Sofokles: Elektra

Sofokles: Elektra, suomennos Vesa Vahtikari. Kustannusosakeyhtiö Teos 2018.

Sofokleeen Elektra on tragedia. Sen ensi-esitys on ollut likimain 410 eaa, eli noin 2430 vuotta sitten. Tragedian ainekset ovat Sofokleelle ominaiset, pääosin dialogia, ja kuoro vie asioita eteenpäin.

Troijan sota on päättynyt jo kymmenen vuotta sitten. Agamemnon on murhattu. Agamemnonin ovat murhanneet vaimo Klytaimnestra  ja hänen rakastajansa Aigisthos, jotka ovat valtaistuimella.  Agamemnonin poika Orestes on maanpaossa. Oresteen isosiskot Elektra ja Khrysothemis elävät äitinsä ja tämän rakastajan  pahan silmän alla.

Näytelmä alkaa, kun Orestes, hänen ystävänsä Pylades, ja vanha uskollinen palvelija saapuvat kostoretkelle.

Elektra pohtii isänsä pään halkaisua. Kuoro toteaa, että Elektra ei voi saada isäänsä Haadeksen järvestä. Elektra valittaa myös, että kuihtuu pois ilman lapsia ja ilman suojaavaa puolisoa, pelkkänä palvelijana.  Elektran sisar Khrysothemis on ottanut äitiinsä toisen lähestymistavan, myönnytyspolitiikan, jota Elektra irvistelee. Sisar varoittaa Elektraa, että kun äidin rakastaja Aigisthos saapuu, Elektra lähetetään paikkaan, missä aurinko ei paista.

Kuoro vihjaa tragedian alkusyyhyn eli isoisän isään Pelopsiin. Vahtikari selittää, että Pelops sai vilpillisessä hevoskilpailussa vaimokseen Hippodameian. Pelops viskaa lahjomansa Myrtiloksen mereen, ja Myrtilos kiroaa Pelopsin ja tämän jälkeläiset.

Elektra tapaa äitinsä  Klytaimnestran. Äiti perustelee Agamemnonin murhaa sillä, että tämä uhrasi jumalille kolmannen tyttärensä Ifigeneian. Elektra kertoo puolestaan äidilleen Artemiksen toimista, joka oli johtanut Agamemnonin rankkaan ratkaisuun. Äiti ja tytär sylkevät sappea toistens' päälle, eikä sopua synny.

Vanha palvelija tuo hoviin viestin, että Orestes on kuollut, Elektra murtuu. Elektran sisar Khrysothemis luulee, että Orestes olisi hengissä, sillä Agamemnin haudalle oli tuotu koristeita. Elektra todistelee toisin. Kuoro kertoo Elektralle, että kaikkien kuolevaisten osa on kuolema ja kuolema on velka, mitkä pitää maksaa (elämästä). Elektralla ja hänen sisarellaan on kipakaa sananvaihtoa. Elektra on ehdoton, mutta Khrysothemis ei pidä kuolemaa hyvänä vaihtoehtona.
Kun (elossa kokoajan ollut) Orestes paljastaa itsensä, on näytelmän loppu varsin suorasukainen, hän surmaa äitinsä, ja kun Aigisthos saapuu, luulee hän rakkaansa ruumista Oresteen raadoksi. Orestes päättää teloittaa Aigisthoksen isänsä kuolinpaikalla, ja näytelmä päättyy.

Minusta näytelmän ydin on minusta Elektran ja äitinsä välinen keskustelu Agamemnonin murhan oikeutuksesta, lisäksi Elektra käy keskustelun sisarensa kanssa. Tässä kuten Sofokleen useimmissa näytelmissä kohtalon taakka tai kirous näyttelee suurta osaa. Huono-osaisuus, kauna, kiroukset johtuvat aikoja sitten tapahtuneista asioista. Troian sotakin johtui lopulta jumalten eripuraisuudesta-

Elektra -näytelmä on julkaistu Sofokles -teoksessa, jonka on toimittanut Kustannusosakeyhtiö Teos, Koneen säätiön tukemana.

Teos (klik) sisältää myös näytelmät Traakhiin neidot, Filoktetes ja Aias.  Näytelmät on käännetty ja pohjustettu erinomaisesti.

******
Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr), joka oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjailijoista, kirjoitti myös Oidipuksesta, joka surmaa itsepuolustuksena isänsä, ja nai äitinsä tietämättä. Sekä Oidipus että Elektra toimivat näytelmässä aikuisena, Oidipus tietämättä, Elektra tietäen. Myöhemmin Sigmund Freudin teorioi poikien Oidipus-kompleksista, hän pohti vastaavaa myös tytöillä, ja Elektra-kompleksin nimen lienee keksinyt Carl Jung. Freudin mukaan Oidipus-kompleksinen 3-6-vuotias poika rakastuu äitiinsä, ja kadehtii isäänsä, vastaava tytöillä on siis Elektra-kompleksi. Sofokles tarkasteli siis aikuisia ihmisiä. Elektrasta on kirjoittanut näytelmän myös Euripides (480 eKr - 406 eKr).

Osallistun tällä Tuntemattoman lukijan Klassikkohaaste 9:ään

Väinö Riikkilä: Aikamiehet ja papuusi

Väinö Riikkilä: Aikamiehet ja papuusi, WSOY 1965, Nuorten Toivekirjasto NTK 167, sivumäärä 112.
Väinö Riikkilän kirja Aikamiehet ja papuusi kertoo kesästä, jolloin isoveli Isko ja pikkuveli Niko menevät sedän luokse maataloon. Kesällä tapahtuu paljon. Pojat virittelevät hiirenloukkua, ja sen jälkitohinoissa kissan käpälät tahriutuvat tervaan.

Isko lyöttäytyy renkipoika Kostin kaveriksi, ja tekevät jousen ja nuolet, ja ovat olevinaan aikuisia intiaaneja, Nikoa he pitävät papuusina. Kuitenkin ammuntakilpailussa papuusi peittoaa täysikasvuiset ja onnistuu pitämään kaksitoista nuolta yht'aikaa ilmassa. Niko jätetään välistä yksin. Kerran hän tapaa vispilöitä koivunvarvuista tekevän Sylvin ja he vievät vispilät myytäviksi kaupalle. Ystävyys kestää karikot, mutta Nikon tädin palautteen vuoksi Niko ei voi tavata Sylviä enää julkisesti. Sylvin äiti on huono nainen, miten, ei minulle selvinnyt, tuskin Nikollekaan.

Maatilalla koetaan kesällä monet muut seikkailut kuutamokalastuksen parissa, ulkona majassa, missä yövytäänkin. Suopalo pitää sammuttaa, sitten lehmä poikii. Pojat ovat tekemässä aitaa, poimivat marjoja ja löytävät aseen, jonka sitten uudestaan piilottavat.

Kirjan kansikuvassa pässi pökkii, mutta pojat selviävät ilman haavereita.

Veljekset toivotetaan seuraavanakin kesänä tervetulleiksi maalle. Silloin on uusi maantie valmis, sähköt vedetään jouluksi, ja maito viedään meijeriin. Pojista kaikki on pilalla, kun nykyaika saavuttaa idyllin.

Väinö Riikkilän kirja Aikamiehet ja papuusi oli kevytlukuinen, mutta sisältää kuvauksen 1960-luvun alun kesästä, ja maanseudun muutoksesta, joka aina vain jatkuu, kehitys kehittyy, ja joidenkin ahdistus kasvaa.

****
Väinö Riikkilä (1906 -1969) oli lapsena maatilalla, hän kertoo kokemuksistaan teoksessa Pojan muistelmat
Väinö Riikkilä tunnetaan parhaiten Pertsasta ja Kilusta.

