Marina Tsvetajeva: Piru ja muita kertomuksia

Marina Tsvetajeva: Piru ja muita kertomuksia, suomentanut Elina Kahla, Like 2013, sivumäärä 255.

Kokoomateoksessa on kerrottu venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan elämän vaiheista, joista alempana enemmän. Kirjan tarinat ovat julkaistu runoilijan emigranttiaikana Lännessä.

Kokoelman ensimmäinen ja pisin juttu on Piru. Marina on kertomuksen mukaan ollut älykäs lapsi, mutta myös herkkä. Hän on kuvitellut Pirun asuvan isosiskonsa vuoteella, ja se on vartioinut kirjahyllyä. Marina on pienenä virittynyt kirjan nimistä kuten Kuolleista sieluista, joka on Gogolin teos, mihin kirjaan ei kuitenkaan liity yliluonnollisuutta vaan huijaus. Marina on nähnyt pahoja unia hukkuneista, ja nähnyt pirun korttipakan pataässässä, ja silloin pelattiin Mustaa Pekkaa normaalilla korttipakalla, ja Musta Pekka oli Patajätkä. Yksin ollessa, mieli mustana "painaudun otsa vasten alinta ikkunaruudun neliötä, pidätellyt kyyneleet polttelevat silmissä, kunnes lopulta lasken katseeni ja annan kyynelten tulla .. ikkunalasin välissä pumpulin peittämällä laudalla vihertävässä lasissa, aivan kuin pirtussa! - hyppelehtii kokonainen parvi pikkuruisia harmaita, pelottavan hilpeitä pajunkissoja sarvineen ja koipineen muuttaen koko ikkunalasin pirun palmusunnuntaipulloksi." s. 17. Marina on kokenut hyvän ja pahan hyvin herkästi ja kokonaisvaltaisesti.

Kirja sisältää nimijutun lisäksi yhdeksän lyhyempää tarinaa, niiden juonia kertomalla ei saa teoksesta oikeaa kuvaa, sillä teoksen kiehtovuus on tekstissä, kuvitelmissa ja ajatuksissa, ei tapahtumissa itsessään.

****
Marina Ivanovna Tsvetajeva (26.9.1892 - 31.8.1941) oli venäläinen runoilija, jonka syntymästä on tänään 125 vuotta.

Marina Tsvetajevan vaiheita käsitellään myös Riikka Pelon Finlandialla palkitussa romaanissa Jokapäiväinen elämä. Silloisen (juliaaninen) kalenterin aikaan Marina syntyi lokakuussa.

Marina Tsvetajevan isä oli professori Ivan Tsvetajev  ja äiti Maria Meyn. Marina kävi ranskankielistä sisäoppilaitosta Sveitsissä, myöhemmin kimnaasia Venäjällä. Marina avioitui vuonna 1912 Sergei Efronin kanssa. Vallankumouksen jälkeen Marina perheineen siirtyi länteen, lopulta Ranskaan. Perhe hajosi, mutta kaikki lopulta palasivat Neuvostoliittoon. Toisen maailmansodasta selvisi vain perheen tytär Alja. Marina kuoli oman käden kautta.

Dan Brown: Da Vinci -koodi

Dan Brown: Da Vinci -koodi, The Da Vinci Code 2003, suomentanut Pirkko Biström, WSOY 2005, sivumäärä 520.

Dan Brownin Da Vinci koodi on vauhdikas, jännittävä ja uskomaton seikkailu, jossa uskonnollista salaisuutta on yritetty säilyttää, vaalia  ja salata, mutta toisaalta yritetään tuhota ja hävittää, sekä myös murhien jälkeen selvittää. Osapuolet ovat salaiset järjestöt Opus Dei sekä Siionin luostari. Tässä ollaan uskonnollisten myyttien äärellä. Kutsun vastaavia kirjoja arvoitusdekkareiksi, koska tässä ratkotaan arvoituksia, jotka johtavat uusiin arvoituksiin, ja lopulta selviää totuus, ja syyllisiä.

Seikkailun miehinen päähenkilö on amerikkalainen Harvardin uskontosymbologian professori Robert Langdon, nelikymppinen aikansa Indiana Jones. Langdonin on pitänyt tavata 76-vuotias Louvren taidemuseon intendentti Jacques Saunière. Kryptografi Sophie Neveu on seikkailun sankaritar ja Langdonin pari, hän on Saunieren lapsenlapsi, Sauniere on raa'asti murhattu Louvreen. Poliisi hakee Langdonin Louvreen katsomaan ruumista, hänet ottaa vastaan ylikomisario Bezu Fache. Lukija tietää murhaajan, hän on albiino munkki Silas, joka yrittää löytää ja sammuttaa salaisuuden, Silasta ohjaa mystinen Opettaja sekä Opus Dein johtaja piispa Manuel Aringarosa. Viimeiseillä voimillaan Sauniere on antanut vihjeen salaisuudesta kirjoituksin ja numeroin.

Da Vinci -koodissa on peräti 105 lukua prologin ja epilogin lisäksi, kerronta etenee nopeasti eri näkökulmin ja arvoituksin, jotka aukeavat yksi kerrallaan tuoden uusia ongelmia, lopulta totuus paljastuu ja on kyllä aika uskomaton. Kuoleva Sionin luostarin suurmestari Sauniere on halunnut yhdistää hänen lapsenlapsensa Sophien ja Langdonin, jonka teoksen "keskeinen teema on jumalattaren palvonnan ikonografia - naiseuden pyhyys käsitteenä sekä siiihen liittyvät taideteokset ja symbolit". s. 34. Lopullinen ratkaisu selvittää Graalin maljan ja jotain myös Jeesuksesta, siis kirjamaailman Jeesuksesta. Näissä minusta populistisissa viihdepläjäyksissä Katolisen kirkon liepeiltä löytyy aina ongelmia. Olen konservatiivi, ja minusta näitä asioita ei kuulu käsitellä viihteessä.

Ensimmäinen ratkaistava arvoitus sankarikaksikolle on Saunieren kuolinasento eli Leonardo da Vincin Vitruviuksen mies.  sekä verellä kirjoitetut numerot ja kirjoitukset
"13 - 3 - 2 - 21 - 1 - 1 - 8 - 5 
Anoin, Draco, demonin vasalli!
P.S etsi Robert Langdon"

Keskimmäinen rivi viittaa anagrammina Leonardo da Vincin Mona Lisaan, ensimmäinen Fibonazzin lukuihin ja myöhemmin tilinumeroon, P.S tarkoittaa Sophieta. Vastaavia ja erilaisia pulmia ja pähkinöitä professori Langdon ja kryptografi Sophie Neveu ratkovat ja avaavat elämäänsä ja tietoja Siionin luostarista, Graalin maljasta ja Saunieren salaseurasta. Ranskan poliisi on petollinen, se on salannut Langdonilta viimeisen rivin, ja epäilee professoria murhasta. Sophie varoittaa, ja alkaa pakomatka, joka kestää uskomattomana koko kirjan.

