Grace Metalious: Kaupunki nimeltä Peyton Place

Grace Metalious: Kaupunki nimeltä Peyton Place, alkuteos Payton Place 1958, suomentanut Liisa Jalovaara, Gummerus 1969, sivumäärä 474.

Kirja alkaa: "Intiaanikesä on kuin nainen. Kypsänä, kuuman kiihkeänä mutta oikullisena se saapuu ja katoaa halunsa mukaan niin että koskaan ei voi olla varma sen tulemisesta tai lähtemisestä. Intiaanikesä toistuu kirjan tapahtumavuosina 1938 -1945. Kirja on kolmeosainen.

Kuvitteellinen Peyton Place on kaupunki on New Hampshiressa, ja se saanut nimensä Samuel Peytonin linnasta, lopussa kerrotaan Samuel Peytonin tarina. Hän oli musta, joka rikastui ja matkusti Eurooppaan, jossa hän avioitui ranskalaiskaunottaren kanssa. Rikasta mustaa ei Bostonissa(kaan) hyväksytty ja Samuel rakennutti linnansa, ja erakoitui, hänellä ei ollut yhteisöä eikä sosiaalista verkostoa. Kirjan ytimenä onkin kaupungin ihmissuhteiden ja elämäntarinoiden tarkastelu Peyton Placessa, keskiöön nousee etenkin kolmen naisen tarina.

Grace Metaliousin romaani Kaupunki nimeltä Peyton Place on loistava ajankuva, joka paljastaa kaupungin sosiaalisten suhteiden kirjon, romaania on nautittavaa lukea myös juonen jännittävyyden vuoksi, ei ihme, että kirja oli lähtölaukaus sekä elokuvalle, että  tv-sarjalle. Metaliousin kerrontatyyli muistuttaa John Irvingin juonen  kuljetusta, jossa tapahtumat johtavat vääjäämättömästi tragediaan, joka selviää myöhemmin. Irvokkaista tapahtumista huolimatta kirja on lohdullinen, sillä elämä soljuu eteenpäin uomaansa pisin, kuona on vain pintavaahtoa.

Juoni ja henkilöt (älä lue, jos et halua juonipaljastuksia)
Kirjan alussa kansakoulunopettaja neiti Elsie Thornton katselee oppilaitaan, joista eniten kiinnostaa herkkä ja lapsellinen 12-vuotias Allison MacKenzie, yksi kirjan päähenkilöistä. Koulupihalla öykkäröi rikkaan Leslie Harringtonin 14-vuotias poika  Rodney Harrington. Leslie Harrington omistaa tienoon tehtaat, hänen vaimonsa on menehtynyt synnytyksessä. Leslie hallitsee rahalla ja työnantajana tehtaan työväkeä. Peton Placen rikkaat asuvat Chestnut Streetillä, ja sen miehet tuomari Charles Partridge, lääkäri Matthew Swain sekä sanomalehden omistaja Seth Buswell  kokoontuvat korttirinkiinsä perjantaisin.

Allisonin äiti Constance MacKenzie omistaa Huokea kulma -vaatekaupan, jonka hän osti Allisonin isän Allisonin kuoltua. Constance oli nuoruudessaan lähtenyt New Yorkiin, ja työskennellyt Allison MacKenzien kankaita tuovassa yrityksessä. Yrittäjä MacKenzien perhe oli muualla ja miehellä oli suhde Constancen kanssa, siitä suhteesta syntyi tytär Allison. Miehen kuoltua Constance vaihtoi nimeä ja palasi pikkukaupunkiin äitinsä Elizabeth Standishin kuoltua. Kaupunkilaiset luulevat, että Constance on leski. Valeleskeys on Contancen elämää kahlitseva salaisuus. Contance on toinen kirjan päähenkilöistä. Kolmas päähenkilö on Allisonin ystävä Selena Cross. Selena Cross on yksi juoppo Lucas Crossin lapsista. Crossit ja muut Peyton Placen köyhät asuvat tervapaperihökkeleissään, hökkeleissä, joista kaupungin rikkaat haluaisivat päästä eroon.

Kirjassa tapahtumat vyöryvät ja hiljalleen niistä muodostuu värikäs kuvakollaasi, kauneus on sen kiinnostavissa sosiaalisissa suhteissa ja raadollisen irvokkaissa mutta inhimillisissä tapahtumissa.

Allisonin 13-vuotispäivissä leikitään postitoimistoa, jossa lähetetään suukkoja. Rodney Harrington haluaisi suudella Selenaa ja suuteleekin. Ted Carter kuitenkin on ihastunut Selenaan, ja tunnustaa rakkautensa Selenalle.

Mentyään yhtenä päivänä Crossien talon luo Allison joutuu olemaan irvokkaan tapahtuman tulkitsija ja todistaja, kun Lucas Cross hakkaa tytärpuolensa Selenan ja  repii tämän vaatteet ja, silloin Allison pyörtyy. Selena Cross pestautuu Allisonin äidin kauppaan myyjäksi. Selena on hyvä apulainen kaupassa. Allisonin ja Selenan välit viilenevät. Selena seurustelee Ted Carterin kanssa, jonka vanhemmat asuvat Chesnut-kadulla. Perheen vaurastumiseen liittyy 'salaisuus', perheen äiti meni naimisiin kylän vanhan tohtorin Quimpyn kanssa naimisiin, ja alle vuoden avion jälkeen tohtori ampui itsensä. Carterit eivät pidä Crossin lasta riittävän hyvänä pojalleen, jonka he aikovat korkeakouluttaa, ja Ted Carter valmistuukin lakimieheksi kirjan lopussa. Seudun juopot kokoontuvat Kenny Stearnsin luo juopottelemaan. Kenny Stearns lyö kirveellä jalkaansa, Lucas Cross näkee eri erivärisiä mönkiäisiä juoppohulluuskohtauksissa ja viedään sairaalaan.

Rodney Harrington pyytää Allisonia alakoulun päättötansseihin. Betty Anderson on vihainen ja kiukuttelee, kun Rodney ei kutsunut häntä. Rodney lähtee kuitenkin Bettyn perään ja Allison tutustuu Norman Pageen, jonka kanssa tanssii. Selena on Tedin kanssa tanssiaisissa. Selena on hankkinut tienesteillään hienon puvun, vaikka Lucas on varastanut hänen palkkarahansa.  Pikku Norman Pagella on äitinsä ikäisiä sisarpuolia. Normanin leskiäiti vaatii ehdotonta rakkautta  Normanilta, eikä hänellä saisi olla mitään muuta elämää. Tanssiaisten jälkeen on päättökokeet.

Matthew Swain on kuusikymppinen tohtori, yleislääkäri, joka on erikoistunut sairaisiin, hän pelkää eniten sukupuolitauteja. Matthewille tulee Selena asiakkaaksi, Selena on  raskaana! Matthew kysyy, onko lapsen isä Ted Carter, Selena kieltää. Selviää, että Lucas on raiskaillut toistuvasti tytärpuoltaan humalapäissään hirveiden pieksäjäisten jälkeen. Matthew Swain pähkii mitä tekee, tilanne on painajaismainen, ja hän päättää tehdä Selenalle abortin, joka tuolloin oli laiton, hän naamioi teon umpisuolenpoistoksi. Hän pakottaa sairaanhoitajan auttamaan itseään. Mathew Swail ryntää raivoissaan Lucaksen luokse ja pakottaa tämän allekirjoittamaan tunnustuksen, että hän on hakannut ja raiskaillut tytärpuolensa ja on tehnyt tämän raskaaksi. Lisäksi Lucaksen on lähdettävä pois ikiajoiksi. Vimmaisen keskustelun kuulee myös Selenan äiti siivooja Nellie, joka sekoaa lopullisesti.

Peyton Placeen tulee uusi opettaja newyorkilainen Michael Rossi. Mike ihastuu Constanceen, ja tunne on molemminpuolinen. Constancen kiirastuli on siinä, että hän ei pysty paljastamaan totuutta "avioliitostaan", Mike kosii, mutta Constance keksii verukkeita ja lykkää aviohanketta.

Norman Page ja Allison retkeilevät yhdessä alkuun hyvinkin viattomasti, tosin Norman on tilannut sukupuoliasioita käsittelevät käsikirjan, jonka tietoja kertoilee Allisonille. Allison  haukkuu lähtiessään metsäretkelle Nellietä, joka on heillä siivoajana. Nellie näkee harhoja ja ymmärtää, mitä Lucas on tehnyt Selenalle, ja hirttää itsensä. Normanin ja Allisonin metsäretki venyy pitkäksi, retken jälkeen Normanin äiti ja Constance koittavat nyhtää tietoa, mitä metsässä on tapahtunut. Lukija tietää, että ei mitään, mutta sitä yksisilmäiset äidit eivät ymmärrä. Constance arvioi Allisnia oman nuoruuden kiimansa kautta. Hän on ajautunut avioliittossa olevan miehen rakastajattareksi, Allison on mieleltään aivan viaton. Constance omassa ahdistuksessaan syytää sappea Allisonin päälle. Allison ihailee isäänsä, ja pitää hänen kuvaansa huoneessaan. Constance syyttää Allisonia samasta isänsä kiimasta, ja syyttää Allisonia äpäräksi. Michael Rossi laittaa rajat Constancen raivokohtaukselle, ja mainitsee, että äiti syyttää tytärtään turhaan, ja Constance näkee tyttäressään oman kiimasnsa. Allison sairastuu palauteryöpystä ja Nellien itsemurhasta, ja Matthew ottaa Allisonin lepäämään sairaalaan.

Toisaalla Rodney saanut collegesta potkut, Bettyllä on muita treffikavereita. Rodney käyttäytyy hyvin omistavasti Bettyä kohtaan ja Rodney pääsee lopulta Bettyn puutarhaan, mutta ilman varmuusvälinettä. Kun Betty on raskaana, Rodney kertoo asian Leslie-isälleen, joka hoitaa asian. Bettyn isä on tehtaalla töissä, hän tarjoaa Bettyn isälle 500 dollarin shekin, jotta Betty menisi aborttiin. Betty tulee raivoamaan Leslielle, ja repii shekin uhaten oikeudenkäynnillä. Leslie ilmoittaa, että voi osoittaa Bettyn olleen muiden kanssa, ja uhkaa, että Betty tuomitaan prostituoiduksi. Leslie antaa Bettylle shekin, enää vain 250 dollaria. Leslien huvipuistossa sattuu kohtalokas onnettomuus, joka johtaa Kathy Ellsworthyn käden irtoamiseen. Kun Ellsworthyt uhkaavat oikeustoimilla, Leslie erottaa Kathyn isän tehtaasta. Oikeudenkäynnissä korvaukset alennetaan kymmenesosaan, sillä valamiehistö on täynnä Leslien vaikutusvallan alla olevia henkilöitä. Leslien lopulta käy huonosti, sillä Rodney, joka onnistuu välttämään sotapalveluksen hivelee erään treffiseuralaisensa rintoja ajomatkalla, ja kuolee. Leslie on tämän jälkeen yksin. Leslie lopettaa myös korttiringissä, eikä häntä enää huolita takaisin, kun hän haluaisi takaisin.