Väinö Riikkilän kirjoista olen blogannut:
Persan ja Kilun kaikki seikkailut, yhteensä kuusi kirjaa TÄÄLLÄ
Iikasta ja Vilistä  Täällä, sekä Punapää-Iikasta TÄÄLLÄ.
Repasta ja Väiskistä sekä sen jatko-osasta Repa puskee sisulla TÄÄLLÄ
Kirjasta Lautalla yli Enonselän TÄÄLLÄ
Teoksesta Pertsan ja Kilun matkassa TÄÄLLÄ

L.M Montgomery: Tie eiliseen

L.M Montgomery: Tie eiliseen, alkuteos The Road to Yesterday, suomentanut Marja Helanen-Ahtola, Arvi A. Karisto 1976, sivumäärä 343.

L.M Montgomeryn novellikokoelmassa Tie eiliseen on 14  tarinaa.

Tie eiliseen on yksi novelleista. Siinä Susette King on menossa naimisiin ketunnahkoja myyvän rahamiehen Harvey Brooksin kanssa. Susette on matkalla Harveyn kotitaloon, jossa olisi näkevä Harveyn nuivan äidin, ja kuivan tädin, Susette pohti tulevan avioliiton etuja, varakkuus, sosiaalinen arvostus, kaunis koti ... ja Harvey.
Susette käy Glen St Maryyn, ja tapaa siellä miehen. Hän luulee miestä Dickiksi, joka oli nuorena riiviö, kun lapset leikkivät Blythen lapsikatraan kanssa. Susette puhuu miehen kanssa menneistä, ja ukkoskuuro puhkeaa ja puhelinlinjat katkeavat. Susette yöpyy kylässä, ja tajuaa rakastuneensa mieheen. Aamulla herättyään, hän ulkoilee. mies on nuotiolla virittänyt maittavat aamupalat, puhuu akileijoista, ja pitää oravia olkapäällä. Susette tajuaa, että mies ei ole Dick. Kaunosielu tunnustaa olevansa Dickin serkku Jerry Thornton, joka kosii Susettea, joka suostuu.

Kokoelmassa on samoja tarinoita, kuin Annan jäähyväis-kokoelmassa, kuten kirjan ensimmäinen tarina  Iltapäivä herra Jenkinsin kanssa jossa Jem Blythen ystävä Timothy on jäänyt kotiin yksin, kun tädit ovat kiiruhtaneet huolissaan lakimiehen luo. Herra Jenkins vierailee Timothyn luona. Taustoja ei kerrota, mutta oletettavasti Jenkins on Timothyn isä tai huoltaja, mutta luopuu oikeuksistaan.

Monessa tarinassa palataan menneisyyteen, ja selvitetään kaunoja ja tunnustetaan rakkaus toiseen, tarinassa Kosto, Clarissa Willcox ryntää David Andersonin kuolinvuoteelle. Clarissa tunnustaa että Davidin Rose-vaimo on ollut uskoton ja että hän Clarissa on rakastanut miestä koko elämänsä. Monissa jutuissa siis nuoruuden tovereita tavataan, ihastuksia puretaan, Winnipegissä käydään. Kirjathan tapahtuvat Prinssi Edvardin saarella, joka on Kanadan itäisimmässä osassa, Winnipeg on keski-Kanadaa. Kaupungeista minusta Halifax on lähinnä Prinssi Edvardin saarta, lähellä on myös kaupungit, missä ranskaakin puhutaan eli Montreal, Quebec ja pääkaupunki Ottawa. Usean tarinan taustalla on Blythen perhe eli Anna Blythe, lääkärinä toimiva Annan mies Gilbert, ja lapsista puhutaan varsinkin Jemistä, Walterista, ja Rillasta.

Mainio juttu on  Penelope vahvistaa teorioitaan. Naimaton ja lapseton Penelope Craig on lapsipsykologi, hyvin tietäväinen lasten kasvatuksesta ja luennoi paljon. Penelope adoptoi ystävänsä orvoksi jääneen pojan Lionelin. Poika on penseä, iloton, alkuun ei edes syö ja haluaa makkaraa, jota Penelope ei pidä terveellisenä. Myöhemmin Lionel on kuriton. Penelope on torjunut toistuvasti tohtori Roger Galbraithin kosinnat. Penelope joutuu ottamaan vastuun myös toisesta pojasta Theoderesta, joka Lionelin kanssa saa aikaan pahennusta, ja johon jopa selkäsaunalla puututaan. Penelope pohtii naimisiinmenoakin uudestaan, kuten on joutunut pohtimaan uudestaan lapsipsykologian teorioitaan.

Pettynyt lapsi tarinan päähenkilö on Patrick Brewster. Patin setä ja huoltaja Stephen Brewster on haudattu. Pat asui kuolleen setänsä kanssa, Pat on yksinäinen ja viihtyy huonosti isossa kolkossa talossa. Häntä kuskataan autolla, eikä hänellä ole ystäviä ja kotona on kotiopettajatar. Sedän kuoltua avataan testamentti, Pat saa suuren omaisuuden, mutta vasta 21-vuotiaana hän saa rahat hallintaansa, sitä ennen hän joutuu asumaan vuorollaan sukulaistensa luona. Suku suhtautuu penseästi Blythen perheeseen, mutta Pat haluaisi olla Walterin seurassa, koska he ovat sukulaissieluja. Pat pelkää kaikkia asioita, hänellä on mielikuvitusystäviä, hän on hiljainen, herkkä haaveilija, kuten Walter. Sukulaiset vetävät arpaa kuka ottaa vuorollaan Patin. Yhdeksänvuotispäivänä Pat lähtee Kotikunnakseen tapaamaan Walteria. Rahat eivät riitä bussilla koko matkaan, ja hän jää aiemmin pois ja tutustuu Sometymen tilaan. Kaikki tuntuu luonnolliselta, ja hyvin kauniilta. Sometymessa Pat tapaa tilanhoitajan ja muutaman mukavan tytön. Tarina päättyy hyvin, sillä tilanhoitaja on pojan eno, jonka luo hän varmaankin muuttaa ...

Useissa tarinoissa kehutaan Blythejä, ja varsinkin Annaa, toisaalta se herättää kateutta vaimoissa: "Minä en tahdo kuulla rouva Blythestä mitään. Minä olen tiennyt, että sinun silmissäsi (selittää miehelleen) hän on ainoa täydellinen nainen koko maailmassa". Tarinoissa selitetään, että Anna ja Gilbert eivät olleet kihloissa tahollaan, minusta tämä on turhaa, koska tuolloin kihlaus ei merkinnyt muita esiaviollisia suhteita. En tiedä montako prosenttia pareista odottavat nykyään hääyöhön asti, vuosisata sitten miltei kaikki kihlauksesta huolimatta. Glen St Maryssa vietetään monet häät ja hautajaisissa. Eräissä häissä biologian professori Darcy Phillips menee naimisiin Evelyn Marchin kanssa. Morsiusneitoina on Rilla Blythe, ja Evelynin serkku Marnie March. Marnien äiti ihmettelee, miksi Evelynin kihlaus purkautui upporikkaan Elmer Owenin kanssa. Tuolloin professori oli rutiköyhien ammatti. Sulhanen oli professorina McGill Universityssä Montrealissa. Yliopisto on perustettu vuonna 1821, sieltä on valmistunut monia kuuluisuuksia kuten Leonard Cohen, ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau, mutta myös kolme nobelistia, joista kuuluisin on fysiikan nobelisti Ernest Rutherford. Jutussa tietenkään ei näitä tietoja ole, vaan kaivoin ne muualta, itse jutussa selvisi, miksi kihlaus purkautui. Evelynin avioliitto oli rakkausavioliitto, kuten myös tuleva Elmer Owenin avioliitto, hän menee naimisiin morsiusneiti Marnie Marchin kanssa.

Tiessä eiliseen käydään läpi ihmisten avioliittoja, tukahdutettuja tunteita, kaunoja ja ihastumisia.

