Aleksandr Solżenitsyn: Ensimmäinen piiri

                                         

Aleksandr Solżenitsyn: Ensimmäinen piiri, alkuteos V pervom krugu 1968, suomentanut Esa Adrian, Otava 1972, sivumäärä 323 (I osa ) ja 326 (II osa).

Neuvostoliittolaisen Aleksandr Solżenitsyn romaanin Ensimmäinen piiri miljöö on Moskovan lähellä oleva puhelinlaboratorio Mavrino, jossa vangit kehittävät punaupseerien käskyvallassa "voice coderia" eli vokooderia, joka muuttaa koodia ääneksi (tai päinvastoin) lisäksi on muita hankkeita, kuten vehje nimeltä "katkoja".  

Kirja kuvaa vankien ja vartijoiden sosiaalisia suhteita vankilasysteemissä, joka vääristää ihmisten toimintaa ja puheita, ja monille se aiheuttaa näennäistoimintaa, vaikenemista ja valehtelua. Perustunne on pelko. 

Ensimmäinen piiri nimi tulee Danten Helvetistä, Dante esitteli Helvetin ensimmäisessä piirissä olivat myös antiikin (kastamattomat) tiedemiehet, kirjailijat ja filosofit, heidän olot olivat melko hyvät, mutta he olivat helvetissä. Mavriinossa on työskentelee insinöörejä ja tiedemiehiä, joilla on kuitenkin pakkotyötuomio. He ovat vankeja, usea heistä on tuotu pakkotyöleireiltä Siperiasta, osa toisen maailmansodan rintamalta ja osa on ollut saksalaisten sotavankeina. Työtä johtavat insinööriupseerit, jotka koittavat saada vangit työstämään projektit valmiiksi. Tutkimuslaitoksen johtoa taas käskytetään ylhäältä aina valtiojohdosta asti.

Ensimmäinen piiri -romaanin on kirjoittanut kirjallisuuden Nobelin palkinnon 1970 saanut Aleksandr Solženitsyn (1918-2008). Kirjailija taisteli toisessa maailmansodassa, ja pidätettiin. Hän sai seitsemän vuoden pakkoleirituomion 1945. Kirjailija siirrettiin pakkotyöstä matemaattisten lahjojen vuoksi äänentunnistusprojektiin. Kirjailija kuitenkin passitettiin takaisin kolmeksi vuodeksi vankileirille. Tässä teoksessa on hyvin monia päähenkilöitä, mutta kuvittelisin Gleb Vikentitš Nerzinin muistuttavan eniten ainakin pintapuolisesti kirjailijan vaiheita.

Romaani kuvaa tapahtumia vuoden 1949 viimeisinä päivinä. Useasta vangista, vartijasta ja johtajasta kerrotaan lyhyt tiivistelmä elämäntarinasta. Venäjällä tapahtui lokakuun vallankumous 1917, 1920-luvulla oli NEP-talouspoliitiikka (1921 - 1928). Moni vangeista oli ollut rintamalla sodassa Saksaa vastaan 1941-1945. (Suomen talvisotaan ei viitata, mutta suomalais-mongolialaiseen sanakirjaan sitäkin useammin).

Mavriinoa kutsutaan Karsinaksi, ja siellä  on johtoa, vartijoita, työläisiä ja vankeja. Vangit ovat pääosin matemaatikoita ja fyysikoita, mutta myös kielitieteilijöitä, ja muita jonkin asian erikoisosaajia. Nerzin on sekä matemaatikko että kielitieteilijä. Toinen tärkeä vanki on Lev Grigorjevitš Rubin. Karsinassa on myös naistyöntekijöitä. Osa vangeista ja muusta väestä raportoivat tapahtumista eteenpäin. Vangit saavat puuhasta "palkkaa" 150 ruplaa kuussa, ja nettona 147 ruplaa.

Kirjassa on numeroimattomia nimettyjä lukuja, ja kerronnan polttopiste vaihtuu. Akustikkalaboratoriossa tapahtuva tuotekehitys on koko laitoksen tarkoitus. Laitos kehittää kahta laitetta: vokooderia ja katkojaa. Vokooderi muuntaa puhelinlinjoilta puhetta koodiksi ja lisäksi yritetään kehittää mekaanista puhetta. Nämä ovat erillisiä projekteja, joista toista johtaa eversti, toista majuri.

