tiistai 11. syyskuuta 2012

Carlos Ruiz Zafon: Enkelipeli


Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (El juego del ángel). Suom. Tarja Härkönen ja Anu Partanen. Seven.
Kolme näytöstä ja epilogi sisältää 607 sivua.

Enkelipeli on sujuvasti kirjoitettu erittäin viihdyttävä kirja yliluonnollisine juonineen, mutta mistä en kylläkään alkuunkaan pitänyt. Teos on jaettu kolmeen näytökseen ja epilogiin 1945, teos alkaa vuodesta 1917, jolloin päähenkilö tuleva kirjailija David Martin on seitsentoistavuotias, joskin tätäkin aikaisempia tapauksia Martinin elämästä läpikäydään. Kirjan luonne paljastuu etu- ja takakannessa. ”Tuulen varjon kirjoittajalta”, ”Enkelipeli, Tuulen varjon paha sisarpuoli”. Kirja ratsastaa siis edeltäjänsä menestyksellä. Linkkaan pari arviota loppuun, jotka ymmärtävät teosta, minä en, enhän ole lukenut tämä ”mahtavaa” Tuulen varjoa, enkä ehkä luekaan. Ammattitaito sai lukijan vakuuttumaan, että kaikki palaset asettuvat kyllä kohdalleen, kun viimeinen sivu on luettu ja huikeaa ollaan koettu.

Teos kertoo siis David Martinin elämäntarinan, "orpopoika", joka pääsee lehteen töihin, alkaa kirjoittaa jatkosarjaa, ajautuu kirjoittamaan kelmikaksikolle tuottoisaa Kirottujen kaupunki –sarjaa, polttaa itsensä loppuun, salaperäinen kustantaja Andreas Corelli kosii sadalla tuhannella frangilla ja ihmeparantamisella Martinia kirjoittamaan myyttis-uskonnollisen kirjan, jonka perimmäinen tarkoitus lienee uskonnon ja yliluonnollisen kieltäminen samalla kun Corellilla on yliluonnollisia kykyjä! "sattumanoikusta" kelmikaksikon kirjapaino palaa sopimuksineen, ja kaksikko kuolee, ja Martin on vapaa etsimään myyttien myyttiä. Toisaalla Martinin mentori ja ”ystävä” rikas poikamies Don Vidal on mennyt Martinin rakastaman Vidalin autonkuljettajan tyttären Christinan kanssa naimisiin, ja vaikka Martinille tarjoutuu ihastuttava Isabelle, Christinan lumo ei laimene Martinin mielessä.

Myönnän. Kirja on taiten kirjoitettu. Juoni on huikaiseva, koska menneisyydessä on tapahtunut vastaavaa. Kehut ovat varmasti ansaittuja.

MUTTA minusta. Kirja on liian nopeasti kyhätty kasaan. En pitänyt lainkaan. Teoksen kahdelle suomentajalle on etsitty syytä kiireestä saada kirja nopeasti suomennettua. Suomennos minusta ei ole ongelma vaan pikemminkin teos itsessään. Joskin suomennoksessa on käytetty nykyaikaisia sanoja, ja paljon kummallisia kielikuvia, jotka toki voivat olla kummia jo alkukielellä, samoin kuin uussanat.

Enkelipeli kuhisee viittauksia. Martinin lempiteos on Dickensin Suuria odotuksia. Tämä viite antaa odottaa Martinin kohtalosta samaa kuin Pipin. Martin, kuten Pipkin ovat yksin, Pip oli rakastunut Estelleen ja Martin Christiinaan. Molemmat olivat syntyperältään alhaisia, mutta nousivat sosiaalisesti ja taloudellisesti. Teos sisältää osin samanlaisia elementtejä kuin Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan Corelli on osin kuin Woland, ja Corellin teoksen idea on minusta sama kuin Mestarin, lisäksi teoksessa tapahtuu raitiovaunuonnettomuus. Lukija pettyy dickensmäisyyttä ei viedä eteenpäin, eikä viitteitä viedä loppuun, Zafón ei ole Bulkakovin veroinen tässä tarinassa. Toisaalta juoni on varsin uskomaton ja Barcelonassa käynyt ehkä ilahtuu maisemakuvauksesta.
Teokseen Zafón on sisällyttänyt paljon kirjailijan arkea, pitkiä sopimuksia, ennakkomaksuja, salapainoksia, kirjakauppoja ja kirjakauppiaita.. Martin kirjoittaa uudestaan "ystävänsä" Vidalin kirjan, jota suitsutetaan, oma kirja saa samaan aikaan murskakritiikin. Poikansa hylännyt äitikin nakkaa neron niteen roskikseen. Martin on ollut pakotettu kirjoittamaan kelmikaksikolle salanimellä Ignatius B. Samson Kirottujen kaupunkia suosittuja kioskipokkareita. Kirottujen kaupunki -teemaa pulpahtaa lopussa täysin irrallisena keskiöön.

Missä sitten minusta tökkii?
David Martin on puoliorpo, jonka isä on yksinhuoltaja ja rappeutunut sotaveteraani, joka murhataan, isän elämänhallinta oli täysin poissa, tienaamansa rahat hän pistää suoneen. David ei käy enää teini-iässä koulua, silti David tunnistaa labyrinttimaisessa Da Vinci koodimaisessa salakirjastossa heprean, latinan, ranskan ja saksan  kielet kotoespanjan lisäksi. Hän ottaa kirjan kotiinsa ja sivulla 159-160 kuvataan teosta ”kannet nahkaa tai vuotaa” … viittä eri kieltä … latinaa, ..hepreaaKursivoitu johdanto. Sivulla 202 selviääkin, että kirja olikin ”nippu konekirjoitusliuskoja”, myöhemmin selviää, että se on Underwood-kirjoituskoneella kirjoitettu, ja vielä samalla, joka on Martinin asunnossa. Siis myös kursivoitu johdanto?, siis myös hepreaksi??, eikö hepreassa ole eri kirjoitusmerkit???.
Edelleen puhutaan kolumbialaisesta kahvipaketista, ruusujen ostamisesta kukkakioskista. Martin, joka on täysin kouluja käymätön, puhuu sujuvasti Corellin kanssa ”molekyylitasosta”, hyvät kemian tiedot kaverilla 1920-luvulla, jolloin päätapahtumat sattuvat.
Corellin auto oli keräilyharvinaisuus, Roll Royce s.244, Rolls Royce "autotehdaskin" vasta perustettiin 1904, eli kerättiinkö näin varhain jo vanhoja autoja, oliko auto ”vanha”. Eräällä emännällä on "yleisavain".
Puhutaan lapsen likkana olemisesta.
Sikarit ovat teevadilla, mistä Martin ne ottaa, eikö sikareja pidä säilyttää rasiassa ja leikata sikarileikkurilla? Sivulla 280 todetaan, että  "kaivoi sikarin ilmankostuttajastaan"!

Edelleen jokapäiväisten askareiden kuvaus tuntuu kovin nykyaikaiselta, mitä sanotte seuraavista
Martin vuokraa kymmeneksi vuodeksi pitkään tyhjillään olleen talon. Talossa tuntuu olevan lämmin vesi, vesihanat, ruuan laitto tapahtuu leikiten, ruokaa hän myös tilaa, kuin kotipizzasta konsanaan. Soittaako hän vielä tilaukset puhelimella, ei minulle selvinnyt, eli vaatisi molempiin paikkoihin puhelimet???
Uskonnollisia tekstejä Martin kerää kirjastosta, jonka nuoren kirjastonhoitajan kanssa hän on lounaalla, vaikka tämä on kihloissa. Oliko Espanjassa todella 1920-luvulla julkinen kirjasto, jonka palvelut olivat kuvatunlaisia avoinna kaikille ja näin vapaamielistä. Lisäksi puhutaan koulujen katekismuksista. Minusta katekismuksia lienee yksi ja ainoa, vai onko joka koulussa ollut omansa? Etsitään helppolukuista Raamatun laitosta, koska oma on mikroskooppisen pienellä kirjasimella (1920-luvulla!).

Onko Espanjan Barcelonassa ollut kattava kouluverkko jo tuolloin?. Toisin kuin Suomessa, mutta olihan siellä ruuan kotikuljetuskin, kattavat kirjastot, helppo tapa tehdä ruokaa, sähkölamput kaikkialla sekä sujuva heprean osaaminen, salakirjastot, ja loistavat kirjakaupat ….

Corellilla on nykyaikaisesti enkelipinssi rinnassa ja omat tunteeni pinnassa, eli ymmärrätte pointtini, minun huumorintajuni ei sulattanut tätä teosta sen ylimaallisen ihmeellistä juonta eikä teennäistä loppua.

Loistavasti kirjoitettu myönnän, hieno teos myönnetään, huikeita käänteitä, paljon kalmistoon meneviä, mutta en todellakaan pitänyt.

***
Kielikuvia:
"Partiopojan psykologia on lasten juttu", eletään 1920-lukua, jolloin partioliike vasta perustettu.
"Jumala antaa leipää, vaikka ei ole hampaita", ei naurattanut minua.
"Alakoulutyttöjä varten", alakoulu tuli sanana käyttöön ala-asteen tilalle Suomessa 2000-luvulla.
"Tasan ei käy onnen lahjat", omaperäistä, niin omaperäistä!
"Minulla on hellalla lihalientä", suurta rakkautta ja huolenpitoa!
"Totuus on se, mikä tekee kipeää", Niinpä!
***
Lumiomenan arvio täällä.

Hesarin arvio tässä
***
Möin kirppiksellä kirja, maksoin siitä 4 euroa, pyyntö oli 4 euroa, ei mennyt kaupaksi, mutta hintaan 2 euroa kirja päätyi parempiin käsiin :)

8 kommenttia:

  1. Suosittelen kyllä Tuulen varjoa! Monille se on ainoa "oikea" Zafónin teos, Enkelipeli jakaa mielipiteitä. Mutta toisaalta, ei kaikesta suositusta tarvitsekaan tykätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, luultavasti luen Tuulen varjon. Zafon näytti taitonsa, mutta liika kiire tuotannossa vei tehoja.
      Jostain syystä rupesi ärsyttämään, ehkä siksi, että varsinkin Dickensin Suuria odotuksia teki myönteisen vaikutuksen.
      Molemmat linkkaamani arviot ovat minusta myönteisiä.

      Poista
  2. Minäkin pidin enemmän Tuulen varjosta. Enkelipeli oli outo kokemus, koska en osannut pitkään aikaan ajatella, että se on maagista realismia, vaan odotin koko ajan tapahtumille luonnollisia selityksiä. Woland tulee tietenkin mieleen lopussa, mutta ei tässä olla lähelläkään Bulgakovin tasoa.

    Suomentajan mielestä siis sikareita säilytetään ilmankostuttajassa! :-D Siinä varmaan tarkoitetaan humidoria, sellaista sikarilaatikkoa, jossa pidetään sikareille sopivaa lämpö- ja kosteustasoa. (Piti päästä pätemään tällä viime viikolla oppimallani tiedolla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä aika pettynyt odottelin dickensimäisyyttä, tai bulgakovilaisuutta, käteen jäi vaan luu.

      Poista
  3. Ymmärrän kyllä jos monet pienet yksityiskohdat alkaa ärsyttää etenkin jos tulee viimeistelmätön vaikutelma.

    VastaaPoista
  4. Ensimmäisen eli Tuulen varjo jaksoin vielä lukea, ja sain vielä pettyä. Tämän jätin suosiolla väliin. Tuo Dickens kyllä kiinnostaisi. On odottanut jokusen vuoden lukuvuoroaan kirjahyllyssä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dickens on hyvä siinä, että lopussa kaikki langat solmittiin, palaset osuivat kohdilleen, tässä ei mikään, ilmeisesti Tuulen varjo jäänee hamaan tulevaisuuteen :)

      Poista