Tällä bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen
*****
L.M. Montgomery (1874-1942) oli kanadalainen kirjailija. Tämän kirjan lukeminen on hyödytöntä, jos ei ole lukenut Anna-sarjaa. Tässä niiden bloggauksiin linkit
Annan nuoruusvuodet
Anna-sarja, alkuperäinen ja myöhemmin kirjoitetut osat,  

Montgomery täydensi itse 1930-luvulla Anna-sarjaa vielä teoksilla Anna opettajana ja Annan perhe, jotka sijoittuvat järjestyksessään neljänneksi ja kuudenneksi. Luultavasti kirjojen syntyyn vaikuttivat 1929 pörssiromahdus ja nostalgian kaipuu, ei kirjoittamisen palo. Sen sijaan viimeinen kirja vasta myöhemmin julkaistu Annan jäähyväiset on hyvä paikoin erinomainen kokoomateos, ei tosin lasten eikä nuorten kirja, mutta sisältää osin samoja novelleja kuin tämä, mutta myös sodassa kuolleen Walterin runoja.

Lucylla oli itse kolme poikalasta, joista tosin keskimmäinen syntyi ja kuoli vuonna 1914. Lucy oli ollut kihloissa muutaman miehen kanssa. Ensimmäisen Anna-kirjansa hän julkaisi 34-vuotiaana vuonna 1908, ensimmäisen lapsen hän sai "vasta" 1912, eli oli minusta varsin vanha silloiseksi ensisynnyttäjäksi.

Lucy Maud oli siis "vain" ihminen, mutta hieno kirjailija ja vielä hienompi tyttökirjailija, jonka toinen huippu tuotos on Runotyttö -trilogia myös Sininen linna on tolkun teos.

Charles Bukowski: Naisia

Charles Bukowski: Naisia, alkuteos Women 1978, suomentanut Rauno Ekholm, suomennoksen tarkastanut Seppo Lahtinen, Sammakko 2008. Kannen valokuva  skannattu, alkuperäisen valokuvan copyright Joan Gannij, Ulkoasu Riikka Majanen.

Charles Bukowskin Naisia päähenkilö on Henry "Hank" Chinaski, kuten hänen Bukowskin läpimurtoromaanissa  Postitoimisto sama vahvaa ilmaisu jatkuu. Päähenkilö naputtelee öisin romaaneja, ryyppää päivät ja tapailee naisia. Ensimmäinen on  Lydia Vance, jolla on kaksi lasta, ja jota naista Chinaski haluaa. Lydia veistää Chinaskista patsaan, johon saa tämän juopon nenän ja marakatinsuun. Chinaski tekee analyysin Lydiasta.
-Tiedän tragediasi
--
-Sinulla on iso pimp?a
--
Senkin retale, hän sanoi. Todistan, että olet väärässä ss.15-16
Todistaminen alkaa, mutta keskeytyy Lydian lapsen Lisan koputtaessa ovelle. Chinaskin ja Lydian suhde alkaa. Se perustuu pitkälti naimiseen, jota Lydia haluaa harrastaa enemmän, Chinaski on 50-vuotias, ja hänen aikansa kuluu paljon juomiseen ja oksenteluun. Ilmeisesti lapset ovat pääosin Lydian entisellä miehellä, koska Lydia juo, nai ja tappelee, hän on suhteen mustasukkainen ja väkivaltainen osapuoli. Hank yrittää irrottautua Lydiasta, ja rakentaa suhdetta eri naisten kanssa, yleensä kaikki loppuu Lydian väliintuloon, tai Lydian väkivaltaan.

Chinaskin elämään kuuluu siis naiminen, juominen ja notkuminen, mutta herra myös kirjoittaa, ja saa paljon ihailijakirjeitä naisilta, jotka pitävät miehen teoksista. Yksi niistä on 28-vuotias Mindy, jonka "pimp?an" Chinaski huomaa  hänelle liian suureksi. Myös Lydian väkivalta lopettaa  Mindyn ja Hankin suhteen ja kuten kaikki arvaavat myös Lydian ja Hankin suhteen. Hankin ja Lydian kujanjuoksu jatkuu Utahissa, mutta kun Hank kompastuu puhelimen johtoon, ja ilmoittaa olevansa estynyt tarjoamasta fyysisiä palveluja Lydialle, tämä raivostuu ja heittää Hankin autosta. Lydia tulee rikkomaan paikkoja, mutta tulee raskaaksi toisen miehen toimesta.

Jälkimmäinen osa kirjasta toistaa kuviota. Naiset ottavat kirjeitse yhteyttä kirjailija Chinaskiin, jota he ihailevat, ja haluavat itse kirjoittaa kirjoja. Muutaman kirjeen jälkeen he lentävät paikalle. Chinaski juo, ja nai naisia, naiset käyttävät lääkkeitä, huumeita ja heillä on vähintään lapsi, usein myös mies, kuten Tammiella, nuori lääkekoukussa oleva nainen, jolla on pieni Dancy-poika, ja joka nai Chinaskin kanssa, kunnes lähtee matkoihinsa toisen kanssa ja vippaa rahat kirjoituskoneen ostamiseen.

Kirjan loppuosan Tanya on miltei kopio Tammiesta, tosin hieman nuorempi, hänellä on viisi vuotias lapsi, passiivinen mies kotona. Tammie on sangen aktiivinen "ratsastaja".

Chinaskin runon-luenta-matkat noudattavat myös vakiokaavaa, hän lentää paikalle, juo, on kännissä tilaisuudessa, nai jotain, ottaa shekin ja palaa Los Angelesiin, juo, nai, nai ja juo. Kirjassa käydään monenlaista kuviota läpi, ja eräs variaatio ovat saksalaishipit Hilda ja Gertrud, jotka ovat samaan aikaa pedissä. Kaikki pesät ovat käytössä, tai ainakin ykkös-, kakkos-, ja kolmospesä.

Kirjaa ei voi ruotia keskiluokan moraalilla. Chinaski perustelee naistulvaansa sillä seikalla, että hän pääsi ujoutensa ja kasvatuksensa vuoksi varsin myöhään naisen makuun, sen lisäksi hän kirjoittaa; "hyväksyn heidät sellaisena kuin he olivat, ja rakkaus oli harvinaista ja kiven takana". s.115.

Bukowskin romaanin Naiset ilmaisu on erittäin vahvaa, ja minusta rehellisen tuntuista. Kirjan pitkä mitta turruttaa lukijan moraalisen pahennuksen, Chinaski ja hänen naisensa toteuttavat vain viettejään nykysuurkaupungissa.

 ***
Henri Charles Bukowski (1920 - 1994) syntyi Saksassa (Heinrich Karl Bukowski -nimisenä), mutta muutti Los Angelesiin kahden vanhana. Bukowski oli myöhemmin töissä postissa, ja viihtyi laukkaradalla pelaten, kirjaiija joi myös paljon viinaa. Charles Bukowski oli sangen tuottelias kirjailija.

Osallistun Naisten viikon haasteeseen täällä.

Margaret Atwood: Orjattaresi

Margaret Atwood: Orjattaresi, alkuteos, The Handmaid's Tale 1985, suomentanut  Matti Kannosto, Tammi, Bon-pokkari  2017, sivumäärä 436.

Tarinan minäkertoja nimetön nainen asuu Gileadin epädemokratiassa. Gilead on kiihkouskonnollinen valtio USA:n tilalla tai alueella, jossa käydään ainakin jonkin asteista sisällissotaa. Ilmenee, että maa on saastunut myrkyistä ja ydinvoimaonnettomuuksien vuoksi se on myös radioaktiivinen. Teos käsittelee suoraan naisten alistettua asemaa, mutta karulla tavalla luotaa myös menneisyyden kulutusyhteiskuntaa ja naisten raiskajaisia. Kirjan loppututkielma tosin  paljastaa välillisesti, ettei tämä ole kuin etuoikeutettujen valtio, rivimiehet ovat pelkkiä sätkynukkeja.

