perjantai 18. syyskuuta 2015

Agatha Christie: Kolmetoista


Agatha Christie: Kolmetoista,  The Thirteen Problems, 1932, suomentanut  WSOY:n kääntäjäseminaari,  1983, sivumäärä 243.

Agatha Christien Kolmetoista on novellikokoelma, jonka novellit niveltyvät hienosti yhteen. Koska novellit on pääosin kirjoitettu 1920-luvun lopulla, ne taustoittavat neiti Marplea ja myös muita kylän henkilöitä. Lyhytdekkareissa on nerokkaita juonikulkuja ja varmasti siksi näihin on viitattu peräti 18 kertaa  John Curranin teoksessa Agatha Christien murhasuunnitelmat. Tässä leikitellään lisäksi Agathalle poikkeuksellisesti eri kerrontatekniikoilla (tai näkökulmilla), kun tarinoita kerrotaan, puhutaan monesti Tuhannen ja yhden yön tarinoista ja kertojasta eli Shahrazadesta, kirjassa muodossa Šeherazade.

Tiistaikerho, suomentanut Paula Hietaranta
Tiistaikerho perustetaan neiti Marplen sisarenpojan kirjailija Raymond Westin ehdotettua, että valikoitu joukko esittää toisilleen arvoituksia. Taiteilija ja "hieno nainen" Joyce Lampriére ehdottaa tiistaikerhoa, jossa olisivat mukana Scotland Yardin entinen päällikkö sir Henry Clithering, nyt jo eläkkeellä, kirkkoherrana toimiva tohtori Render sekä asianajaja Petherick. Joycen mielestä tarvitaan kuusi, ja neiti Marple ilmoittautuu kernaasti mukaan. Joyce osoittaa neiti Marplelle halveksuntaa, ja kertoo olevansa taiteilija, nainen ja hän tuntee ihmiset. Lisäksi raadissa on Joycen mukaan poliisivoimien edustaja, sanataiteilija, hengenmies ja looginen asianajaja. Neiti Marple lopulta pääsee mukaan ja ratkoo ongelmat kutoessaan ja muistellessaan St Mary Meadsin kylän elämänkohtaloita.

Tiistaikerhon ensimmäisen murhamysteerin kertoo Scotland Yardin sir Henry Clithering. Perustarina on arsenikkimyrkytys kolmen hengen illallisella. Ainoa, joka tajuaa myrkytysmurhan motiivin ja myrkytystavan on neiti Marple. Taiteilija Joyce Lampriere on suuna päänä tarinassa, ja sortaa neiti Marplea, jonka rauhallinen viisaus ja siniset silmät välähtävät, kun hän kertoo hänelle ilmiselvän ratkaisun kuin apteekin hyllyltä, josta ehkä myös arsenikki, jota tarjoiltiin kakun päällä, oli hankittu.

Astarten temppeli, suomentanut, Kristiina Drews
Astarten temppeli -tarinan kertoo kirkkoherra Render. Isohko seurue majoittautuu tiluksille, jonka läheisyydessä on ns. Astarten temppeli, joka juontaa Foinikiaan. Seurapiirityrkky Diana Astley ehdottaa naamiaisia, joissa kuolee isäntä Richard Hayden. Taiteilijaturhake Lampriére ehdottaa yliluonnollista ratkaisua, mutta Jane Marple löytää oikean ratkaisun. Kahdessa ensimmäisessä tarinassa ratkaisu oli jäänyt aikanaan saamatta, ja ratkaisu oli saatu tunnustuskirjeellä.

Kultaharkot, suomentanut Erkki Hakala
Kultaharkot -tarinan kertoo Raymond West, Tämä minusta muistuttaa kahdelta osin Marple-tarinaa Greenshoren hassahdus, sillä Raymond Westiä oli ensinnäkin vedätetty "kultaharkkotarinassa", lisäksi ratkaisuun liittyy puutarhassa kaivamista, ja neiti Marple ymmärtää, että kukaan englantilainen ammattipuutarhuri ei ole toisena helluntaipäivänä töissä.

Veriset katukivet, suomentanut Jukka Saarikivi
Joyce Lampriére kertoo tarinan Cornwallin Ratholesta, kalastajakylästä, missä hän on maalaamassa. Ratholessa lomaileva  Dacren pariskunta tapaa "yllättäen" värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneen herran vanhan tutun Carolin. Rouva Dacre hukkuu ja  Joyce näkee maalatessaan veripisaroita katukivillä. Marple näkee värien taakse, ja tarina on idealtaan samantyyppinen kuin Varjossa auringon alla.

Motiivi vastaan tilaisuus, suomentanut Heikki Kaskimies
Asianajaja Petherick kertoo mystisestä testamentista. Simon Clode hurahtaa meedioon, koska hänen orpo pojantyttärensäkin kuolee, Clode haluaa yhteyden tuonpuoleiseen. Clode on tyytyväinen "tuloksiin" ja testamenttaa omaisuutensa sairasvuoteellaan meediolle. Kun sinetöity testamenttikuori avataan, kuoressa on tyhjä paperi. Marple ratkaisee tyhjän testamentin ongelman (oikein).

Pyhän Pietarin peukalonjälki, suomentanut  Kirsti Kattelus
Neiti Marplen tarina koskee hänen sisarentyttärensä Mabelin aviomiehen kuolemaa, joka oli lopulta murha. Neiti Marple rukoilee ja näkee kalakaupan ikkunassa Pietarin kalan, jonka näkemisen jälkeen hän ymmärtää vainajan viimeiset sanat. Murhaaja jää siis kiinni, ja Mabel pääsee epävarmuuden ja pelon lie'asta. Samassa jutussa neiti Marple kertoo tietävänsä, että Raymond ja Joyce ovat hakeneet kuulutukset. Raymond siis menee naimisiin, myöhemmissä jutuissa tämän taidemaalarivaimon nimi on Joan. Joan on myös mukava ihminen eikä ylimielinen nirppanokka.

Sininen Pelargoni, suomentanut Kimmo Lonkama
Edellisestä tiistai-istunnosta on kulunut jo vuoden verran. Sir Henry Clithering on käymässä St Mary Meadsissa Bantryjen luona. Sir Henry haluaa että neiti Marple kutsutaan paikalle. Kysymys on "kummitustarinasta", George Pritchardin erittäin vaikea ennustajiin hurahtanut vaimo on kuollut ja kuolemaan liittyy eräs kummallinen yksityiskohta eli  siniseksi muuttuneet pelargoniat, jotka liittyvät kuoleman ennustuksiin. Marple osaa myös kemiaa ja ymmärtää lakmuksen toiminnan happohöyryjen kohdatessa ja murhaaja saadaan selville. George Pritchard voi aloittaa elämänsä taas puhtaalta pöydältä ilman murhaepäilyksiä rakastamansa naisen kanssa.

Seuralainen, suomentanut Anu Niroma
Tohtori Lloyd kertoo seuraavan tarinan, joka alkaa Kanariansaarilta, jatkuu Englannissa, ja päättyy Australiaan. Neiti Mary Burtonin seuralainen neiti Amy Bantry hukkuu Kanarialla, ja neiti Burton häviää uintiretkellä Englannissa, Neiti Marple, jolla on joka tarinassa vastaava vertailukohde kylässä, ratkaisee suvereenisti tämänkin tarinan. Neiti Marplen ylivertaisuus kuullostaa tylsältä, mutta kun eri kertojat kertovat tarinaa ja muut arvailevat ratkaisua on kerronnassa minusta jotakin ainutlaatuista Christien tuotannossa.

Neljä epäiltyä, suomentanut Aulis Rantanen
Sir Henry Clithering saa kertojan viitan. Hän kertoo erään saksalaisen herran murhasta, missä oli vain neljä epäiltyä, motiivina oli kosto, hän oli paljastanut saksalaisen rikollisjärjestön ja asui nyt Englannissa. Hän oli saanut kuolinpäivänään kaksi kirjettä. Kirjeet (salakielen) ja niissä olevat kukat analysoimalla neiti Marple pystyy päättelemään syyllisen.

Jouluinen murhenäytelmä, suomentanut Matti Rosvall
Neiti Marple kertoo alkuun tarinan, missä Jane Marple tietää että mies aikoo murhata vaimonsa, tai että vaimolle sattuu onnettomuus. Marple ei onnistu estämään murhenäytelmää, mutta saa kuin saakin ketkun miehen murhasta kiinni. Tuolloin oli voimassa kuolemanrangaistus, mistä Marple on tyytyväinen, sillä mies on sarjamurhaaja. Itse murhasuunnitelma on poikkeuksellinen ja yllättävä. Syyllinen vaihtaa ruumiita ja saa siten alibin itselleen.

Kuoleman yrtti, suomentanut Leena Tamminen
Rouva Bantry eli Dolly kertoo myrkytystarinan tai antaa läsnäolijoiden kysellä. Salvian sekaan on joutunut sormustinkukkia, ja isännän kasvattitytär Sylvia sairastuu salviasta ja kuolee. Muilla jonkin verran oireita. Tämän murhan motiivi tulee esiin myös Neiti Marple koston jumalattaressa esiin. Murhakaavakin on muunneltuna käytetty myöhemmin.

Tapahtui huvilassa, suomentanut  Anne Poutanen
Näyttelijätär neiti Jane Halier on kertomisvuorossa  Hänen haparoiva ja epämääräinen tarina koskettelee "ystävätärtä", joka  joutuu kiertueella kummallisen murron todistajaksi. Tämä tarina poikkeaa kaikista muista tarinoista kerrontatavan, aikamuodon ja "syyllisen" osalta. Syyllisehdokkaita ja teorioita on ilmassa. Marple lähtee kotiin ja kuiskaa Halierille ohjeen. Halier kysyy läsnäolijoilta, onko Marple tavallinen. Dolly toteaa ensin, että on, mutta kiistää sitten. Halierkaan ei ole niin tyhmä, ettei jätä noudattamatta kaimansa neiti Jane Marplen hyvinkin viisasta ja kauaskantavaa ohjetta.

Hukkumiskuolema, suomentanut Kristiina Rikman.
Sir Henry on Bantryjen luona, kun kuulee, että Rose Emmott on hukuttautunut, syynä on raskaus. Huolestunut neiti Marple saapuu paikalle ja vakuuttaa sir Henrylle, että kyse on murhasta. Marple toivoo sir Henryn tutkivan asian ja kirjaa epäillyn nimen paperiin. Sir Henry tutkii, mutta ei pysty murtamaan alibia, mutta saa  neiti Marplelta lisää äidillistä ohjausta. Rikollinen on varsin yllättävä henkilö. Tämäkin oli hyvä tarina, kuten edellisetkin kaksitoista tarinaa.




Agatha Christien (1890 -1976) Kolmetoista oli hyvä ja tai oikeastaan loistavasti limittyvä Marple-tarinoiden kavalkadi.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

4 kommenttia:

  1. Tää voisikin olla aika mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielenkiintoinen, jos haluaa tutustua Marplen alkutaipaleeseen.

      Poista
  2. Mä taisin joskus aiemmin todeta etten kauheasti välitä Christien novellituotannosta mutta tämä oli myös ihan mainio, erityisesti tuon kehystarinan puolesta jossa näytetään taas hyvin kirjailijan tapaa piirtää yksinkertaisin vedoin ehkä hieman karikatyyrisia mutta silti eläväisiä henkilöitä.

    Ja tämähän on tosiaan neiti Marplen ensiesiintyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin lyhytjutut menevät ohi liian nopeasti.

      Tätä en ollut aiemmin lukenut enkä edes tiennyt tästä. Onneksi löytyi kirjastosta. Minäkin pidin kehystarinasta ja eri ideoista.

      Poista