Rex Stout: Murha makuuhuoneessa

 

Rex Stout: Murha makuuhuoneessa, alkuteos Death of a Doxy, 1966, suomentaja Hilkka Pekkanen,  Sapo 282, WSOY 1983, sivumäärä 218. Nero Wolfe #29.

Rex Stoutin Nero Wolfe sarjan 29:s dekkari Murha makuuhuoneessa alkaa ruumiin löytymisestä:

Nero Wolfen apuri Archie Goodwin  on Orrie Catherin pyynnöstä katsastamassa Isabell Kerrin asuntoa, mutta löytää naisen makuuhuoneesta kuolleena, häntä on isketty tuhkakupilla päähän. Archie Goodwin ilmoittaa asiasta Orrielle. Sitten ruumiin "löytää" vainajan sisar Stella Fleming, joka on matematiikan opettaja Barry Flemingin vaimo. Murha pääsee Timesin etusivulle ja Orrie Cather pidätetään.

Nero Wolfe päättää etsiä murhaajan ja aloittaa tutkimukset. Nathaniel Parker, Wolfen lakimies, puolustaa Orrieta. Nero Wolfe puskee monivaiheiset tutkimukset maaliin, ja Orrie pääsee vapaaksi.

Rex Stoutin Murha makuuhuoneessa  on laadukas Nero Wolfe dekkari.

Pidempi oppimäärä

Orrie Cather on ulkonäöstään tarkka etsivä, joka tekee usein töitä Nero Wolfelle yhdessä Saul Panzerin ja Fred Durkinin kanssa. Nero Wolfe kutsuukin kaksikon Panzer-Durkin paikalle tekemään kenttätöitä yhdessä Archie Goodwinin kanssa. Saul Panzer on hyvä  ja terävä etsivä, pituutta on 170 cm ja painoa 60 kg, hänellä on iso nenä ja ruosteenvärinen tukka. Yleensä Saulille maksetaan 10 dollaria tunti, mutta tämän Saul on luvannut tehdä  ilmaiseksi. Saul uskoo Orrien viattomuuteen.

Fred Durkin on 178 cm pitkä, ja painaa 80 kg, hän on kalju ja roteva. Fredillä on vaimo ja neljä lasta ja saa Wolfelta 8 taalaa tunnilta. Orriekin saa vapaana ollessaan 8 dollaria tunnilta, mutta Nero Wolfe rankkaa Saulin ja Fredin paremmiksi kuin Orrie, jota kohtaan ei tunne kiintymystä, mutta Orrie on ollut pitkään töissä ja Wolfen oman arvon tunne pakottaa hänet tutkimaan tapausta. Orrie ymmärtää tämän.  "hänen on pakko vaikka minä olen vain minä, enhän minä ole hänen Archie Goodwininsä".

Nero Wolfe kuulee ensin Archie Goodwiniä, joka tietää Orrien suunnitelleen häitä lentoemäntä Jill Hardyn kanssa. Entinen revyy-tyttö Isabel Kerr halusi myös naimisiin Orrien kanssa ja väitti odottavansa Orrien lasta. Isabelin ystävä on revyy-tyttö Julie Jaquette. Isabelin elatuksen maksoi joku mies. Kuka?  Isabel Kerriä on tapaillut myös Federal Holding Corporationin pääjohtaja Avery Ballou, joka esiintyy myös dekkarissa Isätön tyttö. Avery Balloun vaimo on irlanninsusikoiria kasvattava paljon rahaa perinyt Minerva tai lyhyemmin Minna. Avery Ballou väittää, että häntä on kiristetty, eikä edelleenkään halua, että suhde Kerriin paljastuu. Hän tarjoaa rahaa Wolfelle vaikenemisesta, mutta Wolfe kieltäytyy.

