Judo eli pehmeä tie on tapa puolustaa omaa reviiriään. Judo perustuu japanilaiseen itsepuolustusperinteeseen ja lajia on harrastettu yli sata vuotta. Judossa voidaan käyttää myös päällekävijän liikettä hyväkseen ja harrastaa sidontoja. Judo on kurinalaista harjoittelua ja itsensä kehittämistä dojo-sääännöin, ja se alkaa alkeista. Ihan ensiksi pitää oppia ukemit ”eli pitää osata kaatua oikein”. Opi judoa on hyvä perusteos niin lajia aloittelevalle, kuin aloittelijan kotiväelle, siinä on tekniikat, vyöarvot ja harjoittelu. Heitoista ja otteista on mustavalkokuvia, netissä on lisäksi animaatioista, ei kylläkään tähän kirjaan liittyen.
Kirja on vuodelta 2004, ja sitä saa noin 20 euron hintaan. Judon merkityksen näen tavalliselle pikku pojalle siinä, että siinä oppii suhtautumaan kamppailutilanteeseen, ja oppii pitämään puoliaan, jo henkinen tietoisuus puolin ja toisin vähentää konflikteja. Itsellä lajin harrastus on jäänyt, mutta suosittelen jotain vastaavaa lajia ainakin alkeiden osalta.
Metsässä ja kaupungissa liikkuminen on mukavampaa, jos ei ole pelkoa eksymisestä. Tieto jokamiehenoikeuksista, kartan lukemisesta ja kompassin käytöstä ovat oivia tietoja. Kun on eksynyt suunnistustaidot auttavat silloinkin. Kannattaa pysyä rauhallisena ja päättää mitä tekee: Etsiä tutun paikan, mennä omia jälkiä taaksepäin, tai mennä liikenteen äänen suuntaan vain yhteen suuntaan, tai ottaa auringosta suuntaa, tai soittaa kaverille, tai koittaa paikantaa itsensä jonkun apuvälineen avulla (vain yksi valitaan).
Trio Savolainen Varpu, Lakanen Jani ja Hernelahti Miika ovat kirjoittaneet teoksen Suunnistus Metsästä elämyksiä. Siinä on pähkinänkuoressa suunnistamisen harrastus ja harjoitelu, lukuisin selityksin ja värikuvin kartasta ja luonnosta. On kilpailumuodot ja monia muita hienoja asioita: ratamestariohjelma, virtuaalisuunnistus, pyöräsuunnistus, hiihtosuunnistus, kuntosuunnistus ja hieman harjoittelusta
Teos alkaa kuitenkin alkeista eli selvitetään kartta ja kompassi ja niiden käyttö, lisäksi siinä on karttamerkit, mittakaavat ja kuva kartoista ja ”luonnosta”, lisäksi on reitinvalintaa, pelkistämisen taitoa, liikkumista ylipäätään luonnossa.
Kirjan luettua ei varmasti helposti tarvitse tietoja eksymisestä, kun menee käytännön harjoituksiin metsään, hakemaan niitä elämyksiä.
Teos alkaa kuitenkin alkeista eli selvitetään kartta ja kompassi ja niiden käyttö, lisäksi siinä on karttamerkit, mittakaavat ja kuva kartoista ja ”luonnosta”, lisäksi on reitinvalintaa, pelkistämisen taitoa, liikkumista ylipäätään luonnossa.
Kirjan luettua ei varmasti helposti tarvitse tietoja eksymisestä, kun menee käytännön harjoituksiin metsään, hakemaan niitä elämyksiä.
Kirjassa on värikuvia ja sitä saanee hintaan 35 euroa.
Molemmissa kirjoissa on sanasto-osio
--
Olen joskus pelannut Salibandyakin ihan harrastepohjalla. Mika Kulju ja Kristian Sundqvist ovat kirjoittaneet Salibandykirjan, painovuosi 2001. Siinä on hyviä oharjoitteita, ja vapaalyöntikuvioiat, sekä lajisäännöt. Lisäksi siinä on salibandyn historiaa, ja "entisten" huippupelaajien esittelyä (kirja on kymmenen vuotta vanha).
--
Urheilun Pikku Jättiläisessä suunnistuksesta mainitaan, että se kuului ruotsalaiseen sotilaskoulutukseen jo 1800-luvun puolivälissä ja 1901 järjestettiin ensimmäinen suunnistuskilpailu siviileille. Teoksen mukaan 1935 ensimmäisen suomenmestari olisi ollut K.Englund ja alle 21-vuotiaissa L.Gripenberg, molemmat Kauniaisten IFK:sta. Kirjassa mainitaan että ”Suunnistaminen vaatii siis suuria sekä henkisiä että fyysisiä ponnistuksia”. Harjoitusohjeita on vieläkin varmasti hyviä, ja on ohjeita olla järjestelmällinen ja luottaa kompassiin ja lukea karttaa ja varoitetaan luottamasta ”vaistoon”. Yösuunnistuksen varusteissa mainitaan pilli, jota puhaltamalla saadaan etsintäpartio loukkaantumisen yhteydessä paikalle. (Mikä olisi hyvä kyllä edelleenkin ensimmäisissä yösuunnistusharjoituksissa)
Hannu Teiderin ja Risto Niemisen Urheilutiedossa vuodelta 1983 lajit ovat aakkosjärjestyksessä. Suunnistuksesta on kuuden sivun juttu. Historiaosuudessa mainitaan ensimmäisten suunnistuskisojen olleen 1897 Norjassa. Suunnistajan ominaisuudet ovat pysyneet samoina eli kartanluku, reitinvalinta, kompassinluku ja matkanmittaustaito. Kirjassa on myös huippujen vinkkejä. Vinkkejä antavat Risto Nuuros, ja ensimmäinen suunnistuksen suomalainen maailmanmestari Liisa Veijalainen. Nuuroksen vinkkinä on ainakin katsoa karttaa riittävän usein, ja Veijalaisen se, että kannattaa matkan pituuden lisäksi miettiä reittiä juoksunopeuden kannalta.
Mitä, Missä, Milloin Urheilukirja vuodelta 2003 esittelee suunnistusta viiden sivun voimin. Kuvana on Suomen miesviestijoukkueen kultainen maaliin tulo vuodelta 2001 ankkurinsa Janne Salmen johdolla. Tämä kirja toistaa faktan 1897 Norjan suunnistuskilpailuista. Kirjassa säännöt on selvitetty hienosti, mutta harjoitteluvinkkejä ei ole eikä listaa vaadittavista taidoista.
Jotta koko kirjahylly asian tiimoilta saadaan nettiin niin on olemassa Samuli Miettisen Kompassi, suunnistusopas. Hyvä peruskirja, joka kertoo varsinkin kompassista, kompassityypeistä ja kompassin käytöstä paljon, ja myös eri karttatyypeistä. Myös minulle vieraammista asioista, eli merikartoista ja vesillä liikkumisesta on oma lukunsa. Kirja on varsin kattava, koska siellä on maininta Lapin autiotuvista. Ja on ohjeet eksymisenkin varalle ja on GPS-tietoa. Itse 1:10000 erikoiskartalla suunnistukseen ei tule paljoa uusia eväitä, koska suunnistuskartat ovat yleensä varsin tarkkoja, jolloin riittää sormikompassi, mutta retkeilijälle oiva perusteos. Retkeillessä tilanne on toinen, jos on peruskartta tai vastaava.
Jotta koko kirjahylly asian tiimoilta saadaan nettiin niin on olemassa Samuli Miettisen Kompassi, suunnistusopas. Hyvä peruskirja, joka kertoo varsinkin kompassista, kompassityypeistä ja kompassin käytöstä paljon, ja myös eri karttatyypeistä. Myös minulle vieraammista asioista, eli merikartoista ja vesillä liikkumisesta on oma lukunsa. Kirja on varsin kattava, koska siellä on maininta Lapin autiotuvista. Ja on ohjeet eksymisenkin varalle ja on GPS-tietoa. Itse 1:10000 erikoiskartalla suunnistukseen ei tule paljoa uusia eväitä, koska suunnistuskartat ovat yleensä varsin tarkkoja, jolloin riittää sormikompassi, mutta retkeilijälle oiva perusteos. Retkeillessä tilanne on toinen, jos on peruskartta tai vastaava.
--
Olen joskus pelannut Salibandyakin ihan harrastepohjalla. Mika Kulju ja Kristian Sundqvist ovat kirjoittaneet Salibandykirjan, painovuosi 2001. Siinä on hyviä oharjoitteita, ja vapaalyöntikuvioiat, sekä lajisäännöt. Lisäksi siinä on salibandyn historiaa, ja "entisten" huippupelaajien esittelyä (kirja on kymmenen vuotta vanha).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti