Juha Hurme: Niemi

Juha Hurme: Niemi, Teos 2017, sivumäärä 448. Ulkoasu Jenni Saari, huonolaatuinen ja vino kuva kannesta Jokke.

Juha Hurmeen teos  Niemi voitti vuoden 2017 Finlandia-palkinnon. Kirja on lyhyt läpileikkaus Suomen niemen kehityksen eväistä ja tuotoksista vuoteen 1809 asti, aluksi käydään nopeasti läpi maailmankaikkeuden, maapallon, ihmisen ja ihmisen ajattelun ja uskontojen historia, ja romaanissa asetetaan meidän toimintamme oikeaan mittakaavaan. Kirja on ajoittain helppolukuinen, mutta joissain kohdissa hyvin pitkäveteinen. Finlandia-palkintoa perusteltiin suomalaisuuden myytin avaamisella tai oikeastaan perkaamisella.

Minusta Niemi ei ole minusta oikeastaan romaani, vaan se on historiaan keskittyvä pamfletti, jossa on huomioita suomalaisten omimista myyteistä, runoudesta ja muista lainoista. Hurmeella teksti rönsyilee, paljolti runoudessa ja runonlaulannassa, päätyen pietismistä urkureihin.

Kun Hurme on käynyt ristiretket läpi, hän juuttuu käsittelemään ensin Giovanni Boccacion Decameronea, ja sitten Caucerin Canterburyn tarinoita. Kustaa Vaasa (Gustav Vaasa) saa paljon huomiota, hänen aikana uskonpuhdistus juurtui Suomeen. Hurmeen mukaan kansankieliset virret syrjäyttivät pakanallista runonlaulantaa, joka säilyi Karjalassa, ja josta Elias Lönnrot ne keräsi talteen. Niemi hehkuttaa paljon rivoilla runoilla. Kirjasta henkii sanoma, että uskonpuhdistus tylsytti suomalaisten iloisuutta. Lisäksi Hurmeen jatkuva sanoma on se, että suomalaisuudessa ei ole juuri mitään omaa. Aleksis Kiven ja Mikael Agricolan äidinkielikin oli hänen mukaansa ruotsi. Viidennentoista luvun alussa Hurme argumentoi, että Olaus Rudbeck olisi pistetty sepittämään "Ruotsin ja sen imussa Niemen, syvämenneisyydestä hurmioitunutta historiaa, jonka mukaan Pohjola, Ruotsi ytimenään, oli Platonin ihanne yhteiskunta Atlantis, siis koko sivistyksen sydän. Ruotsin kieli oli latinan ja heprean rinnalla koko maailman kantakieli". s.353. Hurmeen mukaan Suomessa oli omat pyrkimykset saada suomen kieli todistetuksi yhdeksi Baabelin peruskieleksi. Hurme nostaa ulkomaalaisten kuvausta Suomen hieman huonossa valossa. Itse ihmettelin muitakin heittoja:
-"Neandertalin uljas ihmislaji on minun veikkaukseni todellisiksi, alkuperäisiksi perussuomalaisiksi! Paljon heitä ei koskaan ollut ...".s.22
-"Lemminkäisen surma oli plagioitu Osiristarustosta" s.51
-"Planeetan viimeinen rupusakki joka oppi omalla kielellä lukemaan" s.55.
-Mämmistä. "Det ser ut som skit och det smakar skit" s.354
Historiaa minä tulkitsen hieman eri tavalla. Kreikassa demokratia koski vapaita miehiä, ei naisia eikä orjia, Roomassa oli orjia. Euroopan "sivistysvaltioissa" oli sääty-yhteiskunta, jossa oli maattomia ja maaorjiakin, lisäksi eräät siirtomaavallat rahtasivat orjia Afrikasta. Veljeys, vapaus ja tasa-arvo koskivat vain osaa kansalaisista, eli en ihaile täysin yksisilmäisesti menneitä yhteisöjä ja tapoja enkä edes kulttuurisia saavutuksia.

Hurme käy tekstissäänläpi eri kirjailijoita Cervantes, Swithin Gulliverin retket, Miltonin Kadotetun paratiisi, differentiaalilaskennan Newtonin yhteydessä, sekä Spinozan filosofina. Vodkakulttuurin hän väittää muodostuneen Isonvihan aikana. Tähtitiedettäkin käsitellään Sigfrid Aronus Forsiuksen yhteydessä, ja mainitaan Halleyn komeetta. Macchiavellin opit kerrataan.

Hurmeella tyylilaji vaihtelee tarkoituksella, ja hän käyttää paljon nykykieltä ja slangia: sakemanni, landautui, kunkku, ja paskaa käytetään. Ammattikoulu-sanakin muuten mainitaan, ja on ehkä mairittelevakin: "Turun akatemia oli vaatimaton, Euroopan periferiassa toimiva pappien ja virkamiesten valmistamiseen tähtäävä ammattikoulu." s.312.