Orrie pysyy vangittuna, sillä poliisin mukaan Kerrin päiväkirjassa on raskauttavia merkintöjä. Orrien kihlattu Pan Amin lentoemäntä Jill Hardy suostuu tulemaan Wolfen asuntoon kuultavaksi, hän tarrautuu Goodwiniin ja luikkii piiloon, kun poliisi saapastelee asuntoon. Stella Fleming vaikuttaa epätasapainoiselta, hän kynsii suuttuessaan, Archie saa osansa naisen raivosta. Stellan mies opettaa matematiikkaa Henry Hudson collegessa. Tutkimukset jauhavat eteenpäin. Kuultaessa perhelääkäri

Theodore Gammia lääkäri haukkuu Nero Wolfea "olette kammottavan ylipainoinen", Nero Wolfe kuittaa 35-40 kg ja kyllä kuolema kaiken korjaa. Ballou epäilee Catheria kiristäjäksi, jonka nimi viittaa filosofi Thales Miletolaiseen. 

Nero Wolfe  näkee valheiden läpi totuuden ja kätilöi ratkaisun, jossa totuus murhasta paljastuu, mutta Avery Balloun salaisuus säilyy, josta porho on kiitollinen.

Archie Goodwin on baseball-seura New York Metsin kannattaja. Tämä seikkailu tapahtuu alkuvuonna 1966. Archie pohtii kahta pelaajaa Willey Mays'ia ja Sandy Koufaxia, kumpikaan ei pelannut tuolloin Metsissä. Pelaajista Willie Mays (s. 1931) pelasi 1966 San Francisco Giantsissa lyöden 505 juoksua. Mays pelasi Metsissä  myhemmin eli vuonna 1972 ja oli valmentajana 1973-1979. Sandy Koufax (s. 1935), joka on syntynyt New Yorkissa, mutta pelasi kuitenkin Los Angeles Dodgersissa.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Olen lukenut  kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa ja bloggaukset on ohjelmoitu valmiiksi.

Rex Stout: Ovikello soi

 

Rex Stout: Ovikello soi, alkuteos The Doorbell Rang, 1965, suomentaja Eila Pennanen, Sapo 80, WSOY 1967, sivumäärä 219. Nero Wolfe #28.

Tämä Nero Wolfe -dekkari on rankattu eräissä lähteissä sarjan parhaaksi, joten luin sen sarjan viimeisenä, mutta postaus ilmestyy nyt, ja sarja jatkuu vielä viiden pitkän dekkarin ja lyhytjuttujen merkeissä.

Dekkarin aluksi äveriäs leskirouva Rachel Bruner tuputtaa shekkejä Nero Wolfelle. Rouva Bruner on lukaissut Fred J. Cookin teoksen The FBI Noboby Knows, sen jälkeen hän osti 10 000 kappaletta kirjoja ja lähetti niitä päättäjille, tuomareille ja isokenkäisille, rouva ei pidä FBI:stä. Sen jälkeen hänellä on ongelma, häntä, hänen lapsiaan ja sihteeriään seurataan.  Hän toivoo, että Nero Wolfe hoitaisi FBI:n pois hänen kimpustaan ja syytää shekkejä Nero Wolfelle, joka ottaa epämääräisen ja mahdottoman  tehtävän hoitaakseen 100 000 taalan hintaan. Sopimus allekirjoitetaan 6.1.1965.

Tämän jälkeen FBI:n miehet alkavat varjostaa Nero Wolfea ja hänen apuriaan Archie Goodwinia ja luultavasti FBI kuuntelee heidän puhelimiaan. Archie Goodwin joutuu keksimään erikoisia tapoja kommunikoida, mutta myös tarkastaja Cramer ottaa poikkeuksellisesti yhteyttä Nero Wolfen naapurin tohtori Vollmerin kautta ja varoittaa Archieta, että FBI yrittää peruuttaa sekä Archie Goodwinin että Nero Wolfen yksityisetsivän lupakirjat.

Miten Nero Wolfe pääsee pinteestä?

Rex Stoutin dekkari Ovikello soi luotaa salaliiton liepeillä ja dekkari on rankattu sarjan parhaaksi.

Pidempi oppimäärä.

