Anni Kytömäki: Kivitasku

Anni Kytömäki: Kivitasku, Gummerus 2017, sivumäärä 645.

Anni Kytömäen (s.1980) toinen romaani Kivitasku kertoo eri aikatasoissa 'heiveröisten historiaa'. Kivitasku -kirjaa on pelkästään kiitelty lehti- ja blogiarvioissa:
Kaisa V: "Uskon että tämäkin teos nousee yhdeksi vuoden kirjoista, kaikki ainekset ovat nimittäin kasassa: vetävä, monipuolinen tarina, mielenkiintoa ylläpitävä rakenne ja kieli, joka on kaunista ja tarkoituksenmukaista ". Arvio on täällä.
Kirsi omassa kirjanurkassaan on tykästynyt niin ikään kehuu sitä NÄIN. Laitan yksittäisen lainauksen "Kivitasku on rikas teos. Sen voi lukea monella tavalla, ja siitä eri lukijat saanevat irti keskenään hyvinkin erilaisia asioita."

Kirjan miljöö on itäsuomalainen järvi- ja kalliomaisema ja siellä eläneet, kärsineet ja haaveksineet ihmiset ovat sen päähenkilöitä.

Kirjan nykyhetkessä (2012) kolmikymppinen sairaseläkeläinen Veka painiskelee omien ongelmiensa kanssa, ja koluaa sukunsa asioita ja vaeltelee järvimaisemissa.

Romaanin traagisin ja ehjin tarina on miltei lukijalta piilossa, se alkaa vuonna 1959, kun lukiolainen Helena kärsii 'jumalten keinusta', Helena tutkii saarimökissä yksikseen Seikkailijan kirjaa ja haaveksii Pääsiäissaarista.

Pisimmät litaniat on kirjoitettu ruhtinassuvun perillisestä ja utopistista Sergei Gelovani-Volkonskista, joka kirjoitustensa vuoksi on tuomittu kuolemaan, mutta laitettu pakkotöihin kivilouhokseen kirjan tapahtumapaikkaan eli Mustasalmen Louhurantaan. Sergei vaihtaa henkilölöllisyyttään Albertiksi ja pääsee vapauteen lopulta Pietarista palatsityömaalta, mutta palaa takaisin Louhurantaan ja toimii niin Helenan, kuin Vekankin 'sukuhaaran kantaisänä'.
Kaikki tarinat nivoutuvat yhteen, ja niihin liittyy loitsuja, kiviä, kuolemaa, henkilöllisyyden vaihdoksia ja mielen myllerryksiä.

Lyhyesti sanottuna Anni Kytömäen Kivitasku on pienen ihmisen suuri kirja.
*****

MUTTA minä en pidä lainkaan tällaisista kirjoista, ja ajattelin kertoa sen, että miksen.

Ilmitasolla on kaksi ongelmaa.

Ensimmäinen on se, että romaani on minun makuuni aivan liian pitkä. Aikatasojen pilkkomisesta johtuen romaani on hyvin arvoituksellinen, minusta kronologisesti kerrottuna romaani lyhenisi, tietenkin vasta-argumentti on se, että kirjailija on sen näin halunnut kirjoittaa, ja kunnioitan hänen ratkaisuaan, mutta olen itse alkanut pitää tiiviistä kirjoista, jossa takaumat toteutetaan henkilön muistoin eikä aikajanan katkaisulla ja limityksillä.

Toinen seikka on kerronta, joka on saanut kaikki muut haltioihinsa. Minustakin se on kaunista ja kekseliästä. Seuraava lainaus on kirjan alkupäästä:
"Järvi loiskii rannalle aaltoja kuin iloa, mutta kamari puhaltaa Helenan päälle harmaan pilven. Hän nielaisee. Lattia ja katto natisevat , ne lähestyvät  toisiaan, vanhat sammaleristeet tihenevät ja täyttävät hänen korvansa . Hän on kuvun alla ,ja kaappikello raksuttaa pysähtynyttä aikaa". s.10

Tämä on kieltämättä jopa lyyristä. Kun kielikuvat vaihtuvat vinhasti, ne alkavat tuntua minusta puuduttavilta ja jopa rasittavilta: "Tiaiset ovat jo havahtuneet piukuttamaan, mutta pakkanen pitää helmikuun hännästä kiinni" s. 73.

Juonessa on minusta epäloogisuuksia, mutta niihin en suhtautunut vakavasti, sen sijaan ihmettelin Vekan 'samoilua' metsässä. Miksi hän tekee kovin ison numeron 'kalliolle kiipeämisestä' ja siitä, että hän löytää pohjoisen auringon avulla? Itse suhtaudun molempiin väitteisiin skeptisesti. Aurinko ei ole aina etelässä, 'aurinko nousee idästä ja laskee länteen', noin yksinkertaistettuna, mutta auringosta on vaikea löytää pohjoista ja pitää sen avulla maastossa suuntaa, sillä auringon asema muuttuu koko ajan. Veka ei ole nähnyt koskaan aurinkokelloa? Minusta on sangen helppoa löytää kallion tai maaston korkein kohta ja kivetä kalliolle, alastulo on monesti hankalampaa. Toisaalta Veka on asunut kaupungissa pitkään, ja silloin luonnossa liikkumisen perusniksit ehkä unohtuvat.

Kiviä kerätään kirjassa taskuihin ja kivitasku aika ajoin pyrähtelee lentoon eli kivissä ja peruskalliossa on voimaa ja taikaa. Lopputulema on minun makuuni aivan liian erikoinen.

Arvostan tätä kirjaa sen perusteella, että tämä kertoo herkkien historiaa, asiat nähdään hieman toisella tavalla, ja ongelma on usein siinä, että " Ja aloin miettiä . Liikaa kaikkea". Sama oli Kytömäen esikoisessa Kultarinnassa ( josta bloggaukseni on TÄÄLLÄ.) Minun makuuni molemmissa on liikaa kaikkea. Sen sijaan Kytömäen Finlandiavoittaja Margarita on minustakin hyvä.

Näitä kirjoja pitää kirjoittaa, julkaista ja lukea. Minä en vain henkilökohtaisesti pidä tästä. Kirja on kyllä kieleltään kauniin harsomainen ja myös runsas aarrearkku loitsuja, tarinoita, mystiikkaa, seikkailuja, itsetutkiskelua ja paljon historiaa ja yksittäisiä tapahtumia, jopa Tulilahden kaksoismurhaan minusta viitataan.

Jo Nesbø: Lepakkomies

Jo Nesbø: Lepakkomies, Flaggermusmannen 1997, suomentanut Outi Menna, Johnny Kniga Kustannus, sivumäärä 489.

Jo Nesbøn Lepakkomies alkaa, kun norjalainen poliisi Harry Hole lentää Oslosta Australian Sydneyhin auttaakseen 23-vuotiaan norjalaisnaisen murhatutkimuksissa. Entinen nuortenohjelmien juontaja Inger Holter on brutaalisti murhattu ja nakattu mereen. Koska vuoden 2000 olympiakisat ovat tulossa, murha halutaan selvittää.

Harry Hole on karski kovia kokenut norjalaissinkku. Harry saa aisaparikseen aboriginaalipoliisi Andrew Kensingtonin, joskin poliisipäällikkö McCormack ohjeistaa Harry Holea pysymään erossa tutkimuksista.

Murhatun taustat ja kontaktit pöyhitään. Inger on ollut töissä ravintolassa, jossa tutkijatkin istuskelevat. Harry on alkoholisti, joka yrittää pysytellä erossa viinasta. Kapakassa on  töissä ruotsalainen Birgitta Enqvist, jonka seuraan ja sänkyyn Harry hilautuu ja inger muistaa siitä kiitellä:
"Kaksi gin tonicia tuplana lain nimessä, Andrew sanoi
Anna minulle mieluummin greippimehua, sanoi Harry
Birgitta tarjoili heille ja nojautui sitten baaritiskin yli
Tack så mycket för i går   ... "

Tarinan osat ovat Walla, Moora ja Bubbur. Nimet viittavat Andrewin kertomaan tarinaan kylän nuorukaisesta Wallasta, joka on menossa naimisiin Mooran kanssa. Moora hakee metsästä hunajaa, ja alkaa ihmetellä isoa munaa, käärmeenmunaa. Bubbur käärme tulee ja kuristaa Mooran kuoliaaksi. Walla saapuu morsiamensa vanhempien luo, jotka kertovat, että Moora on kuollut ja pitää haudata. Walla menee suunniltaan surusta, mutta kerää voimia ja surmaa Bubburin ja poikaset.

Poliisi profiloi tekijää, yhdistellen ja seuloen tosiasioita, samalla tutututaan paikalliseen sirkukseen, ja sen kummajaisiin, kiertäviin nyrkkeilytapahtumiin, kriketinpelajiin ja dragmiehiin. Kirjassa käsitellään paljonkin aboriginaalien alistettua asemaa sekä suhtautumista "homoihin" (termiä käytetään kirjassa). Lepakkomies -nimi viittaa kuolemiin tai myyttiseen paikalliseen hahmoon. Harry Holen nimellä ei juuri leikitellä, mutta ausseille hän on Harry Holy.

Dekkari pohjavire on kuitenkin tumma, naisia raiskaavaa ja kuristavaa sarjamurhaajaa etsitään ja kuvottavat veriteot jatkuvat.

Wallan, Mooran ja Bubburin tarinan kaltainen kertomushan tästä muodostuu.

Jo Nesbøn Lepakkomies avaa Harry Hole -sarjan vauhdikkaasti ja jännittävästi. Lepakkomies edustaa uutta modernia pohjoismaista rikosdekkaria sekä hyvässä että pahassa. Minusta tarina vetää, ja on moderni, jopa uskottava, mutta minun makuuni se on liian raaka ja mitaltaan ylipitkä pelkäksi dekkariksi, moderniin malliin myös lakanat heiluvat Harryn hosuessa himossaan, pohjoiseen hän suuntaa kuitenkin sinkkuna.
*****
Jo Nesbø (s.1960) on norjalainen dekkaristi, tämä on ollut suositun Harry Hole -sarjan ensimmäinen teos. Nesbø  Valtakunta on huikea hyvä, ja hän nykyaikaistanut myös näytelmän Macbeth.

L.M Montgomery: Sininen linna

L.M Montgomery: Sininen linna, The Blue Castle 1926, suomentanut A. J. Salonen, Karisto  1973, sivumäärä 280.

Sininen linna on romanttinen rakkausromaani, jonka juonesta ei yllättäviä käänteitä puutu, siitä huolimatta siinä on monta hyvää teemaa ja herkkyyttä, kirjan lukee mielellään jopa  kyyninen kirjabloggari ja sapekas suomalaismies.

Juonipaljastuksia, henkilöitä, teemoja ja arviointia
Romaanin päähenkilö Valancy Stirlingin lapsuuden ja nuoruuden haaveiden koti on nimeltään Sininen linna. Sinisen linnaan miljöössä on kaunista, ja siellä ikineidolla on komeita ja urhoollisia kavaljeereja. Todellisessa maailmassa Kanadan Deerwoodissa Valancy Stirling  viettää 29-vuotispäivänsä yksin asuen äitinsä ja sukulaistensa luona. Hän pitää itseään rumana vanhapiikana, joka on kadottamassa yhteyden myös Siniseen linnaansa (sisimpiin haaveisiinsa). Valancy Stirlingiä ahdistavat hankalat ja kerskailevat sukulaiset, sedät, tädit ja serkut. Valancyn terveys on heikko, tai niin hänelle on uskoteltu. Taloudessa on toistuvat rutiinit ja rutinat. Useamman naisen taloudessa Valancya vahditaan ja valjastetaan, jopa kutsutaan Dossiksi. Romaanien lukukin on kielletty, mutta Valancy on lumoutunut John Fosterin kirjoittamista luontokirjoista, joita lainaa kirjastosta.

Valancy kadehtii serkkuaan Olive Stirlingiä, jonka isä on tehnyt hyvät naimakaupat. Olivekin on kihloissa diplomi-insinööri Cecil  Pricen (alkuteoksessa sukunimi on Bruce) kanssa. Naimisiin mennään vasta, jos mies löytää vielä töitä. Olivia avautuu usein Valancylle lemmenasioistaan, Valancy ei ole koskaan miestä saanut vierelleen, eikä edes suudellut.

Valancya kiinnostaa rento Barney Snaith, joka ajaa autollaan ja myös korjailee sitä kädet rasvassa. Stirlingit pitävät häntä epäilyttävänä, väittävät häntä rikolliseksi, ja moraalisesti arveluttavaksi mieheksi ja Cissy Gayn lapsen isäksi.

Valancy alkaa ottaa elämää haltuunsa, hän käy tohtori Trentin luona, eikä suvun suositteleman Marchin. Trentillä on omat kiireensä, eikä hän ehdi ottamaan vastaan Valancya, mutta lähettää hänelle diagnoosin, että Valancyn sydän kestää enintään vuoden. Vaikka diagnoosi on järkytys, on se myös vapauttava. Valancy alkaa näkyä ja kuulua. Suku ei tietenkään pidä tästä, mutta Valancy ottaa pestin Cissy Gayn hoitajaksi vanhan juopon Abel Gayn luokse. Cissyllä on menneisyys hotellin tarjoilijana, ja aviottoman lapsen äitinä. Lapsi kuoli yksivuotiaana ja Cissy on kuolemassa keuhkotautiin ja kuoleekin, sen sijaan Barney ei ollut lapsen isä vaan eräs häntäheikki.

Valancy tuntee rakkautta Barneytä kohtaan, joka on pelastanut hänet peräkylän tanssiaisista, ja ajeluttanut autolla, ja bensan loputtua, he ovat keskustelleet haaveistaan ja Valancy Sinisestä linnasta, Barneyllä on oma saari, jossa on huonokuntoinen talo. Valancy kosii Barneyta, koska rakastaa tätä, hän esittää lisäksi "lääkärinlausunnon". Barney suostuu kosintaan, ja häät vietetään seuraavana päivänä. Valancyllä on vihreä puku, ja Barneylläkin arkivaatteet. Stirlingin suku, joka oli kaupitellut Dossia eräälle yhdeksänlapsiselle syyläiselle leskelle, kiehuu raivosta ja ihmetyksestä.

Eläminen yhdessä Muskokan Mistamisjärvellä on idyllistä kuin sininen linna, missä "Valancy oppi tuntemaan sammalten vaihtelevan keijukaismaisuuden - metsämaan kukkien lumon ja hienouden, linnun ulkomuodosta ja matkimaan sitä ..." s. 199. Idylli jatkuu upeassa luonnossa talven yli, Barney on mainio toveri, keväällä hän ostaa Valancylle helmikaulanauhan ....

Käännekohtia (älä lue, jos et ole lukenut kirjaa)
Romaanissa on useita käännekohtia, mutta Valancyn kenkä juuttuu asemalaiturilla ja hän on jäämässä junan alle, mutta pelastuu täpärästi Barneyn avustuksella, eikä saakaan sydänkohtausta. Valancy selvittää tohtori Trentiltä totuuden. Totuus on se, että Valancy on saanut väärän kirjeen ja siten diagnoosin. Kotiin mennessä ajelee paikalle patenttilääkemiljönääri tohtori Redfern, joka kyselee poikaansa Barney Snaith Redferniä. Isän ja pojan välit ovat katkenneet, poika on ollut Klondykessä kullankaivajana ja viime vuodet Muskokassa. Uskomattomiin käänteet eivät kuitenkaan lopu, vaan mennessään miehensä huoneeseen Valancy saa selville, että Barney on kaiken tämän lisäksi myös luontokirjailija John Foster.

Valancylle tämä on liikaa, hän ei ole onnenonkija, ja kirjoittaa jäähyväiskirjeen ja palaa kotiin. Kanadan tavoitelluin poikamies ei anna periksi, vaan hakee Valancyn "itselleen", selittäen koulukiusatun patenttilääkemiljönäärin pojan tarinan, onnettoman rakkausjuttunsa, jossa hänen rakastaman naisen rakkaus oli ollut setelivetoista. Hynttyyt lyödään yhteen ja oikea avioliitto kaikkine hienouksineen voi alkaa, Olive-serkun kiehuessa inssikihlattunsa kanssa. Valancy ja Barney suuntaavat rapakon tälle puolelle ja tekevät kunnon häämatkan Egyptiin, Kreikkaan ja Roomaan.

Teemat ja aiheet
Nykyisin on monia deittiohjelmia on Ensitreffiä alttarilla, Treffaa mun vanhemmat entinen Napakymppikin jatkuu, lisäksi selvitellään avio-ongelmia Paluussa alttarille, ja aiheutetaan niitä Temptation Islandsilla. Nykyihminen voi olla länsimaissa vapaa, jos haluaa, ja uskaltaa. Tässä Valancylla syntyy uskallus, rohkeus, ja heittäytyminen vasta, kun luulee, että elon tiimalasi käy loppuun. Hän uskaltaa luottaa vaistoihinsa, asettua vastahankaan, ottaa elämä omiin kätösiinsä. Hän uskaltaa luottaa muiden karsastamiin ihmisiin, hän ei välitä suvun painostuksesta, toisten odotuksista, tällaista rohkeutta ja heittäytymistä epävarmuuteen kaivataan vielä tänä päivänä. Jopa papit etsivät puolisoa tv:n deittiohjelmassa Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus ja useimmin turhaan.

En ole terapeutti enkä konsultti, mutta parisuhde vaatii minusta joustoa, sitäkään ei aina kaikilta löydy, on vain minä ja minäminä. Valancylla ei ole sitä ongelmaa, hän on kuopannut omat haaveensa kauan sitten, ja elää varjoissa. Unelmat voivat näyttää minne mennään. Arvoiltaan Valancy ja Barney ovat hyvinkin samanlaisia, oletettavasti heidän avioliittonsa voi kestää. Suku voi olla pahin, jos ovat rasittavia, juoruilevia painostajia.

L.M Montgomery käsittelee usein ennalta määräämistä. Puhun itse predestinaatiosta, tässä Abel Gay  puhuu ennalta määräämisestä, jonka Valancy torjuu. Valancy on epäilemättä metodisti, ja Abel on ehkä kalvinisti. Olen itse Valancyn linjoilla, jos kaikki on ennalta määrättyä, mitä kannattaa yrittää tai pyristellä.

L.M Montgomeryn Sininen linna on monipolvisen juonen ja terävien teemojen ansiosta mukava lukukokemus vieläkin, tässä on aidon romanttisen rakkauden resepti, sattuma, otollinen hetki, haaveita ja väärinkäsitysten kautta toiseen luottaen ja rakastaen avioauvoon.

*****

Katja Kirjojen kamarista on blogannut tästä upeasti NÄIN. Oksan hyllyltä tämä putosi liiallisen tunteellisuuden vuoksi vain kahden tähden kanssa NÄIN. 

L.M Montgomeryn
Annan nuoruusvuosista olen blogannut NÄIN.

Alkuperäisestä Anna-sarjasta NÄIN

Anna-sarjan myöhemmin kirjoitetuista osista NÄIN.

Runotyttö -trilogiasta NÄIN.

Hedelmätarhan Kilmenystä NÄIN.

Vanhan kartanon Patista NÄIN.

Saran kultaisesta tiestä näin.

****

Lucy Maud Montgomery (1874 - 1942) oli kanadalainen kirjailija, tunnetuin Anna- ja runotyttösarjastaan.

Montgomeryn lapsuus, avioliitto ja muu elämä eivät välttämättä olleet pelkkää myötämäkeä. Montgomeryn äiti kuoli, kun Lucy oli kaksivuotias ja Lucy varttui paljon isovanhempien kanssa. Aviomies Ewan McDonald kärsi masennuksesta, kuten ilmeisesti lopulta myös Lucy, jopa Lucyn kuolinsyystä on annettu viime vuosina uusia lausuntoja. Anna-kirjoissa monien lasten vanhemmat tai vanhempi tekevät itsemurhan. Sateenkaarinotkon orpo Mary Vancen vanhemmista molemmat. Annan jäähyväisten jälkisanoissa tämä teoria kirjailijan itsemurhasta vahvistetaan. Päättökirjan materiaali oli toimitettu kustantajalle kuolinpäivänä.

Lucylla oli itse kolme poikalasta, joista tosin keskimmäinen syntyi ja kuoli vuonna 1914. Lucy oli ollut kihloissa muutaman miehen kanssa. Ensimmäisen Anna-kirjansa hän julkaisi 34-vuotiaana vuonna 1908, ensimmäisen lapsen hän sai "vasta" 1912, eli oli minusta varsin vanha silloiseksi ensisynnyttäjäksi. Nykyisin on yli 40-vuotiaita ensisynnyttäjiä.

Lucy Maud oli  hieno kirjailija ja vielä hienompi tyttökirjailija, jonka kirjojen parissa niin moni tyttö ja tuleva äiti on varttunut lukien hänen kirjojaan. Äidit kasvattavat lapsiaan alitajunnassaan myös lukemiensa tyttökirjojen minusta kannatettavat  arvot.

Peter Høeg: Lumen taju

Peter Høeg: Lumen taju, alkuteos Frøken Smillas fornemmelse for sne 1992, suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen, Tammi Keltainen kirjasto, sivumäärä 540.

"Pakkasta on harvinaiset 18 astetta ja sataa lunta ja sillä kielellä joka ei ole enää ole minun kieleni on tämä lumi qanikia isoja lähes painottomia kiteitä, jotka tulevat tupruamalla ja peittävät maan kerroksella valkoista vitiä.  ... "pohtii 37-vuotias Smilla Qaavigaaq Jespersen, joka asuu Tanskassa mutta syntynyt Grönlannissa, äiti on inuitti ja isä tanskalainen anestesialääkäri.

Smilla on kirjan alussa kuusivuotiaan Esajasin hautajaisissa, Esajas on pudonnut kerrostalon katolta ja kuollut. Esajasin äiti Juliane on alkoholisti, Esajaksen isä on kuollut mystisellä löytöretkellä Grönlannissa. Smilla on tuntenut Esajaksen puolentoista vuoden ajan. Vaikka katolla on vain yhdet jäljet Smilla alkaa tutkia Esajasin kuolemaa. Lumesta hän nimittäin tietää kaiken ja katolla oleva lumi  on quanikia, hienon hienoa puuterilunta. (s.108).

Kirja on monikerroksinen, limittäin etenevät aikatasot paljastavat Smillan elämänvaiheet, tanskalaisen yhteiskunnan hierarkian,  kolonialismin vaikutukset Grönlannissa, ja Esajaksen murhaajakin selviää sekä murhan motiivi.

Dekkarista kirjoittaessa ei voi liiaksi paljastaa juonta, mutta tarina on jaettu kolmeen osaan, ensimmäinen tapahtuu Kööpenhaminassa, toinen osa laivalla, ja kolmas osa Grönlannin jäällä. Esajakseen liittyy salaisuus, jonka vuoksi myöskin Smilla joutuu pakenemaan Tanskasta.

Kirjan parasta antia on Smillan sisäinen keskustelu. Smilla on eskimonaisen ja tanskalaisen lääkärin tytär. Vanhempien suhde on ollut raju, Smillan äiti on kadonnut (hukkunut) mursun hajotettua kajakin. Isä on vienyt luonnonlapsen kuusivuotiaan Smillan Tanskaan, josta Smilla on yrittänyt ja karannutkin monesti Grönlantiin. 12-vuotiaan Smillan tajuttua isä rakkauden kuolleeseen vaimoonsa, hän on "antautunut" ja yrittänyt sopeutua tanskalaiseen yhteiskuntaan. Smilla on nähnyt Esajaksessa itsensä ja tajunnut yksistä jäljistä huolimatta, että kuolema oli ulkopuolisen aiheuttama." Sillä katolla jolta hän putosi oli lunta. Minä näin jäljet. Minulla on lumen tajua."

Kirjailija Peter Høeg on lopulta kuitenkin tanskalainen mies, eikä eskimonainen, se minusta heijastuu välillä hienon tekstin läpi. Lumen taju on kuitenkin laatuteos, joka kannattaa lukea.

Smilla on syntynyt ja asunut Läntisessä Grönlannissa ja sen pohjoisosassa eli Qaanaaqissa, lähellä on Thulen tukikohtaa. Grönlannissa on ollut eurooppalaisten tultua pahoja alkoholiongelmia, jotka ovat hieman lieventyneet, mutta samalla on eräät muut päihteet erittäin yleisiä. Itsemurhat ovat myös yleisempiä kuin muualla.  Ilmastonmuutoksen vuoksi 2010-luvulla ovat Grönlannin jäätiköt sulaneet nopeasti ja nyt jo rekikoiratkin ovat pian kadonnutta kansanperinnettä. 

****
Peter Høeg (s.1957) on kuuluisa tanskalainen kirjailija. Hänen kirjastaan Norsunhoitajien lapset on bloggaus täällä.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas, ruotsinkielinen teos Den Svavelgula Himlen, suomentanut Laura Beck, sivumäärä 461.

Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) uusin romaani Rikinkeltainen taivas jatkaa  Westön ominta tyyliä. Pitkä ajanjänne (1969-2016) kuluu ja päähenkilöt pyristelevät ajan virrassa nauttien ja kärsien. Romaani alkaa, kun vuonna 9.11.2016  romaanin nykyhetkessä' "Alex Rabellia puukotettiin keskellä katua". Kertojan talon ympärillä on pörränyt stalkkeri. Alex selviää puukotuksesta, ja lopulta selviää myös puukottaja, jolla on muitakin sairaita suunnitelmia kanssaihmisten päänmenoksi.

Rikinkeltaisen taivaan suomenruotsalainen minäkertoja jää nimettömäksi, muttei toimettomaksi. Hän kirjoittaa tätä tarinaa nykyhetkessä ja on yrittänyt kirjoittaa tarinaa 30 vuotta, mutta julkaissut muita romaaneja. Tarina alkaa kronologisesti 1969 kesäpaikassa, kun kertoja lapsena tapaa samanikäisen Alexin, joka on rikkaasta perheestä. Kansikuva on kertojan kesäisistä pyörämatkoista Ramsvikiin, jossa asuu Alex Rabellin perhe eli käytännössä äiti Clara, ja pikkusisko Stella, sekä au-pair. Alex kertoo, että hänen isänsä Jakob on hoitamassa yrityksiään, ja asuu New Yorkissa, josta Alex on saanut kortinkin. Alexin perhe on rikas, talvisin he asuvat Ehrensvärdinkadulla. Kertojan isä on köyhempi ja on töissä kodinkoneliikkeessä, ensin apulaismyymäläpäällikkönä, sitten vain myyjänä, äiti on sihteeri, vanhempien välillä yhteistä ei juuri ole, ja kertoja kiinnittyy vahvasti Rabellien perhe-elämään sekä maalla että kaupungissa, jossa pojat ovat samalla luokalla.

Alex ei ole erityisen helppo lapsi, kaveri, koulukaveri, sisarus eikä ihminen, se kirjassa kyllä ilmenee. Itse asiassa kirjan henkilöhahmot eivät tee minusta oikeutta suomenruotsalaisille, tai niin itse arvelen. Toisaalta hän ei nosta ihmisiä jalustalle, vaan kirjaa myös raadollisetkin piirteet. Piirit ovat aika pienet 'ankkalammikossa'.

Kirjan henkilökatras pysyy kutakuinkin samana. Alex Rabell ja hänen sisarensa Stella, johon kertoja rakastuu, ja jonka kanssa hän piehtaroi sängyssä, aina välillä eroten. Stella muuttaa aikuisena Länsi-Saksaan, josta palaa myöhemmin tyttärensä Sandrinen kanssa, jonka vaiheita päivitellään kirjan loppupuolella. Alexin isän Jakobin kohtaloon saadaan selvyyttä, Alexin äiti on Clara, ja Alexin isänisä vuorineuvos Per-Olof Rabell Poa on suvun patriarkka, ja vetelee suvun naruja, hän omistaa talot ja tilat, POasta leivotaan tarinan yksi ilkimyksistä. Poa testamenttaa pääosan omaisuudestaan aikanaan Alexille, joka jatkaa suvun patriarkaalista perinnettä. Alex on perinteen mukaan avioitunut Karinan kanssa, ja perheeseen on syntynyt tytär Thea.

Alexin koulukavereita ovat kiltti Krister Tuominen eli Kride, joka joutuu pahasti koulukiusatuksi ja hänestä tulee myöhemmin pappi. Alex käskyttää ilkeää ja romuluista Jan-Roger Johanssonia omissa pyrkimyksissään. Klasu Hjelt työskentelee myöhemmin Alexin yrityksessä varatoimitusjohtajana.

Kirja on vast'ikään julkaistu sekä ruotsiksi että suomeksi, joten en halua avata juonta, mutta elämä menee eteenpäin. Alexin liike-elämässä. Stellan ja kertojan osalta paljon lakanoiden välissä. Stella opiskelee näyttelijäksi, ja hänen sänkyseuralaistaan osa on suomenkielisiä näyttelijöitä. Kertojalla on kaksi vakituisempaa kumppania Stella ja Linda Vogt, sekä lähes nimettömiä muita vosuja. Linda Vogt menee naimisiin Klasu Hjeltin kanssa ja saa lapsen Tommin.

Yksityiskohtia kirjasta olen kerännyt TÄNNE, juonta ei paljasteta.

Minulle romaanista tulee mieleen lähinnä muuta kaksi teosta,:
Juha Itkosen kirjaa Hetken hohtava valo erilaisista lähtökohdista ja lopputuloksesta huolimatta muistutti kerronnaltaan tätä teosta. Kertoja kertoi pitkän ja monipolvisen tarinan, ja lopussa selvisi miksi.

Evelyn Waughin Menneessä maailmassa päähenkilö Charles Ryder tutustuu ensin upporikkaan Flyten perheen poikaan Sebastianiin ja sitten hänen sisareensa Juliaan. Flyteillä on hulppea Brideshiden linna, joka on poikien kesäinen paratiisi. Perheen isä on evakossa Italiassa. Charles kiintyy ensin Sebastianiin ja sitten Juliaan. Teos on uskonnollinen, mitä Westön teos ei ole, mutta Flyten linna on tärkeä, kuten Westöllä Ramsvik.

Toivon, että löydätte yhtäläisyydet Westön aiemmin julkaistuihin teoksiin, kun luette tätä hyvinkin elämänmakuista kirjaa. Kirja on jopa minun makuuni liian elämänmakuinen, sillä hahmot palaavat uudestaan samoihin suhteisiin, joista hyvin moni on hyvinkin fyysinen ja intiimi. "Stella ja minä rakastelimme joka kerta tavatassamme joskus me makasimme kolme tai neljä tai viisikin kertaa samana päivänä". Tämä paneskelu tapahtuu nuorena, mutta monien vuosienkin kuluttua aina eron jälkeen samat petipuuhat suoritetaan aina uudestaan. Kertaus on opintojen äiti ja toisto on varmasti hauskaa, mutta muiden kanssa makaaminen on riitojen isä. Stellalla on suhde nuorena myös Sebastian Askelöfin kanssa, ja suhtautuu häneen hyvinkin myönteisesti. Stella on minusta samantyyppinen ihmisten kanssa pelaaja kuin veljensä Alex. Sisarusten välit eivät ole hyvät. Stella tuntee jo nuorena sympatioita länsisaksalaisiin terroristeihin, kertoja pitää Stellaa valeradikaalina, sillä perheellä on omaisuutta ja vaikutusvaltaa. Minusta piilossa oleva perusristiriita Rabellien ja kertojan välillä on raha, tai Rabellien ylimielinen asenne. Ristiriitoja aiheuttaa myös Stellan isoisä, joka rahalla hallitsee koko perhettä. Majoittamalla kertojaa, ja antamalla tälle kesätöitä, hän myös nöyryyttää ja komentaa tätä. Veri on vettä sakeampaa, eli suku pitää aina yhtä, Stella  ei radikaalista asenteestaan huolimatta uskalla asettua vastahankaan edes isoisäänsä vastaan. Kummastuttaa siksikin markkinataloutta vastaan taistelevien terroristien sokea ihannointi. Kirjan loppuun on liimattu minusta nykyisiä ongelmia Välimereltä, ja sen jälkeinen loppu on lässähdys.

Kirjassa tähyillään myös paljon taivaalle, ja onhan se taivas sitten välillä rikinkeltainenkin Alexin huoneen ikkunasta maalla, aina sinne ei viitsi tähystellä, joskus kuitenkin, "aurinko oli laskenut ja taivas oli saanut sen rikinkeltaisen sävyn". s.128. Nämä taivaan värit linkitetään  paljolti myös Stellan ja kertojan välisiin karkeloihin, ja myös Alexin ja kertojan kummiin yht'aikaisiin kädellisiin harrastuksiin.

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas on uusi lenkki hänen romaaniketjussaan, tästä tullaan pitämään, mutta minusta loppu pilasi tarinan kuten Langissakin, lisäksi tässä on minun makuuni liikaa näitä fyysisiä suhteita setvitty, kuten romaanissa Älä käy yöhön yksin. Toisaalta kertoja toteaa jo sivulla 98: "Jo ensimmäisellä kerralla Stellan kanssa maatessani ymmärsin, että tätä ilman en voi olla, tämän tulen aina asettamaan sovinnaisuuden, uran ja kaiken moraalin edelle". s.98.

Jokainen päättää ja saa päättää omasta elämästään ja valinnoistaan.
*****
Kjell Westöltä olen blogannut suomeksi romaanit:
Missä kuljimme kerran
Älä käy yöhön yksin
sekä
Hägring 38:n täällä
Kjell Westön lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia.
Westön läpimurtoteos Leijat Helsingin yllä on rakenteeltaan samankaltainen kuin tämä teos, Westön Lang on trilleri. 2020: Uusin Westön romaani on Tritonus
*****
Rikinkeltainen taivas on luultavasti suomennettu hyvin, joskin ihmettelin paikkojen suomennosta, katujen nimet on käännetty, mutta useiden paikkojen ei, ja paikkojen taivuttaminen oikeaan sijamuotoon tekee niistä hyvin kankeita.

Kirja sisältää yksityiskohtia, huomasin ainakin yhden pikku virheen, tai asian, josta en ole aivan samaa mieltä: minusta syksyllä 1969 ei menty viimeistä kertaa kouluun syyskuun ensimmäinen päivä, vaan vielä 1970. Kun lauantain koulupäivistä luovuttiin koulun alku siirtyi elokuun puoliväliin, tämä tapahtui wikipedian mukaan 1971.

Jules Verne: Matka maan keskipisteeseen

Jules Verne: Matkustus maan keskipisteeseen, Voyage au centre de la Terre 1864, suomentanut Arvo Airio Kustannusosakeyhtiö Kirjalle, Helsinki, 1917. Kuva myöhemmästä WSOY:n Scifi-sarjan painoksesta, jota myös luin, suomentaja Pentti Kähkönen, sivumäärä 290, WSOY 1975.

Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen on Vernen alkupään teoksia, kolmas julkaistu romaani. Siinä matkustetaan Islannista maan keskipisteeseen ja takaisin. Nykyisin tiedetään, että maapallolla on kiinteä kuorikerros, sitten on  vaippa. Vaipan uloin osa on kivikehä eli litosfääri, sitten on astenosfääri ja sitten mesosfääri. Litosfäärissä on laattoja, jotka liikkuvat toistensa suhteen. Maapallon ydin koostuu kiinteästa ulkoytimestä ja sulasta sisäytimestä. (Lähde osittain geologiasivut, vastaan itse väärin ymmärryksistä ja puutteista).

Nykyfaktat eivät  lainkaan vähennä kirjan kiinnostavuutta, tämä on The 501 Must-Read Books -listalla. Tapahtumat alkavat 24.5.1863, kun hampurilainen minearologian professori Otto Lidenbrock on hyvin kiihtynyt. Professori on tyypillinen akateemikko, pitää luentoja itselleen, ja saa raivonpuuskia. 

Kirjan kertojana on professorin orpo ja reipas veljenpoika Axel, ja seikkailu alkaa, kun professori löytää Snorre Sturlasonin riimukirjaimisen käsikirjoituksen, jossa kerrotaan alkemisti islantilaisen Arne Saknussemmin matkasta maan keskipisteeseen, joka on alkanut Snæfellsjökullin rinteeltä. Käsikirjoituksessa on ohjeet valita oikea "kraatteri", ja paikalla pitää olla oikeana päivänä. Axel jättää hyvästit vaaleaveriselle salarakkalleen (ovat salakihloissa) Graübenille, joka on myös professorisedän holhouksessa. Axel on keksinyt tavan tulkita käsikirjoitusta, joka on kirjoitettu 1500-luvulla latinaksi. Lidenbrock ja Axel purjehtivat Islantiin, missä ihmetellään ruokalajia nimeltä skyr. Tuolloin se oli jonkinlaista juustomaitoa, johon oli sekoitettu kuivattua leipää ja katajanmarjamehua. Islannissa tavataan tanskalainen pappi, joka kuvauksen mukaan oli "maallistunut".

Matka maan alle alkaa maanantaina heinäkuun 1 päivänä vuonna 1863. Matka on yksityiskohtaisesti kuvattu. Professori käyttää maan alla kompassia ja keskipistettä kohti mennään, mutta veden puute uhkaa lopettaa alaspäin menon. Opas islantilainen linnustaja Hans löytää maanalaisen virran, vettä, joskin kuumaa löytyy ja sitä jäähdytetään ja käytetään juomavetenä. Arne Saknussemmin nimi löydetään muutamaan otteeseen. "Alhaalta" löytyy kokonainen meri, jossa on peräti muinaisia hirviöitä:"teräväleukainen, suippopäinen, ja hampaat kuin krokodiililla, eli kalalisko, Ichtyosaurus, vaarallisin Jura-merien matelijoista. Kalalisko ottaa yhteen joutsenliskon eli Plesiosauruksen kanssa

"Voinpa erottaa Ichtyosauruksen verisen silmän, joka on ihmisen pään kokoinen". "Täydellä syyllä saattaa sitä sanoa sisiliskojen valaaksi, sillä sillä on valaan suuruus ja nopeus. Se on vähintään kymmenen metriä pitkä. Plesiosauruksella, joka on pyöreäruumiinen lyhytpyrstöinen käärme, on

airontapaiset jalat; vatsan peitteenä on kilpikonnan kuoren tapainen suojus ja kaula, joka on notkea, kuin häntä, kohoaa kolmekymmentä jalkaa vedenpinnan yli.

 Nämä pedot hyökkäävät toisiansa vastaan äärettömällä vimmalla, viskaavat ylös kokonaisia vesivuoria, joiden synnyttämät hyökyaallot saapuvat lautalle asti, ja parikymmentä kertaa olemme

kaatumaisillamme. Erittäin kimeitä ääniä kuuluu; pedot kietoutuvat toistensa ympärille, enkä voi enää erottaa niitä toisistansa....." (Airion suomennoksesta).

Kolmikko seikkailee Lidenbrockin merellä, josta on tarkka lokikirja:
"Herään pitkällisestä tajuttomuudesta. Ukkosmyrsky jatkuu. Salamat sähisevät kuin ilmaan heitetty käärmeparvi. Olemmeko yhä merellä? Kyllä ajelehtien tavatonta vauhtia. Olemme kulkeneet Englannin, Kanaalin ja Ranskan ja kenties koko Euroopan alitse!" s.222 (Kähkösen suomennos).

Seikkailut jatkuvat "maalla" vielä tovin, ja kvartiäärikauden ihmisen ruumis löydetään, ja lopulta retkikunnan jäsenet pullahtavat ulos maan pinnalle Strombolin saaren kraatterin kautta elokuun lopussa, Stromboli on Tyrrhenanmerellä, eli Stromboli on yksi Liparisaarista Välimeressä  lähellä Sisiliaa.

Matka maan keskipisteeseen päättyy kuten Vernen tarinat yleensäkin onnellisiin jälkitunnelmiin. professori paistattelee kuuluisuudessa, ja Axel avioituu rakkaansa kanssa.

*****

Jules Verne (1828 - 1905) oli seikkailukirjoistaan kuuluisa. Verne julkaisi peräti 63 romaania, ja häntä pidetään osaltaan science fictionin edelläkävijänä.

Jules Vernen Kapteeni Hatteras -trilogiasta olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen Kapteeni Grantin löytymisestä olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen kirjasta Maailman ympäri 80:ssä päivässä on blogattu TÄÄLLÄ.
Jules Vernen kirjasta Sukelluslaivalla maapallon ympäri TÄÄLLÄ

Antoine de Saint-Exupery: Postilento etelään

Antoine de Saint-Exupery: Postilento etelään, alkuteos Courrier Sud 1929, suomentanut Pertti Jokinen, Koala-Kustannus 2017, sivumäärä 142,

Postilento etelään on Antoine de Saint-Exuperyn ennen suomentamaton teos. Saint-Exupery on tunnettu etenkin teoksestaan Pikku prinssi.

Postilento etelään kertoo postilentäjästä Jacques Berniksestä. Jacques Bernis lennättää postisäkkejä ja matkustajia avohyttisellä potkurikoneella. Lentoihin liittyvät aina vaara ja kiire.

Teokseen on kytketty Berniksen ja Genevieven rakkaustarina. Genevieve eroaa miehestään, kun heidän yhteinen lapsensa menehtyy.

Teoksessa on ulkopuolinen kertoja ja dramaattinen tarina. Kertomus sisältää surullisia asioita, mutta lopulta sen lukeminen enemmän tylsistytti minua kuin kosketti. (Olenko kyyninen paskiainen? Olen!)

Jo teoksen alku sivulla 7 on minusta kankea:
"Sähkösanoma klo 6.10. Toulousesta välilaskupaikalle: postilento Ranskasta Etelä-Amerikkaan lähti Toulousesta klo 5.45. Stop.

***

Kirkas taivas kiillotti tähdet ja ripusti ne esille. Sitten tuli yö. Kuun valaisemana Sahara aukeni dyyni dyyniltä.".

Kun Genevieve on lähtenyt aviomiehensä Herlinin luota Berniksen vaatimattomampaan asuntoon kerrotaan:
"Genevestä tuntuu oudolta kuljettaa sormeaan verhojen poimuilla ja nojatuolin kankaalla. Hän tekee sen kevyesti, mutta samalla tunnistaen niiden merkitsevän hänen liikkuma-alueensa rajaa". s. 62

Bernis ja Genevieve karkeloivat heiveröisen suhteensa umpisolmuun, ja lopulta Bernis lähtee lennolle Afrikkaan.

Paras kohta teoksessa on sivulla 142:

"Dakar Toulouselle: Posti on saapunut Dakariin. Stop".

Tämän jälkeen on vain tyhjää.

Oksan Hyllyltä tämä on arvioitu NÄIN ja Mummon matkassa tämä on blogattu NÄIN

Pikku prinssistä olen blogannut TÄÄLLÄ.

****
Antoine de Saint-Exupery (1900 - 1944).

Kirjailijan kohtalo oli traaginen. Antoine de Saint-Exupery (1900 - 1944) nimittäin oli myös lentäjä. Hän katosi 1944 lentomatkalla. Wikipediassa pohditaan kuolinsyytä, jonka voisi kuvitella olevan alasampuminen, olihan sota käynnissä, mutta tekstin mukaan kirjailija oli ollut myös masentunut eli itsemurha lienee todennäköisempi.

Kjell Westö: Den Svavelgula Himlen

Kjell Westö: Den Svavelgula Himlen, Schildts & Söderströms, 2017, 475 sidor.

Kjell Westös (f. 1961 i Helsingfors) roman Den Svavelgula Himlen fortsätter Westös stil. Jag anser att han skriver "samma roman" igen och igen. Dragarna över Helsingfors berättar om tragedi i en rik familj. Man startar Lang från (i) slutet och sen fortsätter från början.

Gå inte ensam ut i natten berättar om vänskap, musik, kärlek och mycket annat som den här romanen.

I Den Svavelgula Himlen är  färglös jagberättaren  en kompis till rik Alex Rabell, som ljuger om hans pappa Jakob. Familjen Rabell vill dölja pappan. Alex spelar spelet med sin kompisar. Alex är en svår person (någons son, bror, kompis,arbetsgivare ...)

Den luktfria och smaklösa jagberättaren och Alex blev bekanta unga kanske 8-9 -åriga.  Berättaren cyklar till Ramsvik för att leka med Alex och senare for att övernatta. När pojkar växer upp, Westö skriver mycket om det vem knullar vem, och hur många gånger. Berättaren knullar gärna med Alex syster Stella, men Stella har 'äskat' också med Alex våldsam vän Jajo och senare med andra. Stella flyttar till Tyskland. Senare har  Stella också en dotter Sandrine, som har sin pojkvän. Berättaren 'älskar' också Linda Vogt som är hustrun till Klasu Hjelt och de har en snäll son Tom-Michael, Alex och Karina har en dotter Thea.

Tiden går vidare och Stella och berättaren har sina fysiska on-off -relationer, och många andra och till och med i bordell i Portugal. Alex har sina affärer, och berättaren skrev också romaner. Jag tycker, att den romanen är långsam och tråkig. Människor dör, och i slutet klaras, vem är den elaka personen, som slog med en kniv Alex och varför.

Romans namn?
Man tittar på himlen många gånger i roman, men det är den första gången i Alex rum med Alex:
"Alex rum låg längst ut, på västra gaveln, jag skulle med tiden se många fantastiska solnedgångar där. Men den första kvällen såg jag aldrig solen gå ner, och jag såg  inte himlen bli svavelgul medan mörkret föll, för det hade börjat duggregna och dessutom var det sent på året. Den svavelgula, långsamt mörknande himlen hör försommaren ... " s.35
Den andra gång i Alex rum men med Stella:
" ...och himlen fick den svavelgula färgen ... Det var konstigt att ligga på rygg där i Alex rum med Stella ridande på mig ...."  s. 133.
Pojkarna har  en ovanlig hobby:  "jag mindes sommaren då Alex och jag legat i våra sängar och onanerat ... tittat på gula himlen..." s. 133.

Westös romaners vänner ska tycka om Den Svavelgula Himlen mycket. Jag har tyckt mest om hans roman Där vi en gång gått. Jag tycker att den är lätt att läsa men det är för lång.

Westö älskar detaljer:
Sidan 29 börjar: "1969 VAR DET sista året då skolorna började först i september....."
Ursäkta mig och min dåliga svenska, men jag tycker, att det hände ett år senare, skolan började ännu september 1970, men i August 1971, därför att lördagar var inte ännu skoldagar.

*****

Jag har bloggat av Kjell Westös Hägring 38 på finska HÄR.
Det är på finska Rikinkeltainen taivas  HÄR.

Alistar MacLean: Navaronen haukat

Alistar MacLean: Navaronen haukat,  Force 10 of Navarone 1968, suomentanut Timo Martin, WSOY Bestseller 1988, sivumäärä 266.

Navaronen haukat jatkaa juuri siitä, mihin Navaronen tykit loppui eli massiivisiin räjähdyksiin ja liittoutuneiden joukkojen evakuointiin Kherokselta. Tämä on kirjoitettu vuosikymmenen päästä Navaronen tykeistä, ja into kirjoittaa "jatko-osa" on varmasti filmiversion suosio vuonna. Elokuvassa kapteeni Mallorya esitti Gregory Peck. Anthony Quinn  esitti Andreasta ja David Niven  Milleriä. Elokuvassa Navaronen ketut eli Louki ja Panayis oli korvattu naisilla  Annalla ja Marialla, joita esittivät  Gia Scala ja Irene Papas. Annahan oli natsien kätyri ja tapettiin. Navaronen haukoissa on Maria mutta  Maria on aivan toinen henkilö Jugoslaviasta kuin filmi-Maria.

Skotti Alistar MacLean (1922 - 1987)  oli itse rintamalla torpedomiehenä, ja varmasti oikea kirjailija kuvaamaan toista maailmansotaa.

Navaronen haukoissa tiedustelukapteeni Jensen kerää iskuryhmän. Liittoutuneiden iskuryhmän johtaja on uusseelantilainen kapteeni Keith Mallory, Malloryn adjutantti kreetalainen Andrea Stavros sekä amerikkalainen korpraali Dusty Miller. Kolmikko lennätetään Etelä-Italiaan Termoliin, mutta tehtävä on Jugoslaviassa, organisaatiota levennetään Reynoldsilla ja Grovesilla. Jugoslavialaisista juonilankoja heiluttavat kenraali Vukalovic, Maria ja Petar. Operaation nimi on Voima 10, ja se alkaa lentokoneesta, josta hypätään laskuvarjoilla. Lentokoneen annetaan pudota ja tuhoutua. Mallorylla on peitetarina kun he tapaavat ensin cetnikkijoukkoja, sieltä he menevät partisaanien luo. Juonen käännettä on monenmoista, mutta Millerin räjäytystaitoja tarvitaan ja kohde on kuvattu kansikuvassa.
"Räjähdykset seurasivat toistaan kahden sekunnin väliajoin. Lähes tuhannen räjähdysainekilon lataus olisi normaalisti saanut aikaan valtavan jysähdyksen, .... s. 254."

Navaronen haukat on sujuvasti kirjoitettu sotaseikkailu, mutta minusta turhaan on käytetty Navaronen tykkien ikonisia sankareita ja muutettu heidän luonteitaan. Andrea Stavros oli kreetalainen ja soti kreikkalaisen ja kreetalaisen elämänmenon ja elämänhalun puolesta. Jensenillä ei varmastikaan ole oikeutta määrätä häntä tämäntyyppisiin tehtäviin. Millerin luonnetta oli minusta muutettu paljonkin. Navaronen tykkien tuhoaminen oli suunniteltu varsin yksityiskohtaisesti, miehillä oli kreikankielen taitoa. Lisäksi fyysisesti tämä olisi ollut ylivoimaista.

Navaronen haukat on arvioitu myös Kirja-Aitassa.

Alberto Moravia: Kaksi naista

Alberto Moravia: Kaksi naista, La Ciociara 1957, suomentanut Kai Vuosalmi, WSOY 1970, sivumäärä 279.

Alberto Moravian teos Kaksi naista kertoo kahden naisen, äidin ja tyttären kohtalosta Italiassa toisen maailmansodan pyörteissä. Teos osoittaa sodan mielettömyyden ja moraalin rappeutumista päähenkilöidensä kohtaloiden kautta.

Juoni ja henkilöt
Kirjan kertoja ja päähenkilö on yksinkertainen, yritteliäs ja yksinhuoltajaäiti Cesira, joka on 35-vuotias kauppiaan leski. Cesira on kestänyt ylväästi avioliittonsa karkean ja moukkamaisen miehensä kanssa, joka on käynyt vieraissa, ja hakannut Cesiraa, joka avioitui vanhemman miehen kanssa vain 16-vuotiaana. "Vuosien mittaan kävi miehelläni rahallakin ostettavien naikkosten suosion saavuttaminen yhä vaikeammaksi, ja hän tuli siitä syystä suorastaan sietämättömäksi...." s.7

Cesira pyörittää taitavasti Roomassa elintarvikeliikettä, ja haalii sota-ajasta huolimatta tavaraa, ja myy sitä huikealla voitolla. Cesiralla on tarinan aikana 18 vuotta täyttävä tytär Rosetta, joka on lapsellinen, hauras ja viaton. Cesira yrittää suojata tytärtään maailman pahuudelta sodalta ja miehiltä. Cesiraa ollaan jatkuvasti kourimassa, mutta hän pitää puolensa. Cesira jättää asuntonsa Giovannille panttikirjaa vastaan. Vain Giovannille hän joutui antautumaan (ja vielä vapaaehtoisesti, mutta suhdetta ei synny, sillä mies on naimisissa). Cesira ja Rosetta lähtevät pommituksia pakoon Cesiran vanhempien tyköön maalle. Matka on täynnä vastoinkäymisiä, ja äiti ja tytär viettävät yhdeksän kuukautta Fondin lähellä Sant' Eufemiassa, missä on oma sotaa pakoileva yhteisönsä.

Michelle (on mies) nuori yliopisto-opiskelija on yhteisön suulain. Hän mollaa Mussolinia, jota on hehkutettu lehdissä neroksi. Michelle vihaa monia asioita, kuten fasisteja, saksalaisia, ja vielä pappeja, hänellä on hyvin varmat mielipiteet muistakin asioista, hän kummallista kyllä ihmettelee, miksi englantilaiset sotivat. Itse luulisin heidän sotineen saksalaisia vastaan säilyttääkseen itsenäisyyden ja länsimaisen demokratian. Michelle ajaa myös työläisten asiaa, vaikka ei itse ole työläinen eikä tunne työläisiä. Cesira ja Rosetta joutuvat tottumaan pommituksiin, saksalaisten tarkastuksiin, missä he etsivät miehiä rintamalle, sekä nälkään ja epävarmuuteen. Italiahan antautui jo Cesiran ollessa Roomassa, mutta saksalaiset ottivat vallan, ja nostivat Mussolinin takaisin nukkehallitsijaksi.

Michele ennustaa, että sota saa ihmisen varastamaan, ja jos kerran varastaa, on varas aina, viattomuutta ei enää voi saavuttaa, sama kuin neitsyyden kanssa.

Juonipaljastuksia (älä lue jos et ole lukenut kirjaa tai nähnyt elokuvaa)
Sota on loppumassa, kun äiti ja tytär matkaavat Roomaan ja saapuvat äidin kotikylään, joka on autioitunut. He menevät kirkkoon rukoilemaan. Kirkko on täynnä sotilaita (kirjassa puhutaan marokkolaisista?), miehet yrittävät raiskata Cesiraa tässä onnistumatta Cesiran menettäessä tajuntansa. Rosetta viaton hauras lapsenmielinen tyttö joutuu kuitenkin joukkoraiskatuksi.

Matka Roomaan on painajaismainen. Alkuun he palaavat Fondiin ja Rosetta on umpimielinen ja väliinpitämätön, tämän jälkeen täysin kyltymätön, hän on jaollinen kaikille miehille. Lisäksi Cesira kuulee, että saksalaisten viemä Michellekin on kuollut.

Apeissa tunnelmissa lähdetään ja saavutaan Roomaan. Loppu on onneton, sillä "sota on sotaa", ja sodassa inhimillisyys häviää. Rosetta on menettänyt viattomuutensa, ja Cesiralla on Rooman porteilla kuolleen trokarin (ollut yksi Rosettan miehistä) rahat. Roomaan siis saapuvat varas ja huora, vähän niin kuin Michelle on ennustanut.

Toivoa?
Cesira on epätoivossaan yrittänyt hirttäytyä, mutta Michelle on ilmestynyt hänelle, Michelle on puhunut myös Lasaruksesta. Kaikesta kuonasta ja kauheudesta huolimatta elämä jatkuu, mutta elämä on ainoa mahdollinen äidille ja tyttärelle - ehkä myös hyvä, sillä sota on kääntänyt kaikkien elämän ylösalaisin.

Arviointia
Kirjan kertoja on miltei lukutaidoton Cesira, jolla on hyvin tiukka moraali. Hän näkee maailman hyvin mustavalkoisesti ja haluaa suojata lastaan kaikelta pahalta, siinä lopulta onnistumatta. Sodan aikana on olemassa vain vahvimman laki, joka lopulta murtaa Rosettan ja sen jälkeen Cesiran. Kirjan teho on vähäeleisessä kerronnassa. Alberto Moravia oli sodan loppuvaiheissa Fondissa, ja se näkyy tarkkana henkilökuvauksena ja luonnon havainnointina. Sotatilanteen aaltoilu, epätietoisuus sekä ahdistavuus on myös hyvin kuvattu.

Alberto Moravian Kaksi naista on tarkka kuvaus naisten peloista ja kärsimyksistä sodan aikana.

*****
Italialainen kirjailija Alberto Moravia (1907 - 1990) oli laadukas kirjailija, jolle veikkailtiin myös Nobelin kirjallisuuden palkintoa, jota ei tullut, sen sijaan Moravia toimi Euroopan parlamentissa vuosina 1984 - 1990. Hän kävi Kiinassa Kulttuurivallankumouksen aikana ja kirjoitti teoksen Maon Kiina.

Mai Laakso on kirjasähköttänyt tästä NÄIN.

Jens Lapidus: Top dogg

Jens Lapidus: Top dogg, Wahlström & Widstrand, 2017, sivumäärä 474. (Liken suomentamana tämä tulee olemaan nimeltään Top Dog :)

Jens Lapiduksen Topp dogg jatkaa ja päättää Vip-rummetin ja STHLM delete:n tarinan, tarinan jossa nuorten liikemiesten rinki harrastaa suljettujen ovien takana kiellettyjä leikkejä. (Edit: Näistä 2020 näytetään tv-sarjaa nimellä Top Dog, joka alkaa tuosta Vip huoneesta)

VIP-huoneessa kerrottiin rellestävän nuoren "finanssineron" Philip Schalen kidnappauksesta, joka johtui kateudesta ja siitä, että Schalen äkkirikastuminen ei ollut aivan rehellistä ja muutkin haluavat rikastua. Schale senior käytti suhteitaan ja Schale juniorin etsintään osallistuivat Lejonin asianajotoimistosta liikejuristi Emelie Jansson sekä entinen linnakundi Teddy eli Najdan Maksumic. VIP-huoneessa käsiteltiin myös Mats Emanuelssonin kohtaloa. Toisessa osassa Tukholman pintapiireissä kuohuu. Mats Emanuelsson, jonka luultiin kadonneen lopullisesti, onkin hengissä, ja haluaa puhdistaa maineensa, hänet on liitetty alaikäisten hyväksikäyttöön, mihin hän on syytön. Mats on ollut peliaddikti ja rahanpesijä, mutta aineisto hänen tietokoneessa on ollut syyllisiltä imuroitua. Matsin poikaa epäillään murhasta, ja isä "palaa takaisin". Emelie puolustaa Mats Emanuelssonia oikeudenkäynnissä, mutta Emelie saa sen vuoksi potkut Lejonin asianajotoimistosta.

Kolmas osa Topp Dog alkaa, kun Emelie on perustanut oman asianajotoimiston, ja Teddy on työtön. Teddyn sisarenpoika Nikola selvisi kakkososan räjähdyksestä, ja opiskelee sähkömieheksi. Hän liikkuu vielä entisissä ympyröissä, hänen ystävänsä Chamon ammutaan. Nikola vannoo selvittävänsä tekijän. Tukholman Akallassa asuva Roksana ja hänen poikaystävänsä Z viettävät tupareita, ja löytävät kätkön, missä on "pulveripötkylöitä", he selvittävät, mitä ainetta se on ja kokeilevat ketamiinia, jota aine on. Pari pyörii baareissa ja käyttävät ja jakavat ainetta, vaurastuvat, mutta sitten ketamiini loppuu, ja ainetta tullaan kyselemään alkuperäisen omistajan suulla...

Emelien luokse tulee poliisin todistajaksi haastama 19-vuotias Katja, joka on ollut nuorena sijoitettuna HVB-kotiin. Hänet on taivuteltu tapaamaan ensin mies ja hän on ansainnut rahaa 13-vuotiaana tapaamalla ensin tätä yhtä miestä, ja lopuksi kaikkia hänen "kavereitaan". Nämä sessiot on kuvattu. Aineisto on poliisin hallussa (on se aineisto, joka Mats imuroi itselleen), ja Katjan täytyy todistaa. Emelie haluaa palkata Teddyn avukseen, Teddy haluaisi laittaa Emanuelsson-oven kiinni, sillä hän oli aikanaan kidnappaamassa Matsia, ja on kärsinyt siitä myös vankilatuomion...

Katjaa ehditään kuulla, mutta hänet murhataan. Emelie ja Teddy alkavat tutkia tapausta. Katjan poikaystävä pyytää Emelieltä apua, kuten myös Katjaa kuulustellut poliisi Nina Ley...

Emelie ja Teddy päätyvät myös vällyjen alle, mutta myös muunlaiseen yhteistyöhön ...

Nämä kaikki yksittäiset juonilangat johtavat "pintapiireihin", jotka eivät juuri näitä rikoksia halua päästää pinnalle, kuka tätä laitonta toimintaa oikeasti organisoi???

Kirjan alussa on lehtijuttu Hugo ja Louise Pedersonista, jotka ovat taiteen mesenaatteja. Hugo on 'hieno' mies ja investointipankkiiri. Kirjaan on linkitetty alusta alkaen Hugon käymiä puhelinkeskusteluja eri henkilöiden kanssa, keskustelut ovat poliisin esitutkinta-aineistoa...

Teddy tajuaa, Matsin kidnappauksen taustatahot ja syylliset. Hän oli vain käskyläinen.

Jens Lapiduksen ruotsinkielinen teksti on helppoa lukea, ja tarinasta nauttii, vaikka henkilöitä on paljon. Sivupolkujakin on jonkin verran. Teddy on työvoimatoimiston tädin juttusilla. Taitaa olla samanlaista touhua kuin Suomessa. Nikola opiskelee ammattiin joko työssäoppien tai oppisopimuksella. Ihmettelin, miksi  Nikolan pitää tenttiä amiksessa teos Monte-Criston kreivi. Äidinkielen näyttöä vartenko? Nikola ei ole lukumiehiä, vaikka jatko-opinnoista haaveileekin.

Koska kyseessä on uutuuskirja, ei kannata kirjoitella juonesta sen enempää, mutta loppuratkaisu on yllätyksellinen. Rikokset sinänsä ovat vastenmielisiä, mutta tällaista kirjamaailma on, ainakin homma ratkeaa, Matsin kidnappauksesta tulee lisää tietoa.

Roksanan lapsuuden perhe asuu rivitalossa Kistassa. Hän käy perheensä kanssa katsomassa Solnan Friends-Arenalla Ruotsi - Iran jalkapallo-ottelua (muistaakseni 31.3.2015), jonka Ruotsi voitti 3-1, katsomossa oli yli 33 000 ihmistä, paljon Iranista Ruotsiin muuttaneita. Olen itse käynyt Kistassa, ja ollut sen metroasemalla kerran yölläkin. Lisäksi vuonna 2016 olin Friends-Arenalla, joskin konsertissa, jolloin paikalla oli 50 000 inehmoa.


"Hon hade snaggat hår, ring i näsan och en tatuering på halsen som föreställde Lilla My." No oikeasti Pikku Myyllä ei ole nenärengasta, eikä näkyviä tatuointeja.


Jens Lapidus päättää uusimman trilogiansa tyylillä teokseen Top dogg.

****
Jens Lapidus (s.1974) on lakimiestaustainen ruotsalainen kirjailija, jonka teoksesta Ainakin äiti yritti on bloggaus TÄÄLLÄ.

Arne Dahl: Blindbock och Sista paret ut

Arne Dahl: Blindbock, 2013, sidor 505

Arne Dahl on jatkanut Ruotsin poliisin A-ryhmän sarjaa sarjalla Opcopsista. Euroopan avautuneet rajat ovat johtaneet poliisiyksikkö Opcopin perustamiseen Europolin yhteyteen. Sarjan ensimmäinen osan nimi Visklegen 2011, toinen osa on Hela havet Stormar 2012, tämä Blindblock 2013 on sarjan kolmas osa, Sista paret ut on päättöosa vuodelta 2014.

Juoni on jaettu Blindbockissa arnedahlmaisesti erillisiksi langoiksi. Professori Niels Sorensen murhataan Tukholmassa, kerjäläisiä 'värvätään' ja viedään Länsi-Eurooppaan. Lisäksi energiasta ja tulevaisuudesta on kyse. EU-komissaari Marianne Barriere aikoo pitää puheen Brysselissä, uusia lakialoitteita energiasta on tulossa. Barriere kytkeytyy kaikkiin lankoihin, ei kylläkään osallisena rikoksiin, joita tapahtuu paljon.  Barrieren menneisyydessä on jotain valonarkaa!

Arne Dahlin A-ryhmän sankareista Paul Hjelm ja Kerstin Holm kokoustavat Opcopin kanssa, jäseniä on eri EU-maista, myös Arto Söderstedt on mukana. Opcop yrittää saada selville, miksi ja miten kerjäläisiä tuodaan, ja liittyykö siihen ihmiskauppaa. Tarinassa esiintyy sokea kerjäläinen, joka jos näkisi, olisi silminnäkijä monessa avaintapahtumassa. Kaiken ratkettua hän tapaa entisen A-ryhmäläisen Gunnar Nybergin, joka kirjoittaa kirjaa Kreikassa. Jorge Chavez ja Sara Svenhagen tutkivat professorin murhaa Tukholmassa, he ovat aviopari ja kirjassa myös heidän lastensa kasvua seurataan. Loppuosassa kirjaa Paul ja Kerstin avioituvat.

Ruotsalaiset dekkarit sisältävät aina kannanottoja myös ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Euroopan tilannetta pohditaan kriittisesti, mutta tämä vielä tapahtuu ennen suurta pakolaisaaltoa! Tukholmassa nuorisojengi repii nappeja pelastusarmeijan luutnantti Louise Almin vaatteista ja jengin käytös on täysin rajatonta, kuten ongelmanuorison yleensäkin. Ihmiset ovat jokseenkin voimattomia ilmiön edessä ... mutta myös Suomen oikeusistuimet, näyttö useinkaan ei riitä, minusta se ei riitä, koska poliisilla ei ole resursseja tutkia riittävästi.

Kirjan nimi Blindbock viittaa sokkoleikkiin, jossa sokkona etsitään ja yritetään ottaa kiinni kanssapelaajia. Kiinniotetusta tulee seuraava sokko.

Ruotsinkielisiä kirjoja olisi hauska lukea, jos osaisi ruotsia paremmin. Tämän kirjan mitta on haastava yli 500 sivua pientä tekstiä. En tiedä johtuiko monista kuvailuista ja rönsyistä, tarinana tämä ei ollut minusta niin kiinnostava kuin A-ryhmän seikkailut.

Arne Dahl: Sista paret ut, 2014, sidor 559.

Arne Dahlin Sista paret ut päättää koko Opcop -sarjan. Tässäkin teoksessa on juonilankoja, jotka yhdistyvät tarinavyyhdiksi, lisäksi aiempien osien tarinoita viedään loppuun. Kirja on pokkariksi ja dekkariksi minusta liian paksu.

Edellisen osan kerjäläisongelmaa pohtii Opcop-poliisi Felippe Navarro, jolla on sokea lapsi.

Italiassa on hautajaiset. Paul Hjelm syyttää itseään Donatella Brunon kohtalosta.  Hjelm käy psykologilla, kyse lienee osin työnohjauksesta, mutta Paul on jatkuvien itsesyytösten vallassa. Hautajaisten lomassa aletaan avata 'Ndranghetan historiaa. 'Ndranghetan toimii Italian Calabriassa ("Saappaan kärjessä") 'Ndranghetan yksikkö on 'Ndrina eli suku. Pitkässä historiakatsauksessa valotetaan Italian ja Euroopan yhdistymisen vaikutusta rikollisjärjestön toimintaan. Yhdistyvä Eurooppa kaikenlaisine vapauksineen tuo myös kaikki ikävät ja usein rikolliset lieveilmiöt esille. Tarinaa katsotaan ensin lapsen silmin, käydään läpi klaanisodat, morfiinikoukut ja sieppaukset. Päiväkirjan viimeisessä osasessa selviää puuttuva juonen palanen.

Tuamotulla Ranskan Polynesialla tunkeilija murhataan...

Tukholmassa kesätyöntekijä Gustaf Horn havaitsee, että biotekniikkayritys Bionovian tietojärjestelmiin on murtauduttu. Hornilla on kunniakkaat sukujuuret Ruotsin suurvalta-aikaan (1600-luvulle), ja terävä äly. Horn kertoo havainnostaan yrityksessä, mutta myös nimettömänä poliisille. Kerstin Holm ja Sara Svenhagen käyvät kuulemassa Hornia. Heillä on keinot selvittää Hornin henkilöllisyys ja lain turvin Holm ja Svenhagen kuulevat myös Bionovian turvallisuuspäällikkö Reder Jägerskiöldiä sekä toimari Hannes Grönlundia. Kerstin ja Sara epäilevät kiinalaisia "valtiollisia" hakkereita. Poliiseja ihmetyttää, miksei yrityksessä ole tehty mitään hakkeroinnille? Bionovialla on kehitteillä lääke, joka kasvattaa lihasta ...

Poliiseja singahtelee Shanghaihin, ja Italiaan ... joka paikassa rikollisjärjestöt aiheuttavat huolia ja ovat kasvava ongelma.

Kirja puksuttaa minun makuuni liian hitaasti ja monella rintamalla eteenpäin. Sivuhenkilö opcop-poliisi Jutta Beyer pyöräilee ja sitä myös kuvataan sivulla 148: "Jutta Beyer cyklade. Det var en magisk sommarmorgon i Haag, luften kändes hög som alpluft..." Haagin aamussa ilma tuntuu alppi-ilmalta, sen aiheuttamat reaktiot ovat Jutalle yllättäen romanttisia. Jutan pyörä on muuten Cervelo R3, joka tekstin mukaan on sama kuin Garmin-Sharp Barracudalla Ranskan ympäriajossa. Tällaisia lörpöttelyjä on monia sivuja, eri poliisien (romanttisia) suhteita setvitään, kun on sekä A-ryhmä että Opcop luupin alla,  niitä suhteita on minun makuuni liikaa. Tässä osassa muuten todetaan, että Paulin poika Danne on poliisi ja tytär Tova opiskelee Cambridgessä.

Ehkä kiinnostukseni olisi suurempaa, jos lukeminen sujuisi nopeammin. Pystyn kylläkin lukemaan ruotsiksi, mutta lukunopeus on liian verkkaista, liian verkkaista on juonen kuljetuskin. Nykydekkarien tyylin mukaisesti kirjaan ympätään uusia henkilöitä ja tapahtumia esitellään ilman mitään etukäteislinkkiä mihinkään, vasta lopussa tietää, mitkä asiat ovat merkityksellisiä. Tekstistä on yritetty tehdä yllätyksellinen ja "hieno".

Minusta perusdekkarin ei tarvitse olla kaunokirjallista ja  559 sivua jorinaa on dekkari-pokkarille ja tälle bloggarille  yksinkertaisesti liikaa.