tiistai 17. heinäkuuta 2012

Mihail Šolohov: Hiljaa virtaa Don



Mihail Šolohovin Hiljaa virtaa Don on loistava trilogia, jonka ykkösosan kannet skannattuna yllä. Teosta saa hankituksi huuto.netistä, minun kirjat olen saanut muuton yhteydessä, kolmatta kirjaa tuskin on edes luettu, kahta ensimmäistä on. Hiljaa virtaa Don on kirjoitettu vuosien 1928 ja1940 välillä. Minua johti harhaan toteamus, että se on saanut Stalinin palkinnon vuonna 1941. Tärkeämpi kriteeri on 1965 Nobelin kirjallisuuspalkinto. Teos on nimittäin objektiivinen ja taiteellinen kuvaus vuosilta 1912-1922, jossa Donin kasakoiden silmin katsotaan ensimmäisen maailmansodan ja vallankumousten aikaa Venäjällä ja sittemmin Neuvostoliitossa, eikä sisällissodan teloituksia, ja ryöstöretkiä puolin ja toisin mitenkään vähätellä tai vaieta. Teos on wsoy:n painama 1965 ja perustuu 1953 painokseen, se on Juhani Konkan hyvin suomentama. Sivumäärät kolmessa painetussa kirjassa ovat  431 s+493 s + 421 s yhteensä 1345 sivua ja lisäksi kahden sivun tiivistelmä Šolohovista ja teoksesta.

Šolohovin trilogian Hiljaa virtaa Don voin katsoa jatkavan Tolstoin Sotaa ja rauhaa. Teos on jaettu kirjoihin, jotka koostuvat osista, jotka koostuvat numeroiduista luvuista. Päähenkilöitä on paljon osa tulee kertomukseen alussa ja osa kuolee sairauksiin tai taisteluissa. Ajassa liikutaan pääsääntöisesti eteenpäin, mutta välin ennakoidaan tapahtumia ja kerrotaankin, mutta sitten niihin palataan toisen henkilön silmin. Suomentajan alaviitteissä on faktoja historiallisten henkilöiden toiminnasta. Teoksen juoni nojaa siis historiallisiin faktoihin, kuten Sota ja Rauhakin eli  Venäjän poliittiseen tilanteeseen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan, maaliskuun ja lokakuun vallankumoukseen, vastavallankumoukseen sekä sisällissotaan. Tarkastelu tapahtuu tavallisen ihmisen näkökulmasta, Pietarin ja Moskovan tapahtumia mainitaan lyhyesti ja mainitaan ohimennen henkilöt Nikolai II, Rasputin, keisarinna, ja Lenin.

Teos muistuttaa minusta hieman myös Väinö Linnan trilogiaa Täällä Pohjantähden alla, (joka on kirjoitettu tämän jälkeen) sillä tarina kertoo Tatarskin kylän kasakoiden ja heidän perheidensä tarinaa historian myllerryksessä ja samasta ajanjaksosta osin on kyse.Tässä ei ole kattotalkoita, mutta yhteismaalta miehet niittävät heinät ja naiset haravoivat. Kuvaus alkaa päähenkilön Grigori Melehovin isovanhempien kuvauksella, ja koko kyläyhteisö esitellään kartanonherrat mukaan lukien. Kun ensimmäinen maailmansota syttyy joutuvat kylän kasakat rintamalle. Kyläyhteisön kuvausta on aina välillä naisten ja lomalaisten kautta, muuten on rintamatilanteen kuvausta. Vallankumousten puhjetessa, ja sisällissodan riehuessa kylän kasakat, ja muut päähenkilöt ovat osin eri puolilla, ja siksi teoksen alku on erittäin tärkeää. Šolohovin kerrontaa höystävät välillä kertomukset hevoslaumoista, hevonen on tärkeä kasakalle. Sodassa oman ruuan lisäksi on tärkeää, että hevonen saa ruokaa. Tasaisin välein kuvaillaan, luontoa ja Donin rantaseutua. Toisin kun Suomessa ehkä luullaan, on Donin rantamaisemissa kunnon talvi, teoksen mukaan talvi tulee jo marraskuussa ja Don on tukevasti jäässä. Teoksen lukemista varten kannattaa katsoa karttaa, ilmastodiagrammeja, ja kerrata hieman historiaa.

