Rex Stout: Death Times Three

 

Rex Stout: Death Times Three, julkaistu 1985. Novellikokoelma#14

Tämä kokoelma on julkaistu 10 vuoden päästä Rex Stoutin (1886 - 1975) kuolemasta ja on viimeinen Rex Stoutilta julkaistu Nero Wolfe -kokoelma. Esipuhe on 14 sivua pitkä ja sen on kirjoittanut John J. McAleer, joka tunsi Rex Stoutin. Rex Stout sanoi McAleerin mukaan, että Jane Austenin Emma on loistava kirja ja että se oli myös Nero Wolfen lempikirja. Rex Stout ihaili P. G.Wodehousea, joka puolestaan kehui Stoutin tuotantoa ja mainitsi Stoutin dekkareiden uudelleen luettavuuden. McAleerin mukaan Nero Wolfe välillä kuvasi dekkareissaan ulkomaisia naisia, joiden esikuva oli Stoutin toinen vaimo Pola Stout os. Weinbuch, joka muutti Yhdysvaltoihin ensimmäisen aviomiehensä Wolfgang Hoffmanin kanssa. Rex ja Pola avioituivat 1932 ja avioliitto kesti Rexin kuolemaan asti. Pola oli kuulu tekstiilimuotoilija. Pola (1902-1984) syntyi Stryjissä nykyisen Lvivin alueella. 

McAleer pohtii myös Nero Wolfe tarinoiden määrää, onko niitä 33 dekkarin lisäksi 38 novellia vai 40 novellia? Tässä niteessä on kolme Nero Wolfe tarinaa. Ensimmäinen Bitter End, on alun alkaen ollut Tecumseh Fox -tarina nimeltä Bad for business joka on kirjoitettu uudelleen Archie Goodwinin kertomana Nero Wolfe- tarinana. Frame-Up for Murder -novelli on tarinana samantyyppinen kuin Murder is No Joke, McAleer mainitsi, että Stout kirjoitti tätä kymmenen päivää, eli yhdeksän täyttä työpäivää ja kaksi puolipäiväistä kirjoitussessiota. Stout kirjoitti samoihin aikoihin myös dekkarin Jos kuolema uinahtaa kuukaudessa ja lyhyen jutun 4th July Picnic yhdeksässä päivässä.

Bitter end 1940, 77 sivua
Tarinan alussa Nero Wolfen kokki Fritz Brenner on ollut jo kolme päivää sairas, joten etsivä Nero Wolfe ja hänen avustajansa Archie Goodwin joutuvat syömään herkkukaupan ruokaa. Nero Wolfe maistaa oudon maun Tingley's Tidbitsin valmistamassa maksapateessa. Hän lähettää Whipplelle tutkittavaksi pateepurkin. Sitten nuori ja hehkeä Amy Duncan tupsahtaa sisälle, Nero Wolfe on ärtyisä ja on käskemässä naista pois, kun Amy näkee patee-purkin ja sanoo tulleensa niiden vuoksi. Amy väittää, että maksapateessa on kiniiniä, mutta hänellä ei ole todisteita. Hän kertoo, että Arthur Tingley on hänen enonsa ja sanoo tämän olevan "mulkero", koska eno on epäillyt Amya kiniinin laittamisesta maksapateeseen. Amylla ei ole rahaa, mutta Nero Wolfe lupaa jäljittää syyllisen ilmaiseksi, Nero Wolfe on todella vihainen ruuan pilaajalle.

Henkilöitä on liuta. Maksapatee-tehtaan tuotannosta vastaa (vanha) neiti Gwendolyn Yates. P&B juomatehtaan varatoimitusjohtaja Leonard Cliff on yrittänyt ostaa Tingleyn yritystä. Amy Duncan, joka on kotoisin Nebraskasta, tuli kolme vuotta sitten äitinsä kuoltua New Yorkiin enonsa Arthur Tingleyn luo ja tehtaaseen töihin. Amy  sai kenkää tai lopetti enolla, nyt Amy on kilpailijan Leonard Cliffin pikakirjoittaja P&B:llä. Amyn isä elää. Philip Tingley on Arthur Tingleyn rahanahne ja laiska adoptiopoika. Neiti Carrie Murphy on neiti Yatesin avustaja. Lisäksi tarinassa on Guthrie Judd, salaperäinen liikemies, jonka auton rekisteri on GJ88.

Tutkimukset alkavat, ensitöikseen Archie Goodwin löytää Amyn ruhjottuna tehtaan konttorista, mutta hengissä. Arthur Tingleyn on murhattu. Kassakaappi on auki. Goodwin tuo Amyn turvaan ja Wolfen naapuri tohtori Vollmer hoitaa Amya. Tarkastaja Cramer saapuu Kivilinnaan ja vaatii, että Amy tulee kuultavaksi.  Tohtori Vollmer estelee. Tingleyn kassakaapista on hävinnyt papereita. Mitä papereita, adoptiopapereitako?

Nero Wolfen tutkii asian nopeasti ja kertoo, mikä on murhan motiivi, kuka on murhaaja ja miksi? Samalla selviää pateen pilaaja. Minusta erinomainen Nero Wolfe tarina.

Frame-Up for Murder, 1959, 73 sivua

Tämä on pohjimmiltaan sama mutta laajempi  tarina kuin Murder is Not Joke, jonka Stout kirjoitti 5-15.8.1957 ja  julkaisi helmikuussa 1958, mutta Stout kirjoitti  tarinaan uuden pidemmän alun ja pidensi sitä  23.11-5.12.1957 ja se julkaistiin jatkokertomuksena kesä-heinäkuussa 1958 nimellä Frame-Up for Murder, mutta kirjana/kirjassa sitä ei Stoutin elinaikana julkaistu. Syykin lienee ilmeinen, tämä on minusta huonompi versio, vaikka tässä on nuorennettu Flora Gallantia  20 vuotta ja Floran ja Archien tapaaminen alussa on kuvattu tarkkaan, vaikka siinä esiintyvä Jonas Putz ei liity mitenkään juoneen. Tarinassa muuten Archie tunnustaa pitävänsä orkideoista.

Juoni: Nero Wolfen apuri Archie Goodwin on varjostamassa Jonas Putzia, kun ajautuu keskustelemaan naisen kanssa joka esittäytyy Flora Gallantiksi. Flora sanoo, että hänen veljensä on Alec Gallant maailman kuulu vaatesuunnittelija. Flora Gallant tulee kertomaan ongelmansa Nero Wolfelle. Veli Alec tuli heti sodan jälkeen Ranskasta ottaen uuden nimen. Myöhemmin vuonna 1953 veli löi läpi vaatesuunnittelijana. Sisko tuli maahan myöhemmin ja Alecin bisnekseen tullut muitakin Carl Drew, Anita Prince ja Emmy Thorne, viimeksi Bianca Voss, jonka jälkeen ongelmat alkoivat. Biancakin puhuu aksentilla, hän on tullut Euroopasta, Bianca on tuntenut veljen, ehkä kiristää tätä? Floran mukaan Bianca on konna ja pyytää Wolfea tuhoamaan hänet. Kun Wolfe ja Goodwin soittavat Biancalle, kuuluu ääniä ja sitten Wolfea haukutaan läskiksi ja laitetaan puhelin kiinni. Archie soittaa firmaan nimellä John H. Watson (=tohtori John H. Watson on Sherlock Holmesin apuri). Carl Drew kertoo, että  Bianca Voss on kuollut. Lehteen tulee juttu murhasta, johon liitetään John H. Watsonin soitto. Samaan aikaan näyttelijä Sarah Yare on tehnyt itsemurhan syanidilla. Yare on Gallantin mannekiini.

Poliisi selvittelee tahollaan murhaa, ja lopussa Wolfe selvittelee vyyhdin auki. 

Yksi selvitettävä asia on, soittivatko Wolfe ja Goodwin todella Biancalle, vai oliko puhelimessa joku muu esim Yare. Wolfe päättelee, että Yare murhattiin. Konna saadaan kiinni. 

Poliisin tutkimuksista oli ilmennyt, että  Alec Gallant oli Ranskan vastarintaliikkeessä, kuten myös Bianca ja tähän liittyy monia yksityiskohtia. 

Tässäkin tarinassa Cramer sanoo "Murder is No Joke",  joka on lyhyemmän ja paljon paremman version nimi. 

Assault on Brownstone, 73 sivua
Tarina Assault on Brownstone on alustava versio vuodelta 1959 julkaistusta  Counterfeit for Murderista, joka on tarinan parempi versio, se julkaistiin kokoelmassa Homicide Trinity vuonna 1962 . 

Vanhapiika Hattie Annis pyrkii Nero Wolfen taloon, mutta Archie Goodwin estelee ja käskee tulla, kun orkidea-aika on ohi. Neiti Annis jättää paketin Archielle.

Seuraavaksi Wolfen Kivilinnaan tulee neiti Tammy Baxter, joka on Hattie Anniksen vuokraröttelön asukki. Vuokratalossa asuu alalle pyrkiviä näyttelijöitä ja tanssijoita.  Hattie Annis ei palaa, hän on kuollut. Auto, joka oli varastettu, ajoi hänen ylitseen.  Archie avaa paketin, jossa on 20 dollarin seteleitä, jotka Archie tajuaa väärennetyiksi. Archie menee tutkimaan tilannetta vuokrakasarmiin, siellä ovat Tammy Baxterin lisäksi Martha Kirk  Raymond Dell, Noel Ferris ja Paul Hannah.

Goodwin yrittää nuuskia tilannetta,  Tammy asunut vuokraröttelössä vain 3 viikkoa, muut vähän pidempään...

Archie soittaa Nero Wolfelle, joka käskee Archien toimistoonsa. Asunnolla on  T-mies  Albert Leach, eli valtiovarainministeriön tutkija, joka kyselee väärennetystä rahasta.

Tämä on tosiaan sama tarina kuin Counterfeit for Murder, lopussa paljastuu väärentäjä ja tappaja, mutta tässä versiossa murhataan täysihoitolan iäkäs Hattie Annis, toisessa nuori hehkeä Tammy Baxter. Tässä Archie kuhertelee Tammyn kanssa.

Molemmissa tarinoissa on sama repliikki, jossa nainen pyrkii sisälle toteamalla: "Look , Buster, I'm no Eskimo, Let the lady in." s. 128. //152. Luullakseni näiden dekkareiden eräitä sanontoja pidetään nykyään epäsopivina, tätäkin?

Rex Stoutin postuumisti julkaistussa kokoelmassa Death Times Three, jutuista  Bitter End on mielenkiintoinen tarina ja McAleerin alkusanat, mutta kaksi muuta juttua on vanhan vellin uudelleen lämmitystä.

Nero Wolfe -novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

*****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Tämän kokoelman järjestysnumero on 14 eli tämä on samalla blogin 14-vuotisbloggaus.

P. D. James: Dalgliesh ja kuolema

 

P. D. James: Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975. Suomentanut Kirsti Kattelus. WSOY-pokkari. Sivumäärä 426.  Alan Dalgliesh #5.

Scotland Yardin rikoskomisario Alan Dalgliesh on sairaalassa, hänellä on vain keuhkokuume ja mononukleoosi, ei leukemiaa, minkä diagnoosin hän ensin sai. Alan Dalgliesh pääsee toipumislomalle ja pohtii, voiko hän  jatkaa poliisina, riittääkö hänellä enää motivaatio.

Alan Dalgliesh on saanut kirjeen isä Baddeleyltä, jossa hän haluaisi Dalglieshin ammatillista asiantuntemusta. Baddeley, joka oli Dalglieshin kirkkoherra-isän apulaispappi, on nyt lähes kahdeksankymppinen ja vaikuttaa Toynton Grangen kappalaisena.

Kun Dalgliesh pääsee lokakuun alussa toipilaana paikalle, ilmenee, että Baddeley on kuollut 77-vuotiaana ja polttohaudattu kirkkomaahan. Toynton Grange on hoitokoti, jota ylläpitää ihmeisiin uskova Wilfred Ansten. Hän väittää parantuneensa pyhinvaellusmatkalla MS-taudista. Nyt hoitolan potilaat pyhinvaeltavat  kahdesti vuodessa ulkomaille.

Alan Dalglieshin saapuessa paikalle on tunnelma jäykkä. Hoitolan asukeista yksi, Victor Holroyd on suistunut jyrkänteeltä veteen pyörätuoleineen. Tapaus on kuitattu itsemurhaksi. 

Alan Dalgliesh aikoo käydä papin hänelle jättämät teokset läpi ja lähteä. Samalla hän huomaa joukon merkillisiä asioita. Koko asetelma muuttuu hiljalleen oudommaksi. Lopulta Alan Dalgliesh taistelee hengestään moninkertaisen murhaajan kanssa.

P. D. Jamesin romaani Dalgliesh ja kuolema alkaa verkkaisesti mutta kiinnostavasti, lopussa taistellaan ylikierroksilla mahdollisuudesta elää.

Pidempi oppimäärä
Alan Dalgliesh saapuu paikalle liian myöhään, isä Baddeley on kuollut ja polttohaudattu, kuolema ei ollut luonnollinen, joka kuten muutkin asiat selviävät kirjan loppuosissa. 

Wilfred Anstey omistaa parantolan, jonka Ridgewellin säätiö haluaa ostaa. Parantolassa potilaat ovat pyörätuolissa ja laitoksessa hoitajat ja lääkärit asuvat alueella. Paikka on Englannin etelärannikolla Dorsetissa, lähin kaupunki on Wareham, jossa on nykyään noin 6000 asukasta.

Wilfred Ansteyn sisar leskirouva Millicent Hammitt asuu veljensä luona. Ylihoitajana on Dot Moxon. Paikan lääkäri on Eric Hewson, jonka kiimainen Maggie-vaimo on entinen sairaanhoitaja, mutta ei tee yhteisössä mitään työtä. Sairaanhoidosta vastaavat Helen Rainer ja Dennis Lerner. Entinen linnakundi Albert Phillby on paikan yleismies.

Potilaista Grace Willison näki isä Baddelyn viimeisenä. Myöhemmin Grace ihmettelee, miksi papilla oli stola yllään, kun hän lähti, pappi oli ottanut sen pois? Muita potilaita ovat Ursula Hollis, George Allan, Jenni Pegram, Henry Carwardine  ja jo edesmennyt Victor Holroyd, joka on rikkaasta  suvusta. Lähellä asuu myös rikas entinen diplomaatti Julius Court.

Asetelmaa kehitellään aika pitkään, ennenkuin karmea tilanne alkaa selvitä Alan Dalglieshille, kuolemantapaukset jatkuvat ja Dalgliesh joutuu taistelemaan murhaajan kanssa hengestään.

Parantolan lähellä rannalla on Musta torni, josta tulee kirjan englantilainen nimi. 

Alan Dalgliesh on vaihtanut autoa Cooper Bristolista Jensen Healeyhyn, molemmat ovat minusta nopeita urheiluautoja.

Kirja alkaa Alan Dalglieshin ollessa sairaalassa, ja päättyy samoin, syy on toki eri.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Minna Canth: Sylvi

 

Minna Canth: Sylvi,  näytelmä (4 näytöksinen) 1893  kirjan kansi on imuroitu Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalvelusta.

Minna Canth (1844-1897) oli kuulu näytelmäkirjailija, joka teoksissaan käsitteli naisen asemaa perheessä, lapsena, aviolitossa ja sen ulkopuolella, ja köyhyyttä.
Minna Canth bloggauksiani: Anna Liisa, Papin perhe, Köyhää kansaa, Murtovarkaus, Hanna, Salakari ja Työmiehen vaimo.

Sylvi-näytelmä käsittelee naisen asemaa, se on tragedia, joka perustuu tositapahtumiin eli 1892 tapahtui lehtori Ferdinand Sainion murha strykniinillä. Tositapahtuma (ylen juttuun linkki) tuntuu olevan paljon mehukkaampi, eli Ferdinandin vaimo Aina oli itse tilannut myrkyn, miehellä oli henkivakuutus ja Ainalla suhde oli lyseon oppilaaseen. 

Minna Canth kirjoitti Sylvi-näytelmän ruotsiksi, kun suomenkielisistä näytelmistä tuli nuivaa palautetta,

Sylvi näytelmään: Alkuun esitellään nuori arviolta 18-vuotias Sylvi ja hänen iäkäs miehensä Aksel, arviolta 45-vuotias. Sylvi tulee puhumaan miehensä Akselin kanssa, jolla "tärkeää tekemistä". Sylvillä on asia, jota loppupelissä ei sillä istumalla kysykään. Sylvi puhuu Akselista puhuu holhooja-setänä. Aksel on ollut orvon Sylvin holhooja ja nyt aviomies. Alkutahdeissa ilmenee, että Akselilla on stryktiiniä kapseleissa kettujen tappamiseksi.

Sylvi pyytää viikkoa, että Aksel olisi virkavapaalla, Työnarkomaani Akselille sekään ei käy, Aksel on lakimies ja ilmeisesti notaari. Sylvi haluaisi olla miehensä kanssa. Aksel ehdottaa vieraita ja päädytään arkkitehti Viktor Hovingiin. Sylvi tuntee sisaren Alma Hovingin. Itse asiassa myös Viktor on Sylvin lapsuuden ystävä ja rakastettu, 

Viktor ja Sylvi tapaavat ja tuntevat vetoa toisiinsa, heti he ovat sokkosilla ja karkeloivat. Viktorin sisar Alma yrittää toppuutella, johon Sylvi sanoo: "Sama se on, sanotaanko sinua siksi tai ei, se sinä kumminkin olet; sillä sinä olet yksi noita täydellisiä, vanhurskaita ja siveitä ihmisiä, jotka eivät koskaan erehdy, eivät koskaan tee mitään tyhmyyksiä, ja jotka eivät milloinkaan maailmassa ole olleet lapsina".

Toisessa näytöksessä kuvataan illan tanssiaisia, jossa Viktor ja Sylvi ovat liimautuneina toisiinsa. Alma Viktorin sisko paheksuu paria, ja yrittää puhua järkeä Viktorille. Myös Karin Löfberg, josta Viktor on ollut kiinnostunut, koittaa kiilata väliin. 

Sylvi on aivan tunteidensa vallassa: Mutta minä en rakasta Akselia, minä rakastan ainoastaan sinua. 

Johon Viktor: "Hän erottaisi meidät ijäksi päiviksi, emme saisi enää koskaan tavata toisiamme."

Tanssiaisissa on muitakin henkilöitä ja Alma sanoo luutnantti Harlinille: " Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu". Alma rohkaisee Harlinia hakemaan Karinia tanssiin. Alma sanoo Viktorille, että uskoo, että Karin haluaa riistää Viktorin häneltä. Sylvi sanoo Karinille, että Viktor ei ole pikiintynyt Kariniin.

Kolmas näytös on Sylvin ja Akselin tuvassa, Sylvi kyselee avioerosta Akselilta. Aksel kertoo, että ei päästä Sylviä "Silloinhan vasta sulkisinkin pikku sirkkuni oikein häkkiin. Kas niin, ole nyt vaiti, kissimirri, ja anna minun kirjoittaa". Aksel aliarvioi Sylviä.: "Jaha—nyt saat kernaasti jatkaa, kun et vaan puhele tuonlaisia tyhmyyksiä, sillä niitä en totisesti tahdo kuunnella". Aksel kehottaa rouvaansa opettelemaan hoitamaan talousasioita.

Alma tulee puhumaan Sylvin kanssa. Sylvi vannoo rakkauttaa Viktoriin , ja soimaa Almaa, että kaikki ovat liitossa häntä vastaan. Karin on vapaa ja rikas, se on Sylvin suurin pelko. Viktor sanoo Sylville, olet toisen vaimo. Karin ja Elin yrittävät saada Sylviä tolkkuihinsa, kuten aviomies Akselkin.

Aksel: Mitäkö tahdon? Hyväillä sinua vähän. En muuta mitään. Enhän ole saanut sinulta yhtä ainoata suukkosta koko päivänä. Ajatteles, en yhtä ainoata! Enkä eilen illallakaan. Sinä olit niin läpi väsynyt, etten raskinut sinua häiritä. Mutta tänäinpä minä vaadinkin vahingon korvausta. (Katsoo häneen.) Oma pikku vaimoni! Tiedätkös,—sinä olit niin ihmeen suloinen eilen tanssiaisissa. Eipä kumma, että herrat tulivat vähän päästä pyörälle. Tuneberg ja Brun koettivat saada minua mustasukkaiseksi, mutta kas, siinäpä he eivät onnistuneet—ei vähän vähääkään. Antaa heidän liehakoida, arvelin minä, mitäs se minua liikuttaa. Ihailkoot vaan minun pikku sirkkustani niin paljon kuin tahtovat, minun hän on kumminkin ja minun omanani hän pysyy kaikissa tapauksissa. Kas niin, kissimirri, hyppää nyt tänne polvelleni, niin saan sinua hieman puristaa. Sitten menen vielä vähäisen nukkumaan ennen päivällistä. No—? Sylvi vetäytyy: "En tule".  Anna minun olla. Minä en kumminkaan suutele sinua enää koskaan. Aksel suutelee Sylviä väkisin. Aksel poistuu.