Opus Dei organisoi johtajansa piispa Manuel Aringarosan ja Opettajan voimin ja rahoin etsimis- ja tuhoamistoimia. Albiinomunkki Silas ollut hyljeksitty jo lapsena, Silaksen isä on tappanut Silaksen äidin, Silas sen jälkeen tappanut isän. Silas on elänyt lapsena Marseillen kadulla, ja lopulta joutunut taposta Andorran vankilaan. Maanjäristyksen jälkeen Silas haahuilee nuoren papin luo, joka on ollut nuori Manuel Aringarosa. Silaksesta tulee hänen apulainen, joka elää askeesissa kiduttaen itseään cilicellä. Piispa antaa hänelle tehtävän, lakikivi pitää löytää, Silas murhaa Saunieren lisäksi kolme muuta ihmistä,  Silasta ei näytä huolettavan viidennen käskyn rikkominen.

Sophie on liittänyt isänsä puuhat pakanallisiin riitteihin. Sophie ja Langdon pakenevat ja hakeutuvat Graalin maljan myyttiä tutkineen raajarikkoisen Leigh Teabingin luo, Teabing luennoi Konstantinus Suuren ajasta, keisari kutsui koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen,  areiolaisuus julistettiin tuolloin harhaopiksi ja kirjan mukaan muutakin tehtiin. Leonardo da Vincin tauluja analysoidaan ja Kuolleenmeren kirjakääröistä tarinoidaan. Tarinat keskeytyvät, kun kaikenlaiset takaa-ajajat ovat niskassa, ensin murtautuva munkki ja sitten poliisit ja loppu, se on uskomaton ja pöyhii myös uskonnon peruskiviä. Kyse on patriarkallisuuden säilyttämisestä, ja Leigh Teabingin mielestä "Jeesus oli todellinen feministi". s.292.

Itse jätän teologiset kysymykset asiantuntijoille ja hengellisten laitosten lyttäyksen, "kirkko on voittanut ikivanhan taistelun historian vääristämiseksi". ss 315 - 316, kirjailijalle!

Dan Brownin Da Vinci koodi on vauhdikas romaani, romaani on parasta nopeasti luettuna ja myös valkokankaalla. Toiseen kertaan luettuna ja koettuna yllätykset olivat jo kertalleen mutusteltuja, enkä niistä viitsi sen vuoksi lainkaan bloggauksessa hiiskua.

Kirjaneito on lukenut ja blogannut kirjasta NÄIN.

****
Dan Brown (s.1964) on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on viihtynyt samantyyppisen aihepiirin pauloissa. Kirjat ovat tallentuneet myös valkokankaalle.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan, WSOY 2016, sivumäärä 392. Turun kaupungin kirjaston jokerikirja.

"Kertomatta jääneet tarinat päättyvät onnettomimmin" on teoksen ensimmäisen luvun opetus. Riku Korhosen teos Emme usko enää pahaan kertoo tarinan, joka hajautuu sairaskertomuksiksi, jotka kaikki päättyvät onnettomasti. Kerronta sisältää eri henkilöiden näkökulmia eri aikatasoissa. Psykologisesta näkökulmasta kaikki aikuiset henkilöt ovat minusta joko omituisia, tärähtäneitä tai mielisairaita. Siitä huolimatta tämä on mielenkiintoinen romaani alkuun, mutta lopun huumehörhöjen marssitus estradille katkoo kiinnostavia juonilankoja, jotka pystytään harsimaan miltei onnelliseksi lopuksi.

Aika ja miljöö
Tragedia tapahtuu elokuussa 2009 Turussa, taustalla mainitaan alkava sikainfluenssaepidemia. Päähenkilöiden nuoruutta tarkastellaan 1990-luvun alussa. Tapahtumapaikkoja on useita: Turun Kuuvuori, Ispoinen, Katariinanlaakso, Varissuo sekä Kakskerta. Tunnen Turkua kohtalaisen hyvin ja olen tarkastellut kirjan miljöötä TÄÄLLÄ.

Henkilöt
Päähenkilö on kauppatieteiden ikuinen ylioppilas ja  paintball-yrittäjä Eero Viitanen. Eero on turkulainen ja opiskeli laskentatoimea Turun kauppakorkeakoulussa, kunnes opiskelut vaihtuivat yrittäjän arkeen.

Eeron ystävä Lari opiskeli sentään loppututkinnon.  Lari kärsii pakkomielteistä ja näyistä. Eero oli opiskeluaikana naisten mies, joka pörräsi kukasta kukkaan tarkoituksena "saada mahdollisimman paljon pillua mahdollisimman vähällä vaivalla". (motto löytyy sivulta 86). Lari ei lakanoita heiluta, hän on "huolestumisen Paavo Nurmi". Larin äiti on jättänyt perheen, kun Lari asui vielä kotona, Larin isältä (43 v) oli lähtenyt vaimo, työ ja talo. (s.79).

Eero on varsin tavallinen kauppatieteilijämies, käynyt armeijan, kotiutunut alikersanttina, ja ollut vaihto-oppilaana USA:ssa, Lari on sen sijaan käynyt Aurajoen urheilulukion. Lari ei vaikuta urheilijalta, ja laskentatoimi vaihtui taloussosiologiaan.


Eero on naimisissa Ainon kanssa. Aino Annala asui Markonsa kanssa Tuurintiellä, kunnes saman rappukäytävän narsistinen Eero ilmestyy kuvioihin. Aino on ylioppilas ja lähihoitaja. Uusiopari Eero ja Aino avioituu maistraatissa ja saa kaksostytöt Viljan ja Emmin, jotka ovat syksyllä 2009 aloittamassa koulunsa.

Larilla on -Larin myöhemmin jättänyt- tyttöystävä Eeva, joka jää sivurooliin, mutta hänkin on kummallinen persoona. Loppuvaiheessa kirjaan pölähtää kuvioihin kolme huumehörhöilijää, ja muutama muu vinksahtanut vesseli.

Juoni lyhyesti, ei sisällä kuvausta loppuvaiheen lukemattomia juonenkäänteistä
"Elokuussa Eero pyysi apua avioliittonsa pelastamiseen" ystävältään Larilta, Eeron vaimo aiotaan kaapata ja myöhemmin kaapataankin, juoni on jo siinä vaiheessa umpisolmussa, kuten Eeron mielestä hänen avioliittonsakin. Motiivi kaappaukseen lienee 'miehinen kunnia'. Kummallista kyllä Eero ei ole aktiivinen eikä aloitteellinen makuukammarissa, Aino sen sijaan riutuu "puutteessa". Eikö Eero saisikaan Ainolta "pillua pienellä vaivalla" (kuten kirjan termistöstä voi päätellä)? Vaikka Aino haluaisi irtiottoa arjesta, tämä minusta ei saisi säpinää, eikä elähdyttäisi Eeroa. Kirja ei minusta ole looginen luotaus, vaan tapahtuu minusta 'hullujen maailmassa', kuvaten oivasti kaheleita päähenkilöitään.

Minun on vaikea eläytyä keski-ikäistyviin omakotieläviin, opuksessa olevia kvasiongelmia en ole koskaan ymmärtänyt. Ainon yksi suurimmista ongelmista on, että omenapuita ei muistettu leikata keväällä, vaikka minusta Ainon hoitajan työ on raskaudessaan uuvuttava tekijä. Vaikka kirjassa kaappaus esitellään heti alussa, niin se suoritetaan vasta puolen välin jälkeen, eikä kaikki mene niin kuin erinomainen Eero sen on miettinyt. Asetelmasta on lypsetty monta maidon heraa ja kyllä Riku Korhonen on kynäillyt sangen yllättäviä käänteitä kaappaukseen. Hyvä Riku!

