Günter Grass: Peltirumpu

Günter Grass: Peltirumpu, Otava kolmas painos 1979 alkuteos Die Blechrommel 1959 suomentanut Aarno Peromies. Kolme kirjaa, sivumäärä 547 ja sisällys

Peltirumpu -kirja kerrotaan parantolan pedistä, missä mielenvikainen minäkertoja Oskar Matzerath kertoo ja rummuttaa tarinaansa eteenpäin. Koko kirjan kestävä jännite syntyy siitä, miksi Oskar on parantolassa, ja mistä oikeudenkäynnistä puhutaan. Juonipaljastuksena voin todeta, että kirjan kerronnan luonteesta johtuen molemmat asiat jäivät minulle epäselviksi. Parantolassa Oskar oli minusta loppujen lopuksi sen vuoksi, että hän on hullu, ja oikeudenkäynti johtui luultavasti tapahtuneesta murhasta. Oskari tunsi naisen ja Oskarin säilytti naisen sormea lasipurkissa. Kumpikaan näistä ei ole juonipaljastus, sillä Peltirumpu ei ole juonivetoinen kirja, vaan siinä on absurdeja tapahtumia, sikin sokin kerrottuna, taustalla vilisee epäsymmetrinen aika. Oskarin muistot eivät ole loogisen lineaarisia vaan sumean sekavia. Aika naulataan historian merkkipaaluin tai niiden aattojen kautta. Yleensä tapahtuman aattona Oskarin joku läheinen kuolee tai katoaa, milloin oletettu isä, milloin tyrkky nainen.

Oskarin muistot lähtevät kelautumaan Danzigin liepeiltä vuodesta 1899, jolloin Oskarin isoäidin Anna Bronskin neljien hameiden alle piiloutuu puolalainen pyromaani Joseph Koljaiczek. Tästä tapaamisesta syntynee Oskarin äidin alkio. Joseph vaihtaa nimensä Wrankaksi ja piiloutuu uuden identiteetin taakse, mutta hänet ilmiannetaan ja Joseph Koljaiczek hukkuu, mutta Oskar elättää toiveita, että isoisä-Joseph olisi muuttanut Buffaloon ja olisi miljonääri. (Sama teema toistuu Grassin teoksessa Kissa ja hiiri. Mahlke siis hukkui, eikä pelastunut). Isoäiti jää. Anna Koljaiczekin hameita paljon myöhemminkin käsitellään.

Teos on jaettu kolmeen osaan. Useissa luvuissa ollaan alkuun parantolassa, jossa Oskaria hoitaa Bruno Münsterberg. Se, mikä ajanhetki kulloinkin on häilyvää, niin sekavaa tajunnanvirta on. Tarina etenee yli ensimmäisen maailmansodan. Oskarin äiti tapaa kaksi miestä Alfred Matzerathin ja Jan Bronskin, joka on luultavasti kuitenkin Oskarin isä, vaikka Oskarin äiti on naimisissa Alfred Matzerathin kanssa. Oskarin täyttäessä kolme vuotta 1926 hän saa rummun, jota jatkossa pärryyttää taukoamatta. Oskar ei kasva kolmivuotiaan jälkeen vuosiin. Johtuuko se kellariin putoamisesta, jää epäselväksi kuten kaikki muutkin tapahtumat. Houreinen kertomus jatkuu. Oskar on koulussa yhden päivän, ja sen jälkeen lukee Rasputinin seikkailuja ja Goethea, ja rummuttaa rikki rumpuja. Teoksen kummallisuutta lisää tässäkin fakta, että peltiä ei saa rummutettua puhki kapuloilla. Kapulat eivät kertakaan hajoa, mutta Oskar rummuttaa tuhansia punavalkoisia peltirumpuja puhki. Tarina puskee eteenpäin ykkösosan loppuun, jossa koetaan Kristalliyön aatto. Paikallinen lelukauppa tuhotaan, omistaja vangitaan ja Oskar suree menetettyjä rumpuja.

Oskarin äiti kuolee ja haudataan. Toisen maailmansodan aattona 31.8.1939 taistelee hänen puolalainen "isänsä" Jan Bronski postitoimistosta. Bronski teloitetaan tulituksen jälkeen. Oskarin isä Alfred menee naimisiin uuden kauppa-apulaisen seitsentoistavuotiaan Marian kanssa, jonka hameen alla Oskar on mönkinyt. Oskar väittää olevansa isänsä vaimon kauppa-apulaisen Marian lapsen Kurtin isä. Oskar on edelleen laiha vaaleansinisilmäinen yhdeksänkymmentäsenttinen kimeä-ääninen poika, joka saa raivokohtauksia rummutustensa välillä ja silppuaa lasia rikki kimeällä äänellään.