Sylvi laittaa kaksi strykniinikapselia miehensä lasiin. Aksel kuolee.

Neljäs näytös on vankilassa. Tosielämässä Ferdinandin vaimo sai neljä vuotta, näytelmässä Sylvi sai kuolemantuomion, joka muutettiin elinkautiseksi.

Alma ja Karin ja myöhemmin Viktor vierailevat vankilassa. Viktor on kihloissa Karinin kanssa. Näytelmä päättyy sekavan Sylvin huutoihin:
"Ota pikku sirkkunen syliin. Ja varo,—varo, varo, ettei hän putoo! (Kiihkeämmin.) Aksel, holhooja-setä, etkö kuule—minä se olen, pikku kissimirri—Aksel, ota sirkkunen syliin!" (Putoo tiedottomana maahan.)

Tämä oli hieman toisenlainen, aika kiihkeä näytelmä, mutta sopii Minna Canthin tyyliin.

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää.

Satu Rämö: Rakel

 

Satu Rämö: Rakel, WSOY 2024, sivumäärä 351.

Suomalaisen Islannissa asuvan Satu Rämön (s. 1980) Hildur-sarjasta neljäs osa Rakel viittaa sarjan päähenkilön Hildurin äitiin, jonka tarinaan saadaan lisävalaistusta. 

Islantilainen syrjäseudun poliisin Hildur Rúnarsdóttirin isä Rúnar sössi perheen raha-asiat, myi perimänsä veneen ja siinä samassa kalastuskiintiönsä. Runar "aleni" tavalliseksi toiselle kalastajaksi ottaen pestejä kalastusmatkoille. Hän pahoinpiteli lisäksi vaimoaan Hildurin äitiä Rakelia, jonka rakkaus alkoi kohdistua naapureihin.

Suomalainen Jakob Johansson on valmistunut poliisiksi ja lukee Islannissa islanniksi lakia, jotta voisi hakea poliisipäälliköksi. Hän on saanut Islantiin alakouluikäisen poikansa Matiaksen, jolla on sopeutumisvaikeuksia. Jakob seurustelee edelleen Gudrunin kanssa. Hildur on pihkaantumassa suomalaiseen poromies Antoniin?

Hildur on löytänyt Färsaarille vuonna 1994 viedyt silloin 6- ja 8 - vuotiaat sisarukset Björkin ja Rosan. Björk on edellisen osan jäljiltä syyttömänä (?) vankilassa. Rosa työskentelee puhelinoperaattorilla ja on kunnostamassa  perheen kotitaloa.

Poliisien Betan, Hildurin ja Jakobin  pulmana ovat oudot mökkimurrot, oudot sikäli, että mitään ei ole ehkä varastettu. Risteilyalukselta tulee kasvoihin haavoittunut mies. Mies on venzuelalainen Manuel. Lisäksi Hildurin kotitalon pihalta löytyy haudattuna neljä ruumista. Tämän lisäksi Rakelin rakas naapurissa asunut Helga kuolee vanhainkodissa, ja Hildur epäilee, että Helga on murhattu tyynyllä.

Sarjan ystäville Satu Rämön Rakel on vauhdikas dekkari. Teemoina ovat ulkomaisen työvoiman käyttö ja kohtelu ja edelleen menneisyyden traumat ja niistä selviytyminen. Lisäksi aiempien osien rikoksiin palataan, mutta ne eivät kuitenkaan ratkea, eli Björk istuu syyttömänä vankilassa. Näinkö Satu Rämö jättää koukkuja sarjan seuraaviin osiin?

Hildur-sarja

1. Hildur

2. Rósa & Björk

3. Jakob

4. Rakel

Reijo Mäki: Pitkä lounas

 

Reijo Mäki: Pitkä lounas, Otava 2002, sivumäärä 368.

Reijo Mäen dekkari Pitkä lounas on  ei-vares-kirja, ja tarinan päähenkilö on rikosdekkareita rustaava Vertti Hietanen, jonka suosio on laskenut ja inspiraatio on kateissa. Vertti on uusioperheen isäpuoli, äveriäs vaimo Pernilla pettää, tytärpuoli Tuulikki on vaimon ensimmäisestä avioliitosta. Vertti vierailee lukiotuttunsa missi Jenni Nyyssösen lakanoissa ja tuntee kaipausta ensimmäistä vaimoaan Veeraa kohtaan.

Tarina käynnistyy hitaasti, ja kirjan ykkösosassa kuvataan Vertti Hietasen yhtä iltaa, joka alkaa lounaalla, ja jonka menyyssä on rutkasti väkijuomia. Rinnalla kerrotaan reservin luutnantti Hietasen kertausharjoituksista, jonka kuvaaminen on minusta (armeijan käyneelle) täydellinen riman alitus. Myöhemmin tarina muuttuu epäuskottavaksi murhakarkeloksi. 

Tämä kirja on painunut unholaan eikä se totta tosiaan ole Mäen parhaimmistoa, mutta on siinä hyvää Turku-kuvaa, jpsta alla enemmän ja kirjassa on muutama maukas kohtaus. Reijo Mäki faneille siis lukemisen arvoinen teos.

*****

Reijo Mäen (s. 1958 Siikainen) Vares-kirjat (35 kpl) ovat raivanneet oman ekologisen lokeron suomalaiseen kirjallisuuskenttään. Kirjojen henkilökatras, turkulainen miljöö, teemat ja juonen rakenne ovat löytäneet uomansa ja toistuvat miltei samankaltaisina ja ihmiset ovat tottuneet Jussi Varekseen ja hänen Uudessa Apteekissa viihtyvään kaveripiiriinsä. Mäellä on myös kolmen osan mittainen Roivas-sarja. jonka päähenkilö on rikospoliisi Sakari Roivas Tukholmasta. Pidin Roivas-sarjasta, mutta ilmeisesti se ei lyönyt läpi.

Pitkä lounas julkaistiin vuonna 2002, jolloin ei vuosittaista Varesta ilmestynyt. Pitkään lounaan aikana Vertti Hietasella menee muisti ja se on myös surmayö, ja muisti meni myös vuoden 1996 Vareksella teoksessa  Enkelit kanssasi (1995)  ja Jussi on yhtenä epäiltynä yhtiökaverinsa murhasta, jonka selvittää.  Kuten tässäkin. Vertti Hietanen selvittää murhaajan, jonka omallatunnolle tulee monen ihmisen henki.

Pitkä lounaan osat ovat kirjojen nimiä: Sota ja rauha, Ruusun nimi, Suuri hainmetsästys, Kenelle kellot soivat, Taru sormusten herrasta ja Manillaköysi. Lisäksi kirjass kuvataan tilaisuutta, jossa kirjailijoista on Hotakainen, Tervo, Leena Lehtolainen, Daniel Katz ja Kauko Röyhkä.

Luullakseni kirjan juoni on monella pääsyy lukea dekkari, joten sitä en avaa lainkaan, mutta alla kuvia Turun maisemista

Svarte Rudolf on Aurajoen rannassa lähellä Auransiltaa edelleenkin.

Blanko-ravintola on edelleen toiminnassa

 Ukko Pekka -höyrylaiva esiintyy kirjassa. 

Kuva on syksyltä 2024 jolloin höyrylaiva lopetteli liikennöintiään. Kirjan kirjoituslaikana Suomen joutsen oli vastarannalla Martinsillan pielessä Sokerirannassa.

Suomen Joutsen hinattiin 2002 nykyiselle paikalle Forum Marinumin eteen.

Kåren on ollut silloin ja on nyt. Sijainti Hämeenkadulla.

Föri liikennöi Aurajoen yli silloin ja edelleen. 

Wanha Rahtilaiva on Aurajoen itäpuolella, Förin vieressä. Kirjan kirjoitusaikaa laivassa oli Hesburger.

Puutorin vessa oli pitkään vessa, mutta sittemmin ravintola.

P. D. James: Valepotilas

 

P. D. James: Valepotilas, alkuteos Shroud for a Nightingale 1971, suomentanut Kristiina Savikurki, Otava 2013, sivumäärä 397. Alan Dalgliesh -sarja #4.

Nightingale Housen sairaanhoitajakoulussa murhataan oppitunnilla potilasta esittävä oppilas Heather Pearce. Seuraavaksi kuolee oppilas Josephine Fallon. Scotland Yard ottaa tutkimukset harteilleen. Alan Dalgliesh matkustaa paikalle yhdessä ylikonstaapeli Charles Mastersonin kanssa ja parivaljakko alkaa kuulla oppilaita ja opettajia.

Sairaanhoitajaoppilaitoksen oppilailla ja opettajilla on yllättävän paljon salaisuuksia. Ensin selviää, että Heather Pearce on kiristänyt muita oppilaita ja Josephine Fallon oli raskaana, henkilökunnan ja oppilaiden välillä on ollut intiimiä kanssakäymistä.

Dalglieshin pitää löytää murhan motiivi ja tekijä ja kasata riittävät todisteet. Onnistuuko se?

P. D. Jamesin rikosromaani Valepotilas tonkii terveydenhoito-oppilaitoksen synkkiä salaisuuksia peribrittäiläisellä pieteetillä kunnes osuus todelliseen kipupisteeseen. Kelpo dekkari.

Pidempi oppimäärä

P. D: James on julkaissut tämän 1971, mutta tapahtuma-aika voi olla hieman aiempikin. Nightingale Housen sairaanhoitajakoulun yhteydessä on myös sairaala. Koulun sairaanhoitajaoppilaat ovat naisia, ja lääkärinä toimivat ovat miehiä. Heidän välillään on intiimejä  kontakteja, joihin ei aina liity rakkautta. Myös saman sukupuolen välillä on suhteita, joka paljastuu tutkimusten edetessä, kuten monta muutakin "salaisuutta". Tekopyhä julkisivu ja henkilökohtaiset salaisuudet luovat ilmapiirin, jossa kiristys on mahdollista, mutta osa salaisuuksista on kuolettavia?

Oppilas Pearcen murha tapahtuu tammikuussa demonstraatiotunnilla, kun hän on letkuruokinnassa. Oppituntia seuraa sairaanhoito-oppilaitoksia tarkastava Muriel Beale (47 v), joka asuu Lontoossa yhdessä opiskelutoverinsa Angela Burrowsin kanssa. Heidän asumisjärjestelynsä ovat käytännöllisiä ja suhteensa "viaton". Tällä ilmeisesti halutaan alleviivata, että tietyt "ei-viattomat" suhteet ovat salattuja. Muriel Beale käy vuosien jälkeen kirjan lopussa oppilaitoksessa, joka joutuu tulipalon kouriin  tarinan loppuosissa, mutta on rakennettu uudestaan ja oppilaitos on aloittanut uuden ajan puhtaalta pöydältä. Paikaksi mainitaan Heatheringfield, joka on kuvitteellinen paikka Sussexin ja Hampshiren rajalla. Oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtaja on Marcus Cohen, jonka juutalaistaustaa korostetaan. Ylihoitaja on tehokas Mary Taylor, kirurgi-tohtorina toimii Stephen Courtney-Briggs. Yliopettaja on Hilda Rolfe, sairaanhoitajia on liuta kuten Ethel Brumfett, opettaja Mavis Gearing ja sairaalan proviisori Leonard Morris. Oppilaita on murhatut Heather Pearce ja Josephine Fallon sekä kaksoset Maureen ja Shirley Burt, Madeleine Goodale, Christine Dakers, Diane Harper ja Julia Pardoe. 

Oppilaitosta koettelee talvinen influenssaepidemia, ja Fallonin piti olla ruokintapotilaana, ei Pearcen. Oppilas Dakers kertoo vapaaehtoisesti, että Pearce on kiristänyt häntä, koska hän löysi rahaa, mutta ei palauttanut sitä. Muut paljastukset eivät ole vapaaehtosia, mutta paljon motiiveja löytyy. Fallon on orpo, hänen vanhempansa ovat kuolleet Lontoon pommituksissa, myös murhattu Pearce oli orpo.

Vielä pidempi oppimäärä, avaan asetelmaa vielä hieman enemmän

Oppilaitoksessa syy halutaan sysätä murhat Fallonin niskaan, eli selitetään, että hän olisi tappanut Dakersin, ja sitten itsensä. Alan Dalgliesh löytää kuitenkin oppilaitoksesta nikotiiniliuosta, jolla on tapettu Fallon.

Tutkinnassa selviää yhä synkempiä salaisuuksia, joita hän kuulee Lontoossa edesmenneen potilaan äidiltä. Jokaisella hoitajaoppilaalla on oma potilas, jonka hoitoa he seuraavat... Sitten Dalgliesh joutuu itse murhaajan hyökkäyksen kohteeksi... 

Alan Dalgliesh pääsee selville, kuka on syyllinen ja mikä on motiivi, mutta miten kerätä todisteet?

Nightingalen laitos on siis varsinainen paheiden pesä, eikä se ole saanut nimeään Florencen mukaan vaan Thomas Nightingalen mukaan. Thomas ei ollut kovinkaan empaattinen, vaan oli sadisti, joka kohdistui hänen omaa perhettään kohtaan..

Minusta P. D. Jamesin romaani Valepotilas on sarjan parhaimmistoa.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.

Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Satu Rämö: Jakob

 

Satu Rämö: Jakob,  WSOY 2023. sivumäärä 400 ja sisältää lisäksi  27-sivuisen Hildur-novellin nimeltään Maineenpalautus.

Eletään joulukuuta 2021, kun Ísafjörðurin kylän lähellä olevasta kalankasvatuslaitoksesta löytyy miehen puoliksi näykitty ruumis. Rikospoliisi Hildur Rúnarsdóttir ja hänen suomalainen apulainen Jakob Johansson alkavat tutkia murhaa.  Hildur on edellisessä osassa löytänyt toisen ammoin kadonnen sisarensa Björkin Färsaarilta, myös Rósa on elossa, mutta Hildur ei tiedä, missä hän on. Jakob käy edelleen huoltajuustaistelua petollisen ex-vaimonsa norjalaisen Lenan kanssa. Teoksessa on takaumia Lenan ja Jakobin suhteesta sekä Jakobin lapsuuden traumasta.

Väkivallan teot jatkuvat ja tuntuvat liittyvän hevosiin. Jakob suuntaa Pohjois-Suomeen, jossa käydään huoltajuusoikeudenkäyntiä. Asiat menevät Jakobin kannalta huonosti. Pian hän on epäiltynä kaksoismurhasta, Hildur rientää apuun. Samaan aikaan Islannissa tapahtuu tutkinnallinen läpimurto, joka taas puolestaan mullistaa Hildurin maailman.

Hildur-sarjan kolmas osa Jakob alkaa olla jo jopa kirjamaailmassa uskottavuuden ulkorajalla, joskin kirjan luki mielellään.

Teoksessa käsitellään tiineiden tammojen veribisnestä, ja Suomen kaivostoiminnan kiemuroita, Hildur tapaa Suomessa poromies Antonin, joka tarjoaa avioliittoa Hildurille.

Sarjan neljänteen osaan riittää traumoja käsiteltäviksi ja uusia on varmasti tulossa lisää.

Näppärä dekkari, jossa yllätyksiä riittää. Sarjan perusvire tuntuu olevan se, että asiat jäävät selvittämättä perin juurin. Aina rikollisetkaan eivät saa ansaitsemaansa rangaistusta.

Hildur-sarja

1. Hildur

2. Rósa & Björk

3. Jakob

4. Rakel

P. D. James: Rikoskirjailijan kuolema

 

P. D. James: Rikoskirjailijan kuolema, alkuteos Unnatural Causes 1967, WSOY 1991, SaPo-sarja 256, sivumäärä 255. Komisario Dalgliesh sarja osa #3

P. D. Jamesin dekkareiden päähenkilö Scotland Yardin rikostarkastaja Alan Dalgliesh lähtee lomailemaan Suffolkin rannikolle Monksmereen  tätinsä Jane Dalgieshin luo. Hän ajaa Lontoosta Cooper Bristolilla matkan. Dalgieshilla on lämpimät suhteet tätiinsä, jonka sulhanen kuoli hieman ennen aselepoa 1918 ensimmäisen maailmasodan taisteluissa. Täti jäi naimattomaksi ja asui isänsä luona pappilassa ja hänestä kehittyi taitava ornitologi. Täti asuu rannikolla Monksmerellä (paikka on fiktiivinen), Alan viihtyy tätinsä luona, joka ei vaadi mitään. Alanilla on 10 päivää aikaa kalastella ja pohtia, kosiiko hän Deborah Riscoe'ta, vai jääkö suhde epäviralliseksi. 

Paikkakunnalla paljastuu kuitenkin raaka murha dekkarikirjailija Maurice Seton löytyy kuolleena veneestä, hänen kätensä on katkaistu kalvosinnappien alapuolelta. (Katso kansikuvaa).

Tutkimukset alkavat ja niistä vastaavat paikallinen etsiväkomisario Reckless apunaan ylietsivä Courtney. Epäiltynä ovat Setonin naapuristo draamakriitikko Oliver Latham, aikakausilehden toimittaja Justin Bryce, teatteriarvostelija, romanttisten romaanien kirjoittaja Celia Calthrop, proosakirjailija R. B. Sinclair, Sinclairin luona asuva Alice Kerrison, Celian sukulaistyttö  Elizabeth Marley. Lisäksi mahdollisia tekijöitä ovat  Mauricen velipuoli Digney Seton. Edellä mainitut asuvat Lontoossa, mutta heillä on vapaa-ajan lukaali Suffolkissa. Epäiltynä ovat myös Suffolkissa asuvat Mauricen raajarikkoinen sihteeri Sylvia Kedge, myös Alanin täti Jane on mahdollinen tekijä.

Alan Dalgliesh yrittää pysytellä sivussa mutta tajuaa, mitkä kysymykset on selvitettävä. Miksi todistettavasti Lontoossa kuollut dekkaristi tuotiin takaisin Suffolkiin ja katkaistiin kädet. Dalgliesh lähtee tutkimaan Lontooseen Mauricen jälkiä ja tarina huipentuu Suffolkissa...

Teoksesta sukeutuu hyvä sosiaalisten suhteiden verkosto, itse murhaaja on sairas, eikä yhdellä kuolleella selvitä.

P. D. Jamesin dekkari  Rikoskirjailijan kuolema on brittiläistä laatua, ja vieläpä hyvin brittiläinen.

Alla enemmän dekkarista.
Dekkarin aikana puhutaan paljon ja yllättäen seksistä. Maurice Setonin vaimo oli tehnyt itsemurhan. Pöyhinnässä selviää, että Oliver Lathamilla oli suhde Mauricen vaimoon, josta puolestaan Celia Calthrop on kiinnostunut. Lisäksi Justin Brycestä ja Digney Setonista vihjaillaan, heidän kuiskutellaan olevan homoja. Yhteisössä Setonin vaimon itsemurhan jälkeen Bryce ajoi (vahingossa) Setonin koiran kuoliaaksi ja sitten Brycen kissa myrkytettiin.

Paikallispoliisit tarkastelevat pääasiassa henkilöiden alibeja. Dalgliesh tekee Lontoossa tutkimusta Maurice Setonin viimeisiä jälkiä seuraten. Miksi ruumis siirrettiin Suffolkiin? Miten ruumis kuljetettiin ja kuka sen kuljetti? Kyläpoliisit eivät usko murhaan, Dalgliesh on ainoa, joka tajuaa, että Seton on murhattu. Alan Dalgliesh pysyttelee taustalla, mutta joutuu satimeen ...

Lopullinen ratkaisu tai tunnustus kuullaan ääninauhalta.

Dalgliesh lukee kirjeestä myös Deborah Riscoe'n ratkaisusta.

*****

Phyllis Dorothy  James  (1920-2014) kirjoitti 14  Adam Dalgliesh -dekkaria ja tämä on niistä kolmas. 

P. D. James on halunnut juonen lisäksi kuvata ihmisiä, ihmissuhteita ja ajan ongelmiakin.

Adam Dalgliesh -sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

A. E. V. Mason: Myrkkynuoli

 

A. E. V. Mason: Myrkkynuoli  alkuteos The House of The Arrow  1924, suomentaja ? WSOY Riksin sarja 1958.

Brittidekkari Myrkkynuoli on kolmas osa A. E. W Masonin tarkastaja Hanaud sarjaa.  