Nero Wolfen on vaikea päästä alkuun tutkimuksissa. Mutta tarkastaja Cramer kertoo,  että lehtimies Morris Althausia on ammuttu rintaan. Althus oli kirjoittamassa FBI:stä artikkelia. Edellinen Nero Wolfe dekkari Oikeus kuolla käsitteli mustien kansalaisoikeuksia ja tämä J. Edgar Hooverin johtamaa liittovaltion poliisia.  Althausin murhaa ei oltu selvitetty  ja asunnossa oli käynyt FBI:n G-miehiä. Archie haravoi Althausin lähipiiriä. Isä David Althaus pyörittää naisten vaatteita valmistavaa yritystä, äiti Ivana on kotona. Morris Althaus oli kihloissa Marian Hinckleyn kanssa, joka oli ollut aiemmin  suhteissa G-mies Timothy Quaylen kanssa. Archie Goodwin kuvailee neiti Hinckleytä sivulla 80: "Marian Hinckley oli oikea herkku" . Archie muuten mainitsi, että rouva Brunerilla oli soopeliturkki, kun rouva poistuu, Archie toteaa:"Menin sohvan luo hakemaan soopelin" s.13

Althaus oli pöllinyt idean toiselta toimittajalta Vincent Yarmackilta. Aiemmin Althaus oli kirjoittanut kiinteistöhuijarista, jonka seurauksena Frank Odell oli saanut vankeustuomion, josta oli vapautunut. Odell oli ollut aiemmin töissä Brunerin kiinteistöyhtiössä. Rouva Brunerin sihteeri Sarah Dacos asui lähellä Althausia ja oli nähnyt G-miesten lähtevän Althausin asunnossa. Althausia oli ammuttu, luotia eikä hylsyä ollut asunnossa. Aikamoinen vyyhti, jonka Nero Wolfe selvittää, mutta joutuu turvautumaan ystävien apuun. Gazeten toimittajan apuun turvaudutaan ja Rustermanin ravintolan kabinetti on ahkerassa käytössä, Pierre ja Felix palvelevat. Orkideaharrastaja Lewis Hewitt on yksi apureista, Archie Goodwinille ja Nero Wolfelle palkataan kaksoisolennot, jotta loputkin rypyt oikenevat.

Dekkarin nimi: Ovikello soi.

Ovikello soi miltei jokaisessa Nero Wolfe dekkarissa. Nimi viittaa dekkarin loppuun, jossa ovikello soi. Soittajaa ei mainita, mutta vihjataan, että soittaja olisi J. Edgar Hoover (1895-1972), joka toimi FBI:n johtajana (1935-1972) ja oli FBI:n edeltävän organisaation BOI:n johtaja (1924-1935). Juonipaljastuksena mainittakoon, että FBI ei murhannut Althausia. Onko tämä ollut Stoutin tapa kertoa, että FBI toimii laillisesti. Ilmeisesti FBI epäili Stoutia jopa kommunistiksi, toisaalta Stout ei ilmeisesti pitänyt Hooverin FBI:stä.

Archiella kynä kuvailee vuolasti naisia, Odellin firmassa ollutta naista hän kuvaa: "Lähimmän pöydän ääressä istui kaunis nuori nainen, jolla oli tarpeeksi tukkaa vaikkapa Beatles-yhtyeen jäseneksi ..." s. 113. Archie Goodwinin pituudeksi mainitaan 180 cm. Tarinassa yllättäen kerrotaan Stoutin kirjoittaman Poison a la Carte -tarinan juoni. Novellia ei ole suomennettu, mutta on kokoelmassa Three at Wolfe's door vuodelta 1960, josta ilmestyy bloggaus 5.12.2024.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, luin ja bloggaan kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa, joista tämä oli lukuvuorossa viimeisenä, mutta ohjelmoituna tulee sarjan loppuosa lähiviikkoina. Koittakaa kestää. 

Rex Stout: Oikeus kuolla

 

Rex Stout: Oikeus kuolla, alkuteos A Right To Die, 1964, suomentajat Hanno Vammelvuo ja Eila Pennanen, Sapo 250, Nero Wolfe #27.  Sivumäärä 237.

Rex Stoutin dekkarin Oikeus kuolla takakannessa lukee: "Juhlanumero 250 kihelmöivä murhamysteeri New Yorkin kansalaisoikeustaistelijoiden parista".

Tarina alkaa  alkuvuonna 1964, kun Nero Wolfen luo saapuu musta antropologian Columbian yliopiston apulaisprofessori  Paul Whipple.  Hän on sama henkilö kuin viidennessä Nero Wolfe tarinassa Liian monta kokkia, jolloin hän nuorena tarjoilijana antoi oikeita tietoja Nero Wolfelle, sen jälkeen kun Nero Wolfe oli vedonnut mustiin, joita syrjittiin Länsi-Virginiassa. Whipple oli  26 vuotta aiemmin vuonna 1938 college-opiskelija. Nyt hän on keski-ikäinen, kaljuuntuva, paksuposkinen ja hän tulee puhumaan poikansa Dunbarin tyttöystävästä Susan Brookesta. Hän ihmettelee, miksi varakas nainen on menossa naimisiin n33k3rin kanssa, juuri tätä termiä kirjassa käytetään, tämä on kirjoitettu aikana, jolloin mustat taistelivat  kansalaisoikeuksiensa puolesta, kirjassa käytetään ajoin termiä n3kru, joka kuvaa rehottavaa rasismia. Whipple uskoo, että New Yorkissa tulee olemaan joskus musta pormestari, näin on käynytkin: David Dinkins oli pormestarina (1990-1993) ja tällä hetkellä (14.1.2024) pormestarina on musta Eric L. Adams. Vuonna 1964 pormestarina oli Robert F. Wagner. Whipple haluaa, että Wolfe tarkastaa Brooken taustan. Wolfe ei pidä tehtävästä, mutta kiitollisuuden velassa lähettää uskotun apulaisensa Archie Goodwinin matkaan. Susan Brooke on valmistunut Radcliffestä 1959, asuu  New Yorkissa leski-äitinsä kanssa. Isä on ollut rikastunut kiinteistöillä Wisconsinissa. Archie tapaa Susan Brooken Lily Rowanin luona. Lily Rowan, joka on upporikas, lahjoittaa rahaa kansalaisoikeuskomitealle, jossa sekä Dunbar Whipple että Susan toimivat ja jututtaa Susania. Archie tutkii Susanin taustaa, eikä löydä kuin sen, että joku rukkaset saanut kosija on ampunut itsensä. Selvittely loppuu kun Wolfe soittaa, että Susan Brooks on löydetty murhattuna. Häntä on nuijittu pampulla, jota Dumbar piti huoneessaan (Pamppu on poliisipamppu, jolla poliisi oli hakannut mustia  mielenosoituksessa).

Isä ja poika Whipple saapuvat Nero Wolfen luo. Dunbar on poissa tolaltaan ja haukkuu Wolfea "läskiapinaksi" ja sanoo, että musta on aina syyllinen. Hän käyttää kovia sanoja. Nero Wolfe kertoo, että sanoilla on väliä, eikä kannata käyttää jyrkkiä ilmaisuja. Nero Wolfe tarjoaa apuaan, mutta vastaanotto on nihkeää. Wolfe ennustaa, että Dunbar pidätetään. Tämän jälkeen Wolfe lupaa vapauttaa Dunbarin etsimällä oikean syyllisen.

Oikeus kuolla on hyvä dekkari kansalaisoikeustaistelun ajalta, siinä ajankuva ja rehottava rotusyrjintä iskevät vasten lukijan kasvoja. 

Pidempi oppimäärä
Nero Wolfe joutuu monta kertaa vakuuttamaan mustia siitä, että hän oikeasti kohtelee yhdenvertaisesti kaikkia, ja toteaa, että hän on syntynyt Montenegrossa, vaikka on valkoinen. Nero Wolfen mukaan ihmiset myöskin tuntevat rotuylpeyttä. Todellisuudessa teksti on Rex Stoutin, joka vuorosanoilla kuvaa keskustelua, joka on täynnä sudenkuoppia. 

Valkoinen nainen Susan Brooke oli siis mustien Kansalaisoikeuskomiteassa töissä. Susanilla on veli Kenneth, veljen vaimo Dolly, perheenystävä Heron-autoja myyvä Peter Vaughn. Peter luulee, että Susan menee hänen kanssaan naimisiin. Dolly ja Susanin äiti vastustavat avioliittoa mustan kanssa. Kansalaisoikeuskomiteassa osa henkilökunnasta on mustia, mutta joukossa on valkoisia vapaaehtoistyöntekijöitä, kuten Susan.

Kansalaisoikeiskomitean mustaa lakimiestä Harold R. Osteria raivostuttaa se, että Wolfe tutkii myös Kansalaisoikeuskomitean henkilökunnan tekemisiä. Poppon pomona häärii Tom Henchy, pikakirjoittaja Beth Tiger, joka asuu samoilla seuduilla, mistä Susan on löytynyt. Puhelinkeskuksesta vastaa vapaehtoinen Maud Jordan, Susanin pomo on Cass Faison, muita työläisiä on Adam Ewing ja Rae Kallman.

Nero Wolfe pistää myllyn pyörimään ja Saul Panzer, Fred Durkin ja Orrie Cather ovat apuna. Tilanne kehittyy, motiiveja tuntuisi olevan monella, epäilyillyt puhuvat lööperiä. Sitten tapahtuu lisämurha, mutta siitä seuraa läpimurto. Loppuvaiheessa pohditaan myös diftongien merkitystä.

Ajankuva 1964.
Mustat ovat kiivaassa kansalaisoikeustaistelussaan. Kansalaisoikeuslaki säädettiin 1964 ja se kielsi syrjinnäin työhönotossa, ylennyksissä ja potkuissa. Yksi laki ei muuta tilannetta kovinkaan nopeasti.

Nero Wolfe lukee William Kundtlerin teosta Minister and the Choir Singer, se viittaa 1922 tapahtuneeseen kaksoismurhaan, joka jäi selvittämättä. Episkopaalinen pappi Edward Hall ja hänen rakastajansa Eleanor Mills löytyivät murhattuna. Molemmat olivat naimisissa tahoillaan. Eleanor lauloi Edwardin kuorossa. Kirjan nimi mainitaan ensin englanninkielisenä ja sitten käännetty Ministeri  ja kuorolaulaja, ylläolevasta ilmenee, että kyse oli papista ei ministeristä.

Yksittäisiä huomioita:

Oster ei todellakaan pidä Nero Wolfesta, hän kutsuu tätä paskiaiseksi, ja ilmaisulla suuri valkoinen herra kukalie ( s.197). 

Archie kuvaa ihmisiä: Dunbar näytti Sugar Raylta ennen kymmenettä erää. Camer se saamarin kasakka. Archie mukaan on kahdeksan ihmistä, joiden kanssa Nero Wolfe voi syödä ystävyydellä, näitä ei mainita. Archie maitsee, että Lily Rowanin yleellisessä kodissa on laatutaidetta, taidemaalareita kuten Renoir, Manet ja Cezanne. Archie ja Lily pelaavat gini-rommia.

Lopussa Archie lounastaa Lucy Valdonin kanssa, hän esiintyi edellisessä dekkarissa Löytölapsi.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, luen ja bloggaan  kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa, joista tämä on ensimmäinen, toinen on Liian monta etsivää.

Winston Groom: Forrest Gump kunnian mies

 

Winston Groom: Forres Gump kunnian mies, alkuteos Forrest Gump 1986, suomentanut Erkki Jukarinen, WSOY 1995. Sivumäärä 244.

Forrest Gump on tunnetumpi elokuvana, joka ilmestyi 1994  ja sai kuusi Oscaria. Vähälahjaista ja sympaattista Forrest Gumpia esitti Tom Hanks, joka sai osastaan miespääosan Oscarin, Tom Hanks on myös kirjan kansikuvassa. Oscareita tuli filmille kaikkiaan kuusi, myös Best adapted screenplay eli sovitettu käsikirjoitus, jonka teki Eric R. Roth (s. 1945), jolla on 7 ehdokkuutta ja ainoa voitto Forrest Gumpista. Elokuvan käsikirjoituksen pohjana siis tämä Winston Groomin romaani. Romaanista on muutettu filmin paljon, pääosa tapahtumista on otettu pois ja korvattu muilla. Henkilöiden nimet Forrest Gump, Jenny, Dan ja  Bubba on säilytetty, mutta heidän tarinansa on kirjassa kovin toisenlaisia. Hesari luonnehti aikanaan (1994)  filmiä konservatiiviseksi saduksi. Filmiä on siloiteltu ja sokeroitu kirjasta ja se on sentimentaalinen.

Kirjan juonesta ja kirjasta tarkemmin
Forrest Gump on romaanin minäkertoja ja se näkyy "kankeana ja yksinkertaisena" kielenä. "Jotain kolme päivää myöhemmin ne tuli ja otti minun pois sieltä pöpikoulusta. Minun äiti oli siellä mukana, ..." s. 13.

Kirjasta on melko suoraan poimittu filmiin amerikkalaisen jalkapallon pelaaminen, Vietnamin sota ja katkarapujen pyydystäminen, joskin Forrest Gump "viljelee katkarapuja" lammikoissa.. Kirja on kuitenkin vain kehikko elokuvalle, sillä tarina loppuu hyvin erilaiseen asemaan. Kirja ei ole niin filosofinen eikä sentimentaalinen kuin filmi vaan sisältää karkeaa ja osin rasistista kieltä, jolla on kuitenkin tarkoituksensa, sillä kuvatut tapahtumat ovat pohjimmiltaan rasistisia. Kirjassa on  kritiikkiä, koulujärjestelmästä, yliopistoista Vietnamin sodasta,  joista suurin osa on poistettu elokuvasta. Kirjassa Forrest  Gump on iso romuluinen mies, ja Jenny Curran  suhteellisen kunnollinen, tai hänen perheeseensä ei liity mitään ongelmaa. Kirjassa esiintyy filmistä "tutut" luutnantti Dan, ja Bubba, mutta kirjassa on lisäksi oranki Sue.

Forrest Gump kertoo siis elämäntarinasa, hän syntyi yksinhuoltajaäidille, ja hänen älykkyysosamääränsä oli melkein 70, ja hänet luokitellaan idiootiksi, mutta aloittaa tavallisessa koulussa kiusattuna, ainoa ystävä on Jenny Curran. Forrest Gump siirretään erityiskouluun, jossa on aikamoinen meno. Koska Forrest Gump on vahva ja hyvä juoksemaan, hänet pestataan collegeen pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa, ja hän etenee yliopistoon, missä on myös Bubba, koska pelaa amerikkalaista jalkapalloa. Forrestin avulla joukkueet menestyvät, mutta Forrest Gump potkitaan huonon koulumenestyksen vuoksi pois. Yliopistossa hän menestyy vain fysiikassa. Gump on itse asiassa matematiikkanero. Koska yliopisto-opinnot päättyivät, Forrest joutuu kutsuntojen kautta armeijaan ja sotimaan Vietnamiin. Bubba, joka myös pelaa amerikkalaista jalkapalloa yliopiston joukkueessa potkitaan pois, kun hän loukkaa jalkansa. Jalka estää yliopisto-opinnot, muttei passitusta Vietnamiin, jossa Bubba saa surmansa. Bubba on puhunut paljon katkaravuista. Forrest Gump saa sankaruusmitalin, kun pelastaa tukun miehiä, mutta loukkaantuu takalistoon, ja joutuu sairaalaan, jossa tapaa jalattoman ja palaneen luutnantti Danin. Forrest Gump alkaa pelata sairaalassa pingistä ja päätyy amerikkalaisvaltuuskunnan kanssa Kiinaan, missä pelastaa Maon hukkumasta. Forrest Gump kunnostautuu lisäksi huuliharpun soittajana, shakin pelaajana ja kädenväännössä. Matemaattisten taitojen takia Forrest pestataan Nasaan, ja hän lähtee naismajurin ja oranki Suen kanssa avaruuteen. Lasku epäonnistuu ja trio joutuu Uuteen- Guineaan, missä joutuvat ihmissyöjien vangiksi. Kaikesta aina selvitään, mutta Forrest Gumpille tulee aina uusia esteitä.