Sodan aikana Lucas Cross tulee takaisin, ja menee Selenan kotiin juovuksissa. Lucas alkaa hakata Selenaa, ja aikoo raiskata tämän. Selena lyö Lucasin hengiltä ja hävittää ruumiin. Norman Page palaa rintamalta ontuen, rivi kankaisia kunniamerkkejä rinnassaan. Normanin äiti iloitsee sotasankarista. Seth Busswell saa palautetta, miksi tapahtumaa ei paineta sanomalehteen. Busswell arvaa, että kyse on äidin lavastuksesta. Norman on saanut sotaneuroosin ja kotiutettu, jalka ei todellisuudessa ole kipeä. Seth ottaa Normanin töihin kirjanpitäjäksi.

Allison on vieraantunut äidistään ja suuntaa New Yorkiin. Michael pakottaa Constancen tunnustamaan valehtelunsa, ja sen jälkeen Constance on vapaa suhteeseen, ja pari avioituu. Allison kirjoittaa novelleja ja tarinoita lehtiin, ja voittaa pienen palkinnonkin.

Armeijan miehet tulevat etsimään Lucasta. Lopulta Selena otetaan kiinni ja vangitaan. Selenan poikaystävä Ted Carter hylkää Selenan, kuten kaikki muutkin. Tuomari Charles Partridge tuntee ylpeyttä huomiosta, jota oikeudenkäynti saa osakseen. Charlesin vaimo hekumoi miehellään, joka antaa hirttotuomion. Selena ei aio puolustautua. Lopulta oikeudenkäyntiin saapuu todistamaan lääkäri Matthew Swail, joka kertoo tekemästään abortista, ja kaikesta, mikä koskee Lucas Crossia. Valamiehistö vapauttaa Selenan.

Allison on miltei toistanut äitinsä virheen, kun hän ajautuu viikonlopun mittaiseen fyysiseen suhteeseen agenttinsa Bradley Holmesin kanssa. Viikonlopun fyysistelyn jälkeen Bradley mainitsee, että hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Allison on äitiään viisaampi hän repii itsensä irti New Yorkista, ja palaa kotiin. Toinen syy oli Selena Crossin oikeudenkäynti. Kirjan viimeiset sivut Allison pähkäilee kirjoittamaansa kirjaa, ja päätöstä jättää Bradley. Allison päättää jäädä Peyton Placeen, ja hauduttelee kirjaansa Samuelin linna (joka on siis Kaupunki nimeltä Peyton Place!). Rakkaus kenties koputtelee ovella?

Teoksen teemoja on varmasti vapaus ja naisen rooli yhteisössä. Constance, Selena, ja Allison saavat vapautensa takaisin. Constancea ja Allisonia eniten kahlitsevat yhteisön odotukset, ja omat toimintamallit. Selena pääsee irti väkivallan ja raiskausten kierteestä. Selena pääsee vapaaksi myös yhteisön silmissä. Kirjassa on lukematon määrä sivuhenkilöitä, jotka omituisinakin hyväksytään osana kaupunkia. Sosiaalinen liikkuvuus on vähäistä ja kaupunkia hallitsevat yhden vauraan kadun vanhat miehet. Seth Busswelillä ja Matthew Swainilla on empatiaa ja omatunto, ja mikä tärkeintä he pystyvät auttamaan hädänalaisessa asemassa olevia. Yhteisö on kuitenkin niin staattinen, että mitään sosiaalista kiertoa ei ole, vaan kaikki väliintulot tapahtuvat kertaluonteisesti ja yksilöiden kautta. Kaupunkiin ei saada aikaiseksi edes asemakaavaa, viemärikin vain lahjoitusten kautta. Michael Rossi otetaan koulun johtotehtäviin miehenä, vaikka neiti Elsie Thornton on pätevä ja empaattinen opettaja. Kaupungin valta on suvereenisti miehillä. Uusi polvi voi muuttaa kaiken. Constancella on menestyvä liikeyritys, ja Allison kirjoittaa lehtiin ja aikoo kirjailijaksi. Selena ei alistunut hakkaamiseen ja raiskauksiin kuten äitinsä Todelliseen tasa-arvoon tuskin näillä eväillä päästään mutta suunta on oikea.

Tunnustan, että bloggaukseni on pitkä, muttei erityisen hyvä. Kirja sen sijaan on pitkä, hyvä, ja äärimmäisen jännittävä ja viihdyttävä. Luultavasti toisella lukemisella kirja on vieläkin nautittavampi, koska ei tarvitse jännittää, kuinka kaikkien käy.

Peyton Place -kirja tapahtuu siis 1930-luvun lopulla ja toisen maailmansodan aikana.Tällöin kirjan kertomusten mukaan uimahousuissa oli vetoketju! Vetoketju toki oli yleistynyt, mutta vetoketjullisiin tavaroihin kiinnitetään kirjassa erityisen paljon huomiota.
****
Grace Metalious (1924 - 1964) kuoli 39-vuotiaana ilmeisesti maksakirroosiin, kirjailija oli kotoisin New Hampshiresta. Marie Grace DeRepentigny avioitui George Metaliousin kanssa, ja alkoi kirjoittaa tätä vuonna 1954. Peyton Place -elokuva tehtiin vuonna 1957, tv-sarja oli suosittu ja sitä tehtiin vuosina 1964 - 1969 viisi kautta.

Osallistun tällä Lukupinon Yhdysvallat lukuhaasteeseen.

Ingmar Bergman: Fanny ja Alexander

Ingmar Bergman: Fanny ja Alexander, Fanny och Alexander 1982, suomentanut Elina Hytönen Otava1984, sivumäärä 221.

Fanny ja Alexander valmistui tv-sarjaksi vuonna 1982, aineistosta leikattiin elokuva, joka sai neljä Oscaria ja Ingmar Bergmanin käsikirjoitus ja ohjaus olivat ehdolla Oscar-gaalassa. Tästä käsikirjoituksesta on muokattu tämä romaani tai ehkä päinvastoin?

Juoni ja henkilöt lyhyesti
Tarina kertoo Ekdahlien perheestä. Helena Ekdahl (os. Mandelbaum) on Fanny ja Alexanderin isoäiti ja leski, jolla on kolme aikuista poikaa. Helenan pojista Oscar Ekdahl on vanhin, hän on naimisissa Emilien kanssa, ja heillä on kolme lasta Amanda, Alexander ja Fanny. Oscar on hillitty, viisas, ja hän on omistautunut teatterille, jota pidetään yllä Helenan avustusten voimin. Emilie on ollut ja on teatterin tähtinäyttelijä. Hänen avioliittonsa oli vuosikymmenen lapseton, ja vailla mitään fyysistä kontaktia. Tämän jälkeen esikoinen Amanda sai alkunsa Helsingissä Emilien ollessa vieraileva teatterin näyttelijä, Alexanderin isä oli eräs ruotsalainen vastanäyttelijä, ja Fannyn isä oli kirkonmies. Emielien ja Oscarin avioliitto on kuitenkin sopuisa ja henkisen hellyyden täyttämä, Oscar on hyvä perheenisä. Helenan toiseksi vanhin poika on räiskyvä Gustav Adolf Ekdahl, jonka vaimo Alma katsoo miehensä syrjähyppyjä suopeasti, ja saa osansa eroottisesta latauksesta. Parilla on kaksi tytärtä 18-vuotias Petra ja 8-vuotias Jenny. Helenan kolmas poika Carl on naimisissa saksalaisen Lydian kanssa. Avioliitto on pikkuriitojen sävyttämä ja lapseton. Koti on kissojen täyttämä. Carl on professori, mutta Carl on huonosti motivoitunut varsinkin opetustyöhönsä. Carl on veloissa, ja hyvin melankolinen. Helenalla on vanha ystävä Isak Jacobi, jolla on eksoottinen liike. Isak lainaa myös rahaa, hän rahoittaa myös Carlia. Isak on hyvä hahmo.

Kirja ei ole kovinkaan loppuun asti hiottu, tarinaa katsotaan etenkin Alexanderin silmin, mutta teksti sisältää myös paljon kuvailuja, ja pitkiä näytelmämäisiä kuvailuja. Teos alkaa joulusta 1907, jolloin Ekdahlien joulupöydät notkuvat runsauttaan ja talo on täynnä elämän iloa, lasten ääniä, tavaraa, värejä, ääniä ja aikuisten askareita. Gustav Adolf on iskenyt silmäänsä punatukkaiseen lastenhoitajaan 18-vuotiaaseen ontuvaan Maj'hin, jonka kanssa karkeloi. Maj on herttainen, eikä pysty taistelemaan halujaan (eikä Gustav Adolfin haluja) vastaan, myöhemmin Maj synnyttää lapsen Victoria Helenan, joka otetaan perheeseen ja sukuun. Suvun naiset järjestävät Maj'n tulevaisuuden Tukholmassa. Gustav Adolf on purskahteleva hyväntahtoinen elämästä nautiskelija.

Teatteri alkaa esittää Hamlet -näytelmää, joka on varsin tärkeä monissa kohdissa. Oscar, joka on keskinkertainen näyttelijä, onnistuu haamun osassa, mutta saa sairaskohtauksen ja kuolee. Emilie jää leskeksi. Vuoden suruajan jälkeen Emilie hairahtuu piispa Edvard Vergéruksen sielunhoitoon ja kosintaan. Emilie kertoo tulevasta avioliitostaan Alexanderille, Emilie painottaa murjottavalle Alexanderille, että hän ei ole Gertrud, eikä piispa ole Tanskan kuningas (joka siis näytelmässä surmasi Hamletin isän, ja nai Hamletin äidin).

