keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Haastevastaus: Pelastakaa #pojat lukemaan




Kansakunta on kriisissä, ei vain sen takia että valtiovelka olisi ylittämässä 100 miljardia euroa, eikä siksi, että työttömyys on räjähtänyt käsiin, eikä siksi, että konkurssiaalto on niittänyt yrityksiä vaan myös siksi, että pojat (ja ihmiset yleensä) eivät lue riittävästi

Lukutaito on tärkeä taito!

Pelkästään lukemisen ulkokohtainen taito ei riitä vaan pitäisi osata lukea erilaisia tekstejä, kirjoja, raportteja, faktaa ja fiktiota. Tärkeää on myös kriittinen lukeminen, fakta ja fiktio pitäisi osata aina erottaa, ja osata eri tyylikeinot kuten suora propaganda ja hienoviritteisempi indoktrinaatio ja useat tyylit näiden välillä. Lisäksi pitää ymmärtää mainoksen kieli, politiikan ja lobbauksen kieli, pitää oppia myös tieteen kieli, eikä saisi unohtaa kirjallisuutta ja puhuttua kieltä. Medialukutaito ei luultavasti kehity ihmisessä itsessään vaan tulee lukemisen ja ajattelun kautta.

Minusta kuuluu olla huolestunut myös koulutuksen nykytilasta. Viimeksi OECD oli huolestunut korkeakoulutuksen rapautumisesta, tätä ennen Pisa-tulokset olivat laskeneet. Suurin romahdus on vielä luullakseni edessä ainakin taloudellinen ja se koskee ehkä muitakin kuin poikia ja miehiä, myös vähävaraisilla tulee olemaan vaikeaa, jos opintotukea leikataan, ja maksullinen koulutus hyväksytään.

Minusta peruskoulussa pitäisi panostaa perusasioihin ja taitoihin, nykyisinhän joka päivä ehdotetaan koulun vastuulle uusia sinänsä hyviä taitoja kuten yrittäjyyttä, ensiaputaitoa, kotitaloutta, draamaa, liikuntaa, retkeilyä, leirikouluja, yökouluja, lasten harrastamista, lisäksi lapset joutuvat vastaamaan lukuisiin kyselyihin ilman sen syvällisempää analyysia, keitä kyselyt hyödyttävät ja miten ne liittyvät oppivelvollisuuden suorittamiseen. Jokainen uusi puuhastelu on aikasyöppö. Pois peruslukemisen oppimiselta.

Asiaan
Pikku poikien lukemisasiasta jotain tiedän. Olen nimittäin ollut joskus pikkupoika, joka tavallaan edelleen olen, ainakin ajattelultani ja suppeilta älynlahjoiltani.

Poika ei kokemukseni mukaan ala lukea ainakaan siten, että joku voihkii asiaa tuskaisella äänellä ja syö nitroja tai rauhoittavia vieressä. En ole ollut tyttö, eikä perheessämme ole pieniä tyttöjä, en usko, että tytönkään lukuharrastus kestää määkivää aikuista, joka syyllistää lasta lukemaan, itse kuitenkaan lukematta. Esimerkki on paras porkkana kaikelle tekemiselle.

Poika ei välttämättä ala lukea liian hienoja kirjoja, joissa on sentimentaalista höpinää tai kvasifilosofiasta löpinää, vaan jos siinä on mielekästä töpinää.

Oma esimerkki siis auttaa lapsia lukemisen alkuun. Vanhempi lue itse, ja lukekaa hauskoja kirjoja ja kannustakaa lasta valitsemaan juuri omalle lapselle oikeat kirjat

Pikkupoika voi lukea
-sarjakuvia
-vitsikirjoja
-seikkailukertomuksia, sellaisia, jossa on selkeät sankarit ja konnat, ja jossa tapahtumajärjestys on suora, ei mitään takaumia
-urheilutuloksia lehdestä
-teknisten laitteiden käyttöohjeita
Isompi poika voi lukea (edellisten lisäksi)
-tekstitv:tä
-kirjoja jossa on kuvia ja tekstejä, kuten lintukirjoja, autokirjoja, hyönteiskirjoja
-tiedettä ja tutkimuksia

Pikku- ja isommille pojille sopivaa lukemista, joista olen haasteaikana blogannut voisi olla
Sempé - Goscinny: Pikku Nikke, mies on aina sielultaan pikkupoika

Sarjakuvia:
Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho
Morris: Lucky Luke kohtaa Daltonin veljekset
Hergé: Yksisarvisen salaisuus ja Rakham Punaisen aarre
UmPah-Pah

Kuvakirja:
Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja

Seikkailua:
Jack London: Merisusi, huikea filosofinen seikkailukirja
Thor Heyerdahl: Kon-Tiki, tutkumismatkat kiehtovat mieltä, tämä on hyvä kirja.
Ilkka Remes: OM€RTAN LIITTO, Remes osaa suoran ajankohtaisten trillerin kirjoittamisen
Jules Verne: Kapteeni Grant löytyy, Verne on ollut monen miehen kirjalistalla
Alistar MacLean: Kotkat kuuntelevat, McLean osasi kirjoittaa sotakirjoja
Agatha Christie: Stylesin tapausdekkari on pojallekin aina hyvä lukemista
Jerry Cotton
Pekka Lipposen seikkailut
Erich Kästner: Lentävä luokka, liikuttava kertomus, poikaluokasta
J. Fenimore Cooper: Haukansilmä
Reijo Mäki: Cowboy
Kalle Päätalo: Mustan lumen talvi
Alexandre Dumas: Monte Criston kreivi tämä kommenttien mukaan on yllättäen naisten ja tyttöjen arvostama kirja. Hieno kirja kaikille.

Scifiä
Arthur C. Clarke: Marsin aamunkoitto ja Avaruusseikkailut
Gerard Klein: Sodan valtiaat
Isaac Asimov: Säätiö-sarja sitä edeltävät Säätiön etkot  sekä Säätiön päätösosa Säätiö ja Maa

Valitettavasti kaikki yllä luetellut bloggaukset ovat jääneet vähille klikkauksille ja kommenteille, kaikkiin ei ole tullut yhtäkään kommenttia.

Onko helpompi voivotella poikien lukemattomuutta kuin lukea poikakirjoja tai bloggauksia poikakirjoista?

Voivotellaan vielä voivoivoi voivoi ja vielä kerran voi. Poikajoukko voi lukea tämän jälkeen, mutta tuskin, voi voi ja voivoi ja margariini.

Kaupoissa myydään parhaillaankin Jalkapallon ennätyskirjaa, joka kertoo ennätyksistä, MM-kisoista, olympialaisista, minusta laadukas ja  tuhti tietopaketti.

Tarzanit ovat myös hyvää luettavaa.

Oikeasti pojat ovat mainettaan parempia lukemisessakin. Pojat selviävät, kuten ihmisetkin. Lukeminen ei saa olla sukupuolikysymys.

Tällä osallistun Suketuksen Pojat lukemaan! -lukuhaasteeseen.

13 kommenttia:

  1. Työelämässä olen huomannut, että kyllä ne pojat lukevat ja juuri tuollaisia kirjoja. Omat poikani lukivat fantasiaa ja Tolkienia ja toki sanomalehdet kuuluivat ennen jokapäiväiseen lukemiseen. Nykyisin tiivistetympää tekstiä netistä, mutta lukevat kuitenkin, aina ei tarvitse olla kirja, jota lukea. Kirjojen mmaailmasta he ovat siirtyneet elokuvien suurkuluttajiksi mikä on tavallaan elävää lukemista draaman kautta. Draamaopetusta olen antanut kouluissa ja uskoisin, että sen kautta opitaan parhaiten. Ihminenhän ei opi pelkästään kuuntelemalla, vaan siihen tarvitaan visuaalisia taitoja ja itse tekemistä ja tuottamista.
    Mielenkiinnolla odotan Turun ensi talvea, kun eskarilaiset eivät saa sitä omaa tehtäväkirjaa, johon on aina liittynyt koko kirjan jatkuva kertomus. Seuraavana vuonna varmaan ekaluokkalaisten kirjoissa säästetään. Joillekin lapsille eskarikirja on elämänsä ensimmäinen oma kirja ja päivähoito on ainoa paikka missä kuulee satuja, tarinoita ja loruja.

    VastaaPoista
  2. Erinomaiset listat Jokke! Minulla on nyt 16 vuoden ajalta kokemusta kahden pojan lukemisesta: luin heille ääneen niin kauan kuin he halusivat minun lukevan ääneen, siinä se pohja valettiin. Kun koulussa oppivat lukemaan, luin yhä ääneen ja pikku hilja alkoivat sitten itsekin lukea, Potteria, Tolkienia ja esikoinen on aina lukenut myös paljon tietokirjoja. Meillä on saanut lukea kaikkea mitä on halunnut enkä ole mitään tuputtanut. Kaupoista ja divareista on ostettu pojille sitä, mikä on heitä kiinnostanut. Nyt 16-vuotias esikoinen ei tällä hetkellä lue juurikaan kaunokirjallisuutta (muuta kuin mitä koulussa pitää), mutta lukee lehtiä ja tietokirjojakin joskus. Uskon lukuharrastuksen palaavan myöhemmin intensiivisemmäksi. Kuopus on ahmimisiässä, mutta on aika valikoiva lukemisen suhteen, aina välillä on lukemisesta puute...

    VastaaPoista
  3. Hauskojen ja vetävien kirjojen valinta luettavaksi kuulostaa järkevältä. Viisikoista se omakin lukutaipale lähti käyntiin. :) Stylesin tapaus ja Monte-Criston kreivi ovat kesän lukulistallani, ja Jules Verneäkin olisi kiva lukea pitkästä aikaa. Hyllyssä odottaa divarista löytynyt pariosainen pokkarikokoelma, jossa on lukumatkoja Intiaan, Amazonille, lentolaivan kyytiin... :)

    VastaaPoista
  4. Erinomainen kattaus kirjoja, ja samoja ajattelen myös että pojatkin lukevat monenlaisia tekstejä ja näihin jo olemassaoleviin lukemisiin pitäisi kiinnittää huomiota (tietysti sitten saattaa olla heitä jotka eivät yhtään mitään lue, näistä saa olla huolestunut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Lukutaito on tosiaan tärkeä, sitä kuuluu vaalia-

      Poista
  5. Kiitos Jokke, mahtava koonti, mahtava lukulista. Kaikki lukeminen on arvokasta, toivon monen pojan ja tytön ja kenen vain löytävän sen oman tapansa ja kohteensa lukemiselle.

    VastaaPoista
  6. Mihin olet Tarzanit unohtanut? Burroughsilta on ilmestynyt myös muita kuin Tarzaneita. Itse ole lukenut Tarzaneita joskus nuorempana sarjakuvina ja yhden kirjan, jossa Tarzan seikkaili Oparissa.
    Ei sillä, et varmaan ole listaasi tarkoittanutkaan kaiken kattavaksi, sillä kirjoja on vaikka kuinka paljon - pojillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen blogannut koko Tarzan-sarjasta jo 2012, ja bloggaus on täällä

      http://joklaaja.blogspot.fi/2012/01/kauhea-tarzan-tarzan-ja-pikkuvaki-edgar.html

      Eli en blogannut tarzaneista haasteaikana :)

      Poista
  7. Oih, hieno lajitelma pojille sopivaa kirjallisuutta! <3

    VastaaPoista