Jenny Curran on kirjassa tärkeämpi kuin Forrestin äiti, joka esiintyy vain vähän. Forrest Gump tutustuu Jenny Curraniin mennessään kouluun. Tuttavuus jää lyhyeksi, kun Forrest laitetaan erityiskoululuun. He tapaavat lyhyesti Collegessa, ja yliopistolla. Vietnamin komennuksen jälkeen Forrest Gump liittyy Jennyn yhtyeeseen huuliharpun soittajana ja myöhemmin Forrest Gumpin hankkiessa elantonsa ensin kädenvääntäjänä ja showpainissa, Jenny pyörii mukana, mutta häipyy. Myöhemmin hän paljastaa Forrest Gumpille saanensa tämän lapsen, mutta on avioitunut. Forrest Gumpin äidin talo palaa ja äiti päätyy köyhäintaloon. Forrest hakee äitinsä pois ja antaa tälle tuotot katkarapubisneksestä kuten lapselleenkin.

Forrestin tie vie moneen suuntaan Hollywoodin, missä tapaa Raquel Welchin ja osallistuu shakkikilpailuihin, ja saa katkaravun viljelystä  tuottavan elannon. Media on pahansuopa ja käynnistää lokakampanjan. Forrest Gump jättää katkarapubisneksen muiden pyöritettäväksi ja vaihtaa maisemia New Orleansiin, jossa toimii katusoittajana ja asuu yhdessä orankinsa Suen ja ja kapteeni Danin kanssa ja pohtii elämäänsä. 

Kirjaan tuli jatko-osa vuonna 1995, jossa Forrest Gumpin hahmoa oli muutettu enemmän filmin mukaisesti. Filmiin ei tullut (suunniteltua?) jatko-osaa.

*****
Winston Groom (1943-2020) yhdysvaltalainen kirjailija, joka oli myös Vietnamin sodassa, syntyi Washingtonissa ja varttui Alabamassa.

Eino Leino: Martti Vainio Tuskien taival

 

Eino Leino: Martti Vainio Tuskien taival, raportti juoksijasta, syyttömistä ja syyllisistä, WSOY 1984, sivumäärä 187.

Toimittaja ja tietokirjailija Eino Leino (s. 1946) kirjoitti vuoden 1984 Suomen suurimmasta uutisesta eli Martti Vainion (s. 1950) doping-kärystä 1984.  Hänen piti kirjoittaa kirja Martti Vainiosta, mutta dopingkäry oli vuoden 1984 suurin uutisjytky. Käry tapahtui Los Angelesin 1984 kesäolympialaisten 10 000 metrin juoksun (juostiin 6.8.1984) jälkeen, siis 40 vuotta sitten. Martti Vainio menetti voittamansa olympiakisojen hopea-mitalin.  Käry tuli ilmi ennen vitosen finaalia (11.8.1984). Käryä seurasi iso tiedotustilaisuus ja suuri salamyhkäisyys sekä teoriat siitä, miten  hormoni Marttiin oli joutunut. Tätä käsitellään kirjan ykkösosassa.

Kirjan paras osa on kakkososa eli siinä kuvataan Martin elämää ja polkua suurjuoksijaksi eli se mistä kirjaprojekti oli saanut alkunsa.  Martti syntyi Vehkalahdella 1950 vuoden lopulla. Vuonna 1962 perhe muutti Turkuun isän töiden takia, naapurissa asui Matti ja Asko Autio. Hiihtäjä Asko Autio voitti Holmenkollenilla 50 km vuonna 1983, ja 1982 MM-kisojen viidelläkympillä hän oli viides. Matti Autio oli motocrossin MM-sarjassa neljäs 1979. Martti keskittyi juoksuun, kesällä 1974 hän sai ensimmäisen SM-mitalin, pronssin 5000 metrillä. Kestävyysjuoksu oli tuolloin voimissaan, kovia nimiä olivat: Lasse Viren, Juha Väätäinen, Seppo Tuominen, Lasse Orimus,  Lätsä-Pekka Päivärinta, Tapio Kantanen, Mikko Alaleppilampi, Jouko Kuha, Rune Holmen ja Kaarlo Maaninka. Martti kävi keskikoulun ja luki insinööriksi ja oli päivätöissä, myöhemmin muutti Turusta ja pyöritti lomakylää.

