Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa

Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa, Wsoy 2010, 279 sivua, Murder in Mesopotamia, 1936, suomentanut Eero Ahmavaara.

Agatha Christien Murha Mesopotamiassa on dekkari vuodelta 1936, ja sen lopussa mainitaan salapoliisi Hercule Poirotin menneen Idän Pikajunaan, joka dekkari on kirjoitettu jo 1934, mutta tässä miljöö on hieman sama kuin dekkarissa Kuolema Niilillä, joka on vuodelta 1937.

Agatha Christie toimi ensimmäisen maailmasodan aikana sairaanhoitajana, tässä kertoja on sairaanhoitaja Amy Leatheran, ja teoksen saatesanat ovat lääketieteen tohtori Giles Reillyn käsialaa.

Teoksen miljöö on arkeologiset kaivaukset Bagdadin lähellä Mesopotamiassa (nykyinen Irak Tigrisin lähellä, esim. Eufrat ja Tigris ja kaksoisvirran maa), huomattavaa on, että Agatha Christien toinen mies oli arkeologi.

Henkirikos kohdistuu jo takakannen tekstinkin mukaan arkeologin tohtori Erich Leidnerin vaimoon Louise Leidneriin, jota on uhkailtu ja peloteltu, hänen menneisyytensä vuoksi, hän on ollut naimisissa saksalaisen vakoojan Frederick Bosnerin kanssa. Kaivoksilla tohtori Leidnerin kollegana toimii Richard Carey.

Kun kirjassa on yhteensä kolmekymmentä luvuksi luokiteltavaa osaa. "Lukijalle" ja 29 lukua. Uhkaukset paljastuvat lukijalle luvussa 9, murha tapahtuu luvussa 10, ja Hercule Poirot astuu näyttämölle luvussa 13 (mainitaan luvussa 12). Lisäksi tapahtuu toinen murha peittelytarkoituksessa luvussa 24, motiivi selviää luvussa 27. Hercule Poirot paljastaa murhaajan toiseksi viimeisessä luvussa (28:s) ja tarinan henkilöt "hyvästellään" päätösluvussa (29:s), eli heidän kuulumiset päivitetään.

Kuten Kuolema Niilillä on muutakin rikollista toimintaa tapahtumassa kaivauksilla, kuten Kuolema ilmoittaa lehdessä -teoksessa ihmisten menneisyydestä paljastuu jotain, mikä on piilossa ja on ratkaisevaa henkirikoksen kannalta. Christiellä motiiveista on raha yleinen, mutta tässä motiivia kaivetaan muualta. Hyvän dekkarin tavoin "tosiasiat" näyttäytyvät eri valossa lukijalle, kuin ne oikeasti ovat. Käenpoika paljastuu lopussa.

Kirjassa on lieviä ennakkoluuloja, kuten  tulla toimeen "alkuasukkaiden kanssa", mutta kertojan ennakkoluulot belgialaista Poirotia kohtaan ovat huvittavat
"aluksi hän oli järkytys"  ... "hän oli ulkomaalainen, niin kauhean ulkomaalainen", (ovat itsekin ulkomailla, luultavasti tosin brittien siirtomaassa) ... korkeintaan 165 senttiä pitkä merkillisen lihava pieni mies, aika vanha, ja hänellä oli valtavat viikset ja pää, joka oli kuin muna. Hän näytti aivan jonkin näytelmän parturilta".

Kirjabloggareita kiinnostanee tieto, että Hercule Poirot päättelee murhatun naisen luonteesta paljonkin hänen kirjahyllyssä olevien kirjojen (yhteensä kuusi) perusteella.

Murha Mesopotamiassa  -kirja on taattua Agatha Christien (1890 -1976)  laatua, syyllistä eikä motiivia voi arvata ennen lukemista, siksi tätä ei voi myöskään avata. Kovinkaan realistisena en kirjaa pidä, sillä kyse on erään henkilön todellisesta henkilöllisyydestä, jonka olisi luullut tulevan aiemmin ilmi.
***

TV-toteutus vuodelta 2001 näytetään 7.8.2015, areenassa ohjelma näkyy kuukauden ajan. Poirot ja Hastings (ei kirjassa) saavat murhan selvitettäväkseen, kun he ovat matkustaneet kaivauksille. Myös TV:ssä pian näytettävä Hänet täytyy tappaa, tapahtuu Lähi-idässä. Tarinaan on keksitty kreivitär Rossakoff, mitä ei tässä kirjassa ole. Rouva Leidner murhataan ja vielä toinen nainen, sillä tämä oli älynnyt, kuka murhaaja on, ja myös miten. Poirot kertoo kaikille pitkästi, kuka, miten ja miksi. TV-toteutuksessa on myös sivuladut salakuljetukseen ja huumeiden käyttöön. Hastings on minusta täysin turhaan jaksossa, hänestä on tehty täydellinen tomppeli. Todellisuudessa Hastings on hyvin luotettava ja järkevä kirjoissa, hänen älynsä ei ole niin leikkaavan loogista kuin Hercule Poirot'n.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Raymond Chandler, Syvä uni (The Big Sleep, 1939)

Raymond Chandler, Syvä uni (The Big Sleep, 1939) on legendaarinen romaani, jonka 2011 painoksessa on Kyösti Salovaaran oiva esipuhe, josta selviää, että Raymond Chandler (1888-1959) kirjoitti seitsemän romaania, joista tämä on esikoinen. Chandlerin kirjoitukset olivat kyynisiä, eli hän näyttää myös maailman kuonan, mutta myös kauneuden, ja ovat siksi ristiriitaisia, Chandlerin vanhemmat olivat irlantilaisia, hän syntyi Amerikassa, kasvoi äidin ja siskosten kanssa Englannissa, soti Kanadan armeijassa, meni naimisiin ystävänsä (eronneen) vaimon kanssa, joka oli 18-vuotta häntä vanhempi ja hän oli naimisissa yli 30 vuotta ennen leskeytymistään. Ennen romaanien kirjoittamista hän oli reportteri ja sekalaisissa ammateissa ja kirjoitteli runoja. Syvä uni on monella sadan klassikkolistalla.

Syvän unen päähenkilö on  yksityisetsivä Philip Marlowe, joka ei oikein usko asiakkaisiin, kanssaihmisiin, eivätkä poliisit aina luota Philipiin, joskin turvautuvat hänen tietoihinsa. Marlowen toimeksiantaja on ikivanha ja enää sisullaan lämpimässä kasvihuoneessa elävä kenraali Guy Sternwood, jolla on kaksi nuorta "riehakasta" tytärtä. Vivian Regan, jonka aviomies on kateissa, ja joka tekee pelivelkoja sekä nuorempi Eevan asussakin poseraava Carmen Sternwood, joka imee tiukan paikan tullen peukaloaan. Kun Vivian puhuu Marcel Proustista, niin Carmen taas uskoo Peter Panin olevan Doghouse Reillyn biljardikaverin. Philip Marlowe esittäytyy Carmenille Doghouse Reillyksi.

Teos sijoittuu Yhdysvaltojen länsirannikolle Los Angelesiin 1930-luvulla ja näyttää kyynisen kylmän kuvan kaupungista ja sen viihde-elämästä. Itse juonesta ei ole syytä puhua, muuta kuin  Marlowe joutuu yhä syvemmälle tapahtumiin, valheiden  ja voimakkaiden viettien verkkoon ja lopussa asiat selviävät tavallaan, hyvä dekkari lajityypissään. Jo alkukohtaus vertauskuvineen on tärkeä, Sternwoodin lasimaalaus, kasvihuone täynnä lahoavaa ainesta. Marlowe on kovaksi keitetty kyttä, joka polttaa juo whiskyä ja konjakkia ja kittaa kahvia, hänellä on kuitenkin selkärankanaan oikeudenmukaisuus ja vilpittömyys, kyynisyydestään huolimatta moraalisen rappion ja valheiden keskellä. Toisaalta kyynisyys on oiva apu ihmisviemärin masuunikuonaa käsiteltäessä. Pornokirja-ala, huumausaineet ja ruletti ovat taustalla teemoina.Marlowe ei tunnustaudu holmesilaiseksi salapoliisiksi, mutta bluffaa monesti. Loppuosa teoksesta on varsin nopeatempoinen rikoksille löytyy tekijät, mutta ...

Kirjassa Marlowe käy useassakin kirjakaupassa tekosyynään hankkia ensipainoksia tai muita harvinaisuuksia esimerkiksi Ben Hur vuodelta 1860 (on tässä mainittu kolmanneksi painokseksi, jota ei kuitenkaan ole sellaisenaan edes olemassa), lisäksi mainitaan kirjakaupan asiakkaasta ”paineli peukalon jälkiä uusiin päällysteisiin”. Eräs kirjakauppian myy taidekuvakirjoja, mutta "taidevalokuville" voi jokainen päätellä todellisen luonteen ja taidevalokuvissa se Carmenkin poseerasi. Itse asiassa degeneraatio, mädännäisyys, ja kaikenmoiset viemärit ovat kirjalle ominaisia teemoja ja orkideat. Syvä uni ei tarkoita rentouttavaa rem-unta, vaan lopullista uinumista lyijymyrkytyksen jälkeen. Kalmisto täydentyy ajoin maanisessa marssissa, kun Philip Marlowe sukeltaa onnenonkijoiden ohi hyveellisenä kohti ongelman mätää ydintä.

Teoksen verbaalinen kudelma sopii lajityyppiin. Käännös (tämä Seppo Virtasen) on minusta varsin hyvä, asiat sanottiin ajoittain sujuvasti, ja puhuttiin selvästi ja suoraan ja avautumisista, eikä käytetty kiertoilmauksia, jotka rikoksen motiivin ymmärtämiseksi ovat suotavia, teoksen vivahteet ovat hyvin nähtävissä.

Kerronta on siis tiivistä, lyhyttä lausetta, kyynistä dialogia ja kuvailua kuten

-Kai te sentään myytte kirjoja …

-No mitäs luulette näiden olevan grapehedelmiä vai? …

tai kuvailua

”kaikkialla leijui kukkivien trooppisten orkideojen ällöttävä lemu   … lihakkaita lehtiä … muistuttivat kuolleen ihmisen vastapestyjä sormia …

Pidättekö orkideoista … ne ovat inhottavia kasveja. … ja niiden tuoksussa on prostituoidun mätää makeutta”.
"Yhtä lähellä totuutta kuin lehtikirjoitukset yleensä - yhtä lähellä kuin Mars Saturnusta"

Kuvailua

”takkinsa oli leikattu varsin räikeästä hevosloimesta”
”kaulansa kohosi kuin sellerin varsi”
"Istuin autossa ja myrkytin itseäni savukkeella ja kuuntelin sateen ropinaa ja ajattelin asiaa".
"Kumpikaan huoneessa olevista ihmisistä ei kiinnittänyt tulooni minkäänlaista huomiota, vaikka vain toinen heistä oli kuollut"
***
s.227 puhutaan nuolien heittämisestä tikkatauluun. Sivulla 233 heittävät jo tikkaa

Lisäksi teoksessa puhutaan luodittomista panoksista, lienevät muissa teoksissa paukkupatruunoita.