Hameet ovat toistuva teema. Oskar mönkii ilmeisen viattomasti isoäitinsä hameiden alla, mutta väittää touhunneensa aktiivisesti Marian, Kurtin äidin sekä erään partiojohtajan sairaan vaimon hameiden alla. Hajut ovat myös teema. Myös hameiden alla (siis kokonaan alla) haistellaan ja maistellaan. Varsin kuvottavaa, kuten moni muukin kirjan tapaus. Partiojohtaja Gref esitetään pojista pitäväksi kontrollifriikiksi, joka hirttäytyy sodan aikana, ehkä Oskarin mongerrusten vuoksi tai siksi että silloinen suosikkipoika on kaatunut rintamalla.

Oskar on manipuloiva raivokohtauksilla ympäristöä kontrolloiva rajaton pikkuvauva. Oskarin rumpua ei saa riistää, muuten huutaa kimeästi, lasit särkyvät, kerronnassa ei ole tolkun hiventäkään. Oskar esittelee itsensä murtovarkaaksi, joka huutaa näyteikkunoihin reikiä. Kumman koskematon Oskar on muutenkin. Hän purjehtii sodan läpi vahingoittumattomana kotikaupungissaan. Hän lähtee sirkuskiertueelle Ranskaan ja käy Normandiassa maihinnousun aattona. Hänen petikumppaninsa 99-senttinen Roswitha Raguna  saa kranaattiosuman ja kuolee. Taas on hautajaiset, joka on kirjassa toistuva teema, seuraavaksi sodan loppuselvittelyissä Oskarin virallinen isä. Hän yrittää päästä natsirintanapistaan eroon, ja nielee merkin, tukehtuu ennenkuin ammukset läjähtävät kehoon. Hautajaisissa Oskar päättää kasvaa ja saa mittaa 94 cm:n päälle 30 cm:a, mutta kasvaminen tuo selkään kiusallisen kyttyrän. Oskar on sodan jälkeen hautakivien muistokirjoitusten kirjoittaja.Oskar pakenee Danzigista Dusseldorfiin, missä hän on hautakirjoitusten kirjoittaja, taiteilijoiden alastonmalli, ja jazz-yhtyeen rumpali. Hän on luonnottoman kiinnostunut alivuokralaisena olevasta Doroteasta, ja hänen lääkäriystävästään, ja höyryttelee kirjeitä ja kietoo Doroteaa kookosmattoon. Loogiselta tuntuu pidättää kaveri, jos Dorotea on löytynyt murhattuna, ja Oskarin lasipurkissa on ollut sormi. Oskar on useasti erittäin väkivaltainen, pienenä laulaa lasit murskaksi, ja yrittää monesti ja eri tavoin vahingoittaa mustasukkaisuuden puuskissaan Marian vatsassa olevaa lasta, jota väittää (harhaisesti?) omakseen. Tämä asia kuten moni muukin jää selityksettä, koska juoni ei ole lineaarinen eikä looginen. Useaa parantolassa vierailevaa henkilöä on vaikea sijoittaa itse tarinaan aikatasolla ennen kuin koko kirja on luettu, jos sittenkään.

Pääosin Oskar on minä-kertoja. Hänen kerronnassaan eroaa monesti minä-taso ja Oskar, onko se merkki pään hajoamisesta.
Kuvailin äsken valokuvaa, joka esitti Oskarin koko vartalon rumpuineen, rumpupalikoineen ... mutta minun täytyy ottaa puheeksi ... s.51
Eli minäkertoja erottaa tasot Minä ja Oskar, Oskar on minäkertoja, joka käyttää vielä kolmatta persoonaa.
Nykyisin, hoitolaitoksessaan, kun hänen äänensä ei enää kykene liikauttamaan edes hammaslasia .... nykyisin muistelee Oskar äänensä arkaaista varhaiskautta. s.61
Kertoja Oskar on varsinainen satusetä esitelmöiden hameseikkailunsa ja erään kaverin kummat selän arvet, on toistoa olipa kerran -teemalla, mutta mitään selvää tai valmista ei tule.

Outo Oskar, outo kirja.

*****

Peltirumpu -teos harrastaa minusta joko tekotaiteellista kielellistä kikkailua tai on ajaton mestariteos. Lukijalla on oikeus valita kumpi. Kirjan kerronta toistaa asioita ja muuntelee lauseita, mutta tulos on joko pitkäpiimäinen paistos tai tajunnan kärhiä hivelevä klassikko.

