Hannu Väisänen: Toiset kengät, Otava 2007, sivumäärä 367.
Hannu Väisänen (s. 2.10.1951) voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2007 tällä teoksella Toiset kengät, joka on Antero-trilogian toinen osa.
Anteron leski-isä hallitsee viisilapsisessa perheessä, joista vain vanhin lapsi on tyttö. Isä on viinaanmenevä kapiainen, jolla on uskonnollisia puuskia ja kummallisia tapoja. Hän kasvattaa kielloin ja kummallisin sanonnoin, kuten "elukka tule ihmiseksi". Isän mukaan myös mies tulee räkänokasta, muttei tyhjännaurajasta. Nauru on tosin tarinan edetessä entistä kauempana, vaikka jo ensimmäisessä luvussa Antero verhoutuu yhteysaluksessa perunasäkkiin.
Tarina jatkuu luvuttain eteenpäin, kirjan minäkerronta on itseä ihmettelevä ja vähättelevä ja murrosikää kummasteleva. Kotiolot ovat monin tavoin hankalat, isä on aika kajahtanut ja minusta pohjimmaltaan pelkkä pelkuri. Anterolle tapahtuu outoja asioita, joiden tapahtumista hän tarkkailee usein ulkopuolisena, miltei kaikki on kärsimystä. Kirjassa onkin tragikoomisia piirteitä, kun se tarkastelee ankeaa kapiaislapsuutta. Oulun kaltainen kaupunki kuitenkin tarjoaa virikkeitä taiteellisuuden kasvamiseen. Osa päättyy, kun Antero suuntaa kohti Savonlinnan taidelukiota.
Toiset kengät antaa oululaiselle lukijalle enemmän kuin tälle turkulaiselle. Väisänen kuvaa miljöötä tarkasti ja herkästi. Tarinaa maustaa Oulua koskevat tapahtumat kuin Typpi Oy:n salpietarisiilon räjähdys 9.1.1963, ja Hailuodon kirkon palaminen 2.8.1968. Palon syytä ei tiedetä, mutta se alkoi kellotapulista ja kenties turistin tupakannatsasta. Kirkko oli yli 300 vuotta vanha ja tämä järkyttää myös Anteroa.
Osa tarinoista ovat aika rujoja, rujoin ehkä se, kun monilapsisen perheen kehitysvammainen tyttö on oululais poikien seksuaalisten leikkien kohde. Kerronta alkaa: "Naapurista saa tänään vittua ja appelsiineja, tohisi Santeri... s.225 "Vittu tuotteena oli minulle aika tuntematon, appelsiineista sen sijaan tiesin jotakin". s.226. Antero saa tyypilliseen tapaan näkymiä, ja kaiken jälkeen isoveli "Santeri pysähtyi, tarttui minua rinnuksista, veti kasvoni aivan kiinni omiinsa ja kuiskasi - Se tyttö on muuten kehitysvammainen, mutta sitä et sano kenellekään". s.236. Tarinaa ei selitellä, ei pehmennellä, eikä siihen palata, mikä pätee moneen muuhunkin tapahtumaan.Isä on jämähtänyt ylivääpeliksi, mutta pelkää silti esimiehiään myös eversti Kohosta, jonka häiriintynyt poika Matti pahoinpitelee Anteron koulussa, jolloin Anteron lapaluut murtuvat. Kaikki painetaan villaisella. Isä on jäänyt leskeksi, mutta puhuu vaimonsa Anjan kanssa, siitä että ei päässyt ajokokeesta läpi. Myöhemmin ilmenee, että isä on joutunut leskeydessään kamalan kokotin kynittäväksi. Myös kirjassa Antero vaeltaa tai ajautuu yhä uusiin pettymyksiin. Anterolla on suunta kuitenkin kohti kauneutta ja Antero kiinnostuu väreistä, muodoista, tutkii ja kokeilee. Hän alkaa kasvaa sisäisesti. Antero on paljon öisin valveilla, kuten siskonsa ja kelaa asioita ja vaeltaa ulkona. Isosisko muuttaa pois ja pian myös Antero päättää lähteä.
Isä on kapiaisuutensa ohella jouluina joulupukki, ja osa-aikainen vakuutusmyyjä, joka on Anterolle häpeän aihe. Antero haaveilee mokkakengistä, ("haave mokkakengistä oli pakkomielle"), isä ei tietenkään osta niitä.
Näen elämänkerrat, vaikka ne olisivatkin alteregoistetut, hyödyllisinä, koska monesti ihminen pääsee yli uskomattomista esteistä ja pystyy aikuisena toteuttamaan itseään. Hannu Väisäsellä on hyvin omalaatuinen lapsuus ja niin on myös kerrontatyyli.
