Enid Blyton: Seikkailujen saari

 

Enid Blyton: Seikkailujen saari, alkuteos The Island of Adventures 1944 , suomentanut Laila Järvinen, WSOY 1972. Sivumäärä 299.

Englantilainen Enid Blyton (1897 - 1968) kirjoitti vuosina 1944 - 1955 Seikkailu-sarjaa yhteensä kahdeksan osaa. Pääosissa ovat neljä lasta: 14-vuotias Jack, 13-vuotias  Filip, 12-vuotias, Dinah sekä 11-vuotias Anne. Tarinoissa on mukana myös Jackin nokkelia kommentteja laukova papukaija Kiki. Filip ja Dinah Mannering ovat sisarukset, he ovat orpoja, ja asuvat Jocelyn-setänsä ja Polly-tätinsä luona Tyrskyrannassa rappeutuneessa mökissä kalliolla merenrannassa. Jack ja Anne Trent asuvat myös setänsä luona, Trentien äiti tekee töitä, ja on jäänyt leskeksi, on hyvin stressaantunut. Jack on kiinnostunut linnuista ja Filip kanniskelee mukanaan kaikkia ötököitä ja jyrsijöitä. Jack sanoo Filipiä Töyhdöksi, ja Filip Jackia Pisamaksi. 

Blyton kirjoitti sarjaa kuusi osaa, mutta yleisön pyynnöstä vielä 2 osaa. Blyton kirjoitti Viisikkoa vuosina 1942 - 1962 yhteensä 21 osaa. Seikkailujen saari koostuu, kuten alta ilmenee paljon samoista elementeistä kuin Viisikko, ja Salaisuus-sarja, mutta eroaa ainakin kahdella tavalla. Seikkailu-sarjan kirjat ovat "romaanin mittaisia", sarjan kuluessa lasten vanhempien ja huoltajien aviostatukset muuttuvat, kirjoissa on Stuart Tresilianin (1891 - 1974) mustavalkoisia piirroksia, osa koko sivun kokoisia osa hyvinkin pieniä. Tässä piirroskuvia on 41, myös upea kansikuva on hänen tekemä. Seikkailu-sarjan nelikko eroaa Viisikon neljästä lapsesta, niin että lapset eivät ole sukulaisia, vaan Manneringit ovat orpoja, ja Trentien isä on kuollut. Sarjan edetessä (kuudennessa osassa) rouva Mannering menee naimisiin, ja he adotoivat myös Jackin ja Annen, Tytöt ovat perinteisempiä tyttöjä, toisin kuin Paula/Pauli. Lisäksi Filip ja Jack ovat enemmän älykköjä, ja kiinnosteuneita faunasta - Jack linnuista, ja Filip ihan kaikenlaisista eläimistä.

Seikkailujen saari -juoni ja henkilöt
Seikkailujen saari -tarina alkaa Filip Manneringin tavatessa Jackin ja Annen, tai itse asiassa ensin Kikin tuon puhuvan papukaijan. Kolmikko on  herra Royn pitämässä "kesäkoulussa". Filipillä on ollut tuhkarokko ja tulirokko, ja tarvitsee lisäopetusta. Jackilla ja Annella ei ole oikeaa kotia. Jack ja Anne lähtevät  saatamaan Filipiä junalle, kun Filipin on lähdettävä kotin, kun Pollylla on huolia. Jack ja Anne menevät junaan ja Tyrskyrantaan. Herra Roy ei pidä lapsista, joten Jack ja Anne jäävät Tyrskyrantaan. Pollykin on heittämässä lapsia pois, mutta ihastuu papukaijaan, ja Jack ja Anne maksavat ylöspidostaan setänsä shekillä. Polly haluaa lähettää ylimääräiset lapset pois, mutta papukaija lörpöttelee "rakas Polly"  ja God save the king". Jack ja Anne ovat innoissaan maaseudusta, ja Jack linnuista. Talo on vanhanaikainen, vesi kannetaan kaivosta ja lämmitetään hellalla. Trentit saavat huoneen tornista, mistä näkyy läheiselle saarelle, jota sanovat Synkäksi saareksi.  Perheen palvelija Jo Jo väittää siellä käyvän outoja hiippareita. Palvelijalla on hieno vene, jota hän ei lainaa lapsille. Lapsiin tutustuu Bill Smugs, joka väittää olevan lintuvahti, hänellä on auto ja purjevene. Jocelyn sedällä on saaren kartta, jota hän ei suostu luovuttamaan lapsille.

Kun lapset eivät saa venettä, he tutustuvat rantojen kallioihin, ja löytävät luolia ja salakäytäviä. He tutistuvat Bill Smugsiin, jonka veneellä he opettelevat purjehtimaan. He tutustuvat saareen, jonka linnustosta pojat ovat kiinnostuneita, saarella on outoja onkaloita.  Anne pihistää sedältään saaren kartan ja tunneliverkoston kaavakuvan. Saarireissulla muut lapset kuin Jack jäävät kiinni, mutta Jack eksyy Kikin kanssa. Muut lapset ja Bill lähtevät saarelle...

Blytonin lapsisankarit selviävät ja konnat jäävät kiinni. Kyse on hylättyyn kuparikaivokseen tehdystä väärän rahan "tehtaasta". Konnia on auttanut perheen palvelija JoJo, joka kiistää syyllisyyden, mutta Jackin ottamat valokuvat liittävät hänet tapahtumiin. Ykkösosan lopussa tapahtuu merkittäväiä muutoksia. Polly ja Jocelyn muuttavat kunnon taloon. Filipin ja Dinahin äiti voi irrottautua lasten saaman palkkion vuoksi töistään. Hän adoptoi myös Jackin ja Annen. Myöhemmin äiti kaiketi avioituu Billin kanssa, jonka sukunimi ei ole Smugs vaan Cunningham ja oli poliisin palkkaamana varjostamassa Jojo'ta joka oli aiemminkin painanut väärää rahaa.

Kirja on minusta sangen asenteellinen nykymittapuun mukaan. Perheen palvelija Jojo on nimittäin tummaihoinen, ja hänestä leivotaan pääepäilty. Tässä on selkeämpi ero tyttöjen ja poikien välillä, mitä Viisikoissa. Monissa tuonaikaisissa kirjoissa puhutaan paljon taskulampuista, niin tässäkin. Filipin ja Dinahin äidin työntekoa pidetään rahvaanomaisena, ja työntekoa noin ylipäätäänkin, eli onnellisia ovat ne, jotka elävät pääomansa koroilla.

Mainio kirja, ja jännittäväkin, mutta tuo läheinen synkkä saari, jossa rikolliset vehkeilevät tuo mieleen Kirrinin saaren Viisikosta, ja Viisikko 13, Viisikko  salaperäisellä nummella on pyhitetty väärän rahan levittäjiin. Tässäkin meren alitse oli tehty tunneli, eli saarelle pääsi joko purjeveneellä tai tunnelia pitkin.

Enid Blytonin Seikkailujen saari on jännittävä avausosa Seikkailu-sarjaan, eikä jätä kylmäksi Blytonin faneja.

Enid Blyton tunnetaan parhaiten Viisikko-sarjasta. Viisikkoa on 21 kirjaa, näitä Seikkalu-sarjaa on 8.  Salaisuus-sarjan teoksia on 15, teoksista Palaneen talon salaisuus bloggaus on täällä täällä sekä Kummallisen nyytin salaisuus, ja Kadonneen kaulakorun salaisuus olen blogannut tuolla

Ari Hakkarainen: Mene$tyksen hinta

 

Ari Hakkarainen: Mene$tyksen hinta, Nokian matkapuhelinten tarina napaansa tuijottavien liikemiesten ja hullujen sammakoiden maailmassa, 2009 Read.me Gummerus, sivumäärä 279.

Ari Hakkarainen on toimittaja, ja Mene$tyksen hinta -kirja on jäsennelty 15 lukuun. Alkuluvussa on katsaus Nokiaan ja sen kehitykseen. Hakkarainen aloittaa Suomen Posti- ja Telelaitoksen työntekijöiden Matti Makkosen, Seppo Tiaisen ja Juha Tapiolan tekstiviesti-ideasta vuodelta 1984. Tekstiviestit olivat 1990-luvun kännyköiden yksi selkänoja. Etenkin suomalaiset lähettivät paljon tekstiviestejä. Nokia oli pelastettu 1992 Jorma Ollilan johdolla kuilun partaalta. Nokia oli aikojen saatossa myynyt paperin, kulutuselektroniikan, renkaat ja saappaat pois ja keskittyi langattomaan tiedonsiirtoon ja matkapuhelimiin. 

Lopuissa 14 luvussa on tarinoita, mutta Hakkaraisen kirjan nimeä Mene$tyksen hinta, Nokian matkapuhelinten tarina napaansa tuijottavien liikemiesten ja hullujen sammakoiden maailmassa en ymmärtänyt tai hullut sammakot ymmärsin, se liittyi Crazy Frog -soittoäääniin, joka oli sangen lyhyt episodi matkapuhelinten historiassa.

Jorma Ollila keräsi ympärilleen huippujoukkueen. Juristi Olli-Pekka Kallasvuo, kauppatieteilijä Sari Baldauf, tekniikan tohtori Matti Alahuhta, kauppatieteilijä Anssi Vanjoki,  sekä kauppatieteilijä  Pekka Ala-Pietilä täydensivät toisiaan. Nokialla oli 1990-luvun alussa lähes ylivoimaisia ongelmia, se oli kannattamaton. Rönsyt karsittiin ja Ollilan aikana keskityttiin puhelimiin ja verkkoihin. Koska matkapuhelimet ja verkot ovat globaalia liiketoimintaa, Nokian piti kansainvälistyä., minkä se tekikin, ja rakensi vahvan brändin. 

Nokian puhelimet upotti jo Hakkaraisen mainitsema Applen 2007 lanseeraamat iPhonet ja Googlen android-käyttöjärjestelmä. Tästäkin kirjasta tulee mieleen, että sukupolvenvaihdos Nokian johdossa olisi pitänyt tehdä jo 2001. Olli-Pekka Kallasvuo valittiin vuonna 2006 Ollilan seuraajaksi, mutta huipputiimi oli jo hajonnut. Stephen Elop aloitti vuonna 2010 ja hän kertoi öljylautan olevan tulessa ja lautan rääppeet myytiin Microsoftille, ja  Nokian puhelimet olivat historiaa. Kirjan aikaikkuna loppuu vuoteen 2008, joten Hakkarainen saa kertoa Nokian voittokulusta kotimaassa, viennissä Kiinaan ja etenkin yhtiön asemasta Intiassa. Nokialla oli kirjan mukaan omia kuorma-autoja Intian maaseudulla, jotka toivat Nokian viestiä, Nokialla oli hyvin vahva asema Intian markkinoilla.

Nokian menestys takoi Suomeen markkoja ja euroja, ja Nokian tarinasta on kirjoitettu monta teosta, itsekin olen blogannut kirjoista Marco Mäkisen (1995) Nokia Saga, sekä  Harri Saukkomaan ja Jorma Ollilan (2013) Mahdoton menestys. Nokia Saga on kirjoitettu  ennen suurinta Nokian voittokulkua ja Mahdoton menestys silloin kun matkapuhelimien haaksirikko oli jo nähtävissä.

Menastys ja sen hinta?

Menestyksen alkutahdit otettiin siis tekstiviestin keksimisestä. SMS:t olivat alkuun tärkeitä. Nokian insinöörit olivat panostaneet digitaaliseen tulevaisuuteen ja GSM:ään. Ensimmäinen digitaalinen  puhelinkeskus rakennettiin kirjan mukaan jo 1980 Korppooseen. Langattomuudesta ja verkkojen kehityksestä on kirjassa paljon, myös vaikeuksista. Tuona aikakautena, Nokia fuusioi verkkotoimintansa Siemensin kanssa, myöhemmin Alcatel Lucian kanssa.

Paljon tarinaa on Nokia 9000 Communicatorista, jopa liikaa, kun puhutaan ulkoministerin tekstiviesteistä. Communicator (sanon sitä itse kommariksi) sisälsi intelin 386 prosessorin ja ehkä useammankin. Nerokasta kommarissa oli ulosvedettävä näppäimistö. Olen pohtinut, oliko näppäimistö niin nerokas, että yhtiö ei reagoinut kosketusnäyttöön riittävän nopeasti. Kommarilla pystyi tarkastamaan sähköpostit lentokentän jonoissa, ja aina kun oli tarpeen. Nokiaan liittyy paljon nostalgisia asioita mistä kerrotaan: matopeli, hauskat ja operaattoreille tuottoisat soittoäänet. 

En tiedä,  mikä oli se menestyksen hinta? Nokian optio-ohjelmasta puhutaan, alkuun ohjelmat olivat hyvinkin tuottoisia niiden saajille. Toisaalta kirjassa vihjataan, että tyytymättömyys yhtiön työntekijöiden keskuudessa nousi.

Nokian suhde alihankkijoihin esitetään kyynisesti, jos alihankkija tuotti voittoa, ehtoja kiristettiin. Nokia siirteli omiakin tehtaitaan, koska tuotannon oli reagoitava markkinoihin. Nokia oli hyvin kustannustietoinen, ja tämä myös aiheutti konflikteja. 

Jos oli matopeli suuri menestys, niin  Mato Valtosen firman loppu oli menetys, vaikka startti oli hyvä.

Se miten Nokian taru päättyy on vielä arvoitus. Nokia on nyt verkkoyhtiö, sen liikevaihto oli 2019 noin 23 miljardia euroa. Osakkeen hinta oli vuonna 2000 peräti 65 euroa. Tosin teknokupla puhkesi vuonna 2001, mutta Nokian osake tointui ja pienempi huippu oli vuonna 2005. Mokian osake on viime vuosina pyörinyt 3-4 euron molemmin puolin, ja oli alimmillaan noin kaksi euroa.

Oma suhteeni Nokiaan on tyypillinen suomalaisen suhde yritykseen, eli asiakas.

Kuvassa on Nokia 3310:n laatikko, ja kaksi vielä toimivaa puhelinta, toisessa "erikoiskuoret".

Perus-Nokioita oli enemmänkin. 

Olin Nokialle uskollinen hyvin pitkään, minulla oli vielä Nokia Symbian 720 , työkännykkänä Nokia Lumia 630, joka hajosi vasta 2018. Nokia Symbianeissa oli hyvä kamera.

Outsider: Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja

Pekka Lipposesta ja Kalle-Kustaa Korkista olen jo kerran blogannut täällä.

Outsider eli Aarne Haapakoski (1904 - 1961) loi legendaarisen sankarikaksikon eli Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen, joka on lähtöisin Rantasalmen Saparomäeltä. Koko Korkin ja Lipposen seikkailusarja alkoi wikipedian mukaan juuri kuunnelmista, jotka laajenivat lehdiksi. Se on helppo uskoa, sillä radiossa monta kertaa esitetty kuunnelma Calamarian kuningas on hyvin vauhdikas, jännittävä ja yllättävä seikkailu. Se on hyvin käsikirjoitettu. Pekka Lipposena on Oke Tuuri ja Wilho Ilmari ääninäyttelee Kalle-Kustaa Korkkia, Sasu Haapanen Pavel Pohjolana on todella loistava.

"Outsider" oli aluksi vain Haapakosken käsialaa, mutta hänen avustajansa Seppo Tuisku kirjoitti sarjaa outsiderina samanhenkisesti, sarja loppui vasta 1960-luvun puolivälissä. Seppo Tuisku (s. 1936) toimitti vuodesta 1968 alkaen Jerry  Cottonia.

Pekka Lipponen (syntynyt noin 1915?) on luonnonlapsi, ahne, äkkipikainen, mutta varsin suomalainen hahmo. Hän tuntuu olevan tittelin kipeä, häntä on tituuleerattu niin avaruuseverstiksi kuin prinssieverstiksikin. Lipponen on aito savolaispoika alttiina näkäräisille ja naiskauneudelle. Pekka on perso rahalle ja aina altis ahvääreille, mutta ennen kaikkea ahneudelle ja vaikeuksille, joista osa johtuu näistä naisseikkailuista. Pekka joutuu usein tai aina liemeen, josta Kalle-Kustaa joutuu hänet pelastamaan. Pekan suurin kauhu on Manta Kakkinen, hänen entinen tai epävirallinen vaimonsa, joka oli Pekan kanssa naimisiin mennessään jo naimisissa.Lipponen on huutolaespoekana raivannut omat asemansa. Pekka Lipposesta on artikkeli wikipediassa täällä.

Outsiderin seikkailuissa on mukana myös herrasmiesmäisempi, älykäs ja sivistynyt Kalle-Kustaa Korkki (s. 1919). Korkki on kansainvälisen öljy-yhtiön palveluksessa, kakkosmiehenä pääjohtaja Trussin alaisuudessa. Korkista on wikipedian artikkeli täällä.

Alla bloggaus muutamasta tarinasta ja yhdestä kuunnelmasta.

Kolmasti kuolleena (1960 / 45) -tarina on merkittävä sikäli, että se alkaa Manta Kakkisen etsimisellä noutamaan veljensä miljoona perintöä. Manta Kakkisen oletetaan kuolleen Kalamari-saarella, jossa seikkailivat Pekka, Kalle-Kustaa ja Pavel Pohjola, sekä Manta. Manta oli mennyt saaren suomalaiskuninkaan Valerius Tietäväisen kanssa naimisiin. Manta oli kalauttanut Valeriusta päähän, mutta Valerius selvisi. Saarella oli eri joukkioita eri motiivein, ja kaikki taistelivat toisiaan vastaan. Amerikkalaisgangsterit käyttivät saaria huumausaineiden salakuljetukseen. Toisaalta mustat, hispanialaiset ja suomalaiset taistelivat alueista. Lisäksi saarilla oli hopeakaivoksia. Kalle-Kustaata kiinnosti öljy, jota saarella ei  ollut niin paljoa, että sitä olisi kannattanut alkaa porata.
Manta Kakkinen oli Pekka Lipposen nuoruuden ihastus, jonka kanssa hän meni naimisiin, mutta avioliitto päättyi pian. Manta on syntynyt 1911, eli on ollut vuonna 1959, jolloin kirja tapahtuu 48-vuotias. Pekka kuvaa avioaikaansa kuin orjana oloa. Kakkinen tuhlasi lisäksi Pekan omaisuutta. Pekka pääsi Mantasta eroon, sillä avioliitto oli laiton Mantan kaksinnaimisen vuoksi. Pekka tietää, että Mantan lapsi Alice on Alaskassa, ja Ruupertti Sing Singin vankilassa.
Pekka rientää Rantasalmen Saparomäkeen. Pekalla on veli Ville Lipponen, joka on kauppias. Villen poika Esko on Pekalla töissä.
Manta ei suinkaan ole kuollut vaan pelmahtaa paikalle konna Sam Turnerin kanssa. Manta vie miljoonat ulkomaille, ja aiheuttaa Pekalle vaikeuksia, josta Pekka selviää ehjin nahoin.



