tiistai 3. huhtikuuta 2012

Aila Meriluoto, Tältä kohtaa, Päiväkirja vuosilta 1975-2004



Aila Meriluoto, Tältä kohtaa, Päiväkirja vuosilta 1975-2004, toimittanut Anna-Liisa Haavikko. Aila Meriluodon päiväkirjoilla on siis mittaa lähes 30 vuotta, ja 412 sivua, kuvia, lista mainituista henkilöistä, lista tuotannosta. Hienot paperikannet löytyvät, ja etukannessa lisäksi kirjoitusta uurteina, eli teokseen on satsattu.

Sivulla 90 kirjoittaja toteaa edellisten julkaistujen päiväkirjojen sisällöstä (Vaarallista kokea?)"Pelkkää alkoholia ja miehiä ... Nytkö vain alkoholia". Totta, että Meriluoto mainitsee monesti  juoneensa viskiä, maljoja, juuri nyt olen päissäni, kännissä, punkkua, dokaamassa, olen taas kännissä, join punkkua Anssin kanssa ... mutta minusta nämä ovat vain yksittäisiä tapahtumia. Miehiäkin (ja lukumääriä) esiintyy ja intiimien asioiden esittelyä ja lopulta avioliitto. Pääpaino on minusta täysin arkisten asioiden kuvailussa perheen tapahtumat, ystävien kuolemat ja aviomiehen, apurahojen anominen, saamiset, palkitsemiset, palkitsematta jättämiset, kirjoittaminen, luominen (juominen), ja luomisen (juomisen) tuska.

Parasta teoksissa on sen oivaltaminen, että apurahasysteemi ja luomisen tuska sekä toimeentulo ovat kirjailijan elämässä raastavaa. Se teoksessa tulee ilmi hyvin. Toisaalta tulee niitä apurahojakin, kirjasto, Wsoy, ja tekijämaksuja, esim. pokkaripainos 7000 mk, ja 4000 mk:n summa, ja muita tuloja puusta 28 tmk (ilmeisesti myyty metsää), nämä ovat olleet 1970-luvulla isoja summia. Luomisesta Meriluoto toteaa välillä olevansa "tyhjiin ammennettu", mutta pian taas luominen jatkuu.

Meriluoto pohtii Helvi Hämäläisen loppu-uran teoksia, ja moittii hänen uskallustaan. Luultavasti tämän innoittamana hän itse julkaisee työstämänsä päiväkirjat "Vaarallista kokea", joka nosti Meriluodon taas suureen tietoisuuteen. Lasimaalaus oli ensimmäinen (en ole lukenut). Tämä vanhojen päiväkirjojen työstäminen (Vaarallista kokea), niiden julkaisun odotus, ja menestys on käsittelyssä tässä teoksessa.

Päiväkirjat ovat haastavia. Jokaisen ihmisen elämä on kuitenkin aika samanlaista: iloja ja suruja, lasten ja lastenlasten tekemisiä, rahahuolia, perintöriitoja, sairauksia ja kuolemia. Toisaalta en halua lukea mitään intiimejä "paljastuksia", fyysiset toiminnat ihmisillä lienevät hyvin samantyyppisiä, ja ovat henkilökohtaisia asioita. Herrasmies ei ainakaan kertoile sopimattomia, eikä myöskään urki. (En väitä olevani herrasmies). Toisaalta jos kukaan ei koskaan kerro mitään, asiat jäävät pimentoon, tabuttuvat, eli rohkeudesta kiitos Meriluodolle.

Miksi arvostella toisen päiväkirjaa, sekin on tarpeetonta? Mutta julkaisemalla itse omat asiansa luettaviksi altistaa arvioinnille, jota ei tarvitse kokea vielä arvosteluksi, mutta miksi kirjoittaa muista! Mika Waltarista hän toteaa esim. 28.12.78 "Waltari täysi lallus, kirjoittaa pelkkiä selviöitä, toistelee, ei uskalla", no Waltari oli uransa ehtoopuolella, kuoli 26.8.1979. Mutta kirjoittamalla näin Meriluoto altistaa itsensä, ei enää arvioinnille vaan kritiikille.

Jos omistat kirjan lue s. 120 ja päivä 22.9.1987 miksi kirjoittaa aviomiehestään näin?  Helsingin Sanomien muistokirjoituksessa aviomiehestä kansantaloustieteen professorista  sanotaan näin: "Kuuluisa oli hänen tapansa aloittaa mikrotaloustieteen perusteiden kurssi lukemalla Lauri Viidan Moreenin alkukappaleet, jotka kuvaavat hyvin talouden kiertokulkua". Viita oli Meriluodon edellinen aviomies.

