Rex Stout: Oikeus kuolla, alkuteos A Right To Die, 1964, suomentajat Hanno Vammelvuo ja Eila Pennanen, Sapo 250, Nero Wolfe #27. Sivumäärä 237.
Rex Stoutin dekkarin Oikeus kuolla takakannessa lukee: "Juhlanumero 250 kihelmöivä murhamysteeri New Yorkin kansalaisoikeustaistelijoiden parista".
Tarina alkaa alkuvuonna 1964, kun Nero Wolfen luo saapuu musta antropologian Columbian yliopiston apulaisprofessori Paul Whipple. Hän on sama henkilö kuin viidennessä Nero Wolfe tarinassa Liian monta kokkia, jolloin hän nuorena tarjoilijana antoi oikeita tietoja Nero Wolfelle, sen jälkeen kun Nero Wolfe oli vedonnut mustiin, joita syrjittiin Länsi-Virginiassa. Whipple oli 26 vuotta aiemmin vuonna 1938 college-opiskelija. Nyt hän on keski-ikäinen, kaljuuntuva, paksuposkinen ja hän tulee puhumaan poikansa Dunbarin tyttöystävästä Susan Brookesta. Hän ihmettelee, miksi varakas nainen on menossa naimisiin n33k3rin kanssa, juuri tätä termiä kirjassa käytetään, tämä on kirjoitettu aikana, jolloin mustat taistelivat kansalaisoikeuksiensa puolesta, kirjassa käytetään ajoin termiä n3kru, joka kuvaa rehottavaa rasismia. Whipple uskoo, että New Yorkissa tulee olemaan joskus musta pormestari, näin on käynytkin: David Dinkins oli pormestarina (1990-1993) ja tällä hetkellä (14.1.2024) pormestarina on musta Eric L. Adams. Vuonna 1964 pormestarina oli Robert F. Wagner. Whipple haluaa, että Wolfe tarkastaa Brooken taustan. Wolfe ei pidä tehtävästä, mutta kiitollisuuden velassa lähettää uskotun apulaisensa Archie Goodwinin matkaan. Susan Brooke on valmistunut Radcliffestä 1959, asuu New Yorkissa leski-äitinsä kanssa. Isä on ollut rikastunut kiinteistöillä Wisconsinissa. Archie tapaa Susan Brooken Lily Rowanin luona. Lily Rowan, joka on upporikas, lahjoittaa rahaa kansalaisoikeuskomitealle, jossa sekä Dunbar Whipple että Susan toimivat ja jututtaa Susania. Archie tutkii Susanin taustaa, eikä löydä kuin sen, että joku rukkaset saanut kosija on ampunut itsensä. Selvittely loppuu kun Wolfe soittaa, että Susan Brooks on löydetty murhattuna. Häntä on nuijittu pampulla, jota Dumbar piti huoneessaan (Pamppu on poliisipamppu, jolla poliisi oli hakannut mustia mielenosoituksessa).
Isä ja poika Whipple saapuvat Nero Wolfen luo. Dunbar on poissa tolaltaan ja haukkuu Wolfea "läskiapinaksi" ja sanoo, että musta on aina syyllinen. Hän käyttää kovia sanoja. Nero Wolfe kertoo, että sanoilla on väliä, eikä kannata käyttää jyrkkiä ilmaisuja. Nero Wolfe tarjoaa apuaan, mutta vastaanotto on nihkeää. Wolfe ennustaa, että Dunbar pidätetään. Tämän jälkeen Wolfe lupaa vapauttaa Dunbarin etsimällä oikean syyllisen.
Oikeus kuolla on hyvä dekkari kansalaisoikeustaistelun ajalta, siinä ajankuva ja rehottava rotusyrjintä iskevät vasten lukijan kasvoja.
