen. Genly Ai sivulla 235 puhuu naisen epätasa-arvoisesta asemasta. Minusta miehet ja naiset ovat erilaisia, mutta on olemassa paljon isompia jakajia jo kirjan syntyhetkellä, esimerkiksi se, minkä värisenä syntyy ja mihin maahan, ja kuinka varakkaaseen perheeseen sattuu syntymään. Lisäksi syntymähetkellä ja myöhemmin on paljon eriarvoistavia mekanismeja. Näitä kaikkia vastaan pitää taistella. Näin ei Talviplaneetalla tapahdu. Tapahtuuko fiktiivisessä Ekumeenissa, en tiedä? Tai Suomessa tai Blogistaniassa?

Ursula K. Le Guinin romaani Pimeyden vasen käsi on mahtava scifi-klassikko, yllä oleva ajoittainen kitinä johtuu lukijan pääkopan rattaiden liikkeestä, ei kirjasta.

Raija Taikakirjaimista on blogannut kirjasta  näin.
Olen blogannut Ursula Le Guinin Maameren tarinoista NÄIN, ja sen kakkososasta Atuanin hautaholveista NOIN. Haikaran silmän bloggaus on suhteellisen tuore TÄÄLLÄ.

Ursula K. Le Guin (1929 -2018) on kuuluisa amerikkalainen kirjailjja, hänen tuotantonsa koostuu scistä, fantasiasta, runoista, lasten- ja nuorten kirjoista.

Frances Hodgson Burnett: Pikku lordi

Frances Hodgson Burnett: Pikku lordi, Little Lord Fauntleroy 1886, suomentanut Helmi Krohn, kuvittanut Poika Vesanto, Otava 1956, sivumäärä 253.

Frances Hodgson Burnettin Pikku lordi on ihastuttava ja ajaton lastenkirja, jota voin vilpittömästi suositella lapsille ja lapsenmielisille.

Juoni ja henkilöt
Seitsenvuotias Cedric Errol asuu New Yorkissa orvon kauniin äitinsä kanssa. Cedric on avoin ja viehättävä pikkuvanha poika, hänellä on paljon ystäviä kenkänkiillottaja Dick Tipton ja Omenamummo. Dick kiillottaa kenkiä kadulla, ja on yritteliäs ihminen, mutta kärsii liikekumppaninsa Jaken petollisuudesta. Omenamummo myy taivasalla omenoita. Cedric on varsin köyhästä kodista.

Cedricin "paras ystävä" Dickin lisäksi on sekatavarakauppias Silas Hobbs, jonka kanssa Cedric keskustelee päivänpolitiikasta. Hobbs on hyvin amerikkalainen ja halveksii Englannin aatelisia. Cedricin isoisä on juuri englantilainen aatelinen Dorincourtin kreivi. Cedricin isä on kuollut, kun poika on ollut pieni, Cedricin isä on avioiduttuaan amerikkalaisen taviksen kanssa polttanut sillat aateliseen sukuunsa. Koska isoisän muut pojat ovat kuolleet lapsettomina, haetaan Cedric Englantiin aateliskartanoon oppiin. Cedric eli lordi Fauntleroy joutuu hyvästelemään vanhat ystävänsä, ja tekee heidän elonsa helpommaksi. Hän antaa rahaa Dickille, jotta hän pystyy lunastamaan liikekumppaninsa pois ja ostamaan uudet kiillotusharjat. Omenamummolle hän ostaa teltan, ja Bridgetiä, jonka mies Mikael on sairas ja jonka 12 lasta kärsii puutetta, hän avittaa 25 dollarilla, mikä tuolloin oli paljon rahaa.

Englannissa vanha kyyninen kreivi, sairaalloinen valittaja kohtaa Cedricin, joka on avoin ja optimistinen lapsi ja ajattelee kaikista ja kaikesta hyvää. Cedric selviää myös Englannissa. Vanha kärttyinen kreivikin unohtaa luuvalonsa, kun Cedric selittää baseballin saloja ja he pelaavat lautapelejä. Kreivi opastaa Cedriciä kriketin maailmaan. Kaikki menee hyvin, mutta Cedricin äidin kanssa kärttykreivi ei suostu puhumaan. Äiti ei pääse kartanoon asustamaan, mutta rouva Erroll hurmaa paikkakuntalaiset uurastamalla koko kylän hyväksi.

Käännekohta sattuu yllättävän myöhään, kun eräs katunainen väittää olevansa kärttykreivin toisen pojan vaimo ja synnyttäneensä tälle pojan, jolle vaatii lordin oikeuksia.

Cedric ja hänen äitinsä ei ole millänsäkään käänteestä, sen sijaan kreivi ja tiedon saaneet Hobbs ja Dick ovat. Huikeittein käänteiden jälkeen selviää, että katunainen on Dickin veljen Benjaminin hullu ja hurja vaimo Minna (alkukielelläkin naisen nimi on MINNA), ja lapsi on Benjaminin...

