maanantai 6. elokuuta 2012

Ilona Korhonen: Työn taso riittämätön



Ilona Korhonen: Työn taso riittämätön, kertomus tyopaikkakiusaamisesta., Atena 2010 , 176 sivua

Nimi ei ole siis enne, Ilonalla on surullista kerrottavaa. Kirjan minäkertoja on Heidi, joka on markkinointi-ihminen Equal Rights järjestössä. Kaikki nimet ovat muutettuja, sillä takakannen mukaan tapahtumat nojaavat todellisuuteen. Mukava työsuhde muuttuu murheen alhoksi, irtisanoutumiseksi, työttömyydeksi ja uuden työn etsimiseen tilanteessa, jossa edellisen työsuhteen päättymisen syyt täytyy kertoa. Heidi on perheellinen, mutta perheen näkemystä ei tuoda esiin, eikä myöskään pomojen puolta.

Heidin työsuhteen taitekohta on hänen äitiyslomansa, jolloin hänen tilalleen otettu Virve ujuttautuu taloon, ja äitiysloman jälkeen Virve jatkaa töitä ja hänet nimitetään Heidin esimieheksi ja uusi arki alkaa.

Heidi on aloittanut ja ideoinut tuottavan katujäsenhankintakampanjan. Uudessa todellisuudessa, Heidin työtehtäviä otetaan pois, hänen valtuuksiaan lasketaan, Virvestä tehdään varainhankintapäällikkö ja Heidistä varainhankkija, jatkuvia selvityksiä pyydetään. Varoitukset viuhuvat, simputetaan ja hiostetaan.

Teos on päiväkirjan omainen, jossa päivämäärän alla on kirjattu työttömän arkea. Heidi on itse irtisanoutunut järjestöstä, mutta kertomuksen mukaan irtisanominen olisi varmasti tullut pian. Työttömän arjen kuvausta syyllisyyden tuntoineen, työpaikkahakemuksineen, haastatteluineen kuvataan osuvasti, takaumin esitetään ilmapiirin huonontuminen järjestössä  minusta ei niin osuvasti, ehkä tapahtumia ja nimiä on jouduttu muuttamaan liikaa.

Kirja on ankea, ehkä Ilona Korhonen ei ole arvannut, minkälaisia muita mielikuvia minulla nousi. Vaikka tarina nostaa ajatuksia työttömyydestä ja arvottomuudesta, ja työpaikkakiusaaminen on karmeaa, niin minulla nousi ajatuksia etenkin kansalaisjärjestötyön organisoinnista ja koko varainhankintatyöstä.

Luultavasti ylireagoin, mutta tässä ilmenee, että työpaikalla lähiesimiestyö ei toimi. Jokaisella työpaikalla pitäisi olla ohjeet toimintatavoista, millä käydään kehityskeskusteluja, määrätään tavoitteista, pitää olla olemassa kirjalliset ja hyväksytyt toimintaohjeet eli kenellä on oikeudet päättää hankinnoista, kuka tiedottaa ja kuka vastaa, miten ylityöt määrätään. Koska vastapuolen näkemystä ei ole, minulla tulee mieleen, että eräät alaiset tai keskijohto olivat ottaneet vallan järjestössä. Teoksessa annetaan ymmärtää, että joku toinenkin irtisanottiin, irtisanoutumisia tapahtui ja varoitukset viuhuivat. Luultavasti johdon olisi ollut syytä puuttua tilanteeseen, jos näin ilotonta oli.

Kaikkea kitinää en kuitenkaan ymmärtänyt. Työsopimuslain mukaan "työntekijä , tai tekijät ...sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan".Työnantajan ja työntekijän suhteet pitäisi siis olla selvät. Työntekijä on työnantajan valvonnan alla. Työsopimuslaki rajaa kyllä, miten tätä "valtaa käytetään", mitkä ovat oikeudet ja velvollisuudet, mutta perusfakta ei muutu, eli  kummalla on käskyvalta. 


Jotenkin tuntui, että faktoja oli muutettu, puhuttiin lääkärintodistusten Kela-koodien urkkimisesta. Kyse ei ole Kela-koodeista, vaan minusta ICD-koodeista, jotka ovat täysin julkista tietoa, ja listauksen voi lukea netistä, myös ne F-alkuiset (F32 ja F43). Työnantajan edustajalla on oikeus tietää sairasloman syy, jos palkallisesta sairaslomasta päätetään. Myös työasioiden salassapito on kirjattu jo lakiin, siitä ei tarvitse sopia erikseen.


Toisaalta yksittäisen työntekijän asema on heikko, jos kuvatunlainen hiostustilanne on päällä. Työsopimuslaki on hyvä pohja asioiden järjestämiseksi, mutta yksittäistä ongelmaa se ei estä. Työpaikalla on joskus kiire, että aina ei kaikissa tilanteissa voida antaa kirjallista toimenkuvaa yksittäiseen tilanteeseen. Kokonaisvastuu kiusaamisen ehkäisemisestä on minusta työnjohdolla, se ei saa antaa valtaa kiusaajille.

