lauantai 29. joulukuuta 2012

Rauha S. Virtanen: Ruusunen


Rauha S. Virtanen: Ruusunen, WSOY, 1968, Toinen painos, 18 lukua 269 sivua, jossa yhden sivun sisällys. Teos on vaimoni, joka suositti kirjaa, siitä tehtyä sarjan vilkuilin, mutta romaani on paljon parempi.

Rauha S. Virtanen Ruusunen on jopa runollinen, rimmaa hyvin. Kirjan kansi on minusta myös kaunis.

Teoksen päähenkilö on Niina, joka on seitsentoistavuotias, ja jolla on omakotitaloperhe: isä ja äiti, ja kaksi pikku siskoa Tuire ja Susanna Lähde. Vanhemmat antavat vanhan talonsa vuokralle äidin ystävättärelle Annariitalle, jolla kirjalija-aviomies Antti Rannikko ja lapsi Petri, joka on alle kouluikäinen. Naapurissa asuu Veijo Kumpulainen, joka on ihastunut luokkatoveriinsa Niinaan. Tuire on hieman lätkässä Veijoon, Niina ei erityisemmin. Niinan muitakin luokkatovereita luetellaan, kuten besserwisser Aulikki. Niina on novellisti ja minusta haaveilija, mitä kuvaa Niinan  rakkauden haaveet "kun se kerran syttyisi, oli oleva ikuista ja ehdotonta, ja sellaista jota aikuiset eivät myöntäneet olevankaan" s.6. Tämä on minusta ehkä rakkauden ydin, mutta haaveena ehkä vaarallinen. Joka asiassa on oltava ehtoja, tai rajoja, mihin tahansa ei voi suostua. Rakkaus- ja ihastusmisteemaa käsitellään hyvinkin paljon sekä omia ja ympäristön suhtautumista asiaan. Jakaisin kirjan teemat selvästi kahteen osaan. Toisaalla on yhteisön normit, mikä ihannoi tavallista keskiluokan elämää, mihin kuuluvat vanhempien uusi omakotitalo, perheen malli, koulun käynnit ja työpaikat, sekä uralla eteneminen, toisaalla on nuoren neidon haaveet, haihattelut, ja rakastuminen renttuun runoilijaan, jossa näkee vain "Olafur Karasonin herkkyyttä", kun taas pikkusisko näkee "miehessä" vain ketjupolttajakirjailijan ja vaimonsa tuloilla elävän apurahanynnyn, joka hakee seuraa Niinasta. Niina on otollinen "uhri", kirjailijan urasta haaveileva neito, joka metsästää kirjailijoiden nimikirjoituksia (s.12 Eeva-Liisa Manner ja Väinö Linna), ja jota lapsellinen ukkomies kutsuu Ninotskaksi. Kaiken liehittelyn jälkeen todetaan Niina voi mielessään todeta "minä rakastan sinua" s.153.

Rauha S. Virtanen kuvaa rakastumisen etenemistä aluksi omenavertauksin.
Antti antaa Niinalle omenan, joka on hapan ja raaka ss. 59-60, samalla tuodaan Paratiisi-vertaus, joten näen kohdan olevan alleviivatun. Varsinkin kun sivulla 76 Antti ojentaa Niinalle kypsän omenan! Antti hakee Niinasta kuuntelijaa, kun kotona ilmeisesti sellaista löydy. Sivuilla 146- 148 Antti poimii omenan Niinalle, ja se on jo ylikypsä. Tulee talvi ja symbolitasolla valkoinen matto peittää omenapuut, jotka ovat Niinan tunteet, jotka hän hautaa piiloon, sekä omien että myös ympäristön paineiden vuoksi. Antin uraputkivaimolla Annariitalla on jäänsiniset kylmät silmät, jotka jäädyttävät loputkin tunteet. Itse asiassa näin paljon muitakin vihjeitä, jotka ovat joko tarkoituksella tai tahattomasti kirjoitettu osoittamaan suhteen kehittymistä. Pitkään edes tarkoituksellista suudelmaa ei vaihdettu, mutta henkisellä tasolla suhteella oli minusta merkitystä ainakin Niinalle jo alusta asti. Teoksessa näen muutenkin aika voimakasta vihjettä kiellettyyn. Antti lukee Niinan tekeleitä, ja "Antti menee Niina vuoteen luo ja mutisi -oikea Ruususen sänkykin!", mitään ei tapahdu, mutta pidän vihjettä jo liiankin selvänä. Pidän Niinaa ikätasoisen mukaisena naiivina. "Väärinymmärretty" runoilija, jolle vaimo ei anna tukea, ja joka vähän kehaisee Saarnaaja-novellia, niin johan rakkauden poreet pulpahtelevat pintaan. Rauha S.Virtanen vaihtaa omenavertaukset tuleen kylmän talven jälkeisessä huuman keväässä.

Rauha S. Virtanen on virtuoosi. Ainoa asia, joka minua haittaa on vihjeiden liiallinen esille tuonti, mikä rasittaa myös toista teemaa eli keskiluokkalaisen perheen uraputkiarkea. Perheen vanhemmat ovat töissä Pirtamon trikootehtaalla, jonka Pirtamekkoja verrataan jopa  jopa Marimekon tuotteisiin, ja Pirtamon menestykseen eteen vanhemmat uhraavat työaikaansa. Vaurautta kuvaa omakotitalo, toisaalla kirjalijan perhe asuu vanhassa talossa vuokralla, alisteisena, poikansa Petri käy katsomassa tv:tä herrasväen kanssa. Isä sodan käynyt myyntimies kärkkyy johtajan paikkaa, jolloin äiti -tämä meni minulta yli- haaveilee kotiäidin urasta, jotta lasten ei tarvitsisi enää lämmittää puolivalmisteita. Hieno päämäärä, mutta Niina on jo tällöin oltava 18-vuotias, ja Tuirekin jo miltei aikuisuuden kynnyksellä. Jos lapset ovat pärjänneet näin pitkään puolivalmisteiden lämmityksellä, miksi jättäytyä pois töistä tekemään kotirouvan ansiokasta uraa, kun lapset ovat jo isoja. (Arvostan toki kotiäitejä, oma äiti oli kotona, mutta ihmettelen ajankohtaa kotiinjäämiselle). Lähteen perheen äidin mukaan hänen palkkansa on säästänyt Niinan alemmuuskomplekseilta. Toisaalta Lähteen perhe on alkuun hyvin pullantuoksuinen, kotityöt jaetaan, leivotaan, kukkia istutetaan ja puolukoita säilötään. Abiturientit Niina ja Veijo laskevat algebraa eli "aljaa" ja menevät penkinpainajaisiin, ja vanhemmat varoittavat väkijuomien vaaroista.

Toisaalla kun Niina haihattelee ja pusuttelee, Tuire myös kirjan keskiössä oleva pikkusisko oireilee voimakkaastikin. Oireilussa on kummallista se, että toisaalta Tuire kapinoi systeemiä vastaan, mutta tuomitsee ja kärsii erityisesti Niinan puolesta. Tämä on minusta kiinnostavampi juonilanka kuin nynnyn kirjailijan lemmenluritukset.

Teoksessa on hienoja ajanmerkkejä. Puhutaan Beatlesistä, Twiggystä, Jimi Hendrixistä ja jostain Sonny ja Cheristä, josta suomalainen versio on Sonni ja Siiri. En ole tutustunut Rauha S. Virtaseen, mutta minusta vaikuttaa hienovaraiselta humoristilta. Esimerkiksi erään rasavillin pojankoltiaisen nimi oli Raittisen Eero, siis Eero Raittinen, eli luultavasti sen aikainen idoli. (on esiintynyt jo ainakin vuonna 1966). Petristä käytetään termiä "metelikeskus".

Teoksessa on osin vanhahtavaa kieltä. Äiti puhuu, että Niina on "abitura", nykyisin puhutaan abiturientista (sana mainittiin kerran abitura useammin) tai vaan abista. Abitura on feminiinimuoto, vastaava maskuliinimuoto olisi abiturus, eli onko Veijo siis abiturus. (Sana tulee latinasta ja sen futuurimuodosta vast'edes lähtevä).

Toisaalta teos on myös hyvin moderni, puhutaan ulkonäköpaineista. Niinalla on silmälasit ja Ritvalla luokkakaverilla on piilolasit, puhutaan tyttöjen kiusaamisesta, lävistettävistä korvakoruista ja voi kamalaa ripsiväristä! Niinan isä käy tennistunneilla. Modernin vastapainona on konservatiivinen paatos. Äiti ajattelee Niinan suhteessa sitä, mitä Pirtamon tehtaan johtaja ajattelee miehensä kasvattajan taidoista ja sitä, että Antti panee halvalla sitä, mitä Pirtamot arvostavat. Mitä Pirtamot arvostavat lienee raha ja yrityksen menestys. Ekonomi Töyry Pirtamon trikootehtaalta on varsin reipas mielipiteissään, lienee lainaa Täällä Pohjantähden alla teoksesta. Vanhoillisuutta edustaa myös Tuiren rippikoulutuumat, ja rippilahjoista puhuminen, ja uskonnosta puhutaan muutamia kertoja. Tuire on jäämässä luokalleen, ja se on myös häpeä keskiluokan nousukkaille, "onneksi" niin ei käy, ja isäkin ylenee, ja kaikki kiharat oikenevat, joten mukava uraputki voi jatkua..

Tuire oireilee myös koulukiusaamalla. Yllättävää kuvauksessa on hänen temppujensa suora teho, ja ryhmän kääntyminen häntä vastaan. Nykyisin koulukiusaaminen on hienovaraisempaa, ja yleisempää on, että ryhmä kääntyy kiusattua vastaan, ei puolustamaan häntä. Kukaan ei halua olla kiusattu, siksi kiusattua ei yleensä tueta vaan kiusaajaa.

Kun Niinan suhde tulee käsittelyyn "Ruusunen" -perhe antaa oppitunnin konfliktien käsittelystä
"Äiti voihki ja vaikeroi" s.217 ja "vaikeroi ja itki" s.218.
"Isä puristi käsiään nyrkkiin ja kiroili hiljaa" s.217

Mikä on erityisen pahaa "suutelivat keskellä katua" ja mitä pitäisi tapahtua "Ihmiset eivät saa tietää mitään". Isän kunniaksi pitää sanoa, että äidin kerrottua hänen entisen heilan olevan ministerin, kaveri pystyi olemaan provosoitumatta. Kirjan eräs sanoma lieneekin, että heilastelut ovat nuorena sallittuja, mutta pidemmälle ei ole syytä mennä eikä päästää.

Minusta hieno kirja ja siinä on paljon kohtia, joita tekisi mieli avata enemmän, mutta minusta juoruilu on myös yhtä iso ongelma, kun kahden ihmisen suudelmat. Itse en ainakaan ole levittänyt kenenkään suuteluita eteenpäin. Ne ovat kahden ihmisen asia. Tai tässä tietenkin lemmenkipeän lurittajan vaimolla ja Petri-pojalla voisi olla sananen sanottavanaan. Rakkaus kasvoi talven aikana juuri siksi, että se salattiin ja haudattiin. Nykyinen meno on parempi, kaikki on julkista ehkä liiankin. Teoksessa paheksutaan myös lävistettyjä korvakoruja ja turhaa meikkiä.  Minusta jos joku haluaa meikata, siitä vaan tai olla meikkaamatta. Meikkaaminen on parempi kuin feikkaaminen, mitä kirjassa ansiokkaasti tehtiin. Kaksin käsin pidetään kulissia pystyssä, vaikka hampaat irvessä.

Loistavasti kirjoitettu tyttökirja, joka antaa pullantuoksuisen ajankuvan manselaisen uraputken tavoittelusta. Ydinperheen onnea ilmestyy rikkomaan retku runoilija, joka onneksi painuu takaisin Ranskaan. Pienen rakkausryöpyn jälkeen kulutusyhteiskunnan rattaat voivat pyöriä ilman moraalisia ongelmia.

Rauha S. Virtasen (s.1931) sanat sen sijaan kasvavat miltei myyttisiin mittasuhteisiin.

***
Raskaan sarjan bloggauksia tästä teoksesta on monia esimerkiksi

Sinisessä linnassa Maria näin

Lumiomenan Katja näin

***
Minusta kiinnostava on myös Saran bloggaus täällä, josta lainaus tässä:
"Antti ja Niina eivät tee sitä, vaikkakin Antti aivan viimeisillä sivuilla kantaa Niinan jo sänkyyn"  tämä Saran mainitseman kohtaus on hyvin merkittävä sanojen tasolla, kuten seuraavassa ilmenee "Antti otti Niinan rajusti syliin. ... Kun Antti heittäytyi hänen viereensä, hän jäykistyi ... ja kun Antti suuteli häntä",  ... En jatka pidempään lainausta mutta järjestämällä eräät sanat uudestaan, kaikkea ei ole lainauksessakaan,  kohtauksesta olisi saanut toisenlaisen sellaisen, jossa olisi menty loppuun asti, nyt mitään ei siis (onneksi) tapahtunut ja se oli Niinan tahto. Niina kasvaa ja tajuaa elämän realiteetit, mutta Antti jää henkiseksi kääpiöksi. Niinalle jää sydämeen haava, jota sitten saa työstää jatkossa.

Luin Louisa M Alcottin teoksia noin vuosi sitten ja Sara vinkkasi seuraavaa Plumfieldin poikien kommentissaan: "Mutta seuraavaksi Jokke, kun siltä tuntuu, niin olisi mahtavaa jos tutustuisit meidän omaan suomalaiseen alcott-montgomerylaiseen Rauha S. Virtasen tuotantoon".
Rauhalla on tosiaan paljon samaa. Ydinperhettä arvostetaan. Myös virheet sallitaan, kunhan ruotuun palataan, Niinan haihattelut ja pusuttelut, sekä Tuiren oikuttelut. Työt pitää tehdä, ja koululäksyt lukea. Viina on rähinävettä, ja avioliiton kultainen rengas sitoo miehen naiseen. Tämän yhden kirjan perusteella sanoisin, että Rauha S. Virtanen uskoo uraputkeen enemmän kuin rapakon takaiset kollegat, mutta yhteiskunnallinen tilanne on aivan toisenlainen.
Rauha S Virtasen Lintu pulpetissa -teoksen arvio on täällä.





torstai 27. joulukuuta 2012

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan



Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan., Teos 2.painos 2010, 312 sivua

Kirjan kansi kertoo hyvin paljon, minusta se on levoton, värit eivät istu minuun silmään, eri fonttityyppejä ja -tyylejä,  ja kuvakkeita  ... Kirjan ulkoasu on hyvin samankaltainen kuin sisältö. Kirjassa on eri "kertojia". Angie 27-vuotias "kirjailija", herra Possu erään suurperheen kuopuksen pehmolelu, Astra eli tässä referoidaan automatkakeskusteluja, Kassandra saunakissa moralisoi ja arvostelee. Juoni tarkastelee Angien sekavaa elämää, ja erään ydinperheen arkea. Syrjähypyiltä ei vältytä.

Kirjan sivuille on sivunumero boldilla ja isolla. Eri kerronnan henkilöt, ja tyylit on erotettu ERI fonttityylein. Rasittavaa, mutta minä totuin asiaan kun olin lukenut kolmasosan kirjasta.

Teoksen lähtökohtana on Angien angsti, hän on taitelija tai taiteisiin suuntautunut, 27 ja moni "taiteilija" on kuollut juuri 27-vuotiaana. Näitä luetellaan, ja heidän kuolintapojaan. Täytyy huomauttaa, että kyseessä on siis lähinnä populaaritaiteiden edustajia ja siinä lähinnä 1960-luvun ennenaikaiset osin kemikalivetoiset kuolemat. Angie on luultavasti Tsekissä (vaikka kirjailija on Slovakiasta), ja sukutaustan ja opiskelujen ja muun elämän takutessa suuntaa Suomeen. Angien "puheenvuorot" ovat luovaa kirjoittamista luovista aiheista, lähinnä novellintapaisia, henkilökohtaisesti vierastan näitä tarinoita. Minulla tulee kerronnasta mieleen osittain Rosa Liksomin esikoinen niin erikoista teksti ja sekaavaa minusta oli.

Kertojana ANGIE on isolla, kuten myös ASTRA, jossa keskusteluja käydään. Tämä on rasittavaa, sillä vuorosanojen edessä on määreet "HÄN, JOKA AJAA" ... , kirjoittaa HÄN, JOKA RASITTUI. Autokeskustelut ovat osin hauskoja, ja v*ttu -sana on käytössä, kun kommentoidaan kanssaliikennettä. Astralla ajetaan kilometrit 189 614 - 203 292.

 Kassandra kertoo lähinnä saunaperspektiivistä asioita kissamaisen tapaan ihmisten elossa maalaisten elämästä, missä päähenkilöt kohtaavat, eli Angie, eräs suurperhe, ja muutama muu tallaaja.

Herra Possu   kertoo lastenkamarin näkökulman tapahtumiin ja suurperheen arkeen. Minusta Possun porinoissa oli hauskuutta, mutta ainainen "heippulit" alkuun kyllä alkoivat rasittaa. Toisaalta Herra Possun kertoma isän ja poikien intiaanileikki, jossa toteemieläimenä on kuollut päästäinen, sekä isän Nintendon takominen, jolla oli isoja seurauksia olivat kyllä hauskoja ja toden tuntuisia.

Juoni muistuttaa uudempaa suomalaista proosaa (esim. Hotakaisen Klassikko) siinä, että henkilöiden tarinaa viedään eteenpäin, ja jossain vaiheessa tiet yhtyvät. Täytyy tosiaan sanoa, että "kertojaratkaisun" vuoksi tarina on hyvin sekava, ja minulla oli vaikeuksia tietää kuka oli kuka, osin omaa tyhmyyttäni en heti tajunnut, että Herra Possun kertomuksen "Eintsi" on Angie, muutama muukin oivallus lipsahti ehkä ohi.

Eräitä sana- ja aihevalintoja ihmettelin
Neonivalojen s.47 (eikö kirjoiteta neonvalot, neon on jalokaasu joka on lampussa?)
Hän luo sen itse omaksi kuvakseen kuin jumala maailman s.304. Luomiskertomuksessa minusta Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa (sanavalinta voi vaihdella käännöksen mukaan, mutta Jumala isolla alkukirjaimella ja ihmisen ei maailman omaksi kuvakseen esim. Mooseksen ensimmäinen kirja 1 luku 27).
"Maaviljelytuotteista" puhuminen kirjan yhteyksissä oli minusta todella mautonta, joitain muita mauttomia kohtia genitaalialueilla oli myös, lisäksi pieruhuumoria oli useassakin kohtaa, en erityisemmin ole lajin  ystävä, armeijassa tuli se kiintiö täyteen.
Lisäksi kirjan 27-ideasta en erityisemmin pitänyt, kompleksinsa jokaisella varmasti on.

Hyviä oivalluksia
Kaksikymmentäyksipurkkia .. maustettua jogurttia s.82, ja  muut jogurttioivallukset kertovat paljon yhteiskunnasta ja näitä on ollut myös Kyröllä Kerjäläisessä ja jäniksessä. Kaupan maitotiskillä on kymmeniä tai satoja jogurtti-, vanukas-, ruuansulatusjogurttipurkkeja, pieniä purkkeja ostetaan, niistä pitää tulla katetta, eihän niitä muuten tehtäisi, ja tilaa purnukoille kaupasta annettaisi.
Monet Herra Possun huomiot pirteistä lapsista oli mukavia. Kassandra piti lapsia kauhukakaroina. Vappu Eleonoora Unelma, Ziggy Toivo Augustus, ja Merlin Voitto Julius kertovat enemmän vanhemmista kuin lapsista, mukavia lapsia, ja pojilla kolmannet nimet keisarillisia.

Kokonaisuutena Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan oli  esikoisteoksena kiinnostava, vaikka näkökulmat ja layout ovat rasittavia sekä 27:n idea on melko kuvottava, lisäksi juonenkehittely jää minusta raa'aksi, mutta toisaalta teos koostuu pienistä oivaltavista tarinoista, joten suosittelen pienin varauksin lukioikäisestä alkaen sarjassa "kiinnostavat nuorten naisten esikoisromaanit".

Margit Tarukirjassaan bloggasi 27:a näin.
Mari a on blogannut näin.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Tove Jansson: Taikurin hattu


Tove Jansson: Taikurin Hattu, viidestoista painos, 2001, Trollkarlens hatt, 1956, suomentanut Laila Järvinen.

Tove Janssonin Taikurin hattu on täysverinen seikkailutarina, jossa on paljon tapahtumia. Johdannossa Muumit käyvät talviunosille, nukutaan sata päivää ja yötä vatsassa kuusenneulasia, ja kevään tullen herätään. Johdannossa tulee yllätys, myös Nuuskamuikkunen nukkuu talviunet muumitalossa ”Mutta Nipsu kuorsaa niin kauheasti, pyytää Muumipeikko, enkö saa nukkua mieluummin Nuuskamuikkusen kanssa”. Saahan hän ja kuusenneulaset vatsassaan talven yli nukutaan, kunnes keväällä herätään, ja seikkailun avainesine Taikurin tiputtama "korkea musta hattu" löydetään. 

Taikurin hattu muuttaa kaiken sinne joutuvan, munankuoret pilviksi, joilla leijaillaan, Muumipeikon kummituseläimeksi, joka muuttuu vain äidinrakkauden myötä takaisin muumiksi, Muumipeikko sanoo itse olevansa Kalifornian kuningas ja panettelee Muumipeikkoa. Hiekka muuttuu vedeksi, Vesi muuttuu mehuksi. Muurahaiskorento muuttuu pieneksi siiliksi, ja sanakirjan sanat eläviksi.  Hattu on siis vaarallinen, se muuttaa kaiken ennakolta arvaamattomaksi, särjetkin muuttuvat kanarialinnuiksi.
Piisamirotan tekohampaat, ei kerrota miksi muuttuvat, äiti kuulemma osaa kertoa? Itse en tiedä ja luulen, että Tovekaan ei tiedä tai ei ainakaan kertonut, tätä olen monesti pohtinut. Jokin elävä se saattaa olla, sillä luolassa oli kummia jälkiä.

Muumit ovat omistamisen suhteen vapaamielisiä. Rannalta löytyy purjevene, ja nimetään Seikkailuksi ja lähdetään seikkailulle Hattivattien saarelle. Hemuli, joka täydellisen postimerkkikokoelman jälkeen on hankkinut uuden harrastuksen, joka ei koskaan ole täydellinen eli kerää kasveja. Hän suuttuu hattivateille, ja varastaa tai ottaa heidän palvomansa ilmapuntarin. Ovatko hattivatit ostaneet sen? Epäilen, mutta omanaan he sitä pitävät. Hattivattien vierailun aikana Niiskuneidin otsatukka kärähtää ja myöhemmin löydetään puinen keulakuva, jossa "kaunis" nainen. Saarelta löytyy myös kultaa ja kultavuori. Myrsky on tuonut hylkytavaraa. Muumipeikko saa omakseen lasipallon, "jonka sisällä sataa lunta".

Taikurin hattu aikaansaa muumitalossa viidakon, jossa lapset leikkivät Tarzania. Mamelukkikala pyydystetään, vaan sitä ei ehditä punnita, kun Hemuli jo sen paistoi viidakon puilla. Väkevä oli taikurin hatun voima, taikuri oli sen retkillään pudottanut. Taikuri etsii maasta ja planeetoilta kuningasrubiinia ja kerää jalokivia, keräilyharrastus toki sekin. Muumitaloon pyrkii kaksi pakolaista ja joku, joka ajaa heitä takaa: Tiuhti ja Viuhti ja Mörkö. Tiuhti ja Viuhti puhuvati omituisestiti, ovatti pohjoisestati.  Heidän matkalaukkua tai sisältöä Mörkö halajaa. Käydään oikeudenkäynti, jossa roolit jaetaan. Matkalaukun sisältö on todisteiden mukaan Mörkön, laukku ei. Hemuli saivartelee kuitenkin asialle, eli onko tämä kritiikkiä oikeudenkäyntejä kohtaan. Kysehän on jo varkaudesta, tai riita-asiasta, jossa esineen omistusoikeudesta on epäselvyyttä. Mörkö hyhmää pukaten tulee paikalle, ja hänen kuningasrubiini on, kuten oikeuskin sen totesi, mutta Mörkö vaihtaa sen toiseen tavaraan.

Tiuhdilla ja Viuhdilla on jatkossakin ongelmia ymmärtää omistusoikeuksia...

Taikuri tulee Muumilaaksoon ja toteuttaa toiveita, ja ketkä toivovat mitäkin?

Juoni on  siten likimain kuten piirretyssäkin , mutta syitä miksi kannattaa lukea tämä kirja, koska selviää
- Mihin kirjassa Mörkö vaihtoi kuningasrubiinin?
- Kuka oli oikeuden tuomari, siitä kuvakin kirjassa :)
- Mitä taikuri taikoi kirjassa? Enemmän kuin tv-sarjassa, ja eri ihmisille
-Lisäksi Taikurin tulo on kovin erilainen, ja osaa ottaa toisia hahmoja

TV-sarjan jaksoja on tästä kirjasta useita. Sarja alkaa juuri tämän kirjan tapahtumista, mutta mamelukin pyydystyksestä on oma jaksonsa. Pikku Myy on tv-sarjassa, vaan ei tässä kirjassa, tässä on toisaalta Piisamirotta, joka saa tarpeekseen hulinasta ja lähtee erakoksi, mikä tarkoittaa sitä, että on jonkun toisen niskoilla, mutta vain vähäksi aikaa, pian hän on taas perheen passattavana. Nuuskamuikkunenkin lähti kesken pois, tulee sitten keväällä, eli Nuuskamuikkusen vaelluskausi alkaa.

Taikurin hattu on puhdas seikkailukirja, siinä on tuttu muumifilosofia: erilaisuuden hyväksyminen: Muumimamma hyväksyy ruman vitsailevan olion lapsekseen, Tiuhti ja Viuhti otetaan turvaan, Mörkön omakseen väittämää esinettä varten järjestetään oikeudenkäynti, Piisamirottaa siedetään, ollaan siis isoa perhettä, kirjassa löytyy myös väkivallattomuus, esimerkiksi alussa puhutaan Tarhakäärmeherran kanssa. Ei-kaupallisuus on monesti aistittavissa. Löytämällä kullalla muumit koristelivat puutarhaa. Toisaalta tavaroilla ja aarteilla on merkitystä. Lehti esimerkiksi tulee, ja kahvia juodaan. Muuten pärjätään pannarilla, hillolla, kalalla, munilla ja mehulla. Muumipapalla on omat viljelyksensä.

Elämässä joutuu tekemään valintoja. Kun Tiuhti ja Viuhti ovat turvassa, Mörkö jää ulkopuolelle. Niiskuneiti kokee ulkonäköpaineita. Hän muunsi silmänsä keulakuvan naisen silmien kaltaiseksi, mutta katui. Se, mikä toisella on kaunista, näyttää rumalta toisella.

Katsomalla kirjan alun karttakuvaa, jossa on huonejärjestys,  selviää, että Muumipeikon äidillä ja isällä on erilliset huoneet. Kertooko se jotain heidän suhteestaan? Tiuhtilla ja Viuhtilla on yhteinen huone, kuten Niiskuilla, huoneita on myös Nuuskamuikkusella, Hemulilla, Nipsulla, sitten on vierashuone ja Vaikka mikä huone. Piisamirotta asuu tietenkin talossa. 

Kertoja on kaikkitietävä.

Kirjoissa on upeita Tove Janssonin piirtämiä mustavalkoisia kuvia.

Taikurin hattu on mukava muumikirja, josta jo lapsena pidin, sen juoni tiivistyy Taikurin hatun ja kuningasrubiinin vaiheisiin: löytämisiin ja  katoamisiin.
***
Suosittelen jokaiselle suomalaiselle muumikirjoja, vaikka jossain iässä muumikirjat ovat mamisten juttu, mutta aikaa myöten niitä taas uskaltaa lukea.

Muumikirjoja ei voi ottaa tarkkana henkilökuvauksena. Myöhemmät kirjat muuttavat Nuuskamuikkusen enemmän vaeltajaksi, oman tiensä kulkijaksi, joka asuu teltassaan. Muumikirjoista Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Muumipapan urotyöt ovat myös juonivetoisia, Vaarallinen juhannus sisältää tummempia sävyjä, kuten Taikatalvi. Viimeisenä kirjoitetut Muumipappa ja Meri ja Muumilaakson marraskuu eivät ole juonivetoisia, vaan pohdiskelevia teemoiltaan monisyisiä kertomuksia, mistä täällä.

Painamalla linkkisanoja Tove Jansson tai muumit pääset muihin "muumikirja-analyyseihini", jotka antaumuksella kirjoitettuja, mutta aika rosoisia (= +sekavia)

***
Kiinnostavin teoksen termi on "oikaisukone", jota Niisku toivoo. Se tietäisi, onko asiat oikeita vai vääriä. Ilman oikaisukoneita, voin sanoa, että tämä bloggaus on enemmän oikea kuin väärä. Oikeassa elämässä monen idealistin hanke toteutuessaan tuottaa hyvän lisäksi myös vahinkoa. Oikaisukoneelle olisi käyttöä.
***




tiistai 18. joulukuuta 2012

Niko Kazantzakis: Kerro minulle Zorbas


Niko Kazantzakis: Kerro minulle Zorbas, Tammi, Keltainen kirjasto. Kannen skannauksessa lieviä ongelmia. Mielenkiintoinen kirja kuitenkin, 308 sivua ja 26 lukua.

Teoksen minäkertoja palkkaa kaivokselleen Alexis Zorbas nimisen kansanmiehen ja he matkustavat Kreetalle. Kirjan päähenkilö on noin 35-vuotias kirjailijan joka on syventynyt "Budhaan" (kirjoitusasu tekstin mukainen ei siis Buddha). Päähenkilö hankkii  ruskohiilikaivoksen Kreetalta. Zorbas organisoi työt kaivoksella. Kaivostyö ei onnistu, eikä sen jälkeinen tukkityökään, mutta pääpaino on Zorbasin elämänasenteessa, ja kirjailijan suhtautumisessa häneen. Lisäksi kylän tapahtumat vyöryvät ennalta arvaamattomasti eteenpäin.

Teoksessa siis tarkastellaan suhteita päähenkilö ja Zorbas ja toisaalta Zorbas ja päähenkilö. Zorbas on oppimaton ja kouluja käymätön, mutta erittäin aito niin ylä- kuin alamäissä. Näin selostettuna teen jo vääryyttä kirjan kerrontatavalle. Teos on minusta erilainen kuin yleensä lukemani teokset, mutta oikeastaan hyvin elämän makuinen, se käsittelee miehen ja naisen kohtaloita lähinnä miehen näkökulmasta. Zorbas on vaeltaja, hänen asenteestaan kertokoon seuraava lainaus ss.85-86 "Nainen on raikas lähde: kumarrut juomaan ... juot ja juot ... Sitten tulee toinen mies ja hänkin on janoissaan: hän kumartuu ...ja hän juo... Sitä voi sanoa lähteeksi, sitä voi sanoa myös naiseksi". Zorbas on ollut naimisissa, mutta vaeltanut jo pitkiä aikoja lähteeltä lähteelle. Kirjassa naisesta käytetään monia termejä, ja on leskiä ja lutkia, itse asiassa en juuri pidä tällaisesta luokittelusta enkä maskuliinisesta machoilusta. Minusta kirjan asenteessa on korjaamista, eli Zorbaksen asenteessa olisi korjaamisen varaa. "Naisen vähättelyssä ja naisen pelossa" pyöritään paljonkin ja Zorbasin teoissa ja tarinoissa teema uudelleen nousee esiin.

Toinen enemmän taustalla oleva teema on uskonnollisuus, joka ilmenee luostarikäynnein, jumalanpalveluksissa, eräissä traagisissa ja väkivaltaisissa tapahtumissakin, jotka tapahtuvat pääsiäisen aikaan ja yksittäisiä tapahtumia sen teemaan sidotaan. Päähenkilö jää ohueksi elinvoimaisen Zorbasin varjoon, hän elää Zorbasin elinvoimaa imien ja paperille tarinoita "tuhertaen" jotenkin parahultaisena parasiittina!

En voi sanoa pitäneeni kirjan loppuosasta enkä väitä saaneeni kiinni kaikista langoista. Kerro minulle Zorbas on kuitenkin erilainen. Erilaisuutta kuvaa Zorbasin kirsikka-tarina, joka toistuu. kirsikan himon Zorbas pystyi vain sammuttamaan vain kirsikoiden ylensyönnillään, muut himot eivät näyttäneet laantuneen. Zorbas on siis hyvinkin viettiensä vanki.s.200 "kirotut vehkeet tapasinpa missä tahansa jonkun naisihmisen ne saavat minut päästäni pyörälle ja avaamaan kukkaroni... Vehkeilyä kerrakseen. Zorbas käy tässä jo seitsemättäkymmentään ja yleensä himo kohdistui huomattavasti nuorempiin naisiin, joten en oikein ymmärtänyt avioaikeita Hortensea kohtaan, joka oli Zorbasin ikätoveri ja entinen rakkauden ammattilainen.

***
Wikipedian mukaan tämä kirja on filmatisoitu, kuten kirjailijan teos Viimeinen kiusaus
***
Lainauksia.
Majatalossa on mielenkiintoinen nainen, ss. 30-31
-Menkää madame Hortensen luokse...
-Leskikö?
-Kuinka monta partajouhta minulla tässä on, veikkoseni? No yhtä monen miehen leski hän on...
-Kaksi vuodetta .. ja kumarsin rakkauden papittarelle. Kaksi luteetonta vuodetta ..
-Ei luteita, ei ensinkään luteita

Ympäristön kuvausta, s.34
 Jonkin matkan päässä rannalla kasvoi oliivipuita, johanneksen leipäpuita, viikunapuita ja joitakin viiniköynnöksiä.... kahden kukkulan välistä näkyi hedelmäpuutarhoja, joissa kasvoi vääristyneitä appelsiini- ja sitruunapuita sekä tuhkapuita ja lähinnä rantaa oli keittiökasvitarhoja.... Tämä Kreetan maisema muistutti mielestäni proosaa: huoliteltua, niukkasanaista, vapaata turhasta rihkamasta väkevää ja hallittua ...

Teos on käännetty ranskan kielestä, ja siitä voi seurata esimerkiksi seuraava kanaruokakummallisuus
s. 39   Vanhasta kanasta tulee hyvä keitto ... hän toi padan ja asetti eteemme
s.40   Hän oli lopettanut kananpaistinsa ja vielä niitiksi
s.45 ahdettuna täyteen kanaa ja riisiä

Eli mitä siitä kanasta tehtiin: keittoa, pataa vai risottoa?
***
Jaakko on blogannut näin.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tolkien J R R: Silmarillion


J.R.R Tolkienin Silmarillion on kertomus Keski-Maan alusta. Se on kesken jäänyt tarina tai tarinakokoelma, jonka Tolkienin poika työsti loppuun, tarinassa on 352 pokkaripainoksen sivua, mutta teoksessa on muuta liite- ja viitemateriaalia, joten teoksessa on 442 sivua. TSH-fanit varmasti ovat lukeneet tämän teoksen. Olen lukenut itsekin tämän aiemmin, mutta kirjaston version, tämä pokkaripainos on ostettu. Teoksen käännös on Kersti Juvan.

Esipuheessa Christopher Tolkien selvittää tarinan syntyä, isä-Tolkien oli työstänyt Quenta Silmarillion tarinaa jo 1917 syntyneistä hahmotelmista alkaen, mutta hän ei julkaissut sitä. Poika-Tolkien mainitsee teoksen olevan suppean kokoomateoksen ja päättyvän Kolmannen ajan alkuun, joka aika päättyi Sormuksen tuhoamiseen. Quenta Silmarillion on teoksen pisin tarina ja pääosa teoksesta. Täytyy sanoa, että tarinoissa huomasi, että JRR oli jättänyt ne kesken, mutta hyvä, että kuitenkin julkaistiin, niin paljon lisätietoa ne antavat.

Itselleni kiinnostavin tarina oli Sauronin ja mahtisormusten tarina. Sauron oli ollut pitkään paha, joskin oli yrittänyt tai "yrittänyt" parannusta. Sauron opasti "haltiaseppoja", jotka takoivat sormuksia ja esimerkiksi kolme mahtisormusta haltioille: Tulen, Veden ja Ilman sormukset, katso kirjasta niiden oikeat nimet. Sauron itseään varten takoi Sormusten Sormuksen, saadakseen haltiat valtaansa. Sauron ei kuitenkaan saanut haltioita valtaansa, eikä saanut kuin ajoittain itselleen jalansijaa. Tekstistä selviää keillä kolme sormusta olivat ja miksi ja miten niitä käytetään, selviää kirjasta ja myös hieman Viisasten Neuvostosta ja Valkoisen puun vaiheista. Nazgûlien synty on myös selvitetty ja paljon muuta, joka pitäisi tietää jo ennen TSH:n luku-urakkaa. Järkevää on lukea kuitenkin teos vasta ennen trilogian uusintalukua.

Sauron oli aluksi miellyttävän näköinen ja miellyttävä käytöksinen kuten esimerkiksi Tähtien Sodan Palpatine tai Anakin tahi Potter maailman Voldemort. Ajan myötä käytös muuttuu, ja ulkonäkökin. Sauron on vain paha....

Lopussa kuitenkin hyvä voittaa pahan.

Näissäkin tarinoissa on tämä tolkienilainen rikkaus-asenne "haltiat ja ihmiset ystävystyivät, rikastuivat, kultaseppien työt ...". eli vaurastuminen näkyy aina koreissa esineissä.
Mitä siis vauraus on?
Pelkkiä kauniita esineitäkö?
Tämä kuuluu fantasiamaailmaan, ja lukemalla Tolkienin teokset, voit pohtia, paljonko muut jäljempänä tulevat fantasiakirjasarjat ovat ottaneet vaikutteita.

Hyvän ja pahan valtataistelussa tässä on kysymys. TSH:n lopussa Aragorn antaa monille anteeksi, kuten Frodo säästää Sarkun hengen, ja alkupuolella Klonkun. Tässä tulee mieleen "hyvien tekojen positiivinen vaikutus" ja jonkun verran Tolkienilla on ollut profetioita.

Minulla on alempana pari pidempää Tolkienin teos-postausta, joita jokainen voi lukea,

Tämä Silmarillion -pokkari sekä sen  liitteet avaavat TSH:ta enemmän ja teos on ansainnut paikkansa Keski-Maan tarinoiden helminauhassa ja fanien kirjahyllyssä.

Liitteissä oleva sanasto-osio on selventävä, ja sitä voi käyttää myös TSH:tä lukiessa.

Olen postannut Hobitista näin
Taru Sormusten Herrasta näin.
***
C.S Lewisin Narnia-sarjasta olen blogannut joskus huonosti näin.

Kuten tunnettua Narnian tarinoissa on paljon samoja elementejä kuin Taru Sormusten Herrassa, ja minusta jopa häiritsevässä määrin, vaikka pääidea on oikeastaan kovin erilainen.

Maailma molemmissa luodaan laululla, Narnia Aslanin ja Keski-Maa hieman moniäänisemmin.
Narnia on  maa, jossa eläimet osaavat puhua, ja jossa noita joka tekee talven ja muuttaa napisijat kiveksi. Neljä lasta toteuttaa profetian, ja enemmän Velhossa ja Leijonassa on raamatullisia viitteitä, kuin yhteyksiä tolkienilaiseen maailmaan. Jatko-osissa Kaspian seikkailee kaikkissakin, myös viimeisessä. Tarinaa pohjustava Taikurin Sisarenpoika tuo  yhteisen elementin sormukset. On myös paljon muuta yhteistä: on kääpiöt (Tolkien kertoi, miten ja miksi kääpiöt tehtiin), elävät puut, veden haltiat, hinku aarteisiin, kruunajaisiin, miekkailuihin ja sotiin ja nuolet, jousipyssyt sekä maaginen torvi. Lisäksi on aarteista pitäviä lohikäärmeitä. Gandalfin käytös häipymisineen ja vertauskuvilla puhumiseen muistuttaa jotenkin Aslanista, hänellä on paljon hoidettavia asioita, jolloin asiat jäävät liiaksi neljän lapsen hoitoon, toisessa kirjassa neljä hobittia kantavat ison vastuun.
Valtaistuimet, kruunun jalokivet ovat samoja molemmissa tarinoissa.

Kuitenkin Narniassa ja TSH:ssa suurin osa on erilaista, ja mikä tärkeintä molemmat ovat täysin erilaisia tarinoita, perusväritys ja -viritys on tyystin erilainen.

***
Taru Sormusten Herrasta ei ole allegoria millekään, näin esipuheessa niteessä, jossa on kaikki trilogian kuusi kirjaa ovat, vakutetaan, eli ei ole allegoria toiselle maailmansodalle, ei atomipommille.

Minusta  Sormus on allegoria vallanhimosta. Vaikka yksinvalta turmelee, ja turmelee se hyvän hitaammin kuin pahan, yksinvalta muuttaa ihmistä, ja yleensä valitettavasti huonompaan suuntaan. Kaikki luulevat olevansa hyviä yksinvaltiaita, useimmat ovatkin, mutta vain sangen lyhyen aikaa. Vallan kolmijakoa ja demokratiaa  tarvitaan, lisäksi riippumattomia toimijoita ja oppositio useimmiten. (Siis tämä on tässä minun mielipiteeni, mutta demokratiaan ihmisoikeuksiin ja kolmijakoon perustava rajoitettu valta on osoittautunut varsin toimivaksi, tai ainakin paremmaksi kuin muut kokeillut hallintojärjestelmät).

Harva johtaja onnistuu diktatuurissa luopumaan vallasta ilman vierotusoireita, usein ei riitä, että Klonkku puree sormen pois, vaan diktatuurissa tapahtuu peruuttamattomampia muutoksia.

Valtasormuksen mahdistako on kyse? Tätäkö Tolkien tarkoitti?

***
Suosittelen Tolkienin ja C.S Lewisin maailmoihin tutustumista.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja


Skannasin kuvan, joka tuli vinoittain :)
Esko Valtaojan Kaiken käsikirja, Ursa 2012 on hakemistoineen 222 sivun mittainen. Jos joku ei vielä tiedä Esko Valtaoja on Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori, ja innokas tieteen esille tuoja ja kirjoittaa kolumnejakin.

Teoksen nimi on kuvaava. Valtaoja käsittelee kymmenessä luvussa todellisuutta, lakeja, kaiken alkua, järjestyksen kasvua, elämää, ihmistä, historiaa, oikeaa ja väärää, uskoa ja tietoa sekä lopuksi henkeä. Teos sisältää kirjallisia, fysiikan, tähtitieteen ja kaikenlaisia muita viitteitä kiitettävissä määrin, yllättävää kyllä hyvin vähän itse scifiä, mutta esimerkiksi Peppi Pitkätossun pönkin etsintää.. Kirjalliset viitteet todistavat jo Valtaojan lukeneeksi ja laaja-alaiseksi mieheksi.

Kirjan alku on tyrmäävä. Siinä pohditaan onko mitään olemassa, olenko vain minä olemassa. Minusta Valtaojan johtopäätös on, että on olemassa. Lait kappale käsittelee lähinnä luonnonlakeja, sen jälkeen pohditaan alkuräjähdyksen jälkeistä tilaa ja avaruuden laajenemista, ja sen jälkeistä järjestyksen kasvua. Tässä kohtaa jo bloggaus on antanut väärän kuvan teoksesta, siinä nimittäin Valtaoja kertoo omista arkikokemuksistaan, esimerkiksi. avaruuden laajenemista hän kuvainnollistaa, että rusinat pullassa ovat paikallaan, mutta taikina venyy, sangen konkreettista. Teoksessa on yleisiä sanontoja, Valtaoja peilaa arkipäivää, mutta käyttää myös laajaa tietoaan fysiikasta, ja tähtitieteestä. Valtaoja pohtii, mitä on tapahtunut alkuräjähdyksen hetkenä, ja ilmeisesti päätyy johtopäätökseen, että sitä ei tiedetä. Joissain muissakin asioissa hän toteaa, että asiaa ei tiedetä vaan "niin vain kävi" kiplingläisittäin. Sävy minusta on kyllä, että hän tietää paremmin tämän asian kuin muut, välillä se viehätti useammin ärsytti. Tässä kirjassa oli myös pikakertaus filosofiasta ja tähtitieteestä esim. Tyko Brahe, Kepler, Galileo Galelei, Isaac Newton ja monet muut. Tieteen syntyä nykymuodossa Valtaoja korostaa, ja nostaa tässä nimeen omaan Keplerin esille.

Valtaoja paukuttaa menemään evoluutio-opin, ja selvittää ihmislajien syntyä ja joidenkin "heimojen" sammumista, oikeuksien ja velvollisuuksien yhteiskuntia. Mitään varsinaista uutta ei ole, mutta viitteitä on aivan tavattomasti, tahti on hengästyttävä. Rawlsin yhteiskuntasopimusta tarkastellaan, ja se on minunkin mielestäni hyvä peruste tukea huonompiosaisia. Valtaojan huomio siitä, että täysin rehellisten keskuudessa yksittäinen huijari pärjää loistavasti, lienee universaali, ja itsekin olen tämän havainnut (mutta en ole se ainoa mätä omena :).

Kirjan toiseksi viimeisessä luvussa Valtaoja käsittelee aihetta uskonnot. Tätä asiaa ei käsitellä tässä blogissa eikä bloggauksessa. Kuka Valtaojan ajattelua tuntee, tietää, mitä on odotettavissa. (Blogissani ei käsitellä uskontoa, ei päivän politiikkaa, eikä yksittäisten todellisten henkilöiden raha-asioita eikä sosiaalisia oloja). Joskin tässä Valtaojalla on kuitenkin sovitteleva sävy, luulisin.

Jollekin kirjan annin voi olla Esko Valtaojan ajattelu, tietyt teesit. Valtaoja minun tulkintani mukaan esittää, että eräs vaihtoehto on, että  "universumi on syntynyt tyhjästä" epätarkkuusperiaatteen vuoksi tai että universumeja on useita, eli vallitsee multiuniversumi, kuten esimerkiksi asian laita on Asimovin Itse Jumalat scifiteoksessa, josta bloggaus täällä. Siinäkin luonnonlait tai ainakin elämän määritelmä ja oleminen oli toisenlaista.

Olen lukenut joitain muita Ursan kirjoja, jonkin verran filosofiaa, fysiikkaa, biologiaa ja seurannut tähtitiedettä, mutta tunnustan, että välillä meni ohi, vaikka aika kansantajuisesti Valtaoja kirjoitti. En voi silti sanoa nauttineeni lukemastani, en löytänyt yhtään uutta ajatusta minulle, joskin olen Valtaojan kirjoituksiin laajasti tutustunutkin (ja Ursan kirjoihin). Tunnustan silti, että en ole kovinkaan perillä pimeän aineen teorioista, tiedän sitä olevan, ja se pitänee universumipakettia edes jossain kuosissa. Avaruuden loputon laajeneminen, mahdollinen uudelleen supistuminen, supernovaräjähdykset, aurinkokuntien synty, luonnonlait, kvanttimekaniikka, ja suhteellisuusteoria ovat myös tuttuja vain  HOT-tasolla, eli hauska-on-tietää. Olen lukenut jonkin verran Stephen Hawkingin teorioista. Tämä ei juuri syventänyt tietämystäni, mutta teoksen eittämätön etu on siinä, että kaikki on esitetty yksissä kansissa, suhteellisen ymmärrettävässä ja osin hauskassa muodossa. Teoksen toinen etu on kattava hakemisto, ja persoonallinen ote, ja halu kirjoittaa ja ottaa kantaa. Kolmanneksi arvostan ihmisiä, jotka argumentoiden uskaltavat sanoa mielipiteensä ja kestävät myös vasta-argumentit ja toisten mielipiteet, siitähän hedelmällinen debatti syntyy. Jonkin verran Valtaojalla on itseironiaa, hän puhuu professorista, "Jolla on Hyvin Pienet Aivot" s.159, tulee mieleen suuri filosofi Nalle Puh.

Ohjelmoin bloggaukseni päivämäärälle 12.12.12. klo 12:12 olkoon se kunnianosoitus professorille ja tieteen popularisoijalle. Itse asun tätä nykyä Turussa, eli omistuskirjoituksenkin voisin ehkä kirjaan saada. Valtaoja tiettävästi luennoi edelleen Turun yliopistossa luentonsa ovat kuulemma varsin suosittuja. Ilmeisesti suosio laskee, kun kurssit vaikeutuvat eli tähtitiede on muutakin kuin tähtitaivaan kauneuden ihailemista :).

Kirja on ostettu, hinta riippuu paikasta noin 26 euroa.
*****
31.1.2013 Esko Valtaoja oli ylen aamutv:ssä, on saanut Lauri Jäntin säätiön palkinnon 15.000 euroa, joka on jaettu Akateemisessa kirjakaupassa. Haastattelussa Valtaoja kertoo aiheen kypsyttelystä, pyrkimyksestään pitää teos riittävän ohuena, ja korosti jokaisen oman ajattelun merkitystä.

*****

Esko Valtaoja yliökirjoittaa Turun Sanomiin noin kerran kuukaudessa. Näistä ja muista kolumneista on toimitettu kuvan mukainen kirja, josta on toisen bloggarin bloggaus täällä.

Luin itsekin tämän kirjan, joka on URSA:n eli tähtietieteellisen yhdistyksen painama.

Turun Sanomien ja muiden lehtien kolumnit ovat asiantuntevia, ja niiden näkemys on piristävän toisenlainen, mutta välillä minusta provosoivakin tai ainakin ärsyttävä. Turun Sanomissa Valtaoja on kirjoittanut mayojen maailmanlopusta, joka tuli heidän osalleen jo puolivuosituhatta sitten, lisäksi hän kommentoi Fukushiman ydinonnettomuuden uhreja, joita oli nolla.
Tässä jo näkee ajattelun erilaisuuden. Minusta kaveri kuuluu selvästi älymystöön. Hän kirjoitti myös Talvivaarasta. Luonnon mittasuhteista verrattuna kaivokseen, eli ongelma oli kuitenkin varsin pieni, joskin harmillinen. Se oli vastaanhuuto siinä äänien ja niiden kaikujen kotkotuksessa, nyt kaikki ovat olleet yllättävän hiljaa. Talvivaaran tilanteesta tuskin Valtaojakaan oli oikeassa.
Minusta Valtaoja on itse kotoisin pohjoisesta luultavasti Kemistä, ja kaveri on täyttänyt jo kuusikymmentä, eli mies parhaassa iässä. Hän on ottanut kantaa myös eutanasiakeskusteluun kolumnissaan, ja erään henkilön puolesta asian tietynlaisen sallimisen puolesta, hän on perustellut asiaa perinpohjaisesti kuten muitakin kannanottojaan. Hän esiintyi myös Turku TV:n viikon viisastelijoissa muistaakseni. Hän pitää elokuvista, joissa on onnellinen loppu.
Turun yliopistolla on korkealaatuinen tähtitieteen tutkimus, ja "torni" on Tuorlassa Kaarinan Piikkiössä. Tuorlassa minusta hiottiin "peilejäkin" ja tehtiin muuta laitteistoa. Siellä on järjestetty myös lukiolaisille suunnattu Tähtitiede "olympialaiset" eräänlainen kilpailu, ainakin muutama vuosi sitten. Tähtitiede on myös datan keräämistä taivaalta, dataa kerättäneen myös tähtitornista, joka sijaitsee Kanarian saarilla. Ursan torneista voi "yleisö" katsella niitä tähtiä.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Jokken ysiluokan lukudiplomitehtävä, Sinuhe

TEHTÄVÄT 9.-LUOKKALAISILLE
Jokke heittäytyi uudestaan ysiluokkalaiseksi ja tavoittelee lukudiplomia.

Lukudiplomi ei olekaan pelkkää lukemista, vaan oheiset tehtävät pitää tehdä, joten tässä ne on. Luin teokset, kaikkea en viitsinyt laittaa nettiin, olisi materiaalia jonka joku voi suoraan kopioida oikeaan ysiluokan diplomiin. Lokki Joonatanin ja Komisario Palmun sekä Pyhiesi yhteyteen luin toistamiseen marraskuussa.

JÄNNITYSTÄ: Mika Waltari, Komisario Palmun erehdys

Pohdi, millaisista asioista rikollinen toiminta saa lähtökohtansa teoksessa. Kirjoita aiheesta.

Teoksen  rikollisen toiminnan alkusyy on se, että Bruno myrkytti Y:n, koska tiesi XX:n olevan mielisairas. Mielisairas XX  onnistui tappamaan Brunon, mutta myös muita, enempää en paljasta en viitsi pilata lukunautintoa.

Kirjoita poliisiraportti.

Hälytys: uhri Bruno Rygseck löytynyt kylpyhuoneesta, hukkunut uima-altaaseen. Kylpyhuoneen ovi runneltu ja raollaan. Valot poissa. Uhri altaassa, jonka mitat 2m*3m. Ruumis viety ambulanssilla. Hovimestari oli tyhjentänyt altaan. Lattia liukas vedestä ja saippuasta. Saippuasta jäänyt viiru lattialle. Saippua nostettu telineeseen. Uhrilla ollut kuhmu päässä. Oven mekanismista erillinen selvitys. Ruumiavaus tiedot, erillinen selvitys…..
Yksityiskohta, joku sekava mummeli ravaa ympäriinsä ja heiluu sateenvarjonsa kanssa, ja horisee tuomioista, sellainen huomio.

MUISTELMIA JA PÄIVÄKIRJOJA: Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla  

Kuvittele lukemasi kirjan päähenkilö yhdeksi luokkatoveriksesi. Miltä hän näyttäisi nykyaikana, mitä hän tekisi ja kuinka opiskelisi?

Juhani Koskela on roteva ja rauhallinen Hämeestä tullut tasainen mies. Hän meni koulun jälkeen armeijaan Säkylään. Hän kotiutui alikersanttina. Juhani Koskela pyrki ja pääsi Teknillisen korkeakoulun koneosastolle. Hän valmistui viidessä vuodessa ja on nyt työssä tuotekehitysinsinöörinä Parocilla. Hän on Juhani Koskelan pojan Akselin pojan Juhanin pojan poika.

Pohdi lukemasi teoksen ”totuutta” ja ”totuudellisuutta.

Tätä olen pohtinut jo postauksessani. Trilogian puitteet ja reunat ovat historialliset. Tapahtumat  ovat siis paikkaansa pitäviä, mutta kaikkea ei voi tapahtua Pentinkulman asukkaille. Tapahtumat vyöryivät ihmiset sen mukana, mielestäni asiat on esitetty varsin realistisesti.

TULEVAISUUDEN TARUJA, Isaac Asimov Toinen säätiö

Valitse kirjan kolme epärealistisinta kohtaa....

Ensimmäinen on se, että Linnunrata on niin valtava, sen kehitystä voisi kyllä ennustaa, mutta yksilön toimet, jotka ovat monessa kohtaa ovat aika merkittävät hukkuisivat.
Toinen on se, että Muuli alun alkaen sai niin suuren jalansijan Linnunradalla
Kolmas pulma liittyy edelliseen, eli kuitenkin Muuli neutraloidaan heti alussa. Kummallista on kuitenkin se, että saman aikaisesti Toisen säätiön toimien alla Ensimmäinen säätiö juuri keksii tiettyjä asioita.



FANTASIAA: Tolkien J.R.R: Hobitti, sinne ja takaisin

Hyvän ja pahan välinen taistelu on fantasiakirjallisuuden keskeistä materiaalia. Pohdi hyvän ja pahan taistelua lukemassasi kirjassa.

Tässä tarinassa örkit ja lohikäärme edustavat pahaa. Ihmiset ja hobitti ja kääpiöt edustavat hyvää, sekä Gandalf. Toiminta huipentuu lopputaisteluun…(Ilmeisesti lohikäärme on kaikkia fantasiahenkilöitä vertailtaessa varsin rikas).

Millaisia seikkailutarinan piirteitä lukemassasi kirjassa on? Erittele, ja kerro kirjallisesti tai suullisesti.

Tolkienin maailma on täysin fantasiamaailma. Se on jopa vailla mitään allegoriaa, jos puhdasta fantasiaa haluat suositan Tolkienia. Nimet keksitty, maailman tarut keksitty, olennot keksitty, kartta tehty, kieli laadittu. Väitteet, että sormus olisi esim. atomipommi ovat vailla todellisuuspohjaa, ja Tolkien itse kiistää väitteet, niin myös Jokke, TSH:n postaus täällä !


IHMISIÄ, Juhani Aho: Juha

Tutustu kirjailijan elämään. Millaisia yhtymäkohtia löydät?

Juhani Aho kirjoitti Juhan vuonna 1911 noin 50-vuotiaana. Hänellä oli omat kolmiodraamansa Vennyn ja Tillyn kanssa, eli oli sutinaa, joten tuskin Juha oli kirjailijan kuva, en tiedä oliko se Shemeikkakaan, mutta lähempänä …

Kohtaus uudesta näkökulmasta

Marja palaa, lehmät ynyää, koirat ja anoppi haukkua räksyttävät.
Lehmät lypsin, laitoin hakaan, anopille sanoin "leipäläpi kiinni, tämä on mun ja Marjan avioliitto, ei kuulu sulle, vaan mulle. Lampsi jo kotiin muori hyvä, räkäleuka".
-Marja, nyt jutellaan asiat halki. Jos tuut, tuut lopullisesti, muuten lähdet, ja lopullisesti. Se on jämpti näin. Shemeikkaa en halua nähdä, enkä kuulla, ja mulla on viisi lehmää, ja sillä vain kolme, vaikka vaimoissa mä häviän. Anoppisi mä pistin kotimatkalle, joten siltä saat olla rauhassa.


MATKALLA, Cervantes: Don Quijote

Kuvittele itsesi teoksen päähenkilön parhaaksi ystäväksi. Anna hänelle neuvoja ja ohjeita ongelmatilanteiden selvittämiseksi. Kirjoita kolme dialogikohtausta.

Olen siis Sancho Panza.
-Kuule arvoisa ritari, ei ehkä kannata rynnätä tappamaan lampaita
-Se on vihollisten lukuisa verenhimoinen sotajoukko
-Ei lampaita ne on, kuuntele sanovat mää mää, niin kuin nuoret, joilta kysytään kuka haluaa jotakin kivaa älypuhelinta tai jotain.
-Olen vääryyksien kostaja, Dulcinea Tobosolaisen armastaja
-Olet karsastaja, käy silmälääkärillä lampaita ovat.
-Hampaita?
-Lampaita
-Toisekseen Dulcinea on tavallinen maatiasneito
-Mitä petturi
-Rauhoitu ritari hyvä, leikkiä laskin, armas on hän ja kauniskin …
-Kaunein on
-Malttia, malttia kaunein on ...

Valitse kirjan kiinnostavin henkilö. Kuvaile hänen elämäänsä. Täydennä mahdolliset aukkokohdat, perustele ne kirjan tapahtumilla.

Kiinnostavin henkilö on Dulcinea Tobosolainen, varsinkin kun häntä ei tavata kertaakaan.


LUONTOTARINOITA: Bach: Lokki Joonatan

Muuta teoksen kertojaksi jokin teoksessa esiintyvistä eläinhahmoista. Kirjoita novelli teoksen tapahtumista sen näkökulmasta.


Lokki Joonatan oli jo nuorena erilainen. Hän kirmaili kuin kamikaze taivaalla, ja vanhat ja viisaat sanoivat, että hyvin ei pojalle ei käy. Eikä käynytkään, kaveri häipyi sen tien. Itsellemme kävi hyvin, löysimme uuden kaatopaikan, jossa on höyryävän hyvää jätettä nokittavaksi.
Tarina opetus on siinä, että koskaan ei kannata yrittää mitään. Luovuta ennen kuin edes mitään yrität, älä yritä, äläkä ylitä omia tavoitteitasi. Ole vain kaatopaikan massaa et enää edes erotu siitä.


Millainen on luontokuvauksen, ympäristökuvauksen merkitys lukemassasi teoksessa? Kirjoita aiheesta pieni tutkielma.
Luonto lienee normaali brittiläinen merenranta- ja ulappaympäristö, luontokuvaus ei teoksessa ole kovin merkittävä, tärkein on Lokki Joonatanin kasvukertomus....

HUUMORIA. Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen
Muunna joku luku asiatekstiksi (selostus, uutinen, …)
Rovaniemellä löydettiin hyvätapainen yrittäjä ja perheenisä yhteisön rakastama ja kunnioittama Marsipaani Räikkönen, kuolleena metsästä. Henkirikosta epäillään. Uhrin takaraivoon oli osunut isku. Suremaan jäivät leski, ja poika, sekä lukuisa joukko ystäviä ja tuttavia. Poliisi tutkii teon motiivia, ja mahdollisia tekijöitä. Vihjeitä vastaanottaa poliisipäällikkö ja yhteisön suuri ja humaani tukipylväs komisario Suurpää, joka on tunnettu feminismin suurena puolesta puhujana.


LYHYESTI, Asko Martinheimo: Isojalkainen poika
Millaisia näkökulmia teoksen eri novelleissa esiintyy?
Kuusi novellia: Yhdessä novellissa opettajan salkkua availlaan, koodi on bondimainen, Timo-poika järjestää toimintaa sukujuhlissa "laserkatseellaan" pannuhuoneessa tapahtuu kummia, eli näkökulma on usein "fantasianomainen"..., en avaa enempää, tämä on luultavasti peruskoulun yleisessä lukuohjelmassa. Eläimiä käsitellään, on liiallisuuksiin paisuvaa akvarioharrastusta ja Oskarilla on porsas ...

HITIT Arto Melleri   Johnny B Goethe

Kirjoita runoja ”uudestaan” (nämä runot ovat runonurkan puolella "aitoina" tai osa vain sillä tekijänoikeussyyt estävät koko runon julkaisua tässä saman verran kuin runonurkan puolella)…
    MURHE MIÄLESSÄ (Mellerillä Suru syrämessä)
    Murhe porstuasta kammariin
    hyiset jäljet jättää
    sinne tänne hyhmä jää
    lämpiää vitkaan

    USKON (Mellerillä CREDO)
    Pelastuksen henki
    tunkee biojätemädättämönkin läpi

    RENTUKKA (Mellerillä Jääruusut)
    Tien poskessa hatarassa motellissa
    vihdoinkin kahden, kahden
    sukat eri väriä, tuli kiire
    liian kiire
    eikä se ole välttämättä ohi

    *****
    Lopuksi Sinuhe ekyptiläisen analyysi:



    Kolmannen painoksen etukannen kuva (yläosa)

    Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen, 15 kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390 -1335 e.Kr on postattu täällä, tämä on hupaisa valepostaus.

    Mika Valtarin Sinuhe ekyptiläinen.
     Sinuhe oli enemän kuin hammaslääkäri, hän oli kunikaalinen kallonporaaja, hän poraili paljon kalloja. Isänsä ja äitinsä olivat löytäneet hänet kaislakorista. Kaislakori kävi pieneksi ja Sinuhe päätyi elämäntalosta kuoleman taloon, jossa tapasi mielytävän naisen empaatisen Neverneverneverin. Miksi kuolemantalosta sanottiin, etteivät halua häntä enää tavata NEVER? Sinuhe ei halua tavata häntä never-ei koskaan (lähti omat rahat), never (meni isän hautapaikka) ja never (lähti äidinkin). Siksi kurtisaanin nimi oli Nevernevernever.

    Mukava kirja, mutta miksi Baketamon teki sen huvimajan, oliko hänellä niin huvia. Haukamies Horemheb, miksi hän oli niin vihainen Sinuhelle? Oliko sillä yhdellä pyörtyilevällä kaverilla sillä faaraolla jotakin häikkää terveyden kanssa, se tais siinä delata niinkuin moni muukin.

    Oliko Sinuhella jano, kun halusi juoda Niilin vettä? Olisi ostanut enerkiajuomaa, niin olis jaksanu vähä paremmin, nyt oli vähän siipi maasa ja sillai niinku depikses.

    Tapahtumapaikka oli alussa ja lopussa Keminmaa, missä hoettiin samoja loruja jostain maailman muuttumattomuudesta. ja siitä kuinka yksin oli, olihan sillä monenlaista kaveria, olisi pitänyt niistä kiini.

    Suurin oivallus on minulle sanonta "helpompi rutista kuin rutistaa", joka ei tosin ollut kirjassa, mutta kuvaa minusta sitä.

    sunnuntai 9. joulukuuta 2012

    Isak Rantanen Suuria lääkäreitä


    Isak Rantanen: Suuria lääkäreitä, Karisto 1966, 186 sivua. .

    Teoksessa on esitetty lääketieteen historian kannalta merkittäviä lääkäreitä, menetelmien keksijiä, lääkeaineita ja eräitä tauteja. Kirjassa ei ole sisällysluetteloa eikä hakemistoa

    Ensimmäisenä esitellään lääketieteen isä Hippokrates (460 -377 eKr), jonka valan lääkärit vannovat. Hippokrates "todisti", että taudit eivät ole jumalien aiheuttamia, ja tunnisti sekä nimesi joitain tauteja. Hänen sanotaan keksineen monta yleispätevää asiaa, kuten on helpompaa ehkäistä tauti, kuin parantaa se, väsymys ilman syytä merkitsee sairautta, kuume on elimistön puolustusmekanismi sairautta vastaan. Herra on päässyt kannen pikkukuvaankin, vasemman puoleisin "yläkuva" ....

    Hippokrateen tunsin, mutta en Galenosta, hänen syntyi vuonna 131. Hän suoritti anatomian tutkimista lähinnä eläimillä, sillä uskonto esti ihmisruumiin avaamisen. Hän myös kirjoitti paljon. Galenos nimen olen ollut bongaavinani lääketieteen entisenä pääsykoekirjana.

    Avicenna mainitaan kirjallisista töistään, Paracelsus 1500-luvun lääkärinä, joka "keksikin syfiliksen parannuskeinon elohopean", en tiedä parantaako? En ole opiskellut lääketiedettä.

    Ambroise Pare luopui ampumahaavojen polttamisesta öljyllä ja keksi parempia menetelmiä, hän harrasti jo kirurgiaakin. Vesalius kehitti anatomiaa, William Harvey edisti tietämystä sydämen anatomiasta 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa.

    Lääketiede tarvitsee laitteita Antony Leewenhoek keksi tai valmisti jonkin näköisen mikroskoopin hän kuoli vuonna 1723 varttuneessa 91-vuoden iässä.

    Ignaz Semmelweis eli 1800-luvulla Budapestissa ja tutki lapsivuodekuolemien syytä. 15.5.1847 hän naulasi desinfiointimääräyksen synnytyslaitoksen oveen. Puhdistukseen Rantasen kirjan mukaan käytettiin saippuaa, kynsiharjaa ja kloorikalkkia. Takaiskuja tuli tämänkin jälkeen, sillä desinfiointi pitää suorittaa myös "elävien" potilaitten tutkimisen jälkeen, ei vain ruumiinavauksien jälkeen. Semmelweiss määräsi yleisen desinfioinnin ja siirsi tulehdussairaudet toiselle osastolle kuin "terveet synnyttäjät". Semmelweiss joutui Rantasen teoksen mukaan "savustuksen kohteeksi syntyperänsä vuoksi" ja sai kritiikkiä, ja menetti toimensa ja lopulta mielenterveytensä.

    Louis Pasteur oli kemisti ei lääkäri.  Teoksen mukaan Pasteur pohti ensin käymisen salaisuuksia. Pasteurin saavutukset olivat kiistattomat ja hän sai nauttia arvonantoa jo eläessään. Pasteur viljeli teoksen mukaan kanakolerabakteereja ja antoi niitä "heikonnettuna"  kanoille, jotka sairastuivat, mutta toipuivat, joten rokotuksen idea oli keksitty. Pasteur kehitti vesikauhurokotuksen. Pasteurin nimi elää hänen viininvalmistajilleen tekemän keksintönsä vuoksi. Kuumentamalla käynyttä viiniä, se "pastöroidaan" eli mikrobit kuolevat, tätä käytetään nykyisin maidon valmistuksessa, luultavasti ei enää viinin valmistuksessa, en ole kummankaan prosessin asiantuntija.

    Eduardo Porro kehitti keisarinleikkausmenetelmiä paremmaksi, kannen keskellä on kuva, jossa on Paul Ehrlich, joka sai Nobelin palkinnon vuonna 1908. Ehrlich oli kokeellinen tutkija, hän keksi mm. trypanosomia vastaan tehokkaan aineen, hän tajusi veressä olevan erilaisia soluja. Trypasomitutkimus johti aineen "606" olevan "tehokasta kuppatautia vastaan".

    Lääkeaineista esitellään kiniini, jota ilmeisesti on saatu puunkuoresta,  ja siis käytetty malariaan, digitaliksesta, jota saadaan sormustinkukasta ja käytettiin sydänlääkkeissä, sitten on morfiini ja oopium.

    Anestesiasta puhutaan seuraavaksi ja puhutaan naurukaasusta eli typpioksiduulista, jota joskus lienee annettu synnyttäjillekin. Puhutaan myös eetteristä ja kloroformista, paikallispuudutusta käsitellään. Kuumetta alentavista lääkkeistä, mainitaan ensimmäiseksi salisyylihappo. Antipyriini on teoksen mukaan ensimmäinen synteettinen lääke. Hepariini oli taas teoksen mukaan ensimmäinen veren hyytymistä estävä aine. Insuliini keksittiin vuonna 1922, ja sitä ennen sokeritautikuolleisuus oli suuri. Teoksessa puhutaan sulfan keksimisestä, ja tietenkin penisilliinistä, ja Alexander Fleming on kannen kuvassakin oikeimmalla. Kortisonista on oma lukunsa.

    Robert Koch löysi tuberkuloosibakteerin vasta vuonna 1882, tätä ei olisi voitu havaita ilman mikroskooppia ja aiempia keksintöjä, eli uranuurtajat myös avaavat latua seuraavalle lääkärien ja tiedemiesten airueelle, jotka tuovat maailmaan käypää hoitoa ja menetelmiä.

    Tämän jälkeen luvut käsittelevät "oireita" kuten kuumetta, joka ei siis ole itsenäinen tauti, lukuja influenssasta, tuberkuloosista, sukupuolitaudeista, lapsihalvauksesta ja kolerasta.

    Edward Jenner kehitti isorokkoon lehmänrokkorokotuksen, ja hyvä niin sillä isorokko oli tappava tauti, ja sitä oli koetettu parantaa jopa syfilispotilaiden ruvilla, eli ainakin syfilis tarttui, vaikkei suojaa isorokkoa vastaan olisi tullutkaan.

    Sukupuolitaudeille Rantanen on varannut kokonaisen luvun ja se on todella karmivaa lukemista, sillä tautien luonteen selvittämiseksi, lääkärit tartuttivat itseään sairastuneiden eritteillä. Luultiin nimittäin, että on olemassa vain yksi veneerinen tauti. Kokeet epäonnistuivat, koska lääkäri oli saanut sairaan eritteestä sekä tippurin että kupan, sillä "näytteen antajallakin" olivat molemmat. Teoksen mukaan kuppa eli syfilis on luultavasti havaittu ensimmäisen kerran "vasta" Euroopassa vuonna 1493 Kaarle VIII:n sotajoukkojen mukana Ranskasta Italiaan, eli siksi tautia lienee kutsuttu "ranskan taudiksi". Mistä tauti oli tullut ja päätynyt sotamiehiin? Syfiliksen vaiheista Rantanen toteaa oireet, taudin aiheuttajaksi hän mainitsee spirokeetat ja mainitsee penisillinilääkityksen. Tippurista eli gonorreasta Rantanen toteaa oireet ja mainitsee ilmeisesti silloin käytössä olleen lääkityksen eli sulfonamidin.

    Veren hyytymistä estävistä aineista, insuliinista, sulfasta, penisilliinistä, kortisonista kerrotaan, seuraavaksi on luku kirurgiasta, joka on 14 sivua pitkä Hippokrateen alla oleva kaveri on kirurgi, kuvateksti puuttuu, joten en tunne kaveria, mutta kirurgi. Oliko siis Isak Rantanenkin kiinnostunut kirurgiasta, mainitsee tosin olleensa yleislääkäri? Rantasen mukaan kirurgia-sanan pohjana on kreikankielen sana kheirurgia, joka merkitsee käsityötä. Jo kivikaudella tunnettiin luunmurtumien hoito ja kallonporaus. Veitsi oli pitkään "sopimaton" lääkäreille. Ennen antiseptiikkaa oli jo kirurgiaa, mutta tottakai antiseptiikan kehitys myös hyödytti kirurgiaa. Rantanen mainitsee jo luunkorjaukset "metallilla", ehkä ounastelee tekoniveliä ...

    Joseph Lister on antiseptisen haavahoidon isä, hän käytti karboolihappoa, Rantanen on ollut mestari kertomuksessaan, tämän toteamuksen jälkeen, hän kertoo siitä vastustuksesta, jota Lister on saanut kokea, niin kuin aiemmatkin uudistajat. Simpson niminen vastustaja epäili ettei mitään mikrobeja olekaan, Lister luki myös Pasteurin saavutuksista, ja kamppailua käytiin eri rintamalinjoin.

    Stewart Halsted on keksinyt kumihanskat, ...

    Voisin referoida teosta varsin paljon, mutta jossakin on raja, minkä yli ei kannata mennä, mutta lukemalla teosta nämä kaikki aukenevat, kuten umpilisäkkeen hoidon kehitys, vielä 1800-luvulla se oli tappava tauti. Sauerbach keksi alipainekammion, ...., kirurgia koko ajan kehittyy, luultavasti tämänkin jälkeen leikkausmenetelmät ovat kehittyneet, ja kamerat, optiset kuidut ja muut keksinnöt ovat mahdollistaneet tähystysleikkausten käytön, luultavasti laser on mullistanut menetelmiä, tekolonkat, tekonivelet, kaihileikkaukset ....

    Minusta loistava kirja, kirjasin enemmälti näitä henkilöitä ja tauteja, lääkkeitä, jos haluaa kirjan hankkia, sitä on nettiantikvariaateissa, ja huuto.netissä. Kirjasta puuttuvat lukujen numerointi, sisällysluettelo ja hakemisto. Minusta hyvä ja nuoria lääkärin uralle kannustava teos, eikä historia koskaan muutu, tulkinta ehkä.

    Isak Rantasesta ei anneta muita tietoja, kuin, että hän on turkulainen lääkäri, luultavasti jo edesmennyt, mutta mukava kirja.

    ***
    Suoraa lainausta ei ole juuri lainkaan, mutta referointia ehkä liian pitkälti, eli jos ongelma karsin juttua.

    tiistai 4. joulukuuta 2012

    Väinö Linna:Tuntematon Sotilas


    Väinö Linnan Tuntematon Sotilas, Wsoy 1973 kahdeskymmeneskahdeksas painos, alunperin 1954, teoksessa on runsaasti mustavalkoista kuvia filmistä, mutta joita ei ole laskettu tekstisivuihin, joita on 444 ja lukuja 16.

    Väinö Linnan Tuntematon Sotilas on jokaisen sinivalkoisen pojan luettava, vasta silloin miehuus voi alkaa. Itselleni tämä koetti armeijaan mennessä, tämä lukukerta oli vasta kolmas. Monella edeltää lukua monen itsenäisyyspäivän mittainen tv:n katsominen. Vanhemmat miehet osaavat kaikki Tuntemattoman vuorosanat jo ulkoa. Kirjan kuvat ovat Edvin Laineen filmiversiosta, joka minusta on se oikea, joskaan Mollberginkään ei ole huono.
    ***
    Tarina alkaa paloaukealta, jossa tarinan kannalta keskeinen konekiväärikomppania harjoittelee, ja pian syttyy jatkosota, ja itään lähdetään. Linnan mestarillinen kuvaus kertoo realistisesti sodasta sen tuntemattoman sotilaan näkökulmasta. Kaikkitietävä kertoja tosin vie tarinaa eteenpäin taisteluin ja vuoropuheluin, joita käyvät ne tunnetut: Hietanen, Koskela, Rokka, Susi, Lehto, Riitaoja, Määttä, Kariluoto, Lammio ja moni muu. Mitä voi kertoa teoksesta, jonka filmiversio näytetään tv:stä joka Itsenäisyyspäivä, ja jonka itsekin luen kolmatta kertaa? Paljonkin.
    ***
    Teos on minusta allegoria koko jatkosodasta. Harjoitukset paloaukealla, eteneminen, ensimmäiset taistelut, voitot, eteneminen vanhan rajan yli, itään päin Vienaan asti, asemasotavaihe, puolustusvaihe, kun naapuri rynnäköi ja aseet vaikenevat välirauhassa. Kaikki on kuvattu toiminnan tasolla ilman jälkiviisautta konekiväärikomppanian miesten kautta. Erilaiset luonteet, johtamistavat, miehet eri maakunnista, poliittisista lähtökohdista, kaikki on kuvattu samassa kirjassa.
    Tämä on klassikko.
    ***
    Juoni lyhyesti (lukupäiväkirja tiivistelmä):
    Seuraavassa juonen mukaista tekstiä, useat sanat tai sanaryppäät ovat suoraan teoksesta, mutta järjestys on toinen tai sidesanat ovat erilaiset, kehotan lukemaan vain alkuperäisen.

    Teos käynnistyy Joensuusta Paloaukealta, jossa Mäkinen -tuntematon sotilas- sai kelvata astumaan maailmanhistorian nieluun, nyytti kainalossa, naapurin tytön valokuva mukana, parhaat vaatteet yllä, kun Aatu on pannut hulinaksi. Kohjo Saksasta on lähtenyt. Rajan yli. Kariluodon pateettista isänmaallisuutta kuullaan, sitten on ensimmäinen taistelu suolla ja ensimmäiset uhrit: kapteeni Kaarna ei suota ylitä. Ei tullut paraatimarssia Uraaliin, mutta Lammiosta tuli päällikkö. Hänellä on inhottava muodollinen kieli, mutta purnausta on, mutta vielä hyväntahtoista. Asialliset hommat kyllä tehdään, mutta rautaisannokset syödään vaikka se on kiellettyä, ja vaikka kiellettyä tosin on tappaminenkin sen viidennen pykälän mukaan.

    Tavoitteena on Äänisjärvi, ja marssien edetään. Lehto, Rahikainen ja Määttä kulkevat pääosin autokyydillä, ja harrastavat vaihtokauppaa ja tuovat ruokaa komppaniaan. Pojat jäävät kiinni, ja Lammio rankaisee näitä kovennetulla, jonka aikana koetaan vihollisen ilmahyökkäys. Tämä kirjan viides luku on varsin keskeinen. Siinä Lammio avautuu kurinäkemyksistään, ja pojat kärsivät rangaistuksensa, jopa Rahikainen. Rokka Kannaksen akallinen mies esittäytyy Suentassun kanssa täyvennysmiehiksi, ja sopeutuu komppaniaan, mutta ei Lammion johtamiseen. Jopa Sarastie sanoo, että pinnata saa, mutta palaminen on kielletty. Rokka ottaa paikkansa joukoissa, ennakoi tapahtumia, ja on kova sotilas, joka käyttää joutohetketkin hyväksi. Hyökkäyksen jatkuessa lujat lujittuvat, mutta  heikot pehmenevät. Petroskoin yli Ääniselle päin ollaan menossa ja saavutaankin perille. Vietetään kasarmielämää ja tapahtuu yhteenotto Lammion ja Rokan välillä. Rahikaisella tietysti ensimmäisten joukossa nainen, myös Hietanen tutustuu kantaväestöön.

    Talvella lakoaa Lahtinen ja keväällä veijarit tai ilmeisesti Rahikainen varastaa Mäkilältä astian, jossa tehdään kiljua sokerista ja leivänpaloista ja luultavasti hiivasta. Kiljupurnukka on jonkin aikaa kaiken keskus. Sitten 4.6.1942 Marskin 75-vuotispäivänä kilju juodaan yhdessä leikatun konjakin kanssa. Tämä kuvaus on monelta osin tärkeä. Rahikainen tosin on poissa, lähtee punttikselle, Koskelan tietäessä, mutta käskee palaamaan. Sivulla 278 on lyhyesti selitetty koko Vilho Koskelan isän ja hänen tarinansa. Viina on Koskelalle rähinävettä, ja lepositeissä mies palautetaan upseerikorsusta miehistötiloihin. Tätä kiljukännittelyä on kuvattu filmissä varsin pitkälti. Jälkimainigeissa Mäkilälle selviää astiavarkaus, ja lukijalle selviää, että Hietanen on tuntenut Mäkilän ja puolustanut häntä, krapulassa Hietanen saa silakankin Mäkilältä, joka osoittaa, että talousaliupseerillakin on sydän.

    Myöhemmin alkaa asemasodan vaihe. Sotamies nuori poika Hauhia ammutaan ensimmäisellä yksin suoritetulla vartiovuorolla. Honkajoki saapui jäädäkseen ja sopeutuu hyvin porukkaan. Honkajoen kielenkäyttö ärsyttää Lammiota yli kaiken. Honkajoki on epäilemättä hyvä sotamies.

    Lammion ja Rokan yhteenotossa Rokka joutuu sotaoikeuteen asti, toisaalla hän ottaa venäläisen kapteenin vangiksi. Seuraavaksi Lammion hampaisiin ja puheille joutuu Honkajoki. Syy on aivan mitätön, mutta keskustelussa sanoo Lammio erään puolen vuosisataa myöhemmin tapahtuneen asian "kommunismi luhistuu omaan mahdottomuuteensa." ss. 346-347 eli 'tyhmäkin' on joskus oikeassa.

    Sitten pakitetaan ja lujaa, alkaa puolustautuminen ylivoimaista vihollista vastaan lopun miehistötappiot ja teloitus ovat karmivaa luettavaa. Onneksi kuitenkin lopullinen läpimurto estyi ja estettiin.

    Ihailen Linnan kykyä kirjoittaa tarina sotatilanteiden mukaan myös rytmillisesti: hyökkäys, eteneminen, asemasota, peräytyminen, ja lopuksi epätoivonen taistelu rynnäkköä vastaan, ja teos loppuu, kun aseet ovat vaienneet.
    ***
    Essee henkilösuhteista, (päähenkilöt, henkilöhahmot)
    Miesjoukko alkaa muotoutua ja aluksi Hietanen luo huumoria viisauksillaan, ja luo vastapainoa Lahtisen monesti pessimistiseen asenteeseen, ja tuo huumorin valoa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Minusta myös Lahtinen kova kommunisti muuttuu hieman jurosta asenteestaan ryhmähengen mukana.
    Mäkilä on talousmies, saita ja nuuka mies Laihialta, tämä kaveri on komppanialle tärkeä. Kaikki tavarat ovat aina järjestyksessä, ja tasapuolisen tarkka jokaista kohtaan, hieno lisä Suomen korpisoturijoukkueelle.
    Määttä, ja Rahikainen: pojat kärsivät kovennettua, yllättäen Lehdon kanssa. Lehtohan on myös jurohko, mutta on toiminut autonapumiehenä. Lehtoa heikkous ärsyttää, ja siten myös pelokas Riitaoja, joka ei joukkoon sopeudu, mutta mukana jonkin aikaa pysyy. Lehdon kauheaa kohtaloa käsitellään usealta kannalta, luultavasti Lehdon kaatuminen on myös koskettanut syvältä koko joukkuetta, se oli tavallaan ensimmäinen kuolema, joka kohtasi ydinporukkaa. Jopa Rahikainen on syvästi järkyttynyt, jota ei huomaa keskustelussa, jonka hän käy nähtyään kaatuneen Lehdon.
    Niin siellä ei ollut ketään
    -Olihan siellä ulokumoalaisii. Eivät tuntuneet kaipaavan
    Rahikainen on sotilas, joka on hauska mies, ei monestikaan tee niitä vaikeita sotatehtäviä, mutta kuuluu komppaniaan, ja jää eloon sodasta, osin asenteensa ansiosta ja "hankkii" monet kerrat joukkueelle ruokaa ja varusteita, armoton kauppamies on kultaakin kalliimpi.
    Määttä selviää sodasta haavoittuen.Määttä ei suuta piekse, eikä jätä kivääriä.

    Vanhalalla on omaa "korpisoturihuumoria", hauska mies, kuuluu eittämättä komppanian vakiokalustoon, pääsee hiljalleen ujoudestaan, Ylen Sankiaksi Prihaksikin kutsuttu, sutjakka suustaan vaan ei vartalostaan.

    Pidän Riitaojaa lukuunottamatta kaikkia erittäin hyvinä sotilaina ja joukkuepelaajana, jopa Lehtoa. Linnan henkilökuvaus on onnistunut. Susi jää taka-alalle, mutta Antero Rokkaa on luonnehdittu niin monissa paikoissa, että totean vain, että loistava sotilas, joka ei kuvia kumartele, eikä herroja pelkää. Karjalaismurre vie eteenpäin, mutta Rokassa on toinenkin puoli, hän ennakoi tilanteet. Rokka on äänessä varsin paljon.
    -tuovat ponttooniloit
    -kuseen jouduttiin
    -Älä virka. Vettehä myö
    Lammio inhoaa Rokkaa pokkuroinnin puutteen vuoksi. Rokan ja Lammion ensimmäinen pienehkö konflikti tapahtuu jo Rokan tullessa. Konflikteja on tasaisesti, mutta pahin tulee, kun Rokka aavistaa sodan lopputuloksen, ja lampunjaloilla rahoittaa uutta kotitaloaan. Lammio simputtaa sen vuoksi  koko joukkoa Rokan rikkeen takia, tai yrittää, porukka ei pyöreitä kiviä laittele polkujen viereen, ja Lammio ottaa Rokan vielä erityispuhutteluun ja uhkaa sotaoikeudella, perusteena vartiopaikalla nikkarointi. Rokka ei tietystikään pokkuroi, eikä asetu Lammion tahtoon. Rokka esiintyy määräilevästi miesjoukossa, mutta se hyväksytään, sillä muut tajuavat, että hänen itsevarmuutensa takana on myös tekoja ja rohkeutta. Rokka on sankari joukossaankin.
    Lopun henkilöistä vaikuttavin mies on huvittava Honkajoki, joka selviytyy sodasta.
    Viirilä, joka tulee myöhemmin tarinaan, ammutaan rintamakarkurina.

    Alun vänrikit Kariluoto ja Koskela ovat mitalin eri puolet, rohkeita miehiä molemmat. Kariluoto on kiihkeän idealismin valloissa, mutta rohkea mies, Sirkkansa mies. Koskela on puolestaan talvisodan jälkeen upseerikoulun käynyt rauhallinen, loistava ampumaan "Ville-Vaitelias", uurastaja, harkitseva, laskelmoiva, saa heti miestensä kunnioituksen. Kariluotokin kehittyy sodan aikana yksiuloitteisesta karikatyyrista ja pääsee lapsellisesta intoilustaan. Juomingeissa Kariluodon ja Koskelan luonteet eroavat ja molemmat valitsevat leirinsä.

    Henkilöistä Lammio on tärkeä, hänen toimintatapojaan esitellään s 130 alkaen: Hän oli johtanut itselleen periaatteen, joka oli lähtöisin hänen typeryydestään sekä luonteenvioistaan ja tuo periaate oli kova kuri ja kaavamainen sotilallisuus ... armeijan selkä ranka on kuri .... ihanteena oli upseeri   .... valkeat käsineet kädessä.
    Lammio siis inhottu jopa vihattu mies. Hän ottaa yhteen sotilaan ja sotasankari Rokan kanssa monesti ja toistuvasti. ".. ei vapautuksia kurin suhteen .. jermumentaliteettia ei tulla sietämään ... joukko ei ole Rajamäen rykmentti..."
    Minusta Linna siis itse osoittaa jo Lammion esittelyssä inhoavansa Lammion periaatteita yli kaiken.

    Sarastie on asiallisempi ja välittömämpi, mutta majurin kiitellessään miehiä kiittelee itseään. "Majuri tunsi niinkuin useimmat sodanjohtajat, joukkojen positiiviset teot omikseen. Epäonnistumiset taas olivat pelkurien ja ylivoimaisten olosuhteiden syytä" s.203

    Perääntymisvaiheessa joudutaan hirveisiin miestappioihin, ja rintamalta pakenemiseen. Viirilä ammutaan Karjulan toimesta. Ensimmäiset teloitukset ovat vartiopaikalta poistumisesta ja sinne palaamasta kieltäytymisestä Petroskoissa, tai pitäisikö kirjoittaa teoksen mukaan Äänislinnassa. Viirilää voinee verrata TPA:n  (Täällä  Pohjantähden alla) Siukolaan, kohtalo oli sama.  Lammion esimerkiksi sanoo, että täällä ei äänestetä komppanianpäälliköstä niinkuin punakaarti, Petroskoissa paikallisen mielisairaalan asukit on päästetty vapaaksi.

    Tuntemattomat sotilaat on tehty Tuntematon sotilas kirjan teemoista ja tarkasteltu henkilöitä erikseenkin.
    ***
    Teos on minusta Linnan pääteos jopa parempi kuin Täällä Pohjantähden alla -trilogia. Lähinnä siksi, että miesjoukon, sodan ja tilanteiden kuvaus on aitoa ja realistista, ja mestarillista. Teokseen ei ole pitänyt ympätä väkisin historiallisia tapauksia, koska on tarkasteltu vain yhden konekiväärikomppanian jatkosotaa.
    Jos on Linnan ihmiskuvaus, ja sotatuokiot loistavasti kuvattu, on myös jotakin, joka hieman risookin, ja se on eräänlaiset äännähdykset kuten Hmhyy, khii khii khi, khym khym... nämä monesti eivät minusta toimi, silti nostan teoksen koko suomalaisen (mies)kirjallisuuden ykköseksi ohi jopa Kiven Seitsemän veljeksen
    ***
    Rahikainen, Sihvonen, Honkajoki ja Jalovaaran ohella Vanhala pohtii lopuksi, että Sosialistististen Neuvostotasavaltojen liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi. ....
    Aika velikultia.
    ***
    Onneksi kuitenkin itsenäisyytemme säilyi.

    Kiitos veteraanit Itsenäisyytemme säilyttämisestä.
    ***

    Tuntemattoman sotilaan nimi- ja henkilölista, henkilölista
    Olen poiminut nimeltä mainitut Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan sotilaat, aliupseerit ja upseerit, monta voi puuttua ja puuttuukin..

    Ensimmäinen luku
    Mäkinen. sivu 6 eli lukemani painos alkaa sivulta 5. ”Nuori ikäluokka astui sijaan. Siinä he seisoivat rivissä … Hieman Mäkinen aristeli aluksi…. Kyllä Mäkinen tiesi, mitä hulinaksi paneminen tarkoitti. …. hän sai kelvata astumaan maailmanhistorian nieluun”. Onko tämä Mäkinen se Tuntematon sotilas?

    Rahikainen s.7, sotamies, karjalainen, hieman lusmu, mutta lupsakka. Säilyy. Kärsi kovennettua

    Jääkärikapteeni Kaarna s.8. Asiallinen kaveri, hyvä johtaja, kaatui ensimmäisessä taistelussa suolla s.58 piiskatykin osumasta.

    Luutnantti Lammio s.8, Helsingistä ei niin pidetty mies, Kaarnan tilalle, Muodollinen kieli ärsyttää jopa Kariluotoakin. Lammio lopulta majuri, säilyy, mutta haavoittuu. Maasotakoulu on tekstin mukaan lopullisesti pilannut Lammion! Ottaa yhteen sekä Rokan että Honkajoen kanssa.

    Vänrikki Vilho Koskela, s.9 Akselin poika Hämeestä. Talvisodan taistellut, sinutteli alaisiaan, jäänyt talvisodan jälkeen armeijaan. Kaatui luutnanttina teoksen lopussa. Juomistapoja voi verrata Täällä Pohjantähden alla –teokseen. Viina on hänelle rähinävettä, syö rautaa paskantaa kettinkiä. Päähenkilö. Kuolee s 413.

    Alikersantti Hietanen, s.10 varsinaissuomalainen, hengen pitäjä ja ahvena-ajattelija, yksi päähenkilöistä. Kirjan alkuosa on pitkälti Lahtisen ja Hietasen hienoa dialogia. Sokeutuu ensin ja kuolee s.378

    Alikersantti Lahtinen (Yrjö),  s.11 kommunismiin taipuvainen, ja suu auki, joskin Hietanen yrittää vesittää Lahtisen sanomisia murresutkauksin, Lahtinen on hyvä sotilas minusta, kuolee talvella 1942 lumisissa olosuhteissa, ammutaan korvan juureen. Tapausta on selvitetty pitkälti esim. s.262.

    Alikersantti Lehto s.12, siviilissä autonapumies, kapeahuulinen, hieman kireä, mutta hyvä mies, Tampereeen seudulta kotoisin. Minusta juro. Seisoi kovennettukin. Kuoli jäätyään yksin ja kamppailtuaan tuskia vastaan, lopulta oman aseen kautta kuudennessa luvussa. Lehdon lähtöä on selitetty pitkään, eräs päähenkilöistä. Ukkola viimeinen neljännestä joukkueesta myös ampui itsensä vastahyökkäysten alettua.

    Salo, sotamies s.13, haavoittuu perääntymisvaiheessa s.354.

    Mäkilä, s. 15 talousaliupseeri Laihialta, nuuka mies, joka rakastaa rätei ja lumpui, tasapuolisen tarkka. Valitettavasti kuoli hänkin. Minusta asiallinen kaveri. Linna on saanut hahmosta paljon irti. Mäkilä kuolee perääntymisvaiheessa s.359.

    Salonen s.18

    Vääpeli Korsumäki s.20, kuoli viidennessä luvussa, kun pojat kärsivät kovennettua

    sotamies Vanhala s, 31 "Vanhala oli hiljainen, lihava poika ...."

    Kapteeni Helminen s.34

    Toinen luku
    Alikersantti Mielonen s.39 Kuopion takaa

    Sotamies Riitaoja s.45, pelokas kaveri, komppanian kiviriippa, kuoli Lehdon jälkeen s.188, väärässä paikassa (ei sovi etulinjaan, hermo pettää).

    Sotamies Sihvonen s.46

    Autio, luutnantti s.54, kolmannen komppanian päällikkö, kuoli.

    Vänrikki Kariluoto s.54 on yksi päähenkilöistä ja Koskelan aisapari pitkään, Koskelaa noin kahdeksan vuotta nuorempi. Varsin toisentyyppinen kuin "Ville-Vaitelias", ihanteellinen ja yksinkertainenkin, vähin erin viisastuva. On avioitunut Sirkkansa kanssa s.361, ja kuolee sivulla 392, jossa luetellaan 21 kaatuneen nimet. Kariluodon ja Pokin nimet tulivat heidän koulujensa seinään.

    Sotamies Ukkola s.59, kuolee kuten yllä ilmenee.

    Vuorela, s.59   kuoli ensi taistelussa, sai osuman vatsaan s.61

    Kolmas luku
    Määttä, s.70 sotamies, ensi hetkinä ihmettelee Lammiota, mikä kuovi on sysätty ja uhoaa, että hänen lapa ei helpolla nouse, säilyy, yksi päähenkilöistä kovennetun kärsinyt..

    Majuri Sarastie .s.97, Kuolee s.376

    Viides luku
    s.147 Rokka, alikersantti, Antero etunimeltään, yksi päähenkilöistä, ottaa heti tilaa ja haastaa luutnanttiloi, ja vänskii. Haavoittuu "uidessaan" eli perääntymisvaiheessa tai kantaa haavoittunutta Tassua. Sekä Rokka että Tassu pääsevät autolla pois, haavoittuminen ei liene ollut paha, molemmilla jäi kotitalo Kannakselle, ja Rokalla kahteenkin kertaan.
    s.148 Sotamies Sus, eli Suentassu, siis Susi, Rokan hiljainen kumppani, josta yllä jo haavoittuminen.

    Kuudes luku s.170 Ylikersantti Sinkkonen komppanian uusi vääpeli, kasarmisielu, ei miesten mieleen.
    s.180 Vänrikki Sarkola

    Kahdeksas luku
    Petroskoissa on kännissä Kapteeni Usko Antero Lautsalo, ei merkittävä henkilö, tapahtuma kirjattu ilmeisesti vain ajankuvaksi.

    Yhdestoista luku
    s. 301 Hevosennaamainen sotamies Honkajoki, hämäläinen ikiliikkujan keksijä ja käpyjen keräilijä jousipyssymies, samaan aikaan s.302 saapuu Hauhia, jonka visiitti jäi päivän mittaiseksi, sivulla 313 liika innokkuus kostautuu, ja kotiin menevä kirje jää kesken. Asemasodan uhri.

    ***
    Henkilöitä, jotka esiintyvät vain kerran ovat ainakin Ylitalo, kuolee.  Sivulla 78 mainitaan Tyynelä ja Rekomaa.

    Kaukonen kuolee s.85, josta Lehto toteaa: Äkkiloppu, hyvä loppu. Joka on merkityksellinen tapahtuma Lehdon oman karmean lopun kannalta.

    Sotamies Kaivonen kuolee kädessään neljä ässää ja akka hai, oliko nokittanut taivasosuutensa?

    Viirilä sotamies esitellään Petroskoin porteilla 1941 sivulla, isopäinen ja avosuinen miehen rehjake. Tämä vempula oli iänkaikkkinen  upseerien harmi, rauhan aikana arestissa ... mutta sodassa mielipuolisuutta lähentelevää rohkeutta ...Viirilä lähtee rintamasta 1944 ja tokaisee lähtevänsä Inariin susia naimaan, ja Karjula ampuu hänet rintamakarkurina. s.415. Viirilä oli sitä ennen ollut raivokas vastahyökkääjä, sitten tuli mitta täyteen. Uuno Eemeli Karjula tulee tarinaan vasta s.406.

    Asumaniemi alokas, kuten hänen esittelyssään sanotaan tulee tarinaan sivulla 419 "jakautuu" eli kuolee siis pariakymmentäsivua myöhemmin viimeisessä taistelussa luultavasti viimeisenä ss 438-439.

    Rahikainen, Honkajoki, Määttä, Jalovaara, Sihvonen, Mielonen ja Vanhala säilyvät eivätkä sodan loppuessa olleet haavoittuneita. Vanhalan mukaantulo on miltei huomaamaton, vaikka hän on yksi päähenkilö. Ujo poika, josta tuli korpisissihuumorin mestari. Ylen Sankia Priha ja monta muuta, sai päättää sodan ryhmänjaohtajana.

    ***
    Lottia mainitaan. Lotta Raili Kotilainen nimeltä sivulla 96. Souvari Jalmari Lahti, evakko ojaurakka jäänyt, velkaa jäänyt, lehmän poikimisella ajatellut maksaa. Hietanen tutustuu Veraan Petroskoilaiseen opettajaan, luultavasti suhde oli platooninen.
    ***
    Nimistä eräs huomio. Marskin syntymäpäivänä oli juomingit. Lammion Helsingin muistot kaivertavat Kariluotoa Sirkka tulee mieleen, ja Kariluoto tokaisee Lammiolle: "Hiljaa ... hiljaa ... Jokke" s.283 Kariluodon nimihän on Jorma, eli tokaiseeko vain itselleen, en tiedä. 
    ***
    Tiedot perustuvat painokseen numero 28 vuodelta 1973 Wsoy 444 sivua.