Juha Hurmeen Niemi on runsaasti rönsyävä romaani, jonka osaksi tuli voittaa Finlandia-palkinto vuonna 2017. Ihailin Hurmeen perehtymistä ja syventymistä enemmän kuin lopputulosta.
****
Juha Hurme (s.1959) on ammatiltaan teatteriohjaaja.

J.K Rowling: Harry Potter ja Liekehtivä pikari

J.K Rowling: Harry Potter ja Liekehtivä pikari, Harry Potter and the Goblet of Fire 2000, suomentaja Jaana Kapari, Tammi toinen painos 2001, sivumäärä 768.

Liekehtivä pikari on  Harry Potter -sarjan neloskirja ja hyvinkin tummasävyinen. Tarina alkaa Valedron kartanossa Pikkuhirttivaarassa, missä edellisessä osassa paennut animaagi Peter Piskuilan hoivaa heikkoa  lordi Voldemortin henkiriepua, kuten Sibylla Punurmio edellisosassa ennusti. Voldemort aikoo ottaa ihmisen hahmon ja tappaa samalla Harry Potterin. Frank Bryce -jästi kuuntelee oven takana, mutta Voldemortin käärme Nagini yllättää Brycen, ja Voldemort tappaa jästin Avadra kevadra-loitsulla. Vasta kuudennessa osassa Puoliverisessä prinssissä selviää, miksi Voldemortia ei ole voinut lopullisesti tappaa. Hän oli tehnyt itsestään hirnyrkkejä. Voldemortin eli Tom Valedron isä oli komea jästi Tom Valedro, ja äiti Salazar Luihusen suvun aito jälkeläinen Merope Kolkko, joka lumosi jästimiehensä lemmenjuomalla. Jästi jätti Kolkon naisen, ja Merope kuoli synnytyksessä ja tuleva Voldemort joutui lastenkotiin, josta Dumbledore haki hänet Tylypahkaan kouluun, yksi Dumbledoren monista virheistä, joista muut saivat ja saavat maksaa hengellään.

Harry näkee Voldemortin tekemän jästin murhan näkynä kesälomalla Dursleyn luona, ja arpea vihloo. Weasleyt hakevat Harryn, ja Harry ja Hermione pääsevät Weasleyn perheen mukana Huipauksen MM-kisojen loppuotteluun Irlanti vastaan Bulgaria. Ottelun salaamiseksi on tehty paljon töitä. Tässä osassa tulevat ilmi velhojen liikkumismuodoista hormiverkko ja porttiavaimet. Irlanti voittaa loppuottelun 170 - 160, vaikka Bulgarian etsijä Viktor Krum nappaa siepin. Kisojen jälkeen kuolonsyöjät Voldemortin kannattajat leijuttavat jästejä, ja loihtivat taivaalle pimeän piirron. Teosta epäillään Barty Kyyryn kotitonttua Winkyä, jolla on Harry Potterin taikasauva. Taikalehdistön tyrkkytoimittaja Rita Luodiko repii otsikkoja Taikaministeriön toiminnasta. Taikaministeriön noita Bertha Jorkins on kadonnut Albaniassa, jästejä leijutellaan ja pimeän piirtoa heijastellaan.

Lukukausi alkaa. Harry pääsee pitkästä aikaa Tylypahkan lajitteluseremoniaan. Lajitteluhatun laulusta ilmenee eri tupien "arvot" Rohkelikoilla rohkeus, Korpinkynsillä älykkyys, Puuskupuhilla ahkeruus ja Luihusilla valta.

Koulun uudeksi pimeydeltä suojautumisen opettajaksi tulee Villisilmä Vauhkomieli. Kaveri on vauhko, ja häneen kimppuunsa hyökätään jo ennen lukukautta. Voldemort on kironnut oppiaineen. Vauhkomielen opetusmenetelmät ovat rajuja, hän harjoittaa oppilaita vastustamaan komennuskirousta, näyttää hämähäkille kidutuskirousta sekä tappaa hämähäkin avadra kedavralla, hänen metodinsa järkyttää varsinkin Neville Longbottomia, jonka vanhempia kuolonsyöjät kiduttivat, ja he ovat muistamattomina mielisairaalassa.

Lukuvuonna ei ole huispausta, sillä on päätetty elvyttää koulujen väliset Kolmivelhoturnajaiset, joiden historia ulottuu 700 vuoden päähän.Lokakuussa tulee Beauxbatonsin koulusta Ranskasta rehtori Madame Maxime ja joukko oppilaita, Durmstrangin koulusta rehtori Irkoroff ja oppilaita. Ludo Bagman, ja Percy Weasleyn  esimies Bartemius Kyyry. Likehtivään pikariin voi jokainen yli 17-vuotias ilmoittautua. Liekehtivä pikari seuloo kolmen kilpailijan lisäksi neljännen eli Durmstrangista kilpailee  Viktor Krum, Beauxbatonsista kisaa Fleur Delacour, ja Tylypahkasta ovat mukana Cedric Diggory, ja ylimääräisenä Harry Potter. Koitoksia on kolme pisin lukuvuotta ja niissä koulitaan taikataitoja, rohkeutta, ja kykyä voittaa vaarat. Harrya epäillään huijariksi, koska hän on alaikäisenä päässyt kilpailemaan, häntä hyljeksitään, jopa Ron kiukuttelee ja mykkäkouluilee Harrylle.

Liekehtivä pikari on vedenjakajakirja (älä lue jos et ole lukenut kirjaa, juonipaljastuksia)
Liekehtivä pikari on kirja, jossa lopulta selviää, että Voldemort palaa. Ihmisiä tapetaan ja kaikki asiat menevät huonompaan suuntaan. Kertomus osoittaa minusta taikamaailman lopullisesti epäoikeudenmukaiseksi, epärehelliseksi, epäloogiseksi ja jopa sairaaksi. Kirjan alussa Pikku Hirttivaarassa Voldemort tappaa jästin ja lopussa luusoppa kiehuu ja poreilee Poitterin veren kanssa, ja Voldemort ottaa ihmisen hahmon. Eikö taikaministeriö kontrolloikaan taikomista? Taikaministeriön toiminta vaikuttaa byrokraattiselta, ja tehottomalta, virkamiehet ovat ammattitaidottomia, oman edun tavoittelijoita ja huijareita. Tylypahkan koulussa Albus Dumbledoresta huolimatta rehottaa epäoikeudenmukaisuus, opettajien mielivalta, koulukiusaus, kyräily, väärä kilpailuhenki ja kummat kuppikunnat. Kolmivelhoturnauksessa huijataan ja vedetään kotin päin, jopa tuomarit yrittävät auttaa kilpailijoita. Eläimiä rääkätään kirjoissa , lohikäärmeitä kuskataan turhaan, ja kukaan ei pysty niitä kunnolla suitsimaan saati hoitamaan.
Azkabanin velhovankila on täydellistä pelleilyä. Ankeuttajia huijataan, ja vankilasta paetaan. Syyttömiä on vankilassa, ja rikolliset remuavat vapaana. Ministeriö ei usko mitään, eletään valheessa, ja totuutta ei uskota. Velhojen yhteiskunnassa ei tunnu olevan toimivia lakeja, ei mitään sosiaaliturvaa, ei verotusta eikä kattavaa oikeusjärjestelmää. Virkamiehet pohtivat jästien tavaroita, ja hormiverkkojaan, mutta mitään  palveluja ei ole. Rikkaat ovat rikkaita, ja köyhät köyhiä. Päivän profeetta taikaväen tidning, se suoltaa valheita, joita kirjoittaa tässä osassa Rita Luodiko, oikeasti salainen animaagi. Kaikki eri taikaolennot tuntuvat tappelevan keskenään. Syntyperän mukaan syrjitään, eri tupalaisia, jästiverisiä, tonttuja, jättiläisiä, muun maalaisia, köyhiä, tämähän on pahempaa kuin Apartheid, lisäksi kuolonsyöjät tappavat jästejä ja velhoja. Toisella puolella on käytössä kuolemanrangaistus, ja sen suorittaa ankeuttaja suudelmalla joka imaisee sielun, mikä tässäkin kirjassa tapahtuu. Outo maailma, ja tuskastuttava kirja keskiosiltaan.

Jästien lapsi Hermione Granger sentään yrittää parantaa SYLKY-kampanjallaan kotitonttujen asemaa. Mammuttikirjassa Harry selviää huijaamalla lohikäärmehaasteesta, tai hän saa riittävästi ennakkovinkkejä ja apuja. Myös ulkomaalaiset kilpailijat ovat saaneet ennakolta tietää tehtävän, ja Harry kertoo sen Cedricille. Ennen joulua on tanssit, joita pohjustetaan liian pitkään. Sitten vatuloidaan seuraavaa tehtävää veden alla. Siinä Dobby varastaa Harrylle kidusruohoa, ja hän saa rakkaansa veden alta- Harry hakee Ronin, ei siis Ginnyä, joka vilahtaa muutamassa kohdassa kirjaa. Kun Harry pohtii tanssikumppaniaan, Ginny mainitaan, mutta Harry ei edes pohdi häntä. Kun Cho Chang tanssii Cedricin kanssa, Harry tanssii Parvati Patilin kanssa. Ginny tanssii Neville Longbottomin kanssa.

Teoksessa on tutut vastakkainasettelut Potterin ja Kalkaroksen välillä. Lukijalle selviää, että Irkoroff on ollut kuolonsyöjä, kuten Kalkaroskin. Dumbledore on taannut Kalkaroksen "viattomuuden" oikeudenkäynnissä, Irkoroff on päässyt Azkabanista, koska on laulanut monen kuolonsyöjän nimen. Kaverilta menee löysät housuun, kun kuolonsyöjätatuointi alkaa voimistua. Kalkaroksen yrttikaapilla käydään, ja Kalkaros epäilee Potteria. Lopulta kirjan avainhenkilö on Bartemius Kyyry. Bartemius Kyyry vanhempi on Percyn pomo ministeriöissä. Kaveri on kunnianhimoinen virkamies, besserwisser, huono aviomies, väitetään tosiaan rakastaneen vaimoaan, mutta teot puhuvat toista, ja ainakin hän on kelvoton isä. Miltei kaikkien noitien ja velhojen perhe-elämä on surkeaa. Hermionea kiusataan jästitaustasta. Harry on "puoliverinen" ja orpo, kuten Tom Valedro. Kalkaros on myös puoliverinen. Malfoyt ovat ylimielisiä öykkäreitä, jotka halveksivat muita, ja lellivät ainoaa lastaan. Weasleyt ovat köyhiä, mistä heitä haukutaan. Nevillen vanhemmat ovat siis Pyhän Mungon parantolassa. Albus Dumbledore sallii koulussa sakin hivutuksen, koulukiusaamisen ja kuppikunnat. Hän myöskin salaa asioita ja manipuloi lähimpiään. Tylypahkassa ei ole mitään etiikan opetusta, eikä mitään inhimillisiä sääntöjä. Opettajat voivat simputtaa oppilaitaan mielin määrin, vähentää tupapisteitä ja toimia opetustyössään miten huvittaa tai olla huvittamatta.

Toimittaja Rita Luodiko on kuten Sirius Musta, ja Peter Piskuilan rekisteröitymätön animaagi, joka koppakuoriaisena kuuntelee mehevimmät juorut. Ainoa tolkun aikuinen taikaihminen (Molly Weasleyn lisäksi) on Sirius Musta, joka on ollut Azkabanissa vankina 12 vuotta syyttömänä, syytön mies joutuu edelleen elämään henkipaton elämää koirana ja syömään rottia, myös hevoskotka Hiinokka on kertalleen kuolemantuomittu, ja paennut teloituspaikalta. Rotta ja moninkertainen murhaaja Peter Piskuilan sen sijaan saa huidella vapaana, ja tekee tässäkin monenmoista pahaa.

Juoni ja käänteet ovat huikeita, ja kaikki huipentuu 24.6 kolmivelhoturnajaisten viimeiseen osioon labyrinttiin. Kilpailu on kovaa, mutta epäreilua. Kisojen järjestäjä Ludovic Bagman on huijari, epärehellinen ja vielä paljastanut salaisia tietoja kuolonsyöjille. Lisäksi hän huijaa Weasleyn kaksosilta kaikki näiden rahat, eli sellainen velho. Jätän kilpailun ja sen jälkimainingit kommentoimatta, huikea ja jännittävä loppu.

Harry Potter kohtasi teoksessa ihmisruumiissa olevan lordi  Voldemortin, molemmat jäivät henkiin yhteenoton jälkeen. Tieto Voldemortin paluusta jää kuitenkin taikaministeri Cornelius Toffeelta, tuolta pehmeäpäiseltä mieheltä, ymmärtämättä. Avaintodistajalle juotetaan totuusseerumia, ja sitten teloitetaan.

Harry Potter ja Liekehtivä pikari on minusta liian rankkaa luettavaa lapsille, ja aikuisille.
Omat suosikkini ovat sankarikolmikon ulkopuolelta, ja he ovat Weasleyn kaksoset Fred ja George, jotka joutuvat tässä kirjassa huijatuksi vedonlyönnissä, mutta eivät nytkään masennu. He saavat kuitenkin Harrylta kolmivelhoturnajaisten palkintorahat. Muut suosikkini sarjassa ovat vaikeuksista nouseva vaatimaton Neville Longbottom, ujo suurperheen tyttö Ginny Weasley, joka jaksaa odottaa kuulun Harry Potterin huomaavan vihdoin todellisen helmen sekä suurperheen äiti Molly Weasley, jonka sydämessä on tilaa myös muiden ongelmille, nöyrä noita-akka. Oikeastaan monet muut henkilöhahmot ovat joko narsistisia noitia, tai vinoonvarttuneita velhoja.

***
Harry Potterit on kirjoittanut on  Joanne Kathleen Rowling. J.K Rowling on syntynyt kuten Harry 31.7.

Ensimmäisen ja viimeisen Potterin kansi

Kirjat on hienosti suomeksi kääntänyt Jaana Kapari (nyk Jaana Kapari-Jatta), ja suomalaiset kansikuvat on tehnyt Mika Launis.

Olen blogannut aiemmin:
Harry Potter ja Viisasten kivi
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja Liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feenixin kilta

Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter ja Kuoleman varjelukset
Harry Potter -Legenda
Harry Potter -sarja

Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmä

Bram Stoker: Dracula

Bram Stoker: Dracula, 1897, suomentanut Jarkko Laine 1977, Seven 2014, sivumäärä 607.

Bram Stokerin Dracula on vampyyrikauhuromaanien perusklassikko kreivi Draculasta, joka on transsilvanialainen vampyyri. Kirjassa jännitys rakennetaan oudoilla tapahtumilla, ja kerronnalla, mikä koostuu eri ihmisten päiväkirjamerkinnöistä, kirjeistä. Limittäiset päiväkirjaotteet ja kirjeet kattavat tapahtuma-ajan, joka on  3.5. - 6.11

Romaani alkaa Jonathan Harkerin päiväkirjamerkinnöillä toukokuun alussa. Harker, joka on vastavalmistunut lakimies, matkustaa Transsilvaniaan kreivi Draculan vieraaksi Transsilvaniaan Karpaattien vuorille. Linna on osittain raunioitunut, ja jos Harkerilla olisi heikommat hermot, olisi hän raunio. Ihmiset tarjoavat Harkerille jo matkalla krusifiksejä ja rukousnauhoja. Isäntä, isonenäinen ja kalvakas, kreivi Dracula pysyy alkuun asiallisena, hän haluaa ostaa Englannista kiinteistön. Pian Harker huomaa olevansa vanki ja tajuaa että hänet tapetaan kesäkuussa. Dracula käskyttää susia, naisvampyyreja, Dracula ei näy peilissä ja kreivi nukkuu hengettömänä ruumisarkussaan. Harkerin päiväkirja päättyy pakoyritykseen kesäkuussa.

Kerronta siirtyy Mina Murrayn päiväkirjaan ja kirjeisiin Lucy Westenralle. Mina Murray on Jonathanin kihlattu. Lucy Westenra on kaunis nainen, jolla on kolme kilpakosijaa psykiatri John Seward, aatelinen Arthur Holmwood, ja amerikkalainen Quincey Morris, jotka ovat samalla Jonathan Harkerin ja Mina Murrayn ohella kirjan sankareita. Lucy lupautuu Arthur Holmwoodille eli lordi Godalmigille vaimoksi. Selittämättömiä asioita alkaa tapahtua Lucyn kotikaupungissa Whitbyssä. Laiva haaksrikkoutuu ja siellä on ollut mies, joka katoilee, miehistö on tullut hulluksi,ja kaikki lopulta kuolevat. Laivasta poistuu "iso koira". Lucy, joka on unissakävelijä, alkaa kalveta, ja hänellä on reikiä kaulassa. Lucy ei tokene edes verensiirroin. Psykiatri Sewardilla on hyvin omituinen potilas Renfield. Seward kutsuu Antwerpenistä professori van Helsingin ratkomaan ongelmaa.

Juonipaljastuksia älä lue.
Lucy kuolee kaikista ponnistuksista huolimatta, ja hänet haudataan. Pikku lapsia alkaa kadota, ja heitä löydetään ja heidän kaulassaan on kaksi reikää. Lucy on muuttunut vampyyriksi. Van Helsingin johdolla, Lucyn arkku avataan, ja Lucy vampyyritilassa lävistetään, ja jolloin vampyyri tapetaan, ja Lucyn sielu päästetään pois. Mina Murray saa tiedon, että Jonathan Harker on aivokuumeisena Puolassa. Mina Murray lukee Jonathan Harkerin päiväkirjan, ja muiden tietojen perusteella kuusikko päättelee, että kreivi Dracula on soluttautunut Englantiin, alkaa pitkällinen Dracula-jahti. Dracula voi esiintyä tiettyinä vuorokaudenaikoina eri muodoissa, Dracula pääsee imuuttamaan Mina Murraytakin. Sankarikuusikko keksi tavan "neutraloida" Draculan ja he seuraavat kreiviä lopulta Transsilvaniaan , jossa alkaa lopputaistelu ...

En ole mikään vampyyri-genren tuntija. Dracula on kuitenkin vampyyrikirjojen yksi perusteoksista. Dracula on tosiaan eri hahmoissa, kreivi, lepakko ja susi. Hän lepäilee ruumisarkussa. Kreivistä ei tule varjoa, eikä hän näy peilissä. Draculan kartanossa olevat vempyyrinaiset ovat sangen kiimaisia. Kun Lucy on vampyyrinä, hänellä on rietas hymy ja hän on syntisen näköinen, viekoitteleva. Vampyyrit eivät pidä valkosipulista, eikä edes niiden kukkasista. Krusifiksi suojaa samoin kuin öylätti.

Mina Murray on reipas, ja reippaampi kuin hänen miehensä, jota Mina haluaa suojata järkytykseltä.

Bram Stokerin Dracula on vampyyriteosten hieno, mutta vielä vähäverinen avaus. Ilmeisesti vampyyrikirjat mässäilevät nykyisin enemmän itse verellä.

****

Bram Stoker (1847 - 1912) oli irlantilaissyntynen kirjailija. Dracula saavutti menestystä ja on filmattu useasti, ehkä kuuluisin filmisovitus on vuoden 1931, jossa kreivi Draculaa esitti Bela Lugosi.

Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut

Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut, novellikokoelma 1918, SKS 1995, sivumäärä 128.

Joel Lehtosen novellikokoelma Kuolleet omenapuut on toinen teos Putkinotko-sarjassa, trilogian aloittaa Kerran kesällä, sarjan päättää romaani Putkinotko. Kuolleet omenapuut  -novellikokoelmassa moni tarina tarkastelee kirjakauppias Aapeli Muttista, ja myös Juutas Käkriäinen esiintyy novelleissa ensi kertaa. Joel Lehtosen Putkinotko keskittyy Juutas Käkriäiseen ja siitä bloggaan vielä tänä vuonna.

Ensimmäinen novelli on nimeltään Muttisen onni. Muttisen onni on raskaan aherruksen jälkeen viettää ensimmäiset kesäpäivät Saimaan rannalla olevalla tilallaan, johon hän raskaan työvuoden jälkeen voi asettua makaamaan. Muttinen kuvaillaan lihavaksi poikamieheksi, joka on peruspessimisti. Muttinen nauttii kesäpäivän vienoudesta ja Saimaalla soutelusta Lyygia-neidin kanssa. Muttinen ei halua enempää Lyygialta, eikä Lyygiasta, kun hetken tunnelmoinnin, sillä Muttinen tajuaa, että  "autuimmat päivät menevät kuin armas kevätkesän päivä" s.10. Onnenhetket ovat niin harvassa, ettei niitä ole oikeutta antaa toisille.

Herra ja Moukka -novelli kuvailee Aapeli Muttisen ja Juutas Käkriäisen suhteen. Muttinen on hankkinut itselle Saimaan rannalta Putkinotkon tilan, ja reilulla kontrahdilla hän on saanut ahkeraksi luulemansa Juutas Käkriäisen pitämään sitä asuttuna ympäri vuoden. Käkriäisen pitäisi hoitaa Muttisen metsää, peltoja ja puutarhaa, mutta Käkriäinen ei ole ahkera, Juutas yrittää tehdä hallaa omenapuille ja laiminlyö tehtävänsä, lisäksi Käkriäinen polttaa viinaa. Juutas Käkriäinen pettyy, kun ei saa tilaa omakseen, ja vielä enemmän kuin joutuu tekemään kivimuurin Muttisen maan rajoille. Niminovelli Kuolleet omenapuut syventää kuvaa Muttisen ja Käkriäisen suhteesta. Aapeli Muttinen haaveilee suuresta omenatarhasta Putkinotkossa, jossa olisi 600 -700 omenapuuta. Aapeli hellittelee ajatuksella, hän on istuttanut tosin vain 50 taimea, mutta hoivanut niitä rakkaudella, lannoittanut ja kastellut niitä. Vuokralainen Juutas Käkriäisenkään ilkivalta ei ole pystynyt niihin. Aikainen talvi, pakkaset kuitenkin ovat tehneet omenapuut elottomiksi. Paikalliset ovat vihjailleet omenatarhan elinmahdollisuuksista ja suosittaneet perunaa, ja novelli päättyy Muttisen Aapelin hymähdykseen. "Hm, miksi ei tosiaan perunoita? s. 86.

Kansa ajautui sisällissotaan, ja Lehtosen analyysi on minusta oikea. Hän näkee kansainvälisen puna-aatteen saaneen joukot liikkeelle, ja venäläisiltä on saatu aseita. Kapinan alettua osalla valkoisilla on keittänyt yli, ja lopulta Muttisen Aapelikin oli sodassa valkoisten puolella, mutta lähinnä varamiehenä. Sen verran koville otti tapahtumat, että Aapeli viedään Niuvanniemeen hoitoon. Kokoelmaan päättää lakimies Oiva Tommolan käynti morsiamensa kanssa valkoisen vouhottajan Väinö Bongmanin haudalla. Tommola on aiemmin parantaa terveyttään urheilemalla. Novelleissa käsitellään myös taiteilija Lauri Falkin edesottamuksia.

Joel Lehtonen piirtää hyviä karikatyyrejä eikä vältä arkojakaan asioita sisällissodasta.

****
Joel Lehtonen (1881 - 1934) kuuluu Suomen eturivin kirjailijoihin, vaikka ei koskaan ole saanut sitä arvostusta, mutta tuotanto puhuu puolestaan. Putkinotko on blogattu täällä.

Markiisi de Sade: Sodoman 120 päivää, esipuhe

Markiisi de Sade: Sodoman 120 päivää, esipuhe, alkuteos Les 120 journées de Sodome ou l'école du libertinage v. 1782-1785, suomentanut Heikki Kaskimies, Like 2010, sivumäärä 118.

Tämä säädyllinen blogi, olen rajannut kirjan kannesta pois alaosan siveellisistä syistä ja kommentoinnissa käytän mahdollisimman siveellisiä ilmauksia tai en ilmaise mitään, joten bloggauksen voi minusta lukea kuka tahansa (joskin bloggauksessa käytetään sanoja irstailla, raiskaus, huora ja iljettävyys, ei muita).

Taustaa
Romaanin nimi viittaa ajanjaksoon, jossa kirjan irstailijat toteuttavat kaikkia ihmisoikeuksia häpäisevän ja alistavan sessionsa erään päähenkilön linnassa Sveitsissä. Raamatussa puhutaan Sodoman ja Gomorran hävittämisestä, Sodoma ja Gomorra olivat kaupunkeja, joiden asukkaat Jumala hävitti tulisateella. Sodoman miesten käytöksestä on mainittu lyhyesti (1. Mooseksen kirjassa 19 luvussa jakeessa 4).

Sodoman 120 päivää -"romaanin" kirjoitti de Sade ollessaan vankeudessa Bastiljissa ilmeisesti siveellisistä syistä, kirjan käsikirjoitus julkaistiin vasta 1900-luvun alussa, Tämä teos sisältää vasta teoksen johdannon, jonka  iljettävyys ja irstailut ylittävät jo oman käsityskykyni, mutta teoksen pystyy kyllä ilman tunnekuohuja lukemaan, sillä kerronta on kaikessa kauheudessaan yliampuvaa, mutta etovaa.

Johdannon alussa esitellään irstailijat. Pääirstailija on upporikas ja täysin häikäilemätön, moraaliton ja mittasuhteiltaan suuri ja elintavoiltaan hillitön herttua de Blangis. Blangisin veli on heiveröisempi, eikä hänen  nimeään paljasteta, mutta hän toimii  piispana,  (oikeuden) presidentti Curval ja Durcet ovat muut irstailijat. Alistavat murhaajat ovat miehiä ikähaarukassa 45 - 60, ja he ovat saattaneet vaimojaan ja vanhempiaan hautoihin myrkyllä, naineet toistensa tyttäriä. Nelikkoa kuvataan kirjan alkuosassa, niin ikään luetellaan heidän tekemänsä murhat, raiskaukset, erityiset tietyt fyysiset mitat sekä  erityisominaisuudet ja -mieltymykset. Piispa ei ole naimisissa, mutta hän on yhden tyttären isä. Nelikon rikollinen ja alistava toiminta on rajatonta, se kattaa myös oman perheen iästä riippumatta, eikä sukupuolellakaan ole väliä. Omat tyttäret on naitettu toisille irstailijoille, toiminnan jatkamiseksi. Herttuan tytär Julie on naitettu Curvalille, Curvalin tytär Adelaide on  Durcetin vaimo, jne, säästän tämän blogin lukijan enemmältä.

Sodoman 120 päivää on siis ulkomailla aiottujen orgioiden mitta, ja niiden järjestelyt ovat monimutkaisia, ja iljettävyydessä menevät yli oman käsityskykyni, vaikka pääosin irstailut ovat siis itse teoksesta, jota en aio lukea, mutta sessiot on jaettu neljään osaan. Yhteensä paikalle tulee 32 henkilöä, neljän rikollisen lisäksi, muut on pakotettu, useimmat raa'alla tavalla. Lisäksi on neljä irstailujen selittäjää, jotka ovat vanhoja huoria. Tietenkään mikään ei ole vapaaehtoista, joten ihmettelen takakannen tekstiä "murskaava kartoitus hallitsevien luokkien paheista: kuvaus orgioista, jossa lain, hallintopiirien, aateliston ja papiston edustajat ...". Minusta henkilöt ovat keksittyjä, ja tämä on enemmän houretta kuin joku läpileikkaus yleisistä käytöstavoista.

Kirjan aiheen liepeiltä voisin sanoa paljonkin, mutta tyydyn toteamaan, että tätä pläjäystä ei nykykirjatkaan iljettävyydessä ylitä, joskaan tässä ei itse tekoja juurikaan kuvata, vaan ovat siinä osassa, jota toivoakseni ei koskaan käännetä. Sen sijaan tämä nide päättyy papin ja kuolevan vuoropuheluun, jossa en juuri järkeä näe. Jos kuolevalle 'hekuma on  jumala', niin eikö se ole myös niille jotka tässä ovat valittu kidutettaviksi orjiksi. Tämä on teos täynnä nöyryyttämistä ja ihmisarvon kieltämistä ja ateismia.

De Sadelta olen blogannut myös vastenmielisen teoksen Justinen.

Reijo Mäki: Rahan kääntöpiiri

Reijo Mäki: Rahan kääntöpiiri, Otava 1994, Seven-pokkari 2014, sivumäärä 332.

Pokkarin päähenkilö on kolmikymppinen pankkiiri Pauli Vetteenranta, joka toimii Kauppasäästöpankin pankinjohtajana, Vetteenrannan osastolla myydään rahoitusinstrumentteja, tuolloin vielä Reuterin päätteen antamilla tiedoilla markkoina ja valuuttana.

Suomessa eletään vahvan markan aikaa, tai siis todellisuudessa hyvin heikon markan.

Pauli asuu leveästi, ajaa Audilla, ja kotona on aviovaimo Anneli. Avioliitto on rakkaudeton ja lapseton. Komeat kulissitkin ovat ontot, Pauli Vettenrannan yritys Oy Daalia Invest Ab on konkurssikypsä, varoja on 1,5 miljoonaa ja velkoja 5 miljoonaa markkaa. Pauli paneskelee pankissa työskentevää Veera Dimitriosta (os. Moilasta), joka on blondattu 175-senttinen vaihtelunhaluinen vamppi. Pankissa perintäpäällikkönä toimii vanhapoika poikamies Launo Laitakivi, joka on salaisesti ihastunut Veeraan, ja inhoaa Paulia. Launo on hankkinut kalliit salakuuntelulaitteet, jonka avulla kuuntelee Paulin ja Veeran lemmenhetkiä.

Dekkarin käännekohdassa Paulin kotiin lauteille ilmaantuu entinen opiskelukaveri Ruotsista Matti Höök. Höök on vapautunut linnakundi, joka pakottaa Pauli Vettenrannan rahanpesuhommiin. Pauli pyytää rahanpesuun mukaan Veeran, aikomuksena viettää loppuelämä etelässä palmun alla. Paulille tulee paineita, eikä Paulin viisari ei toimi, ja Veera on vapaa etsimään sänkyseuraa muualta. Pauli pitää armeijasta maitojunalla siviliin lähetettyä Höökiä heikkona vastustajana, mutta Ruotsista saapuu Matti Höökin rahanpesun avuksi brutaali rikollinen, joka käyttää nimeä Sony S. Motion. Sony tappaa huvikseen lemmenhetkien jälkeen naisia, ensimmäinen uhri on pizzakuski Johanna Hentunen. Motion tapaa Veeran ravintolassa ja Veeralla on heti uutta sänkyseuraa.

Anneli Vettenranta ilmoittaa Paulille, että jälkikasvua on tulossa. Lukijalle selviää, että myös Annelilla on ollut salarakas Seppo.

Dekkarissa huumoria edustaa työteliäs ja neuroottinen Launo Laitakivi, joka sekavana saa selville rahanpesukuviot, ja kertoo ne omalle psykiatrilleen Rauno Haatajalle, joka pitää Launon lauseita lööperinä tai vainoharhaisen ihmisen harhoina.

Kuinka kaikessa käy?

Pauli on kuitenkin pelimies, mutta Sony on hyvin vaarallinen vastustaja. Mäen juonen kuljetus on tässä teoksessa herkullista ja hauskaa. Epilogissa poliisi pöyhii loput, ja joku tai jotkut saavat dollarit itselleen

Reijo Mäki on minusta parhaimmillaan dekkarissa Rahan kääntöpiiri. Tietenkin näitä heittoja on tässäkin. Eronneen pankinjohtaja Puskalan painajaisena on lasten tekemiset. Vanhin poika jätti ammattikoulun kesken, ja Puskala päivittelee että AMMATTIKOULUN, 17-vuotias poika haluaa mennä sivariin, ja asua kommuunissa, tyttärellä on algerialainen poikaystävä. Nykyään nämä ovat varsin tavanomaisia valintoja. Ammattikoulun keskeyttäminen on ainakin 25% eli keskimäärin joka neljäs keskeyttää. Sivariin menee ainakin 2500 nuorta.

****
Reijo Mäki (s.1958), turkulaistunut kirjailija, jonka juuret ovat Siikaisissa. Mäen kynä on ollut ja on terävä ja sujuva.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:
Reijo Mäen esikoisteos Enkelipölyä ja se on blogattu NÄIN.
Mäellä on myös Roivas-sarja, olen blogannut
Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi:
Tatuoitu taivas, 1996