Ajatuksia ja arviointia
Olen aina ihmetellyt yhä yleistyvää hyvin toimeentulevan omakotieläjän jatkuvaa valitusta ja vinkumista, tai oikeastaan kummastelen yleensä moien ihmisten sielunelämää ja itkemistä näennäisongelmien vuoksi. En tosin itsekään velkaisessa ahtaassa rivitalossa asuvana ole sen parempi. Toisaalta olen liian konservatiivinen arvioimaan tätä sekoilua. Minusta lasten vanhempien ensisijainen tehtävä on kasvattaa ja elättää jälkikasvunsa. Lapsilla on oikeus odottaa aikuisia vanhempia, kotikasvatus organisoidaan minusta helpoiten saman katon alla, sovussa jonkin näköisessä liitossa, jonka olisi hyvä perustua rakkauteen, kiintymykseen, elämän kunnioitukseen ja rehellisyyteen. Avioliitto on juridisena ankkurina hyvä sekä erotilanteessa että toisen kuollessa. Elatus olisi hyvä saada työstä, joka tuo mielekkyyttä elämään ja on vastapainoa parisuhteelle ja perhe-elämälle. Asuntolainaa kannattaa ottaa alle perheen maksukyvyn, sillä se luo joustoa kukkaroon ja suhteeseen. Jos perhe-elämältä liikenee aikaa, olisi hyvä vielä harrastaa jotain. Ymmärrän, että tätä omaa yllä olevaa ajatustani vastustetaan, pidetään rajoittavan latteana ja hyvin vanhanaikaisena sekä kamalan kankeana. Nykyään ihmiset tahtovat toteuttaa itseään, ja yhteiskunnan pitää ylläpitää ilmaisia palveluja kaikille myös rikkaille ja vielä  velkarahalla.

Teoksen luvussa 11 on hyviä pistoja keskiluokkaiseen keski-ikäistyneen elämään. "Kaikkivoipaisen energian  katoaminen oli korvattu  osteopatialla, nukahtamislääkkeillä ja arjen piiruntarkalla aikatauluttamisella". s. 117.Luvun loppuosassa sivulla 119 päästään 1970-luvun alkuvuosien ikäluokan keski-ikäistymiseen: "Moni tiesi miksi Korinttolaiskirjeessä sanotaan rakkauden olevan pitkämielinen. Sen on oltava, koska vie niin jumalattoman kauan saada seuraava polvi ulos ovesta.  .... Intohimon tasaannuttua aikuisuuden paloturvalliseksi induktioliesihehkuksi sovittelukyvystä tuli yhdyntäalttiutta arvostetumpi suhdetaito. ....  ... pariterapiahuone tuli jollekin tutummaksi kuin vieressä nukkuvan toiveet".

Minusta lasten päivittäinen kuskaus eri harrastuksiin, ja kaikenlainen tiukka aikataulutus on  yksi parisuhdetta kuormittava tekijä. Keskiluokan elämä on minusta hyvinkin tyhjänpäiväistä, tyhjää ja kuluttavaa. Riku Korhonen kertoo myös huumeongelman syyn, eli kaikki ihmiset eivät pysty taistelemaan rajattomassa maailmassa houkutuksia vastaan. Viranomaisilta on riistetty minusta keinot estää käyttö, ja jopa kokeilu sekä levitys (testejä ei saa tehdä kuin poliisi, huumekoiria ei saa viedä "väkijoukkoihin", kotietsintöjä on rajoitettu jne), tietyt yksilöt (ja heidän lähipiirinsä)  maksavat tämän vapauden koko hinnan.

Riku Korhosen romaani Emme enää usko pahaan on minusta lajissaan loistava teos, jonka luki  nopeasti loppuun, ja juoni oli hyvinkin jännittävä. Ihminen on minusta hyvä, mutta myös paha, ja minusta ihmisen teot johtavat usein pahan kasvuun, vaikka tekojen tarkoituksena olisi tuottaa onnellisuutta ja hyvää vähintään itselle.

****
Riku Korhonen (s. 1972 Turussa) on palkittu kirjailija, jonka esikoisteoksesta Kahden ja yhden yön tarinoista olen blogannut nuivasti  NÄIN.

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari, japanlaiskokki Pohjois-Korean hovissa, alkuteos 2008, suomentanut Markus Mäkinen, Gummerus pokkari 2016, sivumäärä 230.

Japanilaiskokki kirjoittaa ajastaan Pohjois-Korean johtajan  Kim Jong-ilin sushi-kokkina. Kirjan kirjoittamisessa on omat riskinsä ja Kenji Fujimoto on salanimi. Fujimoto lähti Japanista Pohjois-Koreaan vuonna 1982 perustamaan sushiravintolaa.  Fujimoton vaimo ja lapset olivat vastaan hanketta, mutta kokin hinku Pohjois-Koreean oli kova. Tuolloin Japanista korealaistaustaisia ihmisiä muutti Pohjois-Koreaan eikä tilanne ollut aivan niin jännitteinen kuin tarinan lopussa tai nyt vuonna 2017.

Ostin teoksen neljän pokkarin tarjouksessa, kun en muutakaan neljänneksi kirjaksi keksinyt. Keitos on alkuun ruokahaluani herättävä, mutta pöperöstä lähti maku varsin pian, mutta loppua kohden jännite kasvoi. Pohdin, kuvaako kirjoittaja oman toimintansa täysin objektiivisesti. Kirjassa eletään tietyn uran kehityskaari, aluksi taotaan ammatillisesti rahaa, ja kaikki uusi houkuttaa, sitten on tilaisuuksien kuvausta, ja lopussa kirjoittaja on joutunut mielestään epäsuosioon, ja pohdiskelee maahan jääntiä tai sieltä karkaamista. Omakin ajattelu muuntuu matkalla, alkuun kirjoittaja ihmettelee, että eliitti huvittelee, kun kansa näkee nälkää, pian kirjoittaja itse on huveissa mukana täysin siemauksin. Lopussa tilanne on paljon kireämpi, eikä tällaisia pohdiskeluja esiinny.

Keittiömestari Fujimoto on alkuun töissä Pyongyangissa sushibaarissa, välillä herra palaa Japaniin, mutta pestautuu toiseen ravintolaan. Fujimotoa kutsutaan kokkailemaan yksityistilaisuuksiin, lopulta Fujimoto irtisanoutuu sushiravintolasta, ja alkaa viettää aikaa tulevan Pohjois-Korean johtajan kanssa. Hän käy ottamassa avioeron Japanissa ja avioituu 21-vuotiaan kansanlaulajan Om Jong-nyon kanssa. Heille annetaan kahdeksan huoneen asunto, ja mersuissa löytyy. Fujimoto kuvaa vapaa-ajan viettoa eri muodoissa, kalastamista (myös Kim Jong-un sekä Kim Jong-nam mainitaan), metsästämistä, vesiskootterilla ajoa, ja ratsastamista. En lähde paljastelemaan yksityiskohtia, mutta ratsastustarinat ihmetyttivät, puhutaan ratsastamisesta raviradalla. Yleensä ratsastetaan ratsastuskentällä, on erikseen kouluratsastusta, esteratsastusta, ja kenttäratsastusta ja laukkakilpailuja, jossa jockey ratsastaa. Raveissa hevosen selässä ei istuta. Lisäksi ihmetyttää Fujumoton maininta, että on ostettu ravihevosia Unkarista, ja niillä on ratsastettu. Joko alkutekstissä haparoidaan, tai käännöksessä on epätarkkuutta, tai sitten ravihevosilla ratsastettiin raviradalla.