Lapsille muutto piispan ankeaan kartanoon on kamalaa. Talo on koruton ja ankea. Kaikesta leluista ja tavaroista on luovuttava. Alexanderilla on rakas nallekarhu Baloo, josta pitää myös luopua.  Taloudessa asuu piispan vanhapiikasisko Henrietta, piispan äiti Blenda Vergérus,  ja vakoileva palvelija Justina, piispan täti on puhumaton muriseva lihava liikkumaton hoidettava hahmo. Ulkoiset olot ovat painajaismaiset, lisäksi piispa, joka on raivohullu kurittaja, vihaa ja alistaa Alexanderia, jolla on varsin vilkas mielikuvitus ja asenne on uppiniskainen. Alexanderin näyt, ja haamut ovat teoksen kannalta hyvinkin tärkeitä ja keskeisiä, niitä en avaa, ne ovat siis hyvin hyvin keskeisiä. Rationaalisessa maailmassa Piispa on omahyväinen, ylimielinen, sadistinen kurittaja ja alkaa vihata ja alistaa myös Emilietä, joka lopulta vuonna 1909 pyytää apua Helenalta. Piispa uhkailee Emilietä lasten menetyksellä ja mielisairaalaan passituksella.

Gustav Adolf ja Carl yrittävät taivutella piispaa päästämään edes lapset pois, turhaan. Tämän jälkeen Isak Jacobi hakee lapset pois hyvin mystisesti ja vie lapset piiloon liikkeeseensä, jossa asuvat myös Isakin sisarenpoikansa Aron ja Ismael Retzinsky.  Piispa on raivona ja vaatii lapsia takaisin itselleen ja on alistanut raskaana olevan Emilien. Gustav Adolf on puolestaan ostanut piispan 110 000 kruunun velkakirjat.

Loppu on huikea Alexander kokee mystisiä asioita Isak Jacobin kaupassa. Emilie karkaa aviomiehensä luota, ja samalla talo palaa ja piispa kuolee.

Kaikki päättyy hyvin ja teatteriin. jossa tarina alkaakin.

Miljöö
Miljöö on ruotsalainen kaupunki, jossa on Teatteri, Orkesteri, ja Bordelli, mutta myös yliopisto, jossa Carl on töissä. Kaupunki muistuttaa varmastikin Uppsalaa. Gustav Adolf on liikemies, jolla on ravintoloita, ja taloja myös Ranskassa. Ekdahlit ovat hyvin toimeentulevia porvareita. Vaikka pikku kinaa on ilmassa, Ekdahlit ovat väleissä keskenään, ja rakastavat elämää ja toisiaan.

Piispa Edvard Vergerus on hahmona iljettävä. Ulkokultainen tekopyhä kontrollifriikki, joka elää yli varojensa, ja manipuloi lähipiiriään, käy kasvatuskeskusteluja kuulusteluina, kurittaa lähipiiriään, ja hymistelee olevansa hyvä ihminen. Kirjan kaikki ihmiset ovat 'syntisiä'. Isoäidillä on ollut jo miehensä eläessä lihallinen suhde Isakin kanssa. Gustav Adolf on viettinsä vanki, ja aiheuttaa impulsiivisuudellaan kärsimystäkin. Carl elää velaksi, ja hänellä on itseinhoa. Emilie hakee fyysistä läheisyyttä muualta, kun sitä kotona ei ole tarjolla. Alexander valehtelee, fantasioi, kiroilee, ja hänellä on murhaavia ajatuksia. Ekdahlien suku eroaa kuitenkin piispan klaanista siinä, että he näkevät oman vaillinaisuuden, ja toisten puutteet ja hyväksyvät itsensä ja muut, toisin kuin tekotukkainen tekopyhä piispa, jonka palvelijat ovat vakoilijoita ja niljakkaita kätyreitä.

Alexander on arka ja herkkä lapsi, joka on täynnä vihaa, lähinnä isäpuoltaan kohtaan. Hän ei myöskään ymmärrä äitinsä haluja. On vaikea sanoa, mitkä tapahtumat kirjasta ovat Alexanderin fantasiaa, ja minkä kirjailija haluaa olevan yliluonnollista, järjellä selittämätöntä.

Kuvaruudulta vai kirjanlehdiltä
Olen nähnyt filmin vain televisiosta  ja katsellut myös tv-sarjan (joka tulee taas 2018 jouluna). Kirjassa on taustatietoa, jota en ollut ymmärtänyt kuvaruudulta. Ihmettelin kirjan nimeä Fanny ja Alexander, sillä Fanny jää paljolti syrjään, enemmän Emilien esikoinen Amanda on parrasvaloissa. Elokuva on värikylläinen kollaasi, jossa värit, varjot, piispan kartanon värittömyys luovat vastakkainasetteluja. Elokuva, kuten kirjakin lopulta ylistää elämää ja teatteria, jonka maailma pystyy toimimaan vailla ulkomaailman pahaa kosketusta.

*****

Ingmar Bergman (1918 - 2007) oli ruotsalainen elokuvaohjaaja, mutta myös käsikirjoittaja ja kirjailija. Tämä kirja on päivätty vuoteen 1979 Fårössä, joka on Gotlannissa, jossa Bergman lopulta asui. Alexander sai joululahjaksi 1907 Laterna Magican, joka näytti kuvia, ja jollainen Bergmanilla lapsena oli. Laterna Magica on myös Ingmar Bergmanin muistelmien nimi, niistä bloggaan, kun Ingmar Bergmanin syntymästä on sata vuotta eli 14.7.2018. Bergmanin isä oli pappi, ja kotona lapsia kuulusteltiin ja kuritettiin. Ingmar ei ollut helppo lapsi eikä aikuinen. Perheellä oli rikas Anna-täti, joka panosti jouluun ja joululahjoihin. Äidillä oli enoja. Muistelmissaan Bergman puhuu yhdestä elokuvan avainkohtauksessa, jossa Ismael puhuu Alexanderin kanssa, se on sangen jännittävä, ja Bergman on tyytyväinen siihen, ja on tehnyt kaikkensa suojatakseen lapsinäyttelijä Bertil Guvea, joka näytteli Alexanderia kohtauksessa Stina Ekbladin kanssa. Bertil jätti elokuvat ja on kauppatieteen maisteri (lähde wikipedia). Fannyssa ja Alexanderissa on paljon suoraan Ingmarin lapsuuteen liittyviä asioita, joka ilmenee hänen muistelmistaan Laterna Magicasta.

(ÄLÄ lue, koska se sisältää mielipiteitä.
Teoksen teatteri on nykyisten teatterien kaltainen eli ei pyöri ilman mittavia panostuksia ulkopuolelta. Ennen hyvinvointiyhteiskuntaa teatteria rahoitti rikas porvari. tai upporikas aatelinen, mutta nykyisellään maksumies on köyhä veronmaksaja, jonka selkänahasta kaikki julkiset verotulot lopulta otetaan tai osa rahasta on ulkomaista julkista lainaa  myös taiderakennuksiin ja taiteen pyörittämiseen. Minusta teatteri on hieno taidemuoto, mutta pitää olla kustannustehokas, ja alan pitää pyöriä nykyisessä valtion velkatilanteessa pääosin pääsylipputuloilla, sama pätee julkisiin sinfoniaorkestereihin. Tuntuu oudolta, että näitä rahoitetaan näin mittavassa mielessä julkisin verovaroin. Kaupungeissa on kaupungin teattereita ja orkestereita, on Kansallisteatteri, Ruotsalaisia teattereita, Työväenteattereita, ja kaikkia muitakin teattereita tuetaan eri tavoin julkisista rahoista. Minusta tässä on jotain liiallista, eikä asiasta voida neutraalista edes keskustella. Turun kaupungin teatterin remonttiin kului pelkkään rakennukseen 20 miljoonaa aiottua enemmän yhteensä 45 miljoonaa euroa, kaikki on veronmaksajien rahaa. Jatkossa teatteri saa veronmaksajien rahaa miltei 7 miljoonaa euroa vuodessa. Summa on Turun kokoisessa kaupungissa aivan satumaisen suuri, kuten kaupungin orkesterinkin kulut, kaupungissa, jossa on paljon parakkikouluja, hammashoidon ja terveydenhoidon jonoja. Lasten eskaripaikoista käydään kädenvääntöä).

Henning Mankell: Viides nainen

Henning Mankell: Viides nainen, Den femte kvinnan 1996, suomentanut Laura Jänisniemi, Otava-Seven pokkari 2009, sivumäärä 602.

Henning Mankellin kuudes Wallander-sarjan osa Viides nainen porautuu taas sarjamurhaajan metsästykseen. Epilogissa fundamentalistit surmaavat neljä nunnaa, ja viidennen naisen, ruotsalaisen turistin. Murha murtaa viimeisen pidikkeen murhaajan mielessä.

Kurt Wallander on isänsä kanssa Roomassa, matka menee hyvin, vaikka Kurt ei voi ymmärtää isänsä kirmaamista Espanjalaisille portaille keskellä yötä. Ystadissa tarina alkaa 21.9.1994. Mona soittaa Kurtille ettei Linda ollut lautalla tarkoittaen 28.9.1994 uponnutta Estoniaa. Poliisilaitoksella surraan hukkuneita, myös poliiseja hukkui, turmassa pelastui vain 137 ihmistä, ja hukkui 852 henkeä (lähde Ylen Elävä arkisto).

Ystadissa Kukkakauppa Cymbiaan on tehty outo murto, verta on lattialla, omistaja 49-vuotias Gösta Runfeldt on ilmeisesti orkideasafarilla Afrikassa. Holger Eriksson 79-vuotias autokauppias ja linturunojen kirjoittaja on kadonnut, tai öljyauton kuljettaja Tyren  ilmoittaa, että Eriksson ei ole kotona. Hänenkin taloon on tehty murto, jossa ei kadonnut mitään. Holger Eriksson löytyy pian bambukeppien seivästämänä ojasta. Lukijalle selviää, että Gösta Runfeldt on vangittuna suureen leivinuuniin. Naismurhaaja odottaa uhrin heikkenemistä. Se, kuka nainen on, ja miksi murhat suoritetaan, on kirjan teema ja juoni. Murhat jatkuvat, mutta naismurhaajan toimia esitellään rinnalla poliisitutkimusten ohella.

En erityisemmin pidä näistä sarjamurhaajateoksista. Tekijä on kerännyt naisten kertomia tarinoita, ja lähtee omalle kostoretkelleen. Tämäkään ei ole erityinen juonipaljastus. Dekkarissa on paljon luettavaa, ehkä jopa liiaksikin.