Kirjan kertoja on orjatar. Orjattarien täytyy pukeutua punaiseen, ja peittää kasvot valkoisilla siivillä. Orjatar on arvokasta omaisuutta, hän on synnyttäjä. Synnyttäjät ovat arvossaan, sillä myrkkyjen ja radioaktiivisuuden vuoksi vain harva voi saada lapsia, ja vielä harvempi terveitä.

Päähenkilön kertomuksessa vuorottelee näkökulma entisessä elämässä, missä hänellä on ollut Luke -niminen mies ja oma lapsi. Olot ovat nopeasti huonontuneet ja perhe on päättänyt paeta. Matka tyssää rajalla. Orjattaren huolta lisää se, että hän ei tiedä äitinsä, miehensä eikä tyttärensä olinpaikkaa eikä kohtaloa.

Gilead on diktatuuri. Maa on saastunut myrkyistä ja radioaktiivisista vuodoista. Avointa tiedotusvälineitä ei ole, mutta on käynnissä sekä sisällissota, johon lähetetään miehiä. Lisäksi on siirtokuntia, jonne ihmisiä lähetetään pakolla, siivoamaan myrkkyjä ja kuolemaan niihin.

Gileadissa on komentajia, joiden omaisuutta orjattaret ovat. Muitakin naisia on palveluksessa. Komentaja yhtyy orjattarensa kanssa säännöllisesti rituaalin mukaan päämääränä hedelmöitys. Muun ajan orjattaret käyvät kaupoissa. Kirjoja ei ole, lukea ei saa, eikä saa puhua muiden naisten kanssa. Diktatuurin tapaan urkkijoita ja ilmiantajia riittää. Niskoittelijat tapetaan hirttämällä, ja ruumiit sijoitetaan näkyville. Teloitukset tapahtuvat yhteistilaisuuksissa.

Juonen tapahtumia en avaa kuin yleisellä tasolla. Naisilla on omat maanalaiset verkostot, sekä Mayday-liike. Komentajilla on myös salainen elämä, jonne päähenkilö pääsee mukaan ja se avaa uusia näkymiä Gileadin miesten vapaa-ajan viettoon.

Kirjan päätös jää epäselväksi, haluan itse ajatella että nainen pelastui.

Margaret Atwoodin Orjattaresi on dystopian kuvauksena varsin tavanomainen, mutta sen vahvuus on naisnäkökulmassa. Kirjan naiset ovat aina olleet syrjittyjä. Ennen vallankumousta on ollut yliseksuaalinen kulttuuri, ja paljon joukkoraiskauksia. Gilead toimii ohjenuorana Mooseksen kirjat kirjaimellisesti. Orjattaren idea selitetään jo ennen tarinaa ja on peräisin ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Raakel sanoi (Jaakobille, joka on Eesaun veli): "Tuossa on orjattareni Bilha. Tee hänen kanssaan lapsia, jotka tulevat minun omikseni. Näin minustakin voi tulla äiti". Bilha synnytti lapset, jolle Raakel antoi nimet Dan ja Naftali. Rakelin sisar Lealla oli lapsia Jaakobin kanssa, mutta Lea antoi miehelleen vaimoksi orjattarensa Silpan, joka synnytti myös pojan, mutta vanhana Lea synnytti vielä lapsia Jaakobille.
Teoksessa viitataan myös ensimmäiseen Mooseksen kirjaan, esimerkiksi siellä lukee "Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen vaimon kanssa, molemmat on surmattava, sekä nainen että mies, joka hänen kanssaan makasi. Hävittäkää paha keskuudestanne".

Kirja on siis varsin ajankohtainen naisten oikeuksien vuoksi. Tämän kirjan dystopiassa abortit ovat kiellettyjä, vaikka myös epämuodostuneita lapsia syntyy paljon. Diktatuurin tai vallankaappauksen syitä ovat sota, ja  maapallon saastuminen.

On minusta hyvinkin oletettavaa, että kun ilmastonmuutos pallollamme etenee, myös demokratiaan tulee paineita, myös ihmisoikeudet ovat vaarassa. Meillä on hyvin vähän aikaa....

*****
Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on kanadalainen kirjailija, joka on pitkän uransa aikana kirjoittanut yli 40 teosta ja saanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja. Tästä on tehty tv-sarja, joka on lisännyt kirjan suosiota. Itse en ole sarjaa katsonut. Orjattaresi kirja sai jatko-osan mainion Testamentit.

Margaret Atwoodin MaddaAddam-trilogia on myös hyytävän hyvä:
Oryx ja Crake
Herran tarhurit
Uusi maa


Osallistun Naisten viikon haasteeseen täällä.

Robert Murphy: Villihanhet kutsuvat

Robert Murphy: Villihanhet kutsuvat, alkuteos Wild Geese Calling 1966, suomennos Eila Metsänen, Otava 1972, sivumäärä 93.

Tämä kirja on luultavasti kirjoitettu lapsille ja tarkastelee kanadanhanhipariskunnan muuttoa Meksikonlahdelta pohjoiseen ja muuttoa etelään ...

Kanadanhanhi on iso hanhilintu, joka elää Pohjois-Amerikassa, siitä on erikokoisia alalajeja, tämän kirjan yksilöt painavat viitisen kiloa, lintu elää yli 10 vuotiaaksi ja jopa 20 vuotiaaksi, se on pariuskollinen.

Kirjan "päähenkilöt"ovat uros ja naaras kanadanhanhi. Hanhet oleilevat paljon rauhoitusalueilla Texasin rannikolla Meksikonlahdella. Aransasissa suojelualueella on myös trumpettikurkia, joita alueella on 17, ja kanta on ollut tuolloin 240, nyt kanta on 380 yksilöä, hyvin harvinainen ja uhanalainen lintu siis. Alueella on linnuille viljelty pelto! Ennen pohjoiseen muuttoa hanhiuros joutuu verkkoon, mutta se vain rengastetaan. Matkalla pohjoiseen on kiperiä paikkoja, erään lajitoverin lävistää ihmisen nuoli.

Pohjoisessa pesintä tuottaa kuusi munaa ja poikasta, uteliaimman tappaa minkki. Paluumuutossa uros saa luodin siipeensä, ja se joutuu nuoren pojan Danin tarhaan. Dani kiintyy hanheen, mutta hän ymmärtää, että hanhi on villieläin, ja keväällä hän päästää uroksen hanhiauran jatkoksi, jossa naaras halkoo tuulta ja heidän tarinansa jatkuu.

Kirjassa on mustavalkoisia piirrettyjä kuvia.

Kirja on suunnattu lapsille. Nykylapset näkevät Suomessakin etelän kaupungeissa sekä valkoposkihanhia että kanadanhanhia niin paljon hiekkarannoilla, nurmikoilla ja oraspelloilla, että hanhien kohtalo ei ehkä samalla tavalla heihin tehoa, kuin kirjan ilmestymisajankohtana 1970-luvun alussa.

Itse asiassa minusta hanhia on jo liikaa, tai paremminkin niiden reviiri on väärä. Nämä hanhet ovat valkoposkihanhia, ja ovat aivan kerrostalon vieressä, mutta sulautuvat aika hyvin taustaan. Monilla paikoilla on myös ulosteongelma, varsinkin kanadanhanhet pitävät hiekkarannoista, ja jätösongelma on melkoinen. Oraspelloilla hanhilauma myös nyhtää orasviljaa.

Naantalissa näitä on riesaksi asti.

Birdlife (täällä) on huolissaan merihanhikannasta, jota on verottanut metsästys, ja huonot pesimävuodet.  Suomen riistakeskus viime vuonna (täällä) pitää kantaa runsaana. Kanadanhanhea saa metsästää tämän tiedotteen mukaan. Valkoposkihanhi on rauhoitettu (Suomen riistakeskuksen sivu).

Paul Auster: New York -trilogia

Paul Auster: New York -trilogia, alkuteos The New York Trilogy 1987, suomentaneet Jukka Jääskeläinen ja Jukka Sirola, Tammi 2018, sivumäärä 383.

