Zdenék Miler ja Hana Doskoćilóva: Myyrä ja Kotka

Zdenék Miler ja Hana Doskoćilóva: Myyrä ja Kotka, Tammi, sivumäärä 81.

Myyrä ja Kotka on pitkä Myyrä (Krtek) -seikkailu, joka on ilmestynyt mainiona animaationakin.

Myyrä pelastaa kotkan pojan, syöttää ja kasvattaa sen aikuiseksi. Myyrä syöttää ruuaksi porkkanaa, makkaraa ja munia. Kasvatus on monesti vaivalloista, mutta lopulta Kotka oppii lentämään. Myyrä joutuu häkkiin, josta Kotka sen pelastaa. Ihminen ampuu Kotkaa. Myyrä hoitaa kotkan siiven kuntoon.
Kotka lähtee omille teilleen toisen kotkan kanssa ja Myyrä on kovin surullinen. Kaiho muuttuu taas onneksi, kun Myyrä pääsee lastenhoitajaksi, kun pariskunta tuo kotkakolmoset Myyrälle hoitoon.

Tämä albumi ylläolevasta selostuksesta huolimatta on hauska ja opettavainen seikkailu ja varsin jännittäväkin. Jännitehän syntyy siitä, että yleensä Kotka on Myyrän vihollinen, mutta Myyrä hoivaa avutonta Kotkan poikasta ja näistä tulee ystäviä. Lisäksi Kotkan ruokahalu on pohjaton, Myyrä joutuu lappamaan suunnattomasti ruokaa Kotkan suuhun. Myös lastenvaunuilla ja lastenhoidolla on saatu tunnelma vapautumaan ja tämä on minusta hyvä Myyrä-kirja.

Myyrän autosta, raketista, ja housuista olen blogannut täällä.

Myyrä on kestosuosikkini.

Tämä on kirjabingon lastenkirja.

Fitz ratkaisee

Fitz ratkaisee oli englantilainen poliisisarja, jonka pääosaa näytteli  Robbie Coltrane, tuttu myös Pierce Brosnanin Bond-filmeistä Zukovskyn osasta, hän näytteli myös Hagridia Harry Pottereissa. Fitz-sarjaa tehtiin vuosina 1993-1995 ja erikoisjaksot vuosina 1996 ja 2006. Sarjan englanninkielinen nimi oli Cracker. Fitz eli Edward Fidzegerald on sarjassa psykologian tohtori. Hän työskentelee yliopistolla, mutta auttaa Manchesterin poliisia ratkaisemaan rikoksia. Poliisiasemaa johtaa David Bilborough, henkilökunnasta näytetään eniten naisrikoskonstaapeli Jane Penhaligionia ja rikoskonstaapeli James Beckia. Heidänkin välillä sattuu ikäviä asioita. Minulla on joitain sarjan DVD:itä, tarinat ovat usean jakson mittaisia. Niissä on itse rikos, yleensä varsin raaka kuvottava murha tai murhia sekä rikollisten ajojahti ja kiinniotto, johon kuuluu tekijän profilointia. Fitzillä on hyvin tarkkoja ja nerokkaita oivalluksia rikollisen persoonasta ja pehmittämisestä. Toisaalta Fitz on erilainen sankari, hän on vahvasti ylipainoinen, ketjupolttaja, alkoholisti ja uhkapeluri, lisäksi hänellä on ruohoa polttava poika sekä hyvästä ja monesta syystä eroa hakeva vaimo. Fitz solmii fyysisenkin suhteen nätin poliisin Jane Penhaligionin kanssa. Fitz tajuaa ihmisen käyttäytymisen motiiveja, analysoi ja ratkoo ongelmia, mutta on täysin kyvytön hoitamaan omia ihmissuhteitaan.
Sarjan käsikirjoitus ja idea ovat loistavia. Päävastuu käsikirjoituksesta oli Jimmy McGovernin harteilla.

Molly Brown: Fitz ratkaisee: Kun taas sua kaipaan, Gummerus, 1996, To Say I Love You suomentanut Heikki  Salojärvi, sivumäärä 269.

Kirja perustuu Cracker-sarjan toiseen tarinaan, joka on Jimmy McGovernin käsikirjoittama ja näytettiin lokakuussa 1993 tarinan kesto oli kolme jaksoa. Kirja oli minusta varsin hyvä, vaikka en juuri tätä jaksoa ole DVD:ltä nähnytkään.
Fitzillä on anorektikkopotilas Sarah terapiaistunnoissa. Sarah haluaa hallita kaikkea syömistäänkin. Hän luulee onnistuvansa hyvin, vaikka on alle neljäkymmentäkiloinen. Fitzin vaimo on jättänyt tämän ja asuu vanhempiensa tykönä. Fitz käy ovella, kun appiukko soittaa poliisit ja Fitz joutuu putkaan.
Toisaalla on katutyttö Tina, joka on rikkaasta mutta ongelmallisesta perheestä. Tina joutuu myymään itseään, jotta voisi maksaa velkansa koronkiskuri Cormackille. Koronkoronkoron korkojen vuoksi Tina on jatkuvassa ja kasvavassa velassa Cormackille. Tina tapaa karaokekilpailuissa Seanin. Sean on ujo ja arka änkyttävä poika, joka vain laulaessaan ja suuttuessaan puhuu sujuvasti. He varastavat bussin ja Sean joutuu samaan putkaan kuin Fitz.
Tina ja Sean ovat yhdessä vaarallinen pari. Seanin vapauduttua he tappavat ensin Cormackin ja sitten kyselemään tulleen poliisin. Alkaa ajojahti.
Fitz tutkimusten ohella käy nimettömissä uhkapelureissa, uhkapelaa, mässäilee, juo ja hengaa Jane Penhaligionin kanssa. Hän yrittää saada myös vaimoaan takaisin, vaimolla puolestaan on suhde omaan terapeuttiinsa, jota terapeuttia Fitz pahoin piikittelee.
Loppuratkaisu on hurja ja liittyy osin myös Tinan perheeseen.

Tällä saanee rastin kesäbingossa kohtaan filmi + kirja.

Herge: Tintti ja Picarot

Tintti ja Picarot, Otava 1976, alkuteos Tintin et les Picaros, 1974
Tintti ja Picarot -albumi on viimeinen Hergén (1907 - 1983) loppuunsaattama Tintti-albumi, myöhemmin on ilmestynyt luonnosasteelle jäänyt albumi Tintti ja Aakkostaide.

Hergen Tintti ja Picarotia on pidetty kyynisenä kuvauksena maailman muuttumattomuudesta. Luin albumin uudestaan ja minusta se ei ole kyyninen, vaan monilta osin nerokas, vaihteleva, mutta maailma tai tapahtumapaikka San Theodoras on joskus paha ja hitaasti muuttuva, sen albumi nasevasti osoittaa.
*****
Toisaalta tätä albumia ei ymmärrä, jos ei ole lukenut useimpia muita Tintti-albumeja

Särkynyt korva (ilmestynyt 1937) on albumi, jossa Tintti saapuu ensimmäisen kerran San Theodorasiin, jossa kaksi kenraalia taistelevat vallasta. Häntä luullaan sabotööriksi ja vangitaan. Kenraali Tapioca tuomitsee sabotöörit kuolemaan. Kenraali Alcazarin joukot pelastavat Tintin. Alcazar ylentää Tintin everstiksi, joita ennestään on Alcazarin armeijassa 3487 ja korpraaleja on vain 49. Juoni etenee: San Theodorasin ja Nuevo Ricon raja-alueelta löytyy öljyä. Sodan lietsojia löytyy. Myöhemmin Tintti tapaa tutkimusmatkailija Ridgewellin.

Kuningas Ottokarin valtikassa (ilmestynyt 1939) tapahtuu Syldavian kuninkaan valtikan ryöstö. Borduria yrittää liittää Syldavian itseensä anastamalla valtikan itselleen ja valtaamalla sen. Bordurian juoni ei onnistu Tintin ja Miloun ansiosta. Oopperalaulaja Bianca Castafiore esiintyy sarjassa ensimmäisen kerran antaen Tintille kyydin. Bianca Castafioren personaa avataan albumissa Castafioren korut (1963). Castafiore on kiinnostunut Haddockista, ja Tuhatkauno on pihkassa oopperalaulajaan, jonka laulua tuskin kuulee.

Seitsemässä kristallipallossa (1948) kenraali Alcazar on sivuosassa ja hänet syösty vallasta ja on sirkuksen veitsenheittäjänä. Seikkailu Punaisella merellä (1958) albumissa kenraali Alcazar vilahtaa, kun  hän on tekemässä hämäräperäisiä asekauppoja, joiden syyn jokainen arvaa.

Albumeissa Päämääränä kuu (1953)  ja Tintti kuun kamaralla (1954) Borduria yrittää kaapata professori Tuhatkaunon kuualuksen. Bordurian armeijan eversti Boris yrittää jättää koko miehistön Kuuhun.

Borduria tavoittelee Tuhatkaunon ultraääniasetta albumissa Tuhatkaunon tapaus (1956). Tintti ja Haddock onnistuvat piiloutumaan bordurialaiselta everstiltä Sponszilta Bianca Castafioren pukuhuoneeseen. He varastavat Sponszin taskusta vapautusmääräyksen ja pääsevät pakoon. Bordurian johdossa on tällöin kenraali Plekszy-Gladz.
****
Tintti ja Picarot alkaa, kun Bianca Castafiore saapuu kiertueelle San Theodorasiin. Kenraali Tapioca on vallassa Plekszy-Gladzin Bordurian avulla. Salaista poliisia kehittää eversti Sponsz, joka vangitsee Castafioren ja yrittää houkutella Tintin maahan. Tintti joogaa ja vain kapteeni Haddock ja professori Tuhatkauno saapuvat maahan. Käytännössä kapteeni ja professori ovat kultaisessa vankilassa. Heitä salakuunnellaan ja turistikadulla on enemmän sotilaita kun turisteja. Lopulta Tintti saapuu maahan. Kolmikkoa yritetään saada ansaan, mutta he pääsevät Alcazarin luo viidakkoon. Alcazarin sissit eli picarot ovat täydellisiä juoppoja ja Alcazar on vaimonsa Peggyn tossun alla. Tapioca pudottaa alkoholilasteja säännöllisesti viidakkoon. Myös Ridgewell tavataan viidakossa.
Alcazarin vallankumous onnistuu kahdesta syystä. Tuhatkauno on kehittänyt pillerin, joka saa alkoholin maistumaan pahalta. Kapteeni on ollut keksinnön koekaniinina Moulinsartissa. Ikuinen maanvaiva Seraphin Lampion on tullut San Theodorasin karnevaaleihin Hurjien Harlekiinien bussissa. Picarot pukeutuvat Hurjiksi Harlekiineiksi ja menevät bussilla pääkaupunkiin ja valta saadaan vaihtumaan verettömästi eli Tapioca jää henkiin ja Spontz saa lentolipun Borduriaan.
Muuttumattomuutta edustavat slummit, jossa vain Viva Tapioca kyltti on vaihtunut Viva Alcazar -kylttiin.

Tintti ja Picarot -albumissa käsitellään Bordurian ulkopolitiikkaa, sotilasjuntan johtaman maan San Theodorasin sisäpolitiikkaa ja retoriikkaa. Minusta tämä on vieläkin varsin oikea kuva. Vaikka valta vaihtui Tapiocalta Alcazarille, tuskin suurempaa muutosta tapahtui kansan oloissa. Karnevaalit osoittavat, että turismi on tärkeä useimmille maille.

Tarinan suurin sankari on minusta vangittu oopperalaulaja Bianca Castafiore, jonka peräänantamattomuus ja suoraselkäisyys ovat ihailtavia. Tintti on paljolti taustalla. Tuhatkauno, joka on rakastunut Castafioreen ja Haddock, joka välittää Castafioresta, ovat hyvinkin toimeliaita. Tuhatkaunon antabusmaisella keksinnöllä saadaan miehet taistelukuntoon.

Peggy Alcazarin hahmossa näytetään, että miehellä ja myös kenraalillakin on pomo.

Vladimir Arsenjev: Dersu Uzala

Vladimir Arsenjev: Dersu Uzala, metsästäjä ja erakko, Tammi ensimmäinen painos 1946 nimellä Lumen ja palmujen ihmemaassa, alkuteos Dersu Uzala, suomentanut E.K.O Wuorela. Sivumäärä 250.