                                          
Tapahtui Monte Carlossa -jutussa vuodelta 1957 juuri Pekan veljenpoika Esko on pääosissa. Esko on voittanut miljoona markkaa Veikkauksessa. Esko on ottanut 100 000 markkaa mukaan ja mennyt pelaamaan Monte Carloon. Eskolla oli pelionnea, kunnes hänet huumataan, Pekka menee apuun. Esko joutuu Muukalaislegioonaan, ja matka suuntautuu Pohjois-Afrikkaan. Pekka menee perässä, ja tuomitaan kuolemaan. Pekka pääsee kiipelistä. Myös Kalle-Kustaa Korkki häärää öljypuuhissa.

Tiibetin lumimies -tarina on vuodelta 1960. Matka suuntautuu Tiibetiin, missä Pekka Lipponen saa Laman arvonimen johtuen karhun kynsi -amuletistaan, joka oli sama (tai samanlainen) kuin Lamalta kadonnut. Myös lumimies touhuaa Tiibetissä, kunnes suistuu rotkoon. Ei kovin "hyvä"  tarina minusta.

Pekan perillinen on Ylen kuunnelma vuodelta 1959.
Avaruuseversti, öljyekspertti Pekka Lipponen (Oke Tuuri) on lähdössä hoitamaan öljyahväärejä San Diegoon apunaan Pavel Pohjola (Sasu Haapanen). Kuvaan astuu hautarunoja lausuva katkera gangsteri Alvaro Banderosso, joka uhkailee Pekkaa, ja yrittää tappaa tätä.  Alvaro Banderosa laulaa Hirtettyjen balladia, ja hänet tunnetaan myös Apottina. Pekan päämäärä Monte Klovan alue, josta Kansainvälinen Öljy-yhtiö haluaa porata öljyä. Monte Klovan alueen omistaa Catherine Birdy, joka on naimisissa markiisi Campillanon kanssa. Catherinella on avioton tytär Maija, joka aiotaan siepata, sillä markiisilla on pelivelkoja. Tyttö on kuitenkin tarkoitus tappaa, eikä palauttaa lunnasrahojen saamisen jälkeen.
Tarina on hyvä, sillä Pekka on tuntenut nuorena Catherinen eli Katariinan, joka on suomalaissyntyisen Jussi Purasen jälkeläinen. Banderossa on ollut Birdyn tilalla renki Pablo, ja on ollut Pekan kilpakosija Katariinan suhteen. Pavel Pohjola on ollut Dallasissa vanginvartijana, ja Alvaro Banderossa on ollut myös kuolemantuomittujen sellissä, mutta paennut.
Pekka ja Pavel estävät Maijan ensimmäisen kidnappauksen. Tilalla Katariina ei suostu ottamaan Pekkaa vastaan, koska Pekka on Maijan oikea isä, mutta on ollut tietämätön tästä seikasta ja lähtenyt 20 vuotta sitten ja Katariinan oli pakko mennä naimisiin markiisin kanssa, joka on pelannut rahansa ja on korviaan myöten veloissa.
Tarinassa Maijan kaappaus onnistuu, Pekkaa ammutaan, mutta lopulta konnat saadaan kiinni, ja
Pekka suunnittelee jäävänsä tilalle inspektooriksi. Pekka pohtii myös avioliittoa Katariinan kanssa, ja viihtyy Maijan kanssa.

Walter Scott: Ivanhoe

 

Walter Scott: Ivanhoe, alkuteos julkaistu 1820, suomentaja Kirsti Suonio ja Olli Nuorto WSOY 1992, sivumäärä 350.

Taustaa
Sir Walter Scott (1771 - 1832) oli skottikirjailija, joka oli kirjoitti suosittuja historiallisia romaaneja, ja kruununa tämä Ivanhoe. Tarina  sijoittuu 1190-luvulle, jolloin Richard Leijonamieli (1157 - 1199) oli Englannin kuninkaana Richard I:nä (1189-1199). Takana on tappiollinen kolmas ristiretki (1189 - 1192),  Saladinin kanssa on solmittu välirauha. Normannikuningas Richard Leijonamieli oli Itävallassa Leopoldin vankina veljensä Juhanan ja Ranskan kuninkaan Filip II:n juonimana.  Englanti oli ollut normannivallan alla Vilhem Valloittajan ajoista alkaen, Vilhelm voitti sodan ja kruunattiin 1066. Saksilaiset tuntevat olevansa alempaa kastia. Normannit ovat ottaneet läänityksiä, ja virallisesti puhutaan ranskaa. Juhana on vallanhaluinen, mutta pelkää veljeään. Ristiretkeläiset palaavat takaisin Englantiin. 