Paul Auster yhdisti pienoisromaanit Lasikaupunki (City of Glass, 1985), Aaveita (Ghosts, 1986)  ja Lukittu huone (The Locked Room, 1986)  New York -trilogiaksi 1987, kirjalle oli vaikea löytää kustantajaa, mutta se siis ilmestyi.

Tarinat liittyvät teemoiltaan yhteen ja tapahtuvat kaikki New Yorkissa, vaikka päähenkilöt ja ajankohdat ovat erilaisia. Tarinoissa jonkun päähenkilöiden minuus häilyy, niissä esiintyy jokaisessa yksityisetsivä, niissä puhutaan baseballista ja tarinoissa avainesine on punainen muistikirja.

Lasikaupunki
Tarinan päähenkilö kirjailija Daniel Quinn on hukassa. Quinnin vaimo ja poika ovat kuolleet. Quinn kirjoittaa enää salanimellä William Wilson jännityskirjoja, joiden yksityisetsivä on Max Work. Quinn on kiinnostunut baseballista. Tarinan ensimmäinen käänne tapahtuu sivulla 15 "hän sattui olemaan paskalla kun puhelin soi". Soiton seurauksena Quinn tutustuu Virginia Stillmaniin, jonka mies Peter Stillman, on joutunut tiedemiesisänsä koekaniiniksi lapsuudessaan. Isä oli tuolloin eristänyt pojan. Poika oli otettu huostaan ja oli myöhemmin opetettu puhumaan, ja ihmisen tavoille. Isä suljettiin laitokseen. Lasikaupungin rationaalinen juoni, kertoo miten yksityisetsivää leikkivä Daniel Quinn yrittää suojella poikaa isältä (joka päässyt laitioksesta), ja Quinn seuraa vanhempaa Peter Stilmania, puhuu hänen kanssaan, ja kadottaa tämän. Sen jälkeen Quinninn kadottaa itsensä, ja minuutensa. Virginia Stillman puhuttelee Quinnia Paul Austeriksi. Quinn leikkii Austeria, ja käy tämän luona. Quinn kirjaa sekavia havaintoja punaiseen muistikirjaansa. Siellä on huomioita vanhemman Peter Stillmanin Eedenin puutarhan ja Baabelin tornin tutkimuksista, ja havaintoja Cervantesin Don Quijotesta. Lasikaupunki -nimeä en ymmärtänyt, mutta sanahelinää, ja tyhjää pölinää ainakin on kovin monta sivua.

Aaveita
Aaveita -tarina alkaa helmikuun kolmas vuonna 1947 ja tarinan kertoja ilmaisee sen tapahtuneen menneisyydessä.  White haluaa, että  Blue seuraa ja pitää silmällä Black-nimistä miestä. Seuraaminen on intensiivistä, ja raportit lähetetään Whitelle, joka lähettää  shekkejä. Kuten Lasikaupunki -tarinassa, tässä Whiten minuus ja ihmissuhteet hajoavat. Jäljitys kestää ainakin yli vuoden, ja Bluen mainitsema tuleva rouva Blue, löytää toisen ja on entinen tuleva rouva Blue. Blue pohtii baseballia, ja pohtii Jackie Robinsonia, joka siis debytoi ensimmäisenä afroamerikkalaisena baseball-pelaajana liigassa maailmansotien jälkeen Brooklyn Dodgersissa. Blue tutustuu myös 1854 kirjoitettuun Henry Davis Thoreaun teokseen Walden, jossa ollaan yksin metsässä. Näitä pohdiskeluja Bluen pää ei tunnu kestävän. Kun raportteja on lähetetelty, ja punainen muistikirja on täynnä, purkautuu toiminta väkivallaksi. Tässäkin jutussa mainitaan uloste "oli vaikea jutella, kun edessä oli potallinen ulostetta". s.216.
Tarinassa leikitellään väreillä. Blue seuraa Blackia, on saanut tehtävän Whitelta. Bluen mentori on ollut Brown. Blue asuu Orange-kadulla, ja baarimikkona on Red. Erään poliisietsivän nimi on Gold.
Aave -sana mainitaan ainakin kerran "aineellistunut aave ja entinen tuleva rouva Blue" s.204.


Lukittu huone
Tarina on alkanut seitsemän vuotta aiemmin, kun nimetön kertoja saa kirjeen nuoruuden ystävänsä Fanshawen Sophie-vaimolta. Herra Fanshawe on ollut kadoksissa puolisen vuotta, vaikka kotona on hehkeä vaimo ja kolme ja puolikuinen vauva Ben. Fanshawe on  ajelehtinut, lopettanut opiskelut, hankkinut vapautuksen armeijasta, ja ollut hanttihommissa ulkomailla. Avioliitossakaan heppu ei ole ollut helppo siippa. Fanshawe on ollut tuottelias kirjailija, mutta tuotokset ovat päätyneet pöytälaatikoon. Kertoja on varttunut yhdessä Fanshawen kanssa, Fanshawe on ollut jo poikana oman tiensä kulkija. Kertoja mainitsee yhtenä ystävänsä urotekona sen, että Fenshawe johdolla molemmat menivät bordelliin menettämään poikuutensa saman naisen kanssa - Fenshawe tietenkin ensin. Tämä kuvatkoon Fanshawen moraalia.
Sophia-vaimo antaa kirjallisen materiaalin kertojalle, joka on lupaava reportteri. Luettuaan materiaan hän lähettää sen kustantajalle. Fanshawen pääteos on Mikämaa, joka tietenkin viittaa Peter Paniin, ja osaltaan selittää Fenshawin oikullista ja lapsekasta persoonaa. Päähenkilö saa nimettömän kirjeen, Fenshawelta, jonka luultiin kuolleen, Fenshawe kehottaa naimaan vaimonsa Sophien, näin tapahtuukin, ja jo aiemmin "alapään maailma nousi pintaan". s, 299, perheenlisäystäkin tulee. Fenshawen kirja julkaistaan ja kertoja tekee siitä jutun. Arvostelut ovat hyvät, ja myyntikin ja muutkin Fenshawen tuotokset julkaistaan.... Kertoja alkaa kirjoittaa Fenshwen elämänkertaa, ja asioita nousee ylös. Tulee toinen kirja ja tapaaminen. Lopussa lukitussa huoneessa tai sen oven takaa saadaan osittaisvastauksia. Lukittu huone on varsin suora tarina, pisin ja ehein trilogian osista. Sophie on miehensä kadottua usuttanut Fenshawen perään Quinn-nimisen yksityisetsivän. Tässä tarinassa Fenshawen kuuppa himmenee lopullisesti, ja hän on houraillut punaiseen muistikirjaansa kirjallista tilinpäätöstä. Baseballista puhutaan tai Boston Red Sox mainitaan jutussa, joukkue on muuten voittanut maailman liigan vuosina 1903 (Boston American nimellä), 1912, 1915, 1916, 1918, ja pitkän tauon jälkeen vuosina 2004, 2007, 2013, ja  2018, on siis sarjan hallitseva mestari.

Paul Auster on tuskin New York -trilogiassaan vielä parhaimmillaan, mutta varsinkin Lukittu huone on hieno tarina. Austerin kerronnassa on samaa muistiin ja katoamiseen liittyvää tematiikkaa, kuin on nobelisti Patrick Modianolla. Kun Modianon teoksissa poraudutaan menneiden tapahtumien muistoihin ja haamuihin, Austerilla yksinäisyys on hallitseva. Sekä Auster että Modiano käsittelevät päähenkilöidensä pakonomaista käytöstä, mutta kiintopiste ja suunta ovat eri kohdalla tapahtumien aikajanaa. Minusta sekä Modianon että Austerin tarinoissa on havaittavissa kirjailijoiden omia heijastumia.

*****
Yhdysvaltalainen Paul Auster (1947-2024) oli tunnettu ja suosittu kirjailija.

Matthew Bunson: The Complete Christie, An Agatha Christie Ensyclopedia

Matthew Bunson: The Complete Christie, An Agatha Christie Ensyclopedia, Gallery Books 2000, sivumäärä 454.