Martti sai valmentajakseen Aulis Potinkaran vuonna 1970 ja yhteistyö loppui ilmeisesti Martin aloitteesta 1981. Teoksessa kuvataan Martin juoksu-uraa, jonka kruunu tuli Prahassa 1978, missä hän voitti kympin EM-kultaa. Moskovan olympiakisoissa 1980 Martti pääsi loppukilpailuihin muttei pistesijoille. EM-kisoissa 1982 Martti saavutti pronssia kympillä. MM-kisoista hänellä oli vitosen pronssi Helsingistä 1983. Vainiolla on edelleen kympin Suomen ennätys 27.30,99, juostu Prahassa 1978. Jonkin verran puhutaan Martin vanhemmista, avioitumisesta, erosta ja Loma Kouheron yrittäjyydestä, jonka Martti hoiti kunnolla, Martti myi sen 1999 ja paikka on purettu. (Lähteet Ylen juttu ja Ylen toinen juttu).

Kirjan kolmas ja viimeinen osa käsittelee doping-sopan kiehumista ja hämmennystä medioissa. Doping tarkoittaa urheilusuoritusta parantavien, kilpailusäännöissä kiellettyjen aineiden tai menetelmien käyttöä. Ensimmäisiä sääntöjä oli jo 1920-luvulla, mutta testit puuttuivat. Kansainvälinen olympiakomitea KOK kielsi anaboliset steroidit 1974. Testosteroni kiellettiin 1984 (ja veridoping 1986).

Kirja kertoo siis Martti Vainion doping-kärystä Losin kympin jälkeen. Asia oli iso uutispommi, joka (ehkä) jätti menestyjät pienemmälle mediahuomiolle. Kultaa voittivat keihääsä Arto Härkönen, moukarissa Juha Tiainen, kreikkalais-roomalaisen painin 74 kg:n sarjassa Jouko Salomäki, ja Pertti Karppinen yksikkösoudussa ja oli hänen kolmas kulta, kolmansissa kisoissa. keihäässä hopeaa toi Tiina Lillak sekä  kreikkalais-roomalaisessa  painissa 68 kg Tapio Sipilä, sekä pronssia voittivat Arto Bryggare 110 metrin aidat, vapaapainissa 74 kg Jukka Rauhala, nyrkkely 67 kg:n sarjassa Joni Nyman, painonnosto 67,5 kg Jouni Grönman, Pekka Niemi painonnosto 100 kg sekä olympiapistooliammunta Rauno Bies. Neuvostoliitto ja sen "liittolaiset" boikotoivat kisoja. 

Martti Vainio pinnisteli Losin kympillä Italian Alberto Covan jälkeen hopealle. Hän pääsi vitosella loppukilpailuun ja sitten käry ilmoitettiin. Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti lehdistötilaisuutta joka on youtubessa (klik) Nyrönen kertoo (klik)  Karpo 27 vuotta myöhemmin(klik). Selityksenä oli lopulta erehdys ampullista, eli piti antaa B-vitamiinpistos, mutta kehoon päätyi Primobolania. Lopulta pistäjäksi ilmoittautui juoksija ja talonmies Alpo Nyrönen. Asiaan tuli lisävaloa kirjan julkaisun jälkeen, kun Antti Lanamäki kertoi, että Vainio oli kärynnyt jo 14.4.1984 Rotterdamin maratonilla SUL:n sisäisessä testissä. Tulos salattiin. 

Martti jatkoi juoksu-uraa kilpailukiellon jälkeen. Lanamäki joutui eroamaan (lähde täällä) 

Aiheesta lisää: Kalevassa Jouko Vuorjoen kirjoittama juttu (klik).