Juoni (ilman paljastuksia) on yksinkertainen. Englantilainen asianajotoimisto Frosbisher & Haslitt saa kiristyskirjeen Ranskassa asuvalta Boris Waperskilta, joka väittää, että toimiston asiakas Betty Harlowe on murhannut tätinsä ja ottoäitinsä varakkaan leskirouva Harlowen. Jim Frobisher lähtee puolustamaan Bettyn etuja Ranskan Dijoniin. Pariisista Suretesta saapuu paikalle tarkastaja Hanaud, joka alkaa tutkia kuolemaa. Hanaud saa selville rikollisen, mutta ei saa todisteita, mutta hankkii todisteet antamalla tilanteen kehittyä.

Englannin kielisen laitoksen alkuperäinen kansi on uskaliaampi.

Ensipainoksen kansi on tuo vasemmanpuolinen

Suomalaisessa kirjassa ei ole mainittu kääntäjää. Käännös on kankeahko ja vanhanaikanen puhutaam Lunchitunnista ja kokoilijasta. Simo Harlowe oli nykykielessä keräiljiä, hänellä oli myrkkynuoli, joka on kirjan kannessa. Myrkky on  peräisin Strophanthus hispidus kasvista, joka on liaani, joka voi kaivaa viisimetriseksi ja siinä on keltaiset kukat (jossa voi olla pilkkuja), siemenistä on valmistettu nuolimyrkkyä ja nyttemmin tiettyjä sydänlääkkeitä.

Simon Harlowe on ollut myös taiteen keräilijä. Talo on hulppea. Murhat ja konnuudet ratkaisee siis Sureten tarkastaja Hanaud, joka on hyvin nokkela, ja  "hiostaa" rikollisen tekemään virheitä.

Suomalainen kirja on virheellinen, sillä kirjailija ei ole A. E. V. Mason vaan A. E. W Mason eli Alfred Edward Woodley Mason  (1865 - 1948), joka kirjoitti vuosina 1910- 1946 yhteensä 6 pitkää Hanaud-tarinaa ja yhden lyhyt jutun, lisäksi kolme ensimmäistä osaa At the Villa Rose, The House of the the Arrow ja The Prisoner in the Opal julkaistiin yhteisniteenä 1930.

Christer Sarlin: Mitalisadetta ja mustia silmiä

 

Christer Sarlin: Mitalisadetta ja mustia silmiä, Suomen nyrkkeilyn olympiahistoria, Docendo 2022, sivumäärä 511.

Yleisradion urheiluselostaja Christer Sarlin (s. 1951) on koonnut Suomen olympianyrkkeilystä tietokirjan. Kirja on tuhti tietopaketti, ja sisältää urheilijatarinoita, kattavat olympiaottelutilastot ja henkilöhakemiston.

Amatöörinyrkkeilyn säännöt käydään kirjassa läpi. Nykyään on palattu kolmeen kolmeminuuttiseen erään ja arvostelutuomareihin (välillä oli 2 minuuttisia eriä ja koneellinen pisteenlasku, jossa toki ihminen painoi osumia koneeseen).

Nyrkkeily löi läpi Suomessa lopullisesti vuonna 1920, ensimmäiset julkiset kisat pidettiin 1.10.1921, ja SM-kisat joulukuussa 1923. Suomessa Kansalaissodan jälkeen urheilu oli kahtiajakautunut oli TUL ja SVUL, ja SVUL:n seuroista oli mahdollisuus päästä olympiakisoihin. 

Jatkossa olympianyrkkelijöistä, Sarlinin kirjassa ei ole noteerattu Työväen olympiakisoja, mutta Työväen olympiakisoja järjestettiin 1925, 1931 ja 1937, esimerkiksi Soini Andersin voitti kultaa, kuten Veikko Mutikainen, Onni Rautianen, Hannes Kukkonen, Vilho Urhonen, ja Tauno Helin. Vaikka työläisten olympiakisat loppuivat, Suomessa kahtiajako jatkui.

Suomella on ollut 60 olympiakisoissa nyrkkeilyyn osallistunutta urheilijaa, 13 heistä on osallistunut kahdesti. Mitaleja on tullut 16,  kaksi kultaista, yksi hopeinen ja 13 pronssista. 

Amsterdam 1928: Olympiakisoihin lähetettiin kolme nyrkkelijää. Kaarlo Väkevä voitti ensimmäisen ottelun ja hävisi toisen ja putosi jatkosta. Jonni Hellström voitti myös ensimmäisen ottelun ja hävisi toisen.

Los Angeles 1932: Matkan pituus Suomesta on 13000 km ja se kuljettiin laivoilla, joka kesti 16 päivää. Bruno Ahlberg saavutti ensimmäisen mitalin, pronssia välisarjassa, jossa oli 17 kilpailijaa. Välierissä tuli tappio, ja tuolloin käytiin pronssiottelu, jonne vastustaja ei tullut paikalle. Ahlberg ei löytänyt palkintojen jakoon, ja mitali lähetettiin postissa. Suurin olympiatoivo Gunnar Bärlund hävisi avausottelun raskaassa sarjassa Argentiinan Alberto Santiago Lovellille, joka voitti sarjan kultaa. Geebee saavutti Euroopan mestaruuden 1934 ja voitti ammattilaisena Lovellin.  

Berliini 1936: Suomi saavutti kultaa ja sen saavutti  Sten Suvio välisarjassa 66,6 kg. Hänen oli voitettava viisi ottelua, loppuottelussa kaatui saksalainen Michael Murach. Suvio voitti Suomen karsinoissa Ahlbergin, joka oli Berliinissä sarjaa ylempänä, mutta hävisi avausottelunsa.

Lontoo 1948: Kisoihin lennettiin DC3:lla ja osa matkusti laivalla. Kisoissa ei saavutettu menestystä.

Helsinki 1952:  Kotikisoissa osallistujia oli  kaikissa 10 sarjassa ja saatiin kulta ja neljä pronssia, eli 50% toi mitalin. Pentti Hämäläinen voitti kääpiösarjassa, pehmitti hajaäänin Irlannin John McNallyn. Pronssia saivat Erkki Pakkanen, Erkki Mallenius, Harry Siljander ja Ilkka Koski.

Melbourne 1956. Pentti Hämäläinen  saavutti kullan lisäksi pronssin. Kisoihin lähetettiin vain 4 nyrkkelijää kustannusten vuoksi. Pentti Hämäläinen oli voittanut nuoren Olli Mäen Suomen karsinnoissa.

Rooma 1960: Roomaan lähetettiin vain Svullin nyrkkelijöitä, ei Olli Mäkeä joka saavutti Euroopan mestaruuden sekä amatöörina  että ammattilaisena. Olli Mäki olisi päässyt kisoihin, mutta oli päättänyt, pitää päänsä eikä myöntynyt "järjestelyihin". Jorma Limmonen saavutti pronssia höyhensarjassa. 

Tokio 1964: Limmonen osallistui myös Tokion kisoihin, mutta ei saavuttanut menestystä, sen sijaan Purtsi Purhonen saavutti pronssia. Kisojen jälkeen Purtsilla meni viihteellä. Huomasin, että hän oli ollut 1970-luvulla naimisissa Teija Sopasen kanssa (joka oli tv-kuuluttaja, ei urheilija, mutta Suomen neito 1953).

Meksiko 1968: Mitaliketju jatkui Arto Nilssonin pronssilla 63,5 kg:n sarjassa..

München 1972: Reima Virtanen pääsi loppuotteluun 75 kg:n sarjassa kolmella voitolla, finaalissa tuli Nukkumatti, mutta Virtanen saavutti hopeaa.

Montreal 1976: Suomesta osallistui 5 nyrkkeilijää. Raskaan sarjan Pekka Ruokola sai vastaansa heti Kuuban rautanyrkki Teofilo Stevensonin (joka saavutti kolme olympiakultaa ja kolme maailmanmestaruutta). Kehätuomari keskeytti ottelun ensimmäisessä erässä. Kalevi Kosunen voitti kaksi ottelua, mutta hävisi kolmannessa kuubalaiselle.

Moskova 1980: Suomesta osallistui viisi nyrkkeilijää 3 putosi avauskierroksella, Kalevi Marjamaa ja Veli Koota toisella.

Los Angeles 1984:  Joni Nyman saavutti pronssia, 

Soul 1988: Parhaiten menestyi Joni Nyman. Sarjassa 44 kisaajaa, ja pronssi jäi voiton päähän, 

Barcelona 1992: Jyri Kjäll voitti 63,5 kg:n sarjassa pronssia, hävisi välierissä kuubalaisille. Tulos määräytyi pisteenlaskukoneen pisteistä. 

Vuoden 1996, 2004, 2008 ja 2012 kisoissa ei ollut suomalaista edustajaa.

Rio 2016:  Mira Potkonen voitti pronssia, Mira voitti kaksi ottelua ja hävisi yhden. Pronssi oli Suomelle ainoa mitali Riossa.

Tokio 2021: Vuoden 2020 kisat pidettiin vuoden myöhässä koronan takia. Mira Potkonen voitti kolme ottelua ja hävisi yhden ja saavutti pronssia. Suomi sai kaksi pronssia, toinen oli Matti Mattssonin rintauintipronssi.

Pariisi 2024: Naisten alle 50 kiloisten sarjassa Pihla Kaivo-oja hävisi puolivälierässä ja sijoittui sijoille 5-8.

Naisten sarja nyrkkeilyssä tuli olympiakisoihin vuoden 2012 Lontoon kisoihin.

Christer Sarlinin kirja on täynnä tarinoita, toisin kuin tämä kuiva bloggaus. Sarlin on käyttänyt lähteenä myös vanhojen nyrkkeilyselostajien  Ilmo Lounasheimo (1920-2014), Raimo Häyrinen (1940-2020), Martti Jukola (1900-1952) selostuksia. Mainittu trio selosti monia huikeita nyrkkeilyotteluita.

Sarjassa kahden euron kirja lukija saa todella paljon tietoa.

Asko Martinheimo: Etäisyys M31

 

Asko Martinheimo: Etäisyys M31, 1973 Nuorten toivekirjasto 212, WSOY 1975, sivumäärä 159.

Asko Martinheimon nuortenkirja Etäisyys M31 on jatkoa teokselle Pilkku päässä, jossa Paanasen perhe asui vielä saaressa. Nyt perhe on muuttanut kaupunkiin ja pojilla Teemulla  ja hänen pikkuveljellään Tommilla on sopeutumista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat talveen 1973? (koska jääkiekon Moskovan MM-kisat ovat lähestymässä). Tämän kirjan luki mielellään ja kirjasta välittyi paljon ajankuvaa.

Alla kerron hieman tapahtumista ja ajankuvasta.

Tommi on kansakoulussa, jossa osallistuu hiihtokilpailuihin, kaatuu ja on viimeinen, muuten Tommi jää pääosin taustalle.  

Oppikoululainen Teemu pelaa paikallisessa Peli-Veikkojen juniorijoukkueessa jääkiekkoa maalivahtina. Teemu joutuu isompien poikien ryöstämäksi kotimatkalla ottelusta. Tästä hunsvottilaumasta on muillekin harmia. Teemun äiti on sosiaalivirkailija ja kun hän on myöhemmin yhteydessä hunsvotteihin, Teemu saa uhkailua "laulamisesta".

Teemu on alkanut kiinnostua tähdistä käytyään Särkänniemen planetaariossa. Särkänniemen huvipuisto avattiin (vasta) 1975, mutta planetaario avattiin 1969 (samana vuonna kun kuussa käveltiin Neil Armstrongin ja Buzz Aldrinin toimesta  Michael Collins oli kuulennon ajan Apollo 11 aluksessa).

Teemu on lukenut teoriaa tähtien synnystä, katsellut tähtikarttoja, ja säästää rahaa kaukoputkeen. Hän poimi kesällä mustikoita ja myi niitä SOK:lle ja myi joululehteä. Teemun saatua haukkumiset joukkueen ollessa häviöputkessa, hän myy maalivahdin varusteet ja ostaa upean kaukoputken, jota opettelee käyttämään. Myöhemmin Teemu houkutellaan uudelleen tolppien väliin.

Mirkku pyörii Teemun kintereillä, mutta on kiinnostunut muistakin pojista. Pojat käyvät Esson baarissa, missä ostetaan spriteä ja joskus rahat riittävät myös pullaan. Teemu pelaa pajatsoa, johon käy 50-pennisten ohella myös Ruotsin kruunut (joka 1970 oli noin 80 penniä). Ruotsin tuolloinen kruunu oli samankokoinen kuin 50 penniä, joten se kävi pajatsoon.

Paanasten isä ja äiti käyvät töissä, äiti on sosiaalivirkailija ja isä on telakalla töissä.  Isä käy välillä sairaalassa, syy jäi minulle epäselväksi. Oppikoulussa aljan tunnilla paahdetaan binomin neliötä (alja = algebra), geometriassa on lasketaan pyramidien tilavuutta. [Binomin neliö on (a+b) toiseen, pyramidin tilavuus= 1/3 Ah).

Historian tunnilla Teemu oppii että absoluuttista totuutta ei ole, mikä on oiva oppi.

Äidinkielen tunnilla jäsennetään lauseita, ja tehdään esitelmä. Teemu päättää tehdä tähtitieteestä. 

Kaupungissa on myös kansalaiskoulu.        

Kirjan nimi aukeaa vain tähtitieteilijöille. Andromedan galaksi on M31 eli Messier 31. Charles Messier (1730-1813) havaitsi erilaisia kohteita taivaalla ja on jäänyt historiaan.

*****

Kirjailija ja opettaja Asko Martinheimo (1934 - 2002) oli ristimänimeltään Asko Erik Vilhelm Mattsson. Asko Martinheimo kirjoitti 17 lähinnä nuorten kirjaa, kaksi novellikokoelmaa nuorille, ja paljon muuta. Martinheimo oli palkittu kirjailija, hän sai Valtion kirjallisuuspalkinnon viidesti, palkinnon saa vuosittain, tuolloin palkinnon sai kymmenkunta kirjailijaa vuosittain, nyt enää kaksi vuodessa.

Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari

 

Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari alkuteos Gravity's Rainbow 1973, suomentanut Juhani Lindholm, Teos 2014, sivumäärä 983, jälkisanojen kera 1000 sivua.

Thomas Pynchonin romaani Painovoiman sateenkaari on postmoderni rönsyävä tarina toisen maailmansodan loppuvaiheilta ja juonen tukirankana on Saksan ampumat ääntä nopeammat V2-raketit ja kiinnostus niihin. Juoneen on ympätty psykologiset tutkimukset, yliluonnolliset asiat, seksi tai jopa porno ja todella moni muu asia. Muualla romaania on luokiteltu apokalyptiseksi Moby Dickiksi, satiiriksi tai hätähuudoksi. Se on vielä monta astetta sekavampi kuin Kurt Vonnegutin Teurastamo V ja edustaa postmodernismia sen kaikkein sekopäisimmässä muodossa. Norman Mailerin sekopäinen Amerikkalainen unelma ei yllä rivoudessaan tämän kirjan seksuaalisiin "perversioihin", joita en lähde todellakaan avamaan. Joseph Hellerin Catch 22 Me sotasankari kirjaa se muistuttaa sotilaiden asenteen osalta ja myös mustan pörssin kauppojen osalta.

Henkilökatrasta tässä tuhannen sivun tiiliskivessä on nelisen sataa, mutta päähenkilö on Yhdysvaltain armeijan luutnantti  Tyrone Slothrope, joka on sijoitettu Lontooseen. Kirjan lähtökohta on Tyronen sukupuolinen touhuttelu, joka on yhteydessä saksalaisten V2-rakettien maalipaikkoihin, se kiinnostaa liittoutuneiden tiedustelun psykologista haaraa.

Lainasin tämän kirjastosta toinen päivä heinäkuuta. Ensimmäisenä päivänä luin 10 sivua ja toisena 11 sivua, kirja on hauskakin, mutta erittäin haastava ja, sekava ja rivo. Kahden päivän lukemisen jälkeen pakotin itseni lukemaan vähintään 40 sivua päivässä jotta saisin kirjan luettua laina-ajassa. Kirja on sanojen, teemojen ja tapahtumien hämärä labyrintti, jossa joskus syttyy ymmärryksenkin lamppu. Labyrinttiin kuuluvat kaikki umpikujatkin. Päiväannokset nousivat ja teksti vei mukanaan. Teos on niin sokkeloinen ja lonkeroinen, että minulla ei ole lopullisia vastauksia juonilankoihin. Bloggausta kirjoittelin myös pitkään, eikä sekään ole kovin onnistunut.

Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari on kryptinen romaani, jossa päähenkilö Tyrone Slothrope harharetkeilee V2-raketin liepeillä. Painovoiman sateenkaari on postmodernismia sen parhaimmassa tai pahimmassa muodossa. Romaani on pohdituttanut lukijoita ympäri maailmaa ja kirjan henkilöistä on tehty oma wiki-saitti.

***
Kirjassa on Tiina Käkelä-Puumalan teksti, joka avaa kirjan teemoja ja historiallista raamia.  Käkelä-Puumala on kirjallisuuden tutkija, hän julkaissut ainakin 6 tutkimusraporttia Thomas Pynchonin töistä ja hänen väitöskirjansa nimi on Other side of this life: value and social being in Thomas Pynchon's fiction. Käkelä-Puumala vertaa myös Slothropin harharetkiä Odysseukseen ja minustakin siinä on yhtäläisyyttä, joskaan Slothropella ei ole Penelopea eikä kirjassa selvästi ilmene, palaako Slothrope kotiinsa. Itse asiassa kirjan loppuosissa Slothrope "haihtuu tai hajoaa".

Avaan alla hieman enemmän teosta. Se on jaettu neljään osaan, josta kolmas osa Vyöhykkeellä on ylivoimaisesti pisin (429 sivua) ja rönsyisin. Viimeinen neljäs osa palaa alun henkilöihin, mutta itse en saanut vastauksia, miten heille kävi, mutta se ei ole tämän kirjan tarkoituskaan ei nykyajan sekopäisessä maailmassa ole enää lopullista totuutta tai vastauksia edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Kirjan keskiössä on S-Gerät, eli V2-raketti jonka sarjanumero 00000. Sen perässä miltei kaikki laukkaavat. 

Summittaistakaan juonta on  vaikea kuvailla. Tässä kuitenkin yritän hahmottaa:

Osa 1. Nollan tuolla puolen

Teos alkaa V2-raketti-iskulla Lontooseen. Lontoossa on paljon tiedustelua, pakolsishallituksia, saksalaisia ja muuta sekalaista porukkaa. 

Toisen maailmansodan lopulla liittoutuneilla on monia salaisia projeketeja ja tutkimuksia. Firma organisoi tilastollisia ja psykologisia tutkimuksia. Roger Mexico on tilastotieteilijä, hän on havainnut, että V2-rakettien osumapaikat noudattavat Poisson-jakaumaa. Merirosvo Prentice organisoi myös tutkimuksia. Suurin osa on pavlovilaisia psykologisia tutkimuksia, joissa käytetään koiria ja muita eläimiä, kuten mustekaloja. Amerikkalainen luutnantti Tyrone Slothrop on sijoitettu Lontooseen. Slothropin seksuaalinen aktivisuus osuu yhteen rakettien osumakohtien kanssa. Roger Mexicolla on kartta. Tohtori Edward W. Pointsman on saanut selville, että Slothropelle on tehty lapsena ehdollistamiskokeita. jotka organisoi  Laszlo Jamf. Pointsman johtaa salaista KALA-projektia (alkutekstissä PISCES). Projektilla on pääpaikka entisessä mielisairaalassa Valkoisessa vitsauksessa (englanniksi White Visitation). Ykkösosassa kuvataan Roger Mexicon ja Jessica Swanlaken seksuaalista suhdetta, he asuvat luvatta evakuoidussa talossa. 

Merirosvo Prentice ja Teddy Bloat pistävät tuulemaan ja  Tyrone Slothropia kuulustellaan, ja oudossa kohtauksessa hän päätyy huuliharpun mukana vessanpönttöön ja menneisyyteen Yhdysvaltoihin. Slothrope ajelehtii viemärin ulostemassassa ja sitten avautuu isoja seikkailija  Bostonissa mustien ja kanssa ja myöhemmin intiaanien parissa. Kuvauksen kieli on hyvin rasistista.

Lisäksi ykkösosassa kuvataan  Bliceron eli natsikapteeni Weissmanin seksiorjia eli Katje Borgesiusta ja nuorta  sotilasta  Gottfriedia sekä Saksan siirtomaista kotoisin olevaa mustaa Enziania. Katje  on hollantilainen ja joutunut Bliceron armoille. Toisaalta hän on kaksoisagentti. Enzian on neuvoliittolaisen Tšitšerinin velipuoli, sillä hänen isänsä, joka oli neuvostoliittolainen merimies, vieraili nykyisessä Namibiassa ja Enzian syntyi Windhoegissa. Tšitšerin on myös kiinnostunut V2-raketista. 

Osa 2  Un Perm' au Casino Hermann Göring. 

Projekti on siirtynyt Ranskan Rivieralle Herman Göringin kasinolle, jonne Tyrone Slothrope on houkuteltu. Slothrope pelastaa Katjen mustekalan kynsistä. Kaikki on kuitenkin järjestetty mustekala on  laboratorion koe-eläin Grigori. Katje ja Slothrobe rakastelevat, jota projektin puolesta seuraa sir Stephen Dodson-Truck. Sir Stephenillä on huono viinapää ja juomapelin tuoksinassa hän paljastaa Slothropelle, että kaikki on järjestetty. Slothropen epäilykset kasvavat.  Osassa kuvataan myös rankkoja intiimejä touhuja, jotka on järjestetty kenraali Ernest Puddingille, lisäksi on hasis-touhuja. Slothrobe ottaa hatkat, ja pääsee livahtamaan varjostajilta toimittajan valeasussa, mutta varjostajia on useita, ja ovat kintereillä. Slothrope tuntee jatkuvaa vainoharhaisuutta, joka suurelta osin on todellista, kaikki on järjestetty. Slothrope saa selvile 0000 S-Gerät raketin olemassaolon. Raketti on merkityksellinen? Lisäksi tuodaan esille Impolex G ihme-aine, jota myös tohtori Laszlo Jamf on ollut kehittämässä. Impolex on muokkautuvaa muovia, jossa on erityisiä  ominaisuuksia. Muilla henkilöhahmoilla menee myös vainoharhaisemmin. Tohtori Edward Pointsman ajattelee, että hänen pitää päästä eroon Jessicasta, jotta Roger Mexico keskittyisi työhönsä. Jessica on Pointsmanin toimesta määrätty Mexicon tyttöystäväksi, tätä Mexico ei tiedä.

Osa 3 Vyöhykkeellä

Slothrobe on päässyt pakoon ja on Vyöhykkeellä eli vallatun Saksan aluella, eletään kevättä 1945, olot ovat sekavat. Slothrobella on lukuisia valeasuja ja vääriä henkilöllisyystodistuksia (kuten varmaan muillakin). Slothrobe kohtaa monia ihmisiä, kuten Odysseuskin. Hän viettää eri paikoissa aikaa, ja päätyy naisten kanssa vällyjen väliin. Ensimmäinen "etappi oli  "pikkunoita" Geli Trippingin luona. Geli on kuitenkin alkuun poissa, mutta törmäilee Slothroben kanssa juonessa useastikin, Tšitšerin on tuonut turkkilaiset aakkoset  Neuvostoliiton Kazakstaniin.  Slothropin harharetket tuovat hänet Nordhauseniin Mittelwerkiin, jossa V-2-raketit koottiin. Kokoamisen suorittivat Doran keskitysleirin vangit. Doran keskitysleirin tapahtumia vapautuksen jälkeen myös käsitellään.  Oma lukunsa on jenkkimajuri Marvy, joka jahtaa Slothropea. Kun Marvy pukeutuu sika-asuun, projekti luulee häntä Slothropeksi. Marvy otetaan kiinni ja kastruoidaan, operaatio on kuvattu, ja on vastenmielinen.  Matkallaan Slothrop tapaa Schwarzkommandot jotka ovat hereroja Saksan afrikkalaisten ryhmä, jotka ovat olleet mukana rakettitouhussa. Ryhmästä halutaan päästä eroon, mutta Enzian haluaa, että he valmistavat ensimmäisen afrikkalaisen raketin 00001:n. Enzian on siis Tšitšerinin velipuoli. Enzian ja hererot asuvat hylätyssä kaivoksessa. Heillä on raketti, joka on jäänyt suutariksi.

Slothropen matka menee monesti Beliiniin. Hän on välillä elokuvatähti Max Schlepzigin valeasussa, tai hän pukeutuu viikinkiasuun, joka löytyy oopperasta. Kypärästä poistetaan tosin sarvet. Berliinissä juoneen liittyy Bodine, jolla on hassis-hommia. Reissu suuntautuu Potsdamiin, jossa  Slothrop tapaa Margherita Erdmannin, eli Gretan, joka näytteli saksalaisissa mykkäelokuvissa. Slothropa sänkyilee Gretan tyttären Biancan kanssa. Bianca kuolee äitinsä kädestä, eli juoni on varsin rankkaa tavaraa. Kolmannessa osassa kerrotaan myös Franz Pökleristä. on kommunisti (tai näin ymmärsin) ja on Doran keskitysleirinä vankina. Perheen tytär Ilse tapaa isäänsä vain kerran vuodessa. Pöklerillä on suhde Ilsen kanssa! Kyvottava kirja. Pöklerin elämää kontrolloi aiemmin mainittu Blicero.

Slothropen seuraava etappi on loistojahti Anubis. Anubiksella on kansainvälistä vakeä ja meno on hyvinkin värikästä. Ilmi tulee uusia asioita rakettiprojketista, raketista ja Imipolexista. Loppuosa kolmannesta osasta on uusien paikkojen koluamista ja ihmisten kohtaamista. Slothrope saa informatiota perheensä ja Jamfin yhteydestä, ja kirjassa vihjataan suuryritysten ja natsien yhteyksistä.

Osa 4 Vastavoima

Neljäs osa palaa alun hahmoihin. Merirosvo Prentice ja Katje Borgesius alkavat organisoitua vastavoimaryhmäksi. Pointsman on epäsuosiossa, koska käski kastruoida väärän henkilön. Mexicon ja Jessican välit katkeavat, ja Jessica palaa poikaystävänsä luo? Vastavoima yrittää etsiä Slothropa, josta on havaintoja, joita lopussa yhä vähemmän. Vastavoima ei pysty vaikuttamaan kehitykseen. Slothropn personaalisuus hajoaa, ja mies hajoaa, ja viimeinen (ehkä)-kuva on The Fool yhtyeen levyn kannessa?

Weissman-Blicero ampuu raketin  0000 ja hän on sijoittanut Gottfriedin matkustajaksi. Kirja on loppuun asti mystinen, kerronta vaihtuu Los Angelesiin, jossa elokuvateatteriin ammutaan raketti.

Oikeastaan minulla on hyvin vähän järkevää sanottavaa Thomas Pynchonin romaanista Painovoiman sateenkaari. Postmodernismi on genre, jota tulee luettua paljon, mutta ei ole välttämättä  lajityyppi, josta pitäisin tai jota ymmärtäisin. Maailma on kuitenkin nykyisin sekä sekopäinen että myös sellainen, että valta, raha ja jotkut piirit ovat yhteydessä toisiinsa. Koska en voi vaikuttaa tähän, en pohdi sitä, osa ihmisistä on rakastunut tälläisien yhteyksien pohtimiseen.

Kirja on ajoin hauskakin, joskin sen osoittaminen vaatisi pitkiä lainauksia, mutta tämä sivun 62 tokaisu on lyhyt: "Roger, Roger sanoo". Alussa selitetään pavlovilaisia kokeita, ja ikävä kyllä koiria otetaan kiinni ja yritetään huumata eetterillä, siitäkin tulee kommelluksia. Ehdollistamistutkimusten lisäksi projektilla on meedioita ja harrastetaan parapsykologista tutkimusta. Geli, joka väittää olevansa  noita, omaa joitain "noitataitoja". Koirien käyttäminen koe-eläiminä ei ole nykymittapuun mukaan oikein, eikä tietenkään Slothropen. Hän oli lapsi, kun hänet ehdollistettiin, palkinnoksi hän pääsi  Harvardiin. Japanilaisen sotilaan nimi on Morituri, joka taas on latinaa ja viittaa kuolevaan.

Olot Vyöhykkeellä ovat hyvin sekavat. Herra nimeltä Waxwing järjesti väärät paperit. Slothrope vaihtaa useasti valeasua. Odysseiassa Pallas Athene muutti Odyysseuksen kerjäläiseksi suojatakseen Odysseusta. Slothrope on myös rakettimies. Raketti on hyvin tärkeä kirjassa, joka luotaa hyvin laajalta ja väittää, että "Benjamin Franklin vapaamuurari"s. 856. Pynchon kirjoittaa, että "luomistapshtumassa Jumala on lähettänyt ryhjyyteen energiasysäyksen". Juonessa vilahtaa myös elokuvateatteri la Orpheus.

Pynchon kirjoittaa auki yleisen totuuden, että ensimmäisessö maailmansodassa tuhoutui englantilainen sukupolvi ja tietty elämäntapa tuhoutui. Kuvaus on toisen maailmansodan loppuvaihetta, jossa kaikki haluavat raketteja. Mihin? Tietenkin varustautumiseen. Teoksen loppuosiin on "välähdyksiä" Nixonin  ajasta, ja avaruuskilvasta, jossa käytettiin hyväksi myös saksalaisten rakettiosaamista.

****

Thomas Ruggles Pynchon Jr. (s. 1937)  on yhdysvaltalainen postomodernismia edustava kirjailija, jonka pääteos tämä on. Selailin myös teosta Against the Day, mutta ruotsiksi Mot Dagen, romaanissa on miltei 200 henkilöhahmoa, ja lukuisia juonilinjoja 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkuun eri puolilla maailmaa. Päähenkilö on anarkisti Webb Travers. 

Pynchon on kirjoittanut myös herroista Charles Dixonista ja Jeremiah Masonista romaanin Mason & Dixon, jota  ei myöskään ole suomennettu.

Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta

 

Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta, alkuteos Im Westen nichts Neues 1929, suomennettu 1930ja suomentaja Armas Hämäläinen 1930, pokkaripainos 2022, sivumäärä 223.

Erich Maria Remarquen romaani Länsirintamalta ei mitään uutta on sotakirjojen klassikko, se kuvaa Ensimmäisen maailmansodan kauhuja. Yksi kokonainen sukupolvi uhrataan juoksuhaudoissa, nuoret elämät menevät hukkaan. Päähenkilö Paul Bäumerin kerronta tuo sodan lähelle.

Taustaa ensimmäisestä maailmansodasta
Ensimmäinen maailmansota käytiin 28.7.1914 - 11.11.1918 Keskusvaltojen ja ympärysvaltojen välillä. Saksa kuului Keskusvaltoihin. Saksa julisti sodan Venäjälle 1.8.1914, mutta halusi kukistaa ensin Ranskan ja hyökkäsi siksi Belgiaan. Saksa ei päässyt (edes) Pariisiin ja hävisi sodan Yhdysvaltojen liityttyä sotaan. Aselepo alkoi 11.11.1918. Saksassa kaatui sodassa 1,8 miljoonaa- Länsirintamalla Saksan joukkoja vastassa olivat Ranskan, Britannian ja Belgian joukkoja ja lopuksi Yhdysvaltalaisia. Sota oli asemasotaa, ja joukkoja oli juoksuhaudoissa, missä oli kuten kirrja kertoo rottia ja täitä. Joukot ampuivat tykistökeskityksiä, oli kaasuhyökkäyksiä ja lentokoneet olivat tuolloin jo "keksitty".

Syvempää tarkastelua (varo juonipaljastuksia)

Teos alkaa: "Olemme yhdeksän kilometriä rintaman takana. Eilen meidät vaihdettiin toisiin". Kirjan kertoja on saksalainen nuorukainen Paul Bäumer, joka on yksi 150 miehen joukosta, Joukkueessa on monta Paulin luokalta, sillä opettaja Kantorek oli houkutellut nuorukaisia lähtemään rintamalle vapaaehtoisena. Heitä koulutettu kasarmilla, ja pahin simputtaja oli 10 viikon peruskoulutusjaksolla korpraali Himmelstoss, joka joutuu myöhemmin itsekin rintamalle käytettyään liian voimakkaita otteita herrojen lapsiin. Paulin perhe on aivan tavallinen, joka tulee ilmi teoksen keskivaiheilla, missä Paul saa kolmen viikon loman. Hän huomaa vieraantuneensa täysin siviilielämästä, eivätkä siviilit voi lainkaan kuvitella, millaista on rintamalla. Rintamalla Bäumer on oppinut tavoille eikä enää hätkähtele kranaatteja kuin alokkaat. Hänen ikätovereitaan ja luokkakavereita kuolee ja haavoittuu, ja yksi on joutunut mielisairaalaan. 

Alkuluvuissa kuvataan, kun nuoret menevät kenttäsairaalaan katsomaan Franz Kemmerichiä, jolta on amputoitu jalka, he tietävät, että hän kuolee.  Müller hänen ystävänsä yrittää saada kuolevan saappaat käyttöönsä. Franzin kello on jo varastettu, kun hän on ollut tajuttomana. Rintamalla syömisestä ja vessasta käymisestä on tullut sosiaalisia tapahtumia. Rintamalla on myös bordelli, johon etenkin Leer on tykästynyt. Myöhemmin Leer, Bäumer ja muut uivat paikallisten nuorten naisten luo, ja myöhemmin Bäumer kertoo tytölleen, että on menossa lomalle. Tyttö ei välitä, sillä joku toinen tuo hänelle ruokaa, jota paikallisella siviiliväestöllä ei ole. Bäumer vie ruokaa myös kotiin, hänen äitinsä on vuoteen oma. Lääkäri epäilee syöpää. 

Rintamalla Paul on ottanut esikuvakseen 40-vuotiaan suutarin Stanislaus Katczinskyn eli Katin. Kati hommaa heille hevosenlihaa, ja osaa valmistaa sen maukkaaksi. He käyvät myös varastamassa hanhia esikunnan hanhitarhasta, ja syövät ne.

Paul on ollut jo niin kauan rintamalla, että realismi ja kyynisyys ovat  murentanut ihanteet,niin opettaja Kantorekin vaahtoamisen ja vanhemman ikäpolven auktoriteetin. Kantorekin rintamalle houkuttelema  mukava Josef Behm oli ensimmäisiä kaatuneita. Paul kirjoittaa, että emme ole nuorisoa, me olemme vanhoja miehiä. He ovat loukussa. Rintama on häkki. s.81. Sattuma sinkoo vihollisen kranaatteja ja niiden sirpaleita, välillä tulee kaasua, naamari pitää olla aina käsillä. Haavoittuneet jäävät rintamalinjojen väliin. Mieskato on suuri, täydennysmiehiä tulee, kun osastosta on jäljellä 32 miestä. Himmeltoss oli simputtanut kasarmilla Tjadenia ja Knoppia, ja he ottavat yhteen myös etulinjassa, josta Tjadenia ja Knoppia myös rangaistaan. Himmeltoss taistelujen kauhuissa tulee järkiinsä ja he sopivat riitansa. Kuvaus ei ole näin idyllistä vaan kauheaa. Seuraavaksi Paulin ystävistä kuolee Haie Westhus.

Loman loppuessa Paul käy kasarmilla, missä luokkatoverinsa Mittelstaedtin on palveluksessa. Sotahullu opettaja Kantorek on kutsuttu nostomiehenä sotapalvelukseen. Mittelstaedt maksaa potut pottuina. Paul käy  Kemmerichin äidin luona. Äiti on hermoraunio. Paul valehtelee, että kuolema oli nopea ja tuskaton. Paul suuntaa leirille, jossa on venäläisiä sotavankeja nälissään ja osalla on punatauti. Hän antaa tupakkaa näille ja äitinsä tuomia perunapaistoksia. Isä ja sisar tuovat tuliaisia ennen "lomanloppua"  ja puhuivat äidistä jonka hoito maksaa paljon (liikaa?). Eturintamalla Paulia on odottamassa Tjaden, Muller, Kropp ja Leer. Paul tarjoilee heille äidin paistoksia. Keisari tulee jakamaan rautaristejä, jonka jälkeen Tjaden pohtii, että kun saksalaiset ja ranskalaiset puolustavat isänmaataan, kummat ovat oikeassa? Tjaden pohtii, miten sodat ylipäätään saavat alkunsa? Ranskassa on tavallisia ihmisiä ja Saksassa. Muut päättelevät, että joku hyötyy sodasta, kenraalit, keisari. Albert pohtii, että sota on kuin kuume, joka leviää. (Paul alkaa käytää Kropista etunimeä Albert).

Paul pakotetaan eturintamalle tiedustelemaan ja reissu on verinen ja vaarallinen ... Paul joutuu tappamaan ranskalaisen sotilaan Gerard Duvalin. Tekoa pohditaan paljon, Paul yrittää elvyttää ja hoitaa Duvalia, joka kuolee.

Leiri perusteaan uuteen paikkaan ja se on vallatussa kylässä, jota sotilaat ryöstelevät. Toisaalta kylää tulitetaan. Kun Paul ja Albert lähtevät seuraavaan (vallattuun) kylään, he haavoittuvat ja joutuvat sairaalaan. Albert Kropilta amputoidaan jalka, heidät siirretään  katoliseen sairaalaan, jonka jälkeen Albert Kropp luultavasti pääsee siviiliin (jalka amputoitu) ja Paul joutuu toipumisloman kautta rintamalle, jossa sotaan turtuneet sotilaat taistelevat kranaattien ristitulessa ja kaasuhyökkäysten aikana ja  yksi toisensa jälkeen kuolee: Müller, Leer ja vielä Katczinsky kuolevat, vaikka Paul yrittää pelastaa Katiaja lopuksi on Paulin vuoro. "Hän kaatui lokakuussa 1918, päivänä, joka oli koko rintamalla niin rauhallinen ja hiljainen, että tilannetiedotus rajoittui lauseeseen:  'Länsirintamalta ei ole ilmoitettava mitään uutta'".

Romaani  Länsirintamalta ei mitään uutta kuvaa sodan traumoja, peloa, turtumusta. Ihanyteet karisevat, sota traumatisoi ja vaikuttaa myös henkiin jääneiden elämään. He ovat kadonnut sukupolvi. Elämässä vallitsee sattuma. 

****

Erich Maria Remarque (1898-1970) oli saksalainen kirjailija, jolta on suomennettu kymmenkunta teosta. Hän osallistui Länsirintamalla taisteluihin ja vuonna 1917 haavoittui. Saksa oli yksi ensimmäisen maailmansodan häviäjiä.

Satu Rämö: Rósa & Björk

 

Satu Rämö: Rósa & Björk, WSOY 2023, sivumäärä 360.

Satu Rämön (1980) Islantiin sijoittuvan Hildur-sarjan toisen osan nimi Rósa & Björk viittaa Hildurin lapsena kadonneisiin pikkusisaruksiin. Rosa ja Björk katosivat vuonna 1994, he olivat tällöin 6- ja 8-vuotiaita. Tyttöjen jäljet katosivat rakenteilla olleeseen tunneliin. Myöhemmin Hildurin vanhemmat kuolivat auto-onnettomuudessa. Hildur jäi sokeutuvan tätinsä Tinnan hoitoon. Täysi-ikäisenä Hildur opiskeli yliopistossa, kunnes kouluttautui poliisiksi, ja palasi kotiseudulleen hoitamaan poliisin virkaa. Hildurin pomo on Beta. Hildurin poliisipari on Jakob, joka on poliisiharjoittelija Suomesta. Hän käy huoltajuustaistelua entisen vaimonsa norjalaisen Lenan kanssa. Lena vieraannuttaa Matias-poikaa Jakobista.

Hildurin ja hänen suomalaisen apulaisen Jakobin tutkittavaksi tulee paikallisen kunnallispampun Hermann Hermanssonin murha hiihtoladulle. Tutkinnan yhteydessä Hildurille selviää sukunsa asioita ja hän pääsee myös Rósan ja Björkin "jäljille". Lisäksi tekstiin on siroteltu Hildurin äidin Rakelin ajatuksia ja tekoja sekä narkkari Disan tarinaa. 

Sarjan ystävät varmasti pitävät tästä osasta. Kriittisemmin suhtautuvat löytävät uskomattomia juonenkäänteitä, mistä he eivät pidä.

Tapahtumat alkavat helmikuussa 2020, ja päättyvät toukokuussa 2020, Beta Hildurin pomo saa mieheltään koronan, jonka kynsissä riutuu. Betan mies sai sen työkaveriltaan, joka toi sen Itävallasta, Betan mies oli sänkyillyt työkaverinsa kanssa.

Jakob käy edelleen huoltajuustaistelua lapsestaan Matiaksesta. Jakob on löytänyt seuraa Gudrunista, joka opettaa Jakobille islantiakin.

Islannin lisäksi pipahdetaan Fär-saarilla.

Näppärä dekkari, jossa yllätyksiä riittää. Sarjan perusvire tuntuu olevan se, että asiat jäävät selvittämättä perin juurin. Aina rikollisetkaan eivät saa ansaitsemaansa rangaistusta.

Hildur-sarja

1. Hildur

2. Rósa & Björk

3. Jakob

4. Rakel

Olen lukenut koko sarjan, ehkä pidin tästä osasta vähiten. Seuraavissa osissa lisää kadonneista siskoksista.