Tämä kirja porautuu Agatha Christien (1890 - 1976) kirjoittamiin kirjoihin ja on oikea ensyklopedia, eli kaikki on aakkosjärjestyksessä: teokset ja tarinoiden henkilöt. Aluksi on Agatha Christien elämäntarina pähkinänkuoressa. Agatha Christie syntyi Torquayssa 15.10.1890, perheen isä oli amerikkalainen liikemies, joka köyhtyi, kun Agatha oli 10-vuotias, ja menehtyi pian tämän jälkeen. Vuonna 1906 äiti lähetti Agathan viimeistelemään koulutuksensa Pariisiin. Ensimmäinen maailmansota syttyy, Agatha avioituu, saa lapsen, julkaisee ensimmäiset dekkarit, 1920-luvulla tulee vaikeuksia, ja ero.  Myöhemmin Agatha avioituu uudestaan ja on arkeologimiehensä kanssa Lähi-idässä, mikä on monen kirjan näyttämö.

Amerikkalainen Matthew Bunson (s. 1966) on tietokirjailija, ja historian professori, tämä on yksi hänen monista tietokirjoistaan, muttei varmasti huonoin. Hän on listannut kaikkien julkaisujen perustiedot, henkilöt, pääjuonen, mutta ei murhaajia, eikä motiiveja paljasteta.

Aakkosissa ensimmäinen kirja on The A.B.C. Murders, eli Aikataulukon arvoitus, se julkaistiin vuonna 1936, ja siinä Poirot ratkaisee arvoituksen, jossa aakkosten mukaan valitaan paikkakunta ja murhattava, lisäksi murhaaja varoitta Poirotia. Toinen esitelty teos on Agatha Christien salanimellä Mary Westmacott kirjoittama Absent in the Spring,  joka julkaistiin 1944,  siinä päähenkilö Joan Scudamore jumittuu autiomaahan junan hajottua, ja luotaa elämäänsä.

Näin käydään läpi kaikki teokset, joista tärkein oli varmaankin  Stylesin tapaus läpimurtoteos, jossa myrkytellään ja esitellään belgialainen Hercule Poirot. Agatha itse toimi sodan loppuaikana sairaalan apteekissa,ja  Torquayssa oli belgialaisia sotapakolaisia, josta hän  kehitti Hercule Poirot'n ja hänelle uskollisen ystävän Hastingsin, joka on vain kahdeksassa pitkässä jutussa, mutta monessa lyhyttarinassa. Tässä tietokirjassa Poirotin hahmoa on avattu kymmenen sivun verran, lisäksi kreivitär Vera Rossakoffia on esitelty varsin laajasti, vaikka hän esiintyy  lähinnä Neljässä suuressa, sekä Herculeen uroteoissa. Rossakoff on Poirot'n suuri ihastus. Neiti Marplea on esitelty viiden sivun verran.

Kaikki hahmot on esitelty, myös koira Bob, joka on dekkarissa Mykkä todistaja, Hastings pitää koirasta.

Hahmot on pääosin esitelty tarkasti. Ihmettelin, miksi Roger Ackroydin murhaa kommentoiva Caroline Sheppard on mainittu nuoreksi, kun minusta hän on sangen vanha, ja vanha vanhapiika, joka on vain kotona. Esiteltäessä Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä esiintyvä Egg eli Hermione Lytton Gore, väitetään hänen teeskentelevän rakkautta Sir Charlesiin, minusta hän oli hyvin ihastunut tähän.

Murhaajia ei paljasteta, mutta ne voi joskus päätellä jutun mitan ja sävyn perustella. Murhaajista yksi yllättävimmistä on dekkarissa Väärän vänkyrä talo iljettävin dekkarissa Ikiyö. Iljettäviä on useampikin, oikeastaan kaikki.

Tämän jälkeen on esitelty kaikki näytelmät, ja filmit. Agatha Christie esiintyi viimeisen kerran julkisuudessa vuonna 1974 Idän pikajunan arvoituksen "kutsuvierasnäytöksessä". Tässä versiossa Albert Finney esittää Poirot'a, filmissä on isoja tähtiä, kuten Lauren Bacall rouva Hubbardina, Ingrid Bergman Gretana, Jacqueline Bisset, Sean Connery, John Gielgud, Anthony Perkins, ja Vanessa Redgrave, ohjaaja oli Sidney Lumet. Filmin ennakkonäytöksessä oli Dame, mutta myös kuningatar Elizabeth II. Oscar-ehdokkuuksia satoi, ja Ingrid Bergman voitti naissivuosa-oscarin, muutenkin filmi oli menestys, palkintoja, ja yleisöä tuli. Vuonna 1978 filmattiin Kuolema Niilillä, siinä Peter Ustinov näytteli  Poirot'a, filmi oli myös tähtiä täynnä Bette Davis, Lois Chiles, Mia Farrow, Angela Lansbury, ja David Niven, elokuva ei kuitenkaan ollut yhtä iso menestys kuin Idän pikajunan arvoitus, mutta puvustuksesta tuli Oscar-pysti.

Lopussa on erilaisia listoja, kuten kaikki tarinat, missä on Hercule Poirot, neiti Marple, Tommy ja Tuppence, rouva Ariadne Oliver, tarkastaja Battle, eversti Race, Parker Pyne, Harley Quinn, komisario Japp sekä kapteeni Hastings.

Olen kerännyt itse alle bloggauksiani Agatha Christien dekkareista, lyhytjutuista, ja näytelmistä, Mary Westmacott -teokset.

Agatha Christien teokset ja bloggauspäivä 
Poirot
Poirot ja Hastings
Stylesin tapaus 1920, Poirot ja Hastings, blogattu 6.11.2014
Golfkentän murha 1923, Poirot ja Hastings, blogattu 17.6.2015
Neljä suurta 1927, Poirot ja Hastings blogattu 2.4.2015
Vaarallinen talo 1932, Poirot ja Hastings, blogattu 15.7.2015
Lordin kuolema 1933, Poirot ja Hastings, blogattu 5.3.2015
Aikataulukon arvoitus 1935 Poirot ja Hastings, blogattu 3.11.2013
Mykkä todistaja 1937, Poirot ja Hastings, blogattu 22.6.2015
Esirippu, Poirotin viimeinen juttu 1975, Poirot ja Hastings, blogattu 11.2.2014

Poirot
Roger Ackroydin murha 1926,  blogattu 25.12.2013
Sininen juna 1928,  blogattu 17.7.2015
Idän pikajunan arvoitus, 1934 Poirot, blogattu 24.11.2013
Lentävä kuolema 1935,  blogattu 6.6.2015
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä 1935, blogattu 19.8.2015
Murha Mesopotamiassa 1936, , blogattu 29.7.2012
Kuolema Niilillä, 1937,  blogattu 8.8.2011
Hänet täytyy tappaa 1938,  blogattu 10.5.2015
Simeon Leen testamentti 1938,  blogattu 11.6.2014
Mabellen kahdet kasvot, 1940,  bloggauspäivä 28.2.2015
Teetä kolmelle 1940, blogattu 27.7.2015
Varjossa auringon alla 1941,  blogattu 1.9.2013
Viisi pientä possua 1943, blogattu 1.7.2015
Kohtalokas viikonloppu 1946,  blogattu 18.2.2015
Vuoksi ja luode 1948, blogattu 16.8. 2015
Hautajaisten jälkeen 1953, blogattu 14.8.2015
Neiti Lemon erehtyy 1955, blogattu 1.7.2015
Kissa kyyhkyslakassa 1959, blogattu 11.3.2015
Kellot 1963,  blogattu 11.8.2015

Poirot ja Ariadne Oliver
Kortit pöydällä 1936, Poirot, Ariadne Olivier, tarkastaja Battle, blogattu 21.7.2015
Rouva McGinty on kuollut 1952, blogattu 29.7.2015

