tiistai 11. helmikuuta 2014

Agatha Christie: Esirippu


Agatha Christie: Esirippu, Poirotin viimeinen juttu,   Suuri Suomalainen kirjakerho, Helsinki ja WSOY 1976, alkuteos Curtain Poirot's last case, ilmestynyt 1975 suomentanut Anna-Liisa Laine. Sivumäärä 215. Esirippu-kuvan lavastus on omani, ei siis minkään kirjan kansi, joskin tekstit ovat teoksen sisäkannesta, paperikannet puuttuivat

Agatha Christien Esirippu, Poirotin viimeinen juttu päättää loistavan tv-sarjan, jonka pääosaa esitti legendaarinen David Suchet. Tämän jälkeen luin kyseisen Esirippu -kirjan. Tämä teos todellakin päättää Poirot'n tutkimukset. Agatha Christie (1890-1976) kirjoitti tämän jo toisen maailmansodan aikana 1940-luvun alussa.

Esiripun tapahtumapaikka on tuttu Styles Court Hercule Poirot'n ja kapteeni Arthur Hastingsin ensimmäisestä yhteisestä jutusta Stylesin tapauksestaStylesin tapaus julkaistiin vuonna 1920 (1921 Britanniassa), mutta, joka oli kirjoitettu jo sodan aikana. Kapteeni Hastingsin ystävän John Cavendishin äitipuoli on myrkytetty, ja Johnia syytetäänkin äitipuolensa murhasta. Apuun pyydetty belgialainen sotapakolainen Hercule Poirot osoittaa miten myrkytys on tapahtunut, ja selvittää murhaajan ja apurin toimet. Hercule Poirot asui muiden pakolaisten tavoin paikkakunnalla.

Kehä umpeutuu kun Hercule Poirot, joka on niveltulehduksen runtelemana rullatuolissa, houkuttelee kapteeni Hastingsin ensimmäisen yhteisen tutkimuksen näyttämölle. Kapteeni Arthur Hastings tullessaan paikalle muistelee Stylesin tapausta ja palaa vuoteen 1916. Hän tutustui vaimoonsa ja Judithin äitiin dekkarissa Golfkentän murha. Hastings on Esiripun aikaan leski, ja hänen neljästä lapsesta nuorin ja arvoituksellisin Judith on kartanossa. Hän on tutkimusapulaisena tohtori John Franklinin laboratoriossa. Franklinin vaimo Barbara on sairas, jota hoitaa sairaanhoitajatar nimeltä Craven. Lisäksi hoitolassa on Boyd Carrington, joka on ollut ihastunut Barbaraan. Elizabeth Cole on hieman yli 30-vuotias neiti, joka tunnustaa, että hänen siskonsa on tuomittu isänsä murhasta ja hän on vaihtanut sukunimensä Litchfieldistä. Stephen Norton -niminen lyhyen läntä (165 cm) väritön heppu tiirailee lintuja ja tekee teräviä välihuomautuksia. Hoitolaa pitävät ilmeisesti rahavaikeuksissa olevat Luttrellit. Naisten päitä sekoittaa nelikymppinen playboy Allerton. Itse asiassa kenenkään ei miesten eikä naisten päätä  tarvitse sekoittaa, koska kummia ajatuksia päissä pyörii ja kummia tekoja kumpuaa.

Poirot näyttää Hastingsille muistiinpanot viidestä kuolemantapauksesta, joista kolme on myrkytystapauksia. Kaikissa tapauksissa on ilmeinen tekijä, ja osassa hänet on tuomittu, osassa todisteet eivät ole riittäneet tuomioon tai syytteeseen, mutta epäilys on pilannut syytetyn elämän. Poirot väittää, että todellisuudessa murhat on tehnyt henkilö X ja odottelee, että pian tapahtuu seuraava murha. Hän pyytää Hastingsilta apua.

Pian alkaakin tapahtua. Väärän hälytyksen vuoksi herra Luttrell on ampua rouvansa. Tapauksen jälkeen rouva Franklin paljastaa itsensä ja sairautensa luonteen. Hän ei olekaan enää huomion keskipisteenä epämääräisine oireineen. Tarinan edetessä henkilöiden kytkennät alkavat paljastua. Kapteeni Hastings näkee punaista, kun Allerton yrittää iskeä parikymppistä tytärtään. Tämän jälkeen kuolee rouva Franklin. Tapaus todetaan itsemurhaksi, ja jollain tasolla se onkin sitä. Poirotin työ jatkuu, mutta lopussa kuolee vielä kaksi täyshoitolan asukkia.

***
Agatha Christie: Esirippu, Poirotin viimeinen juttu on useiden mielestä tyylikäs jännittävä ja yllättävä dekkari, joka päättää Hercule Poirotin uran ja elämän. Kirjan ymmärtämiseksi olisi hyvä lukea muutama Poirot'n ja Hastingsin yhteinen juttu. Agatha Christie piti Hastingsia Poirot'n watsonina kunniallisena, mutta hölmönä apulaisena. Hastings poistui kirjoista esiinnyttyään kahdeksan kertaa, mutta on siis tässä viimeisessä kirjassa Poirotin palveluskoira puudeli. Poirot pitää nimittäin Hastingsia uskollisena koiranaan.
Viidennen luvun lopussa "Ja eikö minulla ole täällä myös uskollinen koirani suojelemassa minua? Minun erinomainen ja luotettava Hastingsini!" Koiraihmisten rakastama vertaus, mutta todellisuudessa Poirot kuvataan tässäkin varsin ylimieliseksi itsekeskeiseksi päälle päsmäriksi, joka asettautuu muiden yläpuolelle.

Koko pelin kuvio paljastuu syyllisineen, motiiveineen, murhanhimoineen ja väärine uhreineenkin vasta kirjeessä tapauksen jälkeen -aivan kuten Eikä yksikään pelastunut -dekkarissa.

Se, onko loppu tyylitön, on jokaisen itsensä pääteltävä. Siinä on minusta samanlaista moraalista ongelmaa, kuin jo mainitussa Eikä yksikään pelastunut tai  Idän pikajunan arvoituksessa.

Minusta lukija on Hastingsin asemassa hänen hyväuskoisuutta ja tavallista järkeilyä käytetään säälimättä hyväksi. Vaikka Poirot syyttää Esiripun konnaa manipulaattoriksi ja katalyytiksi, eikö hän itse toimi samoin vai onko hän muka totta puhuva inhibiittori? Hercule Poirot ei tarinan aikana Hastingsille puhunut totta juuri lainkaan. Minusta loppu on arvoton. Suurin ongelma on minusta teoksen ihmiskäsitys. Useimmat ihmiset eivät ole kovinkaan helposti ohjailtavissa, useimmat eivät lainkaan. Edes koira ei ole hastings, koira ei aina tottele. Teoksessa viitataan Shakespearen Othello -näytelmään ja sen manipulaattori Jagoon (Iago), myös Venetsian kauppiaan termiin "A pound of mans flesh taken from a man" viitataan. Kovat tunteet ja kovat panokset ovat pelissä, mutta tarina on täydellinen suutari.

Kirjan julkaisuaika ihmetyttää, lokakuussa 1975, kun Agatha Christie kuoli tammikuussa 1976. Kirjan ilmestymisajankohtaa on perusteltu Idän pikajunan arvoitus -filmin menestyksellä

Esirippu -nimi  on loistava. Poirot on silmänkääntäjä ja hän paistattelee mielellään omassa erinomaisuudessaan, ja tämä oli sen tarinan päätepiste.
*****

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

8 kommenttia:

  1. Kiitos Jokke tästä, minäkin katsoin Poirotn tv-sarjaa ja tykkäsin Esiripusta paljon. Christie tosiaan kirjoitti tarinan jo sodan aikana, mutta aikojen ollessa epävarmat julkaisusensuurien ym. takia, ja osaksi siksi, että ajatteli (mikäli selviytyisi sodasta) vielä jatkaa Poirotn seikkailuja, sulki sen pankkiholviin. Vasta kun tunsi, ettei enää kykenisi kirjoittamaan uusia tarinoita, antoi julkaista tämänkin teoksen.
    En kuolemaksenikaan muista olenko joskus lukenut tämän. Mutta varmaan hankin pian englanninkielisenä pokkarina & verrata filmatisoinnista saamiini tunnelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minusta tämä kannattaa lukea, jos on Poirot -seikkailuja lukenut :)

      Poista
  2. Olen lukenut tämän kirjan joskus ja täytyy sanoa, että en tykännyt loppuratkaisusta. TV-esitys toi tarinaan jollain tasolla lisää syvyyttä ja David Suchet oli roolissaan todella mainio. Christie ei kuulema halunnut Poirotin suhteen samanlaista kuin kävi Sherlock Holmesille, joka herätettiin henkiin kuolemansa jälkeen ja siksi Poirot laski esiripun lopullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.
      Luin tämän sen tv-esityksen jälkeen, ja halusin nähdä onko kirjan "tulkinta" sama, ja minusta se oli. En erityisemmin pitänyt loppuratkaisusta.

      Poista
    2. En ole lukenut tätä viimeisintä Hercule Poirot-kirjaa ja ajattelin että pitäisi lukea, kun katsoin tv-sarjan viimeisimmän osan ja hämmästyin loppua. Eli kirja siis menee samalla lailla kuin tv-esityskin. Olin järkyttynyt, että Poirot siis tekee m....n elämänsä loppumetreillä!? Jotenkin vesittyi koko Hercule Poirotin idea ja miksi Christie päätyi tällaiseen ratkaisuun?

      Poista
    3. Sitä samaa ihmettelen, ja sitten röyhistellään sillä, että reikä on symmetrisesti pään keskellä.

      Poista
  3. Hei.Onko tässä nyt päähenkilönä poirot vai hastings? Itse olen saanut sen käsityksen että poirot, mutta luin muualta että hastings..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hastigs on luonnollisesti kertoja, ja Hastings jää jäljelle. Tarinan päähenkilönä on kuitenkin Poirot. Tämä on samanlainen tarina kuin esim. Aikataulukon arvoitus. Poirot on siis tarinan salapoliisi.

      Poista