Rex Stout: Kultaiset hämähäkit

 

Rex Stout: Kultaiset hämähäkit, alkuteos The Golden Spiders, 1953, suomentanut Reijo Kalvas, Jännityksen mestarit 40 Book Studio 1990, sivumäärä 222, Nero Wolfe #16

Tarina alkaa, kun Nero Wolfe on huonolla tuulella, hän olisi halunnut kottaraisten kanssa salviaa, ei sahramia ja rakuunaa, kuten hänen yksityiskokkinsa Fritz Brenner oli laittanut. Kottaraiset pistetään pois, tosin  Archie Goodwin syö pari niistä. Nero Wolfe syö kananmunia ja paahtoleipää. Nero Wolfen luo pyrkii naapurustossa asuva 12-vuotias Pete Drossos. Hän puhdistaa liikennevaloissa autojen tuulilaseja. Hän on puhdistanut Cadillacin ikkunaa, kun  naiskuljettaja, jolla on korvakoruinaan kultaiset hämähäkit, anelee poliisia paikalle. Pete on ottanut ylös rekisterikilven tiedot: Connecticut YY 9432. Wolfe puhuu pojan kanssa etsivän työstä ja elämästä, ja tiedustelee poliisilta autosta.

Seuraavana päivänä ylikonstaapeli Purly Stebbins kertoo, että Cadillac on ajanut pojan yli, hänet on viety sairaalaan, jossa Pete on kuollut. Pete testamenttasi rahansa 4 dollaria 30 senttiä Nero Wolfelle.  Wolfe aloittaa tutkimukset, jotta Peten murhaaja selviää. Tutkimusten aikana tulee kaksi ruumista lisää, mutta konnat saadaan kiinni.

Erilainen Nero Wolfe dekkari, jossa lapsi on yksi uhreista ja etsiväkolmikko Fred Durkin, Saul Panzer, Orrie Cather sekä Archie Goodwin tekevät kaiken kenttätyön.

Pidempi oppimäärä 

Peten antamasta auton rekisterinumerosta ei ole apua, sillä kilvet on varastettu, myös auto on varastettu. Tutkimuksissa selviää, että Matthew Birch pakolaisavussa töissä oleva mies on myös yliajettu. Cadillac löytyy hylättynä. Upporikas leski Laura Fromm kyselee Nero Wolfelta jutusta ja palkkaa hänet. Nainen on pukeutunut kultaisiin hämähäkkikorvakoruihin. Frommilla on miljoonien omaisuus ja hän on pakolaisavun hallituksessa ja on  suuri hyväntekijä. Fromm antaa 10000 dollarin  shekin Wolfelle. Pian Fromm löytyy kuolleena.  Wolfe haluaa ansaita rahat selvittämällä murhat.

Wolfe lähettää etsivät kentälle ja Fred Durkin on peiteroolissa Leopold Heim. Archie hyödyntää Lon Cohenin Gazetten toimittajan tietolähteitä, palkinnoksi Goodwin antaa hänelle juttuja.

Nero Wolfe käy läpi Frommin lähipiirin. Fromm oli pakolaisavussa hyväntekijänä (oikeana hyväntekijänä). Birch oli töissä pakolaisavussa, mutta kuului kiristysrenkaaseen, joka käytti saamiaan arkaluonteisia tietoja hyväkseen laittomasti maahantulleita vastaan.

Erilainen Wolfe, mutta en pitänyt siitä, että tässä oli lapsi uhrina. Kirjan nimi tuli siitä, että hämähäkkikultakorvakoru oli avaintodiste, millä Wolfe pääsi konnan jäljille.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Olen lukenut  kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa ja bloggaukset on ohjelmoitu valmiiksi.

Paavo Arhinmäki: Kaiken se kestää

Paavo Arhinmäki: Kaiken se kestää, Maajoukkuekannattajan tunnustukset, WSOY 2021, sivumäärä 288.

Kirjakaupoissa on oma kategoriansa "kahden euron alekirja", joka lojuu kaupan alelaarissa yleensä ulko-oven vieressä. Yleensä siellä on suhteellisen uusia kirjoja, joista on otettu iso painos, kertoo yleensä jostain henkilöstä. Tulen bloggaamaan jatkossa myös näistä kirjosta.

