Sunzi: Sodankäynnin taito

Sunzi: Sodankäynnin taito, Gaudeamus 2015, suomentanut ja toimittanut Matti Nojonen, sivumäärä 190. Graafinen suunnittelu Jukka Aalto.

Sunzin Sodankäynnin taito on sodankäynnin ja johtamisen teos joka on yli 2000 vuotta vanha.

Sunzi eli Mestari Sun oli sotapäällikkö joka eli tiettävästi 510 -luvulla ennen ajanlaskumme alkua Matti Nojonen on kirjoittanut hyvän katsauksen teoksesta, sen syntyhistoriasta ja selittänyt erilaisia tausta ideoita.

Alla avaan hieman Sunzin ajatuksia, mutta on kyse minun tavastani ymmärtää ja osa on varmasti tulkittu väärin, tai tiivistetty väärin.

Sunzi pestattiin johtamaan joukkoja, kahakoita oli paljon sillä tuona aikana oli paljon vasallien johtamia eripuraisia ruhtinaskuntia. Taisteluja köytiin hevosten vetämillä taisteluvaunuilla, jossa kuljettaja, jousimies ja sotilas, jolla on peitsi ja keihäs. Jalkaväki koostui maaorjista. Teos perustuu toisenlaiseen aikakäsitykseen, kun ehkä meillä. Aika on syklinen, ja maailma on jatkuvasti muuttuva vuorovaikutusten kokonaisuus, Tästä seuraa, se, että taistelut eivät ole toistensa kopioita, eikä voittostrategiaa voi suoraan kopioida, koska olosuhteet muuttuvat.

Nykyisin opusta käytetään  jonkin verran liike-elämässä (Aasiassa?) ja kamppailulajien parissa.

Sunzin ohjeet ovat hyvin käytännöllisiä ja järkeviä. Sunzin mielestä parhaiten voitto saavutetaan taisteluitta, tuhoamatta valloitettavaa kohdetta. Valloittaja ei hyödy pitkitetystä sodasta. Käytä armeijaa voittamiseen, ajan kuluessa aseet tylstyvät, ja joukkojen moraali laskee. Armeijan huolto köyhdyttää kotimaata, siksi muonavarat kannattaa ottaa valloitettavasta valtiosta. Jos vihollisen sotilaat pitää surmata, saata joukkosi raivoon. Jos omaisuus pitää anastaa, lupaa siitä palkkio. Palkitse voitosta, mutta älä pitkitetystä taistelusta.

Ohjeita sotapäällikölle
Vihollista kannattaa johtaa harhaan. Sunzi luettelee lukemattomia tapoja tähän. Jos olet voimissasi, teeskentele, että olet heikko, jos olet valmistáutunut, teeskentele että et ole. Jos olet vihollisen lähellä, aikaansaa vaikutelma, että olet kaukana.

Ohjeita vihollisen varalle: Jos vihollinen on järjestymätön, iske. Jos vihollinen on järjestäytynyt hyvin, valmistaudu itsekin. Vahvaa vihollista pitää välttää. Raivostunutta vihollista pitää ärsyttää, ahnetta houkutella.

Se joukko, joka ehtii taistelupaikalle ensiksi, on etulyöntiasemassa ja saa paremman aseman, ja on paremmin levännyt ja ehtii valmistautua ja järjestyä.  Valmistautunutta vihollista vastaan pitää järjestäytyä, iskeä paikoista mistä se ei voi ennakoida. Levännyttä vihollista pitää väsyttää. Yhtenäiseen viholliseen pitää levittää hajaannusta. Kun vihollinen ei ole valmistautunut, pitää hyökätä kimppuun. Muita ohjeita on liikuta vihollista, uuvuta levännyttä, ja näännytä kylläistä.

Sunzi varoittaa sekaantumasta organisaatioiden tehtäviin ja hallintaan niitä tuntematta, silloin aiheutetaan vain hämmennystä upreereissa ja sotilaissa. Jos puututaan perusteettomasti voimasuhteisiin, menettävät alaiset luottamuksensa. Suuria joukkoja johdetaan yleensä samalla tavalla kuin pieniä, ratkaisevaa on joukon tai joukkojen organisointi. Kun vihollinen ei tiedä minkä taistelukentän valitset, hän joutuu valmistumaan monessa pankissa. Kahakoi, jotta oppisit, missä vihollinen on vahva ja missä riittämätön. Kenraali kokoaa armeijan ja heittää sen vaaraan.

Taistelurohkeus on sotilasjohdon asia. Joukkoihin saadaan rauhallisuutta, johtajan tyyneydellä ja oikeudenmukaisuudella. Kun tunnet vastustajasi, ja itsesi, et ole vaarassa. Jos et tunne itseäsi etkä vastustajaa, olet suuressa vaarassa.

Eläinten liikehdinnästä voi päätellä paljonkin, tässä muutama maininta linnuista:
Jos linnut nousevat lentoon, kysymys on väijytyksestä.
Jos linnut kerääntyvät vihollisen leiri on tyhjä

Puhuessaan asemoinnista Sunzi puhuu tulevaisuutta ennakoivista:
Puolustuksen mestarit piiloutuvat maan syövereihin.
Hyökkäyksen mestarit iskevät taivaan korkeuksista.  s.79.

Loppuosassa päästään jo hyvin syvällisiä
Kuin aurinko ja kuu -yhden loppu on toisen alku.

On vain viisi perussäveltä, mutta niiden yhdistelmät synnyttävät enemmän värejä kuin on mahdollista nähdä.

Hänen voimakapasiteettinsa on kuin jännitetty jousi ajoituksensa kuin nuolen laukaisu.

Ole aluksi kaino kuin neitsyt
Myöhemmin kuin kirmaiseva jänis.

Takkutukan ansiokas bloggaus täällä.

Kuka hän on?

Kuka hän on? Maailman merkkihenkilöitä, alkuteos Qui est -ce? 1971, Sanoma Osakeyhtiö 1972, sivumäärä 187.

Tämä on (ollut) oivallinen kirja, jonka ovat kirjoittaneet ranskaksi kansakoulunopettaja Simone Trigent, ja oppikoulun lehtori Georges Simoni, ja suomentanut Eeva-Kaarina Aronen, osa hienoutta on piirretyt kuvat merkkihenkilöistä. Kuvitus on upea, henkilöt ovat näköisiä, piirroksista vastanneet Philippe Daure, Jacques Poirier. Henkilöt on kirjassa  mainittu sukunimeltä (Pavlov, Bell, Colt ..) ja  jaettu tutkimusmatkailijoihin, valtiomiehiin, tiedemiehiin, filosofeihin, taiteilijoihin, on  värikkäitä kuuluisuuksia,  kuuluisia tuntemattomia, mielikuvitushenkilöitä, joista moni moni on kirjasankari (Faust, Pickwick, Maigret ...).

Tutkimusmatkailijoista ensimmäinen on Pyrrhos, hän oli antiikin sotapäällikkö Epeioksen kuningas. Pyrrhos (s. 318 eKr) saavutti voiton Roomasta kahdesti, mutta voitto maksoi niin paljon, että kolmanteen taisteluun ei ollut mahdollisuuksia, ja kyseestä oli Pyrrhoksen voitto.

Kansikuvassa on muuten seuraavat henkilöt Ali, Sven Dufva, Lawrence, Castro, Callas, Brandt sekä Isis ja Osiris.