Kirjan alussa ulkoministeriön toisen luokan valtioneuvos Innokenti Volodin soittaa lapsuuden ystävälle tai hänen kotiinsa, ja varoittaa vaarasta, ettei luovuta preparaattia ulkomaille. Innokenti soittaa puhelinkopista ääntään muuntelemalla jouluaattona. Puhelu katkaistaan, ja Volodin tajuaa olevansa vaarassa. Hänet on tarkoitus lähettää Pariisin diplomaatiksi heti joulun jälkeen (Neuvostoliitossa ei vietetty joulua meidän joulun aikana). Toinen merkittävä tapaus on Nerzinin kutsuminen Mavriinon instituutin johtajan insinöörieversti Jakonovin luo. Hän haluaisi siirtää Nerzinin kryptografiaa tutkimaan, eli projektista toiseen. Jakonov lupaa Nerzinille, työn valmistumisen jälkeen tuomion poistamista, ja paluuta Moskovaan ilman karkoitusta. Nerzin, joka on kotoisin maalta, on opiskellut matematiikkaa ennen rintamapalvelusta. Nerzin on naimisissa Nadjan kanssa, joka tekee väitöskirjaa Moskovan yliopistossa. Nerzin ei ole saanut tavata vaimoaan. Vaimo ei suostu paljastamaan osoitettaan, vaan hänen osoitteensa on Poste Restante.

Kerronta koostuu yksittäisten ihmisten tekemisistä ja samalla havainnoidaan ympäristöä niin fyysistä, kuin psykologista ja sosiaalista. Aleksandr Solżenitsyn on kerronnassaan hyvin taitava, muutaman sivuladun osalla, tuntuu, että melkein liian taitava. Toista maailmansotaa, jonka kuluessa Neuvostoliitossa kuoli 27 miljoonaa ihmistä ei juurikaan käsitellä.

Aleksander Solženitsynin (1918 - 2008) romaani Ensimmäinen piiri on loistelias teos, kirjailijan paras, olen blogannut kahdesta muusta teoksesta Ivan Denisovitsin päivä sekä GULag Vankileirien saaristo

Avaan toisen osan kohdalla kirjaa hieman enemmän, tässä vain alkuasetelma, etenkin Nerzin, Rubin ja Volodin ovat hyvin kiinnostavia henkilöitä, Nerzin kasvaa minusta jopa tolstoilaiseksi hahmoksi.

              

Aleksandr Solżenitsynin romaani Ensimmäinen piiri kasvaa yksittäisistä juonilangoista surullisen kauniiksi kuvaukseksi vankien yhteishengestä, ja kurkistaa vankien sisimpään.

Mavrinon projektit kiinnostavat myös valtion johtajaa. Ministereillä, ja johtajillakin on omat aikataulut, joista on pidettävä kiinni. Työtä paiskitaan kahdessa vuorossa, myös öisin. Vankeja on 280, ja he majoittuvat 25 hengen tupiin. Paljon kuvataan vankien keskinäisiä keskusteluja, ja väittelyitä. Moni on päässyt pois vankileiriltä, ja siihen verrattuna olot Karsinassa ovat hyvät. Vangittujen omaiset ovat myös huonossa asemassa. Jos on vaimo ja lapsia, miten heidän käy, jos ovat entisessä asunnossa, entä jos heidät on karkoitettu? Nerzin pohtii Nadjan asemaa. Vankeustuomio riistää heiltä mahdollisuuden hankkia lapsia. Pitkien tuomioiden päälle voi tulla lisää esimerkiksi viisi vuotta leiriä. Leirillä moni sairastuu tai kuolee.

Yllättävää kyllä jotkut vangit kuvataan onnelliseksi. Vankeina he ovat menettäneet oikeutensa, eikä heitä voi rangaista. Kuten jokaisessa yhteisössä myös Karsinassa on erimielisyyksiä, myös päällystön kesken.  Päällikkö Jakonov on napit vastakkain kakkosmiehen Roitmanin kanssa molemmilla on eri projekti. Vankien joukossa on myös eversti Mamurin, jota eniten korpeaa, että oli menettänyt Johtajansa luottamuksen. 

Minusta kirjan kiinnostavin aihe tai teema on yksilöiden valinnat. Sekä Gleb Nerzin että Innokenti Volodin valitsevat samoin, vaikka valintojen seuraukset ovat heille hyvin epäedullisia.

Nerzinille tarjotaan (tai edellytetään) projektin vaihtoa. Nerzin kieltäytyy, vaikka tietää, että sen seurauksena hänet lähetetään lopuksi viideksi vuodeksi leirille, ja hän tuskin selviää tuomiosta hengissä. Nerzin muistuttaa minusta Tolstoin Sodan ja rauhan Pierre Bezuhovia, tai Anna Kareninan Konstantin Leviniä. Nerzin täyttää 31 vuotta, ja hän tietää, että kyse on hänen elämänsä käännekohdasta. Hän ei yksinkertaisesti halua totella, eikä jättää läheistä työryhmää. Naissiviilit työskentelevät myös vankilassa, ja joidenkin tunteet heräävät. Simotška ja Nerzin syleilevät, ja molemmat (?) pohtivat myös lapsen mahdollisuutta. Nerzinin vaimo Nadja tapaa johtajan yllättäen ja saa tapaamisen miehensä kanssa. Puolen tunnin tapaaminen järjestyy, Nerzin kehottaa unohtamaan hänet, ja perustamaan perheen. Nerzin torjuu myös Simotškan, koska ei halua olla huono ihminen eikä jättää itsestään huonoa jälkimakua. Nerzin raivostuttaa etenkin majuri Sikiniä, Nerzin on älykäs, mutta myös näsäviisas, ja tietää kaikki pykälät. Nerzin kuitenkin lähetetään leiriin ja hän tietää, mitä on odotettavissa.

Kirjassa käydään monta henkilöhistoriaa läpi. Lev Rubin on myös vanki, Hän osaa saksaa, ja viettää saksalaisten vankien kanssa joulua. Rubin on yksi henkisistä johtajista, hänellä on oma asemansa vankien joukossa, joskin häntä myös inhotaan. Rubin myös analysoi Innokent Volodinin puhelun ja ääninäytteet. Rubin huomasi, että puhuja voi muuttaa puheensa intensiteettiä, mutta tietyt äänteet jäävät ennalleen. Volodin, joka on ulkoministeriössä töissä, viettää yltäkylläistä elämää. Volodin on kuitenkin kyllästynyt, myös vaimoonsa, joka on erikoissyyttäjän tytär. Erikoissyyttäjä kenraalimajuri lakitieteenkandidaatti Petr Makaryjanin elää yleellisesti, ja pitää lähipiirilleen pirskeitä. Tätä kuvataan laveasti. Erikoissyyttäjän nuorin tytär Klara on Mavriinossa töissä. Hän on ihastunut yhteen vankiin nuoreen Ruskaan.

Innokent Volodin on ollut diplomaattina Pariisissa ja Volodin on uudestaan pääsemässä Pariisiin, kun hän varoittaa lapsuudesta asti tuntemaansa professoria luovuttamasta mitään ulkomaille. Kun linja katkaistaan, Volodin ymmärtää, että hän voi jäädä kiinni. Hän on toiminut liian impulsiivisesti. Volodin pelkää kiinnijääntiä, ja on hyvin hermostunut. Volodin rauhottuu ja hän vaahtoaa ihanteestaan Epikuroksesta. Lopullisesti pelko haihtuu, kun hänet kutsutaan sopimaan Pariisin lähdöstä ministeriöön. Hänet viedäänkin tutkintavankilaan, maailma mihin 30-vuotias mies joutuu on hyvin erilainen kuin ennen ... 

Aleksandr Solżenitsynin romaani Ensimmäinen piiri kasvaa luku luvulta kokonaiseksi klassikoksi.

*****
Aleksander Solženitsyn (1918 - 2008) syntyi kasakkaperheeseen, sotilaana palvellut isä kuoli ennen Aleksanderin syntymää. Aleksander oli alkuun neuvostojärjestelmän tukija ja taisteli puna-armeijassa toisen maailmansodan aikana. Solženitsyn oli suorapuheinen, ja hänen leirikomennuksensa alkoivat vuonna 1945, mutta hänet rehabiloitiin vuonna 1956. Solženitsyn joutui Breznevin aikana kasvavan arvostelun alle, hän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1970, jota ei uskaltanut noutaa. Vankileirien saaristo julkaistiin suppeassa muodossa vuonna 1973. Solženitsyn karkotettiin vuonna Neuvostoliitosta 1974 ja muutti Venäjälle vuonna 1994.

Helmet-kohta 43, eli sopii haasteen moneen kohtaan, kansi on punainen, Neuvostoliittoa ei ole enää, kansalaisaktivismia, luvuilla on nimet (muttei numeroita).

Kirjoista puhutaan teoksessa jonkin verran. Yksi erikoissyyttäjän vävyistä on palkittu kirjailija Galahov, joka uran edetessä tuntee stressiä, siitä mitä ja miten voi kirjoittaa. Mies on riittävän älykäs ja nöyrä pysyäkseen oikealla tiellä. Vanki Adamson lukee samaa kirjaa kuin leirilläkin, eli Monte Criston kreiviä, joka on myös vankilakirja. Momsenin Rooman historia on myös sallittu kirja vankilassa.