Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Olen lukenut kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa ja bloggaukset on ohjelmoitu valmiiksi.
Jokken kirjanurkassa julkaisen subjektiivisen objektiivisia arviointeja. Pyrin porautumaan pintakerroksen alle paljastaen sen, joka kiinnostaa tai ärsyttää minua. Ostan kirjat, jotka luen ja arvioin. Yhteystieto: jokken.kirjanurkka -väliin(at)tietty- gmail.com
Paavo Arhinmäen kirja alkaa käsittämättömästä MM-karsintalohkon päätösottelusta Suomi - Unkari Helsingissä 11.10.1997, missä Unkari tasoittaa sähellyksessä vesisateessa 1-1 lisäajalla, Suomen MM-jatkokarsintahaavet kariutuivat kuten sitä ennen ja sen jälkeen monta kertaa, kirjan nimi kaiken se kestää -viittaa siihen. Käsittämätön on ehkä väärä termi, sillä lisäajalla hyvät joukkueet tekevät usein ratkaisumaaleja.
Kirjassa Paavo kertoo lisäksi jalkapalloharrastuksestaan, ensimmäisistä näkemistään jalkapallo-otteluista, Arhinmäellä oli nuorena Pasilasta lyhyt matka harjoituskentille ja hän pelasi futista Ponnistuksessa, Kullervossa, Käpylän Pallossa ja lopuksi SaVassa.
Kirja on paljolti kuitenkin karsintaotteluiden selostusta, mutta sisältää mielenkiintoisia huomioita turvatoimista, hulinoinnista ja matkajärjestelyistä. Sen sijaan pidin kirjan sisältöön huonosti sopivana katsausta Kataisen hallituksen "hajoamisesta".
Kyllä tästä kirjasta maksoi mielellään 2 euroa, mutta täyttä hintaa en tästä maksaisi. Tiedän olevani pihi pummi, kun koluan alelaareja. Kirjan valokuvasivut ovat mukavia, valokuva esimerkiksi Sarajevon talviolympialaisten 1984 hylätyistä mäkitorneista on puhutteleva.
Kirjassa on myös hyvä henkilöstöhakemisto.
****
Miki Liukkonen: Vierastila, WSOY 2023, sivumäärä 554.
Miki Liukkonen (1989-2023) oli romaanikirjailija, joka elämänsä aikana julkaisi kolme runokokoelmaa ja viisi romaania, joista tämä Vierastila on viimeinen ja ilmestyi postuumisti, mutta on Liukkosen loppuunsaattama. Kirjassa on Liukkosen kustannustoimittaja Samuli Knuutin tunteikkaat loppusanat, jotka selittävät kirjan syntyprosessia.
Teoksen alussa päähenkilö keksijä Ren Dawn on kolmansilla treffeillä naisen kanssa. Renin on vaikea saada yhteyttä treffikumppaaniinsa, jonka nimeä ei edes tiedä tai ei tiedä, onko hän Anne vai Anneli. Ren kelaa omasta mielestään epäonnistunutta elämäänsä terapiakäynteineen ja jopa kaljuuntuvaa terapeuttia Poulpoulia, jota tuntuu vihaavan.
Kirjan tarina on rönsyävä. Juonta on turha analysoida, sillä se on absurdi ja hajanainen, mutta terapeutti murhataan. Ren lähtee matkalle Cancuniin Meksikoon, jossa koetaan omituisia tapahtumia. Anneli on formulakuskin kanssa. Ren tapaa alkoholisoituneen Senjan, kaikki jää kesken, ja Saksan kautta palataan kotiiin. Ren on keksijä, mutta keksinnöt ovat vähissä, toimivia tuskin lainkaan. ksiharvoista keksinnöistä vedenahmaisija aiheuttaa vesivahingon...
Juoneen pelmahtaa random-henkilöitä kuten Renin manageri Dufuette, Natsi-Saksaa ihaileva (?) Matias "Make" Liike, joka leikkaa Kim-nimisen henkilön siskonsa Gwynin näköiseksi, jolla on sisar Gwyn, eli Gwynejä on kaksi. ...
Suurin juonenkäänne on Renin naapurissa asuva kirjailijan paljastukset. Hän tietää Renistä kaiken, hän on asentanut kameroita ja kuuntelulaitteita Renin asuntoon, terapiatilaan ...