Tarina alkaa, kun saksiruhtinas Cedric  Rotherwoodin orjat sikopaimen Gurth ja klovni Wamba tapaavat normannin ja temppeliherra Brian de Bois-Guilbertin ja maallistuneen Aymer-apotin. Miehet seurueineen aikovat osallistua turnajaisiin, ja haluavat yöpyä Cedricin luona. Cedric on vanhoillinen saksiruhtinas, mutta ottaa vastaan normannit. Normannit ovat kiinnostuneita myös Cedricin kasvatista kauniista Rowenasta, vielä alaikäisestä tytöstä. Cedrikin luo tulee juutalainen Isaak York, jota sorretaan. Yorkilla on kaunis ja käytännöllinen tytär Rebekka.  Rowenaa ei kiinnosta normannikosijat, sillä hän on rakastunut Wilfred Ivanhoe'hun, joka on Cedrikin poika. Cedrik on katkaissut välit, sillä Ivanhoe on lähtenut ristiretkelle normannikuningas Richardin kanssa. Ivanhoe ei ole palannut Palestiinasta.

Turnajaiset ovat kaksipäiväiset ja niitä isännöi sijaishallitsija Juhana, Richardin veli. Ensimmäisen päivänä karkelot voittaa Perinnötön ritari mustalla oriilla. Ritari valitsee Rowenan kekkeriden kuningattareksi. Toisena päivänä on jousiammaunta ja joukkotaistelut. Jousiammunnassa Locksley eli kuulu Robin Hood voittaa. Joukkotaistelussa Perinnöttömän ritarin joukot ovat häviöllä, mutta Perinnöttömän ritarin ja "Tyhjän toimittaja" -ritarin voimin he voittavat. Perinnöttömän ritarin henkilöllisyys paljastuu, hän on Ivanhoe, pahasti haavoittuneena. Prinssi Juhanaan iskee ahdistus, milloin Richard vapautuu ja palaa. Normannit haluavat ryöstää Rowenan, naittaa jollekin normannille, myös Ivanhoe halutaan ottaa kiinni.

Tämä bloggaus ei kuvaa kirjan alkua juuri lainkaan, sillä se matelee eteen päin kuvatessaan asuja, kasvon ja luonteen piirteitä, ja turnajaisia. Kirja saa turnajaisten jälkeen vauhtia, jonka jälkeen on taisteluja, ja yllättäviä käänteitä on joka luvussa.

Rebekka hoivaa Ivanhoen kuntoon, ja rakastuu tähän. Ivanhoe taas haluaa naimisiin Rowenan kanssa. Cedrik haluaa naittaa Rowenan Athelstanelle, joka on viimeisen saksikuningas Edvard Tunnustajan sukua. Cedrik haluaa saksien rivit yhtenäiseksi, jolloin voitaisiin aloittaa kapina normanneja vastaan. Normannit taas haluavat naittaa ylhäistä saksisukua olevan Rowenan normanniaatelille.

Cedric joukkoineen joutuu normanniylimysten yllättämäksi, ja heidät vangitaan normannilinnaan, pääsyynä Rowenan kaappaus. Myös Rebekka joutuu taistelemaan kunniastaan  Brian de Bois-Guilbert haluaa raiskata Rebekan, joka uhkaa tornista hyppäämisellä. Bois-Guilbert lupaa kunnioittaa Rebekan kunniaa, ja luopuu aikeistaan, mutta rakastuu Rebekkaan.

Toisaalla Cedrikin maaorjat Gurth ja Wamba, lyöttäytyvät Robin Locksleyn metsäsissien kanssa yhteen ja lähtevät vapauttamaan Cedrikiä. Kun he piirittävät linnaa, Wamba pukeutuu munkiksi ja saa Cedrikin pois linnasta. Normannit uhkaavat tappaa vankinsa. Loppuosassa kirjaa on vimmaista taistelua, edelleen vangitun Rebekan oikeudenkäyntiä sekä Ivanhoen ja Bois-Guilbertin välien selvittelyä. Richard Leijonamieli saapuu maahan, ja alkaa taistella vallasta.

Kirjassa ritarien kuolleisuus ankarista taisteluista huolimatta on sangen vähäistä.  Ritarit, varsinkin saksit, kunnioittavat vastustajaa, ja jättävät vastustajansa henkiin. Robin Hoodin joukot kurmoottavat maallistunutta kirkonmiestä. 

Kirjan lopputulema (älä lue jos haluat säilyttää lukunautinnon) on aika konservatiivinen ja lässähtävä. Gurth ja Wamba saavat vapautensa. Richard Leijonamieli palaa valtaan, mutta ei rankaise veljeään eikä normanniylimyksiä. Saksien ja normannien välit lientyvät. Ivanhoe valitsee Rowenan, eikä intohimoista ja aktiivista Rebekkaa, joka muuttaa isänsä kanssa pois Englannin sortavasta ilmapiiristä.