Kirjan aatemaailmaan voi pääosin yhtyä. Köyhiä ja kipeitä  pitää auttaa, työläiset ovat hienoja ihmisiä. Kirjassa paljon korostetaan Errollin kaunista ulkonäköä, hänen ruumiinsa muotoa ja ulkoista kauneutta. Ne köyhät, joille rahaa annetaan, eivät ole kerjäläisiä, vaan yrittäjiä ja työntekijöitä, kuten kengänkiillottaja tai muurari. Kirjasta välittyy rivien välistä näkemys, että toimettomat eivät tarvitse avustusta.

Henkilöiden kirjoitustaidosta revitään myös huumoria, tässä englanniksi Cedricin kirje Hobbsille, pitää huomata vain se seikka, että Cedric on vasta seitsemän, eikä hän ole käynyt koulua, joten kuinka moni seitsenvuotias pystyy edes kirjoittamaan näin pitkän kirjeen?

"I write this in a great hury becaus i have something curous to tell you i know you will be very mutch suprised my dear frend when i tel you. It is all a mistake and i am not a lord and i shall not have to be an earl there is a lady whitch was marid to my uncle bevis who is dead and she has a little boy and he is lord fauntleroy becaus that is the way it is in England the earls eldest sons little boy is the earl if every body else is dead i mean if his farther and grandfarther are dead my grandfarther is not dead but my uncle bevis is and so his boy is lord Fauntleroy and i am not becaus my papa was the youngest son and my name is Cedric Errol like it was when i was in New York and all the things will belong to the other boy i thought at first i should have to give him my pony and cart but my grandfarther says i need not my grandfarther is very sorry and i think he does not like the lady but preaps he thinks dearest and i are sorry because i shall not be an earl i would like to be an earl now better than i thout i would at first becaus this is a beautifle castle and i like every body so and when you are rich you can do so many things i am not rich now becaus when your papa is only the youngest son he is not very rich i am going to learn to work so that i can take care of dearest i have been asking Wilkins about grooming horses preaps i might be a groom or a coachman. The lady brought her little boy to the castle and my grandfarther and Mr. Havisham talked to her i think she was angry she talked loud and my grandfarther was angry too i never saw him angry before i wish it did not make them all mad i thort i would tell you and Dick right away becaus you would be intrusted so no more at present with love from

your old frend

CEDRIC ERROL (Not lord Fauntleroy)." 

Loppu hyvin kaikki hyvin
Kunnon lastenkirjan tapaan tarinaan räätälöidään onnellinen loppu eli Cedric on lordi, Hobbs perustaa kaupan Englantiin, Dick saa kunnon koulutuksen ja Benjamin ja lapsi ovat onnellisesti Kaliforniassa, minne Dick myös suuntaa.

****
Frances Hodgson Burnett (1849 - 1924) oli englantilainen kirjailija, Pikku lordi oli hänen ensimmäinen lastenkirjansa ja se oli iso menestys. Minusta se sopii lapselle edelleen varsin hyvin ja miksei kyyniselle kirjabloggaajallekin. Ihastuttava kirja.
Olen blogannut hänen kirjoistaan
Pikku prinsessa
Salainen puutarha
Kadonnut prinssi
Näistäkin jopa kyyninen kirjabloggari pitää.

Jan Guillou: Sininen tähti

Jan Guillou: Sininen tähti, ruotsiksi Blå stjärnan. sivumäärä 479.

Jan Guillou kirjoittaa uutta vuosisatasarjaa, joka jatkuu tässä viidennessä osassa Sininen tähti vuodesta 1941.

Norja on Natsi-Saksan miehittämä, ja saksalaisia 'pörrää' myös Ruotsissa, kirja päättyy Norjan vapautumiseen.

Tämä kirjasarja (jota en ole lukenut) kuvaa Lauritzenin perhettä, heillä on menestyvä yritys ja yhteyksiä Saksaan. Sota on pulmallinen perheelle, sillä osa varallisuudesta on Saksassa ja perhe on kotoisin Norjasta ja osa Saksasta.

Sinisen tähden päähenkilö on perheen uutta polvea edustava rohkea Johanne, joka on brittien leivissä agenttina. Johanne on Lauritzin ja Ingeborgin tytär. Johannen isoveli Harald on Saksan SS-joukoissa, pikkuveli Karl on Ruotsin armeijassa, ja pikkusisko Rosa toimii ruotsalaisessa organisaation leivissä. Johannen setä vihaa englantilaisia!

Teoksen alussa ammusjuna on sabotoitu ratapihalle, vastarintaman Johanne on saanut vammoja ja saa niihin hoitoa. Tämän jälkeen hän menee Tukholmaan, jossa tapaa brittien SOE:n uuden päällikön  englantilaisen majuri Peterin Rennantin, joka on epäileväinen Johannen suhteen, Johannen toinen veli on SS:n upseeri, ja toinen on Ruotsin armeijassa.