Kirjassa on tarinoita elokuvien katselemisesta, duppaamisesta ja tekemisestä, koripallon suosiosta. Fujimoto ei ole vaatimaton mies ja Fujimoto kirjoittaakin Fujimoton voittaneen isäntänsä vesiskootterilla, ajaneensa pyörällä erinomaisesti...

Ruokalistoja on esitelty, on riistaa ja merenherkkuja.

Luin tämän jonottaessasi erääseen konserttiin ja sillä konserttimatkalla.

Kirjassa on tarinoita, valokuvia,ja lopussa on kirjailijan jälkikirjoituksia, jotka spekuloivat Kim Jong-ilin jälkeistä aikaa, sehän on nyt käsillä, ja seuraaja on valittu, sama hieman analyyttisemmin ja historia huomioiden on Miika Pölkin 25-sivuisessa kirjoituksessa Kim Jong-ilistä.

*****
Korea toimi 1900-alussa Japanin siirtomaana, toisen maailmansodan lopussa Neuvostoliiton joukot etenivät pohjoisesta, ja USA:n etelästä. Korean sota käytiin vuosina 1950 - 1953, sotaan sekaantui tuolloiset suurvallat USA, Iso-Britannia Etelän tukena, sekä Kiina ja Neuvostoliitto Pohjoisen tukena. Aselepo solmittiin vuonna 1953, rauhansopimusta ei tietääkseni edelleenkään ole.
Kim Il-sung (1912 - 1994) oli Pohjois-Korean päämies vuosina 1946 - 1994. hänen poikansa Kim Jong-il (syntynyt 1941 tai 1942 - kuollut 2011) toimi johtana Kim Il-sungin jälkeen vuoteen 2011 asti, hänen poikansa  Kim Jong-un (s.1984) on nykyisin Pohjois-Korean johtaja.
Kirjan lopussa on Miika Pölkin analyysia myös Pohjois-Korean ja Japanin suhteista. Pölkki on syntynyt ja asunut Japanissa ja hän valottaa kolmen Kimin tarinaa, eri vaiheita niemimaan suhteissa sekä Japanin ja Pohjois-Korean jännitteisiä suhteita.

Kuten olemme lukeneet Pohjois-Koreasta on alkanut kuulua ja näkyä uhkaavia ennusmerkkejä. Tässä teoksessa ollaan vasta polun alussa, ydinohjelma on alkuvaiheissaan.

Mihin ja miten tämä ydinohjelma  päättyy?

Juhani Aho: Juha

Juhani Aho: Juha, 1911, nidottu ja toimitettu Suomen kirjallisuuden seurassa, sivumäärä 184.

Juhani Ahon teos Juha on kiihkeä kolmiodraama, jossa rajan takaa Karjalasta tullut Uhtuan Shemeikka viettelee vanhan Juhan nuoren ja nätin vaimon Marjan.  Marja on Shemeikan haaremissa, synnyttää lapsen mutta palaa takaisin. Juha lähtee hakemaan takaisin Marjan synnyttämää lasta ja kirveellä tasaa tilejä Shemeikan kanssa. Kotona Juha punnitsee vaihtoehtoja ja syöksyy lopulta  koskeen.

Henkilöt
Juha on pitkäselkä, rohdinpaita, virsujalka, mutta nuoren vaimonsa Marjan mielestä vanha kanttura, vääräsääri, väkäleuka. Juha on kova tekemään työtä "Kirves nousee ja laskee, irtautuu ja uppoo; kun puu parahtaa, toinen jo tutisee—ja niinkuin on työn tahti, niin on tekijän ajatusten kulku". Juha mainitaan 338 kertaa tekstissä. Juha yrittää unohtaa Marjan lähdön työtä tekemällä, hän ei halua käsittää, että Marja lähti Shemeikan mukaan halukkaasti ja himokkaasti. Juhan kirves puree lopulta muutakin kuin puuta.

Marja on tullut idästä nälkävuonna lapsena äitinsä kanssa. Äidin kuoleman jälkeen Juha koulutti Marjan, jonka jälkeen Juha ja Marja vihittiin. Marja mainitaan tekstissä 526 kertaa. Marja asuu omassa aitassa, ei liene ollut fyysisessä kontaktissa Juhan kanssa. Marja hullaantuu heti Shemeikkaan, ja lähtee halulla mukaan, ja antautuu. Marja tajuaa vasta Shemeikan tykönä, että on vain pelkkä kesätyttö muiden joukossa. Marjaa pidetään Juhan luona venakkona, ja Karjalassa Ruotsin Marjana.

Shemeikka on kauppias, ilmetty isänsä. Hänellä on uusi tyttö joka kesä, ei vielä päävaimoa, vaikka Anja lopulta on sellaiseksi nousemassa. Vanha emäntä Sheimeikan äiti hoitaa taloa. Shemeikka on pitkä komea mies, kähärä parta ja tummat silmät. Shemeikka mainitaan tekstissä 293 kertaa.

Kaisa on sivuhenkilö, joka mainitaan 51 kertaa. Kaisa on Juhan piika. Anja on Shemeikan nainen, joka pitää Shemeikan puolia, ja jää hoivaamaan raajarikkoista naissankaria. Juhan äiti Marjan anoppi ei pidä lainkaan Marjasta. Shemeikan äiti on Karjalassa vanha emäntä. Juhan käy Marjan karattua papin luona, Pappi oli vihkinyt heidät.

Juoni (älä lue, jos et ole lukenut teosta)
Juhalla on komea talo, lehmineen, hän  on metsätöissä, ja harmittelee epäsopua nuoren vaimonsa Marjan kanssa. Karjalan kauppamies Shemeikka tulee Juhan taloon. Illalla saunotaan, ja juodaan Shemeikan viinaa. Marja ei voi olla katsomatta Shemeikan soreaa vartaloa, ja hän on lääpällään Shemeikan lahjoista, Marja karkaa Karjalaan Shemeikan mukaan anopin tullessa. Juha luulee, että Shemeikka on vienyt Marjan väkisin. Hiljalleen selviää, että Marja on oma-aloitteisesti veneeseen mennyt. Shemeikka vie tahollaan Marjan saareen, ja tupaan. Karkelointien jälkeen Marja synnyttää Shemeikan lapsen ja on Shemeikan talossa muiden naisten kanssa. Shemeikalla on uusi tyttö joka kesä.

Juha kaskeaa metsää, ja haluaa lähettää savuviestin rajan taa. Marja tajuaa olleensa huumaantunut, hän kaipaa kotinsa askareita ja lehmiä, ja tuntee kateutta anoppia kohtaan. Shemeikalla on uusi tyttö. Marja näivettyy. Vanha emäntä pitää Marjan poikaa Shemeikan omaisuutena. Kun Marja tulee takaisin Juhan äiti Marjan anoppi ilmaisee tylyn totuuden " —Vieläkö sinä ilkesit tulla takaisin, venäläisen lutka?". Juha ottaa Marjan ilolla takaisin. Marja manipuloi Juhaa hakemaan lapsensa väkisin. Shemeikan luona Juha riehuu kirveellä niin, että Marjakin pelkää itsensä ja lapsensa puolesta. Tämän jälkeen Juha mielenkuohussaan antaa veneen viedä itsensä putoukseen.

Arviointia ja teemat
Juha on loistava romaani, se kuvaa henkilöiden motiivit hyvin. Marja riutuu vanhan aviomiehensä kanssa. Shemeikka herättää hänen alkukantaisen intohimonsa, mitä Marja ei voi vastustaa. Juha ei ole saanut yhteyttä Marjaan, joka arvostaa Juhan huolenpitoa, mutta inhoaa häntä alkukantaisella tavalla. Shemeikka on isänsä kopio, joka lennähtää tytöstä tyttöön, ja pitää heitä yksityisomaisuutenaan, josta alkuhuuman jälkeen ei pidä juuri huolehtia.
Teemoina ovat intohimo, kolmiodraama, kiima ja kosto, järjen ja intohimon ristiriita.

Lainaus viidennen luvun lopusta, joka osoittaa, että Marja kyllä mielellään lähti:

"Shemeikka nukkuu venheen kokassa. Marja on koristanut sen kuin häävuoteeksi, pistellyt lehviä laidan ja varppeen väliin. Shemeikka nukkuu kuin lehtimajassa. Itse istuu Marja rannan kivellä ja ajattelee: kun olisi vesillä Shemeikan vene, niin keinuttaisin häntä kuin lasta.

Hän on tehnyt tulen kahden kiven väliin. Hänellä on tuohinen tulella ja tuon tuostakin hän kohentaa tulta ja varvuilla hämmentää.

Hänen on hyvä olla, lämmin ja ihana; hän sulkee välistä silmänsä sitä paremmin tunteakseen. Hän tuntee lämpimästä väräjävänsä, ulkoa ja sisältä, ensi kerran elämässään. Missä lienen? Miten olen tänne joutunut?"

Juhani Ahon Juhan lehmänäkökulmasta on blogattu TÄÄLLÄ.
Juhani Ahon Rautatiestä on blogattu TÄÄLLÄ.
Juhani Ahon Papin tyttärestä on blogattu TÄÄLLÄ jota Ahi jatkoi teoksella Papin rouva

****

Juhani Aho (1861 - 1921) oli suomalainen ammattikirjailija, jonka pääteos on tämä  Juha.

Juhani Aho oli kotoisin Lapinlahdelta ja hänen isänsä oli rovasti Brofeldt. Ahon ura oli kunniakas, ja hän odotti Nobelin kirjallisuuspalkintoakin. En tiedä menikö mahdollisuus ensimmäiseen maailmansotaan jolloin palkintoa ei jaettu vuonna 1914 eikä 1918. Alkuvuosina palkintoja tuli Pohjoismaihin eli vuosina 1903 ja 1920 Norjaan, 1909 ja 1916 Ruotsiin, sekä 1917 Tanskaan.

Saul Bellow: Herzog

Saul Bellow: Herzog, 1963 suomentanut Pentti Saarikoski, Tammi 1965, sivumäärä 366.

Moses Elkanah Herzog on nobelisti Saul Bellowin Herzog -romaanin keski-iänkriisissä kärvistelevä "sankari". Herzogilla on kaksi lasta kahdesta eroon päättyneestä avioliitostaan. Ensimmäistä aviovaimoaan Daisya Herzog kohteli nuivasti, mutta Herzogin toinen ex-aviovaimo Madeleine on todellinen noita-akka, joka imi ensin Herzogin rahat, synnytti tytön Junen, ja karkasi Herzogin ystävän löysäleuka ja puujalkamies Valentine Gersbacin kanssa. Valentine on naimisissa yksinkertaisen Phoeben kanssa, heillä on lapsi Ephraim.

Herzogin isä Jonah syntyi Venäjällä ja muutti Kanadaan, Herzogin lapsuuden perheeseen kuuluivat vaimo Sarah ja neljä lasta. Äiti kuoli, kun Moses oli 16-vuotias. Jonah-isä meni myöhemmin naimisiin Tauben kanssa. Moses Herzogin veli Shura on hyvissä varoissa, ja auttaa rahallisesti Mosesta. Muut sisarukset Will ja Helen  auttavat myös Mosesta. Tennie on Madeleinen äiti eli Mosesin ex-anoppi. Zelda on Madeleinen täti. Sandor Himmelstein ja Simkin ovat lakimiehiä ja tohtori Edvig. Geraldine Portnoy on Junen lapsenhoitaja, ja Mosesin oppilas. Lucas Asphalter on Mosesin lapsuuden ystävä, ja Ramona Donsell on argentiinalainen kukkakauppias, ja Mosesin nykyinen naisystävä. Arnold ja Libbie Sissler ovat Herzogin ystäviä. Henkilökatras on siis rikas.

Juoni
Moses E. Herzog on kriisissä toisen vaimonsa Madeleinen otettua eron, Madeleinella on suhde Herzogin ystävän Valentinen kanssa. Mosesin tytär June asuu Madeleinen ja Valentine kanssa. Kirja kartoittaa muutamien päivien ajan Herzogin toimintaa, naisystävänsä Ramonan kanssa, tapaamistaan tyttärensä Junen kanssa. Suurempi paino on Herzogin ajatuksilla, joita Herzog kirjaa "kirjeisiin", joita ei lähetä, paperilapuille syntyvä teksti on pätkivää tajunnanvirtaa ja mielteitä:
" Kuolema - kuolla - elää taas - kuolla taas - elää.
Ei ihmistä, ei kuolemaa
Polvillaan sielussasi? Saattaisi olla hyödyllistäkin. Pyyhkiä lattiaa ..." s.7

Kirja kuitenkin etenee poukkoillen ajassa ja ajatuksissa. Herzog kirjoittaa kirjeitä tutuille ja 'tuntemattomille', mutta merkittäville ihmisille kuten Nehrulle, Martin Luther Kingille ja yllättäen myös itselleen:
 "Hyvä Moses E. Herzog, mistä alkaen olette ollut nin kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä, ulkopuolisista asioista. Vasta äskettäin te elitte viattoman laiskiaisen elämää. Mutta yhtäkkiä tyytymättömyyden ja universaalin reformin faustinen henki laskeutuu teihin. Riitaahaastavaa. Kostonhaluinen. s. 76.

Vaikka kirjeitä sitten kirjoitetaan jopa kenraali Eisenhowerille, kehkeytyy Herzogista teoksena vakuuttava keski-ikäisen miehen kukoistuksen, rappion ja lemmentuskan tutkielma, jossa lopulta kirjettä kirjoitetaan itselle Nietzschelle.

Kirja luotaa syvältä ja teoksesta on tehty yleisen kirjallisuustieteen väitöskirja otsikolla "Tyhjyyden reunalla, helvetin kannella : Yhtenäisen subjektin hajoaminen Saul Bellowin Herzogissa". Jukka Petäjän esittämä näkemys on, että romaania ei pysty helposti tulkitsemaan, koska se "pakenee yksinkertaisia ja essentialistisia tulkintoja". Väikkärissä on 420 sivua, mutta minusta Herzogin tekstissä  kuvataan vain elämää, tällaista erotuskan  neuroosit ovat, tällaista turhaa kaiken analysointia esiintyy  yleisesti, ja kutsun sitä vaahtoamiseksi tai vouhottamiseksi, vouhottaminen ei tosin ole yleensä näin syvällistä. Vouhottaminen voi saada vaarallisia piirteitä, jos ajatukset johtavat tuhoaviin tekoihin.

Romaania ei ehkä pystykään tieteellisillä termeillä tulkitsemaan, mutta Moses E. Herzogin päähenkilön elämän "solmukohdat" ovat kuin Bellow'n. sekä Bellow että Herzog ovat syntyneet Kanadassa Venäjän juutalaisen emigrantin lapsiksi. Perheessä oli useita lapsia, perheen äiti kuoli Herzogin ollessa teini-iässä. Perheen isä kokeili monia ammatteja, mutta ei onnistunut niissä, ei edes pirtukauppiaana. Herzog ja Bellow osallistuivat toiseen maailmansotaan laivastossa, oleilivat Pariisissa sodan jälkeen, ja asuivat Chicagossa. Herzogilla on tässä menossa toisen avioeron vieroitusoireet, Bellow erosi useammin, oli viidesti avioliitossa. Molemmat olivat professoreja, ja opinahjot myös vaihtuivat. Tässä kirjassa Herzog on virkavapaalla Downtown Collegesta.

Herzog on loistava kirja, joka kuvaa päähenkilön hajanaisia ajatuksia, kaikkien teoreettisten asioiden pohtimista, käytännön asiat on vaikeampia hoitaa. Herzogin ajatukset luotaavat hänen elämäntarinansa pääpiirteissään. Hän on ajatuksissaan suora ja rehellinen. Hän tunnustaa olleensa ikävä Daisylle, hänellä oli sitä paitsi avioliiton aikana suhde japanilaisen Sono Ogugin kanssa. Nyt hän on löytänyt varakkaan ja sivistyneen Ramonan, joka haluaisi lasta, koska on jo miltei neljänkymmenen. Herzog kutsuu Ramonaa seksin papittareksi. Kirjassa ei akteja kuvailla, mutta muuten asia on esillä. Euroopan matkalla Herzog myös sai alapäähän jotkut pöpöt, joihin saa lääkäriltä sulfaa. Valentine on hakenut Madelinen tavaroita, ja tärkein oli Madeleinen pessaari.

Moses E. Herzog on järkevä seurustellessaan ystäviensä kanssa, silloin hänellä ei ole pakonomaista tarvetta kirjoittaa lappusia. Veli ja ystävät ovat huolissaan Herzogista. Toisen avioliiton kipeys on ilmeisesti se, että Herzog pelasti Madeleinen "kotoa", maksoi kaiken ja sivisti, hän myös auttoi ystäväänsä Valentinea ja Phoebea, ja Valentine petti ystävänsä luottamuksen. Phoebe vaikuttaa kummalliselta, hän kuten useimmat muutkin kirjan henkilöistä käyvät psykiatrilla. Kun Moses kysyy häneltä, mitä kuuluu, hän vastaa, että "meille kuuluu hyvää", edelleen hän vastaa Mosesille, ettei ole hänen vanha ystävä, vaan tuomittu suhteisiin. Phoebe kieltäytyy eroamasta Valentinesta, ja uskoo tämän valheet. Heille ei kuulu hyvää.

Herzog päätyy lopussa Ludeyvilleen ja ehkä sen jälkeen Ramonan luo. Kujanjuoksu on ehkä lopussa ja päättyy.

Pohdin kirjan ajattomuutta, vastaavia erotilanteita on edelleen. Kirjoitukset siirtyisivät nyt helpommin lapuilta nettiin, sähköposteihin, tai somekirjoitteluina, eli netti ei ole kriisiä läpikäyvän henkilön kovinkaan hyvä purkautumispaikka. Erossa häpeä pyrkii purkautumaan vihaksi ja viha teoiksi. Herzog hakee isän vanhan revolverin tätinsä luota, mutta ei käytä sitä.

Saul Bellowin romaani Herzog on ajaton kuvaus miehisen ahdistuksen, alakulon ja pakkomielteiden hypnoottisesta spiraalista.

*****
Yhdysvaltalainen Saul Bellow tai alunperin Solomon Bellows syntyi 1915 Quebecissä, muutti Chicagoon vuonna 1924 ja kuoli Brooklinessä Yhdysvalloissa 2005. Saul Bellow sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1976, lyhyissä perusteluissa sanotaan, että " for the human understanding and subtle analysis of contemporary culture that are combined in his work". Tämä on varsin hyvä luokittelu, sillä hän inhimillisesti ymmärtää romaanihenkilöitään, jotka kuvaavat lähdetietojen mukaan paljolti häntä itseään. Bellowin Humboldtin lahja kertoo chicagolaisesta kirjailijasta Charlie Citrinestä, joka oli eronnut vaimostaan, joka yrittää tehdä häntä kirjoituskyvyttömäksi ja nostaa oikeusjuttuja toinen toisensa perään. Parilla on kaksi lasta. Saul Bellow oli naimisissa viidesti, hänellä oli kolme poikaa ja tytär.

Reijo Mäki: Kakolan kalpea

Reijo Mäki: Kakolan kalpea, Otava 2017, sivumäärä 422.

Reijo Mäki julkaisee uuden Vareksen miltei vuosittain, Kakolan kalpea on järjestyksessään 28:s. Juoni on tuttuakin tutumpi, eli joku on juottanut tyrmäystippoja turkulaiselle yksityisetsivälle Jussi Varekselle, tyrmäystipoissa on enkelipölyä (Reijo Mäen esikoisteos vuonna 1985 oli Enkelipölyä ). Vareksen lähimuisti on mennyt, joten Vares kartoittaa lähimenneisyyttään kaikilta tutuilta ja toimeksiantajiltaan. Tämä alkuasetelma ei ole aivan uusi. Eikä jatkokaan ole kovin omaperäinen eli paljon tapahtuu ja varsinkin sattuu. Unkarissa Dzsudzsakin suku hävitetään jonkun hattupään toimesta. Hattupäinen kaveri huhkii muutenkin eliminoimalla kanssaihmisiään jonkun toisen laskuun.

Jussi Vares selvittää huumaajaansa ja alkaa viettää lakanahetkiä alan ammattilaisen Mirkka Soukan kanssa, joka on ollut työkomennuksella myös hattupäisten herrojen salaseurassa, jossa nuoria huoria on rahamiehille paljon tarjolla.

Vares käy läpi vanhoja juttuja, alaikäinen Inkeri on kateissa, ja pyörii muusikkopiireissä. Vares on kuvannut Reima Forssin koirien ulkoilutusta, ja salarakkaan viihdytystä Reiman vaimon pyynnöstä, alatyylin videosta on tullut vaimon lataamana youtube-hitti ja Reimalle shitti.

Nykyinen toimeksianto koskee RUN-Miningin kaivosyrityksen johtajistoon kuuluvan Raimo Puustisen katoamista. Puustista kaipaa lähinnä oma perhe Minni-vaimo ja lapset. Tekninen johtaja DI Raimo Puustinen on saanut selittää kemiöläisen kaivoksen ympäristöpäästöjä medialle, ympäristöjärjestöille ja yleisölle. RUN-konsernin osakekin sahaa pörssissä. Suomen oikeat kaivoskuviot Talvivaarassa ovat täyttäneet oman kiintiöni tällä sektorilla. Fakta on monesti fiktiotakin traumaattisempaa.

Vareksen varjostama pikkukonna Embo Empola joutuu murhatuksi, yhdessä suuremman konnan Ristushiekan kanssa. Lukija tietää, että kaksoismurhan takana on taas sama salaperäinen hattumies, joka palloilee Turussa monessa kohteessa. Mulkeroksi kutsuttu mies on hattumiehen toimeksiantaja, lisäksi juoneen ympätään mustasukkainen kostaja.

Vares-kirjojen hahmot ja kuviot ovat jo liian arvattavia, on vivecaa, ritolaa ja muuta vipeltäjää vakiojuonessa, jota höystää kännikalojen vakiovitsit, ja palkollisten pakoliset ja vakioiset sui?inotot pääkonnalta. Olen jatkanut genren lukemista lähinnä siksi, että yleensä joka toinen Vares on ollut edellistä hieman parempi, tämä ei minun mielestäni ollut,. Olen lukenut likipitäen kaikki Reijo Mäen teokset, luin ne yhtenä kesänä ennen blogiaikaa. Lisää on tullut luettua ja osasta olen blogannutkin. Dekkarien nimetkin ovat alkaneet ihmetyttää, minusta Kakolan Kalpea on olut-merkki ja sitä tässä dekkarissa ryystetäänkin.

Huumorin huippua esittää Mappisaaren kaivos, siis Mäppiö Gruvan, jos on aivot ruosteessa kuin usein minullakin, niin Mappiö on siis mappi ö eli Ö-mappi.

Ihmetyttää alun toteamus, että Turkkarin (Turun Sanomien) mukaan "antibiootit ovat häviämässä kisan uusille viruksille" s.8, antibiootteja minusta käytetään bakteereja vastaan.

Luulen lisäksi, että olen lukenut kiintiöni vareksia täyteen, arvasin nimittäin mitä novellikirjailija Luusalmi vastaa Anna elämä lapselle -kerääjälle. Tämä on jo todella huolestuttavaa.

*****

Reijo Mäki (s. 1958) on isojen painosten kirjailja ja yhteiskuntamme avokätinen tuloveronmaksaja. Vares-sarja on hänen tavaramerkkinsä. 

Reijo Mäen esikoisteos on Enkelipölyä.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:

Mäellä on myös Roivas-sarja.
1. Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
2. Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
3. Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi: Tatuoitu taivas, 1996

Veijo Meri: Peiliin piirretty nainen

Veijo Meri: Peiliin piirretty nainen, alkuteos 1963 Otava, Suuri Suomalainen kirjakerho 1970, sivumäärä 267.

Veijo Meren Peiliin piirretty nainen kertoo  yhden viikonlopun (tai yön) tapahtumista. Kuten kaikissa (lukemissani) Veijo Meren romaaneissa tarinassa kerrotaan tarinoita, puhutaan sotajuttuja, juodaan viinaa, ja miehet ja naiset harrastavat fyysisiä aktiviteetteja, joita kuvataan riittävän selvästi ja paljaasti.

Juoni ja päähenkilöt
Romaanin ensimmäisen osan alussa nuorten päähenkilöiden Einon ja Eilan tilannetta kartoitetaan. Eino ajaa omaa taksiaan, omistaa perintöasunnon Katajanokalla, jonne hän on majottanut nuoria juopottelevia alivuokralaisia. Omalla saunamatkallaan Eino saa ajon kahdelta kännikalalta, lihavalta kirjailijalta ja laihalta insinööriltä, joita Eino  kyyditsee taksillaan taidemaalari Eino Kukkakosken luo Rautajärvelle saunomaan. Saunomisreissua kuvataan romaanin toisessa osassa.

Ensimmäisessä osassa Eila, kauppiaan 16-vuotias tytär ihmettelee oksentelevien ja hölmöilevien koiraspuolisten kännikalojen joukossa Katajanokan asunnossa, minne Eino on kadonnut. Hänet saattaa kotiin Kauko, joka on käynyt työstämässä omaa tyttöystäväänsä Marja-Terttua erään toisen kihlaparin luona. Eila pyytää Kaukoa jäämään ja he puhuvat Eilan vanhempien kaupassa ja ryystävät Eilan keittämää kahvia.

Eino ajaa insinöörin ja kirjailijan Kukkakosken luo saunomaan. Kirjailija juo kaljaa, ja paiskoo autosta pulloja pirstoiksi kadulle, ja ylipäätään joka paikkaan, luontoonkin. Kukkakoski ottaa vieraat vastaan, ja Rautajärvellä veneillään ja saunassa saunotaan, viskiä juodaan, sotajuttuja kerrotaan, novelleja luetaan ääneen, ja runoja lausutaan. Einolla on hellät hetket Kukkakosken naapurin Kaisan kanssa. Kukkakoskellakin on nainen luonaan.

Teoksessa ennakoidaan kuolemaa. Kirjailija puhuu tappamisesta useampaan kertaan. Lopulta taiteilija Kukkakoski tappaa ampumalla itsensä. Aiemmin on vihjattu hänellä olevan vatsasyövän, jota varten taiteilija on pyytänyt "lopullista pilleriä", mahdollisesti kysymyksessä oli vain vatsahaava?

Tämä juoni on vain murto-osa kirjan sisällöstä, joka koostuu erilaisista tarinoista ja tapahtumista. Poliisikuulustelujen jälkeen lopulta Eino palaa Eilan luo, ja vannoo rakkautta Eilalle (vaikka on ollut juuri Kaisan kanssa intiimisti), ja kertoo Eilan isälle vievänsä Eilan vihille runsaan kuukauden päästä, kun Eila täyttää 17 vuotta. Kerronnassa on aiemmin kuvattu myös Einon ja Eilan karkelointi.

Ajankuva ja miljöö
Ajankuva on tallentunut kirjaan osuvasti, Tapahtumavuosi on 1963. Kaupassa myydään pilsneriä, erilaisia säilykkeitä, sokeria, jauhoja, kermaa, ja maitojauhetta. Tavarat pakataan pahvilaatikkoon. TV:stä puhutaan, ja se on kallis hyödyke, maksaa yli 1000 markkaa, joka oli rahauudistuksen alettua suuri raha mustavalkoteeveestä.
Eino väittää mersun maksavan 18 000 markkaa, mutta saaneensa sen ammattikäyttöön 14 000 markalla, ja vaihtavansa autoa vuosittain. Einolla on perintöasunto yli 200 neliön lukaali Katajanokalla. Asunto kaipaa varmastikin alivuokralaisten touhujenkin vuoksi remonttia, asunnossa on gramofoni. Useimmissa asunnoissa on kylpyamme, ainakin Einon ja Eilan vanhempien.
Helsingin keskustassa liikutaan paljon ja miljöö on tallentunut hyvin.


Peileistä puhutaan paljonkin, naisten ja miesten alastomuutta, ja karkelointia kuvataan jonkin verran. Peileistä puhutaan aika mntakin kertaa, ensiksi sivulla 25.
"Eteisessä oli hieno valonhämy. Siellä oli suuri peili, joka oli niin paljon kallellaan, että siitä näki  itsensä kokonaan". s 25.
Eila ja Kaukokin kulkevat peilin ohi
"...korkeat peilit, jotka olivat hyvin kirkkaat. Hekatsoivat niistä kuvansa, tyttö (siis Eila) pysähtyi olikein peilaamaan". s.84.