Nyrkkeilijä Muhammad Ali eli ristimänimeltään Cassius Clay, oli tuolloin vankilassa. Clay voitti raskaansarjan MM-tittelin ( tai mestaruusvyön) vuonna 1964 Sonny Listonilta, mutta kieltäytyi asepalveluksesta ja joutui vankilaan. Myöhemmin Ali valloitti Foremanilta MM-vyön takaisin. Cassius Clay otteli 135 kertaa amatöörina ja voitti 128 kertaa myös olympiakultaa Roomassa 1960.
Lawrence oli englantilainen itämaiden tutkija ja agentti. Castro oli Kuuban vallankumouksen johtaja Fidel Castro, valtansa huipulla. Callas oli kuulu kreikkalainen oopperalaulaja Maria Callas, Brandt oli Willy Brandt, Länsi-Saksan Liittokansleri kannessa on kuvattu myös Isis ja Osiris, Egyptin muinaisjumalia.

Kun Sanoma Osakeyhtiö on tämän suomentanut, on noin kolmannes uusittu, luultavasti suomalaisia on lisätty, joita kirjassa on mukava määrä. Jaakko Okker (s. 1931) on ollut toimittamassa ja Olavi Aaltonen on vastannut piirrostyöstä.

Kansikuvassa on siis myös Sven Dufva, joka kuoli Suomen sodassa, pää huono oli, arveltiin, mut sydän paikallaan. Sven Dufva oli hahmona  Vänrikki Stoolin tarinoissa, joka on Runebergin luomus. Kirjassa kirjasankareista esitellään lisäksi Väinämöinen ja Rokka.

Suomen presidenteistä on esitelty Ståhlberg, joka oli myös laatimassa Itsenäistymisjulistusta, Mannerheim. Paasikivi ja Kekkonen, joka oli korkeushyppääjä, lakitieteen tohtori, viisinkertainen pääministeri, ja istuva presidentti. En tiedä miksi, mutta suomalaisista politikoista on esitelty myös Kuusinen, Otto Wilhelm Vilgemovits Kuusinen, Laukaalla 1881 syntynyt ja Kremliin haudattu 1964 kuollut Terijoen hallituksen "pääministeri", joka siis loikkasi 1918 Venäjälle, ja oli perustumassa SKP:ta.

Kulttuuri-ihmisistä esitellään Kivi, Gallen-Kallela, ja Sibelius. Murhaajista Lalli, joka surmasi piispa Henrikin Köyliössä. Vänrikki Stoolin lisäksi kirjasankareista ovat mukana Väinämöinen ja Rokka.

Tiedemiehistä mainitaan Komppa, Gustaf Komppa, joka keksi keinon, millä turpeesta saadaan poltto- ja voiteluaineita. Komppa oli diplomi-insinööri ja kemisti. Agricola on luonnollisesti mainittu, hän kehitti kirjakielemme.

Artturi Ilmari Virtanen on esitelty suomalaiseksi kemistiksi ja keksijäksi. Alfred Kordelin mainitaan liikemiehenä ja lahjoittajana. Kordelin surmattiin vuoden 1917 levottomuuksissa.

Suomalaisia urheilijoita on päässyt kansien väliin paljon. Hannes Kolehmainen voitti Tukholman olympiakisoissa 5000 m, 10000 m, maastojuoksun ja maastojuoksun joukkuekultaa. Suomi juostiin maailmankartalle, vitosen ennätyskin oli Kolehmaisella 14.36.6. Paavo Nurmi saavutti enemmän olympiakultia kuin Kolehmainen, ja maailmanennätyksiä, Yhdeksän olympiakultaa, kolme hopeaa, ja 20 virallista ME:tä. Nurmi ei saanut ammattilaissyytösten johdosta osallistua 1932 Los Angelesin olympiakisoihin. Jääkenttien Nurmi eli Clas Thunberg saavutti pikaluistelussa neljä olympiakultaa. Tauno Luiro oli huippumäkihyppääjä, jonka sairaus kuihdutti ennenaikaisesti. Luirolla oli mäkihypyn pituusennätys 139 m, vuosien 1951 - 1961 välisen ajan. Luiro kuoli 22-vuotiaana 1955. Juha Väätäinen oli juuri kirjan ilmestyessä valmistautumassa Münchenin olympiakisoihin, joissa ei menestynyt (iskiasvaivat?), mutta jossa Lasse Viren voitti 5000 m ja 10 000 metriä, mitkä matkat Väätäinen voitti Helsingin EM-kisoissa 1971, Väätäisen vitosen ennätys 13.28,4 on juostu syyskuussa 1972 olympiakisojen jälkeen. 

Erinomainen kirja, jota jo lapsena olen lukenut ja nyt uudelleen kun teoksen löysin.

C.S. Lewis: Velho ja Leijona

C. S. Lewis: Velho ja Leijona, alkuteos The Lion, The Witch and The Wardrobe 1950 , suomentanut Kyllikki Hämäläinen, Otava 1975, sivumäärä 155.

C.S. Lewisin Velho ja Leijona on legendaarinen lastenkirja ja Narnian tarinoiden ensimmäinen osa. Narnia on maailma, jossa eläimet osaavat puhua, Narniassa asuvat myös puiden ja vesien henget, kääpiöt, faunit, dryadit ja satyyrit. Narnian luoja, vapahtaja ja valtias on Aslan, ja ongelmia ratkovat Aslanin toiveesta englantilaiset lapset.

Peter, Susan, Edmund ja Lucy Pevensie on lähetetty maalle vanhan professorin kartanoon pakoon Lontoon pommituksia. Jo ensimmäisessä luvussa lapsista nuorin Lucy menee vaatekaappiin ja joutuu lumiseen ja kylmään maailmaan aina palavan lyhtypylvään luo ja tapaa Fauni Tumnuksen, joka kantaa paketteja. Fauni kysyy Lucylta, miten ihminen, Eevan tytär on tullut Narniaan. Lucy menee vierailulle Tumnuksen kotiin joka on luolassa. Tumnus kertoo nymfeistä ja dryadeista, mutta tunnustaa olevansa Valkean Velhon urkkija, jonka pitäisi ilmoittaa ihmisistä Narniassa, mutta ei aio Lycysta raportoida.

Narniaa ja Yksinäisiä saaria  hallitsee kuningatar Jadis, Valkoinen velho, joka on loihtinut Narniaan ikuisen talven ilman joulua. Valkea Velho hallitsee pelolla ja rangaistuksilla, rangaistukset toimeenpannaan kultaisen taikasauvan heilautuksella, ja pahin rangaistus on päätyä kivipatsaaksi hänen linnansa pihalle (kansikuvassa on pihalla olevia kivipatsaita).

Lucy puhuu sisaruksilleen Narniasta, muut muut eivät usko. Lucy päätyy toistamiseen vaatekaapin kautta Narniaan, ja menee tapaamaan Tumnusta. Edmund seuraa Lucya, ja tapaa porojen vetämissä vaunuissa Valkean Velhon kruunussaan. Valkea Velho mielistelee Edmundia saadakseen tietoja ihmisistä, juottaa ja syöttää Edmundia lumotuilla makeisilla. Edmundin on määrä tuoda sisarukset Velhon linnaan.  Lucy ja Edmund tapaavat Narniassa mennessään vaatekaappiin. Edmund kuitenkin valehtelee sisaruksilleen, että Lucy on kuvitellut Narnian. Lucy on hyvin surullinen. Peter kysyy asiaa professorilta, joka kehottaa Peteriä luottamaan Lucyyn, joka ei koskaan valehtele.

Lapset välttelevät kartanon turistiryhmiä, ja piiloutuvat vaatekaappiin. Pian vaatekaappi on poissa ja lapset ovat Narniassa. Fauni Tumnus on vangittu Salaisen poliisin määräyksestä. Tumnus on kertonut vieraista puhuville majaville, joiden luo nelikko menee. Majavat antavat lapsille (ja lukijalle tilannekatsauksen), Valkean Velhon pahuudesta ja ilmoittavat, että Aslan on tulossa. Aslan on leijona, joka on Narnian todellinen hallitsija. Vanhan ennustuksen mukaan Valkea Velho kukistuu, kun Cair Paravelin linnan valtaistuimelle  astuvat kaksi Aatamin poikaa ja kaksi Eevan tytärtä. Majavat aikovat viedä lapset Kivipaadelle, jonne on tulossa Aslankin.

Edmund lähtee Jadiksen linnaan. Valkea Velho raivostuu Edmundin tullessa yksin. Alkaa kilpajuoksu kivipaadelle, jonka majavat voittavat, sillä Aslanin tullessa saapuu kevät, Velhon reki ei luista. Joulupukki vierailee Narniassa, ja antaa myös lapsille lahjoja. Peter saa miekan, sille huotran ja vyön, sekä kilven, Susan saa jousipyssyn, nuoliviinen nuolineen, Lucy saa timanttipullossa tulikukkien mettä, joka parantaa haavat. Edmund jää ilman lahjoja, mutta pelastetaan. Velho vaatii vanhan taian perusteella petturin henkeä itselle, mutta  Aslan uhraa itsensä, ja antautuu Velhon väen häpäisyyn. Velho tappaa Aslanin kiviveitsellä Kivipaadella. Susan ja Lucy ovat seuranneet  Aslania, ja irrottavat kuonokopan, hiiret purevat köydet poikki. Pian Aslan on poissa, mutta tulee takaisin ja karjuu. Peter, Edmund ja Narnian puhuvat eläimet taistelevat Velhoa vastaan. Edmund on onnistunut katkaisemaan taikasauvan. Aslan ja tytöt ovat käyneet herättämässä kivipatsaat henkiin ja tulevat loppusotaan. Aslan tappaa Velhon.

Lapset nousevat valtaistuimelle, rauhoittavat Narnian, ja käyvät valtiovierailuilla. Kirja päättyy valkoisen hirven metsästykseen, jossa nelikko päätyy lyhtypylvään luo, vaatekaappiin, ja samaan hetkeen Englannissa kuin lähtivät. Professori lohduttaa lapsia, että seikkailut voivat jatkua, mutta ajankohta voi olla milloin hyvänsä, eikä ulkopuolisille kannata kertoa Narniasta.

Velho ja Leijona on lastenkirja. Juonen kuljetus on lapsen tasolla, vaikka siinä on myös jännittäviä kohtia. Kirjasarjassa on voimakkaita uskonnollisia ja kristillisiä allegorioita. Velho ja Leijona on myös aikansa tuote, sillä majavilla on asunnossaan kinkkua, ja Susanin torvi  on norsunluuta.

Teos loppuu yllättäen, mutta seuraava osa Prinssi Kaspian, ilmestyi jo vuoden päästä, C.S. Lewis kirjoitti sarjaa noin vuosi ja kirja tahdilla, ja  seuraavat osat ovat Kaspianin matka maailman ääriin, Hopeinen tuoli, Hevonen ja poika, Taikurin sisarenpoika , joka on sarjan kronologisesti ensimmäinen osa. Päättöosa Narnian viimeinen taistelu ilmestyi vuonna 1956.

Kirjasta Velho ja Leijona on tehty elokuva, jossa näytetään enemmän toisen maailmansodan aikaisia pommituksia, ja taistelukohtaukset ovat pidempiä. Muuten kirjan henki on säilynyt hyvin.

*****
Clive Staples Lewis (1898 - 1963) oli Belfastissa syntynyt kirjailija, joka julkaisi romaaneja aikuisille esimerkiksi teoksen Paholaisen kirjeopisto 
Ensimmäinen Narnia -teos Velho ja leijona julkaistiin (vasta) 1950, sen jälkeen ilmestyivät yllä mainitut teokset.

Arthur-kuninkaan tarinoita

Arthur-kuninkaan tarinoita, suomentanut Martta Eskelinen, Otava 1955, sivumäärä 237.

Tässä englantilaisista lähteistä suomennetussa Arthur-kuninkaan tarinoissa on 24 eri kertomusta.

Kuningas Arthur on legendaarinen ritari ja Englannin kuningas, josta on eri kirjallisia lähteitä. Arthurin legendat sijoittuvat 500-luvulle. Arthur liitetään velho Merliniin. Arthur asui linnassaan Camelotissa, hänellä oli miekkansa Excalibur.

Teos alkaa pahojen keijukaisten kokouksesta. He aikovat vietellä prinsessan, ja lapsesta tulee paha. Koska prinsessa havahtuu petokseen, ja lapsi Merlin kastetaan, hänestä tulee hyvä.

Tarinat etenevät hiljalleen. Teos on kirjoitettu lapselle tai nuorelle, sillä tulkinnat ovat aika sovinnaisia. Merlin varttuu linnassa, mutta hänet riistetään sieltä, mutta selviää. Myöhemmin hän ystävystyy kuningas Arthurin isän kuningas Uther Pendragonin kanssa. Uther on rakastunut, ja Merlin auttaa Utheria saamaan rakastettunsa Ygiernen puolisokseen. Liitosta syntyy poika Arthur. Merlinin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Merlin on ottanut pojan, ja hänet on sijoitettu toisaalle kasvamaan. Uther kuolee, legendan mukaan Utherin perillinen on se, joka vetää miekan kivestä. Arthur nousee kuninkaaksi ja saa puolisokseen Guineveren.

Merlin on nähnyt näyn hopeisesta pöydästä, hienosta maljasta. Tarina kertoo, että malja on Graalin malja.

Merlin on tehnyt pyöreän pöydän tammesta näyn mukaan. Kun pyöreänpöydän ympärillä ollaan ensimmäistä kertaa, lukee yhden paikan kohdalla, että se on vaarallinen paikka.

Kirjassa on tarinoita ritarien seikkailuista. Ritari Lancelot, joka ei ole alkuperäisissä taruissa, tulee myös mukaan. Hän havannoi Guinevereä, mutta ei mene pidemmälle kuten "oikeissa" tarinoissa. Galahad tulee pyöreän pöydän luo ja istuutuu tuoliin, joka on ollut vaarallinen.  Tämä tapahtuu näyn mukaan. Kirjassa siihen liitetty Graalin maljan etsintä epäonnistuu. Toisen legendan mukaan Lancelotin avioton poika sir Galahad olisi löytänyt Graalin maljan.

Kirja päättyy kuningas Arturin kuolemaan, ja muuttoon Avaloniin.

Thomas Mann: Taikavuori

Thomas Mann: Taikavuori, Der Zauberberg 1924, suomentaja Kai Kaila, WSOY 1957, kaksi osaa sivumäärä 733.

Taikavuori teos alkaa, kun romaanin päähenkilö  hampurilaisnuorukainen Hans Castorp menee tapaamaan serkkuaan  Joachim Zimsseniä Davosiin Berghofin parantolaan, Castorp on lopulta vuoristossa seitsemän vuotta. Romaanin ydin on Castorpin ajatukset, keskustelut, ajan suhteellisuus, terveys ja sairaus, sekä vertauskuvallisella tasolla eri ideologiat kuten humanismi, radikalismi, velvollisuus, sekä rakkaus ja kiintymys. Teos päättyy, kun Castorp menee asepalvelukseen ja joutuu keskelle ensimmäisen maailmansodan repiviä taisteluja.

Päähenkilöt
Hans Castorp, 23-vuotias insinööri, joka opiskeltuaan itsensä valmiiksi ja ennen harjoittelijaksi astumistaan menee tapaamaan parantolassa olevaa serkkuaan. Matka on ajateltu olevan kolmen viikon mittainen. Castorp on jäänyt lapsena orvoksi, sekä isän että äidin kuoltua, lisäksi isoisä kuoli. Hans Castorp on haaveilija, selviytyy riman hipoen opinnoistaan, eikä orientoidu työelämään. Parantolan vieraana hän selittää: "Olen tosin vain vierailulla, mutta terveyteni ei ole kovinkaan  vankka ja valehtelisin, jos väittäisin että työnteko on minulle silkkaa iloa. Pikemminkin se käy melkoisesti voimilleni, täytyy sanoa. Oikein terveeksi tunnen itseni ainoastaan silloin kun en tee mitään..." Koulussa Hans Castorp on nähnyt erityistä (eroottista?) vanhemmassa poikakoulun oppilaassa Pribislav Hippessä. Suhteen huipentuma on lyijykynän lainaus ja palautus. Hans Castorp on perinyt omaisuutta, ja pystyy kustantamaan hoitonsa pääoman tuotolla.

Joachim Zimssen Castorpin äidin puoleinen kaukainen serkku, joka on suuntautunut sotilasuralle ja on luutnantti, mutta parantelee keuhkojaan vuoriston klinikalla. Joachim on ollut puolisen vuotta "ylämaalla". Hän on mukautunut ylämaan aikaan, jossa yksitoikkoisuudessa ajan käsitys on erilainen kuin alamaassa. Zimssenillä on pedantti päiväjärjestys, ja hän tähtää sotilasuralle, ja opiskelee sen vuoksi myös venäjää ja sen kielioppia. Zimssenin pitää sotaa luonnollisena. "sota on välttämätön, ilman sotaa maailma mätänisi". s.391. Zimssenin mukaan tärkeintä on ihmisen luonne, ei hänen esittämänsä mielipiteet. "Parasta on olla hankkimatta mitään mielipiteitä ja vain täyttää velvollisuutensa". s.407.

Lodovico Settembrini on parantolan asukas, kansallisuudeltaan italialainen. Hän käy keskusteluja Hans Castorpin kanssa. Settembrinin isoisä  on ollut vapaustaistelija, ja isä ollut humanisti, joka on viihtynyt lukukammiossaan. Settembrini viittaa monesti nobelisti  Giosuè Carducciin, joka voitti palkinnon 1906, ja uurasti kuten Lodovigon isä paljon työhuoneessaan, ja kansallishengen nostattaja. Settembrini edustaa humanismia, hän kiihkoilee aatteensa puolesta, ja arvostaa kulttuuria, ja musiikkia. Luulin, että side olisi läheinen Hansiin, mutta miehet teitittelevät, ja kun Hans Castorp on laskiaisjuhlissa humalassa, Settembrini paheksuu sinuttelua eikä hyväksy sellaista barbarismia, muuten hän ei soimaa Castorpin toimintaa.

Clavdia Chauchat herättää Hans Castorpin uinuvat tunteet, ja Castorp ihastuu Chauchatiin, koska tämän olemus ja kädet muistuttavat Castorpin ensimmäistä ihastusta Pribislav Hippeä. Rouva Chauchat on naimisissa venäläisen Dagestanissa asuvan miehen kanssa. Sairaus antaa hänelle vapauden. Hans Castorp tiirailee, ja haaveilee Chauchatista. Suhteen  kohokohta on vuoden kohdalla, kun Hans Castorp on juovuksissa, ja lainaa Chauchatilta lyijykynän (vrt Hippen lyijykynä), myöhemmin hän tunnustaa tälle rakkautensa hyvin erikoisella tavalla, hourii ruumiista, rakkaudesta, ja kuolemasta, ja suonten ja hermojen oksistosta ja kieltäytyy sinuttelemasta Chauchatia. Rouva painaa karnevaalihatun Hansin päähän, ja ennustaa kuumekäyrän nousevan. (mikä tapahtuukin), ja Chauchat lähtee pois, ja kun tulee takaisin, hänellä on mukana herraseuraa.

Leo Naphta on Settembrinin asuintoveri naistenräätäli Lukacekin luona. Naphtaa kuvataan pieneksi, rumaksi ja kyömynenäksi. Jo ensimmäisessä väittelyssään ollaan maailmanpolitiikan ytimessä. Settembrini on tyypillinen humanisti, joka uskoo Euroopan olevan matkalla suotuisaan suuntaan. Naphta näkee, että kansallisvaltioiden kiistoja ei pystytä ratkaisemaan oikeudellisesti. Naphta on radikaali, rikkoja, jonka isä oli juutalainen teurastaja. Kun isä tapettiin, keuhkotautinen äiti lähti lapsineen evakoksi. Leo sinnitteli koulussa, seuloutui jesuiittojen veljeskuntaan, ja on nyt Sveitsissä parantelemassa keuhkojaan.

Pieter Peeperkorn on hollantilainen (mahdollisesti siirtomaan verenperintöä), isokokoinen mies, jolla on ollut Jaavalla kahviplantaaseja, hyvin rikas "alkuasukas"-palvelija mukana. Hänellä on ilmiselvästi suhde rouva Chauchatin kanssa ja suhtautuu myötämielisesti Hans Castorpiin, joka pitää etäisyyttä rouva Chauchatiin. Peeperkorn juo ja pelaa, on hyvin suora, jonkin verran karkea, ajatuksen kulku on suoraa ja nopeaa.

Berghofin parantola on osakeyhtiö. Sen toimitusjohtajana on hovineuvos Behrens, joka sutii tauluja, ja on hyvin omahyväinen, mutta on menettänyt vaimonsa, ja on myös melankolinen. Hän pyrkii pitämään potilaat hoitolaitoksessa. Tohtori Krokowski hoitaa potilaita, ja pitää tiistaisin luentoja. Parantolassa kuolee potilaita, ja huone desinfioidaan, ja uusi muuttaa sisälle. Useimmilla potilailla on keuhkotauti, mutta onko Hans Castorpilla, en ole varma. Hänen lämpöään mitataan laitoksen omalla lämpömittarilla. Parantolassa syödään yleellisesti, ja ruokailut on järjestetty kuin hienossa ravintolassa. Viikkomaksussa, on ylöspito ja hoito. Potilaita on paljon, osa käy juhlimassa laaksossa. He "poistuvat" huoneestaan. Hans Castorp ei harrasta juhlimista, mutta monella potilaalla on irtosuhteita. Hans Castorp majoittuu huoneessa 34.

Ensimmäinen osa (luku 5) huipentuu laskiaisjuhliin, jossa juopunut Hans Castorp lainaa ja palauttaa lyijykynän Clavdia Chauchatille, ja kokee eroottisia väristyksiä.

Thomas Mann: Taikavuori II-osa, sivut 369 - 733.