***

Tämä teos muistuttaa jo elokuvakytkentänsä (Humphrey Bogart) ja poikamiesyksityiskyttä teemansa ja juonen käänteidensä  kautta Dashiell Hammettin Maltan haukkaa, jonka postaus on täällä. Kerronta rikoksen osalta on hieman Kultahatun tyyppistä.

******

Dekkarista on tehty loistava filmi, jonka traileri on youtubessa, ja on hauska, koska päähenkilöt esiintyvät siinä: Humphrey Bogart ottaa The Big Sleep -kirjan kirjahyllystä, jota Lauren Bacall on suosittanut. Lisäksi haulla ”The Big Sleep, best scene ever”. Filmissä Bogart käy kirjastossa "Hollywood public Library" ja sitten Bogart menee kirjakauppaan "The Acme Book Shop", tämä pätkä on youtubessa, kuten luultavasti koko leffa. Ostin tämän DVD:nä, on WarnerBrosin DVD:n, josta  olen itse koostanut "kollaasin". Kaikki oikeudet WB.llä. Chandlerin dekkari Pikku sisko tapahtuu osin Hollywoodin "kulisseissa"

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan kaksi osaa, ja 428 sivua.

Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan on kirjoitettu 1929-1940 (WSOY:n sivujen mukaan 1928 alkaen), mutta julkaistu vasta 1960-luvulla ja 1970-luvulla kokonaan, Bulkakov kuoli jo vuonna 1940. Teos on satiirinen tarina Saatanan saapumisesta Moskovaan. Nimihenkilö, joka apureineen putkahtelee esiin, ja järjestelee ihmisten asioita solmuun, Saatana on ottanut taikuri Wolandin hahmon, hänellä on apurinaan jockeyhattuinen nenäkakkulamies, joka käyttää nimiä Korovjev ja Fagot, sekä kummallinen musta kissa Begemot, ja eräitä muita hahmoja kuten tulipunaiset hiukset omaava torahammaskaveri ja Hella -naishahmo.

Juoni
Saatana saapuu Moskovaan -teoksen aluksi kirjailijaliiton Massolitin puheenjohtaja Berlioz tapaa ”Wolandin”.  Mihail Aleksandrovitš Berlioz jää raitiovaunun alle eli käy kuten Woland on ennustanut. Tätä ennen Berlioz ja runoilija Ivan Nikolajevitš Bezdomnyi saavat kuulla tarinaa Pontius Pilatuksen toiminnasta jonkun pääsiäisen alla. Bezdomnyi on pitänyt runoilla Jeesus olemattomaksi.

Woland järjestää illuusion teatterissa, jonka johtajat kuvataan oman hyvinvointinsa maksimoiviksi henkilöiksi. Kirjailija, jota puhutellaan Mestariksi, on kirjoittanut myös romaanin Pontius Pilatuksesta, ja Mestaria vastaan hyökätään ennennäkemättömällä raivolla pääosissa eräs kriitikko Latunski. Mestari on mielisairaalassa, jonne tulee muitakin sekavia henkilöitä, sillä asunnossa 50 on kunnon sirkus käynnissä. Mestarin rakastettu Margarita oli kannustanut julkaisemaan romaanin Pontius Pilatuksesta.

Margaritalla on iso rooli Saatana saapuu Moskovaan -romaanin kakkososassa, jossa kylvetään veressä ja lennetään luudalla …

Teokse tapahtumapaikkana on Moskova, muutamia päiviä 1920- tai 1930-luvulla (arvaus), lisäksi teoksen sisällä oleva Pontius Pilatus -romaani kertoo Pilatuksen ajasta. Monet romaanin kohtaukset ovat unenomaisia.

Bulgakovin teksti on satiiria. Tekstin helmistä tai piikeistä kaikki eivät erotu enää, sillä ne liittyvät Neuvostoliiton ja Moskovan taidepiirien todellisuuteen 1930-luvulla. Teoksen liittäisin kuitenkin venäläiseen perinteeseen kahdestakin syystä, Bulgakov on syntynyt vuonna 1891 eli tsaarin Venäjän aikaan, ja kertomus tapahtuu Moskovassa, toiseksi tarinaan hän on sisällyttänyt kirjallista perinnettä, esimerkiksi Gribojedovin talon vahtimestarin nimi on Pantelei kuten Hiljaa virtaa Donissa, Tolstoin toteamus, "Oblonskien talossa oli kaikki mennyt sekaisin" mainitaan Anna Kareninassa, jonka veli on Stepan Arkadjevitš Oblonski.

Teoksessa on kosolti viittauksia: Immanuel Kantiin ja ainakin oopperaan Faust. Moskovassa Bulgakovin pääirvailukohde on kirjailija- ja teatteripiirit. Systeemin suosiossa olevat kirjailijat kokoontuvat Gribojedovin talossa, siellä on  ravintola, jossa tarjoillaan tuoretta kuhaa, sampea, sterlettejä, ravun pyrstöjä, rastaaan seläkkeitä, peltopyytä, taivaanvuohia… Kirjailijat ovat erikoista porukkaa, ja aaterunoilija esitetään rappeutuneeksi ja maallistuneeksi ja joukossa on naiskirjailija, joka kirjailee salanimellä ”perämies Georges” meriseikkailutarinoita. Bulgakov itse opiskeli lääkäriksi, mutta toimi myös näyttelijänä, dramaturgina, lehtimiehenä ja kirjailijana.

Arviointia
Saatana saapuu Moskovaan -teos on esimerkki pitkään kirjoitetusta romaanista, ja sitä on hiottu, sen takia ehkä jokainen kappale ja lausekin on pohdittu. Nimiä on varmasti väännelty ja käännelty: Artšibald Artšibaldovitš, Tohtori Stravinski, Latunski, Varenuha, Rimski ja Proleznev (proletaari). Henkilöiden nimet tarkoittavat siis varmasti jotakin, Bezdomnyi on nettisanakirjan ja wikipedian mukaan (бездомный {m}) joka tarkoittaa koditonta.

Romaanin vahvuudet ovat minusta ironia, satiiri, ennalta arvaamattomuus ja äärimmäisen hioutunut rakenne ja kieli. Huomasin tosin ainakin yhden asian, jota ei ainakaan ollut loppuun asti hiottu. Alaston nainen toteaa miehelle ”Panisit housut jalkaasi”, tämä on kummallista, sillä konteksti on nimeenomaan sellainen, että nainen on itse alasti, ei edes viittaa päällä, eikä siinä ole mitään kummallista. Alastomuus, ja vaatekappeleiden puuttuminen on toistuva aihe, kuten tuli ja toistot. Viitteitäkin on riittämiin Fjodor Dostojevskiin vedotaan, eikä kuulemma tarvita jäsenkorttia ollakseen kirjalija ja toisaalla puhutaan kellariloukosta.

Romaanin heikkoudet ovat minusta yliampuvuus ja liian laskelmoitu kirjoitustapa. Wolandin temput minusta menevät kertakaikkiaan yli ja ruplasirkus ei (enää lopussa) naurata. Satiiri on kaukaista sukua Swiftin teokselle Gulliverin retket. Todennäköisesti Bulgakovin viittaukset taiteilija- ja kriitikkopiireihin ovat olleet varsin pisteliään suoria, samoin järjestelmän ongelmakohtien esiin nostaminen. Joskin ahneus ja rahanhimo sekä oman edun tavoittelu ja syrjähypyt ovat universaali ilmiö.

Teoksessa on kirjoitettu romaani Pontius Pilatuksen tuomio-ongelmasta, se oli minusta mauton ja turha, vaikka Bulgakovin mielestä tietenkään ei ole. Miksi kertoa jonkun Ha-nostrin tarina ja Kirjatilaisen kuolema. Miksi puhua Leevi Matteus nimisestä henkilöstä? Luin Matteuksen evankeliumin kohdan Pontius Pilatuksesta, ja romaanin kohta ainakin petturin kuolemasta oli toisenlainen, itse asiassa minusta hyvin moni kohta oli peräti toisenlainen. Minusta Bulgakovin kuvaus Pontius Pilatuksesta oli varsin huono, koska siinä ei minusta ollut juuri mitään eväitä Pontius Pilatuksen toiminnan selvittämiseksi, muuta tarinaa kyllä oli. Pontius Pilatus -teemaa voi verrata Ivan-runoilijan kontekstiin, eli runoilla Jeesus olemattomaksi.

Täysin mauttomia olivat minusta myös Margaritan hurmehuuhtelut eli verikylvyt. Muukin toiminta oli varsin tyhjänpäiväistä esim. tusinan kirjailijan herkuttelut kaviaarilla ja muilla merenherkuilla ei ole kovinkaan keskeistä, kuten ei myöskään muotivaatteiden sovitus ja muutaman ihmisen valuuttakätköt.

Näen tämän ylilyönnin itsesuojeluna, kun kirjoittaa kaiken yli, voi väittää, että se on vain huumoria. 

Viittauksia 

Ahneuteen ja kavalluksiin (minusta siis universaali ongelma)

kavaltaa valuutan hallussapidosta, 5000 ja vapaalippuja, Moskovassa sietämätäntä ilman pokeria,  Ihmissuku rakastaa rahaa   …asuntopula vain katkeroittaa heidät,  mainintoja asuntojen vaihdoista ja klisee ”kaikki ovat varkaita”. Lisäksi valuutta ja sen (laiton) hallussapito ovat tärkeitää ivan kohteita

Muihin ongelmiin, osa myös universaaleja

”vieritettävä kaikki  Stjopa Lihodejevitšin syyksi”

”Jono vain puolisentoista sataa henkilöä”, ( Jokke: jonot saadaan pois nostamalla hintaa, joka vapailla markkinoilla pudottaa osan haluajista pois, mutta pidemmällä aikavälillä nostaa tarjontaa)

lomakylät ovat tarjolla, mutta... ”huviloita ovat saaneet lahjakkaimmat meistä … -Kenraalit s.71

Karibian merta ei ole olemassakaan, ei ole koskaan ollutkaan … s.74

Virastot ja erilaiset apuvirastot s.68 myös komiteoista on paljon mainintoja, byrokratia siis mainitaan, esim. Huvi- ja viihdelaitosten valiokunta, viraston sivuosasto (s.232)

Ilmiantoja ja vakoilua

s.20 vastavallankumoukselliset vai vieraan vallan agentit

s.112 laittakaa ilmianto paperille

s.120 nenälasimies soittaa ja kavaltaa Nikanor Ivanovitšin valuutan hallussapidosta.
Tosin vielä enemmän minusta kritisoidaan kriitikoita ja kirjalijoita, ja irvitään tietynlaisia runoilijoita ja ehkä jazzia (tai ylistetään en tiedä), tästä en laita mitään viitteitä.

Harry Potterin omaiseen taikamaailmaankin päästään Täydenkuun tanssiaisiin lennetään lattiaharjalla ja on lentävä autokin, määritellään mahtumisongelman ratkaisuksi viides ulottuvuus, ja shakkinappulat ovat eläviä.

***

Elina Luettua/elämää on lukenut ja loistavasti blogannut 3.12.2013 näin.
Jaana on blogannut tämänkin teoksen "maisemista" kuvien kera paikan päällä näin.

Mihail Šolohov: Hiljaa virtaa Don

Mihail Šolohovin Hiljaa virtaa Don on loistava trilogia, jonka ykkösosan kannet skannattuna yllä. Teosta saa hankituksi huuto.netistä, minun kirjat olen saanut muuton yhteydessä, kolmatta kirjaa tuskin on edes luettu, kahta ensimmäistä on. Hiljaa virtaa Don on kirjoitettu vuosien 1928 ja1940 välillä. Minua johti harhaan toteamus, että se on saanut Stalinin palkinnon vuonna 1941. Tärkeämpi kriteeri on 1965 Nobelin kirjallisuuspalkinto. Teos on nimittäin objektiivinen ja taiteellinen kuvaus vuosilta 1912-1922, jossa Donin kasakoiden silmin katsotaan ensimmäisen maailmansodan ja vallankumousten aikaa Venäjällä ja sittemmin Neuvostoliitossa, eikä sisällissodan teloituksia, ja ryöstöretkiä puolin ja toisin mitenkään vähätellä tai vaieta. Teos on wsoy:n painama 1965 ja perustuu 1953 painokseen, se on Juhani Konkan hyvin suomentama. Sivumäärät kolmessa painetussa kirjassa ovat  431 s+493 s + 421 s yhteensä 1345 sivua ja lisäksi kahden sivun tiivistelmä Šolohovista ja teoksesta.

Šolohovin trilogian Hiljaa virtaa Don voin katsoa jatkavan Tolstoin Sotaa ja rauhaa. Teos on jaettu kirjoihin, jotka koostuvat osista, jotka koostuvat numeroiduista luvuista. Päähenkilöitä on paljon osa tulee kertomukseen alussa ja osa kuolee sairauksiin tai taisteluissa. Ajassa liikutaan pääsääntöisesti eteenpäin, mutta välin ennakoidaan tapahtumia ja kerrotaankin, mutta sitten niihin palataan toisen henkilön silmin. Suomentajan alaviitteissä on faktoja historiallisten henkilöiden toiminnasta. Teoksen juoni nojaa siis historiallisiin faktoihin, kuten Sota ja Rauhakin eli  Venäjän poliittiseen tilanteeseen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan, maaliskuun ja lokakuun vallankumoukseen, vastavallankumoukseen sekä sisällissotaan. Tarkastelu tapahtuu tavallisen ihmisen näkökulmasta, Pietarin ja Moskovan tapahtumia mainitaan lyhyesti ja mainitaan ohimennen henkilöt Nikolai II, Rasputin, keisarinna, ja Lenin.

Teos muistuttaa minusta hieman myös Väinö Linnan trilogiaa Täällä Pohjantähden alla, (joka on kirjoitettu tämän jälkeen) sillä tarina kertoo Tatarskin kylän kasakoiden ja heidän perheidensä tarinaa historian myllerryksessä ja samasta ajanjaksosta osin on kyse.Tässä ei ole kattotalkoita, mutta yhteismaalta miehet niittävät heinät ja naiset haravoivat. Kuvaus alkaa päähenkilön Grigori Melehovin isovanhempien kuvauksella, ja koko kyläyhteisö esitellään kartanonherrat mukaan lukien. Kun ensimmäinen maailmansota syttyy joutuvat kylän kasakat rintamalle. Kyläyhteisön kuvausta on aina välillä naisten ja lomalaisten kautta, muuten on rintamatilanteen kuvausta. Vallankumousten puhjetessa, ja sisällissodan riehuessa kylän kasakat, ja muut päähenkilöt ovat osin eri puolilla, ja siksi teoksen alku on erittäin tärkeää. Šolohovin kerrontaa höystävät välillä kertomukset hevoslaumoista, hevonen on tärkeä kasakalle. Sodassa oman ruuan lisäksi on tärkeää, että hevonen saa ruokaa. Tasaisin välein kuvaillaan, luontoa ja Donin rantaseutua. Toisin kun Suomessa ehkä luullaan, on Donin rantamaisemissa kunnon talvi, teoksen mukaan talvi tulee jo marraskuussa ja Don on tukevasti jäässä. Teoksen lukemista varten kannattaa katsoa karttaa, ilmastodiagrammeja, ja kerrata hieman historiaa.

Keskeisiä henkilöitä ovat

Prokofi Melehov on Grigorin isoisä, jonka Turkin sodasta palmaaista tarkastellaan. Toi vaimon reissultaan, ja hän synnytti Pantelein, tumman ja tulisen pojan.

Pantelei Prokofjevitš Melehov, Grigorin isä, ja myös sotaveteraani, ja aliupseeri, kasakka, ja koko ajan kasakka-mielinen. Äkkipikainen, tulee paremmin toimeen poikansa Pjotrin kanssa, mutta arvostaa enemmän Grigoria, vaikka ei hyväksy hänen syrjähyppyjään (Kuin ”kiimainen koira” kolmannessa kirjassa Pantelei vaimo toteaa miniälleen oman koiraansa kiimauden). Sisällisodan turtumus iskee myös alussa innookkasti suhtautuneeseen Panteleihin, jonka kautta voi myös seurata sodan vaikutusta "veteraaneihin", ja kun reservejä tarvitaan, käy kutsu aseipalvelukseen. Sodassa ei kukaan voi olla ulkopuolinen, eikä rintamapalveluskaan ole ehkä vaarallisin paikka, kun kylää jyrätään ja ryöstellään milloin kenenkin toimesta.

Grigori Melehov, tarina keskeisin henkilö, jonka elämää tarkastellaan. Grigori on perinyt isoäitinsä kiivaan luonteen, joka näkyy niin naisasioissa, kuin sodassa. Hän on erinomainen soturi, joka kunnostautuu moninkertainsena Yrjönristin sotilaana ensimmäisessä maailmansodassa. Maailmansodan jälkeen hän taistelee hetken bolševikkien puolella, mutta turhautuu teloituksiin, menee kotiin, ja ajautuu donilaisiin kapinallisiin, jossa välillä aina jättäytyy pois, mutta tilanteessa, jossa on oltava puolesta tai vastaan ei voi olla ulkopuolinen. Hän saa punaisilta kuolemantuomion, mutta onnistuu pakenemaan, ja liittyy taas kapinallisiin. Kapinallisia joukkoja organisoidaan uudestaan, ja Grigorin tie erkanee ja menee vielä muutaman taistelun ja haavoittumisen kautta tätä ennen hän selittää haavoittuneensa jo 14 kertaa!
Grigorin elämässä on kaksi tärkeää naista: naapurin Aksinja, jonka kanssa hän vietti intiimihetkiä, Aksinjan miehen ollessa sotapalvelussa ennen ja jälkeen avioitumisen, sekä Natalja-vaimo, jolle isä hänet naitti, jotta suhde Aksinjaan katkeaisi. Molemmat naiset saavat huomiota Grigorilta, hän karkaa Aksinjan kanssa läheiseen kartanoon, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana palaa kotiinsa, mutta naissuhteissa on monia vaiheita. Itse asiassa tämä on hyvin tärkeä teema, sillä naissuhteet ovat melkein yhtä tempoilevia kuin sotatoimet, suhde neitseelliseen ja synnytyksen jälkeen hyveelliseen Nataljaan ja aistilliseen Aksinjaan on kiinnostava. Maailmansodan rintamalla Grigorin sotilastoverina on rohkea sotilas Tšubatai.

Pjotr (Petro) Melehov, Grigorin veli, jolla on veljeään tasaisempi luonne, hänellä on vaimo Darja, joka on  vieraissa käyvä ja jonka syfilistartuntaa myös tarkastellaan.

Dunjaska Melehov, Grigorin pikkusisko, ja Koševoin mielitietty.

Stepan Astahov on naapurin herra, joka ottaa yhteen monesti Grigorin kanssa, kaveri on väkivaltainen vaimon hakkaaja, hakkaa vaimoa ennen ilman aihettakin, aihetta ilmenee myöhemmin paljonkin. Stepanin huhutaan kaatuneen, mutta joutui sotavangiksi Saksaan. Kaveri rauhoittuu

Kartanon herra kenraali Listnitski, joka ottaa Grigorin ja Aksinjan asumaan kartanoon, ja jolla on poika luutnantti Jevgeni Lisnitski sekä Tihon, palvelija. Jevgeni ”viettelee” Aksinjan, joka on ensimmäisen maailmansodan aikana kartanossa, ja pitää suhdetta yllä lomillaan.

Miron Grigorjevitš Koršunov on Pantelein appiveli ja Nataljan isä, valitaan atamaaniksikin, Sergei Platonovitš Mohov on Koršunovin ohella Tatarskin rikkaita. Grisaka-vaari hän on minusta tarinan suoraselkäisin henkilö. Mironilla on myös poika.

Osip Davydovitš  Stockman  on kiinnostava henkilö. Varhaisia kommunisteja liittynyt puolueeseen jo ennen vallankumousta, tuli agitoimaan liikemies Mohovin työläisiä Tatarskiin, "oppilaina" esimerkiksi Ivan Aleksevitš Kotljarovia, koneenkäyttäjää ja Petron lapsen kummia,  Mihail Koševoita, sekä eräitä muita. Stockman sanoo olevansa lättiläinen, ja nimi ei ole enne (Stockman =osakemies), oikea kommunisti, jonka periaatteet minusta kannattavat paremmin kuin monen muun ”lajitoverin”, vaikka Stockmanissa ilmenee turhaa joustamattomuutta on toiminta jotenkin vastuullista ja aatteen eteenpäin viemää.

Punainen Mihail Koševoi on kummallinen persoona. Grigorin karatessa alussa kotoa, hän majoitti Grigorin kotiinsa (on luottamuksellista pyytää majapaikkaa eli suuri kunnianosoitus), Koševoi halusi teloittaa Grigorin, ja antoi teloitusmääräyksen, lisäksi hän ampuu aseettoman Petron sekä myöhemmin polttaa Tatarskin taloja, kummalliseksi asian tekee sen, että hänen mielitiettynsä on Melehovien kuopus Dunjaška, jonka kättä hän käy pyytämässä äidiltä näiden tekojen jälkeen, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kolmannen kirjan puolen välin jälkeen käydään Mihailin ja Grigorin kanssa kiintoisa keskustelu tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Mihail ei anna anteeksi mitään Grigorille, vaikka Grigori ei henkilökohtaisesti ole tehnyt mitään, Grigori oli reilun pelin kannattaja, hän vastusti ryöstämistä ja teloituksia, ja varsinkin oman kylän ihmisten teloituksia. Mihail sen sijaan toimi toisin. Vaikka Mihail toteaa "sota on sotaa", hän ei mittaa Grigoria samalla mitalla. Päättelin, että tässä ei ole kyse aatteen palosta vaan itsetunnon puutteesta, Mihail käyttää systeemiä omien alemmuuskompleksien peittämiseksi, tämä ilmenee vanhusten kohtelun selityksissäkin "sopuisat ukot agiteeraavat".

Maailmansodassa ja vallankumouksen mukana palvelee Buntšuk, punainen vänrikki ja hänen mielitiettynsä Anna Pogudko. Heillä on rooli vallankumouksen alkuvaiheessa, ja Buntšuk pakenee rintamalta Lisnitskin ilmiannon vuoksi, sisällissodan alkuvaiheessa turtuu ja palaa loppuun, kuten eräät muutkin tarinan "sankarit", Jakov Fomin on kolmoskirjan keskeinen henkilö.

Tarinassa on sadoittain henkilöitä, mutta nämä ainakin ovat keskeisiä, joskaan en listaa kolmannen kirjan henkilöitä Fominia lukuunottamatta, enkä kirjaa lopun avaintapahtumia ylös.

Juoni on helposti selvitetty. Tarinassa tarkastellaan Donin kasakoiden silmin ajanjaksoa jossa käydään ensimmäinen maailmansota, tapahtuu kaksi vallankumousta, ja on sisällissota, ja donilaiset taistelevat oman alueensa puolesta. Varsinkin "sisällissodassa" on monia vaiheita ja rintamatilanteita kuvataan. Kolmannessa kirjassa elämä jatkuu uusin valtasuhtein, mutta kapinat ja kapinan kapinat toistuvat. Don virtaa ennallaan.

Tatarskin kylän kasakat ovat tarinan päähenkilöitä, joskin tarinassa esintyy upseereja, tilanomistajia, punaisia. Jokainen tietää, että vallankumous peri voiton, ja donilaiset tappion, miten ihmiset selvisivät kaikesta tästä.. Juonen lyhyt kuvaus ei puolestaan kerro tarinasta juurikaan, teos kertoo donilaisten suhteesta tähän koko prosessiin.

Keskeinen teema sotien, ja taisteluiden ohella on Grigorin suhde naisiin ja naisten suhde toisiinsa. Yllä olevasta henkilöesittelystä voi päätellä, että on olemassa useita kolmioita (AGN) Aksinja-Grigori-Natalja, (GAS) Grigori-Aksinja-Stepan sekä (GAJ) Grigori-Aksinja-Jevgeni. 

Miehiä ja naisia ja heidän suhdettaan kuvataan lyhyillä "aforismeillä, kuten
”Mies ei ole ies, vaikka joskus rasittaakin” s.22/I

”Koiras ei koske, jos naaras ei halua” s.67/I
"Itku on kasakalle häpeä" s.65/III

Mietin, onko tässä Šolohov joko tahtomattaan tai tarkoituksellisesti rinnastanut Grigorin, Aksinjan ja Nataljan suhteessa valinnan vaikeuden vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä, lisäksi on vielä vanha tsaristinen systeemi, jota vielä sota-aikaan tuettiin rintamalla. Grigori pyörii pakkomielteen omaisesti naistensa ympärillä, ja samaan aikaan osallistuu joka nujakkaan, kapinaan välillä niistä vetäytyen, mutta uudestaan taas hakataan molemmilla sektoreilla päätä seinään.

Naisten ja miesten käytöstä muutenkin kuvataan. Petron vaimo Darja on varsin aulis, esimerkiksi junamatkan käyttäyminen on hieman holtitonta (kirja1) ja myöhemmin meno ei muutu ennenkuin syfiliksen myötä. Darja on välin ilkeä Nataljalle, Nataljan ja Aksinjan välillä käydään "keskusteluja", Nataljan raivo useimmin kohdistuu omaan kehoon, kun taas Darja on ilkeä sanoissaan, ja Aksinja luottaa enemmän omaan vetovoimaansa ja on ajoittain viettiensä vietävissä. Koska teossarjan kirjoitusaika kattaa tusinan verran vuosia on muutamien sivuhenkilöiden luonne varsin ailahtelevainen, ja tarina jää keksen esimerkiksi Stepan ja Jevgeni. Monella henkilöllä on lavantauti, myös Nataljalla. Parannuttuaan hänen hiuksensa lähtevät, ja ne pitää ajaa pois, mutta joidenkin sivujen päästä s.11/III "Natalja riisui huivin ja kohensi hiuksiaan", eli eikö ollutkaan (enää) kalju.

Historia on selkeää, itse tilanne ei koskaan ole. Muutoksessa jälkeenpäin on helppo nähdä, mikä linja valittiin, ja mitä siitä seurasi. Sata vuotta sitten ensimmäisen maailmansodan jälkeen vellovassa sisällissodassa tilanne ei ollut ihan niin selvää, osapuolia oli enemmän kuin kaksi ja taistelupesäkkeitä lukemattomia. Grigori lähti rintamalle, ja kunnostautui hyvänä sotilaana. Sodan jälkeen hän asettui vallankumouksen ja bolsevikkien puolesta. Hän haavoittui useasti ja häntä käännytettiin monelle eri puolelle, ja hän taisteli myös molemmilla puolilla. Grigori ainoana ymmärtää, että se "asia jonka puolesta taistellaan" on tärkeä. Grigorin sanoin myöskin tuomitaan ulkopuolisten osallistuminen taisteluihin "kun kaksi koiraa tappelee älköön kolmas sekaantuko siihen".s.85/III.
Minusta yksittäisellä kasakalla oli vain kaksi vaihtoehtoa osallistua kapinaan tai olla bolsevikkien puolella, kolmatta vaihtoehtoa ei ollut. Elämä kuitenkin jatkuu voittajan ehdoin, suolan ja muiden tavaroiden puutetta kummastellaan s294/III " On lohkottu lohkomistaan: 'Meillä tulee olemaan kaikkea yllin kyllin, kaiksista meistä tulee tasavertaisia ja rikkaita ...'  Siinä se teidän rikkautenne nyt on: ei ole edes millä suolaisi keiton" ja vastine tähän s.295/III "Vastavallankumouksellinen, juuri se!"
 Koska tarina perustuu historiaan on taistelun vaiheita enemmän, kuin jos kyse olisi fiktiivisestä romaanista, siten logiikka on myös irrationaalista sodan raakaa logiikkaa, sodassa tilanteet vaihtuvat nopeasti ja kaatumisia tapahtuu. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, eli Grigorikin palaa sodassa loppuun ja pontikkaa kuluu.

Uskonnollisuus

Varsinkin alussa kuvaillaan kaikkien ihmisten tekevän ristinmerkkejä. Kuvatut kasakat ovat hyvin uskonnollisia, ja ristimerkkien lisäksi kuvataan ikoneja ja rukoilua. Tämä eristää heidät bolševikeista, jotka ovat uskonnottomia. Kasakat eivät pönkitä suinkaan (minusta) tšaarin valtaa, mutta muutoksessa on kyse myös oman elämän muodon, aron elämän yhteismaan kohtalosta.

Hevoset aluksi keskeisiä, esimerkiksi hevoskilpailu Lisnitskin kanssa, Stepanin hevonen astuu murmelin koloon, Petro suuttuu Stepanille hevosen piiskaamisesta. Hevosen syöttämistä sodassa koroistetaan, T. Koševoi toimi jonkin aikaa hevospaimenena, hevoslauman käyttäytymistä kuvataan, ja kuvaillaan hevosen harjan liikettä viimassa. Linnuista trappeja kuvaillaan ja metsästetäänkin, karppeja pyydetään Donista.

Votkan ja pontikan juontia kuvataan useasti ja toistuvasti. ”Ilman votkaa, eivät sotkuiset asiat eivät selviä” Grigori päällikköaikanaan täyttää tyhjät iltansa pontikalla ja vierailla naisilla. Juorut leviävät nopeasti. Koko yhteisö tuntuu puhuvan pahaa toisistaan ja levittävän huhuja ja juoruja, joten tiedot leviävät myös kotiväen tietoon. Myös ilmiantaminen hieman kummastuttaa.

Minkä puolesta taistellaan? Ivan Aleksejevitš toteaa jo ensimmäisen maailmaan sodan aikaan, ettei ole mitään puolustettavaa, ei edes varsaa. Rintamalla punaiset levittävät informaatiota, kuten ”Hallitusvalta, neuvostot valitaan vapailla vaaleilla, ymmärrätkö” (Vänrikki Buntšuk) ja vastakysymys esimerkiksi ”Entä teidän Lenininne, onko hän saksalaisten lähettämänä” (minusta oli, mutta olisi tullut joka tapauksessa).

”Kasakoiden nykyisen elämäntavan ja sosialismin, bolševikkivallankumouksen lopullisen päämäärän välillä on on ylitsepääsemätön kuilu … Ymmärrätkö?

Sisällissodan aikana tunteet ja tilanteet vellovat, teoksessa todetaan esimerkiksi.

Stockman: ”ei ole välttämätöntä ampua kaikkia   … loput henkilöt voidaan lähettää kauemmas Venäjälle” Stockman muuten jakoi turkkeja kuitteja vastaan (vrt Täällä Pohjantähden alla), hän ei hyväksy ryöstöä, mikä onkin oikein. Tuskin kuiteillakaan oli loppujen lopuksi mitään merkitystä, joskin se on kuitenkin sivistynyt menettely. Stockman tuntee myös historiaa, mainitsee Lisnitskin saaneen 4000 destinaa osallistumisestaan 1812 Napoleonin sotaan. Stockman ei hyväksy minkäänlaisia laittomia takavarikkoja omiensa toimesta.