Toinen asia on järjestöjen katuvarainhankinta. Tässäkin ilmenee, että toimistolla on varmasti porukkaa runsaasti töissä, monia nimiä ja titteleitä luetelteltiin. Yhden henkilön palkka sotuineen on montakymmentätuhatta euroa vuodessa, ja toimiston vuokra sitoumuksineen päälle, eli kuinka paljon varainhankinnasta päätyy siihen kohteeseen, mikä on tarkoitus ja kuinka paljon jää vuokrina, maksuina, palkkoina, veroina ja sotuina Suomeen. Olen ehkä vähemmistöä, mutta minä en ole mikään kuukausilahjoittaja. Palkkani verojen jälkeen yltää nipin napin asuntolainan maksuun ja muihin pakollisiin menoihin, ei ole varaa olla kuukausilahjoittaja, minulla ei ole varaa myöskään kesämökkiin, asuntovaunuun, purjeveneeseen, ravintolailtoihin, päihteisiin eikä ulkomaan matkoihin. Yli kymmenen vuotta vanha auto on hallussani, ostan kirjatkin käytettyinä tai alesta, kuten tämänkin. Kierrän kaukaa katuvarainhankintahenkilöt, jos lahjoitan rahaa, teen sen suoraan verkkopankista pankkisiirrolla järjestön tai kampanjan tilille, esim. Punainen risti tai Kirkon ulkomaanapu. Voin myös lahjoittaa tavaraa lastensairaaloihin suoraan, kirjastoon tai neuvolaan kirjoja, se on minusta hyvä tapa auttaa. Maksan myös veroa tv-luvan, ja kuulun myös kirkkoon.

Teoksen mukaan avustusjärjestöjä on useita, koska niihin haettiin töihin. Kukaan taho ei koordinoi järjestöjä. En keskustele feissareiden kanssa, mutta olennaista olisi tietää, mikä prosentti menee järjestön omiin kuluihin. Sen he varmasti kertovatkin. On toisaalta hienoa, että joku voi toteuttaa tavoitteitaan toimimalla hyvien asioiden puolesta järjestöissä. Lahjoittajana olisin kiinnostunut, mihin lahjoitusrahat menevät siinä kohteessa ja niinkuin aiemmin totesin kuinka iso prosentti jää järjestölle Suomeen.

Kirja kerronnaltaan on aika tavanomaista ja minusta työpaikan kiemuroissa ontuvaa, johtuen, että asiaa ei ole ehkä voitu kirjoittaa aivan niin kuin se on koettu, mutta kaivamalla huomioita siitäkin löytyy. Tällaiselle kirjalle on kuitenkin tilaus, mutta pidän Kopposelan Työyhteisö sairastaa parempana, vaikka näkökulma on erilainen. Myös teosta  Tina Holmberg-Kalenius: Elämää koulukiusaamisen jälkeen pidän hyvänä teoksena.

Tittelinmuutos varainhankintapäälliköstä varainhankkijaksi on kiintoisa. Jokainen kadulla kulkeva listan kanssa tai rahakupin kanssa oleva henkilökin on varainhankkija. Lisäksi työhuoneen vaihto, työtehtävien poisto, työtehtävien riittämätön ohjaus, ja sen jälkeen suorituksesta nipottaminen ja selvitysten vaatiminen tuntui pahalta, mutta ehkä tällaiseen nipottamiseen on jollain aikaa. Avoimilla markkinoilla on helposti konkurssi edessä. Työterveyslääkäri- ja työpsykologikäynnit mainittiin. Varoituksen antaminen minua ihmetytti, kolmas varoitus oli jo meneillään, ja  minusta niiden syyt eivät olleet asiallisia eivätkä painavia, ja varoitusten antamisessa ei selvitetty minusta objektiivisesti faktoja, kuultiin kylläkin. Toisaalta teoksessa kerrottiin työsuojelupiirin todenneen epäasiallisen kohtelua olleen.

Lisäksi tutustutaan työnhakijoiden ryhmätyöhaastatteluun, tämä on minulle aivan uutta, on ilmeisesti aika rankka kokemus.

Työpaikalla pitää olla selkeät säännöt, jotka on kirjoitettu ja hyväksytty, ja niitä pitää noudattaa. Esimiehet eivät saa antaa epävirallista vastuutonta valtaa alaisilleen.. Mahdollisten delegointipäätösten pitää olla kirjallisia ja kaikkien tiedossa. Muutoksista olisi hyvä puhua etukäteen, ja pitäisi olla varaa joustaa. Työpaikkakiusaamisen varalta pitäisi olla suunnitelma. Kuten tässäkin väitettiin, niin työilmapiirin huonontamiseen riittää yhden ihmisen panos. Voi olla ihminen, jonka kanssa ei tule toimeen. Teoksen huomion mukaan hän saa usein tahtonsa läpi, koska kukaan ei halua joutua hampaisiin, pelkäävät. Tässä pitäisi vain uskaltaa uskaltaa, mutta uskaltajan pitää olla esimies, ei työtoveri.

Jos työpaikalla on ylitsepääsemättömiä ongelmia, ne voivat johtua henkilökemioistakin. Tällöin niitä pitää käsitellä. Esimiehellä pitää olla rooli niiden käsittelyssä. Monesti tilanne voi vaatia henkilöstövaihdoksia, muuten vaarana on ongelman leviäminen haittaamaan koko työyhteisöä.

Avustusjärjestöjen toiminnasta on keskusteltu. Ongelmana on järjestöilläkin se, että he ovat muiden lahjoitusten varassa. Järjestöillä on suoraa varainhankintaa, ja järjestötkin saavat erilaisia avustuksia. Huono julkisuus vaikuttaa luultavasti suhteellisen suoraan myös molempiin varainhankintamuotoihin.

Kaikenlaisista järjestöistä ja säätiöistä en mitään tiedä, mutta mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää niiden toiminnan pitäisi olla. Myös niiden verottamista jollakin tasolla kaikesta toiminnasta kannatan, koska ne voivat olla merkittäviä toimijoita alallaan ja voivat vaikuttaa "markkinoilla", minusta verovelvollisuuden taso voisi määräytyä liikevaihdon perusteella.

Tämä meni suhteellisen kauas teoksesta, jossa tarkastellaan työpaikkakiusaamisen ohella äidin syyllisyyttä lapsesta (tai sen hoidosta), huonoa työilmapiiriä ja työpaikkakiusaamista.

Työpaikkakiusaaminen on väärin, ja se tuhoaa yhteishenkeä ja palasia mielenterveydestä, ja aiheuttaa riittämätöntä työniloa. Jokainen työpaikkakiusaaja on liikaa ja lopulta voi olla mennyttä kalua.

Toivottavasti kaikkien työviikko on alkanut iloisissa merkeissä :)

***
Kirjasin aluksi teoksen nimen väärin Työn ilo riittämätön, se olisi ollut ehkä parempi nimi.

5 kommenttia:

  1. Hyvät työkaverit ja niihin kuuluva reilu ja osaava esimies on työntekemisen yksi iso motivaatiotekijä. Tärkeä aihe, minusta hieno nimikin kirjalla.

    VastaaPoista
  2. Huh pitkä pätkä tekstiä! Paljon ajatuksia, joten tämä kirja on tainnut tosiaan puhutella tai siis herättää ajatuksia.

    Tämäkin on aihe, jossa ei ikinä ole vain yhtä puolta. Tai on juuri se, että työpaikkakiusaaminen on väärin eikä sellaista pitäisi aikuisten ihmisten kesken tapahtua. Mutta sitä tapahtuu. Olen ollut työssä paikoissa, joissa... no luojan kiitos en ole enää. Olen kuullut tarinoita naisista, jotka on erotettu heidän tullessaan raskaaksi. Ei tietenkään siksi, että he ovat tulleet raskaaksi, ainahan sitä joku muu syy löytyy. Aika paljon vain tuntuu tapahtuvan työelämässä sitä, mitä ei pitäisi tapahtua.

    Kiinnostava postaus sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,

      Teoksessa ei ollut tätä ajatusta varainhankinnasta, se nousi minulla itsessään, ja ajatukset ovat omiani, kuten kirjasin.
      ***
      Mutta sen sijaan minusta teoksessa ihmeteltiin, että miksi järjestössä, jossa työskennellään hyvien asioiden puolesta, voidaan toimia epäreilusti. Tätä asiaa en itse ihmetellyt, koska työelämän ongelmia on työelämässä, niitä voi tulla joka paikkaan, olennaista on, miten niihin puututaan :)

      Poista
  3. Luin jutun uudestaan, ja totean, että kannatan hyvää työilmapiiriä, avustamista.

    Valitettavasti maailmassa tulee ongelmia.

    Työpaikalla ei aina ole kivaa, eli miten silloin toimitaan, annetaanko periksi kiusaajalle, vai laitetaanko hänet kuriin, vai mennäänkö työnohjaukseen, jossa kaikki voivat muuttua.

    Maailmassa on niin paljon hätää, murhetta ja epätäydellisyyttä, enkä minä, vaikka antaisin kaikki rahani keräyksiin, voisi sitä poistaa.

    Luultavasti globaaleja rakenteita pitää muuttaa, ihmisoikeussopimukset pitää ulottaa kaikkialle, mutta yksilöille pitää antaa valmiuksia koulutuksella ja minimi sosiaalihuollolla, tämä on minusta valtion ja valtioiden asia etupäässä.

    VastaaPoista