Kirsti Simonsuuri: Eläintarhanhuvila yhdeksän

Kirsti Simonsuuri: Eläintarhanhuvila yhdeksän, Tammi, 2002, toinen painos 2008, sivumäärä 136.

Eläintarhanhuvila yhdeksän -teoksen alussa Kili on 2000-luvun Zagrebissa, joka hänen mukaansa muistuttaa 1950-luvun Helsinkiä, juuri sodasta selvinnyt kansa, tunnelma on sama, ja myös Zagrebista saa osataa Coca Colaa, kuten 1952 jälkeen Helsingistä. Kilillä alkaa lapsuuden muistot pulputa pintaan. Ostaessaan kiiltokuvaa hän muistaa lapsuutensa lempikuvan, missä enkeli ohjaa tyttöä ja poikaa. Hän on kuvan "poika" (ei selvinnyt onko Kili tyttö vai poika luultavasti kyllä tyttö), tyttö on hänen isosisko Ilona. Ilona, joka ei ole kehittynyt, vaan jäänyt kehitysvammaisena toisenlaiseen  maailmaan, jota Simonsuuri herkästi kuvaa teoksessaan. Kili on ollut hyvä "veli" Ilonalle, he ovat olleet yhdessä kesämökillä, vaikka Ilona on pystynyt vain istumaan.

Ilona on ollut 1950-luvun  kehitysvammainen lapsi. Vammaisuus on näyttänyt olevan yhteiskunnalle kovempi pala tuolloin. On etsitty toistuvasti syytä, miksi. Siis viranomaiset etsivät, onko ollut kehitysvammaisuutta suvussa, vaiko hulluutta, syfilistä, vai vesipäisyyttä. Pitää löytää vammaisuuden syy.

Kirjassa on kirjoitettu tunnelmia Ilonan näkökulmasta, vaikka hän ei ole osannut puhua:
"Ihaninta on kun he ottavat minut syliin niin kuin isä ja äiti ... Minun on ikävä kotiin. Mutta olen kodissa niin he sanovat. Minä saan kortteja isältä ja äidiltä ja siskolta paljon kortteja..."

Ilonalle on etsitty "kotia". Hänet onnistutaan sijoittamaan Eläintarhahuvila yhdeksään ja sinne eivät sisarukset saa mennä, joten Kili värjöttelee vanhempien joulukäynneillä ulkopuolella ja ihmettelee miksi. Ihmettely loppuu hautajaisiin, ja sen jälkeen tulee unohdus.

Kili päätyy keräämään tutkimaan perhosia, ja pohtii niiden muodonmuutosta. Välimerellä hän tutkii uhanalaisia perhosia.

Loppuosa kirjasta on Kilin taidetouhuilua Euroopassa, ja vastausten etsintää tieteestä, ja hän palaa Suomeen, käy hoitolassa, missä on Ilona lyhyen elämänsä eli.

Kirjan kansi minusta kuvaa teosta hyvin, kuten takakansitekstikin.

Kirsti Simonsuurin Eläintarhanhuvila yhdeksän tarkastelee tärkeää aihetta, ja arvostan teosta sen vuoksi. Loppuosa kirjasta on minusta varsin teennäistä ja "liian hienoa", mutta ehkä tämä antaa kauniin lopun kirjalle.


***
Kirsti Simonsuuri (s. 1945) on PhD Cambridgesta vuodelta 1977 ja dosentti, hän on julkaissut runokokoelmia ja proosaa sekä käännöksiä mm. Shakespearen soneetit. Kirjastosta löytyy useita hänen teoksiaan.