Poliisilaitoksen arki on ennallaan. Poliiseja haavoittuu, tällä kertaa Ann-Britt Höglund pahimmin. Per Åkeson on syyttäjänä, ja lähettää Kurtille terveisiä Annette Brolinilta. Kurtin kaukorakas Baiba on vielä kuvioissa, mutta kotimaassaan. Linda ajelehtii, hän opiskelee ja tienaa rahaa tarjoilemalla.

Tähän teokseen Mankell viittaa monessa jäljemmässä teoksessa, ja Kurt Wallander muistelee murhaajaa, jonka uhrit eivät ole miehiä mielyttävimmästä päästä. Koston motiivi on oikeuden ottaminen omiin verisiin käsiin, kun virallinen oikeusjärjestelmä ei ole sovinistikonnia rankaissut. Tämän luin toisen ja viimeisen kerran, ei ole henkilökohtainen suosikkikirjani. Minusta oikeusjärjestelmälle pitää ilmoittaa kaikki väkivallan teot, ja se saa jauhaa rikolliset mankelin läpi ja mankelin pitää tuottaa yhteiskuntakelpoisia ihmisiä, tai ainakin eristää väkivaltaiset henkilöt. Olen pitkään postauksissani kirjoittanut uhrin oikeuksista ja asemasta, se on aina liian huono.



*****
Henning Mankell (1948 - 2015) oli ruotsalainen kirjailija, jonka tuotanto oli erityisen laaja.
Kirsten Jacobsen on kirjoittanut Mankellista haastatteluihin perustuvan kirjan. Mankellin esikoisteos oli nimeltään Panokset.

Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)

Tanssinopettajan paluu (kertoo poliisi Stefan Lindmanista, joka alkaa seurustella Lindan kanssa, Linda on Rauhattomassa miehessä toisen miehen "oma").

Minna Canth: Papin perhe

Minna Canth: Papin perhe, näytelmä 1891. WSOY 1999, sivumäärä 133.

Papin perheen isä pastori Henrik Valtari on naimisissa Elisabethin kanssa, heillä on kolme lasta Jussi, Hanna ja seitsemäntoistavuotias Maiju, joka asuu vielä kotona. Näytelmän alussa Maiju pompottaa palloa, ja ilmoittaa haluavansa näyttelijättäreksi, ja arvostelee tätejä rouva Savenia ja neiti Vuoriota  joustamattomiksi ja perättömien juorujen levittäjiksi. Pappi-isä vaatii Maijua pyytämään tädeiltä anteeksi. Perheen vanhemmat lapset Jussi ja Hanna tulevat yhdessä ylioppilas Teuvo Rastaan kanssa kesäksi Savoon. Äiti ja Hanna lähtevät ompelemaan lähetysseuraan yhdessä tätien neiti Vuorio ja rouva Savenin kansa. Jussi ja Teuvo jäävät näyttelemään Maijun kanssa Ibsenin Nukkekotia.

Papin perhe -näytelmän ydin on isän vanhoillisuuden ja lasten uusien aatteiden törmäys. Pastori-isä on päättänyt taistella konservatismin puolesta ja aikoo satsata lehteensä Aamuruskoon, jonka päätoimittajaksi hän haluaa poikansa Jussin, joka on kirjoittanut Suomettareen, ja aikoo pestautua Nuoreen Suomeen. Jussi on vapaamielinen, mutta isä on uskonnollis-vanhoillinen. Isä aikoo keskeyttää tyttärensä Hannan jatko-opiston ja siten myös torppaa Hannan opettajahaaveet. Jussi lupaa maksaa sisarensa opintojen loppuun saattamisen, Jussi ei aio myöskään kirjoittaa Aamuruskoon (jossa on iltaruskon aate). Henrik Ibsenin Nukkekodissa  päähenkilö Nora on rohkea ja moderni nainen, ja niin Maijukin on. Isä kylläkin pitää kulttuurista, mutta ei suvaitse tyttärensä näyttelevän. Isä haukkuu jatkossa Jussin ja hänen vapaamieliset aatteensa, sekä naisasian ja työväenliikkeen kristinuskon vastaisena. Isä myös ilmoittaa, että Jussi ei ole enää hänen poikansa. Jussia puolustanut sisar-Hanna lähtee Jussin mukana Helsinkiin.

Maiju on masentunut isän ajettua Jussin ja Hannan pois. Teuvo Rastas, joka asuu lähellä. tulee Maijua tapaamaan. Maiju sanoo Teuvolle haluavansa pois, Teuvo, joka on tykästynyt Maijuun, luulee tätä ensin kosaisuksi, mutta Maiju haluaakin Helsinkiin teatteriin. Maiju on lähdössä junalle, kun  pastori tulee, he käyvät keskustelua, ja isä antaa leninkiin rahaa. Myöhemmin Maijun oletetaan olevan ostoksilla. Isä pitää lasten käyttäytymistä seurauksena äidin hellyydestä ja heikkoudesta lapsiaan kohtaan.

Hanna kirjoittaa lehteen vapaamielisiä juttuja, hän on pasifisti, Jussin mielestä maailma ei ole vielä valmis Hannan aatteille. Helsinkiin tullut Maiju on kärsinyt unettomuudesta, hänen sisäänpääsynäytöksensä on käsillä, mutta hä ei halua sisarten olevan katsomossa. Sen sijaan Teuvo Rastas näkee Maijun onnistuvan loistavasti. Kuin myrskyn merkki saapuu isä Helsinkiin, hän haukkuu poikansa (jota ei siis ollut sovistin maailmassa!) tämän kolumneista, ja raivoaa Maijun tullessa paikalle. Maiju pyörtyy, ja isä lopulta tulee järkiinsä, kun Hannan rakkaus pehmittää isän, vihaa ei voiteta vihalla vaan rakkaudella, joka on vapauttakin suurempi.

Minna Canth Papin perhe on hyvä kuvaus vanhoillisen isän hallitseman perheen jälkikasvun kapinasta isän mielivaltaa vastaan. Jussi on tervejärkinen poika, samoin Teuvo Rastas, mutta ehkä Maiju on kuitenkin perheen rohkein, koska uskaltaa vaalia omia lahjojaan, hän harjoittelee kotona salaa näyttelemistä, ja puhkeaa kukkaan yleisön edessä. Papin perheen teemoina ovat sukupolvien kohtaaminen ja ristiriidat, miehen valta perheessä, naisen asema kotona ja kodin ulkopuolella sekä uudet aatteet. Papin perhe poikkeaa Minna Canthin muista teoksista siinä, että näytelmässä ei ole pahoja ihmisiä, ja lopulta kaikki päättyy sopuun ja harmoniaan, toisin käy Työmiehen vaimossa ja Salakarissa. Anna-Liisa on vaikuttava näytelmä niin ikään, mutta kertoo lapsenmurhasta.  Köyhää kansaa on kuvaus köyhyydestä, kurjuudesta, ja hulluksi tulemisesta

*****
Minna Canth (19.3.1844 - 12.5.1897) oli suuri vaikuttaja naisten asemaan. Minna Canth oli naimisissa ja hänellä oli seitsemän lasta, Minna Canth oli alkuperäiseltä nimeltään Ulrika Wilhelmina (o.s.) Johnson. Canth jäi leskeksi 1879, ja julkaisi esikoisnäytelmänsä Murtovarkaus 1883.

Minna Canth bloggauksiani
Anna Liisa TÄÄLLÄ

Työmiehen vaimo  TÄÄLLÄ
Papin perhe TÄÄLLÄ
Köyhää kansaa TÄÄLLÄ
Hanna TÄÄLLÄ

Salakari Täällä

Anja Snellman: Ivana B.

Anja Snellman: Ivana B. Siltala 2012, sivumäärä 166.

Anja Snellman on kirjoittanut teoksen keski-ikäisestä kirjailijasta, joka saa mediatyrkky Ivana B:ltä vihapostia ja kuittailuja somessa. Ivana B. hypettää omaa vielä kirjoittamatonta esikoiskirjaansa kehumalla itseään blogissa ja dissaamalla vanhoja naiskirjailijoita.

Kirjailijatar käy terapiaprosessiaan ja purkautuu kirjeitse lyhytterapeutti Anna-Maija Parantaiselle. Hän on ahdistunut vihapostista. Kirja koostuu 67:sta kirjoituksesta todelliselle tai epätodelliselle terapeutille, kirjoitukset on jaettu kolmeen osaan.

Kirjan ydin on minusta entisen nuoren (nais)kirjailijan ahdistus uudesta mediatyrkystä, ja myrkystä, jota hänen bloginsa tuntuu pursuvan. Wikipediassa väitetään, että Anja Kauranen ja Esa Saarinen ovat arvostelleet vuonna 1980 Ylioppilaslehdessä suomalaista romaanitaidetta, vuonna 1981 Kauranen julkaisi esikoisromaaninsa Sonja O:sta. Ivana Bee muistuttaa äänneasultaan liiaksi Sonja Oota.

Minusta Ivana B. on lukukokemuksena on tyypillinen kauraskirja snellman sitaatein. Kirjalla on lähtökohta, tekstiä ja loppunousu, mutta paljon jahnataan kirjailijan omia asioita 1970-luvulta ja 1980-luvulta, runoilua, kommunistikavereita, ja diapamin hakua YTHS:stä.

Itse näin tässä vertailun julkisuuden käytöstä ennen ja nyt. Ivana B. haluaa olla kohuesikoiskirjailija, Sonja O:n kirjoittaja oli sitä, ja hän on ollut monissa lehdissä luultavasti kannessakin, ja TV:ssäkin. Huvittavaa oli myös lausunto Ivana B:stä, "hän suoltaa mielipiteitä", sitähän kaikki julkisuudessa tekevät, mielipiteitä, mielipiteitä ja vielä mielipiteitä mielipiteistä.