Dersu Uzala -kirja tapahtuu Itä-Siperiassa 1902 - 1910, missä minäkertoja kapteeni Vladimir Arsenjev johtaa kartoitusretkikuntaa. Alue, joka on itse asiassa varsin suuri jopa valtava, rajoittuu nykyisen Kiinan, Pohjois-Korean ja Venäjän rajamaastoon Vladivostokin ja Habarovskin lähelle. Hankajärvellä käydään ja Ussurinlahti mainitaan. Kirjassa kuvataan luontoa ja elämiä paljonkin. Metsästyksestä puhutaan, sillä retkikunta metsästää syödäkseen. Lisäksi soopelin metsästyksestä puhutaan.
Aloin bongata kirjasta jossakin vaiheissa puita ja nisäkkäitä seuraavat on mainittu:
Puita: Sembramänty, "havumetsä", "lehtipuut", kuusi, poppeli, tammi, lehmus, paju ja mustakoivu, luultavasti on palmujakin, sillä se on alkuperäisessä suomalaisessa nimessä.
Nisäkkäät: Karhu, peura, myskihirvi, hirvi, peura, soopeli, ilves, villikissa, villisika, villivuohi, ahma, ja merileijona. Sään vaihtelut on huomattavia retket ajoittuvat kesään, jolloin on paahtavan kuumaa, sataa, mutta jo syksyllä sataa lunta. Paljon kuvataan ukkosta ja muita luonnoilmiöitä.

Luonnonhavaintojen lisäksi kirjan teema on ystävyys. Vladimir Arsenjev tapaa ensimmäisellä retkellään Dersu Uzalan, metsästäjän, jonka muun perheen äidin tyttären ja pojan  isorokko on tappanut. Dersu, joka kertoo iäkseen 53 vuotta, metsästää ja kulkee luonnossa. Upseerin ja metsämiehen välille syntyy lämmin ystävyys, Dersu toimii retkikunnan oppaana. Dersu pystyy metsässä olevista jäljistä päättelemään mikä tai kuka ja koska siellä on kulkenut. Hän pystyy myös ennustamaan luonnonmerkeistä sään. Dersu on hyvin taikauskoinen ja tiikeriä eli ambaa hän pelkää. Amban näkeminen tuottaa huonoa onnea. Ensimmäisen matkan jälkeen Vladimirin ja Dersun jäähyväiset ovat haikeat

Vladimir Arsenjev oli Venäjän armeijan palveluksessa. Hänen matkojensa tarkoituksen oletan olleen alueen kartoittaminen ja tiedustelu laajassa mielessä. Hän kuvaa kolmea matkaansa vuosina 1902-1907. Toisella  matkalla hän tapaa uudestaan Dersun. Kolmatta matkaa varten hän etsityttää Dersun oppaaksi.

Dersu on taigalla syntynyt, hän on yhtä luonnon kanssa. Hänen käsityksensä luonnosta ja maailmasta ovat animistisia. Hän puhuu eläimistä "ihmisinä". Hän ottaa huomioon luonnon muurahaisia myöten. Dersu on ollut korvaamaton ja epäitsekäs opas Vladimirille, ja pelastanut hänen henkensä lukemattomia kertoja. Dersu on kuitenkin vanhenemassa, varsinkin näkö heikkenee nopeasti. Vladimir ottaa Dersun kotiinsa, mutta metsien mies ei sopeudu kaupunkiin, jossa vesi ja polttopuutkin ostetaan ja kaikki päättyy Dersun kannalta huonosti. Hän lähtee kaupungista, mutta joutuu ryöstömurhaajien uhriksi. Dersu haudataan ja jo muutaman vuoden päästä eli vuonna 1910 haudankin päälle on rakennettu taloja.

Kirja on loistava luontokuvaus, miehinen tosiystävyys on  aivan keskeinen teema.
Kirjan ostin huuto.netistä.
*****

Dersu Uzalasta on tehty neuvostoliittolainen-japanilainen elokuva vuonna 1975, ohjaajana legendaarinen Akira Kurosawa, ja elokuva voitti Oscar-patsaan parhaana ulkomaisena elokuvana. Kannen ja takakannen kuva, jotka ovat bloggauksessa ovat peräisin filmistä, kuten mustavalkoiset kuvat kirjan välissä. Filmiä en ole nähnyt.

Kirjassa Dersun puhetta tallennetaan laitteeseen, joka on mainittu dekkareissa eli parlografiin. Parlografi perustuu Edisonin keksintöihin.
*****

Halldór Laxness: Salka Valka

Halldór Laxness: Salka Valka, Wsoy 2008, suomentanut Jyrki Mäntylä. Sivumäärä 477.


Halldór Laxnessin Salka Valka on kirja islantilainen kirja Islannista. Kirja käsittää kaksi osaa ja neljä kirjaa. Päähenkilö on Salvor Valgerdur eli Salka Valka, joka jää pois laivasta Axlarvuonon Óseyrissa tarinan alussa yhdessä äitinsä kanssa.

Saagassa on kaksi selvää linjaa Salka Valka, hänen elämänsä, ihmissuhteet ja kylän elämä kaikki tapahtuu tiettyjen päähenkilöiden kautta. Toisaalla on maailman aatteet, itsenäisyys ja bolshevismi, talouden lait ja yllättäen myös pankkikriisi, jotka vievät tapahtumia eteenpäin. Kirja on kirjoitettu vuonna 1931 ja 1932, mutta se käsittelee 1900-luvun alkua. Pitkästä analyysista huolimatta en paljasta juonta oikeastaan lainkaan eikä tämä kuvaa Laxnessin islantilaisuutta vaan käsittelen tapahtumien merkitystä ja ajanjaksoa ylipäätään.

Lukija pääsee tarinaan sisälle hiljalleen, koska alkuun havainnot ovat lapsenomaisia. Salka jää äitinsä Sigurlina Jonsdottirin kanssa pois laivasta jossakin päin Islantia. Äiti etsii yösijaa ja töitä eri paikoista kylällä olevasta Pelastusarmeijasta, kylän lääkäriltä ja rovastilta. Ainoa, joka huolii yh-äidin kotiinsa, on suuripuheinen ja vastenmielinen juoppo Steinhór Steinson, joka asuu Rantatöllissä iäkkäiden vanhempien kanssa. Ensimmäisenä yönä Steinhór kömpii Sigurlinan päälle. Salka herää ja Steinhór häipyy, mutta Sigurlina seuraa. Salkalle ja lukijalle selviää (jonka kyllä heti arvasin), minkälainen nainen Sigurlina on. Salka on avioton lapsi, jonka isää Sigurlina ei paljasta edes pauhatessaan herätyskokouksissa. Salka tajuaa äitinsä Sigurlinan dualistisuuden: päivisin hurskas, öisin irstas. Steinhór kuitenkin on iskenyt silmänsä yksitoistavuotiaaseen Salkaan ja yrittää maata tätäkin. Rangaistuksen pelossa mies pakenee paikkakunnalta. Salkaan jää häpeänkaltainen kahle, joka sitoo häntä Steinhóriin. Steinhór on yksi päähenkilöistä. Hän saapuu säännöllisesti paikalle, yleensä sotkemaan asioita Salkan asioita. Salkan asema on muutenkin olla hyljeksitty. Kylässä asuu herkkä älykköpoika Arnaldur Björnsson, jonka sisimmässä on tarinoita ja kuva kauniista maasta. Hän opettaa Salkaa lukemaan. Arnaldurin isä tulee paikkakunnalle ja lähettää pojan oppikouluun sivistymään. Salka on yhä enemmän yksin. Häntä kiusataan edelleen rankasti, mutta hän ei murru.

Vuosia kuluu ja  Arnaldur kääntyy bolshevismiin ja saapuu agitoimaan kalastajakylän väkeä. Arnaldurin ja Salkan välillä on kiintymystä, mutta myös epäluuloa ja vihaakin. Henkilötasolla jännite muodostuu kolmivaihekytkennästä Arnaldur - Salka - Steinhór, kytkennöistä sinkoaa kipinöitä.

Kylän eittämätön napamies on kauppias Johann Bogensen. Hänen kauppansa pyörittää taloutta. Ihmisillä on tili kaupassa. Bogesen omistaa kaiken, ja jokainen työskentelee Bogesenille. Työt merkitään ylös ja sillä saa tavaraa, rahaa ei tarvita, kaikki on vihossa. Bogesen itse on tanskalainen. Hänen tyttärensä ja poikansa oleskelevat välin Tanskassa välillä Islannissa. Bogesen tienaa hyvin, mutta tili toimii myös suhdanteiden tasaajana. Islannissa "elämä on kalaa, kala on elämää", kala tuo elannon kaikille. Sitä myös viedään ja tämän mukaan Espanjaan, jossa on myös huonot ajat. Aika on muuttumassa. Islanti haluaa itsenäisyyttä, mutta osa kansasta ovat bolshevikkeja. Syntyy voimakkaita vastakkainasetteluja ja taloudellista taistelua. Taloudellinen taistelu linkittyy myös politiikkaan ja vastakkainasettelut ovat henkilökohtaisiakin, eivätkä pelkästään poliittisia.

Arnaldur yrittää perustaa ja perustaakin työväenyhdistyksen. Salka taas on pienyrittäjä, jolla on veneosuus. Arnaldur on hintelä mies, kun taas Salka on roteva, rintava ja vahva. Hän on itsenäinen nainen, joka on pienestä pitäen ansainnut elantonsa tai hänellä on ollut tili Bogesenilla, hänen äitinsä, pelastusarmeijan vakiopuhuja, tosin osti Salkan tililtä vaatteita ja Salkan tilin rahoin hänet myös haudattiin. Salka pukeutuu miesten vaatteisiin, myös housuihin. Tähän vaikuttaa ehkä Steinhórin temppu, mutta enemmän vielä häpeä äidin käytöksestä. Salka on myös erinomainen työläinen, hän pystyy käsittelemään 150 turskaa tunnissa. Kalastus ja kalankäsittely ovat olleet rankkaa työtä. Eräässä vaiheessa Salka tunnustaakin "olen proletaari". (Minusta Salka ei ole proletaari, minusta hän on hyvä ihminen ja hyvä työntekijä, mutta ei mikään laumasieluinen proletaari).

Työväenyhdistys haluaa palkat ylös lakkoilemalla, venekunnat haluavat saada osansa kalarahoista. Bogesen taas haluaa palkat alas ja kaikki muut kilpailijat pois. Taistelu on armotonta ja köyhä kärsii. Bogesen ostaa kaikki kalat, mutta Espanjan markkinat ovat epävakaat. Tähän kauppasotaan ja lakkoiluun liittyy erittäin kiinnostava juonne: pankkikriisi. Koska pienyrittäjät eivät saa rahaa kalastaan, he eivät voi maksaa lainojaan ja menettävät kaiken. Koska kansa lakkoilee, se näkee nälkää, joskin merestä saa sentään pieniä kaloja syödäkseen. Bogesen rikastuu, mutta koska pankit eivät saa lainojaan, ne keikkuvat vararikon partaalla, miten silloin käy Bogesenin.

Puujalkahuumori kukkii kirjassa. Mutkalan Beinteinin proteesin vaiheita selvitellään. Tekojalka on tilattu Saksasta. Bogesen menee ruuvaamaan jalan takaisin poliittisen kuohunnan aikana, jos ei ole tiliä, ei ole jalkaakaan. Tilanteen muuttuessa jalka palautetaan herralle. Kun Beinteinn kuolee ,jalka ruuvataan irti ja lähetetään Saksaan, se on maksamatta. Minusta varsin mautonta höystää tämänkaltaisella huumorilla, joskin poliittisen kuohunnan ja valtataistelun keskellä kaikki on lopulta näin raadollista. Bogesen puhuu Salka Valkan kanssa. Bogesen paheksuu Salkaa, kun Salka -nainen- pukeutuu housuihin ja on polkkatukkainen, hän ymppää samaan moraalisaarnaan boshevikit ja influenssan. Salka sanoo, että muistinsa mukaan ensimmäinen kylän polkkatukka oli kauppiaan omalla tyttärellä. Bogesenin oma tytär tosiaan oli oikea hempukka, joka lähetettiin Tanskasta Islantiin rauhoittumaan, ja tytär toi tuulahduksen Kööpenhaminan seurapiireistä polkkatukkineen.