Pidempi oppimääräNero Wolfe joutuu monta kertaa vakuuttamaan mustia siitä, että hän oikeasti kohtelee yhdenvertaisesti kaikkia, ja toteaa, että hän on syntynyt Montenegrossa, vaikka on valkoinen. Nero Wolfen mukaan ihmiset myöskin tuntevat rotuylpeyttä. Todellisuudessa teksti on Rex Stoutin, joka vuorosanoilla kuvaa keskustelua, joka on täynnä sudenkuoppia.
Valkoinen nainen Susan Brooke oli siis mustien Kansalaisoikeuskomiteassa töissä. Susanilla on veli Kenneth, veljen vaimo Dolly, perheenystävä Heron-autoja myyvä Peter Vaughn. Peter luulee, että Susan menee hänen kanssaan naimisiin. Dolly ja Susanin äiti vastustavat avioliittoa mustan kanssa. Kansalaisoikeuskomiteassa osa henkilökunnasta on mustia, mutta joukossa on valkoisia vapaaehtoistyöntekijöitä, kuten Susan.
Kansalaisoikeiskomitean mustaa lakimiestä Harold R. Osteria raivostuttaa se, että Wolfe tutkii myös Kansalaisoikeuskomitean henkilökunnan tekemisiä. Poppon pomona häärii Tom Henchy, pikakirjoittaja Beth Tiger, joka asuu samoilla seuduilla, mistä Susan on löytynyt. Puhelinkeskuksesta vastaa vapaehtoinen Maud Jordan, Susanin pomo on Cass Faison, muita työläisiä on Adam Ewing ja Rae Kallman.
Nero Wolfe pistää myllyn pyörimään ja Saul Panzer, Fred Durkin ja Orrie Cather ovat apuna. Tilanne kehittyy, motiiveja tuntuisi olevan monella, epäilyillyt puhuvat lööperiä. Sitten tapahtuu lisämurha, mutta siitä seuraa läpimurto. Loppuvaiheessa pohditaan myös diftongien merkitystä.
Ajankuva 1964.
Mustat ovat kiivaassa kansalaisoikeustaistelussaan. Kansalaisoikeuslaki säädettiin 1964 ja se kielsi syrjinnäin työhönotossa, ylennyksissä ja potkuissa. Yksi laki ei muuta tilannetta kovinkaan nopeasti.
Nero Wolfe lukee William Kundtlerin teosta Minister and the Choir Singer, se viittaa 1922 tapahtuneeseen kaksoismurhaan, joka jäi selvittämättä. Episkopaalinen pappi Edward Hall ja hänen rakastajansa Eleanor Mills löytyivät murhattuna. Molemmat olivat naimisissa tahoillaan. Eleanor lauloi Edwardin kuorossa. Kirjan nimi mainitaan ensin englanninkielisenä ja sitten käännetty Ministeri ja kuorolaulaja, ylläolevasta ilmenee, että kyse oli papista ei ministeristä.
Yksittäisiä huomioita:
Oster ei todellakaan pidä Nero Wolfesta, hän kutsuu tätä paskiaiseksi, ja ilmaisulla suuri valkoinen herra kukalie ( s.197).
Archie kuvaa ihmisiä: Dunbar näytti Sugar Raylta ennen kymmenettä erää. Camer se saamarin kasakka. Archie mukaan on kahdeksan ihmistä, joiden kanssa Nero Wolfe voi syödä ystävyydellä, näitä ei mainita. Archie maitsee, että Lily Rowanin yleellisessä kodissa on laatutaidetta, taidemaalareita kuten Renoir, Manet ja Cezanne. Archie ja Lily pelaavat gini-rommia.
Lopussa Archie lounastaa Lucy Valdonin kanssa, hän esiintyi edellisessä dekkarissa
Löytölapsi.
*****
Rex Stoutin (1886 - 1975)
Nero Wolfe -dekkareista
täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, luen ja bloggaan kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa, joista tämä on ensimmäinen, toinen on
Liian monta etsivää.