Ympäristöä ja tienoota kuvataan, romaani jo alkaa

”Melehovin talo sijaitsee aivan kylän laidalla … Donia kohti.”   …Donin polveke Tatarskin kylän yläpään kohdalla jäätyi marraskuussa. … ”Don virtasi välinpitämättömänä merta kohti” s.114/I, tämä on minusta keskeistä. Don jatkaa elämäänsä mullistuksista huolimatta! ”Aika palmikoi päivät yhteen niin kuin tuuli sotkee hevosen harjan s.357/I(mitä tämä tarkoittaa? Hevosen harja on minusta yleensä vain toisella puolen, tuuli ei sitä palmikoi). ”Kylän yllä roikkui aurinko oranssinvärisenä aprikoosina” s. 363/I (onko muun värisiä aprikooseja?). ”lumikerros kohosi ja Donin rantamien kasvitarhat peittyivät … jäniksen jälkien reikäompelein koristamaan valkoiseen morsiushuntuun. Kadut autioituivat” s.125/I
Kasveista mainitaan (aro)heinät (hevosille ja karjalle), maruna (pujon tapainen kasvi), villiruusu ja ohdake.

Teoksen sotakuvauksissa esitellään lentokone ja panssarivaunu, eli tulivat mukaan taisteluihin, eli sotateknologian kehitystäkin kirjassa päivitetään.

Juhani Konkan suomennos on vuodelta 1953. Jälkikirjoituksen mukaan teos ilmestyi alun perin neljänä kirjana vuosina 1928-1940.

Mihail Šolohovin (1905-1984) Hiljaa virtaa Don on suurteos, joka perustuu osin omiin kokemuksiin, vaikka hän tiettävästi oli bolševikkien puolella, mutta hän oli seuduilta kotoisin. 

Teoksen anti on suurempi kasakoille ja venäläisille, mutta se on laajasti yleissivistävä teos, jota suosittelen Sota ja rauha –teoksen jälkeen luettavaksi. Kapinan kuvaus on myös samanlaista kuin Atlantan taisteluiden kuvaus teoksessa Tuulen viemää, mutta kuten aina elämä jatkuu.

***

Mihail Šolohov (1905-1984) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1965. Kirjailija on syntynyt Donin kasakoiden alueella, ja osallistui sisällissotaan voittajien puolella. Hänet mainitaan venäläiseksi kirjailijaksi, mutta palkinnon aikana hän minusta oli neuvostoliittolainen.
***

Ernst Brunner: Edith

Ernst Brunnerin Edith -teos on suomalaisen runoilijan ja modernistin Edith Södergranin elämäntarina ja siten arvokas. Edit Södergran (1892-1923) runoili ruotsiksi, nämä käännetty suomeksi, ja siitä on minun runoblogin puolella pieni arvio ja linkki alkuperäisiin ruotsinkielisiin runoihin, joihin kannattaa tutustua, ensimmäinen kirjankansi.

Brunnerin Edith-kirja on minä-muodossa (Edithin näkökulma) ja aloittaa tarinansa Karjalan kannakselta jo ennen Edithin syntymää. Edithin synnyttyä keuhkotauti niitti läheltä ja lopulta Edithkin saa tartunnan vuosi isänsä kuoleman jälkeen 1908, ja alkaa parantolakierre: Nummela ja Davos, lisäksi Edithin riesaksi koitui vielä espanjantauti, josta selvisi..

Teoksessa on välillä versaalilla muutaman sivun nimellisiä sairaskertomuksia, jotka kuitenkin runollisuudessa on teoksen ehdoton suola esim. ss 230-231 Hengen aeronautti, jossa lukee Varpuset, harmaimmat, istuvat jo tulenkajonkeltaisina veranankaiteella, ne laulavat kuin kanarialinnut.

Muuten eletään Kannaksella Raivolassa tai Pietarissa, missä Edith kävi koulua. Runoilijan työhön tutustutaan muutaman kirjeen avulla.

Vuosien 1905 ja 1917 levottomuuksia tarkastellaan, kuten myös ensimmäistä maailmansotaa ja kansalaissotaa. Edithin suhdetta (joka ei ole platoninen) Henrik Liljanderiin (vanhempi ja naimisissa) tarkastellaan.

Luin 304 sivun mittaisen kirjan tutustuakseni Edith Södergranin elämään. Etsin tiettyjä teemoja. Hänen runoissaan on mainittu Pietari, jossa hän siis asui. Myös kuu esiintyy tekstissä, ja uskonnollisuutta, ja kuoleman läheisyyttä ja pelkoa löytyy. Myös alastomuus, jota esiintyy runoissa, mainitaan, tytöt ovat alastomina uimassa, Davosissa tapahtuu eräs kohtaus, jossa alastomia ihmisiä.

Bongasin myös värejä, joita paljon on Södergranin runoissa ja siihen liittyy seuraava huomio.
s.70 Granaatin punainen hameensa
s.74 Granaatin vihreä hameensa
---
Jaana on blogannut tästä näin hienosti täällä.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Harper Lee:n Kuin surmaisi satakielen (To kill mockingbird) on 1960 julkaistu kirja. Minulla oli Maija Westerlundin suomentama painos (Koko Kansan Kirjakerho) vuodelta 1984, jonka ostin kirppikseltä 1 euron hintaan, sivuja on 374 ja nimettömiä lukuja 31.

Kuin surmaisi satakielen on taiten kirjoitettu romaani, joka minäkertojan Scout (Jean Louise) Finchin silmin kertoo lapsuuden tapahtumista Alabaman Maycombin valkoisten hallitsemasta yhteisöstä 1930-luvun lama-ajan Amerikassa. Tämä on esikoisteos ja Harper Leen ainoa teos, mutta parhaimpia rasismin vastaisia teoksia, joita olen koskaan lukenut, sillä tämä ei mitenkään osoittele eikä saarnaa, vaan näkökulma on lapsen. (Nyt on löytynyt toinen käsikirjoitus, siitä alla lisää).

Juonesta

Scoutin äiti on kuollut, ja perheeseen kuuluvat lisäksi isä, lakimies Atticus ja neljä vuotta vanhempi isoveli Jem (Jeremy). Perhe asuu Radleyn aukion vieressä. Radleyn talo on vieroksuttu paikka, jota Jem, hänen ystävänsä Dill ja Scout nuuskivat. Tapahtumat vierivät elämänmakuisesti, Scout menee kouluun, Radleyn taloa nuuskitaan, tulipaloa seurataan. Kuvauksesta tulee kuitenkin ilmi valkoisten hallitseva asema mustiin nähden. Mustat asuvat kaatopaikan lähellä. Koulussa (valkoisten) jokainen lapsi edustaa perhettään, jolla on omat (omituiset) käyttäytymistapansa. Ewellit käyvät koulua aina vain avajaispäivän verran, heillä on seitsemän poikaa ja tytär, eivätkä he osaa lukea, Cunninghamit ovat laman vuoksi hyvin köyhiä. Yhteisö on hyvin uskonnollinen sen jäsenet ovat joko metodisteja tai babtisteja ja mustilla on oma kirkkonsa. Koulu on edistyksellinen ja siellä opetetaan alaluokilla vain ryhmädynamiikkaa,ei lukemista eikä kirjoittamista. Scout osaa lukea ja kirjoittaa ennen kouluun tuloaan, osa valkoisista ei sen jälkeenkään.

Atticus Finch määrätään puolustamaan mustaa Tom Robinsonia, jonka väitetään raiskanneen ja hakanneen valkoisen neidin (Mayella Ewellin). Teolla on "silminnäkijänä" isä Bob. Oikeudenkäynnissä ilmenee, että Mayella ei ole ollut lääkärissä, ja Tom on raajarikko, eikä mitään todisteita ole, eikä Tom ole lainkaan syyllinen. Jännitteeksi nousee tuomitaanko syytön Tom teosta, josta rangaistuksena on sähkötuoli. Maycombin yhteisö arvostelee Jemiä ja Scoutia isänsä suvaitsevaisuudesta. Oikeudenkäynnin kuluessa Jem, Dill ja Scout istuvat mustien osassa lehtereitä, he ovat myöskin käyneet mustien kirkossa.

Loppukohtaus näytellään amerikkalaiseen tapaan Halloween yönä.

Suvaitsevaisuudesta

Atticus Finch on määrätty syytetyn asianajajaksi. Oikeudenkäytiin valikoituu valamiehistöksi vain valkoisia miehiä, sillä naisilla ei ole lain mukaan oikeutta toimia valamiehenä, eikä tietenkään mustilla. Yhteisön enemmistö tuomitsee Atticus Finchin toiminnan, hän on päättänyt oikeasti puolustaa Tomia. Oikeudenkäyntiä lukiessani kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni, niin rohkeaa Atticus Finchin toiminta oli.

Koulun opettajatar neiti Gates, joka puhuu koulussa Hitlerin suvaitsemattomuudesta, tuomitsee mustat ”pysymään pilttuussaan” ja ”heille pitää antaa opetus”, eli teos osoittaa todellisen suvaitsevaisuuden valesuvaitsevaisuudesta. Valesuvaitsevaisuus tapahtuu teoriassa ja oikea suvaitsevaisuus tekoina. Jokaisessa yhteisössä kannattaa katsoa, ovatko ihmisten sanat ja teot linjassa. Cunningham osoittaa sen sijaan olevan tiukan paikan tullen suvaitsevainen, vaikka on lynkkausjoukon mukana Tomin sellin takana, hän käännyttää omalla esimerkillään porukan. Suvaitsevaisuuden airut toimii omalla esimerkillään. Valesuvaitsevaiset tuomitsevat suvaitsemattomia, vaikka heissä on sama malka.

Sorrosta

Mustien kehnoa asemaa kuvaa parhaiten se, että heidät on eristetty asumaan omalle alueelle kaatopaikan lähelle, josta käsin he työskentelevät valkoisten keittäjinä, peltotyöläisinä, ja roskakuskeina. Vielä paremmin sääty-yhteiskuntaa kuvaa mustien nimitykset itsestään ja käsitykset vallitsevasta status-quosta. He käyttävät itsestään samoja rasistisia n-nimityksiä kuin useimmat valkoiset. Yhteisössä on vain kourallinen suvaitsevaisia. Mustat ymmärtävät myös, ettei heidän sana paina valkoisen sanaa vastaan. Sorto on silloin tehokkainta kuin se on näkymätöntä, eli jonkun ryhmän etuoikeudet hiljaisesti hyväksytään, tai joillain voi olla etuoikeus, jota ei edes tiedetä. Atticuksen demokratian määritelmä on ”yhtäläiset oikeudet kaikilla, erikoisoikeuksia ei kenelläkään” s. 325.

Teoksen nimi tulee matkijalinnusta. ”on synti ampua matkijalintua” s.121, samalla sivulla todetaan, että satakieli on matkijalintu.

Teos on helppolukuinen, sillä siinä on lapsen naiivi, mutta tunnelmille herkkä näkökulma, loppua kohti teos hieman lässähtää. Se on kerronnaltaan hyvin amerikkalainen ja muistuttaa siten John Irvingin tai Donna Tarttin tyyliä.
***

Jokaisessa koululuokassa, armeijan tuvassa, yhteiskunnassa on henkilöitä, jotka saavat erityiskohtelua, heidän tekemisiään katsotaan läpi sormien, ja heidän sanaansa uskotaan enemmän kuin muiden. Tässä on vielä isommasta asiasta kyse, ei ole enää kyse ihmisistä vaan kokonaisista ryhmistä joilla on etuoikeuksia tai ne puuttuvat..Yhteisö suojaa vaikenemalla epäkohdistaan ja keksii mantroja, joilla etevyyttä esitetään.
****
Ne ihmiset, jotka puhuvat työelämän tasa-arvon puolesta, eivät varmasti "hommaa suhteilla" omia jälkeläisiä kesätöihin, reilun pelin kannattajat eivät käytä suhteitaan minkään yhteisen niukan palvelun saamiseksi esim. rantatonttien, tai venepaikan ...

*****
Helmikuu 2015
Harper Leen (s.1926) pöytälaatikosta on löytynyt toinenkin käsikirjoitus, joka julkaistaan tänä kesällä 2015.  Kirja Go Set a Watchman on englanniksi 304 sivuinen  ja kirjoitettu 1950-luvulla, Se käsittelee Scout Finchiä aikuisena?

Watchman (tai watchmen) on mainittu Raamatun Vanhassa testamentissa Jesaja 62:6:ssa

On your walls, O Jerusalem,
I have set watchmen;
all the day and all the night
they shall never be silent.
You who put the Lord in remembrance,
take no rest,

Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko.

Esitellystä kirjastakin on tullut uusi painos.

Heinäkuu 2015

Harper Leen toinen romaanikäsikirjoitus on nyt suomennettu  ja ilmestynyt eli nimi on Kaikki taivaan linnut, Gummerus 2015, suomentaja Kristiina Drews. Teoksessa 26-vuotias Scout eli Jean Louise Finch matkustaa junalla kotiin Maycombiin New Yorkista. Atticus on tulossa vastaan, hän on 72-vuotias. Scoutin veli Jem on kuollut, mutta Atticuksen kanssa työskentelee Henry Clinton, orpo poika tai jo mies, joka hakee Scoutin asemalta....

Scout peilaa yhteisöä, mikä on muuttunut ja mikä ennallaan ...

Teoksen loppuhuipentumassa Scout ja Atticus ottavat yhteen.

Atticus on edelleen mies, joka nojaa oikeuteen, tasa-arvoon ja realismiin, Scout taas arvostelee erittäin kirpeästi Atticuksen asennetta. Kumpikaan ei ole rasisti, mutta Scout purkaa katkeruutensa Atticukseen, joka ottaa vastaan vihan, mutta ei provosoidu. Minusta koko dialogi on yhä ajankohtainen. Scout vetoaa perustuslakiin, se on ollut tosiaan voimassa, mutta sehän ei yksin tuo tasa-arvoa, siihen on loputon tie, johon pitää laillisesti pyrkiä.

Loppuosissa Scout myös kuulee sedältään lääkäriltä "tosiasioita".

Rasismista, syrjinnästä ja valkoisesta roskaväestä puhutaan tässäkin.

Scoutin pitäisi jäädä Maycombiin, sillä kaikkien pitää taistella syrjintää vastaan omalla esimerkillään.

Harper Lee (1926 - 2016) julkaisi tämän ennen kuolemaansa. Vaikka se  ei yllä Kuin surmaisi satakielen tasolle, on siinä hyvä raami asenteille Suomeakin kohdanneessa turvapaikkahakija-asiassa. Olen itse Atticuksen linjoilla.

Enid Blyton: Salaisuus-sarja

Enid Blytonin Salaisuussarjaa kirjoitettiin wikipedian tietojen mukaan 1943-1961. Luin teokset

Kadonneen kaulakorun salaisuus (1947), joka on viides kirja, sekä Kummallisen nyytin salaisuus (1952), joka on kymmenes kirja.

Murrosikää lähestyvät lapset Fredrik Trotteville alias Pulla (14 vuotta), joka on naamioitumisen mestari, Larry, Bes, Riki ja Kris eli Viisi Etsivää ratkovat rikoksia apunaan skotlannin terrieri Nono Peterwoodissa konstaapeli Goonin harmiksi. Lapset tuntevat tarkastaja Jenksin. Ensimmäisen tarinan mitta on 120 sivua, mutta toinen on jo 180 sivun mittainen. Tammen painokset ovat vuodelta 1972, ja ne on merkitty kirjoiksi 3 ja 13 (ilmestymisjärjestys Suomessa).

Ensimmäinen tarina alkaa tyypillisesti, lomalla on tylsää, rikoskopla on vapaana. Pulla hassuttaa valepuvuillaan lapsia, ja yht’äkkiä he ovat rikollisten kannoilla. Rikoksen selviämispaikka on läheinen vahakabinetti, johon Pulla piiloutuu naamiotumalla Napoleoniksi. Rosvot saadaan kiinni ja helmikaulakoru löytyy Kuningatar Elisabethin (siis ykkösen!) kaulasta, totta kai lapset saavat olla löytäjinä. Lasten vanhempia tarinassa ei esitellä.

Toisessa tarinassa Kummallisen nyytin salaisuus Nono-koiralla on suurempi rooli, ja Goonin lihavuutta naureskellaan, joskin on Pullakin lihava.Vatsasta puhutaan, ja vakolijoiden jäljillä ollaan, ja arvokkain "tavara" on kadonnut lista, joissa on nimi- ja kontaktitietoja. Viisi Etsivää löytävät listan, mutta eivät ota tarjottua palkkiota vastaan. Varsin perinteistä, mutta todennäköisesti toimivaa. Luultavasti tarinat sopivat ala-asteikäisille. Molemmat tarinat alkavat siitä, että lomalla ei tapahdu mitään, sen jälkeen Pulla naamioi itsensä, Goonin kanssa on "hankaluuksia", jotain rikollista tapahtuu, lapset nuuskivat johtolangat selville ja sitten homma on pulkassa.

Mukavia tarinoita, jossa syödään suklaata, ja juodaan limonadia, ja nuuskitaan loppuaika.

Olen myöhemmin blogannut sarjan avausosasta  Palaneen talon salaisuus ja Kadonneen kissan salaisuudesta

Enid Blyton (1897 - 1968) on kuuluisin Viisikko-sarjasta, josta on blogattu täällä.

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Leo Tolstoin Anna Kareninasta minulla oli Eino Kaliman suomennos, ja painos on WSOY:n 1925. Ykkösosassa oli 654 sivua ja toisessa 562 sivua. Molempiin teoksiin oli painettu alkusanoiksi "Minun on kosto ja tahdon kostaa".
Lukemani Sota ja Rauha teoksen painos oli vuodelta 1924, ja siinä oli modernimpi suomennos.

*** Juonipaljastukset alkavat  ...
Romaani alkaa Darja Aleksandrovna eli Dollyn saatua selville, että hänen miehellään Stepan Arkadjevitš Oblonskilla eli Stivalla on ollut taas salasuhde lastensa kotiopettajattaren kanssa. Stiva kutsuu siskonsa Anna Arkadjevna Kareninan paikalle lepyttelemään Dollya, mikä onnistuukin helposti, mies ei vaan paranna tapojaan. Matkalla Pietarista Moskovaan Anna tapaa kreivi Aleksei Kirillovitš Vronskijn, johon ihastuu. Vronskij on taas liehitellyt Dollyn sisarta Katerina Aleksandrovna Štšerbatskajaa eli Kittyä, joka on Dollyn nuorin sisar. Kitty on antanut rukkaset ahkeralle ja hyveelliselle tilalliselle Konstantin Dmitrijevitš Levinille, joka on Stepanin ystävä. Vronskij ihastuu Annaan, ja jättää Kittyn, ja Kitty masentuu tästä pidemmäksikin aikaa. Elämän eväitä ja iloa haetaan ulkomailta kylpylästä asti. Kylpylässä on koko joukko henkilöitä, myös Konstantin Levinin kommunismiin suuntautunut rappioveli, jonka hoidon veli kustantaa. Kitty saa palikat kohdalleen ja lähtee kotiin

Kirjan nimihenkilö Anna Karenina on ollut useita vuosia naimisissa Aleksei Aleksandrovitš Kareninin kanssa ja heillä on poika Serjoza. Mies on ehdotonta virkamieseliittiä, ja hän työskentelee paljon. Annalle tämä ei riitä, ja Anna inhoaa kontrollifriikkimiestään. Anna pystyy tapaamaan paljonkin Vronskia. Romaanin kankeuteen liittyy ongelma. Lukija (en ainakaan minä) ei saa mitenkään selkoa heidän suhteestaan, mutta ennen merkittävää kilpa-ajokohtausta, jolloin suhde selviää Annan miehelle. Anna kertoo Vronskille olevansa raskaana (hänelle), tämä puolestaan on paljon puhuva ilmoitus, ja selvittää lukijalle, että kenen kanssa vain makuuhuoneessa on ollut masurkkaa, teoksessa Anna ja Vronskij tapaavat nimittäin harvakseltaan vain tanssiaisissa ja pidoissa ja muista tapauksista ei hiiskuta. Kilpa-ajo -kohtaus on muutenkin äärimmäisen jännittävä, ja paljon puhuva jo lopputulokseltaankin, ja sitä tarkastellaan sekä Vronskin että Aleksein A:n (Myös Vronskin etunimi on Aleksei!) näkökulmasta. Aleksei Aleksandrovitš Kareninille selviävät vihdoin Annan tunteet Vronskia kohtaan, vaikka esimerkiksi kreivitär Lidia Ivanovna on suoraan vihjannnut asian virkamiehelle. Lidia on tärkeä henkilö myöhemminkin. Annan ja Vronskin suhde jatkuu ulkomailla, mistä he palaavat Venäjälle. Heidän suhteensa fyysisestä laadusta annetaan vain vihjeitä. Anna ei halua uudestaan raskaaksi, ja heillä on eri makuuhuoneet samassa talossa. ... loppuvat 

Kirjan jännite
Miten käy Annan, hänen lastensa ja Vronskin, entä Kittyn ja Levinin?