Keskeisiä henkilöitä ovat
Prokofi Melehov on Grigorin isoisä, jonka Turkin sodasta palmaaista tarkastellaan. Toi vaimon reissultaan, ja hän synnytti Pantelein, tumman ja tulisen pojan.

Pantelei Prokofjevitš Melehov, Grigorin isä, ja myös sotaveteraani, ja aliupseeri, kasakka, ja koko ajan kasakka-mielinen. Äkkipikainen, tulee paremmin toimeen poikansa Pjotrin kanssa, mutta arvostaa enemmän Grigoria, vaikka ei hyväksy hänen syrjähyppyjään (Kuin ”kiimainen koira” kolmannessa kirjassa Pantelei vaimo toteaa miniälleen oman koiraansa kiimauden). Sisällisodan turtumus iskee myös alussa innookkasti suhtautuneeseen Panteleihin, jonka kautta voi myös seurata sodan vaikutusta "veteraaneihin", ja kun reservejä tarvitaan, käy kutsu aseipalvelukseen. Sodassa ei kukaan voi olla ulkopuolinen, eikä rintamapalveluskaan ole ehkä vaarallisin paikka, kun kylää jyrätään ja ryöstellään milloin kenenkin toimesta.

Grigori Melehov, tarina keskeisin henkilö, jonka elämää tarkastellaan. Grigori on perinyt isoäitinsä kiivaan luonteen, joka näkyy niin naisasioissa, kuin sodassa. Hän on erinomainen soturi, joka kunnostautuu moninkertainsena Yrjönristin sotilaana ensimmäisessä maailmansodassa. Maailmansodan jälkeen hän taistelee hetken bolševikkien puolella, mutta turhautuu teloituksiin, menee kotiin, ja ajautuu donilaisiin kapinallisiin, jossa välillä aina jättäytyy pois, mutta tilanteessa, jossa on oltava puolesta tai vastaan ei voi olla ulkopuolinen. Hän saa punaisilta kuolemantuomion, mutta onnistuu pakenemaan, ja liittyy taas kapinallisiin. Kapinallisia joukkoja organisoidaan uudestaan, ja Grigorin tie erkanee ja menee vielä muutaman taistelun ja haavoittumisen kautta tätä ennen hän selittää haavoittuneensa jo 14 kertaa!
Grigorin elämässä on kaksi tärkeää naista: naapurin Aksinja, jonka kanssa hän vietti intiimihetkiä, Aksinjan miehen ollessa sotapalvelussa ennen ja jälkeen avioitumisen, sekä Natalja-vaimo, jolle isä hänet naitti, jotta suhde Aksinjaan katkeaisi. Molemmat naiset saavat huomiota Grigorilta, hän karkaa Aksinjan kanssa läheiseen kartanoon, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana palaa kotiinsa, mutta naissuhteissa on monia vaiheita. Itse asiassa tämä on hyvin tärkeä teema, sillä naissuhteet ovat melkein yhtä tempoilevia kuin sotatoimet, suhde neitseelliseen ja synnytyksen jälkeen hyveelliseen Nataljaan ja aistilliseen Aksinjaan on kiinnostava. Maailmansodan rintamalla Grigorin sotilastoverina on rohkea sotilas Tšubatai.

Pjotr (Petro) Melehov, Grigorin veli, jolla on veljeään tasaisempi luonne, hänellä on vaimo Darja, joka on  vieraissa käyvä ja jonka syfilistartuntaa myös tarkastellaan.

Dunjaska Melehov, Grigorin pikkusisko, ja Koševoin mielitietty.

Stepan Astahov on naapurin herra, joka ottaa yhteen monesti Grigorin kanssa, kaveri on väkivaltainen vaimon hakkaaja, hakkaa vaimoa ennen ilman aihettakin, aihetta ilmenee myöhemmin paljonkin. Stepanin huhutaan kaatuneen, mutta joutui sotavangiksi Saksaan. Kaveri rauhoittuu

Kartanon herra kenraali Listnitski, joka ottaa Grigorin ja Aksinjan asumaan kartanoon, ja jolla on poika luutnantti Jevgeni Lisnitski sekä Tihon, palvelija. Jevgeni ”viettelee” Aksinjan, joka on ensimmäisen maailmansodan aikana kartanossa, ja pitää suhdetta yllä lomillaan.
Miron Grigorjevitš Koršunov on Pantelein appiveli ja Nataljan isä, valitaan atamaaniksikin, Sergei Platonovitš Mohov on Koršunovin ohella Tatarskin rikkaita. Grisaka-vaari hän on minusta tarinan suoraselkäisin henkilö. Mironilla on myös poika.