Kuolleen miehen huvimaja 1956, blogattu 1.5.2015

(sekä Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus)

Kolmas tyttö 1966,  blogattu 7.7.2015
Kurpitsajuhla 1969,  blogattu 27.11.2014
Norsun muisti 1972,  blogattu 24.8. 2015

Neiti Marple jutut
Murha maalaiskylässä 1930, blogattu 11.11.2014
Kolmetoista 1932, novelleista koostuva kertomus, blogattu 18.9.2015
Ruumis kirjastossa 1942 blogattu 22.10.2015
Syyttävä sormi 1943, blogattu 13.8.2014

Kuolema ilmoittaa lehdessä 1950, blogattu 6.4.2012
Neiti Marplea ei petetä 1952, blogattu 8.9.2015
Salaperäiset rukiinjyvät 1953, blogattu 5.11.2015
Paddingtonista 16.50 1957, blogattu 16.9.2015
Tuijottava katse, 1962, blogattu 22.1.2015
Lomahotellin murhat 1964,  blogattu 9,12,2014
Bertramin hotellissa 1965, blogattu 17.11.2015
Neiti Marple koston jumalattarena, 1971,  blogattu 9,12,2014

Neiti Marplen viimeinen juttu , 1976 blogattu 19.2.2014

Tommy ja Tuppence -kirjat:
Salainen vastustaja 1922,
Rikos yhdistää, 1929 (1986)
Salomonin tuomio, 1941
Eipä aikaakaan niin voi kauhistus 1968
Kohtalon portti 1973.
Kaikista  bloggaus 19.10.2012

Chimney
Rakkauskirjeiden salaisuus 1925, tarkastaja Battle, blogattu 1.12.2013
Seitsemän kellon salaisuus 1929, tarkastaja Battle,  blogattu 1.12.2013

Ariadne Oliver
Totuus Hallavan hevosen majatalosta 1961, Ariadne Oliver, blogattu 6.8.2014

Dekkarit
Ruskeapukuinen mies 1924, blogattu 6.10.2015
Kuolema lähettää viestin, 1931, blogattu 4.12.2015
Askel tyhjyyteen 1933, blogattu 4.10.2015
Eikä yksikään pelastunut 1939, blogattu 4.4.2011

Neiti Pinkertonin salaisuus 1939, blogattu 29.9.2015
Kohti nollapistettä 1944, tarkastaja Battle, blogattu 12.4.2015
Helmeilevä kuolema 1945 blogattu 31.10.2015
Kaikki päättyy kuolemaan 1945, blogattu 29.9.2015
Väärän vänkyrä talo 1949, blogattu 13.9.2015
He tulivat Bagdadiin 1951, blogattu 9.12.2015

Määränpää tuntematon 1954, blogattu 11.12.2015

Syyttömyyden taakka 1958, blogattu 15.10.2015

Ikiyö 1967, blogattu 3.9.2014
Salaperäinen matkustaja 1970, blogattu 3.11.2015

Mary Westmacott -teokset
Mary Westmacott Giant's Bread, 1930
Mary Westmacott Unfinished Portrait, 1934
Mary Westmacott Absent in the Spring, 1944, blogattu 14.1.2015
Mary Westmacott The Rose and the Yewtree, 1948
Mary Westmacott A Daughter's a Daughter, 1952
Mary Westmacott The Burden, 1956.
Bloggaus kaikista 22.9.2015

Novellikokoelmat
Poirotin varhaiset jutut, 1924, blogattu 25.8.2015
Särkyneen peilin arvoitus (ja kolme muuta lyhyt juttua), 1937 blogattu 23.8.2015
Herkuleen urotyöt, myös nimellä Poirot parhaimmillaan, 1947, blogattu 21.8.2015
Seikkaileva jälkiruoka, 1960, blogattu 25.7.2015
Poirotin lyhyet jutut, 1974  blogattu 25.8.2015
Kirstun arvoitus, 1997, blogattu 25.7.2015

Herra Quin esittäytyy 1930. blogattu 8.10.2015
Kuoleman koira, 1933,  blogattu 28.10.2015
Agatha Christie: Listerdalen arvoitus 1934, blogattu 1.12.2015
Parker Pyne tietää kaiken, 1934, blogattu 10.112015
Hiirenloukku (1948) blogattu 20.9.2015
Toinen kutsu, 1991, blogattu 22.11.2015

Christien näytelmät kirjoittanut kirjoiksi Charles Osboune
Charles Osbourne: Hercule Poirot ja salainen kaava bloggaus 16.7.2015 
Charles Osbourne: Seitti, bloggaus 26.11.2015
Charles Osbourne: Odottamaton vieras, bloggaus 29.11.2015

Muuta aiheeseen liittyvää
David Suchet: Hercule Poirot ja minä, blogattu 31.8.2015
Jered Cade: Agatha Christie katoaa, blogattu  14.12.2015
John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat ja salaiset muistikirjat, blogattu 20.12.2015

Agatha Christei: An Autobiography, blogattu 22.12.2015

Josephine Tey: Murha lippuluukulla

Josephine Tey: Murha lippuluukulla, alkuteos The Man in the Queue,1929, suomentanut Kristiina Drews 1984. WSOY, Sapo-sarja 286. sivumäärä 271.

Kirjan alussa kuvataan tungeksivaa jonoa Woffingtonin teatterin edessä, kaikkia kiinnostaa musikaali Etkös tiennyt? jonka pääosissa ovat ihana neiti Ray Marcable ja Golly Golan. Yht'äkkiä lippuluukulla mies lyyhistyy maahan, ja huomataan, että miehen selkään on painettu kahvaa myöten koristeellinen stiletti.

Scotland Yardin komisario Grant ottaa tutkinnan ohjat käsiinsä, hän kuulustelee silminnäkijät ja  musikaalin väkeä. Oikeuslääkäri analysoi murhaajan voimakkaaksi vasenkätiseksi ja voima viittaisi, että on etsittävä miestä. Kuollut mies oli taas vaaleatukkainen, ruskeasilmäinen, hoikka ja keskimittainen. Hänellä on hyvät mutta kuluneet vaatteet. Miehen taskussa on armeijan vanha revolveri, joka on ladattu. Kukaan ei tunnista miestä, kadonneeksi ilmoitettujen tuntomerkit eivät täsmää vainajaan. Miehellä ei ole hallussaan mitään, mikä ilmaisisi hänen henkilöllisyyden. Kuolemansyyn tutkimus ei anna lisävaloa. Miehen hautaamiseksi lähetetään nimettömässä kirjekuoressa viisi viidenpunnan seteliä eli 25 puntaa, setelien jäljitys ei tuo suoraa ratkaisua.

Tämä on hyvä dekkari mutta dekkari, jonka rakenteessa ja ratkaisussa on jotain sellaista, mitä muissa dekkareissa ei ole. Sen vuoksi tätä ei voi juurikaan avata ratkaisun suhteen. Jotain voin kirjoittaa. Komisario Grant on syntynyt Keski-Englannissa, ja hän on isän puolelta skotti. Grant on poikamies, asuu vuokralla. Vuokraemäntä rouva Field uskoo Jumalan johdatukseen. Grant on tarmokas, mutta tuskailee tutkinnan hidasta etenemistä. Todellisuudessa tutkinta kestää vain kaksi viikkoa. Vainajan henkilöllisyys selviää, hän on vedonvälittäjä Bert Sorrell, ei rikosrekisteriä. Hänen kirjurinsa Lamont lähtee käpälämäkeen Skotlantiin. Josephine Tey oli itse skotti. Hän kuvaa skotteja sivulla 99: "Ovat kuin skotit. Niillä on keskinäiset kahinansa, mutta jos joku ulkopuolinen törmää siihen kuin heimoveljet koko maailmaa vastaan". Poliisi onnistuu selvittämään, että Sorrell ja Lamont ovat asuneet leskirouva  Everettin luona. Rouva Everett on kotoisin pohjois-Skotlannista, Ylämailta, jonne Grant lähtee 'kalareissulle' Finley-joelle. Skotlannin matkaa kuvataan tarkasti. Grant  menee pohjoiseen Invernessiin, mutta paikka on Skotlannin länsirannikolla Carninnishissa, tosin kuvitteellinen paikka vuonon pohjalla, kylässä on majatalo ja kirkko ja muutamia taloja. Maisema on kuin maalaus. Paikallispoliisi ajaa polkupyörällä ja paikkailee pyöränkumeja.

Grant lounastaa pappilassa, missä toimittajaksi tekeytynyt Lamont syö. Sivistyneen seurustelun jälkeen Grant yrittää pidättää Lamontia, mutta tämä heittää pippuria kasvoille, ja lähtee metsään karkuun, alkaa vimmainen takaajo, joka päättyy veneilyyn, ja Lamontin aivotärähdykseen. Lamont ei kuitenkaan ole syyllinen mihinkään, Grant ottaa miehen kiinni, mutta ei usko pohjimmiltaan hänen syyllisyytensä, eikä paikallinen neiti Dinmont, joka tulee Lontooseen vangitsemisoikeudenkäyntiinkin. Lamontin pidätys kuitenkin jouduttaa monin tavoin tutkintaa. Vainajan tavarat löydetään, ja sieltä löytyy ratkaisevia esineitä ja loppu on yllättävä.

Josephine Teyn Murha lippuluukulla on nokkela dekkari, jossa Scotlandin Yardin komisario Alan Grant on aluksi väärillä jäljillä, kunnes oikea syyllinen ilmaantuu maisemiin.

*****
Dekkareistaan tunnettu kirjailija skotti Josephine Tey (1896 - 1952) oli oikealta nimeltään Elizabeth Mackintosh. Hänen kirjoittama dekkari Ajan tytär on äänestetty vuonna 1990 parhaaksi "mystery novelliksi". Kunnianosoitus on tullut rikoskirjailijoilta (Crime Writers' Association). Josephine Tey  kirjoitti tarkastaja Grant dekkareita viisi, ilmeisesti vain kaksi on suomennettu.

Henrik Tikkanen: Majavatie 11 Herttoniemi

Henrik Tikkanen: Majavatie 11 Herttoniemi, puh 78 035,  alkuteos Bävervägen 11 Hertonäs Tel. 78 035, suomentanut Elvi Sinervo, WSOY 1976, sivumäärä 182.

Henrik Tikkasen teos Majavatie 11 jatkuu Kulosaarentie 8:sta  suoraan. Isä on kuollut, tuhkattu, ja nyt jaetaan olematonta omaisuutta, kaksoset saavat Kulosaaren asunnon, ja kertoja nipun tauluja, joita ei voi myydä, ja hopeisen hedelmäkorin, jonka kertoja myy myöhemmin lähtiessään kommunistirunoilija Arvo Turtiaisen kanssa Eurooppaan, kostealle reissulle. Turtiainen luonnehtii kertojaa nihilistiksi, ja kirjan alkusivulla on motto  "Nihilistille ei-mitään on sentään jotain". Teoksen sävy on varmasti nihilistinen. Italiassa kertoja lähtee omille teilleen, kun Turtiainen kuuntelee sosialistijohtajaa. Kertojalla on Italiassa on fyysinen suhde yleisen naisen kanssa, joka ei pääty hyvin.

Kirjan täyttää kolme K:tä eli ku??i, konjakki ja kynä. Ensimmäinen K on toimessa Italiassa, ja Suomessa, ennen omaa hääpäivää. Sen sijaan aviossa hieman vähemmän (ainoa mitä hän aviossa tarjosi oli erektio), lopussa ensimmäisellä K:lla on taas enemmän toimia. Myös muiden elimestä, ja elimen vierailukohteista on mainintoja. Konjakki ja muutenkin väkijuomat ovat paljon muisteltuja ja maisteltuja. Luultavasti kirjailija teki elämänuransa etupäässä kynällä (tai siveltimellä), tästä on vähemmän mainintoja. Kynä viuhuu kuitenkin Hufvudstadbladetin sivuilla, ja kuvia tekstittää Benedict Zilliacus.

Osoitetrilogian kakkososa aikana kirjailija asuu vaimoineen Majavatiellä Herttoniemessä kerrostalossa, mutta Kulosaari on keskiössä. Yhteiskunnan nokkamiehiä, taiteen huippunimiä esiintyy, mutta usein heidät esitellään epäonnistumisten kautta, kuka tekee konkurssin, kenen vaimo pettää, kenen äiti on kännissä.

Onnesta on yksi maininta: "Mikäli onnen voi sijoittaa johonkin maisemaan, oli onni tuossa edessäni sata metriä pitkällä hiekkarannalla, jossa me kävimme lapsina uimassa ... Hiekka oli lämmintä, kun kääntyi vatsalleen, tuntui reisien välissä lämminkutina ja  pieni tappi jäykistyi kovaksi".

Kirjan loppuosissa hän puhuu rakkaudesta, jopa hulluuteen asti, kohde ei ole tosin oma vaimo, mutta on vähän ajan päästä toisen vaimo.

Miljöö häilähtää taustalla, sota on jättänyt miehiin näkyviä ja näkymättömiä arpia. Lapsuus varjostaa kertojan kaksoisveljien elämää, eikä heilläkään mene hyvin, he menettivät äitinsä synnytyksessä. Tässä osassa kerrotaan myös kertojan äidin kuolemasta, välit eivät ole lämpimät. Perheen yllä leijuu kirous.

Kynän jäljestä puhutaan vähemmän, Tikkanen mainitsee Roomasta kertovat teokset, joista valmistettiin kirja, sekä piirrokset sanomalehteen. Kirjasta voi päätellä, että konjakkia juodaan, ja se aiheuttaa vatsaongelmia, mutta juovuksissa hän ei työskentele.

Henrik Tikkasen osoitetrilogian toinen teos Majavatie 11 Herttoniemi, jatkaa ja kertaa avausosan teemoja, ja on katsaus sodan jälkeisiin vuosiin, joitain tapahtumia kerrotaan jo vuodesta 1963. Kerronta on vähättelevää, välillä tarkkaa ja välillä palataan lapsuuteen ja sota-aikaan. Aikansa silmää tekeviä on paljon ja heistä mainintoja, henkilötietojen vuoksi en niitä lähde tähän kirjaamaan, mutta on mielenkiintoisia tapahtumia. Ainoa, jonka mainitsen, on presidentin puoliso Ester Stählberg, josta kirjan yleiseen kerrontaan nähden puhutaan vain hyvää, ja arvostavasti. Ester Ståhlberg perusti Pelastakaa lapset -järjestön, jonka kautta tässäkin hankitaan lapsia ilmeisesti adoptioon.

****
Georg Henrik Tikkanen (9.9.1924 - 19.5.1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija. Olen kokenut yllä olevan romaanina, en autenttisena (totena, aitona ja tyhjentävänä) kuvauksena Tikkasen perheestä, perheystävistä tai suvusta. Tikkanen tunnustaa teoksessa Yrjönkatu, että on tuonut vanhempiensa huonot puolet esiin, koska he itse näyttivät hyvät puolet vain. Todellisuudessa Henrik Tikkasen isä oli arkkitehti (lähde Wikipedia), mikä ei tule mitenkään tässä ilmi, Isä sai olympiapronssia Pariisin olympiakisoista, sekä hopea- ja pronssimitalin Antwerpenissa, tosin kaikki joukkuelajissa. Henrik Tikkasen isänisä oli taidehistorian professori J.J. Tikkanen, jonka isä Paavo puolestaan perusti Suomettaren. Henrikin äidinisä oli Lahden piirilääkäri ja valkoinen, ja veli tolstoilainen, en laita nimiä henkilötietojen takia.

Osoitetrilogia
1.Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26, Kruunuhaka

Jatko-osat
Yrjönkatu sekä
Henrikinkatu.