Rakkaus, uskollisuus, hyveet
Kirjallisessa teoksessa tarkastellaan rakkautta, uskollisuutta, avioliiton hyveitä, mutta myös naisen asemaa avioliitossa. Pareja on useita. Darja ja Stepan, Aleksei Karenin ja Anna, Aleksei Vronskij ja Anna, Katerina ja Konstantin, sekä useassa keskustelussa roolihahmojen välillä. Anna on mennyt naimisiin parikymmentävuotta vanhemman virkamiehen kanssa ilman rakkautta. Kahdeksan aviovuoden jälkeen eväät on järsitty, ja vain kulissit ovat pystyssä, ja niitäkin kannatellaan hartiavoimin. Onnistuuko uusonni. Se selviää lukijalle. Kontantinin velipuoli Sergei Ivanovits on menettänyt rakastettunsa, avioituuko hän uudestaan? Luultavasti naislukija analysoi parien kemian ja fysiikan helpostikin. Minusta Annan ja Vronskin suhde on mielenkiintoisin, ja Katerinan ja Konstatinin suhde on taas realistisin.

Häät
Teoksessa kuvataan eräät häät. Katsoin Kauriinmetsästäjä -elokuva hääkohtauksen, ja siinä Steven ja Angela nimiset roolihahmot ovat häissä. Molemmilla on palavat kynttilät kädessä, ja molempien päällä pidetään kruunuja, kuten Tolstoin kuvauksessakin. Hääkohtaus on hyvin kuvailtu sekä Kauriinmetsäjässä että Anna Kareninassa. Teos alkaa ”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan”. Huolimatta nimihenkilön tarinasta, tämä on nimenomaan perhekeskeinen romaani, jossa tarkastellaan avioitumista, aviossa oloa, lasten saamista, lastenhoitoa, imettämistäkin ("oman maitonsa herunnasta tiesi lapsen kaipaavan ruokaa"). sekä uskollisuutta että uskonnollisuutta ja elämän tarkoitusta.


Maatilan pito, talonpojat, ja taloudelliset asiat
Konstantin Levinin hahmossa Tolstoi tarkastelee lempeästi suurtilallisen suhdetta elinkeinoon ja talonpoikiin. Työntekijöiden palkat 70 ruplaa kesässä, apilaa, vehnää ja perunaa viljellään. Levinin pitää tehdä ruumiillista työtä siksi, että levottomuus ja elämän tyhjyys katoaisivat. Hän niittää talonpoikien kanssa, heidän rinnallaan.

Levinin keskustelukumppaneina veli Nikolai, joka on kommunisti ja hän puhuu kapitalistien sorrosta. Toisaalla Serpuhovskoi selittää Vronskille, ”ei mitään kommunisteja ole” s. 471/I. Todellisuudessa tässä eletään 1870-luvulla ja vallankumous on tuleva noin neljän vuosikymmenen kuluessa.

Leviniä yrittää valistaa velipuoli Sergei Ivanovits Koznysev, joka kirjoittaa valtio-opin kirjaakin, hän puhuu teoriatasolla suhteesta kansaan ja mainitsee mm. juoppouden vitsaukseksi. Hän kannustaa perustamaan kouluja, lisäämään sairaanhoitoa ja apteekkeja. Sergein mukaan ”meillä Venäjällä ei tahdota ymmärtää, että olemme Bysantin perillisiä” s.42/II. Länsi-Rooman kukistuttua jäi Bysantti, ja tietyllä tavalla voidaan ajatella, että Moskova olisi Konstantinopolin ”seuraaja”, ainakin idän kirkon piirissä. Sergei on myöskin panslavisti, jota käsitellään lopussa Turkin sodan yhteydessä kun autetaan ”heimoveljiä” (serbialaisia ja montenegrolaisia). Näissä keskusteluissa Tolstoi esittää molemmat puolet, joten en aina tiedä kummalla kannalla hän on. Levin itse pohtii s.75/II ”pörssikeinottelun kehitystä ja ”maaomaisuuden väärää jakoa”

Anna Karenina, moraalinen puoli
”Nainen on akseli, jonka ympäri kaikki pyörii” s.65/I ilmenee Stepanin ja Levinin keskustelussa, Stepan puhuu lounaiden syömisestä, minkä jälkeen maistuu myös sämpylä. Levin on toista mieltä, hänen mukaansa sämpylän varastaminen on tyhmää. Vaimon vanhenemisesta puhutaan, outoa kun Stepanin oma vaimo ei ole kolmeakymmentäkään. Teoksessa keskustelustaan aiheista: platoninen ei-platoninen rakkaus, rakkausavioliittoko on hyvä, ja jonkun mielestä järkiavioliitto on onnellisin.

Moraalisesti ihmeteltävää on Stepan pääseminen lounastuksistaan ja veloistaan kuin koira veräjästä, Kitty antaa jopa Dollylle oman osansa perintötilasta, jonka Stepan sitten myy! Rikkaalle törsäilijälle lisää tuhlattavaa. Annasta sataa ”mainesanoja”, joista yksi on ”alhainen uskontoa vailla oleva nainen”. Anna aluksi ja monesti kehutaan, mutta koko ajan fokus on kasvoissa, mutta jo alkuun hän häikäilemättä puhuu Dollyn ympäri antamaan Annan veljelle ja Dollyn pettäjämiehelle Stepanille anteeksi. Annahan ei jaksanut olla viittä päivää yksin ylellisessä kartanossa, ei edes oopiumin voimin, siitäkö hänen kostonsa kumpuaa?

Ihmiset ovat toisilleen ilkeitä seuraelämässä. Tämä tulee monesti ilmi. Komiteoissa ja ministeriöissä myös, esimerkiksi Aleksei Karenin, kyseli ivansekaisesti, oli purevan ivallinen, hyökkää ivallisen ylimielisesti. Eikö asiat taistelekaan vaan henkilöt? Virkamiehen tärkein tehtävä ”kumarruksia ministeriöissä” s.394/I . Seurapiiristä lainaus kertokaa jotain hauskaa, mutta ei ilkeää … ” ja mainitaan sen oleva Small talkia (käännös vuodelta 1925), mutta ilmenee, että se on ”vaikeaa vain ilkeä naurattaa”.

Vronski käy raha-asioitaan viidesti vuodessa läpi. Hänen moraalinsa on, että velat hoidetaan, mutta, räätälin velkoja ei ole tarkoituskaan maksaa! Vronski kaljuuntuu, tämä erityisesti mainitaan, ei kai kaljuuntumisessa ole mitään pahaa?

Teoksessa Stepan ja ruhtinatar olleet suunniltaan Levinin käytöksen vuoksi, todellisuudessa hän karkoitti moukkamaisesti käyttäytyneen kutsumattoman vieraan Vaslenka Veslovskin, miksei Levin saisi karkottaa siipiveikkoja.

Olennainen kysymys.
Miksi Stepan ja Vaslenka eivät saa moraalista tuomiota romaanin henkilöiltä eikä myöskään Vronski, eivät edes juonellisesti? He jatkavat moraalitonta elämäänsä.

Anna sen sijaan saa sekä romaanihenkilöiltä paheksuntaa sekä juonen käänteet kaltoinkohtelevat Annaa? Annan käytöstä rinnastetaan veljensä vastaavaan, lopputulemana, toinen pompahtaa pintaan korkin lailla, Annan mieli raskas on kuin lyijypuntti.

Käännöksestä
Sodan ja Rauhan käännöksestä pidin enemmän. Tässä on vanhahtavia ilmauksia. J-kirjain on harvinainen ainakin ilmauksissa ”lakeia ilettävä vartiat ja hyleksivästi”, Vronski taas kirjoitetaan perusmuodossa Vronskij. Käännöksen etuna on se, että monet ranskankieliset kohdat on käännetty. Ylimyspiirit eristävät itseään kansasta myös kielivalinnallaan. Käki kukkuu on nykykielellä parempi ilmaus, sillä käen kukkuminen on toistuvaa, tässä on käännös ”käki kukahti”. Sanan ”kiihoittunut” merkitys oli tuolloin täysin toinen, esim. Annan kiihoittuneisiin kasvoihin s.454/II , todellisuudessa hän oli hyvin hermostunut ja lisäksi ”kiihoittunut hevonen tempoili ohjaksia” (Frou-Frou menossa ellipsin muotoiselle radalle, missä on yhdeksän estettä). Toisaalta kyllä mainitaan osuvasti ”Therese ollut Eevan puvussa” ja ehkä ylilyöden ”eläimellisen intohimonne tyydyttämisestä”.

Pikku oivalluksia
Teoksessa puhutaan ”voiman säilymisen laista”, minun fysiikan tietojen mukaan on energian säilymisen laki, mutta voiman ja vastavoiman laki, ja esimerkiksi vakiovoima F antaa massalle m kiihtyvyyden a (F = ma).

Kreivitär uskoo spiritismiin, myöhemmin mainintoja spiritismistä. Aleksei Karenin uskoo Jules Landaun alias kreivi Bezzubovin unihoureisiin, tämä on mielenkiintoista.

Fornits ottaa kiinni mehiläisiä. Miksi? Vain kuningatar voi perustaa pesän. Toisaalla Tolstoi mainitsee mehiläispesän lähellä ”surina oli juhlivien kuhnurien”, no ne juhlat loppuvat häälennon jälkeen, enkä usko muuta lentoa olevankaan! Sodasta ja rauhasta löydät myös mehiläispesästä maininnan!

Ilmenee, että Aleksei Karenin naksuttelee sormiaan!

Kitty havaitsee, että ”seurapiirit kiteytyvät”, tämä on totta, edelleenkin.

Teoksessa juodaan toki paljon teetä, mutta yllättävästi myös runsaasti juodaan kahvia s. 105/I, Paronitar Shilton keitti kahvia s.173/I. Toisessa kirjassa sivuilla 464 ja 465 mainitaan erään roolihenkilön olleen Helsingissä.

Teoksessa on paljon paljon muita teemoja. Levin pohtii lopussa uskonnollisuutta todella monelta puolelta. Italiassa käydään keskustelu taiteen tekemisestä ja siitä, pitääkö olla sivistynyt ja oikeat ajatukset, jotta osaa maalata. Toisaalta taitelijan halua saada kehuja ja arvostusta tulee ilmi myös sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät ymmärrä taiteesta.

Anna Karenina sekä Sota ja Rauha yhtymäkohtia
Teosten rakenne oli samanlainen, eli eri henkilöiden silmin tarkastellaan tilannetta. Henkilöt saattavat kohdata juonen solmukohdissa. Henkilöitä on varsin paljon tässä kuitenkin vähemmän kuin Sota ja Rauha -teoksessa. Teokset on jaettu numeroituihin kirjoihin, osiin ja lukuihin. Anna Kareninassa yhdelle luvulle oli annettu nimi (Kuolema).