Clavdia Chauchat poistuu miehensä luo. Joachim Ziemssen tekee velvollisuutensa, ja lähtee joukko-osastoon. James Tienappel saapuu parantolaan, aikeinaan saada myös Hans Castorp palaamaan kotiin. Tienappel ei toisin kuin Hans vuosi sitten suostu palaamaan kotiin. Kun James Tienappel on lähtenyt Hans Castorp on vapaa. Vapaa hautautumaan parantolaan, ja vapaa perheensä kahleista.  Hans Castorp opettelee hiihtämään, ja kokee ruumiin ponnistuksia, ja myös huikean seikkailun lumimyrskyssä, jonka aikana hän kokee merkillisen unen. Ulkomaailmassa  Joachim Ziemssen ylenee luutnantiksi, mutta joutuu palaamaan parantolaan, ja hän tekee kuolemaa, ja kuolee, hänen ruumiinsa lähetetään pois.
Settembrini ja Naphta käyvät loputtomia ja rajuja väittelyjään. Rouva Chauchat tulee parantolaan Pieter Peeperkornin kanssa, ja parantolassa pelataan korttia, ja juodaan. Hans Castorp tunnustaa Peeperkornille sinutelleensa rouva Chauchattia laskiaisena naamiaisissa, vaikka mitään ei tapahtunutkaan. Peeperkorn nousee hetkeksi keskiöön, mutta kuolee myrkytettyään itsensä. Hans Castorp ei enää lähestyä rouva Chauchattia. Parantolan valtaa ikävystyminen, kunnes sinne saadaan gramofoni, jonka käytöstä Hans Castorp vastaa. He kuuntelevat soitantaa, oopperoita, ja se puhaltaa uutta henkeä parantolaan. Lisäksi kööpenhaminalaisen Elly Brandin kautta tarkastellaan yliluonnollisia ilmiöitä. Istunnoissa Castorp näkee serkkunsa Ziemssenin "henkenä".
Settembrinin ja Naphtan yhteenotot muuttuvat yhä rajuimmiksi. Parantolan ilmapiiri kansallisuuksien välillä kiristyy, ja ihmisiä muuttaa pois. Settembrinin ja Naphtan välien selvittely huipentuu kaksintaisteluun ....

Hans Castorp vietti parantolassa seitsemän vuotta kokien "lihan ja hengen seikkailuja" s.731. Lopulta Hans Castorp, vaikka oli vapautettu asepalveluksesta, astuu Saksan armeijaan, ja hänet tavataan rintamalla kranaattien paukkuessa: "joko jäät eloon tai päiväsi  päättyvät. Mahdollisuutesi ovat vähäiset". s.732. Mann kuvaa taisteluja kummitustanssiksi.
Esirippu laskeutuu, ja Thomas Mannille raikuvat aplodit.

Taikavuori on erinomainen kirja, jonka nerokkuutta on vaikea kuvailla. Siinä on monta tasoa ja teemaa. Se kuvaa hyvin päähenkilön elämän merkityksettömyyttä, ja jumittumista parantolan keinomaailmaan, ja myös sitä että aika tavallaan "pysähtyy", lipuu ohi, kunnes ensin gramofoni tulee, ja sitten alkaa sota.

Kirjassa on paljon lomittaisia teemoja. Allegoriana parantola kuvaa Eurooppaa, ja kirjassa on monia henkilöitä, joita kuvataan hyvinkin tarkasti, joiden ihmisten luonteiden ja puheiden kautta Mann kuvailee sotaa edeltävää politiikkaa. Parantola on lisäksi pysähtyneisyyden tyyssija ja kuvaa myös asukkaidensa rappiota, ja elämän tarkoituksettomuutta.

Terveyden ja sairauden suhde on esillä jokaisessa luvussa, ja myös hengen ja ruumiin suhde ja kumpi niistä on määräävä. Samalla tarkastellaan terveyttä ja sairautta. Usea potilas on sairas, ja kuolee. Minulle ei selvinnyt, oliko Hans Castorp sairas, vai aiheuttiko henkinen paine oireita, ja sairauden tunteen. Kuoleman läheisyydessä, myös elämä näyttäytyy hyvin toisenlaisena. Tohtori Krokowski on kiinnostunut ali- ja piilotajunnasta, ja sielunelämän vaikutuksesta sairauksiin ja oireisiin.

Tarina itsessään on upea, mutta minulle kaikkein keskeisintä oli kirjan aikakäsitys. 
Kirjassa ensimmäistä päivää kuvataan kymmeniä sivuja, ja alkupäivät kuluvat hitaasti. Ensimmäinen kirja loppuu, kun kymmenen kuukautta on kulunut. Sivulla 409 on kulunut 11 kuukautta.  Hans Castorilla on "ajan subjektiivinen elämys". s. 548.  "Aika hukkuu paikan mittaamattomaan äärettömyyteen. Milloin täydellinen yksitoikkoisuus vallitsee, ei liikkuminen kohdasta toiseen enää ole liikettä, ja kun liike lakkaa olemasta liikettä, ei aikakaan ole olemassa" ... s. 551, "todellinen olotila on ikuista nykyhetkeä".

Parantola tosiaan pitää huolen potilaistaan, ruokailut ovat kuin huippuravintolassa. Kummallisia ruiskeita annetaan, naispotilaita tutkitaan ilman vaatteita. Hans Castorpin side Hampuriin on Maria Mancini -sikarit. Kirjan loppuosassa Hans Castorpin sulkeutumista osoittaa sikarimerkin vaihtuminen paikalliseen. Kun kysessä on keuhkoparantola, kuulostaa seuraava teksti sikareista omituiselta:
"Hän (Hans Castorp) ei enää tilannut alamaasta edes Maria Mancinia. Hän oli löytänyt Davosista miellyttävän merkin jolle hän oli yhtä uskollinen kuin mainitulle ystävättärelleen. Tämän tuotteen avulla olisi naparetkeilijäkin suoriutunut rasittavista ponnistuksistaan ....". s. 723.

****
Thomas Mann (1875-1955) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1929. Thomas Mannin pääteoksiin kuuluvat esikoisromaani Buddenbrookit (1901), jonka on Thomas Mann kirjoitti vuosina 1897 - 1900. Thomas Mannin teoksista lienee kuitenkin tämä Taikavuori (1924) kuuluisin.
Olen lukenut Mannilta vielä romaanit Nuori Joosef joka ilmestyi vuonna 1934 ja Pyhä syntinen joka ilmeistyi vuonna 1951.

Thomas Mann muutti monesti ensin Saksasta Sveitsiin ja sieltä USA:han ja toisen maailmansodan jälkeen 1952 takaisin Sveitsiin

Matti Rönkä: Yyteet

Matti Rönkä: Yyteet, Gummerus 2017, sivumäärä 251

Matti Rönkän kirja Yyteet kertoo softayritys Varma-Datan muutoksista työelämän pyörteissä.  Varma-Datan firman toimitusjohtaja Risto Kaarna vetäytyy hallituksen puheenjohtajaksi, ja myöhemmin kuolee. Uudeksi toimariksi tulee Tanja Lammio, joka käynnistää uudistukset, muutetaan, fuusioidutaan, siirrytään maisemakonttoriin ja kayädään parit yyteet.

Kirjan alussa Varma-Datan kahvihuone on leppoisa paikka, IS:n kymmentä kysymystä arvuutellaan, asiakkaille räätälöidään ohjemistoja, firman autoa lainaillaan. Lammio tuo ryhtiä työpaikkaan, hän nopeuttaa laskutusrutiineja, siirrytään uuteen, maisemakonttori, auton käyttö kielletään. Osa muutoksista on pelkkää simputusta, kuten firman parkkipaikan antaminen yksityisen parkkifirman käsiin.