Kirjassa on paljon erilaisia vaiheita. Johanne lähetetään Englantiin valenimellä, jossa saa koulutusta. Englannin episodissa käsitellään vakoilun 'etiikkaa', Johannen ajatusten kautta pohditaan monesti toiminnan psykologista puolta, jatkamista ja ilmi tulevat myös riskit. Lisäksi kirjassa on myös naisnäkökulma. Englannissa Johannella on suhde ...

Ruotsissa Lauritzenin perheellä on traagista, Johannen veli Karl kuolee armeijassa (ei SS-veli vaan toinen), kun Johanne on operaatiossa Norjassa. Norjahan on miehitetty ja Saksan puristuksessa. Ilmeisesti Norjassa oli Vidkun Quislingin nukkehallitus, lopussa mainitaan toinen maanpetturi Terboven.

Ruotsissa tai paremminkin Tukholmassa aloitetaan uusi operaatio, jossa Johanne joutuu olemaan seireeninä ja hän solmii suhteen korkea-arvoisen natsin kanssa. Tätä vaihetta käsitellään kirjassa paljonkin. Johanne puhuu sisarelleen Rosalle, että saa valtion pessaarin (ja saa ohjeita sen asentamiseen, kirjassa selviää, että joko pessaari unohtuu tai ei ehkäise). Vaikka operaation tavoitteet täyttyvät, naisille tulee paljonkin ongelmia. Toiselle seireenille, tulee natseilta pahasti piiskaa, ja naisia raiskataan. Natsit nauttivat diplomaattista koskemattomuutta, eivätkä englantilaisetkaan halua pitää mölyä 'seireeneistään', sillä operaatio Loreleilla on kunnianhimoinen tavoite (jota en paljasta). Rikos tulee ilmi, sillä yksi nainen karkaa alastomana asunnosta ...

Johanne joutuu epäilyksen alaiseksi. Saksalais- norjalainen nainen, joka asuu Ruotsissa ja on brittien palveluksessa. Johannen taustaa on varmasti aiemmin kirjoissa selvitetty, mutta hän on ollut yliopistolla töissä, ja esittäytyy natseille on tohtori Lauritzeniksi ja mainitsee SS-veljensä ...

Sodan edetessä alkaa tihkua tietoa natsien aggressiosta juutalaisia kohtaan. Saksalaiset keräävät juutalaisia myös miehitetyistä maista. Kirjan lopussa käsitellään juutalaisten pelastamista Norjasta. Johanne on toiminnassa mukana. Hänen tätinsä Christa on juutalaistaustainen, jonka hän tosin vasta tässä kirjassa paljastaa Johannelle...

Kuvassa on Tukholman Grand Hotel (olen rajannut alaosan pois, sillä hotellin edessä on ollut ihmisiä). Johanne käy Grand Hotellissa toisen houkutuslinnun kanssa. Hotellissa yöpyy nykyisin kuuluisuuksia, ja katsellessani heinäkuun alussa merta, kuninkaan linnaa  ja juoksukilpailua, monet odottivat, tuleeko Deep Purplen jäseniä hotellista, oli pitkäputkisia kameroita ja nimmarilehtiöitä ja faneilla oli levyjä kädessä. Juttelin paljonkin erään mainion kaverin kanssa, hänellä oli vihko kädessä (keräsi siihen luullakseni nimikirjoituksia). Hän luuli, että liikenne oli katkaistu julkkisten takia. Kerroin hänelle, että luullakseni liikennejärjestelyt olivat juoksukilpailun vuoksi. Kaveri juttuineen ja innokkuutensa vuoksi oli hyvin piristävä, ei murjottanut kuten liian monet suomalaiset. Hän puhui riikin ruotsia, mutta hyväksyi ruotsini huonolla aksentilla ja niukoilla sanoilla. Harmittaa, että en kysynyt kaverin nimeä, tai pyytänyt nimmaria. Kun lähdin metroasemalle ja matkustin välietappiini kaveri jäi viettämään sunnuntai-aamua hotellin eteen.

Tukholman Åhlensilla oli Sininen tähti pokkareista toiseksi myydyin heinäkuussa 2016. Sininen tähti on laadukas kirja ja luotaus Ruotsin vastarintapiireihin sodan aikana. Oma kielitaitoni on kehno, enkä havaitse kaikkia hienouksia, mutta minusta kerronta oli sujuvaa, mutta lukeminen ei minusta ollut aivan mutkatonta. Toisaalta kun kirjaan pääsi sisälle, ei kieltä enää juuri huomaa.

Kirjan jälkisanoissa pohditaan naisten unohtamista sodan jälkeen. Miehillä on sankarin viitta, naisilla, jotka voiton saavuttamiseksi riisuivat viittansa, ei ole sodan mitään kunniaa,  mutta huono maine. Diplomaateilla on etuoikeutensa. Natseilla oli koskemattomuutensa, naisilla ei.

Kirjan vastavakoilun naiset on herättänyt plagiointisyytöksiä, mikä toisaalta lisää ainakin tuntua, että tällaistakin peliä pelattiin.

******
Jan Guilloun (s. 1944)  kirjan Pahuus, olen lukenut ja blogannut suomeksi TÄÄLLÄ.