tiistai 14. helmikuuta 2012

Väinö Riikkilä: Repa ja Väiski sekä Repa puskee sisulla


Luin nämä kaksi erilaista, mutta samasta henkilöstä Reijo Vännistä eli Repasta kertovaa, Riikkilän poikakirjaa. Repa ja Väiski on puhdas poikakirja seikkailuineen, ja Repa puskee sisulla on teos, siitä kun pojan pitää miehistyä yksin karussa maailmassa.

Repa ja Väiski, 120 sivua, 12 lukua, 1964, teos hankittu huuto.netistä, omistuskirjoitus punaisella vuodelta 1976. Väiski ja Repa ovat kaverukset. Vanhemmat ovat töissä, kuten isot veljetkin, ja pojat tekevät kotitöitä, kuten roskaämpärien tyhjäystä ja sian ruokkimista. Kesätöihin mennään sahalle, missä tienataan rahaa (pojat kansakoulussa!). Sahan elämästä saadaan jonkin näköinen käsitys. Repa ja Väiski nuuskivat sivujuonessa laukkuvarkaat selville. Tämä on Riikkilän myöhäistuotantoa, ja Repa ja Väiski ovat selvästi erilaisia kuin Pertsa ja Kilu, sillä
-Repa epäonnistuu lettusten paistamisessa, ja talo savuaa, ja kuuman taikinan he syöttävät sialle, joka saa hepulin
-He tahtomattaan auttavat Miljoona-Blinkiä, ja saavat palkaksi tupakkakartongin, jonka myyvät hänelle takaisin, tosin silputtuna
-Repa ja Väiski tappelevat keskenäänkin ainakin kolmesti
-Heillä on työkaverina Kana-Maija, eli tyttökin on mukana
-Koulun välitunnista, maantiedon läksystä sekä poikajoukkojen kiusaamisesta on kuvauksia
-Teoksessa sattuu onnettomuus sahalla, jossa mies tippuu sirkelin päälle, ja joutuu sairaalaan, myös muita onnettomuuksia tapahtuu
-Riikkilä ottaa kantaa Maijan tuntipalkan pienuuteen verrattuna poikiin
-Sen aikainen työläisen aamupala ei vaikuta kovinkaan terveelliseltä: kahvia ja ranskanleipää. Jaksoi sillä mennä töihin. Nykyisin olen ihmetellyt "kasvatusalan ammattilaisten" intoa haukkua nykyajan energiajuomia, ja samalla kun osa heistä hörppii tolkuttomasti kahvia. Itse en juo energiajuomia, mutta kylläkin kahvia, mutta pidättäydyn arvostelemasta energiajuomia.
Johtopäätöksenä Väinö Riikkilä (1906-1969) on 1960-luvulla  oivaltanut ajan muutoksen, eli myös pikkupoikien elämässä on tappelua, kiusaamista ja velvollisuuksien kyseenalaistamista. Tämä on minusta selvä ero Pertsa ja Kilu kirjoihin.
Pojat joutuivat ottamaan rosvon kiinni, joten aito poikakirja tämä on.

Repa puskee sisulla, 136 sivua, 13 lukua, 1966, kirja ostettu nettiantikvariaatista, ja teos ollut Ruutanan sivukirjaston teos, ilmeisesti poistokirja, toivottavasti.
Repa on jäänyt yksin. Kaverit ovat muuttaneet pois, ja vanhemmat ovat kuolleet, veli on Rapakon takana. Pojalla on torppa, josta kulut juoksevat, kuusitoistavuotiaan elämä ei ole ruusuilla tanssimista...
Kana-Maija on onneksi positiivisuuden perikuva. Repalla on yritystä ja monta vastoinkäymistä, eri työhommia: saha, hinaaja, valimo ja lopulta maalarin työ.

Jos Repa ja Väiski erosi Riikkilän pertsakilu -tyylistä, niin tämä on jo selviytymistarina tukalassa tilanteessa, jossa pikkupojan optimismi ei enää riitä, vaan elämän syrjään päästään vasta vastoinkäymisten jälkeen ja saadaan ehkä elämänkumppanikin itselle. Kuten Repa ja Väiski -teoksessa myös tässä tapahtuu paljon työtapaturmia, sangen vaikeitakin, liitytään ammattiosastoon, puhutaan työturvallisuudesta ...

Teoksessa on paljon kuvausta myös työläisten riidoista, ja vapaa-ajan nokittelusta, Repaa vanhempien työkaverien juopottelusta ja kortin peluusta. Kirjassa käydään myös sairaalassa ja sosiaalivirkailijat käyvät kylässä, eli Repa puskee sisulla, mutta helppoa ei ole ollut nuorella 1960-luvullakaan. Kirjassa lasketaan paljon rahaa, ja raha näyttelee suurta osaa. Mainitut tuntipalkat vaihtelivat teoksessa 80 pennistä 3 markkaan, lisäksi on lueteltu puukuorman, radioluvan, yms hintoja ...

Jos oletetaan, että Repa olisi ollut vuonna 1964 kuusitoistavuotias (oli teoksessa, joka julkaistu tällöin), hän olisi nyt 64-vuotias, eli jokainen voi miettiä, kuinka paljon paremmat eväät on hankkia koulutusta ja ammatti nykyisin, kuin niillä, jotka ovat nyt eläkeiässä eli ovat syntyneet 1948 tai aiemmin.

Kiitos suuret ikäluokat, rakensitte hyvinvointiyhteiskunnan.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Olen lukenut vain Pertsaa ja Kilua, nämä ihan outoja. Ainakin ajankuvauksessa Riikkilällä on ansioita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin lukenut toisen näistä jo nuorena, ja ajan kuvauksessa Riikkilä on hyvä.
      Huomasin vasta nyt, että Repa ja Väiski eivät olleet ihan niin kilttejä kuin Pertsa ja Kilu, ja kannessakaan heillä ei ole pipoja päässä, kuten edeltäjillään. Riikkilällä on ollut myös Iikka ja Vili sekä teos Punapää-Ikka. Minusta teoksessa Viimeiset kaanit ovat kaikki nämä kaverit.

      Poista
  2. Viimeiset Kaanit kirjassa on Jaakobsonin Repa, ei Vännin Repa. Vännin Repa on Repa ja Väiski ja Repa puskee sisulla kirjoissa. Kumma kun kaikki muut Suulisniemen kaverit olivat poistuneet paikkakunnalta Repa puskee sisulla kirjassa. Ja kumma myös että Iikka ja Vili, Punapää Iikka ja Repa ja Väiski kirjoissa ei mainita enää Pertsaa ja Kilua, vaikka suuri osa oli yhdessä Viimeiset Kaanit kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin huimasin lukiessani Viimeisiä kaaneja, siinä on eri Repa. Samoin on Pertsan ja KIlun katoaminen mystistä. Itse luulen, että Viimeiset Kaanit on kirjoitettu 1930-luvulla, vaikka julkaistiin vasta sodan jälkeen, koska siinä puhutaan muistaakseni Virosta, ja jotenkin tuntuu, että Suomeen kuuluu vielä Kannas, tämä on vain hatara muistikuva.
      Kiluhan oli oppikoulussa, ja menee varmasti Helsinkiin opiskelmaan, ja jää sinne töihin. Kilulla ei muistaakseni ollut sisaruksia.

      Poista