Eeva Kilpi: Jatkosodan aika

Eeva Kilpi: Jatkosodan aika, WSOY 1993,  sivumäärä 332.

Eeva Kilpi - nuori oppikoululainen - joutui ensi talvisodan jälkeen evakkoon luovutetusta Karjalasta ja vietti kesän 1940 Vuoksenniskalla. Koulutie jatkui vasta syksyllä 1940 ensin Lappeenrannassa, ja sitten Keravalla. Kesäksi perhe palaa Vuoksenniskalle, mutta sieltä tuli lähtö ennen juhannusta välien kiristyttyä ennen jatkosodan alkamista 25.6.1941. Jatkosodan päättänyt Moskovan välirauha solmittiin 19.9.1944.

Jatkosodan aika on Eeva Kilven Muistojen aika -trilogian päättöosa, joka on myös pisin teoksista ja siinä on selvästi kaksi aikatasoa eli puolen vuosisadan takaisia asioita muistellaan kaiholla, murheella, ja kriittisestikin. Muistot ovat kuitenkin tuoreita ja uskottavia, aivan kun katsoisi elokuvaa. Kilpi pohtii miten muistot sekoittuvat, ja jotkut muistot ovat eläviä, monet merkittävät asiat ovat unohtuneet, eikä kaikista historiallisista tapahtumista ole jäänyt muistijälkiä. Lukiessani tätä kirjaa tuntemukset vaihtelivat, joten pidän tätä erinomaisena teoksena, välillä oli tosin hyvinkin apea olo.

Jatkosodan alettua perheen isä kutsutaan rintamalle, ja muu perhe joutuu muuttamaan rajanpinnasta Kankanpäähän Oukaran taloon, syksymmällä muutettiin takaisin Vuoksenniskalle, josta käsin käytiin oppikoulua Imatralla, jonne mentiin junalla. Junamatkoista on paljon muistoja, kuten koulustakin, ja numerot ja poissaolot ovat nähtävissä todistuksista, ja se kuka on todistuksen allekirjoittanut. Vaikka koulu on turvapaikka, siellä referoiduista diktaattorien puheista kuulee, kuten Kilpi kirjoittaa, että kun historian mannerlaatat törmäävät, ja välistä pursuaa veri.

Tarinaa koulun käymisestä ja opettajista on paljonkin aina vuoteen 1946 asti, jolloin kertoja pääsee ylioppilaaksi ja aloittaa opinnot Helsingin yliopistossa. Kirjailija muistelee etenkin äidinkielen tunteja ja ainekirjoituksia. Koulussa piti kertoa, mitä kirjoja "tuli luettua lomalla". Anna ystävämme kirja sai koulussa ivailua osakseen. Yllättäen A. Oksasen runoja oli luettu. Kuten kirjastakin ilmenee Oksanen oli oikealta nimeltään Ahlqvist, joka teilasi Seitsemän veljestä. Kilven mukaan Kiven Seitsemän veljestä on varsin tylsä koululaiselle. Kilven kanssa olen samaa mieltä monesta muustakin kouluun liittyvästä asiasta. Opettajan persoonallisuus vaikuttaa oppilaiden  koulumenestykseen, ja moni opettaja, vaikka ovat opetustyöhön soveltumattomia, voivat olla loistavia opettajia, tämä on suorastaan paradoksi. Koulumuistoja ryydittää monet luokkakokoukset, jotka antavat perspektiiviä tapahtumiin ja valaisevat koulutoverien kohtaloita. Kilpi (kuten minä) on huono pitämään yhteyttä, itsekin koen yhteydenpitämisen toisen yksityisyyden häiritsemisenä. (Harrastus on minusta helpompi tapa pitää yhteyttä, silloin ei tarvitse olla toisen yksityisellä reviirillä). Kerronta on hyvinkin elävää, ja välillä pohdiskelevaa, ja välillä on myös loistavia murrelausahduksia (isä on ollut karjalainen)..

Jatkosodan alettua kertojan perhe muutti takaisin Karjalan Hiitolaan, joka ei tuntunut enää täysin kodilta, koska suhteet olivat muuttuneet ja isä oli rintamalla. Hitler tuli kuokkimaan Mannerheimin 75-vuotispäiville 4.6.1942, jäykkä tapaaminen oli hyvinkin lähellä Vuoksenniskaa eli Immolassa. Asemasodan vaiheessa sota pyrittiin unohtamaan ja elämään "normaalia elämää", pipitäti (hänestä enemmän trilogian ykkösosassa) tuli taas lötköttämään Hiitolaan, ja mummi avasi asemaravintolan. Paikkakunnalla oli sotavankeja, jotka olivat maataloissa töissä ja majoituksessakin, mutta kesän 1944 alussa alkoivat rajut pommitukset. Evakkoon lähdettiin kahdesti, toisella kerralla lopullisesti, vaikka Hiitolaa ei vallattukaan.

Kirjailija pohtii paljonkin rankkoja rauhanehtoja, ja Mannerheimin puolustuslinjoja ja Viipurin puolustamista. Kirjassa nähtiin, että puolustuslinja olisi pitänyt rakentaa Karjalaan ja turvata Viipurin puolustus. Tämä on kirjoitettu Neuvostoliiton hajottua. Kirjailija on lisäksi päässyt tällöin käymään vanhoilla asuinsijoilla.

Jatkosodan aika -teos alkaa edellisen osan surullisesta uutisesta. Nuoren tädin aviomies, intomielinen (Suur-Suomen tekijä) pastori oli jatkosodan ensimmäisiä uhreja, Hän katosi Enson lähellä eikä hänen kohtaloonsa ole koskaan saatu lopullista selvyyttä. Kaatuiko hän, vai joutuiko sotavangiksi Neuvostoliittoon? Nykytieto viittaa sotavangiksi joutumiseen. Tässä Turun Sanomien LINKISTÄ on tapauksesta lisätietoa. Kyse on ensin mainitusta henkilöstä "Urheana Kollaan pappina talvisodasta tunnettu luutnantti (en kirjoita nimeä tähän, mutta linkistä näkyy, minulla ei ole omaisten lupaa) , 26, oli välirauhan aikana juuri julkaissut kirjansa Rintamapappina Kollaalla . Hänet kutsuttiin kesäkuussa 1941 asepalvelukseen rintamakirjeenvaihtajaksi." Pastorinna on juuri saanut vauvan ja on kotiutunut Parkanoon. Pastorinna on etsinyt miestään ja yrittänyt selvittää miehensä kohtaloa uudestaan ja uudestaan. Teoksessa on referoitu kirjeenvaihtoa, on Kilven lainauksia sota-arkistosta, ja vankileireiltä on joitain "silminnäkijähavaintoja", jotka osoittautuvat varsin epäluotettaviksi, kun yksi "silminnäkijä" ei ollut ollut edes vankina vaan mielisairaalassa. Leskelle tämä on rankkaa, kuten suvullekin.

Eeva Kilven Jatkosodan aika on rankka ja tunteikas kirja, joka minusta on hyvin  rehellinen teos kertomaan siitä lapsuudesta, jonka maailmansota pilasi, kuten koko ikäluokan nuoruuden. Elämä kuitenkin jatkuu, kertojan perheenkin äiti vielä sai perheenlisäystä sodan jälkeen. Eeva Kilven Muistojen aika trilogia avautui teoksella  Talvisodan aika toinen osa on nimeltään Välirauha ikävöinnin aika.

Kirsin kirjanurkka on kuunnellut ja naputtanut oivan bloggauksen koko trilogiasta  TÄNNE.

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta. Yksi kohauttavista oli romaani Tamara