Anjan analyysiin kirjoissaan kuuluu yleensä myös arvostelu, tässä arvostellaan lyhytterapeutti Parantaista, epäillään ammatillisuutta. Itsekin epäilin, mutta kuka lyhytterapeutti lukisi moista moskaa, ja mitä maksaisi 67:n tajunnanvirtauksen lukeminen, analysointi ja kommentointi, ilmeisen paljon. Minua ärrrrsyttää naiskirjailijan vakiofraasit feministihuora, kohuesikoiskirjailija ja jätkänarttu, eikä ärsytys jää tähän. Kirjassa olleet kreikkalaiset tekstit ärsyttävät. Romaanin toisessa osassa kirjailijatar kehuskelee jo nuoruudessaan tehneensä muinaiskreikan käännösharjoituksia "Sapfoa ja  Catullusta." Jokke näkee tässä koko kirjan onttouden. Sapfo kirjoitti muinaiskreikaksi, mutta Catullus kylläkin runoili latinaksi "Passer deliciae meae puellae". Muutkin kirjalliset viitteet ärsyttivät, sivulla 132 liitetään muinaiskreikkaan Jumalat juhlivat öisin ja Donna Tartt. Seuraava mahdollisesti fiktiivinen asia: "hän korjaa Tarttin lauseesta erään yksityiskohdan. Silloin Tartt vilkaisee häneen kylmästi ja vaikenee hetkeksi. Koko huone hiljenee. Häntä katsotaan oudoksuen Kustantaja suipistaa suutaan. Hän unohtaa, etteivät maailmantähdet halua dialogia vaan monologia.". Kirjablogien lukija voi miettiä, onko tämä asian esille nosto korrektia ja teemaan liittyvää?

Anja Snellmanin Ivana B. on ilmitasolla hyvin hajanainen kehno kyhäelmä, mutta piilotasolla todella loistava kuvaus vanhan kirjailijan suhtautumisesta uuteen aikaan, uusiin ilmiöihin ja ankkuroitumisesta omahyväiseen nostalgiaan.

****
Anja Snellman (s.1954) debytoi vuonna 1981 kohukirjalla Sonja O kävi täällä, olen blogannut myös Kultasuusta, Ihon ajasta sekä Pääomasta.

Henning Mankell: Väärillä jäljillä

Henning Mankell: Väärillä jäljillä, alkuteos  Villospår 1995, suomentanut Laura Jänisniemi, Otava-Seven 2009, sivumäärä 572.

Henning Mankellin Väärillä jäljillä on mullistava kirja. Siinä lukija on yhtä äimänä julmassa sarjamurhatutkinnassa kuin poliisi, lopullinen ratkaisu on psykologisesti hyytävä.

Teos alkaa Dominikaanisesta tasavallasta vuonna 1978, jossa syntyy tytär köyhään perheeseen, tämä tytär Dolores Maria Santana sytyttää itsensä palamaan Skånessa viljapellossa kesällä 1994.

Seuraavaksi entinen oikeusministeri ja arvostettu kansalainen Gustaf Wetterstedt murhataan hyvin raa'asti. Motiivia etsitään Wetterstedtin poliittiselta uralta 1960-luvulta. Seuraavaksi sarjamurhaajan uhriksi joutuu taidekauppias Arne Carlman, omien juhannusjuhlien alussa.

Lukijalle esitellään murhaajan hyytäviä toimia ja sairaita ajatuksia, mutta ei itse henkilöä. Murhaaja kuvittelee olevansa intiaani Geronimo ja tutkija Hoover, aseena Tomahawk, ja sotamaalaus päällä.

Ystadin poliisilaitoksen kaikki resurssit kohdistetaan tutkintaan, lisäksi Tukholmasta  saadaan rikospsykologi, joka profiloi tekijää. Tutkinta etenee kuitenkin jatkuvasti väärillä jäljillä. Kun oikeat jäljet löytyvät, Kurt ja Linda joutuvat mielisairaan sarjamurhaajan silmätikuiksi.

Ennen routaa -teoksessa Kurt Wallander muistelee tätä murhaajaa ja tapausta. Tämä on raakuudestaan huolimatta Mankellin Wallander-sarjan yksi keskeisimpiä teoksia.

Wallander-teosten suola on Kurtin oma elämä ja poliisilaitoksen arki. Linda on lopettamassa verhoilijan opintoja ja haaveilee näyttelemisestä. Kurtin elämä on suurta hapuilua ja kipuilua. Hän tuntee epävarmuutta etäsuhteessaan Baibaan. Baiba tulee lopuksi Ystadiin, josta he jatkavat Tanskaan matkalle. Mona on menossa uudelleen naimisiin. Wallanderin isä kahdeksankymmentä, ja avioitunut kodinhoitaja Gertrudin kanssa. Isä haluaa matkalle Italiaan, mutta hänellä todetaan Alzheimerin tauti. Kurt haikailee menneitä, Monaa, sitä, kun Linda oli nuorempi, ja töissä syöpään menehtynyttä kollegaansa Rydbergiä. Mennyt aika ei tule takaisin, mutta Kurt tekee Italian matkan isänsä kanssa.

Poliisipäällikkö Björk lähtee Malmön lääninhallitukseen ulkomaalaisasioiden osaston päälliköksi, ja hänen tilalleen tulee Lisa Holgersson. Martinsson epäilee naista pomona, mutta Wallander on huolestuneempi jatkuvista leikkauksista kuten Svedbergkin, joka pohtii uusia virkapukuja. Wallanderin luotettu syyttäjä Per Åkeson on lähdössä Ugandaan. Muut lähtevät, Kurt jää.

Tapahtuma-aika on kesä- heinäkuu 1994. Kurt suhtautuu penseästi Ruotsin mahdollisuuksiin jalkapallon MM-kisoissa. Ruotsi pelasi kuitenkin loistokisat, ensin alkulohkosta jatkoon, voitto Romaniasta puolivälierissä,  mutta koki tappion semifinaaleissa 1 - 0 Brasilialle. Ruotsi sai pronssia kisoista voittamalla pronssipelissä Bulgarian, varsinkin maalivahti Thomas Ravelli pelasi loistokisat, myös Tomas Brolin oli tuolloin parhaimmillaan. Jalkapalloon liittyy asiavirhe, tai virhe on Wallanderin isän, hän väittää Ruotsin voittaneen MM-kultaa vuonna 1958. Ruotsi sai hopeaa hävittyään Brasilialle finaalissa 5 - 2. Pele voitti tuolloin ensimmäisen kolmesta mestaruudestaan, muut hän saavutti 1962 ja 1970 Brasilian paidassa.

Avaan teosta tekijän ja motiivin osalta alla enemmän.

Motiivi, henkilö -tarkastelua (älä lue, jos et ole lukenut kirjaa tai katsonut elokuvaa, varo juonipaljastuksia!)
Entinen oikeusministeri Gustaf Wetterstedt on arvostettu kansalainen, todellisuudessa kaikki on vain kulissia. Hänellä on hyvät verkostot, jolla hän on voinut "porsastella". Hänellä on kiinnostusta nuoriin naisiin, sama pätee Arne Carlmaniin sekä neljänteen uhriin Åke Liljegreniin. Murhat ovat iljettäviä. Tomahawkilla päähän ja sitten otetaan päänahka pois. Koko tutkinta polkee paikoillaan vääriä jälkiä. Kolmas uhri on tavallinen rikollinen Björn Fredman, joka tapetaan hieman eri syistä. Uhrien numero vaihtui Åke Liljegrenin ulkomaanmatkan vuoksi.

Lukijalle selviää kirjan puolivälissä murhien tekijä, ja tätä aiemmin motiivi.

Syyllinen  on valpas ja hyväkäytöksinen Björn Fredmanin 14-vuotias poika Stefan Fredman. Hänen äitinsä tissuttelee viiniä, isä on pahoinpidellyt perhettä vuosikausia. Murhien motiivi on Stefanin isosisaren Louisen psyykkinen sairastuminen, hän on ollut jo kolme vuotta hoidossa. Perhe valehtelee poliisille, Louisen olevan vain kotoa poissa. Palava tyttö viljapellossa liittyy myös herrojen puuhiin, naiskauppaan. Stefan omassa sairaudessaan luulee pelastavansa isosiskonsa tappamalla ja tuomalla heidän päänahkansa sairaalan pihalle. Kirja on hyvin iljettävä, ja Wallander toteaa, että Stefan ei ole osoitus yhteiskunnan raa'istumisesta, sillä tämä on kuitenkin poikkeus. Kuitenkin tendenssi kirjan mukaan on se, että lapset joutuvat olemaan yhä useammin perheen vastuunkantajia. Kirjassa annetaan ymmärtää, että rahalla voi ostaa myös hiljaisuutta.

Teos, jossa lapsi on paha ja murhaaja on myös Agatha Christien hyytävä Väärän vänkyrän talo.

*****
Henning Mankell (1948 - 2015) oli ruotsalainen kirjailija, jonka tuotanto oli erityisen laaja.
Kirsten Jacobsen on kirjoittanut Mankellista haastatteluihin perustuvan kirjan. Mankellin esikoisteos oli nimeltään Panokset.

Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)

Tanssinopettajan paluu (kertoo poliisi Stefan Lindmanista, joka alkaa seurustella Lindan kanssa, Linda on Rauhattomassa miehessä toisen miehen "oma")

Haudattu 2013

Sempé - Goscinny: Nikke ja nenä

Sempé - Goscinny: Nikke ja Nenä, alkuteos Les recres du petit Nicolas 1961, suomentanut Timo Martin WSOY 1968, sivumäärä 112.

Nikke-kirjat ovat parhaimpia, mitä tiedän. Päähenkilönä on minä-kertoja Nikke, joka on konttorissa työskentelevän hermoilevan isän ainut lapsi. Äiti on hieman takakireä kotirouva, jonka äiti eli mummi  saa Niken ihan perusisän näyttämään hermoheikolta. Niken luokalla on äkkipikainen ja vahva Henri, Niken ehkä paras kaveri aina ruokaa syövä Simon, Ruffe, jonka isä on poliisi, koulussa huono Kloku, Jokkis, Paul, sekä Jori, jonka isä on valtavan rikas. Niken luokan priimus on silmälasipäinen Albert, joka on kantelija ja opettajan lellivauva. Niken opettaja on usein rasittunut, rehtori pitää ohjaksia käsissään. Herra Dubon eli Soppa on välituntivalvoja.

Nikke ja nenän ensimmäisessä jutussa Simon erotettiin koulusta. Niken lihava kaveri Simon syö jatkuvasti nyt hillovoileipää, muut pelaavat polttopalloa. Henristä on tullut polttaja, Kloku väistää palloa, ja se osuu Simonin takalistoon, jolloin hänen vaalimansa hillovoileipä tippuu maahan. Pahinta kaikesta on, että välituntivalvoja herra Dubon astuu sen päälle. Simon kiihtyy niin, että hänet erotetaan koulusta. Hauskaa tässä jutussa on henkilöiden reaktiot. Simonin äiti anelee Simonin takaisin kouluun. Kaikki alkaa hyvin, paitsi että Sopan retuuttama Paul törmää Simoniin, jonka juustovoileipä putoaa maahan...

Pikkupojille on aina jotakin pyhää, mitä aikuiset eivät ymmärrä, Simonille se on hillovoileipä, tai ruoka yleensäkin.

Eugene-sedän nenä
Nikke on menossa kouluun "isän kanssa on vänkää kulkea, sillä isä antaa usein rahaa, että voi ostaa tavaroita". Isä ostaa lelukaupasta Nikelle tekonenän, koska nenä muistuttaa Eugene-sedän nenää, nenä on pahvista. Koulussa kaverit haluavat kokeilla nenää ja siitä tulee ongelmia. Henri mottaa Nikkeä, jonka nenä suojaa pahemmilta vaurioilta, mutta Soppa joutuu selvittämään ongelmaa. Oppitunnilla opettaja ei ilahdu Niken pitäessä tekonenää ...

Niken saamista tavaroista tulee aina ongelmia.

Kello
Nikke saa Mummilta paketin ja siinä on uusi hieno  rannekellon, josta näkee ajankulumisen, ja jonka viisarit hohtavat pimeässä. Isä on liikelounaalla. Nikke menee näyttämään isälle kelloa, ja äiti herää, ja kysyy mikä aika tämä on tulla kotiin. Nikke ilmoittaa, että 23.58. Isän mielestä äidin äidin lahjat ovat omituisia. Aamulla tulee lisää kitkaa vanhempien välillä isän lähtiessä töihin. Kotona hankaluudet loppuvat, kun kello menee rikki, Simonin avattua sen linkkuveitsellään. Isä sanoo, että kelloa ei korjata, mutta viisarit näkyvät pimeässä. Mummin lahja on tosi vänkä.

Kirja kertoo paljon myös Niken isän ja äidin tavasta kommunikoida, ja suhtautua elämään

Olohuoneen vaaleanpunainen maljakko
Niken pallo osuu olohuoneen vaaleanpunaiseen maljakkoon ja menee rikki. Niken äiti käskee kertomaan isälle. Isä lukee lehteä, ja tokaisee, hyvä mene leikkimään. Tästä kehkeytyy iso perheriita.
Äidin mukaan isä jättää kasvatuksen hänelle, ja poika joutuu rappiolle, isä kysyy pitääkö hänelle antaa heti selkään. Isän mukaan hän tekee töitä kuin hullu, ja kestää pomonsa huonot tuulet, ja kieltäytyy omista harrastuksistaan, jotta hän onnistuu hankkimaan perheelle elatuksen. Äiti huutaa, että hän on kieltänyt puhumasta rahasta pojan kuullen. Isä ilmoittaa tulevansa hulluksi. Äidin mukaan hänen oma äitinsä varoitti tästä. Riita jatkuu ja kärjistyy, mutta sitten sovitaan, joskin isä alkaa sen jälkeen ihmetellä, missä vaaleanpunainen maljakko on. Niken isä on hajamielinen.
Tämä kertoo paljon Niken vanhempien avioliitosta, joka kaikesta kitkasta huolimatta on rakastava. Nikke-kirjoissa ihmiset välittävät toisistaan.

Tuliharja
Nikke, Simon, Ruffe ja Kloku pyydystävät sammakonpoikasia puistosta. Nikke tulee ylpeänä kotiin sammakonpoikanen lasipurkissa. Hän on ristinyt sen Tuliharjaksi, jolla käy kilpailuja muiden poikien sammakkojen kanssa. Vaatteet ovat märkinä. Isä sanoo, että Tuliharja on hyvä juttu. Äiti ilmoittaa, että minä tai sammakko. Niken kotona lopulta tehdään aina kuin äiti haluaa. Puistonvartija ihmetellään, kun puiston lammikkoon tuodaan lasipurkeilla vettä, ja yhdellä on poliisiunivormu yllä.

Meidän sanomalehti
Paul on saanut lahjaksi "kirjapainon". Luokan  pojat (koulussa on vain poikia) haluavat tehdä sanomalehden. Teksti ladotaan kumikirjasimilla. Kuten arvata saattaa alkaa kaaos ja riita, lehden  nimestä, kirjoituksista ja kuvista tulee riitaa. Lopulta Soppa takavarikoi kirjapainolaatikon.

Välitunnilla tapellaan
Jorille ja Nikelle tulee riitaa, ja pojat sopivat että ensi välitunnilla tapellaan. Luokka kuhisee, Nikke saa ohjeita Henriltä, joka käskee motata nenään, ja Ruffelta, joka kehottaa antamalla korvapuustin. Ohjeista tulee riitaa. Joka jatkuu pareittain, toisia haukutaan valasäkeiksi, Simoniakin suututetaan viittaamalla lihavuuteen. Simonilla on erinomainen itsetunto, nyt hän kimmastuu, sillä äiti on alkanut syöttää hänelle laihdutuspillereitä. Opettajalle selviää, että välitunnilla aiotaan tapella, ja Soppa seuraa silmä tarkkana. Lopulta muut tappelevat, paitsi ei Nikke, Jori ja Albert, jolla on silmälasit ja joka on opettajan lellivauva.

En itse hyväksy enkä käytä väkivaltaa tai sen uhkaa. Maailma on kuitenkin raaka paikka, joten yksilöiden on opittava pitämään puoliaan ja yhteiskunnalla on oltava mekanismit sisäiseen järjestykseen ja ulkoiseen turvallisuuteen. Nikke-kirjoissa tappelut ovat samankaltaisia kuin Asterixissa. Asiat sanotaan suoraan, riidellään, ja sovitaan. Lapset ovat suoria, eivätkä pitkävihaisia, he eivät myöskään pelaa mitään pelejä, eikä ketään kiusata. Albert saa olla omissa oloissaan. Simon on yksi kavereista, ja hän hyväksyy itsensä.


Valokuvauskone
Nikke saa mummilta kameran postipaketissa. Hän vie kameran kouluun. Opettaja takavarikoi kameran, mutta heltyy kuitenkin. Tappelu tulee siitä, että Jori, jonka isä on hurjan rikas, kysyy onko kamerassa salamavaloa. Kamera joutuu kaappiin, sillä isä katsoo kuvia, ja toteaa Niken äidistä otetuista kuvista teräviä havaintoja. Kansikuva on tästä jutusta.

Jalkapalloa
Tarina on yksi Nikke tarinoiden pisimpiä ja parhaimpia. Pojat menevät kaatopaikalle pelaamaan jalkapalloa. Kaatopaikalle tulee toinen poikaporukka, joka haastetaan peliin. Niken isä "valmentaa" joukkuetta. Peli alkaa huonoissa merkeissä, sillä koira ahmii Simonin eväät, ja Simon ajaa koiraa takaa. Simon on maalivahti, ja vastustajat saavat pari maalia. Pallo katoaa, tai eräs herra takavarikoi sen. Pelivälineeksi otetaan säilykepurkki, josta Simon ei halua luopua. Simonin ansiosta pojat johtavat 3 - 2. Pian isät tulevat katsomaan, ja pelaamaan. Poikien pelistä tulee isien peliä, ja pojat menevät Klokun luo katsomaan urheiluruutua. Toisten poikien isät tasoittavat, mutta Ruffen isä poliisin ottein raivaa tiensä maalille ja tekee maalin.

Poikien isät voittavat 4 - 3.
Tämä juttu on todella mainiosti toteutettu, ja kertoo juniorijalkapallosta, jalkapallosta, pojista ja isistä hyvin olennaista. Tämän tarinan jälkeen kirjan tarinoiden taso ei enää voi nousta.

Taidemuseo
Opettaja vie pojat taidemuseoon. Matka taidemuseoon on "mielenkiintoinen", opettaja on sangen rasittunut. Simon on lumoutunut ruoka-aiheisista tauluista. Nikke tulkitsee opettajaa usein väärin. Hän luulee, että opettaja inhoaa tauluja.

Partiopojat -tarinassa pojat keräävät rahaa opettajan lahjaan. Rahaa saadaan kasaan 52 frangia, josta Jorin isältä on saatu 50  frangia. Pojat ostavat erinäisten vaiheiden jälkeen opettajalle partiopojat. Lahjan anto epäonnistuu, koska opettaja takavarikoi ne, kun Kloku saa ne takaisin, ne putoavat.

Tahdissa mars!
Koulussa harjoitellaan marssia muistopatsaan paljastuksen vuoksi. Sattumusten jälkeen Niken luokka ei osallistu.

Klokun käsi
Kloku on luokan huonoin oppilas, mutta katkaistuaan kätensä hän saa paljon huomiota, ja se alkaa keljuttaa muita poikia, jopa Albertia, joka pelkää lellivauvan asemansa puolesta.

Lääkärintarkastus
Pojat menevät lääkärintarkastukseen äitiensä kanssa. Joria saattaa autonkuljettaja Gaston. Äidillä on suukopua, pahiten Albertin ja Klokun äideillä. Albert itkee ja kieriskelee maassa. Henri mottaa Joria. Simon syö, ja kun käsketään yskiä murusia lentää. Lopuksi poikien pitää piirtää. Kuvat ovat mielenkiintoisia. Tohtori on rasittunut, hoitaja tuo hänelle pillereitä ja vettä ja tohtori piirtää aseita.

Päättäjäiset
Koulu loppuu ja pojat tulevat hienoina. Kaikki saavat palkintoja, Nikke palkitaan kaunopuheisuudesta, ei niinkään puheen laadusta kuin sen paljoudesta. Kesäloma alkaa haikeudessa, kavereita ei näe pitkään aikaan.

Voin tässä tunnustaa, että vaikka tämä henkii vanhaa maailmaa, niin olen ollut ja olen edelleen paljon Niken kaltainen. Yksinkertainen, vähän hölmö, lapsellinen, mutta äärimmäisen suora, helposti reagoiva pikku poika. Arvostan itse perhettäni ja koitan olla parempi isä ja aviomies kuin kirjassa ollaan tai ainakin yhtä hyvä. Kaikki perheet kirjassa ovat yhdessä ja vanhemmat rakastavat poikiaan  (tässä kirjassa ei ole tyttöjä, useimmissa muissa Nikke-kirjoissa on). Minulla on paljon samoja ihanteita kuin Nikellä, eli sanotaan asiat suoraan, tulkitaan asiat suoraan, asiat selvitetään heti asianomaisten kanssa. Minua ei ole koskaan rasittanut omien lasten eikä muiden lasten spontaanius ja vilkkaus, eikä palaute, joka tulee asiasta suoraan ja heti. Kantelemisesta, takana päin puhumisesta, juoruilusta, juonimisesta en pidä, enkä sitä myöskään itse harrasta. Sen sijaan voin kyllä kertoa tosia asioita maailmasta.

Ymmärrän, että omaa maailmankatsomustani pidetään rajoittuneena ja osa jopa vääränä. Minusta ystävyydessä, reiluudessa, yhteishengessä ei ole mitään ongelmallista, turhassa tärkeydessä, takanapäin puhumisessa, valehtelemisessa, kantelemisessa, ahneudessa, tekopyhyydessä ja teeskentelyssä sen sijaan on, siis Pikku Joken mielestä. Minusta maailmassa ei kaikkia tarvitse hyysätä, suurin osa ihmisistä pärjäävät kyllä muiden mukana. Minusta yksilöllä on suurempi vastuu itsestä, kuin yhteiskunnalla. Niken luokan vanhemmista kukaan ei rutise ilmaisia koulukirjoja, ja edes kouluruokaa ei ole tarjolla, vaan lapset käyvät kotona syömässä. Minusta olemme Suomessa luopuneet vastuusta, ja odotamme, että yhteiskunta ottaa ulkomaista velkaa ja hoitaa kaiken kuntoon. Pikku Jokke liputtaa reiluuden, suoruuden ja oma aloitteisuuden puolesta, ja kaveria autetaan, jos hän tarvitsee apua, mutta kenenkään puolesta ei tarvitse kaikkea tehdä. Alberthan edustaa tätä itkemiskulttuuria, jos joku asia ei ole täydellisen hallinnassa, niin hän  alkaa itkeä ja kieriskellä maassa ja huutaa äitiä tai opettajaa ja hän syyttää aina muita. Muun ajan hän haluaa loistaa tai kannella muiden tekemisistä. Muut eivät kantele Albertista, eivätkä myöskään kiusaa tätä. Luulen, että Albert ei ole onnellinen, mutta luokan huonoin Kloku on, kuten muutkin pojat.

Kazuo Ishiguro: Me Orvot

Kazuo Ishiguro: Me orvot, Alkuteos  When We Were Orphans 2000, suomentanut Helene Bützow, Tammi 2002, sivumäärä 416.

Me orvot on Kazuo Ishiguron viides romaani, jossa minäkertoja salapoliisi Christopher Banks etsii vanhempiaan sodan jaloista Shanghaista. Romaanissa on lopulta vähän tapahtumia, ja teoksen sykkivä sydän on Kazuo Ishiguron tekstin hienoudessa. Teoksen teemoja on nuoruuden haaveiden, kuvitelmien romahtaminen ja muistojen monitulkintaisuus. Teos on hyvin kaunis, vaikka lopputulema on hyvin raadollinen, osin iljettäväkin. Ishiguron teksti hivelee mielen kärhiä, ja hänen romaaninsa lukee mielellään, eikä varmasti monikaan arvaa, mikä on kirjan loppuratkaisu

Juoni ja henkilöt 
Kirja ei ole juonivetoinen, eikä juonta voi edes selittää. Romaanin alussa minäkertoja Christopher Banks valmistuu Cambridgestä 1923 ja aloittaa lapsuuden haaveammattissa eli salapoliisin työssä. Christopher on asunut lapsena vanhempiensa kanssa Shanghaissa ja  tutustunut englantilaiseen miljööseen vain klassikkoteoksen Kaislikossa suhisee kautta. Salapoliisin työhön hän on 'perehtynyt' lukemalla Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesin seikkailuja. Banks on etevä salapoliisi, joka ratkoo vaikeimmat tapaukset. Salapoliisin haaveet alkoivat silloin, kun isä katoaa Shanghaissa. Pian isän katoamisen jälkeen myös äiti häviää. Perheystävä Philip-herra lähettää Christopherin Englantiin, jossa hän käy koulunsa.  Vanhempien etsiminen on Banksin lopullinen päämäärä. Christopher on syntynyt arviolta 1900, hän valmistuu vuonna 1923, ja hän saapuu uudestaan Shanghaihin vasta vuonna 1937, ja teos päättyy vuonna 1957.

Christopher Banksin isä on töissä yrityksessä Morganbrook&Byatt, jonka asunnossa he asuvat. Tarkoitus on kerätä rahaa, jotta muutto Englantiin olisi mahdollinen. Perheen isä on kypsynyt elämään. Äiti on maailmanparantaja, joka haluaa lopettaa oopiumkaupan. Christopherin naapurissa asuu japanilainen Yamashitan perhe, jonka pojan Akiran kanssa päähenkilö leikkii.

Valmistuttuaan yliopistosta Christopher kerää mainetta salapolisiina. Hän tapaa seurapiirityrkky Sarah Hemmingsin, joka haluaa tutustua kuuluisiin miehin.  Hemmings avioituu iäkkäämmän sir Cecilin kanssa ja saa arvonimekseen lady Medhurst. Cecil ottaa suojatikseen orvon ja alaikäisen  Jenniferin, joka jää Englantiin, kun Christopher Banks saapuu sodan runtelemaan Shanghaihin etsimään vastauksia vanhempiensa katoamiseen, ja selvittämään sitä. Banks pitää minusta itseään moraalisesti muita ylempänä, ja on hyvin koppava. Japanilaisten sotatoimet tuntuvat arjessa, lisäksi punaiset kiinalaiset ja muut joukot taistelevat keskenään ja japanilaisia vastaan. Juonessa on mukana oopiumkaupan hallintaansa ottanut Wang Ku. Banks tapaa avainhenkilöitä sotatantereella, peliluolissa, ja konsulaatissa. Romaanin lopputulema on kielellisesti kaunis, mutta moraaliselta kannalta ja inhimillisesti lohduton. Ishiguro antaa lukijalle tilaisuuden tehdä lopullisen tulkinnan itse.

Teemat ja aiheet
Kazuo Ishiguro käsittelee Christopherin ja Akiran kautta, lapsuuden haaveita, ystävyyttä, samaistumista toiseen, pelkoja, viattomuutta ja luottamusta. Ystävykset tapaavat, kun Akira on haavoittunut ja on japanilaisessa univormussa. Akira, joka on lapsena halunnut olla englantilainen, vihaa asetakki päällä länsimaalaisia.

Ottolapsen Jenniferin kautta tarkastellaan vanhempien menettämistä, ja elämän jatkumista, ja sitä, mikä lapsuudessa on merkityksellistä, tavarat vai muistot. Miten lapsuuden kysymyksiä pitäisi käsitellä. Myös toisiin sulautuminen koulussa, vieraantuneisuus ja yksinäisyys tulevat ilmi. Vaikka Christopher uskottelee itselle toista, hän on minusta ulkopuolinen yksinäinen susi.

Itse romaanin ydinkohtaa en avaa lainkaan, mutta vanhempien kohtalon kautta nousee montakin teemaa esiin. Yleisellä tasolla nousee lapsuuden usko ja aikuisuuden tieto, omien uskomusten romahdus.

Teos piirtää miljöönsä tarkasti, ja luultavasti aika osuvasti. Vaikka Christopher itse on koppava ja ylpeä, niin hän kirjoittaa: " enkä ole havainnut - en yhtään ainoaa kertaa - mitään, mitä voitaisiin pitää aitona häpeänä. Toisin sanoen täällä, koko sivistynyttä maailmaa uhkaavan hirmumyrskyn ytimessä, vallitsee säälittävä kieltämisen salaliitto; vastuun kieltäminen, joka on sulkeutunut itseensä ja hapantunut ja ilmenee nyt juuri sellaisena  mahtipontisena äksyilynä, johon olen usein törmännyt. Ja tässä se nyt oli, Shanghain niin kutsuttu eliitti, joka suhtautui niin yleenkatseellisesti kiinalaisten naapureidensa kärsimyksiin." ss.219 -220. Totta on, että kirjassa kaikki eliitin jäsenet osoittautuvat pelkiksi irvokkaiksi rääpäleiksi.

Shanghai oli tuolloin osin länsimaiden hallitsema, eli suurvalloilla oli osia kaupungista hallinnassaan, kiinalaiset asuivat kaupungin toisella laidalla. Christopher itsekin asui lapsena kaupungin 'eurooppalaisessa osassa' eikä hän elämänsä missään vaihessa kärsinyt puutetta.

Oksan hyllyltä Me orvot on pudonnut näin, Me Orvot on blogattu Tarukirjassa jo 2011 näin.

Kazuo Ishiguro romaani Me orvot on sanojen seitti, jonka ytimessä on omien kuvitelmien valheellisuus ja maailman perimmäinen raadollisuus.

*****

Kazuo Ishiguro (s.1954) voitti 2017 Nobelin kirjallisuuden palkinnon, hän on syntynyt Nagasakissa ja muuttanut jo vuonna 1960 Englantiin, missä nykyisin asuu.
Olen blogannut Yösoitoista näin ja teoksesta Ole Luonasi aina näin.

Henning Mankell: Hymyilevä mies

Henning Mankell: Hymyilevä mies, Mannen som log 1995, Otava-Seven pokkari 2013, sivumäärä 443.

Hymyilevä mies alkaa, kun 69-vuotias asianajaja Gustaf  Torstensson pelkää tietävänsä liikaa poistuessaan autolla syrjäisestä Farnholmin linnasta. Hän näkee ison nuken keskellä tietä, pysähtyy ja hänet tapetaan. Lukija siis tietää, että kyse on murhasta. Lisäksi murhan teettäjä tiedetään, mutta motiivi on epäselvä.

Tämä on minusta yksi parhaista Wallander kirjoista, tämä on siis oma mielipiteeni. Hymyilevässä miehessä  on paljon sellaisia teemoja, mitä muissa Wallandereissa ei ole. Lisäksi kerronta on suoraa, Wallanderin näkökulmasta lähtevää, dekkarissa ei ole mitään rikollisen näkökulmaa.

Kurt Wallander on ollut edellisen kirjan Valkoinen naarasleijona jälkeen työkyvytön ammuttuaan itsepuolustukseksi miehen. Kurt pohtii masentuneena loppuelämäänsä Jyllannissa Skagenin rannalla, hän päättää lopulta erota poliisista. Rannalle tulee Gustaf  Torstenssonin poika Sten Torstensson, joka on Wallanderin ystävä, ja hoiti Kurtin ja Monan avioeron juridiset asiat. Sten tulee pyytämään apua, isän kuolema on kuitattu auto-onnettomuudeksi. Kurt Wallander on loppu, ja pyytää ottamaan yhteyttä Martinsoniin, ja palaa Ystadin allekirjoittaakseen eroilmoituksensa. Mutta Kurt näkee Sten Torstenssonin kuolinilmoituksen lehdessä, ja kuulee, että mies on ammuttu. Kurt Wallander ei anna eropaperia, vaan ilmoittautuu "palvelukseen". Vuoden aikana nuori nainen Ann Brit Höglund on tullut vahvistamaan Ystadin poliisivoimia, hänellä on hyvät todistukset, mutta kokemusta kentältä ei ole. Martinson suhtautuu naispoliisiin torjuvasti, mutta Kurt ottaa Ann-Brittin siipiensä suojaan. Ann-Britillä on matkatyössä oleva mies ja lapsia, haastava perhetilanne, mutta Ann-Britt on terävä ja hyvä poliisi, ja käy Kurtin kanssa keskusteluja rikoksista, hieman samaan tyyliin kuin Kurtin ikävöimä Rydberg. Poliisi Ove Hanssoin kurssittaa itseään jatkuvasti, hän yrittää myös tölviä Ann-Brittiä ja Kurtia. Hanssonin viimeisen kurssin aihe oli tietokoneavusteinen rikostutkinta. Alkupään Wallanderit on kirjoitettu aikana, jolloin internettiä ei ollut yleisessä käytössä, eikä ihmisillä ollut kännyköitä saati älykännyköitä. Tapahtuma-aika on syksy ja loppuvuosi 1993.

Lukija siis osaa epäillä kartanonherraa rikoksista, ja tutkijaryhmäkin varsin pian. Farnholmin linnanherra on hieno mies, kaikkien kunnioittama yrittäjä Alfred Harderberg, joka on vaikea tavattava, lentää omilla lentokoneilla, kartano on hyvin vartioitu. Poliisipäällikkö Björk kuten koko Ruotsi kunnioittaa Alfred Harderbergia. Tutkinta osoittautuu hyvin vaikeaksi ja vaaralliseksi. Asianajotoimiston rouva Dunerin pihalta löydetään muoviräjähdemiina, Kurtin auto räjähtää ...

Tämä on ensimmäinen Wallander-kirja, jossa rikkaan miehen hienojen kulissien takana on vakavia rikoksia, kirja kuvaa miten tutkinta etenee, ja millä tavoin todisteaineisto saadaan kasaan. Tutkinnassa rikosteknikko Sven Nyberg löytää tärkeän todisteen. Kurt on haikaillut aiemmin turvallisuuspäälliköksi yksityiselle sektorille. Tässä hän tajuaa turvallisuuspäällikön työn epävarmuuden ja sen epäeettisyyden, jos toimeksiantaja on epärehellinen.

Kurtin isä pitää poliisin ammattia virhevalintana. Isä on edelleen hyvin hankala, Kurt saa maksaa tämän vahingonkorvauksia. Isä on kuitenkin paremmassa kunnossa, hän on avioitunut 30 vuotta nuoremman taloudenhoitajansa Gertrudin kanssa. Gertrud pitää Kurtia hyvänä poliisina. Kurtin isä möi aikanaan tauluja rikkaille miehille "silkkiritareille". Kurt pitää Alfred Harderbergia silkkiritarina. Kurt pyytää tutkinnassa myös ystävänsä Sten Widenin apua. Baiba on vielä Kurtin etäsuhde ja pari tapaakin tarinan päätyttyä.

Loppuratkaisu on paljolti Kurtin sooloilua. Kurtin motto on: "Aika on elää ja aika kuolla" ja Kurtin aika on vielä elää. Alfred Harderbergin alkuperäinen nimi on Hansson. Miehen motto noin koottuna on "Bisnes on bisnestä. Minä ostan ja myyn. Minua ei kiinnosta, mistä tavara on peräisin". Kirjan ruotsinkielinen nimi on parempi, sillä entisen Hanssoninkin hymy lopussa hyytyy.
*****

Henning Mankell (1948 - 2015) oli ruotsalainen kirjailija, jonka tuotanto oli erityisen laaja.
Kirsten Jacobsen on kirjoittanut Mankellista haastatteluihin perustuvan kirjan. Mankellin esikoisteos oli nimeltään Panokset.

Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)

Tanssinopettajan paluu (kertoo poliisi Stefan Lindmanista, joka alkaa seurustella Lindan kanssa, Linda on Rauhattomassa miehessä toisen miehen "oma")http://joklaaja.blogspot.fi/2018/03/henning-mankell-vaarilla-jaljilla.html

Hella Wuolijoki: Niskavuoren naiset

Hella Wuolijoki: Niskavuoren naiset, kirjoittaja toiminut salanimellä Juhani Tervapää, kirjoitettu 1933, ensiesitys 1936, filmattu useasti.

Niskavuoren naiset -näytelmän alussa Niskavuoren vanhan emännän Loviisan nimipäiväkahveja ryystetään, paikalla ovat rovasti, ruustinna, Nikulan poikamiesisäntä, Niskavuoren Aarnen vaimo Martta, joka on talon nuorempi emäntä ja jonka rahoilla on pönkitetty Niskavuorta. Keskustelussa päivitellään Lex Kalliota (joka oli siis antanut torppareille mahdollisuuden hankkia viljelysmaata omistukseensa), tästä on seurannut, että tilallisilla ei ole enää ilmaista työvoimaa, ei maattomia eikä torppareita. Marttilan emäntä moralisoi piikojen aviottomia lapsia.

Niskavuoren Anna-Liisan opiskelukaveri neiti Ilona Ahlgren Helsingin yliopistosta on valittu kansakouluopettajaksi. Hehkeä neito on haettu asemalta, professorin tytär on moderni, hän on tepastellut peräti housupuvussa.

Niskavuorella miehet puhuvat ja juovat konjakkia yhdessä opettajattaren kanssa. Ilona-opettaja mainitsee hypänneensä korkealta järveen ja uineensa. Naiskauneutta arvostava Aarne on ainoa, joka on hypännyt samalta kalliolta, ja lupaa uusia tekonsa. Muiden mukaan ainoa ongelma on hänen mahtuminen uimahousuihinsa. Miehet yltyvät tanssimaan, poikamies Nikulan isäntä tanssittaa Ilonaa, mutta sen jälkeen Aarne antautuu tanssin pyörteisiin. Miehet varoittavat Ilonaa laakson ämmien juoruiluista.

Niskavuorella naiset ovat vahvoja, vanha emäntä Loviisa hallitsee yhteisöä. Hänelle kerrotaan, että Alina-piika on pienin päin. Hänelle pidetään puhuttelu moraalittomasta, ja sitten  hän saa lähteä talosta. 

Kylän pahin juoruämmä Telefuuni-Santra paljastaa, osan tiedoista on urkkinut hänen siskonsa Serafiina, että  Ilonan pirtistä on tullut yön jälkeen suksen jäljet, jotka on suuntautunut apteekin kautta Niskavuorelle.

Martta murjottaa, mutta Loviisa ohjaa Marttaa malttiin, johon murjottaja ei lopulta pysty. Martta uhkailee lähtevänsä lasten ja rahojen kanssa. Loviisa on aiemmin kutsunut Ilonan kahville, ja ilmoittanut, että Niskavuoren perusta ei pikku myrskyistä järky. Ilona haastaa matriarkan, ja sanoi, että tämä kevätmyrsky tehoaa, sillä on uusi aika. Loviisa kertoo realiteetteja Ilonalle. Ilona on vakava vastus Loviisalle, koska hän on myös erittäin vahva nainen. Tässä törmäävät vanha aika ja konservatismi ja uuden ajan liberalismi. Loviisa jatkaa jauhamista, että naiset ovat tuoneet Niskavuoreen rahat, myös Martta. Hämeeessä ja Niskavuorella talo on tärkein. Vaikka Niskavuoren miehillä on ollut ja on syrjähyppyjä, niin Niskavuori pysyy aina kokonaisena. Aarne ja Simolan isäntä saapuvat. Loviisa yllyttää Simolan isäntää kosimaan Ilonaa, ja he lähtevät yhdessä. Aarne kiroaa isoäitiään.

Seuraavaksi ollaan Ilonan kammarissa, tai Aarne ja Ilona käyvät keskustelua. Ilona odottaa Aarnen vauvaa. Aarnen on taas lähdettävä yön selkään. Tämän jälkeen Martta tulee riehumaan Ilonan makuuhuoneseen muiden juoruakkojen kanssa. Aarne on lähtenyt käpälämäkeen. Martta saa aikaan kansakoulun johtokunnan kokouksen, joka on Ilonan lynkkaustilaisuus. Ilona vetoaa yksityisyyteen. Ainoa, joka tukee häntä, on Simolan isäntä, joka on valmis pelastamaan Ilonan. Ilona ei tartu pelastukseen, vaan haastaa vanhoillisen porukan. Rovasti messuaa, että "yhteiskunta ei voi sallia naisen harjoittavan kanssakäymistä miehen kanssa ilman laillista vihkimystä".  Ilona pysyy kannassaan, ja kaikkein yllättävintä on se, että hän saa myös Aarne-hissukan lähtemään kotoaan. Loviisa uhoaa pojalleen, että "älä tule haudalleni", joskin lieventää sitä tokaisemalla, että "tai tule sittenkin".

Hella Wuolijoen näytelmä on hyvin moderni. Naiset ovat hallitsevia. Vahvat - vanhoillinen Loviisa ja moderni Ilona - ottavat yhteen. Muut henkilöt jäävät varjoihin. Lopulta uudet aatteet lyövät kiilan hämäläiseen maahan ja saa aikaan säröjä, joiden avittamana Aarne irrottautuu. Ilona on järkevä ihminen ja nainen, Henkilökohtaisesti en pidä toisista naisista, tämä on pienen Jokke-lapsen näkökulma, mutta näytelmässä Loviisakin sanoo Martalle, että Aarnen käytös on osittain Martan aikaansaamaa. Martta murjottaa, valittaa, kitisee ja itkee. Hän on linnoittautunut asemansa taakse, ja jakaa moraalisia tuomioita ison maatalon sisätiloista.

*****
Hella Wuolijoki, suomalainen kulttuurivaikuttaja syntyi Virossa 22.7.1886. Ella Murrik avioitui vasemmistopolitikko Sulo Wuolijoen kanssa. Hella Wuolijoki kuoli vuonna 1954, hänen elämässään oli monta vaihetta, joihin kannattaa tutustua kirjallisuuden tai nopeammin ja pinnallisemmin netin kautta.