sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Charles Dickens: Suuria odotuksia

Charles Dickens: Suuria odotuksia Karisto 2010, sivumäärä 519, alkuteos Great Expectations, suomentanut Arvo Kupiainen. Kirja on julkaistu myös nimellä Loistava tulevaisuus.

Charles Dickensin (1812 - 1870) kirjoittama Suuria odotuksia on hänen myöhäistuotantoaan, julkaistu 1860-1861 (jatkokertomuksena?). Se on kertomus orvosta Pipistä, joka on ankean sisarensa ja tämän mukavan miehensä kasvatettavana. Teoksen näen satiirisen traagisena draamana, se on todella taiten kirjoitettu, koska rivien välistä tihkuu parodiaa, ironiaa, asenteita ja elämyksiä, mutta antaa kaikki vastaukset teoksen tapahtumiin. Siinä on samoja elementtejä kuin Oliver Twistissä, kuten orpoutta, köyhyyttä ja köyhän tapaa elää, oppipoikasysteemiä, ahneutta, mutta myös lontoolais kuhnurikoiraiden tuhlailua ja turhailua. Tarina ulottuu poikalapsen elämässä pidemmälle kuin Oliver Twist, ja tarkastelee pojan silmin rahaa, sen saamista, sosiaalista asemaa, rangaistusvankisysteemiä, rakkautta, sen raakuutta, tuhlavaisuutta. Vastikkeettoman varallisuuden saaminen, ja vaarallisen vapaa-ajan yhdistelmä on juonen moottori.  Kuhnurien ainoa vapaa-ajan muoto ovat kalliit lounaat ja vippien metsästys. Tässä nuorista tehdään omien toteutumattomien unelmiensa marionetteja, joiden pakkoliikkeitä rahapussin avaajat seuraavat, toisaalta tuoni kun korjaa, nuoret voivat nousta siivilleen.

Suuria odotuksia -teoksen juonessa on useita huikeita mestarillisia käänteitä ja ensimmäinen tulee miltei heti: Pip törmää rangaistusvankiin, jolle vie elintarvikkeita ja viilan pelottelun jälkeen, vankeja nähdään aina vakiovälein. Toinen juonen käänne on läheisellä asuvan äveriään ikäneidon kutsu leikkimään morsiusmuseoonsa tämän ylpeän ja oikullisen kasvattityttärensä Estellan kanssa. Morsiusmamma on murheisten muistojensa keskellä homehtunut hääkakku pöydällä, ikineidolla ei ole punapaulaa, vaan virttynyt hääpuku, tähän tulee lisävaloa  toisen juonilangan kautta, joka on hienosti punottu yhteen. Absurdit henkilöt juonilangoissaan kohtaavat toisiaan, jotkut sattumalta, osa tieten. 

Oppipojaksi tullut Pip saa komennon tuntemattoman hyväntekijän rahoin tulemaan herraksi Lontooseen, Lontoossa esitellään liuta uusia tuttavuuksia kuten uusi holhooja Jaggers, ja joitain henkilöitä, joista jo maaseudulla morsiustalossa liehakoivia henkilöitä kuten Pocketit... en uskalla avata juonta yhtään enempää, koska siinä on yllätyksiä monenkinlaisia.

Teos on jaettu kahteen osaan. Painoksessani on peräti 519 sivua, ja 59 nimetöntä lukua, oikeastaan tarina jakautuu ainakin kolmeen osaan, ja jokaisessa on jännite. Kuka rahoittaa ketä? Saadaanko pääkonna kiinni? Teos on minäkertoja Pipin eli Phillip Pirripin murheellista, mutta analyyttista ja jälkiviisastelevaa muistelua elämänsä tarinasta. Minäkertojan moralisoivan monologin takaa minusta kuitenkin Pip on sisimmässään herttainen hemmo, jolla vaan oli lähtökäsi niin huono, että nokituskierrokset olisi pitänyt jättää väliin. Tällaisia me ihmiset olemme, nousukiidossa on helppo unohtaa tosi ystävät, ja kerätä siipiveikkoja. Laskuliidossa siipiveikot pyrähtävät ensinnä pakoon.

Dickensin henkilökuvaus on ylitseampuvaa, kenet hän kuvaa terrieriksi, kenen kasvot pöhöttyneeksi, kuka on kuihtunut ja huippuna on neiti, joka muistuttaa puuta ja postilaatikkoa. Välillä tuntuu Dickensin virtuoosimaisten vivahteiden ja kyynisten kynäilyjen nakertavan reikää tarinan teeman tammitynnyriin. Attribuuttiarmada täyttää lauseet, joista viivähtävät virkkeet, josta kokoontuvat kappaleet, lauseet ovat monesti niin moniselitteisiä, että tarkkana saa olla, siksi luin teoksen rauhassa ja huolella, ja Dickens kynänsä mittainen mestari. Kirjan ostin jo kesällä, mutta luin ensin Oliver Twistin.

Dickensin sarkasmi riisuu ihmiset irvokkaiksi. Teos on mitä suurimmalla ammattitaidolla kirjoitettu ja kuvailtu paikkoja. Teos sijoittuu Lontooseen ja maaseudulle suoalueen viereen. Miljöötä on veikkailtu Dickensin synnyinsijoiksi ja tapahtuma-aikaa 1800-luvun alkuvuosikymmeniksi. Miljöönä on alkuun maaseudun sepän paja ja ankea orvon läävä, ja jonka hartaana toiveena tulla herraksi. Herrahissille löytyy tuntematon rahoittaja, ja hissi hinaa Pipiä ylöspäin puntien panostuksella pääkaupungissa, guineoiden kilinä on liiallista. Lapsuudessa Pipille on jaettu sökökätenä seiskahai, joten äkkirikastuminen ja -rakastuminen johtavat tilanteeseen, johon hänellä ei ole kelvollisia ratkaisuja, mutta peliareenalle tulvii väärää rakkautta ja väärää rahaa. Pipin kasvattajan siskon antamat korvapuustit eivät ole huonointa sökökättä paremmat, ja ikimorsion tahallaan kylvämä siemen on saastunut. Pipillä olisi välittäviä ihmisiä lähellään kuten mukava maatiaisnainen Diddy ja kasvatti-isä seppä Joseph, mutta nousukkaalla neste nousee nopeasti nuppiin. Estelle on estynyt eteerinen etena, ja korea kylmä  kaunokainen. Mutta jokaisen taustasta löytyy yllätyksiä, ja vain tyhmä ei ota opiksi.

Lukukokemuksena Suuria odotuksia oli varsin miellyttävä, tosin monesti tuli mieleen Oliver Twist. Teos kuuluu tarinoihin turmiolantommista, jolla oli elämänvalttikortit liivin taskuissaan, tästä kaiken menettämisestä on ollut Mennyt maailma ja monet muut.  Tämä on klassikko.

--
Nimissäkin on ehkä jotain takana: Havisham, Magwitch, Pocket, Jaggers, Skiffins, Orlich, Diddy ... ja kaikilla henkilöillä on vielä käyttöä tarinassa, eli kannattaa pistää mieleen, ja majatalot kuten Kolme iloista laivuria, Sininen Karju  ovat myös tapahtumapaikkoja. Kaikilla tapahtumillakin  (miltei) on merkitystä, ja niihin saadaan täydellinen selvyys, viimeiseen sivuun asti kannattaa lukea ja sekin loppuun :)

--
13.3.2012 Alkoi BBC:n TV-sarja Suuria odotuksia. YLETV1:llä.
Tarina alkoi Pipin katsoessa vanhempiensa hautaa, ja vankikarkurin tapaamisella. Tapahtumia oli tiivistetty ja Diddy-henkilö oli ainakin poissa. Neiti Havisham oli eteerinen, mutta sentään liikkui, kirjassa istui vain paikallaan, ja hääkakkunsa oli pöydällä homeisena, hääkakkua en nähnyt tv:ssä. Pocketin poika oli jo jaksossa, Pip tapaa hänet Lontoossa uudestaan.

Minusta varsin laadukas sarjan avaus. Osa satiirista on poissa, esimerkiksi kirjassa Pip pölli jouluateriat, tässä vain voileivän ... Ensimmäisen osan lopussa Pip paiskattiin herrahissiin Lontooseen.... toisessa osassa Pip tuhlaa rahaa, tapaa Estellen ja häpeää kasvattivanhempiaan ja velkaantuu. Pocketin pojan ystävänä järjestelee hänen asioitaan, Estelle kylmä kuin  kala, Pipille selviää hyväntekijä, minusta tämä päättökohtaus on tehty eri lailla kuin kirja, en tiedä selviääkö katsojalle eenen ensi osaa, kuka on  Magwitch?... hän on kuitenkin hyväntekijä, ja viimeinen jakso on dramaattinen ...

27.3.2012 klo 19
Tänään tulee päätösosa. Pipille on selvinnyt siis hyväntekijä, eli rangaistusvanki Magwitch, Magwitchin, Estellen ja neiti Havishamin kohtalot selviävät, ja selviää kuka on ollut taustalla monessa traumaattisessa asiassa.
Minusta sarjan henkilöiden luonnetta - tai minä koen niin - on muutettu. Pip esitetään kirjassa tuhlaavaisemmaksi ja kiittämättömäksi, Estelle vielä kylmemmäksi, Havisham vieläkin manipuloivammaksi, ja Provis tai Magwitch oikeastaan kirjassa hieman tasaisemmaksi. Diddy voi tulla viimeiseen osaan, mutta kirjassa hänet esiteltiin ennen.

Toivottavasti viimeinen osa tarjoaa selitykset. (ja tarjosi ja tapahtumat olivat teoksen mukainen ja loppu myös, olisi voinut huonomminkin käydä :)

2 kommenttia:

  1. Tämä kirja on ollut lukulistallani jo iäisyyden; joskus luinkin sitä noin puoleenväliin. Pitää yrittää uudestaan taas joskus, kiitos kiinnostavasta arviosta!

    VastaaPoista
  2. Itsellänikin Oliver Twist onnistui vasta kolmannella, ja tämäkin pölyttyi jonkin aikaa. Kannustukseksi laitoin faktan, että miltei kaikilla alun henkilöillä on rooli myös lopussa, ja kaikkiin tapahtumiin saadaan selvyys. Eilen otin loppukirin ja luin viimeiset 150 sivua :)

    VastaaPoista