Hannu Väisäsen Toiset kengät vie lukijan 1960-luvun oululaismaisemiin, jossa Antero tarpoo ankeudesta kohti valoa. Tämä lukija viihtyi ja sivistyi.
****
Finladia voittajat 2000 - 2019
2001: Hannu Raittila: Canal Grande
2002: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2003: Pirkko Saisio: Punainen erokirja
2004: Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2005: Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot)
2006: Kjell Westö:Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007: Hannu Väisänen: Toiset kengät
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2017: Juha Hurme: Niemi
2018: Olli Jalonen Taivaanpallo
2019: Pajtim Statovci: Bolla
Hyvä avaus: olen samaa mieltä elämänkertojen hyödyllisyydestä ja Väisäsellä on tosiaan on ihan omanlaisensa tapa tuottaa tekstiä, josta lukijana nautin suuresti.
VastaaPoistaVäisänen liikkuu rikaskielisesti, vaivattomasti ja varmaotteisesti aihepiiristä toiseen ja tekee sen omakohtaisella asiantuntemuksella. Paikoitellen ironisestikin ihmisyyttä havannoiden, mutta aina kunnioittaen ja vailla pienintä pahansuopuutta sekä tarkkanäköisesti tiiraillen ilman ryppyotsaisuutta kuten esim. teoksessaan "Piisamiturkki ja muita kertomuksia."
Kiitos kommentista. Tosiaan itse pidin tästä, alempana Anki ei. Ehkä tämä jakaa ihmisiä, minusta tämä ironiasta huolimatta katsantokanta oli inhimillinen.
PoistaKiitos kirjavinkistä.
VastaaPoistaKiitos kiitoksista.
PoistaPidän kovasti Väisäsen trilogiasta. Ensimmäinen osa Vanikan palat ja tämä toinen ovat väkevämpiä kuin kolmas osa Kuperat ja koverat. Näin se on yleensäkin, lapsuudessa ja nuoruudessa on magiaa, jota nuoren aikuisen elämässä ei enää niinkään. No, Väisäsellä on sitä ollut kyllä koko elämänsä ajan.
VastaaPoistaLuin juuri semmoisen ajatuksen Jonathan Franzenilta, että minä-muotoinen kirjoittaminen on hyvä silloin, jos se minä on niin erottuva, että se aivan painaa päälle. Se on totta.
En halua lukea keneltäkään mitään arkista elämäkertaa arkiseti kerrottuna, vaan juuri tällaisia huikeita, kuten juuri Väisäsellä, Taija Tuomisella, Kreetta Onkelilla ja Torsti Lehtisellä. Ulkomaisista esim. Stephen Fry ja J. M. Coetzee ovat kirjoittaneet erikoisesta lapsuudestaan erittäin koukuttavasti.
Kiitos Marjatta varmasti pätee mitä kirjoitit. En aikanaan lukenut Vanikan paloja.
Poistakovaa elämää toisilla
VastaaPoistavanhoja Finlandia-kirjoja ei enää löydy Göteborgin kirjastos
Harmi, toivottavasti sinne saadaan kirjoja.
PoistaOlen aina inhonnut tämäntyylisiä kirjoja. Olen lukenut Antero-sarjasta tämän osan ja sen ykkösen. Jotenkin sellainen pohjaton suomalainen ankeus ja yleinen seksuaalinen ällöttävyys koettelevat kestokykyjeni rajoja. Hieman ihmettelen, että monet naiset ovat viehtyneet Väisäsen kirjoihin. Sama koskee vielä kamalampaa Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä.
VastaaPoistaNiemen kirjasta tykkäsin, myös filmi ok
Poista(Niemen kirjan Vittula on kylän nimi, jossa lapsia syntynyt paljon, siellä lapset voivat ok, en vertaisi Väisäseen)
PoistaOstin sen Vanikan palat mutta en lukenut (aloitin kyllä) koskaan vaan annoin pois. Tämän luin se Finlandiuden vuoksi. Ihmettelen sitä, että pidin tästä.
PoistaKaikki eivät pidä kaikista kirjoista. On hyvä se kertoa. Minullakin on joitain kirjoja, joista muut pitävät ja itse inhoan.
Luin Keskisuomaisen haasteeseen tuo Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjängältä.
Poistaluen nyt Porakonekirjoittaja, Roope Lipastin Liedosta, suomalainen Lukupiiri Göteborgis lukee
VastaaPoistaRoope on myös kolumnisti ja hänellä hauskoja juttuja, kirjoittaa jossain vaiheessa Turun Sanomien Extraan.
Poista