tiistai 3. heinäkuuta 2012

Jane Campion - Kate Pullinger: Piano



Jane Campion - Kate Pullinger: Piano lienee elokuvamenestyksen jälkeen tehty kirja. Teoksessa on 180 sivua ja se kertoo mykän pianoa soittavan Uuteen Seelantiin naitetun skottinaisen tarinan. Ostin teoksen kirppikseltä huimaan 20 sentin hintaan.

Juonessa skottinainen Ada McGrath, jolla on avioton tytär Flora, naitetaan Uuteen Seelantiin Alisdair Stewartille. Morsio ja tytär jätetään rannalle, josta yön jälkeen aviomies pitkä ja komea, ja pedantti hakee heidät apunaan maorit ja englantilaissiirtolainen Baines, tatuoitu ja vulgääri. Piano, joka on kaikki kaikessa Adalle, jää rannalle. Ada on Stewartille pelkkä piika, eikä hän umpimielisyydestään lähene miestään.

Baines vie Adan tyttärineen rannalle, ja kuulee Adan soittavan. Hän ostaa maa-alueella pianon itselleen, ja pyytää Adan opettamaan itseään soittamaan. Soittotunnit ovat erikoisia, ja myöhemmin eroottisia.

Baines alkaa ymmärtää Adan sisintä, ja alkaa taistelu Adasta, jossa mustasukkaisuuden puuskia eikä seurauksia voida välttää.


Piano on ruusupuusta, koskettimet ovat norsunluuta. Pianon kohtalo on myös keskeinen ...

Kirja oli minulle pienoinen pettymys, niin filmin kaltainen se oli. Filmissä musiikki näytteli suurta osaa, ja filmi oli loistava saaden muistaakseni kolme Oscaria, olen nähnyt sen DVD:ltä. Naispääosassa oli Holly Hunter, ja Bainesina Harvey Keitel, joka näytteli muuten taksikuskissakin tärkeää sivuosaa.
Teoksen antina oli kaikkien henkilöiden taustoitus. Adan mykkyys alkoi kuusivuotiaana rajun perheriidan seurauksena. Teini-iässä alkoivat soittotunnit. Hän sekä Stewart olivat skotteja. Alisdairin täti oli lähetyssaarnaaja. Baines sen sijaan on englantilainen kalastaja ja valanpyytäjä.

Luin tämän teoksen Anna Kareninan ykköskirjan jälkeen. Adan dilemma on samantyyppinen kuin Annan. Vaakakupissa on laillinen aviomies, joka on siisti, toimeentuleva ja pedantti mutta kontrollifriikki, toisella puolen on raju alkukantainen uros, jota yhteisö ei hyväksy, mutta joka kuitenkin ymmärtää Adan sisintä. Tässä oli onnelllinen loppu, alkukantainen ja lukutaidoton Baines ymmärtää Adan sisintä, ja ottaa vastuun hänestä ja hänen tyttärestä. Teoksen vahvuuksiin kuuluu se, että suhteen laatu ei jäänyt epäselväksi.

10 kommenttia:

  1. Tämä oli harvinainen poikkeustapaus, tykkäsin elokuvasta enemmän kuin kirjasta... Taisi tosiaan olla niin päin, että elokuva oli ennen kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä tosiaan on päinvastoin, mutta yleensä myös kirjasta tehdään elokuva, eikä päinvastoin :)

      Poista
  2. Kyllä vain, tämä kirja on kirjoitettu menestyselokuvan jälkeen. Asetelma, joka ei vielä kokemukseni mukaan ole koskaan oikein toiminut. Olen nähnyt elokuvan useaan kertaan. Se on hieno, vangitseva, kuten Jokkekin toteaa, musiikilla on siinä merkittävä osuutensa. Kirja oli pettymys, vaikka luinkin sen lähinnä siksi, että piti saada eräälle kurssille esimerkki myös tapauksesta, jossa kirja on kirjoitettu elokuvan jälkeen. Toisin päinhän löytyy vaikka kuinka paljon tavaraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi

      Koska filmi oli ensin, kirjan funktio jää siten hieman epäselväksi lukijalle.

      Poista
  3. Olen nähnyt myös Pianon elokuvana muutaman kerran ja se on vaikuttava. Jännä kuulla, että elokuvan jälkeen on tehty kirja! Mitähän muita on sellaisia "elokuvakirjoja"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista :)

      Ei tule mieleen yht'äkkiä, mutta Star Warsista on tehty kuvitettuja opuksia, ja romaaneja ja piirrossarjoja. Romaaneista en erityisemmin pidä. Muut bloggarit tietävät varmasti paremmin.
      ***
      Tähän kommenttiin voi lisätä erään filmin vahvuuden eli Floran näyttelijän Anna Paguinin roolisuorituksen, vaikka Holly Hunter ja Harvey Keitel olivat hyviä, niin kirjassa Flora jää miltei kuriositeetiksi, ja tämäkin todistaa näyttelijäsuorituksen olleen hyvän. Minusta myös Harvey Keitelin osa oli näytelty hyvin, vaikka pystiä ei käteen ojennettukaan kuten Anna Paguinille ja Holly Hunterille.

      Poista
  4. Olen lukenut kirjan ja nähnyt elokuvan. Olen samaa mieltä, että Floran näyttelijä oli todella hyvä. Elokuva oli myös visuaalisesti kaunis. En kuitenkaan juuri innostunut elokuvan (tai kirjan) juonesta. Minua nyppi se, että Baines käytti hyväkseen Adan rakkautta pianoon. Tietysti Baines oli sopivampi mies Adalle kuin Adan oma aviomies, mutta minua nuo soittotunnit risoivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Baines oli rotta, mutta eipä Adakin hirveän helppo ollut :)

      Poista
  5. Löysin itsekkin muutama kuukausi takaperin tämän kirjan kirppikseltä halvalla. En ole nähnyt elokuvaa, joten saa nähdä mitä itse pidän tästä, sillä tämä vaikuttaa hyvältä tarinalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista lukea arvio henkilöltä, joka ei ole nähnyt filmiä :)

      Poista