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki on sangen tunnettu henkilö oltuaan kansanedustajana, puolueensa puheenjohtajana ja ministerinä. Tämä kirja kertoo kuitenkin Arhinmäen innokkaasta jalkapallofanituksesta. Arhinmäki on seurannut Huuhkajien eli Suomen maajoukkueen arvokisakarsintoja vuosikymmeniä. Kirjan takaosassa on lista Paavo Arhinmäen paikan päällä näkemistä Suomen otteluista ja niitä 14.10.2024 mennessä oli 122 (jos laskin oikein).

Huuhkajat pääsivät viimeinkin arvokisoihin, eli EM-kisoihin 15.11.2019 voittamalla Liechtensteinin 3-0, EM-lopputurnaus lopulta pelattiin kesällä 2021. Suomi tuli alkulohkossaan kolmanneksi eikä päässyt jatkoon, Suomi voitti kisoissa Tanskan 1-0, mutta hävisi Belgialle 2-0 ja Venäjälle 1-0.

Paavo Arhinmäen kirja alkaa käsittämättömästä MM-karsintalohkon päätösottelusta Suomi  - Unkari Helsingissä 11.10.1997, missä Unkari tasoittaa sähellyksessä vesisateessa 1-1 lisäajalla, Suomen MM-jatkokarsintahaavet kariutuivat kuten sitä ennen ja sen jälkeen monta kertaa, kirjan nimi kaiken se kestää -viittaa siihen. Käsittämätön on ehkä väärä termi, sillä lisäajalla hyvät joukkueet tekevät usein ratkaisumaaleja.

Kirjassa Paavo kertoo lisäksi jalkapalloharrastuksestaan, ensimmäisistä näkemistään jalkapallo-otteluista,  Arhinmäellä oli nuorena Pasilasta lyhyt matka harjoituskentille ja hän pelasi futista  Ponnistuksessa, Kullervossa, Käpylän Pallossa ja lopuksi SaVassa. 

Kirja on paljolti kuitenkin karsintaotteluiden selostusta, mutta sisältää  mielenkiintoisia huomioita turvatoimista, hulinoinnista ja matkajärjestelyistä. Sen sijaan pidin kirjan sisältöön huonosti sopivana katsausta Kataisen hallituksen "hajoamisesta".

Kyllä tästä kirjasta maksoi mielellään 2 euroa, mutta täyttä hintaa en tästä maksaisi. Tiedän olevani pihi pummi, kun koluan alelaareja. Kirjan valokuvasivut ovat mukavia, valokuva esimerkiksi Sarajevon talviolympialaisten 1984 hylätyistä mäkitorneista on puhutteleva. 

Kirjassa on myös hyvä henkilöstöhakemisto. 

****

Taustatietoa asian tiimoilta:
Jalkapallon EM-kisat ja MM-kisat pidetään joka neljäs vuosi. MM-kisoihin karsitaan eri maanosittain lohkoissa. 

MM-kisoja on järjestetty vuosina 1930, 1934, 1938 ja 1950 siitä lähtien joka neljäs vuosi. MM-kisat alkoivat siis vuonna 1930 jolloin maita oli 13, ja  vuoteen 1978 asti oli 16 loppukilpailujoukkuetta, 24 joukkuetta oli vuosien  1982, 1986, 1990 ja 1994 kisoissa. Sen jälkeen  32 maata. Euroopan kiintiö on ollut kisoissa hieman yli 10 riippuen isäntämaasta ja jatkokarsinnoista. Vuoden 2022 kisoissa Euroopasta oli 13 maata.
Jalkapallon EM-kisat pidettiin ensimmäisen kerran Ranskassa 1960 ja lopputurnauksessa oli neljä maata. Neljän maan systeemi kesti vuoteen 1976. Vuosina 1980-1992 joukkueita oli 8, vuosina 1996-2012 joukkuemäärä oli 16, nyt 24. Uefalla on 55 jäsenmaata, mukana myös Wales, Skotlanti, Pohjois-Irlanti ja Färsaaret, jotka eivät ole itsenäisiä valtioita. sekä maita Euroopan ulkopuolelta kuten Israel, Kazakstan ja Azerbaijan. 