Kirjan minä kertoja on Ville Koskela, teologian ylioppilas ja koodari, jolla on järkevä lääkärivaimo Leena, ja teini-ikäinen tytär sekä hulttioveli Jussi.

Kirjassa on kaksi jujua. Ensimmäinen on se, että Lammiota ei ole huvikseen otettu saneeraamaan ja fuusiomaan. Firma on ollut kuilun partaalla, ja Kaarna on myynyt siivut pääomasijoittajille, ja omistusta on myyty eteenpäin. Kyse on firman eloonjäämistaistelusta

Toinen juju on se, että kirjan henkilöt ovat Kaarna, Lammio, Koskela, Vanhala, Määttä, Salo, Lahtinen, Mielonen, Rahikainen, Hietanen, Viirilä ja Lehto ovat Väinö Linnan sankareita ja tässä parodioidaan Tuntematonta sotilasta. Tämä on teoksen suola ja sokeri. Tunetmattoman tapahtumia mukaillaan. Kaarna kaatuu ensinnä, Lehdon osa on surullinen. Koskela  joutuu operoimaan Lammion ja miehistön välissä, ja juo firman juhlissa viinaa, ja rähisee ja uhoaa, Koskela syö koodia ja paskantaa bittiä. Alkuperäinen kuuluu "syö rautaa ja paskantaa kettinkiä", ihmettelin, miksei Ville ei syönyt bittiä, ja skiitä olisi tullut koodia? Hietanen saa natsat, mutta vastuu painaa.

Ehkä riemastuttavin juonen käänne, on kun fuusioitavasta firmasta tulevat koodarit Rocca ja Suzy, he ovat naisia, kuten osa muistakin tuntemattomista koodareista. He lisäksi ovat pari. Rocca ottaa ohjat käsiinsä, tekee korjauskoodit ja ottaa yhteen nipo-Lammion kanssa. Honkajokikin tulee firmaan puhumaan omiaan. Traaginen Ritaoja on jätetty pois.

Rahikaisen luonne on säilytetty, aina häärämässä puoliluvattiomia, mutta lojaali mies, samoin kuin kahvihuoneessa viihtyvä Vanhala. Määttä ottaa kannettavan olalle.

Matti Rönkä on kirjoittanut oivan ja helppolukuisen Yyteet-kirjan, joka rivien välissä viestii työelämän nykytilaa.
-Jos yritys tuottaa tappiota, on tehtävä jotain.
-Henkilöstö näkee muutokset lähinnä kielteisinä, ja kokevat hiostusta.
-Koska avoimeen kommunikaatioon ei pystytä, syntyy arvovaltataisteluita, ja työteho kärsii.
-Monelle "työt ovat aikuisten päivähoitoa" jossa pomot viristtelevät konkretiasta irrotettuja presentaatioita.
Minusta työelämä on vieläkin raadollisempi. Kilpailu kiristyy, ja työntekijöistä, ja etenkin pomoista kiristetään viimeisetkin mehut.

Arja on blogannut tästä NÄIN.

 *****
Matti Rönkä (s.1959)  kirjoitti mainion Viktor Kärppä sarjan, jonka päätösosat olivat Levantin Kyy  ja Uskottu mies.
Matti Rönkä on jatkanut kirjallisia harrastuksia myös romaanilla .

Bertrand Russell: Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä

Bertrand Russell: Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä alkuteos Unpopular essays 1950, suomentanut Kyllikki Sutinen, WSOY 1967, sivumäärä 187

Filosofiaa joka miehelle sisältää alkusanat ja  12 esseetä. Päättöjutussa filosofi Bertrand Russell (1872 - 1970) kirjoittaa omasta elämästään hauskasti. Hän hulluttellen, että The Listenerissä 1937 julkaistu juttu ilmestyisi The Timesissä hänen 90-vuotispäivänään 18.5.1962. Russell eli vanhemmaksi aina  97-vuotiaaksi asti. Bertrand Russell, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1950, oli  matemaatikko ja kuuluisin matematiikan julkaisuista The Foundations of Geometry ja Principia Mathematica ja myös filosofi ja loogikko tunnetuin teos The Philosophy of Leibniz. Russell oli jaarli, ja Victorian ajan pääministeri John Russelin (1792 - 1878)  pojanpoika. John Russell tapasi Napoleonin Elban saarella. Russell kieltäytyi osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan, ja kannatti sodan lopettamista, hänet vangittiin, ja erotettiin Trinityn Collegen dosentin virasta.

Russell tarkastelee filosofioiden ja politiikan suhdetta. Russell, joka kävi Neuvostoliitossa ja tapasi Leninin, piti Leninin yhtenä ohjenuorana Platonin valtiota. Neuvostoliiton ja Leninin ohjenuorana oli  myös Marxin filosofiset näkemykset. Lenin Russelin mukaan oli julma, eikä Lenin kunnioittanut traditioita, Lenin piti kaikkia keinoja luvallisena puolueen voittoa turvatessaan. Russelin mukaan Lenin luuli olevansa ateisti, mutta silti uskoi olevansa yli-inhimillisen voiman inhimillinen sanansaattaja, ja jonka päämäärä oli tärkeä, eivät keinot.

Russell vierastaa valtion voimakasta otetta kasvatuksesta ja myös lopulta Leninin oppeja. Katolinen kirkko nojaa Russelin mukaan Tuomas Akvinolaisen filosofiaan. Yhteiskunnassa varsinkin etiikalla on merkitystä, miten sovittaa yksilön pyyteet  yhteisön tarpeisiin. Antoisa essee, missä Russell kertaa myös filosofian merkkipaaluja, ja päättyy johtopäätökseen, että ainoa filosofia, joka voi toimia on Locken empiirinen liberalismi. Kansoilla, joilla tällainen ajattelu, tunnustavat kansalaisvapauden, tieteellisen vapauden eivätkä puolustele oikealta tai vasemmalta vaikuttavia dogmaattisia järjestelmiä. Russell liputtaa myös keskinäistä suvaitsevaisuuden puolesta.

Esseet on kirjoitettu vuosina 1935 - 1950, useat toisen maailmansodan jälkeen. Russell suhtautuu ihmiskunnan tulevaisuuteen pessimistisesti. Hän provokatiivisesti ennustaa, että vuoteen 2000 mennessä ihmiskunta tuhoutuu, paluu barbarismiin ja asukasluku alenee dramaattisesti tai koko maailma yhdentyy yhden hallituksen alle, joka kontrolloi aseita. Maailman tuho tapahtuisi ydinsodan jälkeen. Barbarismi vallitsee, jos tapahtuu Rooman romahduksen kaltainen tila. Kolmas vaihtoehto yhteinen hallitus, on pelkkä utopia. Russell kuitenkin näki jo tuolloin että YK, jonka kaikki osapuolet voivat hyväksyä, ei ole tehokas elin. Essee tarkastelee tilannetta kylmän sodan alkuvaiheessa, mutta on hyvin pohdiskeltu, vaikka mikään vaihtoehdoista ei toteutunutkaan.