Ivanhoe oli aikansa best seller, ja Scott kirjoitti paljon muita ritarikirjoja. Talismani, joka minulla on kirjahyllyssä, kertoo ristiretkistä. Walter Scott aateloitiinkin. Ivanhoe koki renesanssin myös tv:ssä, kun Roger Moore näytteli Ivanhoeta, ja Robert Brown Gurthia. Moore oli myöhemmin elokuvien James Bond ja Robert Brown oli Bondin pomo M. Ivanhoe tv-sarjaa tehtiin vuosina 1958 - 1959, ja on ilmeisesti mustavalkoinen (ainakin youtube-klipit).

Ivanhoe kuvaa samaa Englannin normanni-aikaa kuin  Robin Hood 

Aino on blogannut Ivanhoen näin.

James M. Cain: Nainen ilman omaatuntoa

James M. Cain: Nainen ilman omaatuntoa, alkuteos Double Indemnity (1943), suomentaja Heikki Salojärvi, Lovekirjat 2011, sivumäärä 141.

James M. Cainin kovaksikeitetty dekkari Nainen ilman omaatuntoa on tiivis, jännittävä ja hyvä.

Vakuutusetsivä Walter Huff on minäkertoja. Huff kertoo öljy-edustaja Nirdlingerin murhasta, ja tarina alkaa:
"Ajoin Glendaleen liittääkseni erään olutpanimon kolme uutta trukinkuljettajaa vakuutukseen ja muistin sitten, että Hollywoodlandissa olisi uusittavana yksi vakuutus. Päätin lähteä sinne. Näin jouduin tähän Kuoleman taloon, josta olette lukeneet lehdistä. Se ei näyttänyt Kuolemantalolta, kun minä sen näin...."

Huff kaupittelee autovakuutuksia, ja menee tapaamaan Nirdlingeriä, mutta tapaa tämän nuoren kakkosvaimon Phylliksen. Phyllis on hemaisena noin 30-vuotias vamppi, jolla on 19 v tytärpuoli Lola, jolla poikaystävä Beniamino Sachetti.

Tapahtumat etenevät nopeasti, kun rouva Nirdlinger ehdottaa Huffille, että otetaan aviomiehelle henkivakuutus. Ilkityöt suunnitellaan, ja pian Nirdlinger on vainaja. Vakuutusyhtiö yrittää todistaa junasta putoamista itsemurhaksi tai murhaksi, jotta he välttyisivät korvauksilta.

Tästä on tehty  loistava film-noir -klassikko, jonka käsikirjoitusta muokkasivat filmin ohjannut Billy Wilder ja dekkaristi Raymond Chandler (kirjoittanut kovaksikeitetyt dekkarit Pitkät jäähyväiset ja Syvä uni). Phyllistä esitti Barbara Stanwyck ja Walteria Fred MacMurray. Elokuva oli menestys, ja sai 7 Oscar-ehdokkuutta, mutta edes Stanwyck ei saanut Oscar-pystiä, vaan sen sai tuona vuonna Ingrid Bergman elokuvasta Kaasuvalo.

Vaikka kirjan alussa paljastetaan juonesta jo osa, niin murhasuunnitelman teko ja toteutus on mielenkiintoista. Lajityypille ominaisesti kaikki ei olekaan niin kuin luullaan. Mitä osaa esittävät Phyllis, hänen tytärpuolensa Lola, tämän poikakaveri Nino, mihin päätyvät vakuutusyhtiön tutkimukset? Loppu on monin osin yllättävä ja dramaattinen.

Nainen ilman omaatuntoa on tiivis musta dekkari.

*****
James M. Cain (1892 -1977) oli amerikkalainen lehtimies ja kirjailija, jonka esikoisteos oli Postimies soittaa aina kahdesti.

Kirjablogeissa vietetään perinteistä Dekkariviikkoa 7-13.6.2021.

Kjell Westö: Tritonus

                                     

Kjell Westö: Tritonus, suomentanut Laura Beck, Otava 2020, sivumäärä 447.

Kjell Westön Tritonuksen päähenkilö Thomas Brander on 58-vuotias huippukapellimestari. Brander on saanut siipeensä, avioero, naisseikkailuja, törkeä ylinopeus lööpeissä, ja yhdistäminen #metoo -touhuun. Branderin käytökseen vaikuttaa myös pelastuminen Zaventemin terrori-iskusta. Eniten miestä harmittaa on-off suhde ongelmalliseen huippuviulisti Kristaan tai lähinnä off-vaihe. Brander on katkeroitumassa ja erakoitumassa, joten hän rakennuttaa loistolukaalin Villa Tritonuksen saaristoon. 