Suomen maajoukkueen päävalmentaja oli Unkari-ottelun aikana Richard Möller Nielsen, ja sitten Antti Muurinen, Jyrki Heliskoski, Roy Hodgson, Stuart Baxter, Mixu Paatelainen, Hans Backe ja Markku Kanerva.

1.5.2024 Suomen FiFa-ranking oli 61, ja sijoitus Euroopan maiden joukossa oli 30:s. 

Thomas Hardy: Pormestarin tarina

Thomas Hardy: Pormestarin tarina, alkuteos The life and death of the mayor of Casterbridge 1886, suomentanut Kristiina Kivivuori, Kirsi Kunnas (runot), WSOY 1955, sivumäärä 344.

Englantilaisen Thomas Hardyn (1840 -1928) romaani Pormestarin tarina on juonivetoinen hyvin dramaattinen romaani.

Tarina alkaa, kun nuori kiertävä heinänsitoja Michael Henchard naukkailtuaan rommia Weydonin markkinoilla, myy vaimonsa Susanin ja samalla tyttärensä Elisabeth-Janen merimies Richard Newsonille viiden guinean hintaan. Aamulla Michael alkaa etsiä vaimoaan, mutta turhaan. Etsinnän jälkeen Michael suuntaa raittiuslupauksen tehtyään Casterbridgeen. Toisessa luvussa 18 vuoden päästä Susan tallustaa mustassa surupuvussa Weydon-Priorsiin. Merimies Newsonin huhutaan hukkuneen. Vellikojun muori muistelee, että Michael olisi suunnannut Casterbridgeen. Lapsi Elisabeth-Jane on tietämätön vaimokaupasta, eikä Susan halua valottaa sitä jälkikasvulleen. Näillä askelmerkeillä alkaa taloudellisten ja romanttisten asioiden sekava suhdesoppa, jossa on sattumia tulee miltei joka luvussa ja edessä on hyvin traagisia juonen käänteitä. 

Thomas Hardyn Pormestarin tarina on 1800-luvun dramaattinen klassikkoromaani, jonka huikeiden juonenkäänteiden parissa on helppo viihtyä vielä 2000-luvullakin.

Alla avaan teosta hieman enemmän:

Thomas Hardyn romaani sijoittuu Casterbridgeen, joka on keksitty paikan nimi, mutta sen esikuva Dorchester.  Thomas Hardy kirjoitti teosta hieman yli vuoden (1884 - 1885), ja se julkaistiin osina tammikuussa 1886, ja kokonaan maaliskuussa 1886. Tämä on hyvin viihdyttävä romaani sen vuoksi että siinä on niin monta juonen käännettä, jotka muistuttavat nykyisiä saippuasarjojen käänteitä tv:ssä. 

Juonen käänteissä tämä on maatuska, eli aina aukeaa uusi taso. Michaelin vaimo Susan suuntaa Newsonin kadottua Casterbreekiin. Hän  havaitsee, että entinen juopporetku Michael Henchard on nyt raivosraitis pormestari, joka harjoittaa menestyksellisesti kauppaa viljalla, heinällä ja juureksilla. Koska kateus on ikuista, ihmiset napisevat itäneestä viljasta. Henchart palkkaa isännöitsijäksi  skotti Donald Farfraen, paikkaan, joka on luvattu Joshua Joppille. Farfrae kehittää toimintaa ja saa kaupan vielä paremmin kukoistamaan. Miesten välillä tulee kitkaa, koska Michaelia ärsyttää Fairfraen menestys, ja kiinnostus Elizabeth-Janeen. Fairfrae saa kenkää, mutta hänestä tulee Henchardin kilpailija. 

Susan kuolee ja Henchardille selviää, että "hänen" Elisabeth-Jane on kuollut ja elossa oleva Elisabeth-Jane on Newsonin ja Susanin yhteinen lapsi. 

Elisabeth-Jane ja Donald Fairfrae lähenevät, joka entisestään ärsyttää Henchardia. Hän haluaa lydä Fairfraen myös viljakaupoissa, ja palkkaa katkeroituneen Joppin. Henchard joutuu tappiolle, ja joutuu irtisanomaan taas Joppin ja realisoimaan omaisuutta. Kaksivuotinen pormestarikausi lähenee loppuaan.