Osip Davydovitš  Stockman  on kiinnostava henkilö. Varhaisia kommunisteja liittynyt puolueeseen jo ennen vallankumousta, tuli agitoimaan liikemies Mohovin työläisiä Tatarskiin, "oppilaina" esimerkiksi Ivan Aleksevitš Kotljarovia, koneenkäyttäjää ja Petron lapsen kummia,  Mihail Koševoita, sekä eräitä muita. Stockman sanoo olevansa lättiläinen, ja nimi ei ole enne (Stockman =osakemies), oikea kommunisti, jonka periaatteet minusta kannattavat paremmin kuin monen muun ”lajitoverin”, vaikka Stockmanissa ilmenee turhaa joustamattomuutta on toiminta jotenkin vastuullista ja aatteen eteenpäin viemää.

Punainen Mihail Koševoi on kummallinen persoona. Grigorin karatessa alussa kotoa, hän majoitti Grigorin kotiinsa (on luottamuksellista pyytää majapaikkaa eli suuri kunnianosoitus), Koševoi halusi teloittaa Grigorin, ja antoi teloitusmääräyksen, lisäksi hän ampuu aseettoman Petron sekä myöhemmin polttaa Tatarskin taloja, kummalliseksi asian tekee sen, että hänen mielitiettynsä on Melehovien kuopus Dunjaška, jonka kättä hän käy pyytämässä äidiltä näiden tekojen jälkeen, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kolmannen kirjan puolen välin jälkeen käydään Mihailin ja Grigorin kanssa kiintoisa keskustelu tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Mihail ei anna anteeksi mitään Grigorille, vaikka Grigori ei henkilökohtaisesti ole tehnyt mitään, Grigori oli reilun pelin kannattaja, hän vastusti ryöstämistä ja teloituksia, ja varsinkin oman kylän ihmisten teloituksia. Mihail sen sijaan toimi toisin. Vaikka Mihail toteaa "sota on sotaa", hän ei mittaa Grigoria samalla mitalla. Päättelin, että tässä ei ole kyse aatteen palosta vaan itsetunnon puutteesta, Mihail käyttää systeemiä omien alemmuuskompleksien peittämiseksi, tämä ilmenee vanhusten kohtelun selityksissäkin "sopuisat ukot agiteeraavat".

Maailmansodassa ja vallankumouksen mukana palvelee Buntšuk, punainen vänrikki ja hänen mielitiettynsä Anna Pogudko. Heillä on rooli vallankumouksen alkuvaiheessa, ja Buntšuk pakenee rintamalta Lisnitskin ilmiannon vuoksi, sisällissodan alkuvaiheessa turtuu ja palaa loppuun, kuten eräät muutkin tarinan "sankarit", Jakov Fomin on kolmoskirjan keskeinen henkilö.

Tarinassa on sadoittain henkilöitä, mutta nämä ainakin ovat keskeisiä, joskaan en listaa kolmannen kirjan henkilöitä Fominia lukuunottamatta, enkä kirjaa lopun avaintapahtumia ylös.

Juoni on helposti selvitetty. Tarinassa tarkastellaan Donin kasakoiden silmin ajanjaksoa jossa käydään ensimmäinen maailmansota, tapahtuu kaksi vallankumousta, ja on sisällissota, ja donilaiset taistelevat oman alueensa puolesta. Varsinkin "sisällissodassa" on monia vaiheita ja rintamatilanteita kuvataan. Kolmannessa kirjassa elämä jatkuu uusin valtasuhtein, mutta kapinat ja kapinan kapinat toistuvat. Don virtaa ennallaan.

Tatarskin kylän kasakat ovat tarinan päähenkilöitä, joskin tarinassa esintyy upseereja, tilanomistajia, punaisia. Jokainen tietää, että vallankumous peri voiton, ja donilaiset tappion, miten ihmiset selvisivät kaikesta tästä.. Juonen lyhyt kuvaus ei puolestaan kerro tarinasta juurikaan, teos kertoo donilaisten suhteesta tähän koko prosessiin.

Keskeinen teema sotien, ja taisteluiden ohella on Grigorin suhde naisiin ja naisten suhde toisiinsa. Yllä olevasta henkilöesittelystä voi päätellä, että on olemassa useita kolmioita (AGN) Aksinja-Grigori-Natalja, (GAS) Grigori-Aksinja-Stepan sekä (GAJ) Grigori-Aksinja-Jevgeni

Miehiä ja naisia ja heidän suhdettaan kuvataan lyhyillä "aforismeillä, kuten
Mies ei ole ies, vaikka joskus rasittaakin” s.22/I
Koiras ei koske, jos naaras ei halua” s.67/I
"Itku on kasakalle häpeä" s.65/III

Mietin, onko tässä Šolohov joko tahtomattaan tai tarkoituksellisesti rinnastanut Grigorin, Aksinjan ja Nataljan suhteessa valinnan vaikeuden vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä, lisäksi on vielä vanha tsaristinen systeemi, jota vielä sota-aikaan tuettiin rintamalla. Grigori pyörii pakkomielteen omaisesti naistensa ympärillä, ja samaan aikaan osallistuu joka nujakkaan, kapinaan välillä niistä vetäytyen, mutta uudestaan taas hakataan molemmilla sektoreilla päätä seinään.

Naisten ja miesten käytöstä muutenkin kuvataan. Petron vaimo Darja on varsin aulis, esimerkiksi junamatkan käyttäyminen on hieman holtitonta (kirja1) ja myöhemmin meno ei muutu ennenkuin syfiliksen myötä. Darja on välin ilkeä Nataljalle, Nataljan ja Aksinjan välillä käydään "keskusteluja", Nataljan raivo useimmin kohdistuu omaan kehoon, kun taas Darja on ilkeä sanoissaan, ja Aksinja luottaa enemmän omaan vetovoimaansa ja on ajoittain viettiensä vietävissä. Koska teossarjan kirjoitusaika kattaa tusinan verran vuosia on muutamien sivuhenkilöiden luonne varsin ailahtelevainen, ja tarina jää keksen esimerkiksi Stepan ja Jevgeni. Monella henkilöllä on lavantauti, myös Nataljalla. Parannuttuaan hänen hiuksensa lähtevät, ja ne pitää ajaa pois, mutta joidenkin sivujen päästä s.11/III "Natalja riisui huivin ja kohensi hiuksiaan", eli eikö ollutkaan (enää) kalju.

Historia on selkeää, itse tilanne ei koskaan ole. Muutoksessa jälkeenpäin on helppo nähdä, mikä linja valittiin, ja mitä siitä seurasi. Sata vuotta sitten ensimmäisen maailmansodan jälkeen vellovassa sisällissodassa tilanne ei ollut ihan niin selvää, osapuolia oli enemmän kuin kaksi ja taistelupesäkkeitä lukemattomia. Grigori lähti rintamalle, ja kunnostautui hyvänä sotilaana. Sodan jälkeen hän asettui vallankumouksen ja bolsevikkien puolesta. Hän haavoittui useasti ja häntä käännytettiin monelle eri puolelle, ja hän taisteli myös molemmilla puolilla. Grigori ainoana ymmärtää, että se "asia jonka puolesta taistellaan" on tärkeä. Grigorin sanoin myöskin tuomitaan ulkopuolisten osallistuminen taisteluihin "kun kaksi koiraa tappelee älköön kolmas sekaantuko siihen".s.85/III.
Minusta yksittäisellä kasakalla oli vain kaksi vaihtoehtoa osallistua kapinaan tai olla bolsevikkien puolella, kolmatta vaihtoehtoa ei ollut. Elämä kuitenkin jatkuu voittajan ehdoin, suolan ja muiden tavaroiden puutetta kummastellaan s294/III " On lohkottu lohkomistaan: 'Meillä tulee olemaan kaikkea yllin kyllin, kaiksista meistä tulee tasavertaisia ja rikkaita ...'  Siinä se teidän rikkautenne nyt on: ei ole edes millä suolaisi keiton" ja vastine tähän s.295/III "Vastavallankumouksellinen, juuri se!"
 Koska tarina perustuu historiaan on taistelun vaiheita enemmän, kuin jos kyse olisi fiktiivisestä romaanista, siten logiikka on myös irrationaalista sodan raakaa logiikkaa, sodassa tilanteet vaihtuvat nopeasti ja kaatumisia tapahtuu. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, eli Grigorikin palaa sodassa loppuun ja pontikkaa kuluu.

Uskonnollisuus
Varsinkin alussa kuvaillaan kaikkien ihmisten tekevän ristinmerkkejä. Kuvatut kasakat ovat hyvin uskonnollisia, ja ristimerkkien lisäksi kuvataan ikoneja ja rukoilua. Tämä eristää heidät bolševikeista, jotka ovat uskonnottomia. Kasakat eivät pönkitä suinkaan (minusta) tšaarin valtaa, mutta muutoksessa on kyse myös oman elämän muodon, aron elämän yhteismaan kohtalosta.

Hevoset aluksi keskeisiä, esimerkiksi hevoskilpailu Lisnitskin kanssa, Stepanin hevonen astuu murmelin koloon, Petro suuttuu Stepanille hevosen piiskaamisesta. Hevosen syöttämistä sodassa koroistetaan, T. Koševoi toimi jonkin aikaa hevospaimenena, hevoslauman käyttäytymistä kuvataan, ja kuvaillaan hevosen harjan liikettä viimassa. Linnuista trappeja kuvaillaan ja metsästetäänkin, karppeja pyydetään Donista.

Votkan ja pontikan juontia kuvataan useasti ja toistuvasti. ”Ilman votkaa, eivät sotkuiset asiat eivät selviä” Grigori päällikköaikanaan täyttää tyhjät iltansa pontikalla ja vierailla naisilla. Juorut leviävät nopeasti. Koko yhteisö tuntuu puhuvan pahaa toisistaan ja levittävän huhuja ja juoruja, joten tiedot leviävät myös kotiväen tietoon. Myös ilmiantaminen hieman kummastuttaa.

Minkä puolesta taistellaan? Ivan Aleksejevitš toteaa jo ensimmäisen maailmaan sodan aikaan, ettei ole mitään puolustettavaa, ei edes varsaa. Rintamalla punaiset levittävät informaatiota, kuten ”Hallitusvalta, neuvostot valitaan vapailla vaaleilla, ymmärrätkö” (Vänrikki Buntšuk) ja vastakysymys esimerkiksi ”Entä teidän Lenininne, onko hän saksalaisten lähettämänä” (minusta oli, mutta olisi tullut joka tapauksessa).
Kasakoiden nykyisen elämäntavan ja sosialismin, bolševikkivallankumouksen lopullisen päämäärän välillä on on ylitsepääsemätön kuilu … Ymmärrätkö?
Sisällissodan aikana tunteet ja tilanteet vellovat, teoksessa todetaan esimerkiksi.
Stockman: ”ei ole välttämätöntä ampua kaikkia   … loput henkilöt voidaan lähettää kauemmas Venäjälle” Stockman muuten jakoi turkkeja kuitteja vastaan (vrt Täällä Pohjantähden alla), hän ei hyväksy ryöstöä, mikä onkin oikein. Tuskin kuiteillakaan oli loppujen lopuksi mitään merkitystä, joskin se on kuitenkin sivistynyt menettely. Stockman tuntee myös historiaa, mainitsee Lisnitskin saaneen 4000 destinaa osallistumisestaan 1812 Napoleonin sotaan. Stockman ei hyväksy minkäänlaisia laittomia takavarikkoja omiensa toimesta.

Ympäristöä ja tienoota kuvataan, romaani jo alkaa
Melehovin talo sijaitsee aivan kylän laidalla … Donia kohti.”   …Donin polveke Tatarskin kylän yläpään kohdalla jäätyi marraskuussa. … ”Don virtasi välinpitämättömänä merta kohti” s.114/I, tämä on minusta keskeistä. Don jatkaa elämäänsä mullistuksista huolimatta! ”Aika palmikoi päivät yhteen niin kuin tuuli sotkee hevosen harjan s.357/I(mitä tämä tarkoittaa? Hevosen harja on minusta yleensä vain toisella puolen, tuuli ei sitä palmikoi). ”Kylän yllä roikkui aurinko oranssinvärisenä aprikoosina” s. 363/I (onko muun värisiä aprikooseja?). ”lumikerros kohosi ja Donin rantamien kasvitarhat peittyivät … jäniksen jälkien reikäompelein koristamaan valkoiseen morsiushuntuun. Kadut autioituivat” s.125/I
Kasveista mainitaan (aro)heinät (hevosille ja karjalle), maruna (pujon tapainen kasvi), villiruusu ja ohdake.

Teoksen sotakuvauksissa esitellään lentokone ja panssarivaunu, eli tulivat mukaan taisteluihin, eli sotateknologian kehitystäkin kirjassa päivitetään.

Juhani Konkan suomennos on vuodelta 1953. Jälkikirjoituksen mukaan teos ilmestyi alun perin neljänä kirjana vuosina 1928-1940.

Mihail Šolohovin (1905-1984) Hiljaa virtaa Don on suurteos, joka perustuu osin omiin kokemuksiin, vaikka hän tiettävästi oli bolševikkien puolella, mutta hän oli seuduilta kotoisin. 

Teoksen anti on suurempi kasakoille ja venäläisille, mutta se on laajasti yleissivistävä teos, jota suosittelen Sota ja rauha –teoksen jälkeen luettavaksi. Kapinan kuvaus on myös samanlaista kuin Atlantan taisteluiden kuvaus teoksessa Tuulen viemää, mutta kuten aina elämä jatkuu.
***
Mihail Šolohov (1905-1984) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1965. Kirjailija on syntynyt Donin kasakoiden alueella, ja osallistui sisällissotaan voittajien puolella. Hänet mainitaan venäläiseksi kirjailijaksi, mutta palkinnon aikana hän minusta oli neuvostoliittolainen.
***


9 kommenttia:

  1. Jokke, miten sinä pystyt tähän, näin tarkkaan analyysiin...Ja vielä teos, joka ei ole tuosta vain luettu, eikä muille referoitu.

    Minulla piti olla tämä kirjakerhon painoksena, mutta nyt en löydä. Luin aikaa sitten ja pidin paljon. Selittynee ehkä sillä, että tässä kirjassa oli paljon muutakin kuin sotaa ja rintamalinjojen selostuksia. Olen aina ihmetellyt, kun tätä tuodaan niin vähän esiin. Kiitos, että sinä sen nyt teit ja näin perusteellisesti!

    Minulle tämä on kolmen kuuman sarjassa, kun puhutaan venäläisistä klassikoista ja ne kaksi muuta ovatkin sitten ne romanttisemmat teokset;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä Leena :)

      Minulle tämä on kolmen kuuman sarjassa, kun puhutaan venäläisistä klassikoista ja ne kaksi muuta ovatkin sitten ne romanttisemmat teokset;-)

      Hallussani olevaa Anna Kareniinaa on luettu, mutta tätä Donin viimeistä kirjaa ei juurikaan, luultavasti olet vähemmistössä eli olet lukenut miltei kaikki loistavat klassikot, joista minulla on vain pieni ripaus luettuna :)

      Poista
  2. Kiitos.

    Luen näitä klassikkoja kynän ja ruutuvihon kanssa, laitan sivunumeroja ja tapahtumia muistiin. (Tässä kirjasin esim. ketkä kaikki tekivät ristinmerkin, ja miltei kaikki tekivät), 1500 sivun lukemisessa väkisinkin tapahtuu unohtamista, joten kirjaamalla sivunnumeron ylös siihen on helppo palata ...

    Tsehovin Lokista sain kipinän näihin venäläisklassikoihin (kun kerran taloudessa oli), ja luulin, että rima olisi ollut liian korkealla niiden osalla, mutta Sota ja Rauha oli loistava teos ja se siivitti lukemaan Anna Kareninan, ja se taas Hiljaa virtaa Donin ...
    Postausten tarkoitus on sellainen, että ihan tavalliset lukijat löytävät nämä, koska luulen heidän omaavan saman ennakkoluulun, että ne olisivat liian vaikeita.
    Katsoin kirjoitettuani analyysin eilen puhtaaksi, niin netissä oli vain esittely tv-elokuvasarjasta ei minusta kirjasta, joka lienee ollut aika hieno, mutta luultavasti siinä on joitain juonen käänteitä oiottu.

    Ostin Akateemisesta Rikos ja Rangaistus, ja luin ensimmäisen luvun, tuntui kiinnostavalta, luen sen ehkä parin viikon päästä, sitä lienee analysoitu kaikkein eniten...

    VastaaPoista
  3. Sanon saman kuin Leena: on todella hyvä, että tuot esille näitä venäläisiä klassikoita. Hiljaa virtaa Don on suuri kirja, olen lukenut sen kahteen kertaan. Onpa mielenkiintoista tietää, mitä mieltä olet Dostojevskista. Minusta hän on paras venäläisistä klassikoista. Ehkä paras kaikista kirjailijoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toisella lukukerralla varmasti näin paksusta teoksesta saa enemmän irti, kun tietää tapahtumien kulun.

      Dostojevski R ja R vaikutti ensimmäisen luvun perusteella mielenkiintoiselta, on uusi suomennos Kuukasjärven.

      Poista
  4. Oletpa lukenut aikamoisen tiiliskiven. Multa tämä kirja nimittäin jäi kesken yli 20 vuotta sitten, mutta pitäisi varmaan vielä tämäkin joskus lukea.

    Kuten tuolla jo muut ehtivät todeta, on hyvä, että joku tuo venäläisiä klassikoita esille blogissaan. Monet tosiaan luulee, että ne ovat tylsiä, pitkäpiimäisiä ja vaikeita kirjoja. Esim. vetämässäni lukupiirissä kyselin eka kerralla, mitä osanottajat haluavat tai eivät halua lukea, ja useampikin sanoi, ettei missään nimessä halua lukea venäläisiä klassikoita.

    Mie innostuin venäläisistä klassikoista aikoinaan kirjallisuutta opiskellessani. Pidin ihan aidosti Dostojevskin, Tolstoin, Tsehovin ynnä muiden venäläisten kirjailijoiden teoksista eikä niiden lukeminen ollut pakkopullaa. Sitä paitsi tein Aron raivaajista, joka sekin on Šolohovin teos, esitelmänkin klassikkokurssille. Ja jos oikein muistan, jopa tunsin intoa kirjoittaessani sitä esitelmää. Mene ja tiedä, se saattaa jopa olla tallessa jossain mapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Wikipediassa Aron raivaajia kehuttiin.

      Penseys nostaa kynnystä, mutta voi olla eduksikin, jos vain lukeminen alkaa, sillä suhteellisen helppolukuisia ovat. Tässä minusta toinen kirja oli ajoittain raskaslukuinen.

      Poista
    2. Tästä kirjasta on taidettu vääntää vitsiäkin että kesällä aiotaan lukea klassikoita mutta sitten huomataan kuinka hitaasti se Don virtaakaan...

      Kun en tiiliskivistä yleensä innostu, varsinkaan laajoista sotia käsittelevistä historiallisista kronikoista, niin ei ole ihan heti lukulistallani, mutta olen viime aikoina innostunut enemmän näistä vähän kakkossarjan venäläisistä, eli juuri blogissani luetusta Puskinista, Nikolai Leskovista, Mihail Lermontovista...

      Poista
    3. Totta hiljaa virtasi Don, varsinkin kun teos lienee painettu osina, ja välistä on aina kertausta, joten nykyisellä painotekniikalla ja julkaisuhormaatilla luultavasti teos olisi, arvioin (ehkä väärin), kaksi osainen (onhan Potterkin 7-osainen, vaikkei ole muuten vertailukelpoinen).

      Toinen juttu on siinä, että kun teos julkaistaan osina, ja loppua vielä kirjoitetaan, on vaarana henkilöhahmojen lievä muuttuminen, totta kai jokainen muuttuu ajassa, mutta tässä joitain juttuja mietin, oliko alkuperäisestä suunnitelmasta luovuttu?

      Poista