Ostin alekopan alesta (Mannerheimintien Sokos) teoksen Tina Holmberg-Kalenius: Elämää koulukiusaamisen jälkeen alle 2 euron hintaan, ja kirjasta olisi voinut maksaa enemmänkin.
Etsin eri hakusanoilla googlesta
Kiusaaminen 431 000 osumaa
Koulukiusaaminen 228 000 osumaa
Kiusaamiseen puuttuminen 10 800 osumaa
Koulukiusaamisesta selviäminen 20800 osumaa
Kiusaaminen on tämän mukaan yleistä, kuten koulukiusaaminenkin, mutta koulukiusaamiseen puuttumista ei ole dokumentoitu niin paljon kuin koulukiusaamisesta selviämistä. Kuitenkin kiusaaminen on yleisempää kuin siihen puuttuminen tai selviäminen.
Teoksessa käsitellään sekä hieman teoriaa että vanhemman kokemusta tyttölapsen alakoulun alussa alkanutta kiusaamisesta. Jokainen voi etsiä kirjan tiedot tai lukea itse kirjan. Näkökulma oli hyvä, koska vanhempia varmasti rassaa koulukiusaus. Vastuu koulukiusaamisen loppumisesta ei ainakaan ole vanhempien eikä kiusatun, joten kärsimys on pitkä. Jokainen kirja, joka vähentää koulukiusaamista, on hyvä.
Kirjassa tulee hyvin asenne, että virheitä on vaikea myöntää koulunkin, ensiavuksi kiusatulle tarjotaan ”kyllä se siitä”, ja ”älä välitä” –maneereita, ja sitten aletaan tonkia syitä kiusaamiseen kiusatun persoonasta. Kirjoittajan mielestä iso koulu ja iso luokka voivat olla parempia kuin pieni. Itse en osaa puhua kuin poikaoppilaan näkökulmasta, mutta mitä enemmän poikia, sen enemmän mahdollisuuksia tehdä jotain mukavaa ja saada kavereita. Tietenkin isommassa seurassa tuntuu vielä yksinäisemmältä.
Myös uhrilta vaaditaan anteeksiantoa tilanteessa, jossa hän ei pysty tekemään sitä, koska asian prosessointi on kesken. Tytöillä näkyy kiusaaminen alkavan aiemmin ja olevan ”tehokkaampaa” ja tuhoisampaa.
Ennen kuin lopuksi kirjoitan jotain omaa havaintoa, kirjassa jäi ihmetyttämään vanhempien aktiivinen rooli. Yleensä lapsi jää itse selviytymään. Hyvä, että tässä vanhemmat tukivat. Yleensä vanhempien työn takia ja monen siskon ja veljen vuoksi vanhempien asioihin paneutuminen ei ole mahdollista. Omat vanhempani taisivat omana kouluaikanani soittaa kerran kouluun ja koulusta taidettiin kahdesti soittaa takaisin, eikä niitä kipupisteitä kotona kerrottu, selvitettiin itse, mutta en ollutkaan missä tyttöjen ”mä en leiki ton kanssa” –kerhoissa, tosin nyrkkiä tuli joskus nenääni, mutta se ei ole niin vakavaa, kun takanapäin hiostus ja kavereista eristäminen, jota sitäkin kyllä joskus koettiin, eikä se ole mukavaa, ja se vaikuttaa kyllä jatkossa aina, kun näitä eristäjiä näkee. Eli pahinta ei ole edes sanoa jotain, vaan saada joku toinen sanomaan jotain levittämällä takanapäin perättömyyksiä tai saada toinen näyttämään naurettavalta tämän harrastusten tai vanhempien varallisuuden tai jonkun muun asian vuoksi.
Monesti koulua joudutaan vaihtamaan vanhempien työpaikkojen vuoksi eikä kiusaamisongelman vuoksi.
Monesti koulua joudutaan vaihtamaan vanhempien työpaikkojen vuoksi eikä kiusaamisongelman vuoksi.
Koulukiusaaminen on myös vallankäyttöä, ja kiusaaminen on tehokas tapa saada tuloksia: asemaa ryhmässä. Joten vanhempien kannalta voi olla kiusallista nähdä kiusaajien menestyvän ja saada mahdollisesti ”reilu jätkä” stipendejä, ja menestyä johtajana. Tämän vuoksi tarvittaisiin ehdottomasti tutkimuksia, miten käy kiusatuille, ja minne päätyvät koulukiusaamisen ammattilaiset, ovatko he voittajia vai häviäjiä. Koska kiusaaminen tapahtuu ryhmässä, se on ryhmäilmiö, ja ryhmään pitää vaikuttaa. Tehokkain kiusaaminen on piilossa, eleissä, äänenpainoissa ja hierarkiassa, joten asetelma ei ole helppo. Helppoa ei ole uhrillakaan, joka joutuu elämään saman ikäluokan kanssa päiväkodin, alakoulun, yläkoulun, amiksen tai lukion, jatko-opinnot, mutta myös rippikoulun, armeijan, seurustelut ja koko loppuelämän.
Teoksia nuorille on myös kirjoitettu paljon. Missä kirjassa sankari olisi ollut koulukiusaaja? Ei ehkä missään. Yleensä nuorten kirjat ovat selviytymistarinoita, missä sankari ratkaisee oman tilanteensa ja yleensä vielä jonkun muunkin: Kirkon piru, sitten on näitä tarinoita yksinäisistä lapsista: Pyryssä nukkuva poika, Siivet varpaiden välissä, ehkä eniten ronskia koulukiusaajaa muistuttaa Häräntappoaseen Allu, tai Tulitikkuihmisiä ”sankarit”. Pikku Naisissa juuri Amy on köyhä ja kun hän kerran hankkii karkkeja, joita muilla on jo ollut, hänet koulukiusaajat käryttävät ja hän kärsii rangaistuksen eli lyömisen. Äiti tekee niin kuin Tina Holmberg-Kaleniuksen mukaan voi tehdä, ottaa lapsi kotiopetukseen, oppivelvollisuus on, ei koulupakkoa. Mutta kyllä kotiopetus myös eristää, parempi on aloittaa joku mukava harrastus, mitä mahdollisuutta teoksessa suositetaankin. Parasta kiusaamisen vastaista työtä on sen ennaltaehkäisy, mitä USA:n kouluissa estetään niin, että lapset harrastavat jotain. Ongelma tulee vasta teoksissa silloin, kun Holden Caulfield jättää miekat metroon ja Richard Papen pöppyröi pillereissään eli eivät pysy porukassa, silloin syrjäydytään.
Kaiken kaikkiaan hyvä teos, joka paranee loppua kohti, koska käsittely saadaan nivottua yleisellä tasolla toimenpiteiden tasolle ja tarkastellaan nykysysteemiä.
--
Kansikuva esittää liitutaulua, jossa lukee "Elämää koulukiusaamisen jälkeen". Tavallaan hyvä kansi, joka painottaa, että on elämää koulukiusaamisen jälkeen.
--
Tämän kirjoittamisen jälkeen kuulin taaskin yhdestä pitkäkestoisesta koulukiusaamistapauksesta, joka oli päästetty aivan liian pitkälle. Minusta näkyvään koulukiusaamiseen on velvollisuus koulun ja opettajien puuttua. Kiusaaminen jättää syvät haavat, jotka ehkä arpeutuvat, mutta kipeytyvät uudestaan epäasiallisen käytöksen uusiutuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti