Raymond Chandler, Pitkät jäähyväiset

Raymond Chandlerin Pitkät jäähyväiset on legendaarinen dekkari, jonka on suomentanut Eero Ahmavaara, luin kuvan teoskappaleen, joka on SaPo-sarjan n:o 17, kannessa lukee muuten WOSY, alkuteos on  The Long Good-bye 1953, tässä SaPo-teoksessa sivuja on 447 ja nimettömiä lukuja 52.

Pitkät jäähyväiset -dekkarin päähenkilö häärii yksityisetsivä Philip Marlowe, jonka elämän asenne on jalostunut sitten Syvän unen, joka on Chandleria vuodelta 1939. Tämä on Syvää unea parempi dekkari, jossa Phillip Marlowe tuntee enemmän sentimentaalisuutta ja kiintymystä "auttamiinsa" ihmisiin, joista ensimmäinen on Terry Lennox, joka on nainut rahaa eli Sylvian monimiljönääri Harlan Potterin nuoremman tyttären. Harlan Potter vaalii vihaisesti yksityisyyttään. Toinen Harlan Potterin rahakasa Linda on naimisissa lääkäri Loringin kanssa. Lisäksi juonen kannalta keskeisiä on bestsellerkirjailija Roger Wade, joka riutuu muussakin kuin luomisen tuskassa ja hänen vaalea viettien vaivaama vaimonsa Eileen. Lennoxilla on "ystävänä" gangsteri Mendy Menendez ja Vegasista Randy Starr. Marlowe auttaa tolpilleen myös juoppohulluuskohtauksista kärsivää kirjailijaa Roger Wadea, jossa lienee hitunen omaa kirjailijan tuskaa.

Pitkät jäähyväiset dekkari on Phillip Marlowen minämuotoista tiivistä kerrontaa, joka on varsin nautittavaa. Kirjan alkukohtauksessa Marlowe törmää Sunset Boulevardilla Rolls Roycella ajavan Terry Lennoxiin, jonka kasvoissa on arpia, kuin plastikkakirurgin jäljiltä. Marlowe auttaa muutaman kerran juovuksissa olevaa Terry Lennoxia, joka on ollut naimisissa miljoönääri Harlan Potterin nuoremman tyttären (tai hänen rahojen kanssa Terry Lennoxin mukaan). Lennox on alamaissa, ja häipyy Las Vegasiin ja pääsee ystäviensä avulla jaloilleen. Terry Lennox menee uudestaan naimisiin ex-vaimonsa Sylvian kanssa. Eräänä yönä Lennox pyytää Marlowea viemään hänet Meksikoon Tijuanaan lentokentälle syystä, että Sylvia on jatkanut pettämistään. Aamulla murhaosasto tulee hakemaan Philip Marlowen kolmannen asteen kuulusteluun, murhatun Sylvia Lennoxin kasvot on möyhennetty pronssisella apinapatsaalla. Koska kyse on miljonäärin tyttärestä, piirisyyttäjä haistaa tässä isoja otsikoita, joita ei tule, koska rahalla voi ostaa myös hiljaisuutta. Marlowe vapautetaan, koska Lennox on löydetty kuolleena ja tunnustuskirje kirjoitettuna, tähän saadaan lisäselvyyttä, kun senor Maioranos tulee sanomaan jäähyväisiään.

Koska kyse on Chandlerin romaanista asetelma muuttuu useasti. Kuka murhasi Sylvian ja miksi? Miksi Lennox on kuollut vai onko hän kuollut? Onko joku lavastanut kuoleman? Kuka Lennox lopulta on?Marlowelle tulee selliin kallis juristi  Sewell Endicott, joka ei paljasta suuren palkkionsa maksajaa, mutta on Potter. Lennoxin sodan aikaisista ystävistä äkkirikastunut ja keltaista nestettä pää täynnä oleva Mendy Menendez tulee ripittämään ja nappikauppiaaksi haukkumaan Marlowea ja käskee olemaan kaivelematta kuolleita, ja kaikki tämä on tapahtunut ensimmäisellä sadalla sivulla. Tämä koetaan liian rehellisen ja kyynisen ja kahvia kittaavan yksityisetsivä Phillip Marlowen silmin. Onko Marlowe kyyninen? Tässä muutama luonnehdinta muiden silmin:  "Olette huvittava, Marlowe. Olette jollakin tapaa lapsellinen". "Taidatte olla hieman liian sentimentaalinen" sekä "Ette ole ainoa mies, jonka ylpeydellä ei ole hintaa". Marlowe, joka on muuten dekkarissa 42-vuotias, vetää puoleensa tarinan henkilöitä magneetin tavoin ja kirjallisuusagentti Howard Spencer pyytää etsimään kirjailija Roger Waden, joka on niin ikään 42-vuotias, ja ollut viisi vuotta naimisissa. Sivujuonessa Marlowe kaivaa Waden katkaisulääkärin kynsistä. Wadella on vaalea vaimo Eileen, jonka Marlowe on huomannut baarissa, Eileenilla orvokinsiniset silmät ja kumma luonne ja avioparilla on vahvat siteet herrasväki Lennoxiin ja Loringeihin. Kirjailija Roger Wade, ei pysty lopettamaan parhaillaan olevaa teostaan, joka olisi jo kolmastoista, hän on menettämässä otteensa, menossa kappaleiksi, inhoaa tekstiään bestselleriydestä huolimatta. Wade pyytää Marlowea asuntoonsa vain olemaan läsnä ja palkkio olisi 1000 dollaria kuussa, jotta saisi romaanin loppuun, alkoholista puhutaan ja alkoholismista, Marlowen mukaan hänelle pitäisi ottaa psykiatri, jos vain löytäisi tervejärkisen. Mitään psykiatria ei tule kuvioihin, mutta tohtori Loring määräilee sekonaalia, ja sekavia ovat kirjailijan ja hänen vaimonsa mielet ja teot, suurin osa tapahtumista selviää ja Syvästä unesta tuttu poliisi Bernie Ohls astuu estradille...


Rahasta
Mendy Menendez toteaa, että "olen paha mies, minä teen rahaa, paljon rahaa. Minulla on talo Bel-Airissa ..Minulla on kaunis platinanvaalea vaimo ja kaksi lasta, jotka käyvät yksityiskoulua idässä"
Harlan Potter tarjoaa luvussa 31/52 maailmankatsomustaan. Samalla kun Potter katsoo Marlowea kuin hyönteistutkija kovakuoriaista, hän kertoo, että demokratia on kaunis ajatus, jos se voitaisiin toteuttaa, valinta on kyllä demokraattista, mutta ehdokkaat elävät lahjoituksilla ja tietävät, että heiltä odotetaan vastapalveluksia, ja rikkaat vaalivat yksityisyyttään, jota kukaan ei saa häiritä. Marlowe epäilee, että tila, jossa Potter haluaa elää, on haavekuva viidenkymmenen vuoden takaa.
Potter kertoo Marlowelle, että "teemme kaikkein heikoimmat pakkaukset, niiden sisällä on enimmäkseen roskaa", syy on siinä, että massatuotanto ei voisi myydä ensi vuonna, jos tuotteet kestäisivät, Potter tylyttää myös muotoilua, että se on "liike-elämän vaatimaa huiputusta".
Lennox on todennut aiemmin: "Harlan Potter on kylmä veikko. Ulkopuolella pelkkää viktorianaikaista arvokkuutta. Sisäpuolelta säälimätön kuin gestapomies. Sylvia on lutka Ukko tietää sen ...kaikella on hintalappu" Lennox itse oli ollut sodan aikana gestapon kynsissä, joten tietää kyllä, mistä puhuu.

Alkoholista, alkoholismista ja juoppohulluuden oireista jokainen lukija voi poimia teräviä havaintoja, kuten kirjalijan luomistuskasta. Wade toteaa, että kirjailijan veto lopussa silloin kun hän etsii inspiraatiota vanhoista tekeleistään, Waden mukaan kustantajat odottavat pitkiä romaaneja, lisäksi Wade tylyttää erästä kriitikkoryhmää, ja toteaa hieman siistittynä, että nokkelat kaverit kirjoittavat kirjallisuusarvosteluja, koska eivät pysty muuhun.

Tämä on dekkari, jossa tapahtuu joitain murhia, loppuosassa kysytään, hyödyttääkö paljastaa, kuka on murhaaja, koska murhattu on jo kuollut, paitsi oikeutta ja totuutta varten, ja dekkarissa myös lukijoiden takia. Lennoxin kohtalo selviää, mutta enemmän dekkari käsittelee kuitenkin seksuaalisuutta, intohimoa, rikkausteemaa ja juoppoutta.

Käännöksestä
Eero Ahmavaaran  käännös on minusta hyvä ja toimiva, tekstissä on jonkin verran nykyään jo vanhahtavia sanoja kuten parkkeerauspaikka, vihkimäsormus ja äänitiivis, äänitiivis on tosin lyhyempi sana kuin äänieristetty.  Ladontavirheitä on muitakin kuin kannen WOSY. Tämä blogi monine kirjoitusvirheineen pitää tätä inhimillisenä.

Ahmavaaran väläyksistä voi mainita esimerkiksi termin "pari virtaviivaista puolineitsyttä" muutenkin teksti on varsin "hauskaa" esimerkiksi vaatteista todetaan, että "ei välitä vähääkään mitä pitää yllään kunhan se on minkkiä".
Marlow puhuu monesti palkkioksi saamastaan Madisoninkuvasta, joka on  5000$:n seteli, sellainen seteli on USA:ssa, setelissä on presidentti James Madisonin kuva.

Pitkät jäähyväiset on täyden kympin dekkari, jonka sain kirppikseltä euron hintaan.

***
Raymond Chandler (1888-1959) kirjoitti seitsemän romaania, joista tämä on toiseksi viimeinen, kahdeksas Marlowe palaa kaupunkiin jäi kesken. Chandlerin kirjoitukset olivat kyynisiä "rikos ei ole sairaus, se on oire, poliisit ovat kuin lääkäri, joka antaa aspiriinia aivokasvaimeen paitsi, että poliisi antaisi siihen mieluummin patukkaar", dekkari Pikku sisko on myös hyvin kyyninen.

Chandlerin vanhemmat olivat irlantilaisia, hän syntyi Amerikassa, kasvoi äidin ja siskosten kanssa Englannissa, soti Kanadan armeijassa, meni naimisiin ystävänsä (eronneen) vaimon kanssa, joka oli 18-vuotta häntä vanhempi ja hän oli naimisissa yli 30 vuotta ennen leskeytymistään. Ennen romaanien kirjoittamista hän oli reportteri ja sekalaisissa ammateissa ja kirjoitteli runoja. Hän tunsi myös aineen nimeltä alkoholi.

Kovaksi keitetyn dekkarin isänä Raymond Chandleriä käsiteltiin YLE TV1:n ohjelmassa 10 kirjaa rikoksesta 19.7.2013 trion Harakka, Kortelainen ja vieraan Kari Häkämiehen voimin. Käsittelyssä oli Chandlerin teokset yleensä, vaikka eniten teoksessa Pitkät jäähyväiset.
Marlowea kuvataan poikamieheksi, joka ei koskaan pääse isoihin rahoihin käsiksi. Marlowe on Harakan kuvauksen mukaan köyhä ja askeettinen. Kortelainen kiinnittää huomiota valvottuihin öihin ja Häkämies siihen, että hän tappelee ja saa kolhuja. Esittelyssä painotetaan, että tärkeämpää kuin "kuka teki rikoksen?" että miksi se tehtiin. Pitkät jäähyväiset -romaanissa esittelyn mukaan nostetaan esiin teollisuuden tapa tehdä tuotteita, joiden laatu on heikko, jotta tulee kauppoja.
Chandlerin romaanien tietty juonettomuus nostetaan esiin.
***
Luultavasti blogimaailman suurin Raymond Chandlerin asiantuntija on Kyösti Salovaara, jonka blogiin Deadline Torstaina kannattaa tutustua.

John Grisham: Vetoomus

John Grisham: Vetoomus, Wsoy , 2008, alkuteos The Appeal 2008,  suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, sivumäärä 400. Teoksessa on kolme osaa: Tuomio, Kampanja ja Mielipide.

John Grishamin Vetoomus on sujuvasti kirjoitettu fiktiivinen romaani, mutta aiheeltaan se on ajankohtainen, ja teoksessa esitetään paljon juridisten kysymysten vastakkainasetteluja ja "juridisia" kikkoja sekä eliitin elämäntapaa. Teos ei ole välttämättä vain viihdyttävä vaan myös kiihdyttävä, sillä - varo juonipaljastuksia - se ei välttämättä pääty hyvin. Tietysti lopputulos on hyvä tai huono, miltä kannalta sitä katsotaan  ja kuka katsoo.

Juoni (sisältää paljon juonipaljastuksia)
Hyönteismyrkkyjä Bowmoressa valmistanut kemikaalitehdas Krane Chemical on oikeuden mukaan syyllinen kuuteen syytekohtaan: tehdas on aiheuttanut maaperän pilaantumisen, joka on aiheuttanut kantajan Jeannette Bakerin kuusivuotiaan pojan Chadin syöpäkuoleman ja myös aviomiehen Peterin syöpäkuoleman. Yritys joutuu oikeuden päätöksen mukaan maksamaan kantajalle 41 miljoonaa dollaria erilaisia korvauksia. Ilo voisi olla ylimmillään, mutta rahat ovat tilillä vasta kun päätös on lainvoimainen eli vetoomustuomioistuimen käsittelyn jälkeen. Teoksessa ilmenee, että yrityksen karsinogeenisten aineiden kaataminen maahan on ollut tahallista toimintaa, ja lähiseudun asuntovaunuslummissa Bowmoressa kuolemat ja sairastapaukset ovat toistuvia, sairastuvuus ja kuolleisuus on korkeaa. Alueen kaivovettä ei voi lainkaan käyttää ja asukkaille tuodaan vettä tankkiautoilla. Bakerin kanteen jälkeen on tulossa satoja kanteita lisää. Bakeria on puolustanut omalla riskillään ja omalla omaisuudellaan lakimiespariskunta ja kirjan päähenkilöt  Wes ja Mary Grace Payton, jotka ovat myyneet luksuskotinsa ja he asuvat vuokraslummissa lastensa Lizan ja Mackin kanssa ja laskevat pennosiaan.
Hierarkian ylimmällä tasolla on Kranen yhtiön suuromistaja Carl Trudeau, jolla on miljardiomaisuus, 28 miljoonaa maksanut edustuskämppä, kolmas edustusvaimo Brianna, jonka kanssa oli 6 miljoonan hulppeat häät. Trudeau pitää näpeissään miljardeja, ja miljoonia hän käyttää miljardiensa turvaksi. Carl Trudeau (61v) on peluri, hän ei halua koskaan hävitä eikä sopia riitoja, hän haluaa vain voittaa ja nousta Forbesin rikkaiden listalla yhä korkeammalle sijalle. Hänen kustannukset pelkästään alioikeudessa olivat yli 10 miljoonaa dollaria, ja lisää kuluu vetoomustuomioistuimessa. Politikkokaveri ehdottaa Trudeaulle 8 miljoonan vaalikonsultin käyttämistä. Osavaltiossa vetoomukset ovat päättyneet yleensä 5-4 kantajan hyväksi, tarvitaan vain yhden tuomarin kokoonpanon muutos, jolloin vastaaja voittaa. Koska on tuomarit valitaan osavaltiossa vaaleilla, se on mahdollista. Konsultti valitsee ehdokkaan Ron Fiskin, ja myy ehdokkuuden tälle, ja vastaehdokasta yhdeksän vuotta tuomarina ollutta Sheila McCarthyä on tarkasteltu luupilla, ja hänet leimataan rikollisia suosivaksi liberaaliksi naisfeministiksi. Konsultti valitsee vielä "pelle-ehdokkaan", joka panettelee McCarthya. Myöhemmin "liberaalin" kimppuun hyökätään tunteellisten tv-mainosten avulla. Ron Fiskin vaalibudjetti on miljoonia, mutta hänen vuosipalkka tulee virassa olemaan vain 110 000 $. Fiskiin, jolla ei ole mitään kokemusta, isketään kunnon konservatiivileimat avioliitosta, kuolemanrangaistuksesta, aseista, abortista, adoptiosta ja ryhmäkanteista.
Vetoomus -teoksessa on monta samaa elementtiä kuin tv-sarja Good Wifen ensimmäisissä tuotantokausissa (seurasin sarjaa sen alkuvaiheissa). Siinä ainakin syyttäjä valittiin vaaleilla, ja siinä poreili jatkuva jännite vaalikampanjan ja julkisuuden välillä. Grishamin teoksessa naistuomari McCarthy esitetään  itse asiassa päteväksi asiakeskeiseksi, kompromissihaluiseksi ja "keskustassa" olevaksi tuomariksi, mutta liike-elämän lait ovat teoksessa liian kovat. Liberaalin leima tuo vähemmistön äänistä. Konsultin hyvä neuvo on, että jos ehdokas ei itse halua heittää lokaa, muut voivat, ja on parempikin, että alataso toimii loan heittäjinä.

Grishamin kuvaus lobbaamisesta, ostamisesta, myymisestä ja vaalikampanjasta on mahtava, mutta masentava.

Kontrastit

Teoksessa on voimakkaat kontrastit. Päähenkilöitä on ainakin kolmessa kerroksessa. Alimmalla tasolla on bowmorelaiset, joihin Jeannette Baker kuuluu, he asuvat Missisippin perukoilla kurjassa asuntovaunuslummissa, maaperä on pilattu, sairastavuus ja kuolleisuus ovat korkeita. Tehdaskin on lähtenyt, heillä ei ole mitään sijaa, he ovat vain isossa pelissä vain nappuloita, jotka sen loppuessa jäävät lojumaan tantereelle. Paytonit ovat pelin riistaa. Miljardööri käy kimppuun, tässä ei ole kyse "liikeasioista", vaan kaikki on henkilökohtaista. Krane Chemicalin Trudeaun taktiikka on varsin yksinkertainen, niistetään vastustajat kuiviksi, selvitetään elinolosuhteet, perheenjäsenten tiedot, koulutukset, työpaikat, lainat, ja sitten saarretaan. Pankkeja ja velkojia painostetaan, yrityksiä ostetaan, jotta lainat voidaan irtisanoa, toimeksiantoja peukaloidaan, estetään sopimiset. Pahinta tai parasta riippuen kumpaan puoleen tuntee sympatiaa on vaaleihin vaikuttaminen. Laillista toimintaa kaiken kaikkiaan. Vaikka vaalilahjoituksilla on kattonsa, vaalikonsultti pystyy kanavoimaan pikkusummia eri järjestöiltä ja yrityksiltä niin paljon, että kokonaiskuva on täysin sumennettu. Ei Fiskillä eikä "pelle-ehdokkaalla" ole aavistustakaan, kuka heitä rahoittaa ja miksi.

Köyhät kuihtuvat, menettävät kaiken. Ökyrikkaat vaurastuvat. Rikastuminen tapahtuu myös pörssissä. Krane Chemicalin kurssin arvo oli ennen ensimmäistä tuomiota 52,5$, josta se laski aina 12 $:iin asti, mutta Trudeau itse ostaa osaketta välikäsien kautta, ja vetoomustuomion jälkeen kurssi olikin jo 38,50$. Tässä pelissä joku joko menettää tai voittaa miljardeja.

Vetoomus -teoksessa on hyvin pitkälti Tähtien sodan asetelma Imperiumi vastaan kapinalliset, jotka ovat resuinen ja velkainen lauma idealistisia ihmisiä, kaikkein alimmat "alderaanilaiset" ovat maaperänmyrkkyjen kyllästämiä poloisia. Grisham kiistää loppusanoissaan kaikki siteet todelliseen maailmaan "kaikki henkilöt ovat puhtaasti mielikuvituksen tuotetta", mutta vihjaa, että "kirjassa on myös paljon totta"

Yhdysvaltain vetoomustuomioistuimet eli osavaltioiden korkeimmat oikeudet lienevät suomalaisten hovioikeuden kaltaisia elimiä. Liittovaltiolla on vastaava Korkein oikeus, mutta Vetoomusoikeus on käytännössä ylin oikeusaste harvoja poikkeustapauksia lukuunottamatta. Kirjassa puhutaan paljon ryhmäkanteista. Ryhmäkanteita ja kaiken näköisistä hoitovirheistä valittamista myös paljon kritisoidaan, kritiikille on helppo löytää kaikupohjaa äänestäjissä. Amerikassa asiasta kuin asiasta voidaan haastaa oikeuteen lääkäreitä, hoitajia, välinevalmistajia, ja vaaditaan mittavia korvauksia. Luultavasti näissä oikeudenkäynneissä pitää syy-yhteyden olla varsin vahva ja toteen näytetty.

Tuomariäänestyksen 5-4 tulosta myös ihmettelin kovastikin, minusta Suomessa on paljon enemmän tuomareita kuin yhteen juttuun tarvitaan, ja kulloiseenkin juttuun valitaan tuomarit, eli jos on viisi tuomaria, ei voi ennalta tietää, että ketkä viisi tuomaria ovat remmissä. Tässä esitellään vain yhdeksän tuomaria, jotka aina istuvat. Kerran tosin puhutaan jääviydestä, mutta Krane Chemical ei suoraan ole rahoittanut Fiskiä.

Ihmettelin, miksi asianajajaduo ajoi yksin juttua ilman mitään kunnon rahoitusta tai vakuutusta. Amerikassa kaikki on tuotteistettu ja hinnoiteltu - myös riskit.

****
John Grisham on 1955 syntynyt amerikkalainen kirjailija, joka on toiminut lakimiehenä. Olen katsonut hänen Firma teoksestaan tehdyn filmin, joka oli sangen jännittävä. Grishamin kirjoja on myyty yli 250 miljoonaan kappaletta. Kirjan olen saanut lahjaksi, ja ajattelin, että on aika lukea se. Oli viihdyttävä tai siis kiihdyttävä.

***
Teemasta tulee väkisin mieleen vuonna 1983 John Landisin ohjaama loistava elokuva 

Vaihtokaupat.  Vaihtokaupoissa pörssivelhoveljekset Duket päättävät lyödä vetoa yhdestä dollarista selviytyykö kadun kasvatti Billy Ray Valentine (Eddie Murphy) pörssiyhtiön johtamisesta. Pörssissä käydään kauppaa raaka-aineilla esim. kahvilla, sianlihalla ja appelsiinimehulla. Veljekset Duke valitsevat vaihtopariksi toimitusjohtajansa aristokraattisesti käyttäytyvän Louis Winthorpen (Dan Aykroyd). Valentine nostetaan kadulta ja annetaan Louisin asunto, hovimestari, työ ja muut edut. Louis Winthorpe lavastetaan rikolliseksi muutaman kerran, ja hänen kaikki luottokortit, pankkitilit, asunto, auto koko elämänpiiri suljetaan ja potkaistaan kylmästi kadulle rikollisten joukkoon.

Duke&Duke -veljekset (Don Ameche ja Ralph Bellamy) ovat aivan yhtä ylimielisiä ja kaikkivoipia kuin Vetoomuksen Trudeau. He riistävät palkollisensa aseman, kunnian ja rahat. Lisäksi he hankkivat laittomasti tietoa appelsiinisadosta, kuten Trudeau toimii väärin peukaloidessaan yrityksensä tilejä ja käyttäessään bulvaaneja.

Filmi on komedia, mutta sisältää paljon ironiaa koko pörssijärjestelmää kohtaan. Juonessa olennaisena osana on  Jamie Lee Curtisin esittämä maksullinen nainen, joka ottaa Louisin siipiensä suojaan. He päättävät hankkia satoraportin, ja vaihtaa sen, ja lopun kaoottisessa pörssikohtauksessa he tienaavat miljoonia, ja Duket menettävät 368 miljonaan dollaria ja ovat puilla paljailla (saavat myöhemmin rahaa Murphyn elokuvassa Prinssille morsian, kun Prinssi heittää isänsä lähettämän rahatukon ja se osuu veljesten kerjuukuppiin).

Vaihtokauppojen alkukohtaus on mitä loistelian. Siinä tarjoillaan juuri kahvia ja appelsiinimehua, mikä myöhemmin on pörssin vaihtokauppojen kohteena ja aivan alkukuvassa näkyy sian ruho lihakauppiaan käsittelyssä. Junakohtaus, missä satoraportti vaihdetaan, on myös varsin huvittava.

Harlan Coben: Lupaus

Harlan Coben: Lupaus, wsoy, suomentanut Jukka Jääskeläinen, 2008, kirjassa on 457 sivua. Alkuteos Promise Me, 2006.

Lupaus on dekkarimainen kertomus nuoren newyorkilaisen Aimee Bielin (18 v) katoamisesta, varsinkin lopussa meno kiihtyy eikä ruumiiltakaan vältytä. Viimeisessä luvussa (n:o 57) totuus katoamisesta paljastuu. Tarina on varsin jännittävä ja loppuratkaisu on varsin yllättävä.

Päähenkilö on Aimeeta etsivä "kolkyt ja risat sinkku" Myron Bolitar, Harvardin käynyt lakimies, koripalloilija, joka varattiin NBA:han Boston Celticsiin ja jonka ura katkesi 21-vuotiaana polvivammaan. Nykyisin Myron toimii pelaajien, kirjailijoiden ja näyttelijöiden edustajana ja agenttina. Myronilla on ollut pitkä suhde kirjailija Jessica Culverin kanssa, joka on menossa naimisiin toisen miehen kanssa. Bolitar on alkanut seurustella kahden lapsen äidin Ali Wilderin kanssa, joka on WTC-leski. Myronin läheisiä on kuollut rattijuopumuksen seurauksena. Sen vuoksi hänen tekee lupauksen Clairin ja Ericin tyttärelle Aimeelle ja Alin tyttärelle Erinille, että hänelle voi soittaa, jos kyytiä tarvitsee. Tämä lupaus on tapahtumasarjan laukaisin. Heppoisin perustein annettu lupaus pitää täyttää varsin pian, kun Aimee kinuaa kyytiä aamuyöllä. Bolitar kyydittää Aimeen lähiöön, jonne Aimeen jäljet sitten katoavat ...

Myron Bolitar etsii Aimeeta, mutta myös poliisi etsii Aimeeta, ja pidättää Myronin, puhelutiedoista näkyy Aimeen soitto Myronille. Myös Aimeen vanhemmat soimaavat juoppokuskina toiminutta perhetuttuaan. Myron Bolitarin vapauduttua hänen peräänsä tulee kaksi torpedoa. Aimeen katoaminen on kopio Katie Rochesterin katoamistapauksesta. Saman koulun tyttö soittaa kotiin ja käy tietyllä pankkiautomaatilla, ja katoaa. Katien isä Dominic Rochester, narsistinen vaimon hakkaaja ja perheenisä, on palkannut sadistiset torpedot perään. Bolitarin ystävä multimiljonääri Windsor Horne Lockwood III on täysin yliampuva henkilöhahmo ja osin sadistinenkin, mutta hauskasti toteutettu vaikka aika erikoinen, jo nimeen liittyy paljon ironiaa. Win, joka on myös väkivallan ammattilainen, tulee apuun haastavaan kohtaamiseen, joka ylittää myös Bolitarin mukavuusalueen. Kirja ei ole hykerryttävän hauska vaan sisältää suhteellisen ronskia huumoria. Seuraava täysin viattoman tuntuinen keskustelu lääkärin kanssa on seurausta traagisesta taistelusta elämästä ja kuolemasta, missä toinen torpedoista on purrut isot haavat Myronin jalkaan ja Win on ampunut itsepuolustukseksi molemmat torpedot.
-Kävikö hai kimppuusi
-Koira, Myron valehteli
-Se pitäisi lopettaa
Win osallistui keskusteluun 
-On jo lopetettu

Myronilla on Winin lisäksi varsin erikoisia kavereita, on entisiä nais-showpainijoita, on entinen Mossadin naisagentti, puhelinyhtiöstä löytyy teletunnistetietojen kaivaja. Myron Bolitar on ollut räväkkä nuoruudessa, kuten hänen työkaverinsa kommentti missiosta kertoo "Lupasit olla tarttumatta niihin". Myron kuitenkin seuraa jälkiä, ja pian alkaa polttaa, kun myös muidenkin teinien isät ovat samalla asialla, syntyy poreileva soppa, jossa sattumat eivät ole mitenkään päälleliimattuja. Enemmän itse lupaus Aimeelle on koko kirjan hatarin ja epäuskottavin kohta.
Hataruutta edustavat myös vakavat teemat: opettajien ja opiskelijoiden suhteet, abortti, nuorten ja vanhempien suhde, ja nuorten aineiden myynti . Näistä olisi saanut enemmänkin irti, mutta nyt niillä vain kutkutetaan lukijan mielen kärhiä ja ne on ympätty mukaan syventämään tarinaa, mutta minusta ne enemmän murentavat teoksen hurttihuumorista pohjaa.

Vauhdikas kesädekkari, jonka ote on piristävä. Minusta vakavien aiheiden yhdistäminen yliampuvaan menoon ei kuitenkaan toimi, sillä haetaan ikäänkuin hienompaa leimaa.

Kirjassa tuodaan esiin koulutuksellista epätasa-arvoa, joka rapakon takana syö opettajien ja koulun arvostusta, ja keventää vanhempien kukkaroa ja takaa rikkaan vesalle otollisen oksan yhteisön tulonjaossa.

Yliopistohaustakin on mielenkiintoisia huomioita. Vanhempien lahjoitukset, ystävien suosituskirjeet avaavat halutun opinahjon ovet, joka takoo vesasta voittajan. Vanhemmat palkkaavat toiset kirjoittamaan esseet jälkikasvunsa puolesta sekä koulussa että hakutilanteissa. Tämän takia vastustan lukukausimaksuja Suomessa eli perusoikeuksia ei ole syytä muuttaa. Ulkomaisten opiskelijoiden kanssa voidaan menetellä vastavuoroisesti, jos suomalaisilla on vieraassa maassa ilmainen opiskelu, vastavuoroisuutta on minusta kohtuullista noudattaa sen maan kansalaisiin. Vastustan myös kaikkia vanhempien tai työnantajien suosituksia yliopistojen hakuvaiheessa. Vanhanmallinen pääsykoe ja lähtöpisteet todistuksista ovat paljon parempi resepti valinnalle. Minusta myöskään opiskelupaikkaa ei saisi ostaa missään muodossa - ei suoraan eikä välillisesti.

Lainauksia luvusta 10 sivulta 83.
Myron on kirjoittanut Eileenistä suosituskirjeen yliopistoon pelikaverilleen, ja Eileen on saanut opiskelupaikan ennen vapaaehtoista katoamistaan. Yliopiston hyväksymiskirjeet "ratkaisivat, miten onnellisia ja menestyksekkäitö heidän jälkeläisistään tulisi lopuksi ikäänsä"
Monet pääsevät samaan opin ahjoon, kun isänsä varsinkin jos "hän lahjoitti sinne neljännesmiljoonan"
-Olisi pitänyt arvata, hänellä oli kaameat paperit. 
-Vanhemmat kuulemma palkkasivat jonkun kirjoittamaan esseet hänen puolestaan
Tässäkö pian ollaan meilläkin, ei kovinkaan herkullinen kattaus, rahalla voi ostaa opiskelupaikan. Siksikö Amerikassa ei koulutusta arvosteta?
Iso-Jack eräs kirjan hahmoista raivaa poikansa tieltä tämän tyttöystävän, ja pitää hyppysissään koulun opettajia. Koulun, jonka resursseja on leikattu, ja joka on kuin päivähoitopaikka, ja jossa opiskelijat eivät mukaudu kuriin, koska opettajat ovat alipalkattuja, aliarvostettuja, ja täysin riippuvaisia vanhempien maksamista koulumaksuista ja lahjoituksista.

Se tapahtuuko todella koulussa se kaikki, mitä tässä väitetään, en haluaisi uskoa, enkä usko (ainakaan yhdessä lukiossa).

***

Oiva tilaisuus osallistua omaan 13-haasteeseen tosin ulkopuolisena.

Bloggauksessahan  pitäisi olla sanat: Tarttua, ikäänkuin, päälleliimattu, mielenkiintoinen, herkullinen, hykerryttävä, haastava, kirja, juoni, henkilöhahmo, lukeminen, mukavuusalue, kutkuttava (tai kutkuttaa) perusmuodossa tai taivuttettuna, ja ne pitäisi tästä bloggauksesta löytyä

William Shakespeare: Kuningas Lear

William Shakespeare: Kuningas Lear, suomennos Paavo Cajander, vuosi 1883, alkuperäinen näytelmä on vuodelta 1605 (noin), perustunee vanhaan taruun. Luin teoksen sekä Gutenbergistä että Elisa-kirjasta.

Loistava teos, joka on viisi näytöksinen "traaginen tragedia", jossa suurimman osan henkilöistä viikatemies ja tuoni korjavat. Henkilöluettelosta puuttuu sekä Elisasta ja Gutenbergista englantilaisessa alkuteoksessa mainittu  "Earl of Gloucester" - henkilö eli  Cajanderin suomennoksessa Gloster, joka on Edgarin isä, Glosterilla on lisäksi petollinen äpärä-poika Edmund, joka juonittelee sekä isäänsä ja veljeään että koko valtakuntaa vastaan. Vaikka Shakespearen Kuningas Lear -näytelmä oli erittäin hyvä ja selkeä, sen alku on hieman raskas ja epäselvä, luin ensimmäisen kohtauksen kolmesti ja ensimmäisen näytöksenkin kahdesti.

Juoni lyhykäisyydessään
Britannian kuningas Learilla on kolme tytärtä Regan, Goneril ja Cordelia. Hän luopuu vallasta ja jakaa "valtakuntansa" tytärtensä kesken Kentin kreivin vastustuksesta huolimatta, jonka Lear karkoittaa. Koska nuorin tytär Cordelia ei isosiskojensa tapaan sorru mairitteluun eikä isänrakkauden ylisanoihin, hän jää ilman perintöosaansa, ja Ranskan kuningas ottaa hänet ilman myötäjäisiä ja vie Ranskaan.

Goneril, joka  on naimisissa Albanian herttuan kanssa, yleenkatsoo vierailemaan tullutta isäänsä ja potkaisee hänet linnastaan ja varoittaa kirjeitse sisartaan Regania, joka on naimisissa Cornwallin herttuan kanssa. Isä joutuu Reganin luona toistamiseen epäsuosioon. Sisaret valittavat sadan miehen saattueen olevan irstaita juhlijoita, ja kehoittavat vähentämään joukkoja. Vaikka pyyntö on asiallinen, se lienee petollinen, sillä kaikki omaisuus on ollut isän kuningas Learin, ja saattojoukko on ollut tuolloin levottomina aikoina tapana. Lear päätyy nummelle harhailemaan rajuilmassa, missä huudetaan näytelmän väkevimmät vuorosanat.

Toisaalla Glosterin äpäräpoika Edmund juonittelee velipuolensa Edgarin epäsuosioon ja pakosalle. Lear ajautuu myrskyssä nummelle mökkiin, missä tapaa Tom-hulluksi naamioituneen Edgarin. Kent on valepuvussa mukana Learin apuna. Edmund juonittelee isänsä siis Glosterin epäsuosioon, ja Glosterilta puhkotaan silmät. Pian Edgar toimii vielä isänsä oppaana.

Edmundin juonet johtavat Ranskan kuninkaan maihinnousuun, lisäksi Regan ja Goneril ovat rakastuneita Edmundiin ja haluavat molemmat tämän kanssa naimisiin, Regan tosin on tuore leski, ja pian on Albanian kreivikin, kun siskokset tekevät selvää toisistaan ja itsestään, Edmundin määräyksestä Cordelia ja Lear on vangittu ja Cordelia on hirtetty. Lear ei kestä tätä. Edmundinkin kuolon hyhmä henkäisee pois Edgarin kanssa käydyn välienselvittelyn jälkeen.

Lopulta tantereella poistuu surumarssin soidessa Kentin herttua, ja Edgar, he tosin elävinä ja elävän Albanian herttuan sanoin
Tät' ajan synkkää valtaa täytyy kuulla;
Tunteella nyt on käskemist', ei muulla.
Pahinta vanhus kärs'; me nuoret emme;
Niin kauan elä, moista nähdäksemme.

Luin tätä näytelmää jokunen vuosi sitten kirjastossa. Ihmettelin, mitä siinä tapahtuu. Näytelmien lukemisessa on minusta kahdesta ominaisuudesta hyötyä: asenteesta ja kokemuksesta. Pitää olla asenne kuvitella mielessä tapahtumat, ja selvittää itselleen tarina pelkkien vuorosanojen avulla. Kokemuksesta on hyötyä olen lukenut Shakespearelta Romeon ja Julian, Hamletin ja Julius Caesarin sekä Tsehovin Lokin joka kerta se on "helpompaa".

Vaikein Learin vuorosanarypäs on minusta seuraava, missä Albanian herttua neljännessä näytöksessä toruu vaimoaan, itsekästä ja isälleen ilkeää Gonerilia.

ALBANIAN HERTTUA:
                               Goneril,
Et tolmaa ansaitse, jot' ilman tupru
Puhaltaa silmiis! — Sisuasi kammon:
Olento, joka syntyns' ylenkatsoo,
Ei itsellensä vankkaa pohjaa saa;
Se oksa, joka emäpuunsa nesteest'
Eroittuu pois, se väkisinkin kuivuu
Ja joutuu surman välikappaleeksi.

Tupru tarkoittaa minusta tuprahdusta, mutta tolma -sanaa en tunne, vuorosanojen loppuosassa puhutaan Gonerilista (ei siis äpärä-Edmundista, jonka kanssa ihastuneesti Goneril edellisessä kohtauksessa leperteli), mikä selviää alkutekstin ilmauksista she, her ja herself 

Alb.
                                O Goneril,

You are not worth the dust which the rude wind
Blows in your face! I fear your disposition.
That nature which contemns it origin
Cannot be bordered certain in itself.
She that herself will sliver and disbranch
From her material sap, perforce must wither
And come to deadly use.

Albanian herttua kyllä kuittaa vaimolleen vielä tämänkin varsin selkokielisen viestin
Kuvaas piru katso! Ei tekokaunis häijyys paholaista niin julmaks tee kuin naista.

Joku voi pitää Matti Rossin myöhempää suomennosta ehkä selkeämpänä, mutta minusta tässä Cajanderin suomennosta on runollista tenhoa. Shakespeare ei karta äpäristä ja portoista puhumista.
Glosterin sanoin "Hauska huvi oli häntä tehdä ja äpäräpoika on kuin onkin lapseksi omistettava", ja Edmundin sanoin  yhtä jalo muoto kuin siivon rouvan vesoilla? Miks meihin äpärän tahra? äpärän ja hyljyn? Me jotka luonnon hurjan salanautteiss' enemmän väkeä ja tulta saamme ... Glosterin tämä virhe (tunnustaa Edmund pojakseen) maksoi paljon ja silmät, kuin myös Learin vallanjako ja sitä parutaan nummella. Gonerilkin toteaa Learin vallanjaosta "Hupsu ukko, kun yhä tahtoo valtaa käyttää, jonka jo antoi pois ... sille täytyy käyttää kuritusta". Narrikin toteaa "jok' antaa leivän pois kädestään, saa nuoleskella kynsiään". Lear vielä koittaa Reganille selittää  "kiitollisuus ja kunnioitus vaatii, et puoltavaltakuntaa unhotanna, jonk' annoin sulle". Ei ehkä unohtanut, mutta Lear ohjautuu nummelle, jossa kysyy toiselta päähän potkitulta eli Edgarilta Annoitko sa kaikki tyttärilles ja noinko olet köyhtynyt? Edgarin ahdinko johtuu äpäräveljestä, mutta Edgarin toimissa on jotain huumoriakin, kun hän kovasti eläytyy nummella Tom -hahmoonsa.

Loistava tumma tragedia.

***

Elisakirjan kansi ylempänä, yläkuva on Jokken piirtämä ei Elisan, jolla hieman samantyyppinen kansi, mutta parempi. Kirja on myös ilmaisena Elisa-kirjassa, se on sama Paavo Cajanderin suomennos, joka on myös Gutenbergissä.

Minulla oli lukemista varten Elisalta OSTETTU Huawei 7 tabletti ja oma itse maksama Elisan liittymä. Kirjan ostaminen (ostetaan, hinta on 0 euroa) onnistui helposti, mutta tabletilla salasanojen syöttäminen on hankalaa. Itse lukeminen ja sivun vaihto onnistuu pyyhkäisemällä. Sivuja on vähemmän kuin Gutenbergissä yhteensä 61 (arviolta Gutenbergissä on tuplaten), johtuen, että vuorosanat on rivitetty eri tavalla, jolla voi olla merkitystä mahdollisten loppusointujen ja riimien tunnistamiseen. Tablettini oli niin pieni, että 1 Elisakirjan sivu vaatii kolme pyyhkäisyä eli yksi ruudullinen oli kolmasosasivua. Lukeminen sujui kaikin puolin hyvin. Kirja on Elisan hyllyllä, joka aukeaa työpöytäni ikonista.
***
Ja vielä

Kentin kreivi vastaa Oswaldille "sinä hävytön jalkapallon potkija" ja katsoin alkutekstiä, siellä todella luki  "football".

Alexandre Dumas: Musta tulppaani

Alexandre Dumas: Musta tulppaani, wsoy, Punainen sulka-sarja n:o 31, toinen painos 1970, suomentanut Hertta Tirranen, alkuteos La Tulipa Noire. Ilmestynyt suomeksi jo 1912-1913 kaksiosaisena. Alexandre Dumas eli ja kirjoitti vuosina 1802-1870, tämän teoksen luultavasti vuonna 1850. Olen lukenut tämän noin kymmenvuotiaana, ja pidin kirjasta kovin. Tämä on kirjaston poistokirja ja uudelleen luin sen 262 tarunhohtoista sivua. Aikuisena tämä saattoi olla vielä parempi lukukokemus, pidin tästä enemmän kuin Kolmesta muskettisoturista.

Tarina alkaa Haagissa 20.8.1672, jolloin tasavallan päämies Jan de Wittin vallan päivät alkaa olla menneisyyttä. Samaan ajanjaksoon linkittyy historiassa Ludvig XIV hyökkäys Hollantiin Englannin tuella, ja Englannissa parlamentarismin tuleminen ja katolisuuden vastustus, jonka seurauksena Vilhelm Oranialainen III hallitsi Hollantia ja Englantia William III nimisenä 1689 Mainion vallankumouksen jälkeen. Jan yrittää saada vankilasta elävänä veljeään Corneliusta roskaväen pakkautuessa vankilan portille, ja valmiina lynkkaamaan rikollisena pitämänsä Corneliuksen, joka on kidutuksen jälkeen heikossa kunnossa. Vanginvartija Gryphuksen lukutaidoton mutta herttainen tytär Rosa avittaa veljekset pakoon, mutta kansan raivo on liian suuri, tuoni kohtaa veljet ja veljesten ruumiit laitetaan riippumaan vielä hirsipuuhun. Rosa toimittaa Corneliuksen de Wittin kummilapselle -niin ikään Corneliukselle -viestin Raamatun lehdellä, että hänen haltuunsa annetut asiakirjat pitää hävittää lukematta.

Kummilapsi Cornelius Van Baerle on tarinan päähenkilö. Hän on upporikas poikamies, jonka isä on kartuttanut monen sadan tuhannen florintin omaisuuden Intian kaupoillaan. Cornelius Van Baerle on alkanut ajankulukseen tutkia kasveja ja tehnyt kuvitetun väitöskirjan, jonka jälkeen varakas 28-vuotias tohtori aloittaa tulppaanin viljelyn. Cornelius Van Baerle yrittää myös kehittää mustaa tulppaania, jota on turhaan yritetty kehittää, ja ensimmäinen, joka aikaansaa täysin mustan tulppaanin saa palkinnon.  Cornelius Van Baerle on onnistunut puuhassaan ja hänellä on mustan tulppaanin sipuli.

Tulppaanin viljely on ollut tuolloin kallis ja vaativa harrastus. Tulppaanien pitää kasvaa oikeassa lämpötilassa, ja saada vain aamu ja ilta-aurinkoa, ja kasvu edellyttää jonkin verran varjostusta, ja tarkkaa lämpötilaa ja tulppaani pitää suojata kylmältä tuulelta. Cornelius Van Baerle rakentaa kasvatusta erillisiä rakennuksia esimerkiksi sisätiloja sipulien säilytykseen ja kasvatukseen. Hänen rakennuksensa varjostaa naapurin niin ikään tulppaanin viljelijän Isaac Boxtellin viljelmiä. Boxtel on paha ja ilkeä ihminen. Boxtellin kateus aikaansaa kaukoputkella kyttäyksen. Boxtel yrittää tuhota naapurinsa sipuleita ja tulppaaneja ja lopulta kavaltaa hänet. Van Baerle vangitaan ja viedään Haagiin. Boxtell kalppii puutarhaan hakemaan mustan tulppaanin sipuleja, mutta ei löydä niitä edes kaikkein pyhimmästä eli sipulien kuivatushuoneesta. Hänen on pakko rientää sipulien perässä Haagiin, missä Van Baerlea vastaan on järjestetty oikeudenkäynti ja tuomittu kuolemaan. Boxtellia kiinnostaa mustan tulppaanin sipuli, kunnia ja 100 000 floriinin palkinto sekä nimi Tulipa nigra Boxtelaensis. Tulipa nigra Barlaensis tai rahapalkinto ei ole tärkeää Van Baerlelle vaan tulppaanin kasvatus ja kauneus sinäänsä. Tässä on ratkaiseva ero miesten välillä. Miten van Baerle selviää mestauksesta ja elinkautisesta vankeudesta? Cornelius on jakanut sipulin kolmeen osaan, ja niiden kohtaloa tarkastellaan. Corneliuksella on useita ongelmia elinkautisensa lisäksi. Miten ja missä hän kasvattaa sipulit? Boxtell on muuttanut Rosan isän Gryphuksen luo asumaan, ja vakoilee ja vartioi tulppaaneja. Miten Cornelius saa omakseen Rosan, eli vakuuttaa itselleen ja Rosalle, että Rosa on tärkeämpi kuin (musta) tulppaani...

Huikeden vaiheiden jälkeen  Van Baerle vapautuu vankeudesta, voittaa ja saa Rosan itselleen. Ilkeän nilkin sydän kestä harmitusta. Tulppaanilajin nimeksi tuli Tulipa nigra Rosa Baerlensis, avioparin mukaan. Hauska nimi tulppaanille, rosahan on ruusu, mutta nimi Rosa on osa teoksen ironiaa, jota lapsena en varmaan ymmärtänyt. Tämä oli lapsena minun lempikirjani, mutta en muista miksi? Aikuisena nautin kirjan hienosta kateuden kuvauksesta. Jokaisen kunnon kateellisen ihmisen tai kateellisen uhrin kannattaa lukea tämä, josko se saisi kateuden purkautumaan positiivisena yrityksenä, eikä tuhoisana. Lopulta tässäkin kateus pysäyttää Boxtellin sydämen, kun tappio jysäyttää mielen matalaksi. Intohimo harrastukseen on niin ikään kuvattu mitä kauneimmalla tavalla. Jokainen harrastelijapuutarhuri ja puutarhurin läheinen löytää itsensä ja läheisensä tästä kuvauksesta. Van Baerle ei halua tuhota de Wittien asiakirjoja, sillä mielenkiintoa riittää vain tulppaaneille, kun vangitsijat tulevat, Cornelius ei halua hypätä ulos, alas ja pakoon, etteivät vaan kauniit tulppaanit ruttaannu. Cornelius huolehtii aina ensin rakkaista tulppaaneistaan. Ihmettelen, kuinka tarkasti Dumas on onnistunut kuvaamaan intoutunutta harrastajaa ja tätä kadehtivaa kaiken tuhoavaa voimaa.

Lainauksia,
Ne ilmentävät tulppaanin viljelyn tärkeyden. Tässä on hyväntahtoista ironiaa. Roomalaiset numerot viittaavat lukuihin. Tulppaani ja tulppaanin kasvatus ovat elämää tärkeämpiä asioita.

VI
Ei ainoakaan niistä neljästä tulppaanista, joihin murhayritys lähinnä oli kohdistunut ollut vahingoittunut. Ylväinä ne pitivät päänsä koholla kaatuneitten kumppaniensa keskellä.

XVI
Sen multa on aavistuksen verran hiekansekaista pikemmin kosteaa kuin kuivaa, ja aivan kivetöntä ...

XVIII
Eilen illalla ... olin näkevinäni varjon ... Hän vakoili minun tulppaaniani

XXII
Rosa en tiedä mihin maan tai taivaan ihmeeseen sinua vertaisin ... vertaa minua mustaan tulppaaniin, Cornelius...

Cornelius hipaisi kukan teriötä keveästi huulillaan, eikä naisen suudelma, ei Rosankaan, olisi saattanut vavahduttaa syvemmälti hänen sydäntään

XXV
meillä on Harlemissa sekä tuomioistuin että vankila ja me olemme perin herkkiä, kun tulppaanien kunnia on kysymyksessä

XXVII
Rosan näkeminen sai Boxtellin koko ruumiin vavahtamaan ikään kuin hän olisi koskettanut Voltan sähköparistoon

XXXII ja viimeinen luku
...lämmön, kylmyyden, valon ja varjon salaperäisiä lakeja noudattavan vuorovaikutuksen voimasta oli puhjennut yhdeksi ainoaksi päiväksi kukoistukseen...


kasvattamaan kaksi kaunista lastaan, jotka molemmat syntyivät tulppaanien lailla toukokuussa

Loistava teos, jonka tenho kestää.

***
Rosakin opetettiin vielä lukemaan :)

Eoin Colfer: Artemis Fowl Tehtävä pohjoisessa

Irlantilaisen Eoin Colferin Artemis Fowl Tehtävä pohjoisessa on Artemis Fowl-sarjan toinen osa 296 sivua alkuperäinen vuodelta 2002, tämä 2010.

Artemis Fowl on reipas 13-vuotias rikollisnero Irlannista. Hän on rikolliseksi varsin hyväntahtoinen, lähinnä on kiinnostunut ratkomaan ongelmia ja vaurastumaan, ensimmäisessä Artemis Fowl -teoksessa hän anasti keijujen kullan. Artemiksen isäkin on lievästi epärehellinen ja rikas, ja Artemiksella on "palvelijanaan" älykäs ja voimakas Butler.

Artemis Fowlista luin jo 2000-luvun alussa Potter-huuman aikana. Tässä on kieltämättä hieman samoja aineksia. Keijuja, hiisiä, peikkoja, kentaureja, yksisarvisia, tonttuja ja muita pörriäisiä piilossa oveline taikavehkeineen. Vaikka keijut ovat viisaita ja rauhaa rakastavia, joutuvat he hiisiä vastaan taistelemaan, ja muutama vallanhaluinen mätämuna on omasta takaa valmiina kaappaamaan vallan ja häiritsemään savimiesten elämää. Virallinen "poliisi" on keijuilla nimeltään Hautautuneiden Alueiden Lainvalvonta (HAL), jossa esimerkiksi naiskomisario Holly Short häärii ansiokkaasti.

Tässä toisessa osassa Artemis Fowl Tehtävä pohjoisessa, Artemiksen isä ja hänen laivansa on kaapattu kolalastissa hyisessä Siperiassa, ja roistot haluavat lunnaita. Artemis aikoo vapauttaa isänsä saaden apua keijuilta vastapalveluna sille, että selvittää, miksi hiidet (hiisi -sanan monikko) ampuvat kielletyillä aseilla keijuja ja mistä he saavat AAA-paristoja voimalähteiksi.Artemis Fowl on ihmiseksi huippuälykäs ja on (siitäkin syystä?) koulunsa psykologin hampaissa. Tässä irvitään koulun toimintaa.

Kunnon fantasiamaailman tyyliin rikollisia ovat yleensä ne, jotka ovat suuruudenhulluja ja vanhempien väärinymmärtämiä ja töistä poispotkittuja. Naamaltaan vammautunut (vrt. Voldemort ja Palpatine) poispotkittu HAL:in poliisi Briar Cudgeon, joka on liittoutunut hiisi B'wa Kellin kanssa. Toinen priimusmotor (tai sekundamoottori) on väärinymmärretty tonttutytär Opal Koboi, jolla on laittaa rahaa valtataisteluun, ja teknistä osaamista löytyy.

Sivun alalaitoja koristavat eräänlaiset kirjoitusmerkit.

Minä pidin tästä Artemis-ideasta, ja suositan tutustumaan ainakin yhteen teoksista. Totta on, että samankaltaisuutta Pottereihin on, muistitaiat (mesmeröinnit), tainnutukset, piiloutumiset (suurkaupunkien alle), keijut, peikot, velhot ja sotimiset, mutta tämä on minusta itsenäinen teossarja, ja hengeltään varsin erilainen.

Tämä minusta sopii nuorille siinä kuin Harry Potterit, tässä on paljon humoristisempi meno, enemmän toimintaa, ja vähemmän kaiken kattavaa selitystä.

Onneksi nuorilla (ja vähemmän vanhemmille nuorilla) on varaa valita oma taikasarjansa, tässä olisi ja on varteenotettava valinta. Netissä on fanisivuja ja Wikipediassa kattavia hahmoesittelyjä, hyviä sivuja, kivoja tarinoita :)

***
Jokainen kirja voi sivistää. Tässä kirjassa toistettiin fakta, että Ihmemaa Ozista on maininta Dorothyn osalta "not in Kansas anymore", mitä Avatar-filmissä Quaritch huutaa alokkaille you are not in Kansas anymore ... U R in Pandora. Olen nimittäin katsonut legendaarisen Ihmemaan Ozin juuri siksi, että siitä tulee niin paljon viittauksia amerikkalaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Suosittelen Ozin vuoden 1939 versiota.

Laila Hietamies: Valkeat yöt

Laila Hietamies: Valkeat yöt, Otava, 1990, kuusi osaa, sivumäärä 507. Tämä kuuluu Laila Hietamiehen Laatokka-sarjaan, ja Valkeat yöt on sen viides osa, kuusi niitä on kaikkiaan. Olen saanut kirjan tai pelastanut sen roskikselta, joten arvioin nyt vain tämän teoksen Valkeat yöt.

Valkeat yöt romaani on historiallinen ja sen reunaehdot ovat Venäjän vallankumouksen jälkeiset ajat. Historiallisia henkilöitä ovat ainakin Trotski ja Lenin, joista Trotskilla ja hänen vaimollaan on paljonkin puheenvuoroja, Leninin tekemisiäkin päivitetään. Lisäksi teoksen päähenkilö Anna Ustinova on yrteillään parannellut Leninin vointia. Kun luet arvosteluani, otathan huomioon minun penseän asenteeni historiallista romaania kohtaan. Historian raameja voi joutua venyttämään ja dramatisoimaan, tekemään omia tulkintoja, ja yksilöiden toiminta kasvaa usein liian isoksi ja yksipuoliseksi, kuten tässä romaanissa Annan, hänhän vaikuttaa varsin vaikutusvaltaiselta naiselta, jolta onnistuu lähes kaikki. Toisaalta suoraan hyppään viidenteen osaan suoraan vaikea hahmottaa päähenkilöiden suhteita. Näillä romaaneilla on toisaalta oma vankka lukijakuntansa, joita arvostan  ja jotka arvostavat tällaisia teoksia.

Valkeat yöt  
I Solovetskin saaret
Kirja alkaa lääkäri Anna Ustinovan matkalla  Neuvosto-Venäjällä 31.1.1922 Solovetskin luostarisaarelle, jossa on vankeja, näkyvänä syynä vankien keskuudessa riehuva punatautiepidemia, Annalla on toinen syy matkalle: hän haluaa löytää erään vangin ruhtinas Mihailin (miksi pitäisi lukea edelliset osat?). Vankilasaaren olot ovat ankeat ja kuolleisuus on suurta. Anna on matkalla perheen henkivartijan Kostjan kanssa. Vankilasaarella kuria ja järjestystä pitää yllä sadistinen Eichmans, jonka kanssa Anna joutuu käyttämään valtuuksiaan, bluffia ja äärimmäistä tahdonvoimaa. Punatautisten joukkotarkastuksissa Mihail löytyy nimellä Vasienko. Anna palaa Pietariin, jossa Annan mies "taidekomissaari" Timofei Ustinov  saa pelillä vapautuspaperiin allekirjoituksen. Anna lähtee vapauttamaan vankia. Kaikki voitot pitää saada pelillä, jossa omia kortteja ei saa paljastaa, motiivit ja päämäärät täytyy pitää salassa. Annalla on edessään vaikeita öitä, vaikeita päiviä.

II Pietari
Anna ja Timofei järjestävät ruhtinas Mihailin ja myös kovia kokeneen sisaren yhteen. Anna saattaa yhteen myös muita vallankumouksen erottamia ihmisraunioita. Anna puuttuu orpolasten asemaan, ja hoitaa orpa Iraa, jonka haluaa myöhemmin adoptoida.

III Moskova
Anna joutuu Moskovan matkalla Tsekan pidättämäksi. Kostjallakin on suhteita

IV Puol'öisellä taivaalla lennossaan
Anna adoptoi Iran, mutta löytää myöhemmin isoäidin ja junailee vanhemmat vapaaksi. Käy salaa Suomessa Viipurissa tapaamassa tytärtään, tämän miestä ja lapsenlapsiaan, ja Petjaa ja muita Suomen sukulaisia. Takaisintulo matkalla tulee lyijyntäyteinen vastaanotto.

V Ei kukkia, ei ihmeitä, ei pyhiä arvoja, ei haaveita, ei kyyneleitä, ei hymyjä
Lenin saanut sairaskohtauksen (historian mukaan kuoli vuonna 1924). Anna ja Kostja vievät Mihailin ja siskon Ukrainaan, josta lähtevät Englantiin, jonka kansalaisuus heillä on. Annan ja Timofein välit kiristyvät

VI Valkeat yöt 
Annan pitää lähteä tarkastamaan Ufan nälänhätää. Hän näkee liikaa kurjuutta....
***

Arviointia
Kirjan kaikkitietävä kerronta on yksikön kolmannessa personassa. "Anna lähtee ulos, ja jää sairaalarakennuksen luo". Se tekee kerronnasta melko persoonatonta. Tapahtumat sinäänsä ovat rajuja, ja juoni on monissa kohdin jännittävä.

Anna on varsin uskonnollinen, lienee ollut luostarissa (Valamossa?). Tiukan paikan tullen Anna itsekin huutaa "lopettakaa Jumalan nimessä". Timofeikin pohtii bolshevismia ja uskontoa, mutta uskoo Jumalan luoneen ihmiset tasa-arvoisiksi. Ruhtinas Mihail palaa vankeudesta vanki-Vasienkona omien sanojensa mukaan "lapsuuden kotiinsa kuin tuhhlaajapoika". Itse olen Luukaksen evankeliumin Tuhlaajapoikavertauksen ymmärtänyt toisin. Siinä esikoinen tuhlaa rahansa ja palaa kotiin isänsä luo. Tässä Mihailin veli ollut ilmeisesti Ohranan palveluksessa, joten Mihailin kotiinpaluu tapahtuu toisenlaisissa merkeissä, eikä hänen isäänsä ole paikallakaan.

Kerronnassa on voimakkaita kontrasteja. Aika ennen Venäjän vallankumousta ja sen jälkeen verrataan. Todellisuudessa asiat olivat 1922 melko sekaisin, Venäjällä oli ainakin osissa sisällissota sen loputtua nimikin muuttui. Kuitenkin kirjassa monin osin Anna romantisoi aikaa ennen vallankumousta. Anna on pohjimmaltaan romanttinen haihattelija, joka pitää aikaa ennen vallankumousta parempana, mutta hän onkin asunut Suomen suuriruhtinaskunnassa. Timofei, joka on asunut Englannissa on sen sijaan realisti. Timofei tunnustaa, että vallankumous ei ole lunastanut ihanteitaan, mutta yrittää työskennellä niiden puolesta, mutta minusta ymmärtää, että joku pian hänet kavaltaa. Timofei toteaa vallankumouksen juuri tapahtumaksi, missä luokka syöksee toisen vallasta.

Samoin Annan Suomen matkan keskustelut kummastuttivat. Vävy-Viktor selittää kohtelun olevan Viipurissa hyvää, sanasta Venäjä, ajatellaan "ensiksi Turgenevia tai Nikolai Gogolia, eivät suinkaan bolshevikkeja". Vävypoika on minusta väärässä. Suomessa itsekin oli 1918 alkaen punavankiongelma, ja sen jälkeen kansan kahtiajaon ongelmia, luultavasti Gogol ja Turgenev eivät olleet päällimmäisenä mielessä ihan jokaisella. Mullistava juonen käänne sen sijaan on se, että Annan bolshevikin tytär pääsee kansanedustajaksi Kokoomuksen riveistä. Annan haave, Iran tuomisesta Suomeen "kasvamaan vapaaksi ihmiseksi", on jokseenkin omituinen.

Annan hahmoon tuodaan myös paljon yrttiparantamista ja maagista vaikutusvaltaa ja katteetonta kaikkivoipaisuutta. Minusta järjestelmään ja Annan vastustajiin kohdistetaan paljon paheita, mutta Annan vain hyveitä. Tämä tekee tarinasta epäuskottavan. Toisaalta historiallisessa romaanissa pitää olla sankari tai sankaritar, joka selviää kaikista tilanteista. Anna itse elää täydellisessä yltäkylläisyydessä: Timofei Ustinovilla on virka-auto vuonna 1922 ja siten myös Annalla, heillä on iso asunto. Heillä on romaanissa mahdollisuus erityispalveluihin ja kaviaariinkiin, ja hotelliyöpymisiin. Jatkuvia juonitteluja kuvataan, ja aseman muutoksia. Tilanne Venäjän sairaaloissa, lastenkodeissa, ja vankileireillä kuvataan romaanissa melko järkyttäväksi, vertailukohdaksi on lukijan hyvä muistaa, että maassa oli ollut vallankumous, ja siellä riehui sisällissota ja tämä on "vain" historiallinen romaani.

Melko erikoista tekstiä on myös kolmannessa osassa, jolloin matkustetaan Moskovaan. "Biljeti posalusta". Luultavasti Anna puhuu venäjää alituisesti, eli miksi sitä erityisesti korostetaan tässä osassa. Lisäksi olisin odottanut edes "kyriilisiä aakkosia", kuten vastaukseenkin "Spasiba.... mitä tarkoitatte tavarists". Pietarissa puhutaan vain tovereista. Minua myös ihmetytti, että Annalla ei ole kontakteja Pietarin punaisiin suomalaisiin, jotka vuonna 1918 pakenivat Suomesta, vaikka Anna asui Pietarissa ja matkusteli ympäriinsä.

Kirjan nimi Valkeat yöt mainitaan muutamaan kertaan, se liittyy Pietarin kauneuteen "Pietari on mykistävän kaunis kaupunki valkeiden öiden aikaan, mutta kaunis on Moskovakin". Pietarin ja Moskovan miljöötä kuvataan ainakin niminä hienosti.

Historiallisen romaanin ystäville -minä siis en ole- on huikea tarina tarjolla vallankumouksen kuohuissa, kun kurjuus, sairaus ja hidas byrokratia ovat voittamassa Anna valkopesee puhtaaksi.

***
Laila Hirvisaaren Minä, Katriina ja Me Keisarinna, olen blogannut täällä.

Kirjailija Laila Hirvisaari (1938 - 2021) oli lukijoidensa keskuudessa arvostettu kirjailija, ja jonka myynti oli yli 4 miljoonaa nidettä. Laila kirjoitti vuosina 1958-2004 Laila Hietamies -nimisenä. Laila Hirvisaari ja Heikki Hietamies ovat kirjailija Eve Hietamiehen vanhemmat. Otavan sivuilla on tietoa Laatokka-sarjasta, jonka viimeinen osa Valoa kohti "päättänee" Annan tarinan. Kirjailijan suosituin teos on Hylätyt talot, autiot pihat

Kari Väänänen, Päivi Alasalmi: Taivaantulet, punainen kukko

Kari Väänänen, Päivi Alasalmi: Taivaantulet, Punainen kukko, toinen osa. Mäntykustannus, Bookwell 2011. Sivuja on 253, ja lukuja on 12. Luvut alkavat usein joko Kemijärven kuvailulla, tai henkilön tekemten analyysillä. Lukujen määrämittaisuus viittaa, että kirjan luvutus on tv-sarjan jaksotus. Ensimmäisen kakkoskauden jakson nimi on "Karaokekuningas", jossa Aarne Kallio saapuu Kemijärvelle kiikaroimaan, ja asetta käyttämään, kirjassa sama asia myös kerrotaan, mutta kirjassa lukuja ei ole nimetty, mutta tapahtumat vyöryvät  samoin. Itse asiassa tv-sarjan siirrossa kirjaksi on minusta onnistuttu kohtalaisesti. Mikään elämää suurempi teos tämä ei ole, vaan lähinnä juoni- ja henkilövetoinen kertomus. Kirjoitettuna tietyt "alapääläpät" tuntuvat roisimmilta kuin sarjan loistavien näyttelijöiden esittämänä ja tapahtumia on liikaa, ja kohtaukset ovat minusta liian voimakkaita.

Kirja perustuu Taivaan tulet tv-sarjan toiseen tuotantokauteen, jossa päähenkilö poliisi Rauni Väänänen-Viherkoski on avioitunut lääkäri Erkkinsä kanssa, joka on leskimies, kahdella lapsella siunattu. Raunin isä Pekka on sairaalan dementiaosastolla, ja äiti on hukkunut avantoon. Muita hahmoja ovat Sinikka Ström kaupunginjohtaja, Päivikki Korkea-aho hoitaja, sekä Raunin kollega poliisi Aimo Peltoniemi, jonka hahmosta tv-sarjassa kovasti pidin niin kuin Rauninkin, joka muuten tuli kotiseuduilleen etelästä, oli ollut Kilon poliisi. Aimon ja Päivikin välit kuumenevat monessakin mielessä, kuten dementiaosaston asiat. Aimon tili ja sairaalan lääkeverasto tyhjenevät. Paha hoitaja leimasi ylihoitajan hulluksi ja lääkärin rikolliseksi, ja työpaikkakiusasi lähes kaikkia. Näistä ei oikeudessa koskaan rankaista,  mutta luultavasti sisar hento valheinen sai muista ansioistaan ison kakun.

Neljän kopla tai juopporemmi (tuttu ykköskaudelta niin ikään) kokee muutoksia, kun kämppä ja Jetsun Tex Willerit palavat. Kirpparilta saadaan toki uusia Tex Willereitä, mutta kopassa ilmestyy vauva, joka ristitään Urhoksi. Urho raitistuttaa remmin, ja miehet käyvät "huoltajuuskiistaa" tai vaativat oikeutta kasvattaa lasta. Raunin biologinen kello tikittää, ja hän vaatii aviomieheltään tekoja, tekoja vaatii Erkin Saanakin, tytär oireilee nuoruuttaan, on ekstaasissa ja sitten teholla. Sinikka Ström joutuu kokemaan tyttärensä Sinin isän kiikaroinnit, ja poismenon ja kamalan keskenmenon. Kallungin menneisyys kummittelee, mutta selviää, monta muuta kaunaa kahinoidaan ase kädessä ja kiukku kasvoilla ...

Isoin tapahtumavyyhti liittyy eräiden aineiden kauppaan. Kopla saadaan kiinni, sitä ennen dementiaosaston hoitajien välit kiristyvät, Aimo nollaa elämänsä ja poistuu hetkeksi kaupungista ja majoittuu radan vieressä, eikä naisten kanssa vieläkään natsaa.

Teksti ei nosta ihmisiä jalustalle, vaan näyttää ihmiset raadollisina viettiensä vankeina. Minusta kielen käyttö on jo liiankin suoraa ja roisia, kun Rauni esittelee bilogisen kellon mukanaan tuomia haasteita lääketieteellistä julkaisua lukevalle Erkilleen tai  kun kaupunginjohtaja Sinikka Ström kertoo vanhalle kylässä käyvälle äidilleen rakastumisen fysiologisia vaikutuksia. Oi sitä romanttisen rakastumisen ihmettä ja viatonta avio-onnea,  Toisaalta entinen ryyppyremmi kuvataan Urhonsa kanssa leperteleviksi esimerkkikansalaisiksi, eli tasa-arvoa tämäkin. Kaverit lukevat vauvalle Tex Willereitä, Muumia ja Myyrää. Ryyppyremmi on lopettanut pontikan myyntinsä, ja käyttäytyvät siivosti. Erkin lapsista tytär oireilee, poika ei. Erkki on esimerkillinen isä. Päivikki rötöstelee, Aimo kärsii. Tehtaanjohtaja Launis vaihtaa vapaalle, kumma kyllä silloin mopo alkaa keulia, oikea mopo keulii vain vaihde päällä.

Julkaisen nyt postauksen, sillä sarjaa esitetään TV2:ssa aina keskiviikkona, ykköskauden uusinnat ovat lopuillaan, ja jatkuuko se kakkoskaudella, joka tapauksessa keskiviikkoisin kannattaa avata TV2, klo 21. Arvostan kotimaista tv-tuotantoa, sarja oli minusta ykkös- ja kakkoskaudella hyvä (enempää en ole katsonut, jos on tullutkaan), kirja on tarkoitettu sarjan faneille ja on hieno ele, ottakaa arviointi "huumorilla", oikeasti sarja nostaa kovia asioita ihmisten arjesta.

Punainen kukko on nimitys tulipalolle.

***
Taivaan tulet tv-sarja päättyyi lutuisasti häihin. Densojengin raittiuskin piti.

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys, Wsoy, 2002, suomentanut Kirsti Siraste, sivumäärä 391. Loistopokkari. Olemisen sietämätön keveys -pokkari nimittäin on taidetta, joka herättää tunteita, minussa sekä kielteisiä että myönteisiä. Varoitus kirjoitin bloggauksen yhtenä rotlana lukemisen jälkeen. Tämä on sensuroimaton lukukokemus.

Olemisen sietämätön keveys -kirjassa on seitsemän osaa, jossa nimettömiä numeroituja osia, näitä lukuja on yhteensä peräti 145 kappaletta. Kirjassa on alkuun paljon määrittelyjä, pohdintaa ja henkilöiden motiivien taustoitusta. Kirja ei ole lineaarinen eikä kaikilta osin looginenkaan, se on kaunokirjallinen tuote, jossa tarkastellaan eri henkilöitä eri ajassa vuodesta 1968 alkaen.

Tapahtumapaikka ja aika
Tsekkolovakia Prahan kevään 1968 aikana ja jälkeen 1970-luvulle. Tapahtumapaikkoja ovat myös Sveitsi, Ranska, Kambodza ja USA.

Henkilöt
Tomas, lääkäri ja kirurgi, ja naisten mies (satoja naisia), eronnut vaimostaan, ja hänellä on äidin kasvattama poika Simon, jota ei ole tavannut lapsena, jonka tapaa kun poika on aikuinen. Tomasin motot ovat Einmal ist Keinmal, ja varsinkin lopussa es muss sein, josta pakosta pääsee kirjan loppuosasta. Vaikka Tomasin yksi "pakoista" on pettäminen (vieraat ja kaikenlaiset naiset), hän on varsin suoraselkäinen suhteessa Prahan kevääseen. Ei peräydy sanomistaan luopuu kirugin toimesta, ja lääkärin ammatista, ja on lopuksi maatilan osuuskunnan kuorma-autokuski. On mennyt naimisiin Teresan kanssa.
Teresa, herkkä nainen jonka äiti on julkisesti pierivä (ja on siitä ylpeä), tuhmia puhuva, paha panettelija ja manipuloija. Vaikka Teresa on rikki, hän on minusta kuitenkin hyvä hahmo. Valokuvaili tankkien tuloa Prahaan. Lähti ensin Genevestä, mutta palasi Prahaan takaisin, ja Tomas seurasi. Teresa potee huonoa omaa tuntoa, kun kerran petti miestään, omituista miehensä noin 250 naisen ja tuhansien syrjähyppyjen rinnalla.
Sabina, kitchiä vihaava taiteilija. Kitch on Kunderan eräs perusmäärittely, en avaa sitä tässä, hieman alempana vähäsen. Sabinalla on (ollut) suhde Tomasin kanssa. Emigrantti lopun elämäänsä.
Franz, sveitsiläinen intellektuelli, (minusta kaveri on varsin tyhmä), hänellä on vaimo Marie-Claude,  jota pettää, 18-vuotias tytär Marie-Anne. Suhde Sabinan kanssa, jonka Sabina katkaisee samaan aikaan kun Franz heitetään kotoa, Franz nai silmälasipäisen opiskelijan. Franz osaa judoa, mutta ei riittävästi. Franzin kautta Kundera arvostelee "teatraalisia rauhaneleitäkin"
Karenin, Tomas tuo Teresalle koiran, joka on sekarotuinen narttu, jolle annetaan nimi Karenin. Teresan tullessa Prahaan hänellä on mukanaan Tolstoin Anna Karenina, joka kertoo rakkaudesta, pettämisestä, rakkauden loppumisesta ja itsemurhasta. Tässä teoksessa ei minusta tarkastella itsemurhaa.

Milan Kundera on linkittänyt teokseensa  "teologista ja metafyysistä pohdintaa", lisäksi on paljon rakkauden tarkastelua. Kirjan osien nimet ovat Keveys ja paino, Sielu ja ruumis, Käsittämättömiksi jääneet sanat, Keveys ja paino, Suurmarssi, sekä lopuksi Kareninin hymy.

Kirjan alussa määritellään rakkaus yhdessä nukkumiseksi, ja fyysinen puoli erotetaan rakkaudesta, tarkastellaan sanojen merkityksiä Franzin ja Sabinan välillä, Sabinan käsityksiä kitchistä ja teeskentelystä, tekotaiteesta. Kundera ei päästä lukijaa helpolla hän saivareen tavoin porautuu syvälle, aina välillä kirjoittaa muuta ja pian jatkaa kaivautumista Lukukokemus on helposti kuvattavissa. Ajattele illallisia, jossa tuodaan 145 eri ruokalajia, ja syötetään, liharuokia, kalaruokia, pieniä annoksia, välillä pippuria, välin ripaus merisuolaa, välillä hunajaa, välillä etikkaa, salaattia, tabascoa, jälkiruokaa, eturuokaa, samoja aterioita uudestaan hieman eri lailla aseteltuna. Minulla tuli monesti sellainen olo, koska ja miten tämä loppuu, ja mihin ruokalajiin. Minusta seitsemäs osa Kareninin hymy oli kaunis ja koskettava. Ajoittaisesta ähkystä huolimatta ei tullut sanottavia vatsan väänteintä. Toinen tapa kuvata lukukokemusta ajatella vaikkapa filosofian luentoa, jossa puhuisi eri henkilöt eri asioista, ja aivan raadollisistakin, koskaan et tiedä, kuka tulee puhumaan ja mitä, ja miten se liittyy aiheeseen, mutta vastaan et voisi väittää. Olen monesta asiasta Kunderan kanssa eri mieltä, mutta otan vain yhden esimerkin,
Seitsemäs osa luku 2. Päähenkilö Tereza vie hiehoja (lehmä, joka ei ole vielä poikinut) ulos, ja Kundera pohtii lehmien ja ihmisen suhdetta.
"Ihmiskunta on lehmien loinen samalla tavalla kuin lapamato on ihmisen loinen"
Olen täysin eri mieltä. Lapamato ei majoita ihmistä navettaansa eikä ruoki sitä ja pidä siitä huolta. Lapamato imee parasiittina ravintoa. Ihminen sen sijaan on alkuhärästä kesyttänyt lehmän ja pitänyt sitä kotieläimenään lypsäen sitä, toki käyttäen sitä myös lihan lähteenä. Olen ollut heinäpellolla laittamassa heinää seipäälle, latonut heinää traktorin peräkärryyn, ja latoon ja ladosta pois, minä en näe tässä suhteessa itseäni tai ihmiskuntaa lapamatona. Lapamato ei myöskään tajua ihmistä, ihminen ei näe lapamatoa. Lehmä näkee ihmisen ja tuntee lypsyn, ja ihminen näkee, tuntee ja haistaa lehmän.
Tällaiset heitot täplittävät kirjaa monilta osin, eivätkä täplät välttämättä kestä tarkempaa tarkastelua, niitä on kitchistä,  joka on teoksen avaintermejä.  Kitchin Kundera määrittelee  paskan kieltämisenä (lainaus on valitettavasti sanatarkka). Kundera näkee hirveästi vaivaa tälle paskateorialle, ja tahrii itsensä siihen, hän joutuu tunnustamaan, että  että eri kulttuureissa on erilaiset kitchinsä ja kaikessa on kitchinsä. Paraati on teoksen mukaan kitchiä, ja se, että poliitikko taputtaa lasta, kun kamera käy. Rumuus ei ole kitchiä, mutta sen naamioiminen on. Teoksessa on kohtauksia, joissa tyhjennetään suolta ja kitchistä puhutaan liian paljon....

Olemisen sietämätön keveys, keveyttä on ainakin silloin, kun on taakasta vapaa, kuten Tomas lopussa. Luultavasti olen taakasta vapaa, jos onnistun tästä jotain julkaisemaan.
Einmal ist Keinmal liittyy pohdintaan "jos elämämme jokainen sekunti toistuisi, se olisi taakoista raskain, tähän liittyy ainaisen palautumisen ajatus". Itse olen sen verran tyhmä, että minusta aika sekä oikea, että psykologinen menee vain eteenpäin eli ei toistu samanlaisena, joku on muuttunut ainakin oma ikämme.

Teoksessa käsitellään paljon Terezan unia, niissä on varmasti paljon symboleja. Tereza on ehkä henkilöistä se, jota ymmärrän eniten. Terezan lapsuus on ollut onneton, isä on joutunut vankilaan, ja äiti on "hirviö"  ja on nöyryyttänyt häntä monilla eri tavoin, ja koittaa vielä houkutella aikuisena häntä takaisin valehtelemalla, että on sairastunut syöpään. Tereza ja Tomas on pääpari, Sabina on henkilö, joka ei palannut Tsekkoslovakiaan Prahan kevään kukistamisen jälkeen ja solmii suhteen Franziin. Vaikka Franzilla on vaimo ja tytär, niin Franzilla on jatkuvasti myös rakastajattaria, Sabina on yksi niistä. Franz keksii ulkomaan matkoja. Franz on teoriaherra, ei minusta lainkaan intellektuelli. Franz arvioi ihmisiä suhteessa kommunistien hallintoon, heidän asennoitumisessaan: aktiivinen vai passiivinen vastarinta. Ulkomaisen "intellektuellin" on näennäisen helppo arvioida kun ei elä siinä maassa eikä itse ota vastuuta mistään. Itse asiassa Franzin tytärkin on vaimonsa kasvattama, samoin kuin Tomasin poika, Terezalla ja Sabinalla ei ole lasta, elämä on kevyttä, kun ei ole vastuuta toisista.

Minusta viimeisen osan lisäksi parasta teoksessa oli Prahan kevään jälkeisen talven avaaminen.
Elokuussa 1968 Prahan kevät viileni Aleksander Dubzek kirjan mukaan murtui kuudessa päivässä. Neuvostoliitto palautti panssarein kovan komennon, ja kirjan mukaan toimittajat, runoilijat, kirjailijat ja muut osallistujat kärsivät monin eri tavoin. Teoksessa on kuulustelun ja aseman menetyksen ja ihmisten asenteet tuotu hyvin esille, samoin on kuvattu koneisto, joka tarvittaessa myös Kunderan mukaan salakuvaa.
Takaumassa tuodaan esille, että kumma kyllä Tomasilla on ollut tarmoa kirurgin toimen ja naisseikkailujen lisäksi kirjoittaa Oidipus-kirjoitus mielipidekirjoituksena lehteen. Tämän jutun julkista mitätöintiä häneltä vaaditaan, ja mitä hän ei tee, mutta ei myöskään allekirjoita vastapuolen vetoomusta hallitukselle poliittisten vankien vapauttamisesta, siksi Tomas on saanut siirtoja aina alemmas ja viimein hän on terveyskeskuksessa jakamassa aspiriinia ja jossa kohtaa Oidipus-kirjoituksensa vielä kerran. Tomas ei suostu kirjoittamaan peruutuksia vaan irtisanoutuu ja on ikkunan pesijänä saaden mahdollisuuksia lemmenseikkailuihinsa ja on taakoistaan vapaa - "lomalla". Oidipus-tarina linkitetään teemaan tietämättömyyden kautta. Oidipus on tappanut isänsä, ja nainut äitinsä, koska ei ole tiennyt, mutta tietäessään on sitten puhkonut silmänsä. Tietämättömyyden merkitystä Kundera paljonkin pohtii sekä myöskin eräitä historian valintoja, "miehitystä", ja erästä tapahtumaa saksalaisella vankileirillä, sekä eräitä "teologisia" määrittelyjä. Blogin periaatteiden vuoksi en tarkastele näitä teemoja suoraan enkä välillisesti.

Kundera kirjoittaa tekstinsä lomassa, että hänen keksimät päähenkilöt kuvastavat toteutumattomia mahdollisuuksiaan, siis mitä hän ei ole voinut toteuttaa. Hän monesti määrittelee päähenkilöitään, ja yksinkertaistaa näiden motiiveja. Kuolemantapauksista Kareninin kuolemaa hän käsittelee eniten ja linkittää tähän vielä eutanasian. Teresa välittää koirasta, ja Kundera kirjoittaa, että Teresa ei yritä muuttaa koiraansa. Kundera ei viitsi mainita, että myöskään koira ei halua muuttaa ihmistä, ja hyväksyy emäntänsä sellaisena kuin hän on, siksi suhde koiraan on hyvinkin antoisa.

Kunderan Olemisen sietämätön keveys -teos on  pastissi, joka ei ole sisäisesti konsistentti, ja sisältää minusta myös ulkokultaisia tekotaiteellisuuden piirteitä, sen kaikesta "keveydestä" ja hienoudesta huolimatta.Kirja on kuitenkin taidetta ja aarrearkku arviointiin: Beethoveniin on monia viittauksia, mutta on paljon johon en saanut minkäänlaista otetta, en ymmärtänyt monia unia, variksen hautaamista, en kello kuuden merkitystä, en ymmärtänyt Sabinan ja Franzin suhteen kuvausta, en knallihatun sisäistä logiikkaa (tärkeä ja arvokas vai törkeä ja irvokas), en kirahvin tarkoitusta. Minusta monesti  oli kyse heitoista ja kirjoittamisen ilosta ja taiteesta. Kirjassa on varsin paljon fyysisen rakkauden kuvailua tai asian avaamista ja ihmettelen, että tämä teos on luultavasti monen naisen lempikirja, minusta moni kohta on  naista alentavaa, "syrjähypyt" ovat päivittäisiä ja rakastajattaret ovat miltei aina nuorempia, ja kauniimpia, petetty vaimo kärsii kotona ja on sidottu yhteissänkyyn valheiden lakanoihin. Tomas tosin ei ole nin kovinkaan valikoiva naisten ulkonäon suhteen vaan mottona on "kaikki käy", joskin varsinkin vaihtelu vieraissakin virkistää.
****

Uuden pokkari-painoksen kansi on hieno, siinä lienee Karenin-koira.

Mark Twainin Huckeleberryn Finnin seikkailut

Mark Twain: Huckeleberryn Finnin seikkailut, Wsoy, 5:s painos, 1948, suomentanut Yrjö Kivimies). Sivumäärä 391, lukuja 42+1=43. Mark Twainin oikea nimi on muuten Samuel Langhorne Clemenc ja hän eli 1835 - 1910, Huckeleberryn Finnin seikkailut -teos on julkaistu vuonna 1884 eli USA:n sisällissodan jälkeen.

Huckeleberryn Finnin seikkailut -kirja on itsenäinen teos, mutta nojaa vahvasti aiemmin ilmestyneeseen Tom Sawyerin seikkailuihin, jossa Huckleberry Finn esitellään juopporentun pojaksi, joka asuu rappukäytävissä, ei käy koulua ja polttaa piippua. Huck joutuu tai pääsee leskirouva Douglasin hoiviin, missä hänen kasvatuksestaan vastaa myös uskonnollinen neiti Watson. Huck on kovilla, mutta oppii jotenkuten lukemaan ja kirjoittamaan ja melkein laskemaan (6x7=35). Huckleberry Finn sai puolet luolasta löytyneestä aarteesta, joka puolestaan herättää Huckin isän hoivavietin. Huckin isä on noin 50-vuotias hyvin paha ihminen. Hän on täydellinen nolla ja luuseri, eikä suvaitse, että Huck käy koulua, tai tulisi joksikin tai paremmaksi kuin hän itse. Hänen asenne kaikkeen on hyvin alentuva. Isä hakee Huckin rahoja tuomarilta. Huckin isä on kännipäissään ja selvänäkin haukkunut hallituksen, oikeuden, ja mustat, Ohiossa on mustilla jo äänioikeus (ei asune Ohiossa). Tuomari Thatcher ja leskirouva Douglas nostavat kanteen isän huoltajuudesta, mutta twainimaiseen tyyliin - isä saa pitää huoltajuuden- ja hän viekin pojan pois, ja aikoo kaapata rahat. Huck sen sijaan lavastaa oman kuolemansa ja karkaa Jacksonin saarelle, missä oli ollut Tom Sawyerin seikkailuissa. Saarelle pakenee myös neiti Watsonin orja Jim. Koska Jimin "päästä" luvattu 300$:n palkkio, he pakenevat lautalla, yhdessä orja-Jimin kanssa Huck kokee seikkailuita, joista Huck on kirjoittanut oheisen kirjan. 

Paikoista
Missisippi-joki lienee Amerikan pisin joki, tai Missippi-Missouri-joki, joka on yli 6000 kilometriä pitkä. Huck ja Jim matkaavat etelään kohti Cairoa, joka olisi ollut Ohion ja Missisipin haarassa, he kuitenkin ajelehtivat ohi, ja ajautuvat Arkansasin osavaltioon. Paikat olen päätellyt tekstistä itse, mitään tarkkaa paikkaa ei ole ilmoitettu paitsi lähtöpaikka St Petersburg, jota en joen varrelta enää löytänyt. Joki sen saaret ja joen varren kaupungit ovat teoksen miljöötä ja etelään matkataan, ja lopulta Pikesville -nimiseen kaupunkiin tai kauppalaan päädytään tuhatsata (1100) mailia alkupisteestä.

Juoni ja teemat
Matka lautalla on hyvinkin episodimainen ja siten se sisältää kertomuksia sukuvihasta, orjien etsinnästä, teatteriesityksistä, testamenttihuijausyrityksestä ja lopussa Jim jää kiinni ja häntä yritetään vapauttaa. Juonen palasia ei sijoiteta ajallisesti eikä paikallisesti kovinkaan tarkkaan mihinkään, josta seuraa, että tärkeämmäksi kysymykseksi nousee eri teemat.

Vapaus-teema
Vapaus on Huckeleberryn Finnin seikkailut -kirjan merkittävä teema. Huck on tuntenut olevansa "vanki" käydessään koulua ja nukkuessaan sisällä. Hän on sopeutumassa säännölliseen elämään, kun isä "hakee" hänet pois. Hän menettää kuitenkin sivistyksellisen ja liikkumisvapautensa. Karatessaan hän hakee vapautta ainakin isästään. Jim haaveilee vapaudesta, orjalle on merkittävä asia olla ensimmäistä kertaa vapaa, saada ihmisoikeudet. Matkalla jokea pitkin molemmat ovat hetkittäin vapaita lautallaan, ja käyvät keskusteluja. Kun lautalle tulevat huijarit herttua ja kuningas Jim menettää taas vapautensa, ja on kaksikon armoilla: vankina ja pelinappulana, häntä kahlitaan ja lopulta "myydään". Myös Huck menettää vapautensa. Huckilla olisi älyä ja mahdollisuuksia karata, mutta hän tuntee vastuuta Jimistä. Kuningas myy Jimin uudelleen orjaksi 40$:sta, tämä on vapauden hinta. Tapauksen yhteydessä Huck pohtii, kuinka hyvä Jim on ollut, ja päättää vielä kerran vapauttaa hänet, vaikka tietää hänen olevan Watsonin "omaisuutta". Tässä samaisessa 21. luvussa ja luvussa 22 on minusta koko orjuuden ja mustien kohtelun ydin. Luvussa 22 puhutaan höyrypannun räjähdyksestä ja sen seurauksista, "kukaan ei onneksi loukkaantunut, mutta orja kuoli" noin kauniisti ilmaisten. Tämä on tämän kirjan ydinteema: Ihmisarvo. Kuka on syytön tällaisessa syrjinnän ympäristössä? Ei kukaan, paitsi Huck, joka käy viimeisen jaakobinpaininsa edellisessä luvussa, minkä vuoksi siis haluaa Jimin vapaaksi. Vapaus on tärkein ihmisarvo. Mitään höyrypannuräjähdystä ei siis tapahtunut, eikä kukaan kuollut, vaan Huck valehteli sen, koska halusi päästä farmille, missä ystävänsä ja vapauteen oikeutettu ihminen Jim oli vankina. Huck on jo varsin uskonnollinen, hän luottaa Kaitselmukseen, ja yllättäen häntä luullaan Tom Sawyeriksi ja Jimin vapautus onnistuu lopullisesti loppuelämäksi. Ilman vapautta ei voi olla muita perusoikeuksia. "Hän (Jim) on yhtä vapaa kuin mikä tahansa olento tällä maankamaralla"  (42. luku)

Toisaalta myös huijarit ovat oman elämäntapojensa vankeja ja tekojensa vuoksi kuuluisivat vankilaan. Herttua ja Kuningas eivät vapaudu epärehellisyydestään, eikä Huck vapaudu yhteiskunnan paineista käyttäytyä tietyllä tavalla. Orja sen sijaan saa vapauden. Minusta kirja on hyvin suvaitsevainen. Jim esitetään rauhalliseksi, joskin "hieman" taikauskoiseksi, ja luotettavaksi, ja minusta myös varsin viisaaksi, vaikka hänellä on kulttuuritaustansa vuoksi hieman kummia käsityksiä asioista, jotka ovat joskus sangen oikeitakin.

Tom Sawyer myös rajoittaa Jimin vapautta, sillä lopussa hän keksii orjan vapautusoperaation, vaikka hän ainoana tietää, että neiti Watson on jo antanut Jimille vapauden. Missisippi-joki virtaa myös vapaana.

Sukuviha-teemaa
Sukuvihateemaa käsitellään luvuissa 17 ja 18. Grangefordin suku on ottanut Huckin huostaansa. Varmistettuaan, että Huck ei kuulu kilpailevaan Shepherdsonin sukuun hänet otetaan perheeseen asumaan. Perheen pää on vanha eversti, joka hyppyttää orjiaan, ja on moitteettomassa vaatetuksessa, ja käyttää kiillotettua mahonkikeppiä, Huckin mielestä "hänessä ei ollut yhtään turhamaisuutta". Perheen pojista kolme on kuollut ampumavälikohtauksissa, heidän pääasiallinen elämäntehtävä on tuhota toinen suku. Perheen kolmas tytär on ollut kuolinilmoitusten kerääjä, hautajaisrunoilija, ja tummien värien maalari. Hän on saanut tahtonsa läpi ja nukkunut nuorena. Huck ehtii juuri kotiutua omituiseen perheeseen, kun tulee ratkaiseva kirkkokäynti. Perheet kuuntelevat saarnaa veljesrakkaudesta, he pitävät saarnaa hyvänä, mutta jo seuraavana päivänä he tekevät selvää toisistaan. Ruutitynnyrin laukaisi Grangefordin Sophia-tyttären karkaaminen Shepherdsonin Harney pojan kanssa.

Huijari ja oikeusteema
Twainimaiseen tyyliin patenttilääkkeet, huijareiden näytteleminen ja saarnaus, sekä rahan ja testamentilla huijaus esiintyvät tässä teoksessa. Twain irvii ja ihmettelee ihmisten hyväuskoisuutta, joskin tässä lopulta huijareiden käy huonosti, ensin tervataan sitten höyhenissä kieräytetään. Huijarit ovat taitavia, mutta ihmiset ovat myöskin liian sinisilmäisiä. Ihmisten sinisilmäisyyttä Twain monesti kummeksuu. Tom Sawyerin seikkailuissa syylliselle Intiaani-Joelle puuhataan armonanomusta, mutta syytön Muff Potter halutaan lynkata. Tässä teoksessa Huckin isä saa oikeuden päätöksellä pitää huoltajuuden. Testamenttihuijauksessa ihmiset uskovat mielummin "englantilaista pappia" kuin oman kylän lääkäriä tai lakimiestä.

Kiintymys-teema
Huckin isä ei tunne kiintymystä Huckiin, mutta haluaa hänen rahat. Huck sen sijaan herättää äidillisiä kiintymyksen tunteita sekä leskirouva Douglasissa että Sally-tädissä. Huck ihastuu punatukkaiseen Mary Janeen, ja paljastaa huijarit. Kiintymystä voi minusta tarkastella myös Huckin ja Jimin välillä, heidän välilleen kasvavat lujat siteet ja aito ystävyys. Huckin omatunto alkaa toimia, ja hän ei paljasta Jimin asemaa. Mary Janelle hän kertoo -lähes ensimmäistä kertaa- totuuden. Herttua ja Kuningas testamenttihuijauksessa myyvät perheen orjat huutokaupalla, ja erottavat mustien perheet toisistaan, tämä on hyvin julmaa, joka tosin estetään.

Poikakirja-teema ja kerronta
Huckeleberryn Finnin seikkailut on poikakirja siinä mielessä, että se kertoo pojasta, ja teoksessa on pääosin miehiä. Minäkertojana Huckleberry Finn on haastava, kertojahan on noin 13- vuotias lähes lukutaidoton poika, joka naiivilla tavalla tarkastelee tapahtumia, miltei jokaiseen lukuun ja virkkeeseen syntyy jännite, mitä on sanottu, miten Huck sen ymmärtää, ja miten se oikeasti on. Tätä viimeistä ei koskaan ole kirjoitettu auki. Turhantärkeästä eversti Grangefordista -ainaisine vaatteiden vaihtamisineen- Huck kirjoittaa  "hänessä ei ollut yhtään turhamaisuutta". Sama pätee monessa muussa kirjan kohtauksessa, kuten lopun orjan vapautusoperaatiossa, missä Tom haluaa vapauttaa jo vapautettua orjaa, mitä merkillisimmällä tavalla, jokainen aikuinen ymmärtää, että puuhassa ei ole päätä eikä häntää, mutta kymmenvuotias ei ehkä sitä tajua, sama pätee oikeassa elämässä kymmenvuotias lapsi voi tajuta monesta aikuisen asiasta, että siinä ei ole mitään järkeä eikä tolkkua, mutta aikuinen ei sitä yksinkertaisesti vaan oivalla. Pikkupoika ehkä pitää Tom Sawyeria ja hänen temppujaan tavoiteltavina, mutta Huckissa on minusta enemmän viisautta. Huckleberry Finn on Tom Sawyerin vastakohta, hän ei halua päteä, ei vaikuttaa, vaan hän haluaa elää ja elää rauhassa. Tämä tulee sekä teoksen alussa että lopussa hyvin ilmi. Huck ei ymmärrä Tomin fantasioita rosvoleikeistä ja timanttien varastamisesta. Teatraalinen "Orjan vapautus" ylittää Huckin ja minun käsityskykyni. Vapautusoperaatio muuten päättyy kuularuiskun haulisuihkuun. Toisaalta se kuuluu poikakirjaan, se on jännittävä ja monin osin erittäin huvittava.

Huck joutuu koko matkan ajan luovimaan valheiden verkossa, miten kouluja käymätön juopporetkun poika kasvaa henkisesti matkan aikana yhdessä Jimin kanssa, ja millaisten huijareiden (Herttua ja Kuningas) keskellä hän joutuu selviämään ja selviää. Loppu hyvin kaikki hyvin, vapaa Jim saa Tomilta 40$, joka on sama summa, minkä Kuningas sai Jimistä.

Huckeleberryn Finnin seikkailut on loistava poikakirja, aikuisena ehkä ymmärtää Mark Twainin ironian sen kaikissa vivahteissa sekä voi syventyä kirjassa virtaavaan vapauden käsitteeseen.

Huckin sanoja mukaillen, jos olisin tiennyt kuinka vaikeata tämä bloggauksen kirjoittaminen lopulta oli, en olisi siihen ryhtynyt, enkä enää ikinä tästä kirjasta blogata yritä.

Kunnioittavasti
                         Jokke