*** kirjasta pitävä henkilö päätä luku-urakkasi tähän***
Kuvataanko Peltirumpu -kirjassa natsiaikaa? Onko se jonkun näköinen allegoria?
Oskar syntyy kaksikymmenluvulla. Hän lopettaa kasvamisen kolme vuotiaana vuonna 1926. Eli paljon ennen natsiaikaa, tai vuodet eivät täsmää puolueen nousun kanssa. Oskarin oirehdinta ei sovi muutenkaan minusta natsiallegoriaan, vaikka hän puhetilaisuuksissa. Natsivertaus ei sovi myöskään tarinan jatkuminen yli 1945:n, eikä moni muukaan hame- ta hajutapahtuma, kuten ei vertaus Saksaan tai Länsi-Saksaan. Oskar itse oli hyvin ilkeä ja infantiili. Mutta hänkään ei minusta kuvaa natsitodellisuutta edes infantiilissa ilkeydessään. Aattojen kuolemantapausten analysointi johtaa tulkintaan, että maailmansodan aattona kuoli puolalainen ja saksalainen kuoli Normandian maihin nousun alla. Sodassa kuoli miljoonia, Puolassa yli viisi miljoonaa ja Saksassa yli seitsemän miljoonaa, wikipedian listan mukaan Neuvostoliitossa yli 23 miljoonaa.
Pohdin ovatko rinnastukset oikeissa mittasuhteissaan. Minusta eivät, koska Kristalliyönä lelukauppaan murtaudutaan, ja Oskar ei saa enää uusia rumpuja. Kaverihan rummutti soittopelinsä puhki muutamassa päivässä tai viikossa (todellisuudessa rumpukapuloita pitäisi kulua eikä rumpuja). Lelukaupan nuket silvotaan ja rummut rikotaan. Kumpi on mittavampi ongelma vinksahtaneen vesselin peltirumpu vai se, että ihmisten elämisen mahdollisuudet riistetään ja omaisuus ryöstetään?! Kumpi on isompi ongelma onneton Oskar vai se, että viaton ihminen viedään keskitysleirille, mitä asiaa ei edes vaivauduta kirjaamaan ylös?!?
Myöhemmin puhutaan minusta kevyeen sävyyn Treblinkan keskitysleirin desinfioijasta Mariosz Fajngoldista, joka Treblinkasta tultuaan levittää rappuun lysolia. Treblinkassa lukemani perusteella tuhottin ehkä 1,4 miljoonaa ihmistä. Parantolan Bruno kertoo "Seisovia ihmisiä, jotka desinfioivat makaavia ihmisiä Treblinkan leirissä". Kyllä leirin tarkoitus valitettavasti oli muu kuin desinfiointi.

Sodan edeltävä aika esitetään kevyenä, ja sota lipuu ohi. Oskar mönkii naisten hameissa.
Natsiajan kuvausta tässä ei tarkastella lainkaan, paitsi muutama natsipuolueen aktiivi mainitaan eli Oskarin isä ja Gref. Grefissäkin irvitään hänen partiojohtajuuttaan ei natsiuttaan, ja sodan jälkeen esitetään kummassa valossa rojalisti Klepp, joka ihailee Elisabeth toista. Minusta Iso-Britannian ansiota on, että rauha palasi, yhdessä toki muiden liittoutuneiden kanssa. Englanti oli minusta kuitenkin länsimaisen demokratiakäsityksen puolustaja ennen sotaa, sodan aikana ja sen jälkeen. Sodan jälkeinenkin kirjan kuvaus on minusta erittäin kummallista, sillä Saksa on sodan jälkeen ollut pasifistinen ja vastuullinen lisäksi se on ollut demokratian ja vakauden ylläpitäjä, jolla on vahva teollisuus, ja rikas taide-elämä. Saksa on EU:n ydin ja muinoinen EEC rakentui paljolti Länsi-Saksan ja Ranskan yhteistyöhön. Se toinen tasavalta ei historian valossa ollut ehkä kovinkaan  demokraattinen.

Kirjassa esitetään paljon viittauksia uskonnollisiin kuviin, minusta  uskonnollisten vertausten käyttäminen on mautonta. Minusta Oskarista tehdyt kuvat olivat jo kerrottuina pöyristyttäviä.

Tämä on vain minun mielipiteeni. Kirja minusta on yhtä huono kuin yläkuvan rumpu, joka on todellisuudessa oma harrastelijamainen lavastukseni, kuten koko surkea sekava bloggauksenikin.

Oikean kirjan kannen peltirummun näet alemmasta kuvasta. Kantta kovasti ihmettelen, sillä siinä rummun päällä on kalvo, jonka luulisi menevän puhki. Kirjassa puhutaan, että pelti menee puhki, kertaakaan ei puhuta kalvosta.

***
Huomattavaa on että saksalainen Günter Grass (1927 - 2015) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1999 ja hänen tunnetuin teos on tämä Peltirumpu, jonka rinnastuksia ihmettelen, suuri kirja suurelta kirjailijalta.

Minä en suosittele Peltirumpu -kirjaa alle 18-vuotiaille, muille kyllä lukemisen arvoinen mestariteos, josta tosin en itse pidä edellä kertomistani syistä. Tämä on oma blogini, en lähde kaunistelemaan, jos en pidä teoksesta.