Kirja on sarja tapahtumia, jossa Michael Henchard menettelee epäviisaasti ja yllimielisesti. Hän on vastuussa kaikista vaikeuksistaan. Henchard räyhää myös Elisabeth-Janelle, joka menee seuraneidiksi naapuriin muuttaneen Lucetta Templemanin luo. Lucetalla on ollut Jerseyllä suhde Henchardin kanssa. Susan on ilmestynyt väliin, mutta Susanin kuoltua. Nyt Lucetta haluaisi avioliittoa Henchardin kanssa. Henchard suhtautuu penseästi Lucettaan, joka on saanut tädiltään perinnön ja on upporikas. Lucetta ja Fairfrae rakastuvat ja menevät naimisiin. Lucetta pyytää Henchardilta rakkauskirjeitään. Henchard patistaa Joppin ne hakemaan. Jopp avaa kirjeet, ja sen seurauksena Lucettaa irvitään, ja pidetään huonona naisena. Raskaana olevalle Lucetalle menee tunteisiin, ja hän saa sairauskohtauksen ja kuolee, myös sikiö kuolee,

Juonen käänteet jatkuvat. Henchardin salaisuus on vuotanut, eli vaimon myynti, häntä ei valita pormestariksi, vaan Fairfrae. Henchard on alkanut taas juoda viinaa ja rähisee ja öykkäröi. Herra Newson saapuu kaupunkiin ihkä elävänä, mutta Henchard valehtelee, että Elisabeth-Jane on kuollut. Newson kuitenkin kuulee asian todellisen laidan, ja pääsee Fairfraen ja Elisabethin häihin. Öykkäröivälle Henchardille tämä on liikaa, hän poistuu kaupungista ja kuolee, ja esittää viimeisenä  toiveena ettei häntä haudata siunattuun maahan.

Thomas Hardyn Pormestarin tarina on lähes liian uskomatonta lööperiä.

Miki Liukkonen: Vierastila

 

Miki Liukkonen: Vierastila, WSOY 2023, sivumäärä 554.

Miki Liukkonen (1989-2023) oli romaanikirjailija, joka elämänsä aikana julkaisi kolme runokokoelmaa ja viisi romaania, joista tämä Vierastila on viimeinen ja ilmestyi postuumisti, mutta on Liukkosen loppuunsaattama. Kirjassa on  Liukkosen kustannustoimittaja Samuli Knuutin tunteikkaat loppusanat, jotka selittävät kirjan syntyprosessia.

Teoksen alussa päähenkilö keksijä Ren Dawn on kolmansilla treffeillä naisen kanssa.  Renin on vaikea saada yhteyttä treffikumppaaniinsa, jonka nimeä ei edes tiedä tai ei tiedä, onko hän Anne vai Anneli.  Ren kelaa omasta mielestään epäonnistunutta elämäänsä terapiakäynteineen ja jopa kaljuuntuvaa terapeuttia Poulpoulia, jota tuntuu vihaavan.  

Kirjan tarina on rönsyävä. Juonta on turha analysoida, sillä se on absurdi ja hajanainen, mutta terapeutti murhataan. Ren lähtee matkalle Cancuniin Meksikoon, jossa koetaan omituisia tapahtumia. Anneli on formulakuskin kanssa. Ren tapaa alkoholisoituneen Senjan, kaikki jää kesken, ja Saksan kautta palataan kotiiin. Ren on keksijä, mutta keksinnöt ovat vähissä, toimivia tuskin lainkaan. ksiharvoista keksinnöistä vedenahmaisija aiheuttaa vesivahingon...

Juoneen pelmahtaa random-henkilöitä kuten Renin manageri Dufuette, Natsi-Saksaa ihaileva (?) Matias "Make" Liike, joka leikkaa  Kim-nimisen henkilön siskonsa Gwynin näköiseksi, jolla on sisar Gwyn, eli Gwynejä on kaksi.  ...