Minulta puuttuu asiantuntemus ja motivaatiokin arvioida tätä romaanina. Totean kuitenkin, että toisin kuin eräissä muissa arvioissa en nähnyt tässä teoksessa huumoria. Kirjaan on kylläkin siroteltu "ajatuksia", joita pulppuaa päähenkilöiden suusta tai he ajattelevat niin...
"Kilistellyt kollegoiden kanssa", se on "narsismia ja peiteltyä kateutta".
Onnenjahti sytyttää ihmisen sisälle alati harhaanjohtavan toivon ja siten myös tyytymättömyyden kipinän. s. 301.
Kirja päättyy ja sen jälkeen on Samuli Knuutin koskettavat jälkisanat.
Rex Stout: Nero Wolfe pesee kätensä, alkuteos Prisoner’s Base, 1952 suomentaja Hanno Vammelvuo, Sapo 380, sivumäärä 254. Nero Wolfe #15.
Nero Wolfen apuri ja näiden tarinoiden kertoja Archie Goodwin on huolestunut Nero Wolfen pankkitilin saldosta. Nero Wolfe kitisee rahapulaa, mutta ei ota toimeksiantoja vastaan. Archie repii oman palkkioshekkinsä ja murjottaa. On kesäkuu 1952 ja taas ovikello soi. Ovella on nuori nainen, joka haluaa turvapaikan 30.6 asti. Archie majoittaa tytön väliaikaisesti kakkoskerrokseen, kun ovikello taas soi. Nyt sisään tulee Perry Helmar, hän etsii rikasta perijätärtä. Priscilla Eads täyttää kesäkuun lopussa 25 vuotta ja saa hallintaansa isänsä perinnön. Nero Wolfe lupaa pohtia Helmarin toimeksiantoa etsiä Eads käsiin. Helmar kertoo, että Priscilla Eads on mennyt naimisiin Eric Haghin kanssa 19-vuotiaana, mutta eronnut pian. Nero Wolfe tarjoaa Eadsille apuaan rahasta, josta perijätär kieltäytyy. Priscilla poistuu, ja pian paikalle saapuu tarkastaja Cramer, Eads on murhattu. Nero Wolfe ei halua tutkia murhaa, mutta Archie Goodwin aloittaa tutkimukset, jotka päättyvät, kun poliisi ottaa hänet säilöön.
Nero Wolfe pesee kätensä ei ollut suosikkini dekkarisarjassa, Nero Wolfe ja Archie Goodwin riitelevät. Itse jutussa on monta epäiltyä, mutta arvasin murhaajan ja loppuselvittelytkin olivat hieman väkinäisiä.
Priscilla Eads on karannut nuorena ulkomaille. Hänen ex-aviomiehensä Eric Hagh vaatii puolta hänen omaisuudestaan aviossa tehdyn sopimuksen mukaan. Hagh saapuu New Yorkiin mukanaan lakimies Arbert M. Irby. Eadsin lähipiiriin kuului lisäksi nuori leskirouva Jaffee ja Margaret Fomosin aviomies Eric.
Tarina alkaa riidalla. Priscilla Eadsin ilmestyminen Nero Wolfen asuntoon on mielenkiintoinen. Epäiltyjä on paljon ja omistus tai raha näyttäisi olevan motiivi? Tarina ei minusta syvene eikä kasva riittävästi. On tämä silti laadukas, hyvä dekkari, joka tapahtuu kesäkuun lopussa 1952. Murha tapahtuu 23.6.1952.
Teoksen mukaan Nero Wolfe painaisi 4000 unssia, eli (vain) 124 kg.
Teoksessa mainitaan Lizzie Borden (1860-1927), joka oli syytteessä isänsä ja äitipuolensa kaksoismurhasta 1892, mutta vapautettiin vuonna 1893, Archie ehdottaa nimeä Priscillalle, joka ei aluksi kerro nimeään.
Rex Stoutin Nero Wolfe pesee kätensä on sarjassa erilainen dekkari, jossa kaikki ei ole niin kuin lukija luulee.
*****
Sofi Oksanen: Puhdistus
Sofi Oksanen (s.1977) julkaisi tunnetuimman teoksensa Puhdistuksen ensin näytelmänä vuonna 2007, romaani-version vuonna 2008, joka voitti vuoden 2008 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Käsittelen ensin näytelmää, joka on tragedia.
Puhdistus -näytelmä
Puhdistuksen henkilöt ovat Alide Truu (nuorena ja vanhana), Ingel Pekk, joka on Aliden sisar ja Hans Pekkin vaimo, Ingel ei fyysisesti esiinny näytelmässä, eikä hänen tyttärensä Linda, joka on Zaran äiti. Zara on 22-vuotias vuonna 1992, Martin Truu on puolueorganisaattori ja kommunisti, hän on Aliden aviomies. Paŝa ja Lavrenti ovat rikollisia ja entisiä "punasotilaita".
Tapahtuma-aika on 'nykyhetki' 1992 sekä menneisyys eli vuodet 1947 -1953.
Tapahtumapaikka on itsenäinen Viro vuonna 1992 ja Neuvo-Eesti toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1947 - 1953.
Juoni (älä lue, jos et halua pilata luku-tai katselunautintoa)
Näytelmä alkaa Aliden nöyryytyksellä vuonna 1947, jossa on sovinistista naisen alistamista ja häpäisyä.
Toisessa kohtauksessa ollaan 'nykyhetkessä' eli vuodessa 1992 (jolloin Viro on itsenäistynyt) Aliide Truun talolle tulee hienoissa hepenissä nuori Zara, joka on kotoisin Vladivostokista. Zara on ollut kertomansa mukaan Kanadassa ja pelkää aviomiestään Paŝaaa. Myös Aliide pelkää, hänen kotiaan on tuhrittu paskalla ja ikkunoita rikottu ja kämpän seinässä lukee ryssä...
Näytelmässä on kaksi näytöstä. Ensimmäisessä näytöksessä päähenkilöt eivät paljasta tunteitaan eikä totuutta. Vanha Aliide salaa pelkonsa syyt ja nuori Aliide piilottelee sisarensa miestä talonsa kellarissa. Hän on naimisissa (tai menee) puolueorganisaattorin kanssa, joka etsii itsenäisen Viron puolesta taistelevia metsäsissejä. Aliide käy Hans Pekkin kanssa pitkiä keskusteluja, kun miehensä Martin etsii puolueen vihollisia. Yöksi Hans Pekk tungetaan kellariin.
Ensimmäinen näytös loppuu, kun Paŝa ja Lavrenti paljastavat Aliidelle, että Zara Pekk on hänen siskonsa lapsenlapsi, ja on murhannut rakastajansa.
Toisessa näytöksessä jännitys tihenee. Ilmenee miksi Aliide on murtunut yöllisissä kuulusteluissa, ja antanut Martinin lähettää Ingelin ja Lindan Siperiaan. Yöllisissä kuulusteluissa on häpäisty Linda. Aliiden motiiveja luodataan kirjassa hyvin paljon enemmän, ja kirja päättyy hieman toiseen asetelmaan. Joka tapauksessa Hans Pekk ei jää kiinni, mutta kuolee, rakkaudestako?
Näytelmässä naamiot riisutaan varsin myöhään. Zara ei suinkaan ole ollut Kanadassa, eikä naimisissa, vaan Saksassa pakotettuna huoraksi. Kuvaus oloista ei ole mukavaa luettavaa. Paŝa ja Lavrenti eivät ole hyväntahtoisia ihmisiä. Zaran 'naimiset' (=raiskaukset) ovat kaikki kuvattu ja videoitu. Zara ja Aliide ottavat yhteen, samoin Paŝa ja Lavrenti, ja myöhemmin, mikä jää näytelmässä auki Lavrenti ja Zara.
Aliide tekee henkilökohtaiset johtopäätöksensä ja testamenttaa tiluksensa Ingelille ja Lindalle, lopulta roihuaa paskalla tahrattu talo, sekä Aliide.
Puhdistus -näytelmän jännitys tiivistyy aivan lopun kohtaukseen. Pidin kirjan tarinasta enemmän, mutta jännitys nousee näytelmäversiossa enemmän.
Zara (Epäröi) "Mä oli tarjoilijana Kanadassa ... mä menin Paŝan kanssa naimisiin ja sen jälkeen mä en ole ollut tarjoilijana ... ja Viroon me tultiin lomalle, meillä on viiden tähden hotelli ja musta auto!", kertomusta ensimmäisestä näytöksestä ja toisesta toisenlaista, mutta totuutta: "Paŝa toi minut tänne Berliinistä. Kun ne huomasi, että mä osaan viroa ... täällä oli virolaisia asiakkaita ...." tästä Aliide toteaa, että Zara on rivihuora!
Näytelmä on varsin erilainen kuin Puhdistus -romaani, josta tosi lyhyt selvitys alla. Perustarina on sama, mutta toiminnan motiivit näyttäytyvät kirjassa selkeämmin, näytelmässä salailun verho repeytyy myöhemmin.
Puhdistus -kirja (2008), alkaa Hans Eerikinpoika Pekkin, virolaisen talonpojan päiväkirjalla. Varoituksena, että alla avataan juonta paljonkin, vaikka sepustus on lyhyt.
Zara tulee Aliiden talon pihalle. Zaran kokemuksista alistettuna ja hakattuna huorana Berliinissä kerrotaan jo kirjan alkuosassa esim. ss 72-78, Zaran huoranimi on Natasha, Kirja luotaa Ingelin ja Aliiden nuoruuteen vuosille 1936 - 1939, jota aihetta käsitellään sivulta 114 alkaen, ja myös toisen maailmansodan vaikutusta Ingeliin ja Hansiin sekä Aliideen tarkastellaan. Aliide on rakastunut Hansiin ja on kateellinen Ingelille. Tämä ei minusta näytelmässä suoraan ilmene, mutta tulkinta on helppo tehdä.
Kirja päättyy ratkaisuihin eli Hansin "murhaan", hän ei ollut piilossa vaan meni metsään tappelemaan.
Hans on selvemmin kirjaversiossa metsäveli eli sissi, joka odottaa länsimaisia joukkoja, joita ei koskaan tule, sen sijaan kuolema tulee, eli Aliide tukahduttaa hänet kaappiin ja hävittää myös hänen päiväkirjansa, myös Paŝa ja Lavrenti kuolevat tai tapetaan,.
Zara on lähdössä Suomeen (jos pääsee), oletettavasti Ingel ja "mykäksi pilattu" Linda tulevat Itsenäiseen Viroon ja asuttavat tilaa, jonka Aliide aikoo sytyttää palamaan itsemurhansa yhteydessä.
Tragediaa kerrakseen.
John Grisham: Tuomarin lista, alkuteos The Judge's List, suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, WSOY 2022, sivumäärä 348.
Tuomarin lista on John Grishamin (s.1955) (epätarkkojen) laskujeni mukaan 35:s suomennettu teos. Hänen ensimmäinen suomennos oli Firma 1992, joka oli myös läpimurtoteos, teos julkaistiin Yhdysvalloissa 1991 ja filmattiin vuonna 1993.
Tuomarin lista alkaa, kun Tuomarikunnan eettisen lautakunnan lakimies Lacy Stoltz ottaa nimettömän puhelun vastaan. Puhelu poikii tapaamisia ja Lacyyn vedotaan, että kyseinen asiaa olisi tutkittava. Jeri Crosby (46 v) väittää, että floridalainen tuomari Ross Bannick (49 v) olisi sarjamurhaaja. Jerin isä murhattiin vuonna 1992 ja oli Jerin tutkimusten mukaan toinen uhri, kaikkiaan Jerin tiedossa on kuusi murhaa. Lacyn on alkuun vaikea uskoa, että ulkoa katsoen hyvämaineinen tuomari olisi psykopaattinen murhaaja. Murhat on tehty nylonnuoralla, joka on sidottu kaksinkertaisella siansorkalla, tätä ennen uhreja on lyöty päähän.
Tuomarin lista -teoksessa on kaksoisajojahti, jossa viranomaiset yrittävät etsiä todisteita Crosbyn väitteille, mutta toisaalla rikollinen käy vastaiskuun. Jännitys tihenee loppua kohden.
John Grishamin romaani Tuomarin lista on sujuvasti kirjoitettu kirja, joka on myös helppolukuinen, vaikka tarina puuroutuu keskivaiheilla. Minusta kirjaa on turhaa kirjoittaa 350-sivuiseksi, jos tarinan saisi kerrottua 200:ssä sivussa.
*****