Naapurissa asuu 54-vuotias leskimies Reidar Lindell, psykologi, joka ei ole päässyt yli vaimonsa Madeleinen kuolemasta. Reidar on töissä koulukuraattorina. Reidarilla on harrasteleijabändi Rainbow, jossa covereita soittavat Tritonuksen sivuhenkilöitä, koskettimissa Lindellin serkku Jocke Källman. Rainbow'n ensimmäinen solisti oli Lindellin vaimo Madeleine, nyt kunnan vihreä ympäristösihteeri Annette Talvio, johon Lindell tuntee vetoa.

Pikku kunnassa kuohuu, vastaanottokeskuksesta ei pidetä, ja tihutöistä epäillään Reidar Lindellin nuoruuden heilan yh-äiti Bigin täysikäistä poikaa Jonasta. Lindell paimentaa poikaa, mutta pyytää Branderia puhuttamaan poikaa, jolla on uusnatsisympatioita.

Kjell Westö tuo romaaniinsa paljon sivuhenkilöitä, tuttujakin ja yksittäisiä tapahtumia pulppuaa pääjuonen virtaan. Kirjan punainen lanka on kuitenkin kahden yksinäisen keski-ikäisen miehen elämän valuminen sivuraiteille, miehet surkuttelevat mennyttä. Brander tekee tiliä kapellimestaruudestaan, hän on putoamassa jo mitalisijoilta. Lindell yrittää pitää cover-bändiään kasassa. Vanhoilla setämiehillä kirpoaa ote, Lindell ei pysy rytmissä, Branderilla tahtipuikko huitoo tyhjää.

Kjell Westön Tritonus jatkaa kirjailijan romaanien ketjua, joka tyydyttää kirjailijan laajan ihailijakaartin kirjalliset ja musiikilliset tarpeet. Musiikista on kerätty spotify'hin lista biisejä  TÄNNE. Lisäksi  Turun musiikkijuhlat mainosti Tritonuskonserttia oli 2.12.2020 (jos oli koronan takia, kirjoitan tätä 11.10.2020)

Analyysiä, arviointia, juonesta ja henkilöistä (Älä lue, sisältää mielipiteitä, joista voi mieli pahoittua)

Kjell Westöllä on hyvä taito kirjoittaa tarinoita. Pidin kovasti Finlandia-palkitusta romaanista Missä kuljimme kerran sekä Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon saanesta romaanista Hägring 38, mutta minusta tarinat ovat alkaneet muistuttaa liikaa toisiaan. Tässäkin Branderilla on isoveli (veli-puoli), joka ajautuu juomaan, ja käyttämään päihteitä, ja elämän alamäki päättyy mullan alle ( vertaa Leijat Helsingin yllä).

Juoneen on ympätty yksittäisiä pistokkaita paljon, tähän pandemia, punkit, ja vielä uudet tappajapunkitkin. Kun Branderia ja Lindelliä on rinnastettu, niin Lindellin lapsuuden kesistä löytyy myös oma #metoo

Edellisestä romaanista  Rikinkeltainen taivas on otettu Sandrine Rabell mukaan juoneen. Lindellin aikuinen tytär Maja tuo "Sandyn" näytille kotiin. Tytär Maja kertoo muutamia faktoja omasta äidistään ja Lindellin ihannoimasta pyhimys-vaimosta Madeleinesta. Samoin Branderin kapellismestariystävät ripittävät Branderia, ja lisäpalautetta antaa Branderin aikuinen poika Vincent, joka piipahtaa käymään.

Tämä kuvaa vanhenevan miehen ahdistusta, töissä tökkii, aikuiset lapset vieroksuvat, naiset eivät tykkää, eikä edes "ku11i" toimi. (käännöksessä käytetään juuri tuota sanaa). Muiden pitää avata, mikä maailmassa on vikana. Setämiesten käsityskyky on hyvin rajallinen, eikä älynväläyksiä juuri ole. Vaikeat asiat haudataan, ja katkeroituneena vältellään tuttuja.

Kulttuuritoimitus kirjoittaa Tritonuksesta näin: "Paikan nimet ovat hauskoja: Ravainen, Olavus, Kiveslahti, Pauhuniemi, Sikilä", minusta on kyllä todella väkisin keksittyjä, ja ihmettelin, miksi rappioalkoholisti päihdeveli Gustav kuitenkin asui Korsossa!

Tritonus oli minulle ankeaa luettavaa, mutta toisaalla kirja on saanut innostuneen vastaanoton. Ehkä tämä osui vanhenevan setämiehen kipupisteisiin liian hyvin.

****

Kjell Westö (s. 1961 Helsingissä) on saanut urallaan Finlandia (Missä kuljimme kerran) ja Pohjoismaisen kirjallisuus(Hägring 38) -palkinnon, ja Westö tunnetaan muistakin hyvistä romaaneista, Leijat Helsingin yllä on monen lempiromaani, Lang on lyhyt tiivistunnelmainen romaani, Älä käy yöhön yksin on monen suosikki, kuten romaani Rikinkeltainen taivas. Kjell Westön suosittuja lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia.