maanantai 3. heinäkuuta 2017

Minna Canth: Anna Liisa



Minna Canth: Anna Liisa, 1895, näytelmä kolmessa näytöksessä, nitonut WSOY, sivumäärä 116.

Minna Canthin näytelmä Anna Liisa on tragedia eli murhenäytelmä, sillä se kertoo päähenkilönsä Anna-Liisan nuorena tekemästä lapsensurmasta ja sen ilmitulosta, mutta myös katumuksesta. Seuraavassa käydään läpi juoni, henkilöt ja teemat.

Juoni lyhyesti, henkilöt (älä lue tätä, jos et ole lukenut näytelmää)
Ensimmäisessä näytöksessä Kortesuon talon 20-vuotias tytär Anna Liisa luo kangasta, Johannes Kivimaa hänen sulhasensa puhuu kuulutusten ottamisesta, häät olisivat kolmen viikon päästä. Anna-Liisa tivaa " Niin, mutta rakastatko sillä rakkaudella, joka kaikki kestää, kaikki kärsii, kaikki anteeksi antaa?". Mikko pitää Anna-Liisaa siveänä ja toteaa: "sinä olisit ollut paljon ylempänä meitä muita ... henkisesti ylempänä, tarkoitan, henkisesti". Johannesta kiinnostaa "olinko minä ensimmäinen mies, johon sinä rakastuit?"

Johanneksen ja Anna-Liisan keskusteluhetkeä häiritsee Husso, joka tuo terveisiä pojaltaan Mikolta Kortesuon entiseltä rengiltä. Mikko on tulossa perimään Anna-Liisan, hän väittää, että on solminut elinikäisen liiton vasta 15-vuotiaan Anna Liisan kanssa. Näytelmässä ilmenee, että Mikko on petollisesti vietellyt Anna-Liisan, joka on tullut raskaaksi, synnyttänyt vauvan, ja surmannut  sen tukahduttamalla. Mikko on jo aiemmin pötkinyt raukkamaisesti pois, ja hänen äitinsä Husso on haudannut pienokaisen. Husso painostaa Anna-Liisaa, mutta tilanteen keskeyttää Anna-Liisan 12-vuotias pikkusisko Pirkko. Pirkko iloitsee kuulutuksista ja tulevista pikkuvauvoista, jota hän haluaa hoitaa, sillä hän on havainnut, että Anna-Liisa on karttanut vauvoja. Kortesuo ja Riikka Anna-Liisan vanhemmat alkavat järjestellä häitä. Toisaalla Mikko haluaa ostaa tukkirahoillaan Johannekselta taloa, rehvastelee naima- ja taloaikeillaan, ja tenttaa Anna-Liisaa tämän tietämättömien vanhempiensa kuullen.

Toisessa näytöksessä  Johanneksen ja Anna Liisan kuulutukset on haettu.  Anna Liisaa kehutaan siveäksi, suunnitteilla on suuret kihlajaiset, myös vallesmanni ja tohtori on kutsuttu. Mikko, Husso mukanaan vaatii liittoa, vaikka on itse kalppinut pois. Anna Liisa on raskaudessaan pohtinut heittäytyä alas Huuhkainkalliolta, mutta lapsi on syntynyt yllättäen, pienokaisen hän tukahduttaa käsillään. (Olisiko 15-vuotiaan kotona asuvan tytön raskaus voinut jäädä vanhemmilta ja muilta piiloon?)

Husso Mikon äiti on haudannut kastamattoman lapsen. Hussolla ei ole ollut tunnonvaivoja, eikä Mikolla, sen sijaan Anna Liisa on kärsinyt painajaisista. Mikko uhkailee Anna Liisalle kertovansa asiasta, ja pelottelee kuritushuoneella.

Kihlajaisia valmistellaan, niistä ei tule mitään. Mikko väittää Anna Liisan olleen morsiamensa neljä vuotta sitten. Kaikki muukin tulee ilmi. Anna Liisan isä Kortesuo kimmastuu "Käärme, minä tapan sinut!" Kiehunta jatkuu, ja vimmastunut isä uhkaa myös Mikon henkeä.

Anna Liisa näkee lapsen vedessä ja haluaa sen luo. Itsetuhoiset aikeet estetään.

Anna Liisa tunnustaa rovastille lapsensurman, Mikko ja Husso yrittävät kiistää surman. Anna-Liisa löytää 'Jumalan tien', ja rovasti ja Anna-Liisan vanhemmat iloitsevat tästä, sillä "hän vaeltaa iankaikkisen elämän tietä. Onnellinen hän."

Lopussa Anna-Liisa lähtee Vallesmannin kanssa luultavasti kuritushuoneeseen eli kärsimään vankeustuomiota Hämeenlinnaan.

Teemat ja opetukset
Keskeistä näytelmässä on vaietun salaisuuden ilmitulo ja käsittely. Anna Liisa on neljä vuotta koittanut painaa mielestään lapsen murhaa, siinä onnistumatta. Näytelmän alkupuolella hän yrittää elää, kun sitä ei olisi tapahtunutkaan. Lopussa hän ottaa vastuun teostaan, tunnustaa sen, ja hengellistyy ja aikoo kohdata myös maallisen oikeuden ja sovittaa tekonsa kuritushuoneessa. Anna Liisan vanhemmat olivat alkuun epäuskoisia, sitten vihaisia, mutta olisivat naittanet Anna Liisan Mikolle salatakseen teon. Anna Liisa siis kohtasi tekonsa ja toi sen päivänvaloon. Pirkko hänen sisarensa oli varsin tervejärkinen tyttö. Mikko ja Husso sen sijaan olivat moraaliltaan rappeutuneita, koska eivät välittäneet lapsenmurhasta, ja kiristivät sillä Anna Liisaa, myöhemmin kiistivät sen.

Minna Canthin näytelmä  Anna Liisa rypee syvissä syntisissä vesissä. Anna Liisa ei kuitenkaan huku syntisäkkeineen vaan vapautuu mennessään kuritushuoneeseen.

****
Minna Canth (1847 - 1897) syntyi Tampereelle 19.3 ja oli Ulrika Wilhelmina Johnson. Minna Canth avioitui ja hänellä oli seitsemän lasta, ja jäi leskeksi, ja kuoli 53-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1897.
Minna Canth käsittelee teoksissaan usein naisen asemaa aviolitossa ja sen ulkopuolella
Työmiehen vaimo on blogattu TÄÄLLÄ
Salakari Täällä

Anna-Liisasta on tehty puolitoistatuntinen elokuva, jossa Anna-Liisaa esittää Anna-Leena Härkönen. Elokuva on hyvä ja on katsottavissa 19.12.2017 asti Yle-Areenassa TÄÄLLÄ.

10 kommenttia:

  1. Olen lukenut Anna Liisan useamman kerran ja aina se tekee vaikutuksen, vaikka en loppuratkaisuun (eli Anna Liisan hurmosmaiselle tunnustukselle) olekaan koskaan lämmennyt. Väkevä ja ahdistava tarina.

    Mitä tulee raskauden peittelemiseen, niin kyllä se vain onnistuu nykypäivänäkin. Tunnen itsekin yhden tapauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttini raskauden peittelemiseen perustui siihen, että Anna Liisa asui kotona vanhempiensa ja sisarensa kanssa, mutta kaiketi se on sitten mahdollista.

      Vaikuttava kirja.

      Pääpaino on tosiaan hurmomaisuudella ei sillä, että kuristushuoneen olot ovat suurta kuristusta.

      Poista
  2. Tämä on hämärästi tuttu opistoajoilta, silloinhan kaikki klassikot piti kahlata enemmän tai vähemmän kiinnostuneesti läpi. Minna Canth kirjoitti kipeistä aiheista ja naisen asemasta rohkeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Minna Canth on näissä kipeissä aiheissa vahva.

      Poista
  3. Oikea klassikkoteos, kiitos Jokke hienosta postauksesta :)
    Lapsensurma on ollut aina jonkinlainen tabu. Kiinassahan sitä harjoitettiin valtion puolesta.
    Aika monesti saa lehdistä lukea, että nainen menee lääkärille valittamaan vatsavaivoja ja ne ovatkin olleet synnytyspolttoja.
    Viittaan tässä vielä oululaiseen naiseen, joka teki useamman lapsen ja pakasti ne. Kukaan ei huomannut raskauksia, tai nainen sanoi niiden menneen kesken, ei edes terveydenhoitajasisko. Voin vain kuvitella sitä syyllisyyden määrää mikä on painanut vuosikausia ja ymmärrän kirjan Anna-Liisaa, että eläminen lapsensurma harteilla ei olisi elämisen arvoista.
    Joissakin maissa, esim. Saksassa, on vauvaluukkuja (vauva saa uuden kodin), jonne vastasyntyneen voi viedä turvallisesti nimettömänä, eikä tarvitse suunnitella kamalaa vauvansurmaa.
    Näissä tapauksissa tyttö tai nainen on yleensä raiskattu, eikä vauvaa pysty itse pitämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten yllä kirjoitin niin on näitä raskauden peittelyitä. Tosin useimmat Suomessa lehdissä olleet ovat olleet ns. aikuisia, mutta usein asiasta on tiennyt joku. Vauvan 'katoaminen' on voitu selvittää miehelle keskenmenolla tai abortilla, usein eivät ole asuneet yhdessä tai on ollut muuta kitkaa väleissä ...

      Poista
  4. Tämä on vahva kirja ja niin on elokuvakin. Minulla on sekä lukemisesta että elokuvan katsomisesta pitkä aika, mutta muistan edelleen, miten vahva tunnelma Anna-Liisan tuskasta syntyi.

    Nyt tuli mieleeni (en muista, miten tämä oli kirjassa), että äiti saattaa huomata tällaisen asian, mutta ei halua huomata, siis toivoo mielessään, että sellainen, mitä ei ääneen sanota katoaisi tai hoituisi jotenkin itsestään. Tyttären salaisuus on näin myös äidin salaisuus, mutta hänellä ei paina mieltä, vaan tuo helpotuksen. Näin se varmaan nykyromaanissa käsiteltäisiin.

    Lapsuudenkotini naapurissa tapahtui hirveä tragedia, kun itse olin alle kouluikäinen. Evakkoperheen tytär alkoi odottaa lasta, lapsen isä petti ja lähti uutisen kuultuaan, ja nuoren naisen äiti alkoi haukkua ja painostaa tytärtään. Hän oli kuulemma sanonut suoraan, että kyl siun sitte pitää itteis tappaa. No, tytär ajoi marraskuisena yönä riippusillalle ja hyppäsi mustaan jokeen. Hän, Irja, tarttui minun isäni naaraan. Isäni, paljon pahaa sodassa nähnyt, istui pää käsien välissä tuvan penkillä toipumassa näkemästään. Hukuttautuneen isä oli surrut, mutta itsensä kovettanut äiti todenneut, että paremp ol näin.
    Tämä 50-luvulla tapahtunut surullinen (ja nykyajan asenteilla tarkasteltuna turha itsemurha) lisäsi sävyjä omaan Anna-Liisan luku- ja katsomiskokemukseeni. Tekee kyllä mieli katsoa tuo elokuva uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan vahva kirja, ja todellisuuspohjaa on löytynyt ennen enemmän, mutta yhä vieläkin. Filmikin on hyvä.

      Poista
  5. Mielenkiintoista, Canthin kirjoja löytyy kirjahyllystäni, kaikkia en vielä lujenut.

    VastaaPoista