Nimikko jutussa Filosofiaa jokamiehelle Russell toteaa, että ihmiskunta painii kahden ongelman kanssa. Ensimmäinen on taito ja kyky hallita ja vallita luontoa, eli valmistaa työkaluja, koneita, ja on keksitty tuli, sähkö, ja Russelin jälkeen moderni tietoliikenne. Tämä luonnon taltutus tapahtuu osin tieteen ja tekniikan keinoin. Toinen kysymys on se, miten käytetään tätä "valtaa" ihmiskunnan ja ihmisten parhaaksi. Onko hallintakeino demokratia vai diktatuuri? Pitääkö talousjärjestelmä ollasosialismi vai kapitalismi? Miten kansainvälisiä asioita hallitaan ja koordinoidaan, vai onko vallalla anarkia? Tiede ja keksinnöt eivät välttämättä lisää onnellisuutta. Orjuuden lopettaminen johti siihen, että lapset joutuivat työskentelemään puuvillapelloilla.

Mikä on paras elämänfilosofia? Mitä kuoleman jälkeen on? Kuka pyörittää maailmankaikkeutta, vai ei kukaan? Tiede ei osaa vastata siihen, siksi on uskontoja ja koulukuntia, jotka yrittävät selittää tämän, ja antaa vastauksia kuoleman jälkeisen elämän mysteeriin, ja antaa elämänohjeita.

Russell toteaa sen, että hyvin harva on älyllisesti täysin raitis. Jos on väite USA:sta ja/tai Neuvostoliitosta niin moni ihminen muodostaa kantansa "erisnimen" mukaan, ei itse asian.

Yleinen harhakäsitys on sellainen, että jokin osa ihmiskuntaa on moraalisesti muita ylempänä. Tuolloin on vallalla käsitys, sorrettujen, orjien, ja lasten hyveellisyydestä, vaikka näin ei olekaan. Kirkko piti toisaalta naisia viettelijättärinä, mutta toisaalta kyvykkäinä suurempaan pyhyyteen kuin miehet. Naiset saivat Britanniassa äänioikeuden vasta 1928, jotkut perustelivat asiaa naisten suojelemisella poliittisen pelin likaisuudelta.

Russell tarkastelee ajan ahdashenkisyyttä. Jo tuolloin maailmanmeno oli kiihtynyt: muoti vaihtuu, näkemykset muuttuvat, ihmiset nousevat parrasvaloihin. Parrasvaloihin nousemisen hyvä puoli on raha ja kuuluisuus, toisaalta ihminen ei sen jälkeen voi keskittyä siihen mihin haluaisi. Aikakausilla on omat norminsa, moni on ollut elinaikanaan yksin John Milton, Kopernikus, Spinoza...

Älyllisen hölynpölyn pääpiirteet on kirjan pisin yksittäinen juttu, ja siinä Russell lohduttaa, että ihmiskunnan typeryys on ollut kautta aikain hyvin yleinen piirre, vaikka Aristoteleen mukaan ihminen on järjellinen eläin. Uskon kaudet olivat aikoja, jolloin kansa uskoi papistoa, noidat roihusivat rovioilla, ja aurinko kiersi maata. Rutto ja luonnonkatastrofit johtuivat ihmisten synneistä. Papisto käy viivytystaistelua. Russell pitää luonnonmukaisuutta myös hölynpölynä, ja varsinkin perusteena syntyvyyden säännöstelyyn, joka edelleen on ongelma. Abortti ja ehkäisy ovat edelleen kielletty hyvin monissa maissa, väestönkasvu suistaa meidät ilmastonmuutoksen kanssa tuhoon?

Synnin käsitettä Russell myös rapsuttaa pintaa syvemmältä, koska synti on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan, mutta toisaalta Jumala on kaikkivaltias, eli mitään ei tapahdu vastoin hänen tahtoaan, tässä on paradoksi. Ihminen on omahyväinen, ja sitä edustaa näkemys, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja ihmiselle sielun, ja maan hedelmät ihmiselle. Väestöräjähdyksen syytä ei kannata kaukaa etsiä "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa",. Kirjailija Tolstoi muuttui vanhemmiten, ja hän  esitti "että kaikki sukupuoliyhteys on syntiä, myös avioliitossa". Tolstoi piti myös tupakkaa miltei yhtä pahana kuin sukupuolielämää. Joidenkin mielestä syntyvyyden säännöstely on luonnonvastaista. Pitkään oli vallalla teoria, että mielisairas oli paholaisen vallassa. Rotu on ollut myös  älyllisen hölynpölyn kohteena. Kuninkuus on jumalalta, eli kuninkaalliset ovat korkeampaa rotua kuin muut. Russelin mukaan kansanluonteiden yleistäminen on erittäin vaarallista, ja yleistykset muutenkin miehistä tai naisista. Harhaluulo on myös se, että ihmisluonnon muuttumattomuudesta, josta seuraa se, että sotia tulee aina olemaan. Nykyihmiset taivastelevat entisten kansojen taikauskoa, mutta onko nykykäsitykset tuonpuoleisesta oikeita? Voimakkaan pelon valtaamana melkein jokainen ihminen käy taikauskoiseksi. Pelko ja itserakkaus  johtavat ihmisen erehdyksiin. Yhteisön tuntema pelko johtaa yleensä julmuuteen. Russell kertoo tarinan naisprofeetasta, joka ilmoitti, että kykenee kävelemään veden päällä. Tuhatmäärin uskovia oli seuraamassa tilaisuutta. Profeetta kysyi, uskotteko kaikki nyt aivan varmasti, että kykenen siihen. Uskomme, vastasi lauma. Siinä tapauksessa minun on tarpeetonta kävellä!

Russell kirjoittaa opettajan tehtävistä. Jo tuolloin on tapahtunut murros kaikkitietävästä opettajasta, ja opettajasta, joka opettaa vain harvoja. Opettamiseen liittyy vaaroja, opettaja pystyy levittämään joko omia harhakäsityksiä tai jos valtio kontrolloi oppisisältöjä, niin poliittisesti korrekteja asioita tai on suoranaista propagandaa. Russell kirjoittaa myös "kukaan ei voi olla hyvä opettaja, ellei hän tunne kiintymystä oppilaisiinsa ja vilpitöntä halua opettaa heille sellaista millä uskoo olevan arvoa." ss 130-131. Russelin mukaan "jos demokratia tahdotaan säilyttää, opettajan on ensi sijassa pyrittävä herättämään senlaatuista suvaitsevaisuutta, jonka lähtökohtana on ymmärtää poikkeavia ihmisiä" s.133. Russellin mielestä opettajilla pitää olla laaja vapaus opettaa haluamallaan tavalla

Puhetaito, taito tehdä tulta olivat ratkaisevia askeleita, jolla ihminen alkoi kehittyä, karjan kesyttäminen ja maanviljelys, jonka yhteydessä tuli kirjoittaminen, ja laskeminen olivat tärkeitä askelia.  Kehitys jatkui matematiikkaan, tähtitieteeseen, luonnontieteisiin ja fysiikkaan. Galileo Galilei keksi liikkeen jatkavuuden lain. Kopernikus tajusi, että avaruus ei ole maakeskeinen, vaan planeetat kiertävät aurinkoa. Darwin osoitti, että evoluutio on muuttanut "lajeja". Tieteen kehitys ei kuitenkaan ole aina myönteistä, koska on keksitty atomipommi. Ihminen on myös julma, vaikka ei niin julma kuin muut lajit, (reviireistä taistellaan, ja ravintoa etsitään).

Russell pitää uskonnollisia järjestelmiä ja taikauskoa vahingollisina, ja asketismia, joka johtaa julmiin rangaistuksiin. Kateus on ollut aina yleismaailmallinen ongelma, samoin kuin ylpeys, joka esiintyy rotuylpeytenä, kansojen kesken ja sukupuoltenkin välillä.