Islanti on Suomen kaltainen pieni maa. Islanti on ollut asutettuna yli tuhat vuotta. Sen historiaan on vaikuttanut myös pieni jääkausi. Islanti on ollut ensin Norjan ja sitten Tanskan alaisuudessa, mutta kansakunnalla on aina pyrkimys itsenäiseksi. Islanti on nyt tasavalta, toisen maailmansodan aikana se irrottautui Tanskan kuninkaastakin ja on nyt siiis tasavalta. Vigdis Finnbogadottir oli naispresidenttinä vuosina 1980 - 1996. Islantilaisten liikkuvuus ilmenee hyvin kirjassa. Usea haluaa lähteä "etelään" eli Reykjavikiin. Paljon matkustetaan Tanskaan, Färsaarille ja Amerikkaan.  Pienenä viennistä riippuvaisena maana talous on suhdanteille herkkä. Pankkisektori on ollut tärkeä, mutta pankkikriisi koettiin viimeksi ajanjaksona 2007-2009. Bogesenin tili tekee käteisen rahan tarpeettomaksi, mutta ei hintamekanismia, luultavasti kysynnän ja tarjonnan suhde ei vaikuta palkkoihin eikä hintoihin. Toisaalta markkinakapitalismi ei onnistu yhteiskunnassa ilman kattavaa julkisen sektorin säätelemää sosiaaliturvaa, tai onnistuu, mutta osa ihmisistä jää nälkärajan alle. Bogesenin tili, vaikka lisäarvo koituu herralle, pitää ihmiset säällisessä toimentulossa. Paljas kapitalismi suuntaa pääomat yksille, mutta sosialistien ja kalastusyhdistyksen puuhailut vain pahentavat tilannetta. Myös kapitalismi keikuttaa voittajia.

Salka Valka on nobelistin teos, mutta ehkä Laxnessiä ei juuri tästä teoksesta palkittu. Kerronta on lyyristä ja tarkastelee itsenäistyvän naisen silmin pienen maan ristiriitoja ja matkaa kohti itsenäisyyttä kaiken köyhyyden, epäoikeudenmukaisuuden ja kaaoksen keskellä. Laxness oli hyvin uskonnollinen, joka tihkuu riveistä lukijan silmille. Hän myöskin ihaili sosialismia. Tässä Laxness kuitenkin esittää molemmista varauksia, varsinkin Pelastusarmeijan ja rovastin hän esittää ivallisessa valossa. Bolshevismihan ei lopulta toiminut missään, Laxness esittää myös aatteen raadollisen puolen, lopulta kyse on vallasta ja vain vallasta. Kannessa on vesilintuja, luultavasti kaksi kuikkaa. Maalaus on vuodelta 1929 Jon Stefanssonin maalaama nimeltään "Kesäyö". Islanti on paikka, jossa on paljon vesilintuja. Salkakin vertaa itseään lintuihin, hän on yksin, mutta haluaisi olla parvessa. Arnalduria verrataan sukupuolikäyttäytymisessä lintuihin. Kaveri on "moniavioinen", vaikkei naimisissa olekaan. Miehet tuntuvat lehahtavan muuttolintujen tavoin lentoon, mutta minusta lintumaailmassa myös naaraat lentävät. Laxness yhdistää linnut ja luonnon kapitalismiin ja kommunismiin neljännen osan sivulla 408:
"Ensi silmäyksellä lintumaailmassa vallitsi ihana sopusointu huolimatta moninaisista petkutusyrityksistä sen jäsenten välillä ja kapitalisesta värikoreudesta taivaalla ja meressä ... Ruoho kasvoi nuorena ja kukoistavana valkoisiksi huuhtoutuneitten kivien ja tyrskyjen rantaan heittämien levien keskellä, jokainen levä antoi ravintoa maaperälle, sekin tapahtui kommunismin hengessä. ...." Tässä kohtauksessa on myös Salka ja Arnaldur ja koko teoksen eräs ydin on sivuilla 408 - 409. Olen kovasti eri mieltä kohtauksen kommentista "jok'ikisessä pikkuseikassa on maailmankaikkeuden suuren bolshevikin kädenjälki", minusta tämä osuu harhaan.
Myös islantilaisuudesta puhutaan. Islantilaiset ovat itsenäisiä ihmisiä, jotka joukkona eivät häviä, mutta eivät aina tohdi kerätä voiton hedelmiä. Laxness viittaa monesti islantilaiseen runoperinteeseen ja kieleen.

Laxness on osannut kuvata universaalisti myös talouden mekanismien raadollisen toiminnan, myös aatteiden taistelu yksilötasolla tulee hyvin ilmi, mutta turha sitä on yleistää kuikkaparveen, ruohoon ja leviin.

Salka Valka on loistava islantilainen eepos.

*****
Halldór Laxness (1902 - 1998) sai Nobelin kirjallisuuspalkintonsa vuonna 1955 ensimmäisenä (ja toistaiseksi ainoana) islantilaisena.
Laxnessin kerrontatyylissä tai Salka Vallan tarinassa on minusta paljon samaa kuin pohjoismaisten Nobel-voittajien Selma Lagerlöfin, Bjørnstjerne Bjørnsonin, Sigrid Undsetin ja jopa Frans Emil Sillanpään.
Islanti valtiona itsenäistyi 1.12 1918, mutta irtautui lopullisesti Tanskasta toisen maailmansodan seurauksena vuonna 1944. Pohjola-Nordenin www-sivujen mukaan Islannin kansallispäivää vietetään 17.6 eli tänään " Jón Sigurðssonin syntymäpäivänä". Jón Sigurðsson oli Islannin itsenäisyysliikkeen johtajia 1800-luvulla, hän eli 17.6.1811 - 7.12.1879, teoksessa viitataan tärkeään vuoteen 1851, joka oli tärkeä askel Islannin itsenäisyyteen. Laxness on kirjoittanut Islannin yhteistyöstä amerikkalaisten kanssa teoksen Atomiasema.

*****

Anni Kytömäki: Kultarinta

Anni Kytömäki: Kultarinta 2014 Gummerus, 644 sivua.

Anni Kytömäen kirjoittamaa Kultarintaa on arvioitu blogeissa erinomaiseksi esikoisteokseksi ja kiitelty kerronnan hentoja siveltimen vetoja ja värejä. Yläkuvassa olen laittanut kirjan mustiin raameihin, sillä kirja on varsin raskas aiheeltaan ja teemoiltaan ja lopulta myös lukea. Ensimmäiset 250 sivua olivat kiinnostavia, mutta lopulta romaanin punainen lanka hajosi kuin päähenkilöiden mielet. Ehkä tämä on juuri teoksen hienoutta, en yleensä pidä tämäntyyppisistä teoksista, enkä nytkään, pieni ennakkoilmoitus.

Ensimmäinen osa kertoo Erik Stenforsista rikkaan perheen lapsesta, jonka äidillä on alkoholiongelma ja isä tekee puukauppoja. Pojalla ei rahasta ole puutetta, mutta opinnot jäävät vaiheeseen ja Erik jämähtää Helsingin yliopiston luonnontieteellisen museon kokoelman apulaishoitajaksi. Kaveri ihailee luontoa ja kirjassa luonnon kuvaus on varsin perinpohjaista, mutta samat teemat sammalet ja palokärjet toistuvat ja lopulta minnekään ei päästä. Kirja on jaettu eri vuosiin. Luontoretkillä Helsingissä Erik törmää pyykkäri Lydiaan, joka on kotoisin perheen kesäpaikasta Aspholmista. Tapahtumat vyöryvät varsin epäuskottavasti. Lydian terävä punakynä pakinoi pamflettia  nimimerkillä Palokärki Vallankumous-lehteen. Enempää juonta avaamatta Lydia saa lapsen Mallan, joka jää Erikin hoitoon. Erik tuhoaa omaisuutensa, työpaikkansa ja paljon muuta. Romaanin toinen osa kertoo Mallan selviytymisestä varsin vauraissa oloissa ja epäuskottava loppu on käsillä, kun runsaat kuusisataa si(i)vua kerrossammalta on läpikäyty. Romaanin käännekohdat on alleviivattu, muttei pohjustettu, esimerkkinä rauhoituspäätöksen jälkeinen viinan juonti tai kolari. Kummastuttaa myös pitkät parantolajaksot syvän laman aikana (1929 tapahtui pörssiromahdus, jota seurasi lama), jopa rutiköyhiä ihmisiä makuutettiin yksityishoidossa vuosikymmeniä.

Kielikuvat ovat vaihtuvia, kaikkia en pitänyt kuvaavina
s. 131 Sora kurluttaa saappaiden alla, ...
s.236 pikkulinnut tihisevät, tiukuttavat ja ryystävät säkeitään ...

Turun Sanomien 12.6 tekstin nostossakin lukee "talitiainen lopettaa säksätyksensä", talitiainen on kirjan tapahtuma-aikana laulanut titi-tyy nykyisin jo lyhemmin ti-tyy tai joku lyhyt muunnelma, mutta minusta ei säksätellyt.

Anni Kytömäen Kultarinta on kiinnostava esikoiskirja ja kieli on sangen eläväistä, mutta alun tuoreus muuttuu lopun sammaltamiseksi. Tämä johtuu päähenkilöiden valinnoista, jotka Kytömäki vie päätökseen loistavasti.
*****
Ajatuksia romaanin teemoista ja romaanin henkilöiden toiminnasta
Liikun varsin paljon luonnossa. Tunnen yleisimmät Suomessa esiintyvät puut, pensaat, kasvit, sienet, en juurikaan sammaleita, joita on satoja eri lajeja. Seuraan luonnossa enemmän nisäkkäitä ja lintuja ja näen vuosittain myös palokärkiä, joka oli yksi eniten mainituista linnuista satakielen lisäksi. Kun kuljen metsässä, en -kuten romaanin henkilöt katsele- sammalta lähietäisyydeltä.

"Kultarinta hehkuu sammalten tuhansia värejä", lukee kirjan takakannessa. Sammallajeja on monia, niitä on varmasti erivärisiä, usein ne ovat vihreän tai ruskean eri sävyjä. Minusta takakannen kielikuva on huono, sillä sammal ei erityisemmin hehku eikä minusta tuhansin värein. En myöskään halaa puita. Enkä myöskään elele luksuselämää ja kippaile viinaa kuten Erik. Niiltä osin kuvaus oli loistavaa, halaileva hörppijä oli hyvin kuvattu. Itse en ole koskaan nähnyt kenenkään halaavan puuta, eli Erik ja Malla ovat ehkä kuitenkin poikkeuksia oikeassa maailmassa. Kirjassa puhutaan sepelkyyhkyn kujerruksesta keväällä. Yleisempää on minusta tuolloin soidinhuhuilu. Sepelkyyhkyn pesä voi olla tiheässä kuusessa, jossa se on varsin huomaamaton, jos se ei "kujertele" kuten kirjassa eikä talitintti minusta säksätä.

Tarinaan on ympätty Kiannon Punaisen viivan tapaan karhu. Karhun seikkailuja on osien alussa ja lopussa. Karhun ajatukset on minusta turhaan inhimillistetty tai ihmistetty, termit kuin ihmisellä ja ovat minusta hapuilevia.  Kirjassa karhut menevät niitylle ja syövät karpaloita. Karpaloita on minun näköhavaintojeni mukaan yleensä suolla, ei niinkään niityillä. Maassa on lunta, mutta pentu ajaa takaa sudenkorentoja. Sudenkorentoja on monia lajeja, mutta oman näköhavaintoni mukaan useimmat ovat aikuisia loppukesällä.

Ovatko lehmät laitumella lumen aikaan? Yleensä eivät lypsylehmät, vasikat ehkä? Pöllön pesää voi toki katsella öisin, mutta muut havainnot voivat olla pimeyden takia varmasti varsin niukkoja.

Yleisesti pidän vastuuttomana ajatusta totuttaa karhu ihmisen hajuun ja antaa sen oleskella asutuksen keskellä peltojen vieressä. Jos rauhoitetaan metsää, se voisi  minusta olla rauhoitettua, eikä siellä sitten ole mitään "taloudellista" toimintaa tai edes ihmistä, mutta villieläimiä saa olla. Minusta ihmisellä on oma reviirinsä ja petoeläimillä omansa.