Kauko muuten oli rautakaupan myyjä, jota työtä Eila luulee raskaaksi, on siis itsekin vanhempien kaupassa töissä. Eila on laskujeni mukaan syntynyt 1946, Eino 1937, ja Kukkakoski 1900. Insinööri on syntynyt 1920-luvulla.

Martti Mykkänen on tehnyt päällyksen ja varmastikin myös takakannen. Kansikuvat liittyvät teoksen sisältöön minusta hyvin epäsuorasti.

Veijo Meren Peiliin piirretty nainen on laadukas teos, jossa on kertomuksia toistensa sisällä.

****

Veijo Meri (1928 - 2015) oli suomalainen kirjailija, joka oli syntynyt Viipurissa, kirjoittanut ylioppilaaksi Hämeenlinnassa, opiskellut ja ollut töissä Helsingissä. Meren toinen teos ja ensimmäinen romaaninsa oli kenties hänen tunnetuin Manillaköysi
Jääkiekkoilijan kesä vuodelta 1980 oli viimeinen julkaistu Meren romaani.

Ernest Thompson Seton: Kaksi partiopoikaa

Ernest Thompson Seton: Kaksi partiopoikaa, Two Little Savages 1903, suomentanut I.K Inha, Gutenberg, Wsoy 1917. (Kansikuva "omatekoinen").

Ernest Thompson Setonin Kaksi partiopoikaa kertoo 12-vuotiaan Janin kasvusta eränkävijäksi. Kirjan kolme osaa minusta kuvastavat jopa partiolaisuuden vaiheita. Tarinan alussa Jan käy koulussa ja on kiinnostunut eläimistä. Janin veljistä toinen on huomion hakuinen ja toinen hyvin itsekäs. Jan tutkii ostamaansa lintukirjaa, ja tekee ja naamioi mökin "löytämälleen koskemattomalle maalle", jota kutsuu Glenjaniksi (on metsäalue). Jan ottaa ensimmäiset askeleet erämiehenä. Maankiertäjät polttavat Janin mökin ja Jan sairastuu. Sairauden jälkeen Jan tajuaa, että Glenjanissa on paljon ihmisen jälkiä, eikä se alue ollutkaan koskematon. Jan on kuitenkin oppinut jo kalastamaan, tekemään tulen ja tietää jotain luonnon yrteistä.

Teoksen toisessa osassa neljätoistavuotiaana Jan lähetetään maatilalle "kesätöihin". Jan voittaa koti-ikävän, oppii maatalon työt, ja ystävystyy perheen pojan 15-vuotiaan Sam Rafterin kanssa. Pojat rakentavat metsään wigwamin, ottavat telttatarpeet metsästä. He opettelevat tulenteon ilman tuluksia, ja veistelevät jousipyssyn nuolia ja muita tarveaineita. Mukaan tulee pienempi poika nimeltä Gui. Wigwami tuhoutuu ensimmäisessä myrskyssä. Pojat päättävät oppia intiaanielämää ja he ovat nimeltään Pikku Majava ja Suuri Tikka.

Kolmas osa kattaa kirjasta noin puolet. Samin isä herra Rafter esittää, että pojat rakentaisivat tiipiin metsän keskelle ja olisivat kaksi viikkoa leirillä. Näin taphtuu, ja pojat ottavat mukaansa jonkin verran ruokaa, kirveet, puukot ja jousipyssyn sekä nuolia. Pojat valitsevat leiripaikan tekevät asumuksen, ensimmäinen yö on hyvin pitkä. Leiriaikana kohdataan vaikeuksia, jotka voitetaan, opitaan uutta luonnosta ja sen eläimistä, intiaanien merkeistä ja elämästä. Poikia neuvoo ja opastaa Caleb-niminen mies, joka on Samin isän kanssa huonoissa väleissä. Kirjan päättyessä aikuisten miesten välit oikenevat, ja leirielämä päättyy opittujen taitojen näyttämiseen.

Kirja on ollut yksi, joka on innoittanut partiolaisia ja eränkävijöitä. Partioliike sai alkuunsa Englannista vuonna 1907. Nykymittapuun mukaan kirja on edelleenkin laadukas ja pojalle tai partiolaiselle hyvä kirja. Olen ollut itse partiolainen (aktiivinen) seitsenvuotiaaasta 21-vuotiaaksi, ja olen käynyt Janin tien läpi, alkuun toimintaa oli paljon 'kololla', retket olivat lyhyitä, yhä enemmän toiminta siirtyi leireilyyn, ja lopulta vaeltamiseen. Partio on minusta hieno harrastus, vaikka juuri nyt en kuulu mihinkään lippukuntaan.

Jonkin verran kirja sisältää tapoja, joita nykyisin pidetään huonoina. Jan polttaa jossain vaiheessa piippua intiaanien tavoin. Lisäksi Jan ja Sam kohtelevat aluksi Guita aika kovakouraisesti.

Pojat myös kalastavat ja metsästävät. Metsästämisestä Caleb kertoo pojille seuraavaa: "Metsästäminen on mainiota urheilua, eikä se voi olla pahasta, sillä minä en ole vielä eläissäni nähnyt, että se olisi miestä pilannut. Minun mielestäni näyttävät sellaiset ihmiset, jotka metsästävät, olevan inhimillisempiäkin kuin sellaiset, jotka halveksivat pyyntiä, ja jos ajatellaan julmuutta, niin tietäähän sen, että harva metsän elävä saa rauhassa sijalleen kuolla. Kaikki ne ennemmin tai myöhemmin tapetaan, ja jos ihmisellä on niiden tappamisesta hyötyä, niin luulisipa hänellä olevan siihen yhtä paljon oikeutta kuin susilla ja ilveksilläkin. Ei luoti tee kipeämpää — eikä suinkaan niinkään kipeää — kuin susien hampaat. Muuta minulla ei ole sitä vastaan muistutettavaa kuin että ei pidä tappaa julmasti — eikä koskaan lopettaa koko karjaa. Ellei milloinkaan tapa sellaista elävää olentoa, joka ei elävänä vahingoita eikä kuolleena hyödytä, eikä enempää kuin maan varat myöten antavat, niin ei erämies minun mielestäni tee vääryyttä, ja monet hauskat hän kokee, joita kannattaa perästäpäin muistella ". Metsästyksen lisäksi pojat opettelevat nylkemään eläimiä, ja käyttämään eläimen nahan. Kuulostaa meistä kaupunkilaisista varmasti ikävältä, mutta moni kaupunkilainen ja kaupunkilaisen lemmikki ovat lihansyöjiä.

****
Ernest Thompson Seton (1860 - 1946) oli amerikkalainen kirjailija, joka syntyi Englannissa, perhe muutti Kanadaan, ja sieltä Seton myöhemmin USA:han. Seton oli partioliikettä perustamassa, vaikka partion perusti englantilainen kenraalimajuri Robert Baden-Powell vuonna 1907. Seton erosi partioliikkeestä vuonna 1915, koska painotti erähenkisyyttä. Partioliikkeeseen perustettiin tytöille oma liike. Myöhemmin liikkeet ovat yhdistyneet. Olen oppinut tai ainakin säilyttänyt partiolaisuuteni takia  omatoimisuutta ja optimistisuutta, ehkä optimistisuus karisee ensin. Pitäisikö liittyä takaisin partioon?