perjantai 10. elokuuta 2012

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi



Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi, Tammi, 2000, minulla on 7.pokkaripainos

Juoni on lyhykäisyydessään seuraava. Päähenkilö mainosvalokuvaaja Mikael Hartikainen (33 vuotta) eli ”Enkeli” löytää ravintolaillan jälkeen peikon kerrostalon pihalta Tampereelta vuonna 2000. Hän vie sen kotiinsa ja hoitaa sen kuntoon ja ”kiintyy” siihen. Mikaelin lähipiirissä on miehiä, ja samassa rappukäytävässä asuu filippiiniläinen ”postikuvastovaimo” Palomita sovinistimiehensä Pentin kanssa. Mikael salaa peikkolöydön läheisiltään: Martesilta mainosmieheltä, Hämäläiseltä eli Spiderman -nimiseltä eläinlääkärimieheltä, ja Eckeltä, jonka kanssa hän on muuten vain tekemisissä.

Juoni kehittyy hiljalleen räjähdyspisteeseen, jossa tapahtuu ”ratkaisuja”.

Johanna Sinisalon kerronta on tiivistä, ja hänellä on hyvin miesmäinen ote, jotenkin tulee ajoittain mieleen Hotakaisen Juoksuhaudantie, joka on tämän jälkeen kirjoitettu. Juoksuhaudantie sai Finlandiapalkinnon vuonna 2002, tämä kirja pokkasi palkinnon vuonna 2000.

Kuvaus päähenkilön ja Palomitan osalla on mainiota ja välin hyvin maanista. Teoksen luvut ovat lyhyitä, mutta siihen on ujutettu muuta materiaalia, Eino Leinon runo  Pimeän peikko sivulle 139, ja se on ”oikea”, samoin kun Juhanin toteamus peikoista sivulla 252 Seitsemästä veljeksestä. Sen sijaan sivun 101 lainaus teoksesta Varastettu isoäiti ja muita kaupunkilegendoja, toim. Leea Virtanen, 1987, luultavasti on ”kaupunkilegendaa”, sillä kyseistä teosta ei ole vaan sen nimi on Leea Virtasen Varastettu isoäiti, kaupungin kansantarinoita, Tammi 1988. Näissä kirjallisuusviitteissä annetaan ymmärtää peikkojen olevan totta.

Kirja on hyvä, loistavasti kirjoitettu, juoni etenee hyvin, en vain erityisemmin tykännyt teoksesta. En pidä tämänkaltaisen fiktion sekoittamisesta faktaan, minun makuuni joidenkin asioiden kuvaaminen meni liian pitkälle. Onneksi osa taas juuri pitää näistä elementeistä.

Se, mistä erityisesti pidin oli Palomitan tarina. Ankea kohtalo, katalogivaimoksi Suomeen, jossa mies kaltoin kohtelee. Sovinistimiehen rinnastaminen Mikaeliin, kaveriin, joka ei ole sovinisti, eikä hetero, on minusta osuvaa, Palomita selvästi ihastuu Mikaeliin, joka tarvitsee monesti apua peikkoa hoitaessaan. Palomitan tarina jää kesken, tai varmasti hän jumiutui nyrkin ja pyykkikorin väliin.Asian voisi ilmaista vielä vulgaarimmin.

Teos on helppolukuinen ja lyhyt. 268 sivun mittaan kuuluu väliotsakkeita viisi (otettu laulusta Päivänsäde ja Menninkäinen?) ja monet sivut ovat vajaita.

Eräs lainaus, joka pisti silmään, itse laitan teehen ”keltaista hunajaa”
”Uni on kaivo, josta kiipeän kuplana. Vesi on mustaa hunajaa”. s.27. Tämä olkoon ainoa lainaus, mutta tämä on runollista!

***
Tästä on blogattu näin ahkerasti (enemmänkin löytyy) mukavia bloggauksia on seuraavat:

Anni on osallistunut lukupiiritoimintaan ja blogannut teoksesta  näin
Hän moittii kantta, joka oli eri kuin tämän teoksen.

Satu bloggasi mainiten teoksen tarkastelevan valtasuhteita noin

Sanna/luettua lukupiireili myöskin ja tykkäsi ja bloggasi täten

Valkoinen kirahvi toteaa teoksen myöskin esikoisteokseksi.

Jaakko pohtii väliotsikoiden teemoja blogissaan Kirjantila näinkin

Jori kaiken voi lukea blogissaan pohtii myös valtasuhteita ja luonnon ja ihmisen välisiä suhteita noinkin


12 kommenttia:

  1. Minulle jäi kirjasta aika samat mietteet. Tosin minä en oikein syttynyt kirjalle lainkaan, vaikkakin Palomitan tarinaa olisi voinut lukea enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :)

      Vähän samat ajatukset, minua jäi harmittamaan Palomitan päättymätön piina, se piti minulla jännitettä yllä josko olisi löydetty toimiva ratkaisu sovisti-ongelmaan, enemmän kuin Enkelin ja Peikon edesottamukset.

      Poista
  2. Olen aivan samaa mieltä, minustakin kirja oli kirjoitettu hyvin ja juonikin kulki sujuvasti. Minä pidin kirjasta kovasti, olisin tykännyt vielä enemmän jos tuo faktan (josta osa tosiaan ei ollut faktaa) osuus olisi jäänyt vähemmäksi, ehkä jopa pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta minustakin, "faktalöpinät" veivät jännitettä pois, monet olivat ihan läpilukua.

      Luultavasti www-sivut ovat keksittyjä, enkä niitä lähtenyt 12 vuotta vanhasta kirjasta tarkastamaan. Pessi ja Illuusia lainaukset lienevät oikeita, vaikken teosta olekaan lukenut enkä omista, Kivi ja Leino olivat "aitoja", sen tarkastin, Virtanen ei :)

      Poista
  3. Täytyy tunnustaa, että kirjan ilmestyttyä lainasin sen innoissani mutta se jäi heti alkuunsa kesken, sillä jokin tässä fakta-fiktio-kuviossa tökki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sama ongelma fakta-fiktio -soppa ei yleensä maistu, monelle kyllä maistuu.

      Vaikka teos oli varsin lyhyt, luin sitä muutamia päiviä, vaikka tekstin määrän mukaan (paljon vajaita sivuja ja tyhjiä kohtia) sen lukemiseen olisi riittänyt vähempikin aika.

      Osin sen vuoksi linkkasin monen jutut alle, helpompi tehdä "objektiivisempi" arvio teoksesta.

      Poista
  4. Vertaus Juoksuhaudantiehen (jota en tosin ole lukenut kokonaan, krhm...) tuntui ensin hassulta, mutta totta: Tiivis kerronta! Muistan lukeneeni tämän kirjan yhdeltä istumalta. Se on kyllä omituinen, mutta minä pidin. Luin muuten juuri Sinisaloa minäkin, Linnunaivot, koitan kirjoittaa siitä viikonlopun aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteys löytyy päähenkilön rappu-käytävästä, tässä Mikael ja Palomita, Hotakaisella Matti Virtanen, jonka ylänaapuri oli Rehunen ja juonenpätkät yhdistyivät.

      Poista
  5. Minä pidin tästä kirjasta paljon. Se oli vähän yllätys itsellenikin, koska luen yleensä realistisempia teoksia. Ennen päivänlaskua ei voi on loistavasti kirjoitettu, eikä minua tuo faktan ja fiktion sekoittaminenkaan häirinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, tämä jakaa mielipiteitä, minustakin kirja oli taiten kirjoitettu :)

      Poista
  6. Palomitan kohtalo jäi mietityttämään täälläkin.

    Kiitos linkityksestä :)

    VastaaPoista