Demokratiasta Russell puhuu kauniisti. Tarvitaan valtarakenne ja jonkin näköinen hallitus. Demokratia on hallituksen ja vapaiden kansalaisten välissä,

Bertrand Russellin Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä on ajankohtainen ja mainio teos, vaikka se on kirjoitettu atomipommin varjossa kylmän sodan aluvaiheessa. Filosofiset pohdiskelut ovat ajattomia, kuten kateus, ylpeys ja taikausko. Ihmiskuntaa uhkaa vakiomäärä uhkia, nyt vakavin on ilmaston nopea lämpeneminen ja väestörajähdys.

****
Bertrand Russell sai vuoden 1950 Nobelin kirjallisuuden palkinnon, ja Nobelin palkinnon perusteluissa hänet mainittiin "ihmisyyden ja ajatuksen vapauden esitaistelijana".

Häneltä ole blogannut myös teoksen Avioliitto ja moraali.

Henrik Tikkanen: Henrikinkatu

Henrik Tikkanen: Henrikinkatu alkuteos Henriksgatan, suomentanut Kyllikki Härkäpää, WSOY 1976, sivumäärä 153.

Henrik Tikkanen oli pakinoitsija ja piirtäjä, ja kirjailija. Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35 oli avausosa osoitetrilogiaan, jota täydennettiin vielä kahdella lisäteoksella viiteen niteeseen, joista Henrikinkatu oli viimeinen.
Henrik Tikkasen teos Henrikinkatu kertoo viidenkymmenenpäivän karanteenista, kun Helsingin Sanomien piirtäjä on suostunut presidentin valitsijamiesvaalien ehdokkaaksi. Toisaalta vakava sairaus aiheuttaa karanteenin tarpeen.

Presidentinvaalit ja sairaus kehystävät siis tarinat, joiden kulmakiviä ovat edelleen suvun tarinat, sotakokemukset, naisseikkailut. Tässä mainitaan ensimmäisestä huorakokemusta 24-vuotiaana, ja puhutaan rakastajattaresta enemmän kuin vaimosta.

Tarina sävy on lakonista, liioittelevaa, ihmisiä ei mainita nimeltä. Hyvin pystyy päättelemään, että Henrik Tikkanen on asettunut Mauno Koiviston taakse. Vaalit on varmasti järjestetty nopeasti, sillä Urho Kekkonen on eronnut virasta 27.10 ja valisijamiehet valittiin 17 - 18 tammikuuta 1982, ja Mauno Koivisto valittiin 26.1.1982 ensimmäisessä äänestyksessä 167 äänellä, kun SKDL:n enemmistö oli myös Koiviston puolella, vähemmistö ei. Kertoja toteaa, että hän ei petä kolmannella kierroksella. Vaaleista povattiin taktisia, puhutaan Kapselista, ja kolmannesta kierroksesta, kumpikaan ei toteutunut. Keskustapuolue "myllytyksestä" huolimatta ei valinnut Ahti Karjalaista ehdokkaaksi, vaan Johannes Virolaisen. Koska kertoja on ruotsinkielinen, on demari Koiviston taakse asettuminen herättänyt närää, ja vitsaillaan Linnan kutsuilla. Kirjasta kumpuaa rintamakokemukset, joita Koivistolla oli sotamiehenä, ja pasifismi. Ydinasesta puhutaan paljonkin. Aiemmista presidenteistä viitataan UKK:hon ja Ståhlbergiin, mistä on aiemmissa osissa ollut puhetta. Stählbergit asuivat Kulosaaressa. Mauno Koivistio astui virkaansa 27.1.1982

Se valittiinko kertoja valitsijamieheksi, jää auki, enkä löytänyt kaikkien valitsijamiehien nimiä. Sen siis tiedämme, että Mauno Koivisto nousi presidentiksi.

Kertoja viittaa vaimonsa teokseen Vuosisadan rakkaustarinaan, ja on ylpeä hänen kirjailijan urasta. Märta Tikkanen oli julkaisuust myös teoksen Miestä ei voi raiskata.

Henrik Tikkasen osoitetrilogia päätös on apeanoloinen kertomus presidentinvaalien ja leukemian varjostamasta elämästä. Virtaa on ollut jäljellä, mutta itsenäisenä teoksena tätä en suosittelisi, mutta muut osat lukeneille, kyllä.
*****

Georg Henrik Tikkanen (1924 - 1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija.

Osoitetrilogia
1. Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26, Kruunuhaka

Jatko-osat ovat   Yrjönkatu sekä tämä  Henrikinkatu.

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on blogattu NÄIN ja Vuosisadan rakkaustarina NÄIN.

J.M Coetzee: Maan sydämessä

J.M Coetzee: Maan sydämessä, In the Heart of the Country 1977, suomentanut Kimmo Rentola, Otava 1986, sivumäärä

J.M Coetzeen Maan sydämessä on lyhyt siirtomaissa asuvan talollisen vanhapiikatyttären myrkyllinen ja houreinen monologi, joka on jaettu 266 osaan tai ajatukseen.

Rappeutuneen suvun ruma vanhapiikatytär oirehtii isänsä taloudessa. Isä tuo uuden vaimon, myöhemmin lakanoissa on palvelijan tuoma nuori vaimo. 

Kurja musta neitsyt purkaa pahaa oloaan kohtalostaan jäädä aviomiehettä.  Siirtomaasuku on hiljalleen rappeutunut samoin kun autiomaan keskellä oleva maatila ja sammuu. Isä Johannes ja kertoja Magda ovat sen viimeiset jäsenet.

Yksinpuhelu hajoaa vimmaiseksi kirveenheilutukseksi ja öisten päänsisäisten äänten täyttämäksi houreeksi.

Teosta ei pysty järjellä selittämään, tulkinta riippuu lukijasta, mikä on totta ja mikä on yksinäisen neidin kuvittelua. Coetzee on onnistunut venyttämään monologin sellaiseen muotittomuuteen, että se on omassa hulluudessaan uskottava. Maan sydämessä on samaa kuin toisen nobelisti Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden lopputulema, mutta tämä on toteutettu yhden ihmisn monologina.

Teoksen alkuosa viittaa siihen, että Magda tappaisi ensin isän uuden vaimon kirveellä, ja isän kiväärillä isän peuhatessa Hendrikin  uuden vaimon Klein-Annan kanssa. Magda versioi monta totuutta lihallisesta suhteesta Hendrikin kanssa. Loppua kohti on vaikea tietää heiluiko kirves, lakanat, paukahtiko kivääri vai lyöko päässä tyhjää.

Kirja kuvaa hyvin sitä siirtomaiden tukahdutettua hulluutta, jossa  jännitteet ovat olemassa mutta näkymättömiä. Magdalla on vaikeuksia, "näin ei voi elää" vaikka niin juuri hän elää. Kieli kuvaa siirtomaassa ihmisten suhteita. "Synnyin hierarkian, välimatkan, perspektiivin kieleen. Se on isänkieli". (Osio 190/266). Se on tosiaan isänkieli ja siirtomaan kieli.

Tästä on minusta hienosti blogannut Marjatta.
*****
 J.M Coetzee (s.1940) on eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija, palkinnon hän sai vuonna 2003, hän on opettanut englantilaista kirjallisuutta ja ollut alan professorina Kapkaupungissa.

Coetzeen muusta tuotannosta olen blogannut teoksesta Barbaarit tulevat, joka on minusta parempi kuin Coetzeen Foe.