Sivulla 91 Aila Meriluoto kirjoittaa "Peter-Peter on NIIN TOTTA. Se on sitten pirun tärkeä kirja." Hän kirjoittaa, että naiset samastuvat siihen, miehet ovat penseämpiä. Allekirjoitan tämän, en pitänyt Peter-Peter -teoksesta.

Päiväkirjat ovat hyvin toimitetut, teksti on selkeää, ja sitä pystyy seuraamaan. Aikajana on katkonainen ja esimerkiksi vuodesta 1983 on vain yksi maininta sivuilla 108-109 ja vuodesta 1989 kaksi mainintaa sivuilla 129-131.

Wsoy:n toimintaa minusta kritisoidaan, ja tämä kirja ei ole WSOY:n painamakaan, vaan Siltalan.

Monia hyviä teemoja, kuten vanheneminen, ehkä tämä alkoholin käyttö ja rahahuolet. Rahahuolia en lopussa ymmärtänyt: hyvin toimeentulevia ihmisiä professorin eläke ja myyviä kirjoja, tosin oli lama-aika 1990-luvulla, mutta silti. Loppu on traagista, mutta lukemisen arvoista. Suositan!

Huomioita
-Meriluoto on lukenut nuoruudessaan Romain Rollandia, myöhemmin Gunter Grassia (esim. Peltirumpu), lukenut Mirkka Rekolan tuotannon.
Helvi Hämäläistäkin hän lukee (esim. 6.10.1993 Luen Helvi Hämäläisen elämän tarinaa), ja lopussa sama kuin Helvi Hämäläisellä ainakin jotenkin ei osaa ottaa kehuja vastaan " tunnen häpeää, aina kun minua kehutaan" , "44 vuoden takaisia lapsellisuuksia" (Lasimaalauksen 13:s painos).

--
Olen lukenut Helvi Hämäläisen päiväkirjat, jonka lainasin kirjastosta, tämä teos oli ostettu kirjakaupasta, kuten Peter-Peterkin.
--
Jaana on postannut tästä syyskuussa 2011 täällä,
ja Leena Lumi  lokakuussa 2010 täällä
sekä Karoliina huhtikuussa 2011 täällä
--
Aila Meriluoto on syntynyt 10.1.1924 Pieksämäellä, ja on siis 88 vuotias. Tämä teos on siis julkaistu kypsällä iällä. Kuten päiväkirjoista selviää, Aila sai Viidan kanssa neljä lasta. Wikipediassa Meriluodon nimeen on viivan jälkeen kirjattu toisen aviomiehen kansantaloustieen professorin sukunimi. Tämä herra oli Helsingin kauppakorkeakoulussa oppiaineen professori.

11 kommenttia:

  1. Voi mikä postaus! Sain nauraaKIN...

    En tiedä, mistä alkaisin...Siis Meriluoto on aina esim.kirjoittanut hammasongelmistaan ja ihan kaikesta. Hänen päiväkirjansa ovat ylittämättömät - minusta. Naiset rakastavat kirjaa Peter, Peter.

    Pikkulintuset ovat minulle laulaneet, että Aila arvostelee herkästi etenkin muita naisia. Helvi Hämäläisen teokset ovat upeita! Mutta että Waltariakin...

    Saan kiittää Ailaa omasta rohkeudestani, Rilkestä, jonka löysin hänen kauttaan, sekä kirjailija Aksel Sandemosesta, jonka kirja Kadonnut on vain unta, on minulle yksi maailman 20 parhaasta kirjasta. Ja kun kirjoitn Viherpiha-lehteen pitkän jutun puutarhastani, laitoin upeimman kuva-aukeaman päälle Ailan runon Frances, joka kertoo iiriksistä.

    On tunnettua, että monilla runoilijoilla on väsynyt sunnuntai.

    Kiitos hienosta jutusta!

    ***

    Lue helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä ja Kadotettu puutarha. Niistä on otettu uudet painokset (WSOY) ja ostin ne, mutta en ole ehtinyt uudelleen lukea ja blogata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, en tiedä tuliko nauru osaamattomuudestani any way, suositan tätä teosta, oli hammasongelmat ja muut:)

      Luin Helvi Hämäläisen muistelmat (Ritva Haavikon osin tekemät) ennen "blogi-uraa", ja täytyy sanoa, että oli Helvilläkin minusta rohkeutta ja kovia ratkaisuja, ja vastoinkäymisiä. Säädyllinen murhenäytelmän mainingit, Olavi Paavolainen, avioliitto, taloudelliset vastoinkäymiset... Minusta Helvin päiväkirjat 1960-luvulla olivat mainioita, ja runot, minusta Aila pistää muutaman kierroksen vielä lisää. Säädyllistä murhenäytelmää olen pitänyt mielessä, mutta tiedän sen pohjan ja juonen...

      Poista
    2. Nauru ei tullut osaamattomuudesta tietenkään, vaan siitä, millä huumorilla kirjoitat;-)

      Poista
    3. Kiitos, hammasongelmasta. Ilmeisesti aiemmin hammashoito oli puutteellista ja reiät porattiin isommiksi ja laitettiin amalgaamia, ja hammas otettiin pois helpommin?

      Poista
  2. Niin piti vielä puhua herrasmiehistä. Vastaan sitaateilla:

    "Oli tammikuu ja sadetta ja kylmää. Minä olin yksin ja pelkäsin yötä. Sen tähden sanoin, että hän saisi tulla luokseni, mutta että minulla oli vain yksi vode. Ja jottei hän käsittäisi minua väärin, lisäsin, että olen pyrkinyt jossakin määrin olemaan gentlemanni. Ja vielä ollakseni rehellinen sanoin, että minun ei ole koskaan täysin onnistunut olla sellainen."

    - Mika Waltari -

    "Naiset antavat toisinaan anteeksi niille miehille, jotka käyttävät tilaisuutta häikäilemättä hyväkseen, mutta eivät koskaan niille, jotka eivät tartu tilaisuuteen."

    - Talleyrand -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nynny harvemmin houkuttaa tai koukuttaa :)

      Poista
    2. Juuri niin!

      Kiitos linkityksestä, teen nyt saman sinulle ja taidan ottaa tämän kirjan taas palkkiinkin.

      Poista
  3. Mielenkiintoista lukea, miten mies nämä kokee. Minusta näissä on juuri se arvo, että ne ovat lähes autenttisia. Monet meistä esimerkiksi arvostelevat päiväkirjoihinsa ystäviään, tuttaviaan, perheenjäseniään, joskus tunnekuohujen vallassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne merkitsivät lopullista tuomiota ko. ihmisistä. Jos julkaistavista päiväkirjoista poistettaisiin tällaiset ja muut vastaavat kirjoitukset menettäisivät ne suuren osan autettisuudestaan, eikä niisä ainakaan minusta silloin olisi samaa fiilistä eikä eletyn elämän tuntua.

    Hatunnosto kuitenkin sinulle, että kuitenkin luit nämä ja myös Peter-Peterin.

    Itse kirjoitin tästä jokin aikaa sitten: http://jaana-tlltoisenthdenalla.blogspot.com/search/label/Aila%20Meriluoto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Sinulla on mielenkiintoinen postaus, aika paljon erilainen kuin minulla, eikä huonompi, olet kiinnittänyt huomiota eri kohtiin kuin minä. Olet linkannut Leena Lumin jutut, tutustun niihinkin, minun googleen ei tarttunut näitä, lienen kirjoittanut jotain väärin, nyt löysin kirjoittamalla blogisi nimen ja Aila Meriluodon.

      Linkki tässä, laitan sen vielä juttuuni

      http://jaana-tlltoisenthdenalla.blogspot.com/2011/09/talta-kohtaa-paivakirja-vuosilta-1975.html

      Tämä perheenjäsenten asema minua tässä ainoana arveluttaa, päiväkirja on subjektiivinen yhden hetken tunnetila.

      Poista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta jutusta! MInusta päiväkirjat olivat ehdottoman hienoja rehellisyydessään (tai rehellisiähän päiväkirjat tapaavat olla, mutta että kirjailija antoi ne myös julkaista noin rehellisinä), mutta välillä lukeminen oli raskasta kaikkien ongelmien ja vaivojen vuoksi. Ei se ole välttämättä huono asia, mutta silkkaa iloa lukeminen ei kuitenkaan ollut. Nuorena tosiaan innostuin kovasti Vaarallista kokea -päiväkirjoista, jotka ovat ehkä traagisia välillä nekin, mutta eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Rehellisyyshän minustakin on ydin, kertoo rehellisesti tai ei ollenkaan, rajaaminen on ehkä se ongelma?

      Poista