Suurin juonenkäänne on Renin naapurissa asuva kirjailijan paljastukset. Hän tietää Renistä kaiken, hän on asentanut kameroita ja kuuntelulaitteita Renin asuntoon, terapiatilaan ...

Minulta puuttuu asiantuntemus ja motivaatiokin arvioida tätä romaanina. Totean kuitenkin, että toisin kuin eräissä muissa arvioissa en nähnyt tässä teoksessa huumoria. Kirjaan on kylläkin siroteltu "ajatuksia", joita pulppuaa päähenkilöiden suusta tai he ajattelevat niin...

Kirjailijat ovat pystyynkuolleita ääliöitä. s.64
Kärsii uupumuksesta, vaikka ei tee mitään.
Ren epäilee kokemiensa tapahtumien todenperäisyyttä.
Ren: olen tyhjentynyt kaikista ideoista s. 278

"Väsytettävä itsensä sairaalloisella käyskentelyllä jotta saisi edes  hivenen unta palloon. Uni pitää ansaita. Ja Unettomuutta vihaan enemmän  kuin mitään Tai en edes varsinaisesti vihaa vaan pelkään". Kirjailijaa ahdistaa ja ahdistuslääkkeetkin lisäävät ahdistusta. Renin mielen rauhaa häiritsee Dufuetin alituinen positiivisuus. Kirjailija mainitsee, että "13-vuotiaana maailma oli minulle jo silloin liikaa". Hän ei pidä enää kirjaillisuudesta. Hän lopetti kokeilevat kirjansa, Yle lopetti hänen ohjelmansa. 

"Kilistellyt kollegoiden kanssa", se on "narsismia ja peiteltyä kateutta".

Onnenjahti sytyttää ihmisen sisälle alati harhaanjohtavan toivon ja siten myös tyytymättömyyden kipinän. s. 301.

Kirja päättyy ja sen jälkeen on Samuli Knuutin koskettavat jälkisanat.

Rex Stout: Nero Wolfe pesee kätensä

 

Rex Stout: Nero Wolfe pesee kätensä, alkuteos Prisoner’s Base, 1952 suomentaja Hanno Vammelvuo, Sapo 380, sivumäärä 254. Nero Wolfe #15.

Nero Wolfen apuri ja näiden tarinoiden kertoja Archie Goodwin on huolestunut Nero Wolfen pankkitilin saldosta. Nero Wolfe kitisee rahapulaa, mutta ei ota toimeksiantoja vastaan. Archie repii oman palkkioshekkinsä ja murjottaa. On kesäkuu 1952 ja taas ovikello soi. Ovella on nuori nainen, joka haluaa turvapaikan 30.6 asti. Archie majoittaa tytön väliaikaisesti kakkoskerrokseen, kun ovikello taas soi. Nyt sisään tulee Perry Helmar, hän etsii rikasta perijätärtä. Priscilla Eads täyttää kesäkuun lopussa 25 vuotta ja saa hallintaansa isänsä perinnön. Nero Wolfe lupaa pohtia Helmarin toimeksiantoa etsiä Eads käsiin. Helmar kertoo, että Priscilla Eads on mennyt naimisiin Eric Haghin kanssa 19-vuotiaana, mutta eronnut pian. Nero Wolfe tarjoaa Eadsille apuaan rahasta, josta perijätär kieltäytyy. Priscilla poistuu, ja pian paikalle saapuu tarkastaja Cramer, Eads on murhattu. Nero Wolfe ei halua tutkia murhaa, mutta Archie Goodwin aloittaa tutkimukset, jotka päättyvät, kun poliisi ottaa hänet säilöön.

Nero Wolfe pesee kätensä ei ollut suosikkini dekkarisarjassa, Nero Wolfe ja Archie Goodwin riitelevät. Itse jutussa on monta epäiltyä, mutta arvasin murhaajan ja loppuselvittelytkin olivat hieman väkinäisiä. 

Pidempi oppimäärä
Pricilla Eads halusi turvapaikan mutta lähtee pois ja joutuu kuristetuksi. Aiemmin on murhattu hänen seuraneitinsä Margaret Fomos, häneltä on otettu avaimet, ja jääty odottamaan asuntoon Priscillaa. Priscillan Eadsin omaisuus koostuu Softdown Oy:n osakkeista, mikäli hän ei elä 25-vuotiaaksi osakkeet menevät viidelle Softdownin johtajalle, jotka ovat Viola Duday, Jay L. Bruckner, Bernhard Quest, Oliver Pitkin ja Perry Helmar.

Priscilla Eads on karannut nuorena ulkomaille. Hänen ex-aviomiehensä Eric Hagh vaatii puolta hänen omaisuudestaan aviossa tehdyn sopimuksen mukaan. Hagh saapuu New Yorkiin mukanaan lakimies Arbert M. Irby. Eadsin lähipiiriin kuului lisäksi nuori leskirouva Jaffee ja Margaret Fomosin aviomies Eric.

Tarina alkaa riidalla. Priscilla Eadsin ilmestyminen Nero Wolfen asuntoon on mielenkiintoinen. Epäiltyjä on paljon ja omistus tai raha näyttäisi olevan motiivi? Tarina ei minusta syvene eikä kasva riittävästi. On tämä silti laadukas, hyvä dekkari, joka tapahtuu kesäkuun lopussa 1952. Murha tapahtuu 23.6.1952.

Teoksen mukaan Nero Wolfe painaisi 4000 unssia, eli (vain) 124 kg.

Teoksessa mainitaan Lizzie Borden (1860-1927), joka oli syytteessä isänsä ja äitipuolensa kaksoismurhasta 1892, mutta vapautettiin vuonna 1893, Archie ehdottaa nimeä Priscillalle, joka ei aluksi kerro nimeään.

Rex Stoutin Nero Wolfe pesee kätensä on sarjassa erilainen dekkari, jossa kaikki ei ole niin kuin lukija luulee.

*****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Olen lukenut  kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa ja bloggaukset on ohjelmoitu valmiiksi.

Sofi Oksanen Puhdistus

 

Sofi Oksanen: Puhdistus

Sofi Oksanen (s.1977) julkaisi tunnetuimman teoksensa Puhdistuksen ensin näytelmänä vuonna 2007, romaani-version vuonna 2008,  joka voitti vuoden 2008 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Käsittelen ensin näytelmää, joka on tragedia. 

Puhdistus -näytelmä
Puhdistuksen henkilöt ovat Alide Truu (nuorena ja vanhana), Ingel Pekk, joka on Aliden sisar ja Hans Pekkin vaimo, Ingel ei fyysisesti esiinny näytelmässä, eikä hänen tyttärensä Linda, joka on Zaran äiti. Zara on  22-vuotias vuonna 1992, Martin Truu on puolueorganisaattori ja kommunisti, hän on Aliden aviomies.  Paŝa ja Lavrenti ovat rikollisia ja entisiä "punasotilaita".

Tapahtuma-aika on 'nykyhetki' 1992 sekä menneisyys eli vuodet 1947 -1953.

Tapahtumapaikka on itsenäinen Viro vuonna 1992 ja Neuvo-Eesti toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1947 - 1953.

Juoni (älä lue, jos et halua pilata luku-tai katselunautintoa)

Näytelmä alkaa Aliden nöyryytyksellä vuonna 1947, jossa on sovinistista naisen alistamista ja häpäisyä.

Toisessa kohtauksessa ollaan 'nykyhetkessä' eli vuodessa 1992 (jolloin Viro on itsenäistynyt) Aliide Truun talolle tulee hienoissa hepenissä nuori Zara, joka on kotoisin Vladivostokista. Zara on ollut kertomansa mukaan Kanadassa ja pelkää aviomiestään Paŝaaa. Myös Aliide pelkää, hänen kotiaan on tuhrittu paskalla ja ikkunoita rikottu ja kämpän seinässä lukee ryssä...

Näytelmässä on kaksi näytöstä. Ensimmäisessä näytöksessä päähenkilöt eivät paljasta tunteitaan eikä totuutta. Vanha Aliide salaa pelkonsa syyt ja nuori Aliide piilottelee sisarensa miestä talonsa kellarissa. Hän on naimisissa (tai menee) puolueorganisaattorin kanssa, joka etsii itsenäisen Viron puolesta taistelevia metsäsissejä. Aliide käy Hans Pekkin kanssa pitkiä keskusteluja, kun miehensä Martin etsii puolueen vihollisia. Yöksi Hans Pekk tungetaan kellariin.

Ensimmäinen näytös loppuu, kun Paŝa ja Lavrenti paljastavat Aliidelle, että Zara Pekk on hänen siskonsa lapsenlapsi, ja on murhannut rakastajansa.

Toisessa näytöksessä jännitys tihenee. Ilmenee miksi Aliide on murtunut yöllisissä kuulusteluissa, ja antanut Martinin lähettää Ingelin ja Lindan Siperiaan. Yöllisissä kuulusteluissa on häpäisty Linda. Aliiden motiiveja luodataan kirjassa hyvin paljon enemmän, ja kirja päättyy hieman toiseen asetelmaan. Joka tapauksessa Hans Pekk ei jää kiinni, mutta kuolee, rakkaudestako?

Näytelmässä naamiot riisutaan varsin myöhään. Zara ei suinkaan ole ollut Kanadassa, eikä naimisissa, vaan Saksassa pakotettuna huoraksi. Kuvaus oloista ei ole mukavaa luettavaa. Paŝa ja Lavrenti eivät ole hyväntahtoisia ihmisiä. Zaran 'naimiset' (=raiskaukset) ovat kaikki kuvattu ja videoitu. Zara ja Aliide ottavat yhteen, samoin Paŝa ja Lavrenti, ja myöhemmin, mikä jää näytelmässä auki Lavrenti ja Zara.

Aliide tekee henkilökohtaiset johtopäätöksensä ja testamenttaa tiluksensa Ingelille ja Lindalle, lopulta roihuaa paskalla tahrattu talo, sekä Aliide.

Puhdistus -näytelmän jännitys tiivistyy aivan lopun kohtaukseen. Pidin kirjan tarinasta enemmän, mutta jännitys nousee näytelmäversiossa enemmän.

Zara (Epäröi) "Mä oli tarjoilijana Kanadassa ... mä menin Paŝan kanssa naimisiin ja sen jälkeen mä en ole ollut tarjoilijana ... ja Viroon me tultiin lomalle, meillä on viiden tähden hotelli ja musta auto!", kertomusta ensimmäisestä näytöksestä ja toisesta toisenlaista, mutta totuutta: "Paŝa toi minut tänne Berliinistä. Kun ne huomasi, että mä osaan viroa  ... täällä oli virolaisia asiakkaita  ...." tästä Aliide toteaa, että Zara on rivihuora!

Näytelmä on varsin erilainen kuin Puhdistus -romaani, josta tosi lyhyt selvitys alla. Perustarina on sama, mutta toiminnan motiivit näyttäytyvät kirjassa selkeämmin, näytelmässä salailun verho repeytyy myöhemmin.

Puhdistus -kirja (2008), alkaa Hans Eerikinpoika Pekkin, virolaisen talonpojan päiväkirjalla. Varoituksena, että alla avataan juonta paljonkin, vaikka sepustus on lyhyt.

Zara tulee Aliiden talon pihalle. Zaran kokemuksista alistettuna ja hakattuna huorana Berliinissä kerrotaan jo kirjan alkuosassa esim. ss 72-78, Zaran huoranimi  on Natasha, Kirja luotaa Ingelin ja Aliiden nuoruuteen vuosille 1936 - 1939, jota aihetta  käsitellään sivulta 114 alkaen, ja myös toisen maailmansodan vaikutusta Ingeliin ja Hansiin sekä Aliideen tarkastellaan. Aliide on rakastunut Hansiin ja on kateellinen Ingelille. Tämä ei minusta näytelmässä suoraan ilmene, mutta tulkinta on helppo tehdä.

Kirja päättyy ratkaisuihin eli Hansin "murhaan", hän ei ollut piilossa vaan meni metsään tappelemaan. 

Hans on selvemmin kirjaversiossa metsäveli eli sissi, joka odottaa länsimaisia joukkoja, joita ei koskaan tule, sen sijaan kuolema tulee, eli Aliide tukahduttaa hänet kaappiin ja hävittää myös hänen päiväkirjansa, myös  Paŝa ja Lavrenti kuolevat tai tapetaan,.

Zara on lähdössä Suomeen (jos pääsee), oletettavasti Ingel ja "mykäksi pilattu" Linda tulevat Itsenäiseen Viroon ja asuttavat tilaa, jonka Aliide aikoo sytyttää palamaan itsemurhansa yhteydessä.

Tragediaa kerrakseen.

John Grisham: Tuomarin lista

 

John Grisham: Tuomarin lista, alkuteos The Judge's List, suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, WSOY 2022, sivumäärä 348.

Tuomarin lista on John Grishamin (s.1955) (epätarkkojen) laskujeni mukaan 35:s suomennettu  teos. Hänen ensimmäinen suomennos oli Firma 1992, joka oli myös läpimurtoteos, teos julkaistiin Yhdysvalloissa 1991 ja filmattiin vuonna 1993.

Tuomarin lista alkaa, kun Tuomarikunnan eettisen lautakunnan lakimies Lacy Stoltz ottaa nimettömän puhelun vastaan. Puhelu poikii tapaamisia ja Lacyyn vedotaan, että kyseinen  asiaa olisi tutkittava. Jeri Crosby (46 v) väittää, että floridalainen tuomari Ross Bannick (49 v) olisi sarjamurhaaja. Jerin isä murhattiin vuonna 1992 ja oli Jerin tutkimusten mukaan toinen uhri, kaikkiaan Jerin tiedossa on kuusi murhaa. Lacyn on alkuun vaikea uskoa, että ulkoa katsoen hyvämaineinen tuomari olisi psykopaattinen murhaaja. Murhat on tehty nylonnuoralla, joka on sidottu kaksinkertaisella siansorkalla, tätä ennen uhreja on lyöty päähän.

Tuomarin lista -teoksessa on kaksoisajojahti, jossa viranomaiset yrittävät etsiä todisteita Crosbyn väitteille, mutta toisaalla rikollinen käy vastaiskuun. Jännitys tihenee loppua kohden. 

Pidempi oppimäärä 
Lacy Stoltz on tuttu Grishamin teoksesta Ilmiantaja ja tämä teos vie Lacyn asioita eteenpäin, pääpaino on kuitenkin enemmän Jeri Crosbyn tutkimuksissa, ja Ross Bannickin uskomattomissa stalkkaus-järjestelmissä, hän on jenkkien Lisbeth Salander, jolla on vakoiluohjelmia joka lähtöön ja takaa-ajetusta tulee takaa-ajaja, kaikkivoipa paha, jolle kaikki on mahdollista.

Pisin oppimäärä (paljastan mikä on motiivi)

Ross Bannick oli aktiivi partiolainen, innokas eränkävijä, kunnes joutui seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Bannickin tavaramerkkinä oli nuora, jossa kaksoissiansorkka. Pedofiili partiojohtaja oli Bannickin ensimmäinen uhri, muut uhrit olivat niitä, jotka olivat tahallaan tai tahtomattaan "nöyryyttäneet" arvon tuomaria, joka on tunteeton tappokone, ja kaikkivoipa stalkkeri.

John Grishamin romaani Tuomarin lista on sujuvasti kirjoitettu kirja, joka on myös helppolukuinen, vaikka tarina puuroutuu keskivaiheilla. Minusta kirjaa on turhaa kirjoittaa 350-sivuiseksi, jos tarinan saisi kerrottua 200:ssä sivussa.

*****

John Grisham (s. 1955) on yksi kiertävän rakennusmiehen lapsista. Hän valmistui lakimieheksi ja paiski 80 tuntisia työviikkoja. Heräsi aikaisin, teki töitä ja alkoi kirjoitella kirjoja. Firma oli hänen läpimurtoteoksensa. Nyttemmin Grisham "vain" kirjoittaa. Luulen, että ihmiset pitävät häntä viihdekirjalijana, koskaa hänen kirjansa ovat sujuvasti kirjoitettuja, mutta usein ne paljastavat jotakin raadollista, mutta totta maailmasta. Olen blogannut aiemmin Grishamin kirjoista:  Vetoomus,  Lakimiehet ja Lainlukijat.