Minusta jotkut roolihenkilöt ovat samanlaisia SR:ssa ja AK:ssa. SR:n Natasha ja Nikolai muistuttavat AK:n Kostjaa ja Kittyä. Näissä hahmoissa on eniten positiivista kehitystä.

SR:n Helena Bessuhovissa on paljon samaa kuin Anna Kareninassa. Molemmat olivat ulkoisesti kauniita, mutta petollisia, hemmoteltuja ja vainoharhaisia valittajia. Helenan kerrotaan popsineen lääkkeitä, ja Anna terästi itseään oopiumilla. Molemmat hylkäsivät aviomiehensä, joiden rahoilla he elivät. Vertailu jääköön tähän, liiallisten juonipaljastusten salaamiseksi. Molemmat tosin kuolivat.

AK:n Vronskissa samaa kuin SR:n Dolohovissa, rohkeita sotilaita ja uhkapelureita, arvostavat myös naiskauneutta myös kaksintaisteluhaasteen uhalla. Vronskissa on puolensa, hän perusti 100 000 ruplan sairaalan, ja varusti oman eskadroonan kuten Pierre Besuhov.

Stepanin raha-asiat ovat levällään kuin Rostov seniorilla, ja vaimon omaisuuden turvin molemmat sompaavat eteenpäin.

Anna Kareninassakin metsästetään kuten Sodassa ja Rauhassakin, nyt lintuja: taivaanvuohia, heinäkurppaa ja sorsia. Metsästyskohtaukset liittyvät tässä paremmin juoneen, ja ovat osa maaseudun elämää ja jopa ravinnonsaantia.

Anna Karenina on taattua Tolstoita, äärimmäisen hyvä. Pidin Sodasta ja Rauhasta enemmän. Luulen naislukijoiden enemmistön pitävän tätä parempana teoksena ja mieslukijoiden enemmän taas Sodasta ja Rauhasta. Tolstoin Ylösnousemus on myös hyvä yhteenveto näistä teemoista.
***

Anna Karenina valkokankaalla

Anna Kareninan tarina on ollut tärkeä myös elokuvissa. Youtubesta ja englanninkielisestä wikipediasta kaivoin faktoja, kohtauksia ja trailereita.

1935 MGM:n ja David O. Selznickin ohjaamassa Karenina- filmissä Annaa näytteli itse Greta Garbo, suuri ruotsalainen mykkäelokuvien tähti. Tämä oli kuitenkin äänielokuva. Kittyn osaa näytteli legendaarinen Maureen O'Sullivan, joka oli 1930-luvun Tarzan-filmien Jane. Trailerissa näkyy näyttävä kilpa-ajokohtaus, joka lienee nostettu avainkohtaukseksi, katsoin filmin loppukohtauksen (luultavasti filmi loppuu noin sata sivua ennen kirjan loppua). Luultavasti filmissä on lähes koko ajan Annan ja Vronskin ”rakkaustarinaa”. Vuonna1948 Annaa näytteli itse Tuulen viemää -filmin ”Scarlett” eli Vivien Leigh. Vuonna 1997 näytteli pääosissa Anna ja Vronskia Sean Bean ja Sophie Marceaux. Sean Bean näytteli petollista 006:a James Bond –filmissä Kultainen silmä, ja Sophie Marceaux, joka näytteli kostonenkeli Elektra Kingiä Bond-filmissä, Kun maailma ei riitä.

11.1.2013 Filmi 2012
Anna Kareninasta on tehty uusi filmi. Annaa esittää Keira Knightley. Filmin henkilöhahmot ovat toteutettu hyvin Annan mies on puisevan jäykkä, Vronski on nuorekas mutta minusta lipevä. Varsinkin yksi asia on paremmin selvitetty ja se on Vronskin ja Annan suhteen kaikki myös fyysiset puolet. Filmi tuli 6.1.16 ja kilpa-ajot oli myös hyvin toteutettu, nyt Anna ja Vronski ovat lähteneet ulkomaille, mutta alamäki on jo alkanut ja päättyy huonosti, mutta onneksi Levin ja Kitty ja heidän onnensa kukoistaa..
***
7.7.13 Kunderan teoksessa Elämän sietämätön keveys -teoksessa avataan Anna Kareniinan motiiveja. Rakkaus syttyi Vronskiin rautatieasemalla, jossa joku jäi junan alle, samoin A.K hyppäsi junan alle.
***

Pokkaripainoksen kuva yllä, pohjana on Eino Kaliman suomennos, jota on tarkastanut Arja Pikkupeura, eli käännös on taattua laatua pokkarissakin.

Jane Campion - Kate Pullinger: Piano

Jane Campion - Kate Pullinger: Piano lienee elokuvamenestyksen jälkeen tehty kirja. Teoksessa on 180 sivua ja se kertoo mykän pianoa soittavan Uuteen Seelantiin naitetun skottinaisen tarinan. Ostin teoksen kirppikseltä huimaan 20 sentin hintaan.

Juonessa skottinainen Ada McGrath, jolla on avioton tytär Flora, naitetaan Uuteen Seelantiin Alisdair Stewartille. Morsian ja tytär jätetään rannalle, josta yön jälkeen aviomies pitkä, komea, ja pedantti hakee heidät apunaan maorit ja englantilaissiirtolainen Baines, tatuoitu ja vulgääri. Piano, joka on kaikki kaikessa Adalle, jää rannalle. Ada on Stewartille pelkkä piika, eikä hän umpimielisyydestään lähene miestään.

Baines vie Adan tyttärineen rannalle, ja kuulee Adan soittavan. Hän ostaa maa-alueella pianon itselleen, ja pyytää Adan opettamaan itseään soittamaan. Soittotunnit ovat erikoisia, ja myöhemmin eroottisia.

Baines alkaa ymmärtää Adan sisintä, ja alkaa taistelu Adasta, jossa mustasukkaisuuden puuskia eikä sen seurauksia voida välttää.

Piano on ruusupuusta, koskettimet ovat norsunluuta. Pianon kohtalo on myös keskeinen ...

Kirja oli minulle pienoinen pettymys, niin filmin kaltainen se oli. Filmissä musiikki näytteli suurta osaa, ja filmi oli loistava saaden muistaakseni kolme Oscaria, olen nähnyt sen DVD:ltä. Naispääosassa oli Holly Hunter, ja Bainesina Harvey Keitel, joka näytteli muuten taksikuskissakin tärkeää sivuosaa.

Teoksen antina oli kaikkien henkilöiden taustoitus. Adan mykkyys alkoi kuusivuotiaana rajun perheriidan seurauksena. Teini-iässä alkoivat soittotunnit. Hän sekä Stewart olivat skotteja. Alisdairin täti oli lähetyssaarnaaja. Baines sen sijaan on englantilainen kalastaja ja valanpyytäjä.

Luin tämän teoksen Anna Kareninan ykköskirjan jälkeen. Adan dilemma on samantyyppinen kuin Annan. Vaakakupissa on laillinen aviomies, joka on siisti, toimeentuleva ja pedantti mutta kontrollifriikki, toisella puolen on raju alkukantainen uros, jota yhteisö ei hyväksy, mutta joka kuitenkin ymmärtää Adan sisintä. Tässä oli onnelllinen loppu, alkukantainen ja lukutaidoton Baines ymmärtää Adan sisintä, ja ottaa vastuun hänestä ja hänen tyttärestä. Teoksen vahvuuksiin kuuluu se, että suhteen laatu ei jäänyt epäselväksi.

Astrid Lindgren: Lotta

Luin Astrid Lindgrenin Se pikkuinen Lotta, Wsoyn painoksen 1973, joka on vaimoni kirja. Hänellä on koko sarja. Tässä teoksessa Lotta Nykänen viisivuotias tuittupää nousee äreänä ylös näkemänsä pehmopossu-unen vuoksi. Känkkäränkkäily yltyy villapaidan tuhoamiseen ja Lottakin on rikki. Lotta karkaa naapuriin, missä rouva Vuorinen toimii terapeuttina, ja hän antaa Lotalle tilaisuuden sisustaa piharakennuksen huoneen omaksi kodikseen, pyyhkiä "tomuja", ja vaatettaa nukkea. Isommat sisarukset (Janne ja Minna), äiti ja isä tulevat ihastelemaan Lotan muuttoa. Routa ei aja pehmopossaan omistajaa kotiin vaan jo illan pimeys,.Lotta halitaan yöpuulle ja ehjäksi.

Pidin tästä kirjasta.  Se ei ollut sarjaa lässyn-lässyn lätinää, vaan Lotan pahaa oloa tarkasteltiin ja ratkaistiin.
Teos on kirjoitettu luultavasti 1950-luvulla. Nykyisin naapurin rouvan tarjotessa piharakennuksen tiloja pienelle tytölle olisi ollut vähintään armada poliiseja perässä, pahaa oloa ei olisi ratkottu vaan ehkä syyllistetty ("lievä" kärjistys!). Toisekseen naapurisopu on nykyisin koetuksella. Tässä oli kuitenkin hyvä tunnelma. Teoksessa puhutaan Pukarikadun Lotasta, mutta he kyllä asuvat Kirjanpitäjänkadulla!

Seuraavaksi luin samaa sarjaa Lotta, Janne ja Minnamanna. Tässä Lotan isosisko Minna on minäkertojana, ja teksti soljuu humoristisesti eteenpäin. Tästä teoksesta vielä enemmän pidin, siinä on 103 sivua ja sisällys. Molemmissa teoksissa mustavalkoisia korkeatasoisia piirroksia. Teksti on isoa, ja tätä tarinaa voisi lukea iltasatuna lapselle, jos olisi sellainen lapsi.

Nykäset asuvat keltaisessa talossa. Katsoin Pepin talon väriä, mutta en löytänyt sitä ensimmäisestä luvusta enkä pikahaulla muustakaan tekstistä, mutta esimerkiksi kaupassa myytävä Pepin talo on myös keltainen.

Tämä lienee sarjan aiempi osa, sillä tässä "Lotta on neljä, ja äiti 32", minkä Lotta pontevasti ilmoittaa junan konnarille.Minna ja Janne leikkivät, ja ottavat usein Lotan mukaan leikkeihinsä. Hänelle kirjoitetaan "resettiä",   ilmeisesti annetaan "laksiittia potilapselle", tätä en haluaisi kokea.

Tässäkin tavataan mukava naapuri ja "mikään ei ole niin kiltti kuin Vuorisen täti" . Jannen vaatteet kastuvat, äiti kietoo vilttiin, Lotan pehmo"karhu" unohtuu, etsitään, ja lopussa käy Joulupukki.

Hieno kirja, mahtava tunnelma :)

***
Kirjavassa kammarissa Karoliina on blogannut näistä näin :)