Se, että myrsky kaataa puuta tai metsään tulee kirjanpainajia, jotka tuhoavat kuusia, on luonnon omaa luonnollista toimintaa. En näe järkevää metsänhoitoa ja maltillisia hakkuita haitallisina.

Täysin ulkopuolinen Joel on teipattu tarinaan ja keksitty hänelle siviilipalvelutausta, jota ei kuitenkaan ole uskottavasti kuvattu tutkintalautakuntineen ja muineen. Vapaussodan tai kansalaissodan käsittely näin esitettynä oli minusta tarpeetonta, eikä asiaan paneuduttu. Parempi ja perinpohjaisempi esitys on Väinö Linnan trilogiassa Täällä Pohjantähden alla,

Kultarinta on minusta kuitenkin loistava kirja, ei tällaista ole ennen kirjoitetu, hyvä haihattelijoiden historia. Minusta sekä Erik että Malla olivat haihattelijoita, he ovat myös omien osiensa minäkertojia. Mallan kohtalo kosketti, lapsi on aina viaton. Karhu sai tyytyä olla kerronnan kohteena, kuten Kiannollakin. Erik eleli isänsä rahoin ja palokärki kiinnosti enemmän kuin omat tai läheisten asiat. Haihattelijan haaveet oli loistavasti kuvattu. Romaanin osat eivät minusta kuitenkaan olleet yhteismitallisia ja alun hienous karisi jo kolmasosan jälkeen, eli minusta romaania vaivasivat toisto ja turhat sivupolut. Toisaalta useimmat pitävät sivupoluista ja kontion möyrimisestä ihmisen liepeillä. Makuja on monia, muut ovat pitäneet jopa ylistäneet.

Lainaus s. 93
"Vaikka saari ei ole iso, metsä näyttää läpitunkemattomalta".
Totta yleensä aukean, niityn tai hakkuuaukion reunassa tai jopa tien vieressä metsä on kaikkein tiheintä. Syvemmällä metsässä usein puut ovat harvemmassa, sillä ne varjostavat toisiaan. Minusta kummastutti "metsänhoitajan" jatkorepliikki valtavasta puumäärästä.

Kaksi kuvaa osoittaa tämän, ylempi on niityn vieressä, alempi on tien pientareen jälkeen, kallion rinnettä vastaan, itse asiassa jälkimmäisessä ei ole edes kyse metsästä vaan puiden muodostamasta alle kymmenen metrin  kaistaleesta. Sen sijaan kirjassa höpistään valtavasta puumäärästä.
Myöskin Erikin riippuvuus pitkospuista kovasti kummastutti. Hän ei tainnut sittenkään olla kovinkaan villien maastojen mies, jos hän käppäili pitkospuita pisin puita katsomaan. Tämä pitkospuu-riippuvuus oli hyvin kuvattu.

Vladimir Arsenjevin Dersu Uzala -teoksessakin luonnon kuvaus on lumoavaa, mutta minusta realistista. Vladimir Arsenjev on elänyt ja kokenut kaiken ja päähenkilö Dersu kokee luonnon kokonaisvaltaisesti ja taikauskoisesti. Dersu kuitenkin pystyy ennustamaan säätä ja selviää itäisessä Siperiassa jopa ilman pitkospuita, polkuja, polkupyörää eikä isän rahojakaan ole tuhlattavana. Dersun vaimo ja lapset kuolivat isorokkoon. Parantolassa Dersu ei ollut vuosikymmentä, ei edes päivääkään. Dersun tosi tarina tapahtuu myös 1900-luvun alussa, kuten myös tämän kirjan alkuosa. Arsenjev kertoi siis kokemastaan todellisuudesta ilman kirjallisia hienouksia tai höperöjen haihatteluja.

Mitä tulee sijaisvanhempiin tai kasvattivanhempiin? Niin ulkoisesti Mallan sijaiskoti oli varsin hyvin hoidettu. Paremmat eväät Malla sai minusta Luhtajoella kuin Erik pystyi antamaan. Se, että kasvattivanhemmat eivät osaa aina tehdä oikeita ratkaisuja, ei ole kovinkaan yksiselitteinen asia. Nimen vaihtamista en pitänyt kuitenkaan sopivana. Nimi peritään. Erik peri äitinsä heikkouden ja viinanhimon, isältään vain nimen ja rahat. Muuten hän toimi vastoin isän tahtoa, käytti rahaa, ei tehnyt tai säästänyt sitä. Erik ei tehnyt mitään muutakaan tuottavaa toimintaa eikä hoitanut edes virkaansa hyvin vaan joi yliopiston spriit ja sai ansaitusti kenkää.

*****
Muualla tämä Kultarinta on saanut silkkaa suitsutusta ja kultapölyä päälleen. Itse lainasin tämän sen vuoksi kirjastosta, mutta en vain innostu muiden tavoin ylisanoihin. Kitinästä huolimatta suosittelen avoimella mielellä lukemista ja kirjan kokonaisvaltaista kokemista.  Ärsytys johtuu pitkälti juonesta ja henkilöiden saamattomuudesta, ei itse tyylistä, jossa oli piilohuumoriakin, Erikin tyttöystävän nimi Kottarainen oli minusta humoristinen oivallus. Erik oli tässäkin toisen viulun soittaja, saamaton kun on.

*****
15.12.2014 Kultarinta oli ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi. Valinta ei kohdistunut Kytömäkeen johtuen ehkä siitä, että tässä on hieman samanlainen tarkastelutapa kuin toisella ehdokkaalla eli Kinnusen Neljäntienristeyksellä, Valtonen sai palkinnon.

28.8.2017 Tämä kirja sai seuraajan, eli Anni Kytömäen toinen romaani Kivitasku on arvioitu TÄÄLLÄ.

2020 Anni Kytömäen Margarita voitti ansaitusti Finlandia-palkinnon.

Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa

Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa, WSOY, Kolibri-kirjasto, 1963, Il Gattopardo, 1958, suomentanut Tyyni Tuulio. Sivumäärä 271, lisäksi teoksen alussa on Roberto Wisin 13-sivuinen analyysi Tiikerikissasta.

Tiikerikissa -romaani on tarina Sisiliasta, sen ikiaikaisista perinteistä ja muuttumattomuudesta, joka on ominaista tälle karulle ja kauniille saarelle, joka on ollut kaksi ja puolituhatta vuotta muiden hallittavana, mutta jossa muuttumaton elämänmeno ei näy päälle. Tekstistäkään ei selviä tämä seikka, vaan tämän loistavan romaanin rivien välistä välittyy suurin osa sen taianomaisesta tenhosta.

Tiikerikissa -teoksen päähenkilö on ruhtinas Fabrizio Salina, Tiikerikissa, joka on upporikas ja arvostettu ylimys, joka muista ylimyksistä poiketen on kiinnostunut muustakin kuin ruhtinaana olosta. Fabrizion etsii pakopaikkaa matematiikasta ja tähtitieteestä. Fabrizio haluaa naittaa tyttärensä Concettan sisarenpojalleen Tancredille, joka on tuhlannut omaisuutensa ja on valloittava persoona mutta uhkapeluri. Tancredi Falconer on liittymässä Garibaldin joukkoihin, jotka nousevat Sisiliaan. Tancredi mukautuu uusiin olosuhteisiin ja hän rakastuu upporikkaan pormestarin Calogero Sedaran kauniiseen tyttäreeseen Angelicaan. Tancredi ja Angelica kihlautuvat. Myöhemmin don Fabrizzio kuolee pohtien elämäänsä, ja hän toteaa eläneensä vain muutaman vuoden, osan siitä tähtitornissa, hän on löytänyt joitain pikkuplaneettoja ja tutkinut pyrstötähtiä, myös Tancredi on tuottanut hänelle iloa. Kirjan lopussa happamat Don Fabrizzion naimattomat seitsemänkymppiset tyttäret vastaanottavat kuurian tarkastuksen kappeliinsa koskien pyhäinjäännösten aitoutta.

Tiikerikissa on loistava romaani. Se jakaantuu kahdeksaan eri osaan, jotka kuvaavat eri ajanhetkiä, pääosa tapahtumista ajoittuu Italian yhdistymisen aikaan 1860, mutta don Fabrizzion kuolema tapahtuu vuonna 1883 ja loppunäytös tapahtuu vuonna 1910, puolivuosisataa alun jälkeen. Kirjan alkaessa Sisilia, koostui  kahdesta kuningaskunnasta. Giuseppe Garibaldi nousee saarelle ja Italian yhdistyminen alkaa. Viktor Emanuel Sardinian kuningas nousee (koko) Italian kuninkaaksi.

Eri luvuissa on kuvattu jäykkiä ikiaikaisia tapoja, juhlia, muuttumatonta sisustusta, pukuloistoa, jota rahdataan Napolista Palermoon ja loputtomia puheita. Mikään ei tunnu muuttuvan. Kirkon valta ei ainakaan ole vähenemässä, vaikka muita muutoksia on tapahtumassa, mutta muuttuuko oikeasti jotain saarella, sillä ne, jotka muuttuvat, muuttavat sieltä pois, don Fabrizion poika Englantiin, Tancredi ensin kansanedustajaksi ja sitten Lissaboniin,

Saarella on omat tapansa. Donit antavat läänityksiä ja keräävät tuloja tai tavaraa alamaisiltaan. Keskusvallan koura ei yllä tähän perinteeseen. Avioliitot pyritään pitämään suvussa. Neuvottelu ja kaupanhieronta ovat omia taiteenlajejaan. Edes jesuiittapappi isä Pirrone ei ole vapaa perinteestä. Hän joutuu sovittelemaan sisarensa tyttären naima-aikeet ja paketoimaan myötäjäisinä mantelilaakson, jotta naimakaupat serkun välillä tapahtuvat ennen kuin serkusten irstaus tulee ilmi. Calogero Sedarakin joutui tappamaan vaimonsa Donna Bastionan isän naidakseen Donnan. Vaimo synnyttikin kauniin Angelica Sedaran, mutta vanhoilla päivillään vaimo keksii jatkuvasti uusia sairauksia itselleen. Vanhat donit tuntevat kateutta Calogeroa kohtaan, mies ei edes aja partaansa huolellisesti. Sisiliaiselle donille puitteet ja ulkonäkö ovat tärkeitä ja koira on kaikki kaikessa. Fabrizionkin Bendicó-koira balsamoidaan ja se lentää vertauskuvallisesti ja oikeastikin pois yhdessä valepyhäinjäännösten kanssa viisikymmentä vuotta Italian yhdistymisen jälkeen.

Ympäristön tapojen ja miljöön kuvaus on mestarillista. Sisilialaista ei ehkä ymmärrä edes italialainen (saati suomalainen harrastelijaboggari). Chevalley de Monterzuolo byrokraatti ei usko Tancredin puheita saaren väkivaltaperinteestä ja pyytää Fabrizziota senaattorikksi, joka kieltäytyy. Byrokraatti ei ole uskoa korviaan, vaikka lukijallekin kieltäytyminen on jo ennakolta täysin selvää. Moni kirjan tapahtuma ei johda mihinkään, eikä sen jälkeisiä tapahtumia kerrota, mutta rakastavaiset Tancredi ja Angelica toimivat "aistihurman" keskuksena ja käyvät kihlautuneina Donnafugatan palatsin huoneita läpi, kyse on eroottisesta latauksesta, joka ei voi laueta ennen häitä. Kirja tosin vihjaa, että heidän liittonsa ei ole täyttänyt lupauksia, ja molemmilla on ollut avioliiton aikana muita suhteita.

Kaikki on muuttumatonta, kun yläluokka häviää, tulee toinen samanlainen tilalle. Muutamia lainauksia muuttumattomuudesta ja totuudesta, joita olisi tukku enemmänkin

... ja päästiin paimenidyllien Sisilian ikimuistoiseen hiljaisuuteen. Oltiin äkkiä kaukana kaikesta sekä paikassa että vielä enemmän ajasta. s.86

Toukokuu 1910 osiosta
Missään totuuden elämä ei ole niin lyhyt kuin Sisiliassa: asia on tapahtunut viisi minuuttia sitten ja sen aito ydin on jo hävinnyt, mielikuvitus ja etunäkökohdat ovat sen naamioineet, kaunistaneet, tehneet muodottomaksi, painaneet alas, tuhonneet: kainous, pelko, jalomielisyys, pahansuopuus, opportunismi, armeliaisuus, kaikki intohimot, niin hyvät kuin huonot, hyökkäävät tapahtuneen asian kimppuun ja pirstovat sen, eikä sitä enää kohta ole. s.266

Concetta kuten kaksi muutakin Fabrizion tyttärestä jäi naimattomaksi. Concetta syyttää tapahtuneesta mielessään Angelicaa ja vuonna 1910 tapahtuu seuraavaa:
"Concetta rakas! Angelica kulta! Kuinka pitkään aikaan emme ole tavanneet. Viime käynnistä oli kulunut tarkalleen viisi päivää, mutta serkusten välinen ystävyys (jota naapuruuden ja tunteiden puolesta muistutti sitä, joka vain harvojen vuosien jälkeen oli pakottava italialaiset ja itävaltaiset samoihin juoksuhautoihin) oli sitä laatua, että viisi päivää voi tuntua todella paljolta". 279
Tämä lainaus todistaa di Lampedusan kyynisyyttä. Italia kuului ensimmäisen maailman sodan edeltävissä vaiheissa keskusvaltoihin , mutta oli sodan ulkopuolella, kunnes liittyi ympärysvaltoihin, eli oli Itävallan vastapuoli. Kyynistä kuvailua esittää tämäkin.
...noina vuosina olivat tiheät, seksuaalisen laiskuuden ja  maanomistuslaskelmain sanelemat serkusavioliitot, munanvalkuaisaineen niukkuus ja tärkkelyksen liikarunsaus ravinnossa, täydellisen raittiin ilman ja liikunnan puute täyttäneet salongit tyttölapsilla, jotka olivat uskomattoman lyhyitä, luonnottoman oliivinvärisiä, sietämättömän leperteleviä. ss.213-214

Giuseppe Tomasi di Lampedusan: Tiikerikissan tanssiaiskuvauksia voi verrata Tuulen viemän vastaaviin. Etelän plantaaseilla oli sama kauhtunut loisto ja ajaton muuttumattomuus, tässä tosin kyynisyydellä ryyditettynä. Etelävaltioiden plantaasit pyyhkäistiin sisällissodassa kuten elämäntapakin. Sisiliaankin tulee joukkoja, mutta joita vastaan ei ponnekkaasti taistella eikä elämäntapakaan muutu. Don Fabrizion kommunikaatiota ja kaupankäyntiä voi verrata Don Corleonen vastaavaan Puzon teoksessa Kummisetä.
*****
Giuseppe Tomasi di Lampedusa (1896 - 1957) oli ruhtinas, jonka kirjat ilmestyivät postuumisti, tämä Tiikerikissa jo vuonna 1958. Nettilähteiden mukaan kirjailija aloitti kirjoittamisen vuonna 1955 ja tarjosi sitä nimettömänä kustantajalle, joka ei julkaissut teosta.
*****
Hdcanis on Tiikerikissasta blogannut näin. Hdcanis on maininnut pommijutusta, joka osoittaa muutosten aiheuttajat. Isä Pirronen hahmon näen itse kirkon edustajana, lisäksi hänen kauttaan kytkeytyy perheen merkitys henkilölle, jolla ei "pitäisi olla perhettä".

Lukemisen arvoinen teos, jonka kansikuvasta myös pidän. Tämä on filmattu, ja kuva on upea. Minusta (joka en katsonut elokuvaa kokonaan, ainakin loppu oli erilainen).
*****

Jude Watson: Jeditehtävä, palkkionmetsästäjät

Jude Watson: Jeditehtävä, palkkionmetsästäjät, suomentanut Ilka Äärelä, Wsoy  2003, sivumäärä 123.
Tämä jeditehtävä, harjoitus Ragoon-6 -planeetalla, tapahtuu viisi vuotta episode yhden eli Pimeän uhkan tapahtumien jälkeen. Jedi Obi-Wan Kenobi kouluttaa 14-vuotiasta padawaniaan Anakin Skywalkeria, joka pyörittää päässään negatiivisia ajatuksia, on kiittämätön, ei luota Obi-Waniin ja kaipaa edelleen Tatoonille orjaksi jäänyttä äitiään Shmi Skywalkeria. Anakinin koulutuksesta päättänyt Qui-Gon Jinn kuoli Pimeän uhkan lopussa ja siksi Obi-Wan otti Anakinin padawanikseen. Tämän piti olla rutiiniharjoituksen, mutta ensin Anakinin hätiköinti ja myöhemmin Granta Omegan palkkaamat palkkionmetsästäjät hidastavat jedien menoa ja jopa uhkaavat heitä. Valomiekkaa monesti tarvitaan.

Tämä on jeditehtäväkirjasarjan yksittäinen kirja. Granta Omega jää vapaaksi ja punoo juoniaan sithipyramidinsa avulla. Teos on varsin uskollinen Pimeän uhkan tulkinnalle voimasta ja Anakinin persoonasta. Anakin ei ole tasapainossa,  hän kyllä pystyy aistimaan tulevaisuutta ja hänellä on nopeat refleksit, mutta hän ei pysty olemaan levollisena läsnä nykyhetkessä, koska menneisyys painaa. Hänessä on aistittavissa vihaa, joka juontuu pelosta, joka johtaa lopulta kärsimykseen.

Kirja on tarkoitettu faneille, sillä tämä sijoittuu aikaan, joka on ennen filmiä Kloonien hyökkäystä.

Ajanvietteenä ja lajityyppinsä edustajana mukava ja viihdyttävä kirja.
******

Star Wars -filmit ja Anakin ja Obiwan niissä (kuva suklaajoulukalenterista)

Pimeä uhka (1999):
Qui-Gon Jinn, Obi-Wan Kenobi sekä Padme Amidala joutuvat jumiin Tatoiine-planeetalle. Siellä on orjana voimasta syntynyt Anakin Skywalkwer äidin kasvattama herkkä poika, jolla on jedin refleksit. Qui-Gon Jinn saa vapautettua vedonlyönnillä Anakinin. Yoda aistii pojassa riippuvuutta äitiin ja pelkoa. Qui-Gon, joka kuolee Darth Maulin hyökkäyksessä, haluaa kasvattaa pojasta jedin. Hän uskoo Anakinin olevan jedin, joka palauttaa voiman tasapainoon.
Kloonien hyökkäys (2002):
Palpatine sitheilee ja aiheuttaa epävakautta imperiumiin. Obi-Wan selvittää laitonta kloonitehtailua, Anakin ja Padme rakastuvat Naboossa. Lopputaistelussa Obi-Wan huomaa paljon vihaa ja epävarmuutta Anakinissa. Anakin näkee painajaisia. Hän kostaa äitinsä kuoleman tappaen silmittömästi hiekkakansaa.
Sithin kosto (2005):
Anakin ja Padme menevät salaa naimisiin. Palpatine kääntää Anakinin pimeälle puolelle. Anakinin tuhoaa suhteensa Padmeen ja aiheuttaa tämän kuoleman. Padmen synnyttämät kaksoset Leia ja Luke sijoitetaan eri paikkoihin turvaan keisarilta ja Darth Vaderilta. Leia Alderaaniin ja Luke Tatoiinelle, jonne myös Obi-Wan erakoituu, koska hän voitti Anakinin taistelussa, mutta ei surmaa tätä. Palpatine pelastaa pahoin palaneen Anakinin ja tekee tälle elossa pitävän mustan haarniskan.
Uusi toivo (1977):
Nuori Luke Skywalker ottaa ensi askeleet jedinä, kun Imperiumin sotilaat tappavat hänen kasvattivanhempansa Tatoiinella. Obi-Wan aloittaa Luken koulutuksen. Darth Vader on kaapannut Leian ja tuhoaa hänen kotiplaneettansa Alderaanin. Darth Vader tappaa Obi-Wanin, joka siirtyy voimaan.
Imperiumin vastaisku (1980):
Luke tajuaa olevansa Darth Vaderin lapsi tai tajuaa, että Anakin Skywalker on Darth Vader. Pilvikaupungissa Darth Vader lyö Luken käden poikki. Obi-Wan on voimassa.
Jedin paluu (1983):
Luke tajuaa, että Leia on hänen kaksoissiskonsa. Darth Vader yrittää käännyttää Lukea pimeälle puolelle kuten Palpatinekin. Sithisalamia sinkoava Palpatine nakataan avaruuteen käkättämään. Lopussa kuolemaisillaan oleva Darth Vader riisuu maskinsa ja katsoo poikaansa Anakinina. Hän siirtyy voimaan yhdessä Obi-Wanin, Qui-Gonin ja Yodan kanssa. Voima on tasapainossa.
*****

The Force Awakens (2015)
Jedin paluusta on kulunut  30 vuotta ja Luke, Leia ja Han Solo ovat vanhentuneita. Han Solon ja Leian lapsiBen  on kääntynyt pimeälle puolelle ja ottanut nimekseen Kylo Ren, ja hän etsii Luke Skywalkeria, joka on kadonnut.
Filmi alkaa Jakku-planeetalta. Kylo Ren haluaa kartan, joka on Jakku-planeetalla. Se on lopulta  BB8-droidin hallussa. Planeetalla on myös romua keräävä tyttö Rey, joka odottaa vanhempiaan. Jakkuplaneetalla stormtrooperit järjestävät verilöylyn, mutta yksi karkaa eli sotilas FN2187 ja ottaa nimekseen Finn. Finn ja Rey sekäö BB8 pakenevat Millenium Falconilla Jakulta matkalla he tapaavat Han Solon ja Chewbackan. He menevät kapinallisten tukikohtaan, jossa on Leia. Kylo Ren on Leian ja Han Solon poika Ben, joka on nyt pimeän puolella, mutta ei täysin paha, hänen mestari on kummallinen Snoke, joka voisi olla aiemmin mainittu Darth Plaques?
Kylo Renn tappaa Han Solon, Rey löytää jakson lopussa Luke Skywalkerin. Rey on mahdollisesti Luken lapsi, mutta ainakin voima on hänessä vahva.

Lucy Maud Montgomery: Uudet Annat

Anna opettajana,  Anne of Windy Poplars 1936, käännös Paula Herranen vuonna wsoy 2002, sivua 277.
Tämä teos on kirjoitettu muiden Annojen jälkeen miltei neljännesvuosisata myöhemmin ja sijoittuu kronologisesti neljänneksi. Kirja on laadukas tyttökirja, mutta tässä sitä verrataan alkuperäiseen Anna-sarjaan.

Teos on kolmessa osassa: ensimmäinen vuosi, toinen vuosi ja kolmas vuosi.
Anna suuntaa kandidaatin todistus taskussaan Summersiden koulun rehtoriksi. Hän muuttaa leskien alivuokralaiseksi iki-ihanaan taloon, mutta haaveilee Glbertin ja hänen yhteisestä Haavemajasta. Gilbert pakertaa lääkärin opintojen kanssa, ja kirja koostuu alkuun vain Annan kirjeistä Gilbertille. Koulun oppilaat jakautuvat kiltteihin ja tuhmiin. Kaikkien tuhmien nimet on Pringle. Kaikki ongelmat juontuvat Pringleistä.
Kirjan suomalainen nimi on harhaan johtava. Annan ensimmäisestä opetusvuodesta ei ole oikeastaan yhtään mainintaa. Anna laittoi Pringleille luun kurkkuun vanhalla päiväkirjalla, jossa joku suvun jäsen oli ollut mahdollisesti kannibaali. Tämä kyllä kummastutti. Kirjassa on tavanomaiset naimattomien ihmisten naimisiin menot, kissojen kujeet, sukuriidat ja puhumattomuudet.
Koulun organisaatio vaikuttaa erikoiselta. Koulua johtaa koululautakunta, jonka koostumusta ei kommentoida. Se on valinnut Annan suoraan kandidaattina rehtoriksi ilman mitään hallintokokemusta. Koulussa on vararehtorina 28-vuotias Katherine Brooke, joka opettaa myös koulussa. Toinen opettaja on 20-vuotias George McKay. Toisena vuonna opetussuunnitelmaan on tullut oppiaineeksi Kanadan historia. Tämäkin kummastuttaa. Mikään ei varmaankaan ole estänyt antamasta lukukirjoiksi Kanadan historiaa. Tässä viitataan vuoteen 1812, jolloin (katsoin tämän itse ei lukenut teoksessa) britit jakoivat Kanadan Ylä- ja Ala-Kanadaan ja raja sovittiin Yhdysvaltojen kanssa. Anna ilmoittaa "pidän luennon poikasen vuoden 1812 sodasta". Vuonna 1763 Ranska menetti Kanadan Iso-Britannialle, käsitykseni mukaan uudisasukkaiden saapuessa Kanadassa oli asutusta, eli sen asian Anna ja Montgomery autuaasti sivuuttavat.
Kirjassa on runsaasti sentimentaalisia, mutta huonosti sopivia juonenkäänteitä. Katherine on edelleen hankala Annalle, tai haluaa olla omissa oloissaan. Anna ilmoittaa kolmikymppiselle naiselle tämän olevan selkäsaunan tarpeessa. Tämän jälkeen Katherine tunnustaa orpoutensa ja setänsä tylyyden. Hän kasvaa ihmisenä ja lopettaa opettajan työt ja alkaa sihteeriksi. Tämäkö on opettajuuden ydin? Annan opettajan työstä ei anneta oikeastaan mitään viitteitä. Kerran hän lukee jonkun koetta, kerran hän mainitsee koululautakunnan puheenjohtajan, ja loppukokeet mainitaan kerran. Onko opettajan ammatti niin aliarvostettu, että sihteerikin on parempi. Anna itse vetäytyy tohtorinnaksi ja kotirouvaksi. Onko tässä modernin naiseuden ydin? Elizabeth Graysonin asiat järjestyvät. Hänhän kävi hakemassa Annalta maitoa iltaisin ja oli ilkeän isoäidin kasvatettavana, mutta isä tuli hakemaan oman mussukkansa.
Kirjan englanninkielinen nimi viittaa Annan asuintaloon Poppelikujalla.
Kirja päättyy leskien kotihengetär Rebecca Dewin tunteikkaaseen kirjeeseen. Minusta Anna-kirjaksi  huono, mutta tyttökirjana tämä on erittäin hyvä.

Annan perhe, Anne of Ingleside, 1939, käännös 2002 Paula Herranen, sivumäärä 301.
Tämä on kummallinen kirja minusta myöskin, sijoittuisi kuudenneksi koko Anna-sarjassa.

Anna ja Gilbert asuvat lastensa kanssa. Lapsista tarkastellaan ensin Jemin oirehdintaa. Tosin Tommy Drew uhkaa polttaa Din nuken roviolla, mutta myös Jemillä on halu vahingoittaa Din leluja ja hän katoaa, mutta löytyy oven takaa. Tämä on minusta väkisin keksitty juonen käänne. Walterin itkupilliyttä arvostellaan tuikean tädin toimesta. Walter on kuusivuotias ja hänet lähetetään Rillan syntyessä itkemään Parkereille, josta lähtee käpälämäkeen. Rillan oirehdintaa tarkastellaan myös. Juonenkäänteitä väännetään vakiomäärä ilman mitään oikeata syytä.
Gilbertin täti 55-vuotias Mary-Maria on "kiusankappale", jota Montgomery piikittelee. Kun hän uhkaa läimäyttää Nania syystä, että tämä on kutsunut vanhaa neitiä rouva Metusalemiksi, uhataan iki-impeä väkivallalla. Drewin koltiaiselle annetaan donitsipussi, kun tämä sylkäisee tätiä päin. Ilo pursuilee, kun täti lopulta pakkaa tavaransa. Vain Blythet saavat käyttää väkivaltaa tai uhata sen käyttämisellä.
Kaikkein kummallista on Annan ja Gilbertin suhteen esittely. Kaikki Montgomeryn mieshahmot ovat ohuita. Mies on joko nahjus, nynny, ujo, arka tai juoppoparka. Gilbert on vain nynny. Lopuksi saadaan vastenmielinen täysin tuulesta temmattu aviokriisi Annan päähän. Blytheillä on hääpäivä. Anna ei saa hääpäivälahjaansa ja hän tekee siitä omat tulkintansa. Kun uus-sinkku Helena Dawson os. Stuart vielä kutsuu parin lounaalle ja harrastaa small talkia, Anna on täysin maaninen ja maansa myynyt. Hän tulkitsee kaiken piikittelyksi ja todistaa näin olemattoman itsetuntonsa. Gilbert on pohjimmiltaan hyvä, mutta nynny, hän ei Helenan kelkkaan lähtisi. Kaikki onkin väärinkäsitystä ja Annakin sen ymmärtää, kun saa timanttihelyn hääpäivälahjaksi, postin kulku oli ongelmallista. Tämä on jo minusta liian paksua. Naisista en ehkä mitään tiedä tai en ainakaan kaikkea, mutta naimisissa olen ja olen muistanut hääpäivämme ja merkkipäivät ja lastemme merkkipäivät. Vaikka en muistaisikaan hääpäiväämme, se ei suhdetta eikä rakkautta välttämättä muuta. Anna kotirouvana ei kyllä lainkaan ota huomioon Gilbertin työtä. Lääkäri oli tuolloin vuorotta töissä oleva alistettu työläinen, sitä paitsi Gilbert muisti hääpäivänsä. Gilbertiäkin ihmettelen. Gilbert nimittäin selittää lopussa käsityksiään Helenasta, entisestä kihlatustaan, ja vakuuttelee Annalle tämän olevan piikittelevä ja Helenan lihonutta olemusta irvitään. Herrasmies ei käyttäydy näin. Herrasmies ei kommentoi entisiä heilojaan. Myös Anna monesti aikaisemmin arvostelee lihavia ihmisiä kuten Helenaa, ja myös ensimmäistä nuoruuden ystäväänsä Dianaa. Onko lihavuus siis synti, jotenkin kartettava ominaisuus, osoittaako se montgomerylaisessa maailmassa henkistä velttoutta tai peräti syntiä?
Hankin nämä kaksi uutta Annaa adlibriksen nettikaupasta. Rahapulan vuoksi Annan jäähyväiset oli pakko lainata kirjastosta.

Annan jäähyväiset wsoy 2010, The Blythes are Quoted, 441 sivua.
Teoksessa on valaisevat esipuhe ja jälkisanat, novelleja, Annan ja Walterin runoja. Runojen jälkeen Montgomery on rakentanut perheen sisäisen keskustelun.
Ensimmäisessä novellissa metodistipapit puhuvat mahdollisesta "kummittelutapauksesta". Kyse on kateudesta, vihasta ja huijauksesta. Novellissa on mainittu neiti Marsh, joka saa aviottoman lapsen ja hirttäytyy. Blythet mainitaan monesti, he ovat epäilleet huijaria. Gilbert, vaikka on presbyteeri, seurustelee myös metodistipapin kanssa ja on tämänkin lääkäri.

Novelleissa vanhaneiti Clarissa Wilcox purkaa sappea Gilbertin potilaan David Andersonin kuolinvuoteella. Blanche-sisko on kuollut synnyttäessään Davidin äpärää, hän vihan vimmoissa ilkkuu Davidin vaimolla olleen rakastajan ja epäili Davidin isyyttä. Davidin kuoltua Clarissa valistaa läsnäolleille olleensa aina rakastunut Davidiin.

Tarinat siis sisältävät suuria tunteita: vihaa, kateutta ja inhoa. Timothy-poika tapaa mukavan miehen. Tämä kertoo "ystävänsä" olleen vankilassa miltei kymmenen vuotta pankkikavalluksesta ja nyt vapautuneensa, mutta vaimon sukulaiset eivät unohda. Timothy ei ymmärrä tapaavansa omaa isäänsä, jonka on selitetty kuolleen kymmenen vuotta sitten. Pitkähköissä novelleissa tai paremminkin kertomuksissa on naisen mielenvikaisuutta ja puolisoiden erilleen muuttamista, ja pankkiryöstökin nivotaan yhteen juttuun. Lapset tuntevat pelkoa, vihaa ja pohtivat kuolemaa.
Lasten psykologi on adoptiopuuhissa, teoria ei aina siirry käytäntöön kivuttomasti, sen Penelope Graig saa tuntea kantapään kautta. Hänen mukaansa lapsen egolle kielto ei ole hyväksi. Lopulta teoriat unohtuvat käytännön myötä.

Yllättävän monta kertaa mainitaan tohtori Blythen auto ja myös muodossa "hurautti upouudella autollaan". Auto-juttuja on varsin varhain, kun lapset ovat vielä pieniä eli siis ennen ensimmäistä maailmansotaa. Oliko todella Gilbertillä auto tai edes varaa siihen? Kirjoissa toki on kaikki mahdollista ja eräässä jutussa huhutaan "Gilbert Blythen tienanneen hänen ansiostaan omaisuuden" ja erään henkilön reumatismi oli tohtorille kultakaivos. Annan roolikin on kummallinen, hän järjestelee naimakauppoja, eli  se naimakauppojen järjestely "on tohtorinnan intohimo".

Eräässä jutussa kumotaan "oma luuloni", että Gilbert ja Anna olisivat olleet kihloissa molemmat tahoillaan. Anna puhuu Christine Stuartista, aiemmissa kirjoissa kyseinen Gilbertin vale-kihlattu oli Helena Stuart. Tässä mainitaan siis Roy Gardiner Annan deitiksi ei kihlatuksi. Jossain väitetään hänen olevan Gardner. Mene ja tiedä!

Walterin ja Annan runoja punotaan pitkin kirjaa. Olen lukenut parempiakin runoja, mutta Walterin turha uhri on koskettava. Walterin olisi pitänyt vain jäädä Kanadaan. Runojen jälkeen käydään dialogia. Koskettavimmat ovat Walterin ja Unan kohtalot. Una jäi yksin. Rilla Fordin Ken tuli takaisin, mutta heidän poikansa Gilbert on ilmavoimissa, sillä toinen maailmansota on alkanut.

Tämä poikkeaa alkuperäisestä Anna-sarjasta, sillä tässä tapahtuu ikäviä asioita, joihin ei enää optimistisuus ja herttaisuus auta. Yhteisö ei pysty antamaan vankeustuomota anteeksi, poika jää isättömäksi ja isä hylkiöksi. Alkuperäisessä orpo-Anna voitti vaikeudet herttaisuudellaan ja hänet yvksyttiin, uten muutkin kylän kummajaiset. Tässä ei enää hyväksytä vaan hylätään.

*****
Lucy Maud Montgomery (1874 - 1942) oli kanadalainen kirjailija, joka on tunnettu Anna- ja Runotyttösarjoistaan. Montgomerylla on paljon muuta hienoa tuotantoa. Arvostan tätä tuotantoa ja Annan ja Runotytön kanssa ovat kasvaneet miltei kaikki länsimaiden pikkutytöt aikuisiksi naisiksi.

Montgomeryn lapsuus, avioliitto ja muu elämä eivät välttämättä olleet pelkkää myötämäkeä. Montgomeryn äiti kuoli, kun Lucy oli kaksivuotias ja Lucy varttui paljon isovanhempien kanssa. Aviomies Ewan McDonald kärsi masennuksesta, kuten ilmeisesti lopulta myös Lucy, jopa Lucyn kuolinsyystä on annettu viime vuosina uusia lausuntoja. Anna-kirjoissa monien lasten vanhemmat tai vanhempi tekevät itsemurhan. Sateenkaarinotkon orpo Mary Vancen vanhemmista molemmat. Annan jäähyväisten jälkisanoissa tämä teoria vahvistetaan. Päättökirjan materiaali oli toimitettu kustantajalle kuolinpäivänä. Teos julkaistiin kokonaisena vasta varsin myöhään  eli 2009, suppeampana vuonna 1974, materiaali siis toimitettiin vuonna 1942.

Anna-kirjojen mieskuvaa hieman ihmettelen. Gilbert Blythe on kuvattu ehjäksi ja vahvaksi, mutta nynnyksi ja minusta viime kirjassa autoilla pröystäileväksi. Anna sen sijaan kiukuttelee ja nakkelee niskojaan helpommin ja vanhoilla päivillä järjestelee naimakauppoja. Annan periaatteelliset mykkäkoulut, koululakot ja muut tempaukset eivät ole ehkä lähipiirin mielestä kovinkaan mukavia eikä pulla tuoksu. Gilbert kesti Annan viiden vuoden mykkäkoulun sekä Annan opiskeluaikojen rakkauden mukisematta ja murjottamatta. Samaten Cuthbertin sisaruksista minusta Matthew ymmärtää Annaa ja uskoo häneen paremmin kuin Marilla, joka on varsin jäykkä. Samoin minua ihmetyttää aikuisen Annan jääminen kotiin lasten kanssa, mikä toisaalta on hieno ratkaisu, mutta se tasa-arvo. Rillaa Anna piti pyryharakkana, mikä minua kummastutti. Pitääkö lapsen olla aina "järkevä" ja onko jopa haaveilu "kielletty". Minusta Annan muutkin lapset elivät kuten Rilla, mutta onko pojille tai kaksosille sellainen sallittu, mikä Rillalle ei olisi. Rillaa sitä paitsi haittasi änkytys, joka on kiusallinen vaiva. Kotikunnan Rillassa ollutta Walterin kuolemaa pidän pasifistisena ytimenä, jonka asian runoilla jankuttamista pidän päättökirjassa Annan jäähyväisissä turhana sivun täytteenä. Olennainen oli jo sanottu. Walter kuoli minusta turhaan. Kaikkien kanadalaisten velvollisuus ei ollut sotia Euroopassa.

Politiikan nostaminen miltei joka kirjassa on minusta myös turha aihe. Vastakkain tuntuivat olevan konservatiivit ja liberaalit. Kummaa kyllä varsin radikaalisti käyttäytyvä ja usein rutiköyhä Anna tuntuu olevan konservatiivi.

Lucylla oli itse kolme poikalasta, joista tosin keskimmäinen syntyi ja kuoli vuonna 1914. Lucy oli ollut kihloissa muutaman miehen kanssa. Ensimmäisen Anna-kirjansa hän julkaisi 34-vuotiaana vuonna 1908, ensimmäisen lapsen hän sai "vasta" 1912, eli oli minusta varsin vanha silloiseksi ensi synnyttäjäksi.

Lucy Maud oli siis "vain" ihminen, mutta hieno kirjailija ja vielä hienompi tyttökirjailija. Tästä bloggauksesta huolimatta tai sen ansiosta nostan Montgomeryn yhdeksi länsimaiden merkityksellisemmäksi kirjailijaksi, niin moni tyttö ja tuleva äiti on varttunut lukien hänen kirjojaan. Äidit kasvattavat lapsiaan alitajunnassaan myös lukemiensa tyttökirjojen arvot.
*****

Anna-sarja
1. Annan nuoruusvuodet Anne of Green Gables, paras osa.
2. Anna ystävämme, Anne of Avonlea, ei yllä ensimmäisen osan hienouteen. Mukava kirja.
3. Annan unelmavuodet, Anne of the Island, Anne on minusta saarella, ei unelma-kirja.
4. Anna opettajana Anne of Windy Poplars, todella turha lisäys. Annan opettajuutta ei avata, vaan hänestä tehdään herttainen ikiliikkuja, mutta joka puhuu selkäsaunan tarpeellisuudesta ja levittelee ihmisten päiväkirjoja. Laskelmoituja tekosentimentaalisia juonikudelmia. Turha kirja.
5. Anna omassa kodissaan Anne's house of Dreams, lyyrinen lapsiperheen kuvaus. Huippu.
6. Annan perhe Anne of Ingleside, kirjassa runsaasti laskelmoituja juonenkäänteitä, jotka aiheuttivat minulle mielenväänteitä. Lihavia ihmisiä etenkin halveksitaan. Turha kirja.
7. Sateenkaarinotko Rainbow Valley, Minusta tämä oli paatoksellinen pannukakku.
8. Kotikunnan Rilla, Rilla of Ingleside, teoksen huipentuma on surullisen kaunis, mutta iättömästi totta. Ihmiskunta ei pääse eroon sodista.
Lisäksi sarjaan liittyy teos
9. Annan jäähyväiset, novelleja ja runoja. Aikuiselle Annan lukijalle tarkoitettu.

Tämä lista on vain yhden miesbloggarin kapea subjektiivinen näkemys, eikä kumoa miljoonien naisten kokemusta, mikä kirja on hyvä tai huono ja miksi.

Eri vaiheessa eri kirjat voivat olla merkityksellisiä ja eri ajan kohtina ne merkitsevät eri asioita.
Aito ja oikea alkuperäinen Anna-sarja on kuitenkin iki-ihana ja sopii myös miesbloggarille ainakin avausosaltaan. Suosittelen.
*****

Painon hallintaa: Rentoa ja amerikkalaista, ruokaohjeita ja ravitsemusta

Patrik Borg: Rentoa Painon hallintaa, Otava 2007 180 sivua.
Borgin kirja on minusta varsin oiva opus laihduttajalle. Siinä on otettu Piiraisen pariskunta esimerkiksi. Aviopari on aikojen saatossa lihonut laihdutuskuureista huolimatta. Kirjassa paljon pohditaan laihdutuksen psykologiaa eikä nopeita temppuja kilojen karistamiseksi ole. Pysyvä laihdutus perustuu elämäntapojen pysyvään muutokseen ei lyhytaikaiseen askeesiin. Kirjassa suositellaan stressitöntä laihdutusta, sellaisia elämäntapamuutoksia, jotka pitävät  ja ylläpitävät myös hyvinvointia.
Pysyvään tulokseen päästään syömällä riittävästi, pitää katsoa mitä syö. Nälkää ei voi voittaa, se johtaa vain ahmimiseen ja se johtaa ruokarytmin häiriintymiseen ja makean himoon. Liikunnasta on oma lukunsa. Rauhallisesti kannattaa aloittaa ja matalalla sykkeellä pitäisi malttaa liikkua, jos laihduttaa. Kirjaa en lähde referoimaan, mutta siinä on paljon kuvia, taulukoita, esimerkki ruoka-annoksia ja kaikenlaisia vinkkejä.
Hyvä kirja, koska siinä on esimerkkinä tavallinen pariskunta ja siinä ei mitenkään syyllistetä lihavia vaan minusta kannustetaan pohtimaan asioita. Kirjoittaja on työskennellyt myös syömishäiriöisten kanssa. Laihduttaminen voi altistaa syömishäiriölle tai olla samanlaista kuin syömishäiriöisen syöminen. Tällaiseen laihduttamiseen kirja ei kannusta.

Dr. Phil McGraw: Painon pudotushaaste, Wsoy, 2006, The Ultimation Weight Solution, suomennos Hilppa Lappalainen,  sivumäärä 337

Vuolaiden alkukiitosten jälkeen Dr Phil toteaa, että olet yrittänyt laihduttaa miljoonalla tavalla. Dr Phil toteaa ettei ole pakko laihtua, tämä on minusta myös hyvä huomio. Pakko on hyvä motivaattori, mutta oman mielialan vuoksi on parempiakin syitä laihduttaa.
Seitsemän kohtainen avainohjelma pysyvään painon hallintaan.
Oikea ajattelu, tunteiden tervehdyttäminen, pettämätön ympäristö, ruuan ja impulssien hallinta, korkeavasteinen ravinto, suunnitelmallinen liikunta, ei saa olla pakkomielle ja tukirinki. Paljon samoja asioita kuin aiemmassa kirjassa.
Minusta tämäkin oli hyvä kirja siinä painotetaan  itsensä hyväksymistä. Teoksessa on paljon tehtävää eli kysymyksiä vastattavaksi ja runsaasti myös vaihtoehtokysymyksiä ja pisteiden laskentaa. Kirjaa ottaa huomioon myös ihmisen sisäisen dialogin ja käy läpi stressaavia tilanteita.
Tässä opuksessa oli lueteltu todella paljon hyviä ruokia ja ruoka-aineita, joita voi syödä. Myös rentoutumiseen on annettu malli.
Tämä on minusta hyvä kirja tietynlaisille laihduttajille ja ihmisille.

Fedon A. Lindberg Syön itseni hoikaksi, Wsoy 2003, Suomennos Elina ja Tuulikki Valta, sivumäärä 231.
Teoksen kansi tiivistää hyvin kirjan sanomaa: paljon hitaita hiilihydraateja, monta ateriaa päivässä, enemmän proteiineja, runsaasti vihanneksia ja hedelmiä, mutta ei kaloreiden laskemista.
Alkupuheessa on kertomus kirjailijan läheisestä, jolla puhkesi kakkostyypin diabetes viisikymppisenä. Tekijä painottaa ravinnon merkitystä ja hiilihydraattien jakoa. Hiilihydraatteja on jaettu glykokeemisen indeksin avulla ja vähemmän hyviin. Indeksi on korkea sokerilla, vaalealla leivällä ja yllättäen perunalla. Alhainen on vihanneksilla, hedelmillä ja palkokasveilla. Teoksessa on  paljon taulukoita, reseptejä ja tarjoiluehdotuksia. Lisäksi on käsitelty eri aiheita. Ruoka vaikuttaa hormoneihin, joka vaikuttaa painoon ja terveyteen.
Suurin osa meistä on aloittanut syömisen imemällä. Tästä asiasta on puhuttu. Kivikautisen ravinnnon eduista on myös puhuttu ja sen ruuan alhaisesta energiatiheydestä.

Eeva Piikkilä: Kiireisen kokkaajan keittokirja, Karisto oy 2001, sivumäärä 340.
Tämä on loistava kirja, joka on tarkoitettu työssäkäyvlle ihmisille. Ensin on keittojen reseptejä. Aivan ensimmäisenä on perinteisen lihakeiton valmistusohje ja keitto porisee tunnissa valmiiksi. Keitot on käyty perinpohjaisesti läpi, saman käsittelyn saavat liha-, kala, broileriruuat, jälkiruuat ja leipomukset. Joka luvun alussa on aakkostettu ruokalista.

Ihmisen ravitsemus, Wsoy-oppimateriaalit 2006, sivumäärä 336, kirjoittaneet laillistetut ravitsemusterapeutit Berit Haglund (MMM), Terttu Huupponen (MMM), Annaliisa Ventola (ETL), Pirjo Hakala-Lahtinen (MMM).
Esipuheessa on puhuttu Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuosituksista 2005. Nämä ovat osin uudistuneet, mutta kirja on erittäin selkeä ja asiantuntevasti kirjoitettu.
Aiheina ovat mm. hyvän ravitsemuksen perusteet ja ravitsemus sairauden aikana. Perusasiat on selvitetty ensin: ravintoaineet, niiden saanti, energian kulutus, kuitupitoisuus, kovat rasvat. Erikseen on käsitelty alkoholin kulutusta, suolan saantia sekä  kiireettömän ruokailun ja päivittäisen liikunnan merkitystä.
Ravitsemuksen erityistilanteista on puhuttu kuten raskaus, imetys, lapset, eri sairauksien aikana kuten maksakirroosi, avannepotilaat, erilaiset allergiat, keliakia, sokeritauti, kohonnut verenpaine ja syöpä. Lopussa on käsitelty lyhyesti eri syömishäiriöitä.
*****
Kaikilla on kokemuksia painostaan, useimmilla laihduttamisesta, painon vaihtelusta ja ulkonäköpaineista. Jalkavammojen ja leikkauksen jälkeen paino on noussut ja olen joutunut laihduttamaan. Helppoa on antaa ohjeita. Syö vähemmän, liiku enemmän, jätä kaloripitoiset nopeat hiilihydraatit. Vaikeaa, miltei mahdotonta on elää niiden mukaan askeesissa.
Siksi tämä setti kirjoja oli hyvä. Siinä lähdettiin oikealla asenteella, ei syyllistämällä vaan kannustamalla.

Tyyneys, tasapaino ja tyytyväisyys itseen on minusta tärkeämpiä kuin kontrolli ja kalorit ja kilot, mutta miten sen pystyy oikeassa elämässä toteuttamaan?

Ellery Queen: Kymmenes rikos

Ellery Queen: Kymmenes rikos, Uusi kirjakerho Gummerus 1983, Ten Days' Wonder 1948, suomentanut Matti Kannosto, sivumäärä 284. Teos on jaettu kahteen osaan ja "kymmeneen  päivään".

Howard van Horn herää yömajassa. Muistamaton  Howard soittaa Ellery Queenille, jonka hän on tuntenut ennen toista maailmansotaa Pariisissa. Howard on kuvanveistäjä. Hänen isänsä on upporikas monimiljonääri Diedrich van Horn, jolla on nuori vaimo Sally ja veli Wolfert ja siis paljon rahaa. Ellery Queen on salapoliisi ja salapoliisikirjailija. Ellery lähtee Howardin pyynnöstä Van Horneille. Mistä Howardin toistuvat muistikatkot johtuvat?

Van Horneilla Ellery törmää nuoreen hehkeään vaimoon Sallyyn, Howardin äitipuoleen ja hänen siippaansa Diedrichiin, jolla on koko Ellery Queenin tuotanto kirjahyllyssä. Diedrichin veli Wolfert on varsin nyrpeä. Myöhemmin ilmenee, että veljesten 99-vuotias äiti asuu talossa.

Kirja alkaa sekavasti ja kammottava lavastettu rikos tapahtuu ensimmäisen osan lopussa. Perheen jännitteiset suhteet ilmenevät hiljalleen. Howard on orpo, jonka Diedrich on kasvattanut. Howard sekä vihaa että rakastaa Sallya ja ihailee "isäänsä". Diedrich on maksanut nuoren vaimonsa koulutuksen. Talossa on viitteitä kolmiodraamasta. Lisäksi eräitä kirjeitä on varastettu. Kirjeillä aletaan kiristää.

Ensimmäinen osa päättyy murhaan, jolle Ellery Queen antaa selvityksensä.

Toinen osa on varsin lyhyt siinä Ellery tajuaa, että ratkaisu on ollut väärä ja vielä kerran hänen on kohdattava van Hornien hormamainen talo.

Kirjan nimi viittaa rikoksen tekotapaan. Kysymys on murhasuunnitelmasta, jossa kaikkia Raamatun kymmentä käskyä rikotaan.

Lisäksi oikeassa ratkaisussa Ellery Queen joutuu ratkaisemaan anagrammien arvoituksen. Kirjan asetelma ja loppuratkaisu, joka tapahtuu vuotta tapahtumien jälkeen on hitchcockmainen, tulee mieleen Vertigo punainen kyynel. Rikos oli hyvin pitkälle ennaltasuunniteltu ja Ellery Queenkin laitettiin näyttelemään narrin osaa. Queen osoittaa älyä ja ratkaisee pulman lopulta. Kirjan ratkaisu oli minulle monelta osin erittäin yllätyksellinen. Tosin tarina ei jälkikäteen tarkasteltuna kestä kriittistä tarkastelua. Suurin ongelma on sen behavioristisessa asetelmassa, ihmiset ovat monimutkaisempia kuin pelkät sätkynuket.

*****
Ellery Queen -tarinoita alettiin julkaista 1928, tämä on julkaistu 1948. Kirjoissa Ellery Queen on salapoliisi, joka merkitsee seikkailunsa "ylös". Hänen isänsä on poliisi Richard Queen, joka tässä kirjassa vain mainitaan.
Ellery Queenia kirjoittivat amerikkalaiset serkukset Frederick Dannay ja  Manfred Bennington Lee, ilmeisesti nimillä Daniel Nathan ja Manford Lepofsky, dekkareita on kymmeniä, ja loppuvaiheessa muut kirjoittivat loppuun tarinoita. Ruumiskirstun arvoitus on mainittu "Ellery Queenin pääteokseksi", se on julkaistu vuonna 1932. Teoskappaleessa oli Kyösti Salovaaran sisäkansiteksti  Queenin teoksesta Salaperäiset varoitukset.

*****
Tällä osallistun Oksan hyllyltä Rikoksen jäljillä -haasteeseen.
Tällä saa toisen rastin Le Masque Rougen kirja-bingoon, kategorian valitsen myöhemmin, mutta on ainakin dekkari, ostettu kirpparilta.

Juri Kazakov: Syksyä tammimetsissä

Juri Kazakov: Syksyä tammimetsissä, novelleja, Otava 1976, kahdeksan novellia, sivumäärä 173. Venäjästä suomentanut Marja Koskinen, kirjan sivukannessa lukee "Neuvostokirjallisuutta".

Juri Kazakov (1927 - 1982) on kirjoittanut kahdeksan novellia, novellit on päivätty vuosille 1956-1959. Niminovelli on toiseksi viimeinen. Se on kaunis kuvaus kirjailijamiehen odotuksesta meren äärellä. Hän kaipaa rakastaan, joka tulee Arkangelista, pohjoisesta. Kazakov kuvaa kuten monissa muissakin novelleissa luontoa, satamaa, sen poijuja ja kalastusta. Tupakkaa poltetaan ja votkaa on maustettu pihlajanmarjoilla. Tunnelma on kaunis. Viimeinen novelli Ajokoira  Arcturus jatkaa kaihoisaa teemaa. Novellin minä asuu seudulla, jossa on sokea ajokoira. Vuokraisäntä on leskimies, jonka pojat ovat kuolleet rintamalla, hän ottaa koiran hoiviinsa ja kiintyy siihen kovin. Tarina on kiinnostava eikä se lopu kuin tarinat yleensä.

Tämä novellikokoelma oli minusta teknisesti hyvä. Sitä, kuinka hyvin tämä kuvaa 1950-luvun Neuvostoliittoa en osaa arvioida, mutta ei ehkä kovin hyvin, toisaalta Neuvostoliitto oli laaja maa, mutta sana Neuvostoliitto ei mainita, eikä käsitellä mitään joka kuuluisi neuvostosysteemiin.

.Joka tapauksessa muista novelleista poimin toistuvia seikkoja.

Ensimmäinen novelli on Manjka. Manjka tyttö on orpo postinkantaja, joka toimii jakaa lähetyksiä välillä Vazintsystä Zolotsaan. Pitkät taipaleet Manjka menee jalkapatikassa ja jakaa kirjeitä, ristisiteitä ja lehtiä kalastajille. Parfili Volokitin on armeijasta päässyt raisu ja ahkera työmies, joka tarttui raskaimpiin töihin. Hän riiustelee kaunista Lenjkaa.
Manjka on kovinkin ihastunut Parfiliin ja lopussa hän pääsee hakemaan myrskyssä Parfilin kanssa pyydyksiä. Meri raivoaa ja Parfili kantaa Manjkan kotiin, riisuu vaatteet, ja ... sitä ei tapahdu. Manjkalla on ylpeytensä, hän lähtee pois, eikä vastaa Parfilin uteluihin näkevätkö sunnuntaina kerhotalolla. Tarinassa mainitaan kirkkopyhä. Parfili juo votkaa ja antaa sitä myös kastuneelle Manjkalle. Novelli sisältää myrskyn kuvausta.

Jonninjoutavaa novellin päähenkilö on poijumies Jegor. Yksin hän työpaikallaan ja sytyttää poijuja punaisia ja valkoisia. Vie  ja hakee vastarannalta väkeä. Vaan on juopon vikaa Jegorissa kuten vaimossakin, joka tosin hukkui syysjäihin votkan hakumatkallaan.  Jegor vielä votka kippaa, eikä siitä pidä Aljonka, joka pitää Jegorista. Jegor muistelee armeija-aikaansa laivastossa ja kavereitaan. Novellissa on kaunista luonnon kuvausta. Aljonka haluaisi Jegorin vakiintuvan.

Tuolla juoksee koira -novelli kertoo moskovalaisesta mekanikko Krymovista, joka lähtee kalareissulle Moskovasta bussilla. Matkustajat joivat pullonsuusta. Krymov puhuu naisen kanssa. Hän menee kalaan ja kokee idyllisen reissun. Tämä oli minusta varsin kaunis kertomus, vaikka siinä ei muuta tapahtunutkaan.

Aatami ja Eeva -novelli tapahtuu pohjoisessa. Taidemaalari Agejev on itsekeskeinen, hänelle on tulossa naisystävä Vika Moskovasta lomalle. Nainen (Vika) ei saa mieheen yhteyttä (ei minkäänlaista). Vaikka mies puhuu kansasta ja taiteesta, hän on Vikan mukaan egoisti. Myös taidekriitikoita arvostellaan. Agejev menee saarelle, jossa restaroidaan kirkkoa, Agejev jää sinne maalamaan kalastajia ja luultavasti kirkkoa. Tässä novellissa on mainittu toistuvat seikat: pohjoinen luonto, kalastajat. Yllättäen novelleissa toistuvat myös jazzmusiikki ja kirkko, tässä kirkon restaurointi.

Kirottu pohjoinen -novellissa päähenkilö on Jaltassa, mutta toisaalta puhuu pohjoisessa kalastamisesta. Novellissa on tuutuja elementtejä, majakan rubiininpunainen valo, asutaan hotellissa, alkoholista puhutaan. Mielenkiintoista on teema Tsehovista. Novellissa käydään Tsehovin asunnossa ja pohditaan Tsehovin onnellisuutta ja ravintolassa juodaan Tsehovin kunniaksi ja novellin minä pohtii: "Tsehov tarvitsi Venäjää, oli kaiken aikaa lähdössä Huippuvuorille". Novellissa puhutaan pohjoisen meren voimasta. Tsehov on minusta linkki venäläiseen kirjallisuuteen.

Sinistä ja vihreää -tarina käsittelee ensirakkautta. Tarinan minä Alosa kaiholla katsoo taakse päin Liljaan ensirakkauteensa, jonka kanssa koki ensisuudelmankin. Liljalle ilmaantuu kuitenkin toinen suutelija käsipuoleen ja he menevät naimisiin. Tässä pitkähkössä novellissa on eniten Moskovan kuvausta. Päähenkilö on koulun kymmenennellä luokalla ja pyrkii instituuttiin, josta valmistutaan joko opettajaksi tai insinööriksi.

Lainaan  Sinistä ja vihreää-tarinasta kohtia, jotka kiinnostavat minua
"minä kuulen jazzia. Pidän paljon jazzista ... kuuntelen jazzia toisen kerroksen sinisestä ikkunasta. Siellä on ilmeisesti hieno vastaanotin".
"Olemme menossa elokuviin". Elokuvista ja elokuvateattereista on monia mainintoja
"Sitten sytytän tupakan". Tupakan poltosta ja tupakan savusta puhutaan toistuvasti. Tässä ei puhuta votkasta, niin kuin muissa tarinoissa.
"Kaduilla ei ollenkaan ihmisiä, vain miliisejä. He katsovat meihin". Tämä on ainoa kerta, jolloin viranomaisista tai miliiseistä puhutaan. Tässä ei puhuta kalastajista, mikä tapahtuu muissa tarinoissa.
"Matkustan äidin kanssa pohjoiseen". Pohjoiseen mennään, pohjoisesta tullaan tai pohjoisessa ollaan. Yleensä metsästetään ja kalastetaan, ja veden äärellä ollaan, myös laivoja ja proomuja ja poijuja kuvataan. Yhdessä jutussa kirkkoa restauroidaan, muuten on puhetta kirkosta tai kirkkopyhästä. Hotelleissa ja sen baareissa majaillaan, juodaan konjakkia ja tupakoidaan.

Nämä lainaukset antavat itse kirjasta liian yksinkertaisen kuvan, kerronta on nimittäin kaihoisaa ja kaunista, mutta minusta hyvin laimeaa, ja tarinat eivät minua koskettaneet. Tarinoista puuttuivat vastakkainasettelu, kiihkeät tunteet, työläisen hiki, metsästyksen veri ja kalan suomut. Minusta novellikokoelma ei edusta (inho)realismia, ihmisen elämään kuuluu minusta tietty määrä hankaluuksia johtuen ihmisestä itsestään, hänen ympäristöstään, naapureista ja ympäröivästä yhteiskunnasta.

Juri Kazakov on kuitenkin taitava kirjailija, joka käyttää kynäänsä hempeästi tunnelmakuvien luomiseksi, kuitenkin lukukokemus oli laimea.

*****
Tällä saa ensimmäisen rastin Le Masque Rougen kirja-bingoon, eli kategorian päätän myöhemmin alle 200 sivun kirja, venäläinen kirjailija, ostettu (kirppari), kannen perusteella hankittu ja luettu,