perjantai 3. marraskuuta 2023

Rex Stout: Pelokkaitten miesten liitto

 


Rex Stout: Pelokkaitten miesten liitto alkuteos The League of Frightened Men 1935, suomentaja Reijo Lehtonen, WSOY 1990  Sapo 336,  sivumäärä 324. Nero Wolfe #2

Pelokkaiden miesten liitto on Rex Stoutin toinen Nero Wolfe -dekkari. Tarina alkaa marraskuussa, kun Andrew Hibbard tulee etsivä Nero Wolfen pakeille New Yorkin Läntinen katu 35:een. Hän pelkää henkensä puolesta. Hibbard on töissä Columbian yliopiston psykologian osastolta. Hibbard kuuluu Harvardista valmistuneiden joukkoon, joilla on yhteinen salaisuus, jota varten he olivat perustaneet Sovituksen liiton. Aikanaan yliopiston  keltanokka Paul Chapin oli joutunut siirtymään ikkunalautaa pitkin, tippunut ja rampautunut. Iso joukko Harvardin opiskelijoita maksoi Chapinille vuosittain korvauksia (vapaaehtoisesti). Kun Paul Chapin alkoi menestyä kirjailijana, maksut lopetettiin. Nyttemmin joukko oli alkanut saada runollisia uhkauskirjeitä, ja joukkion miehistä tuomari Harrison putosi jyrkänteeltä ja sitten taidemaalari Eugene Dreyer kuoli juotuaan nitroglyseriiniä.  Vaikka Hibbard oli varma, että uhkauskirjeet ovat Chapinilta. poliisin mukaan kyse on itsemurhista. Wolfe ei ota toimeksiantoa, sillä Hibbard ei halua rangaistusta Chapinille, jota säälii. Chapinin kirjassa Piru vie peränpitäjän on selitetty koston toteutusta.

Muutaman päivän kuluttua Hibbardin veljentytär tarjoaa pestiä Wolfelle, setämies Andrew Hibbard on kadonnut. Wolfe kutsuu asuntoonsa kaikki Harvardin maksumiehet, paikalle saapuu 29. Wolfe esittää tarjouksen, jos hän selvittää tapauksen, miehet maksavat vastaavasti suuren palkkion, kukin varallisuutensa mukaan Wolfelle. Joukkio on pelokkaiden miesten liitto.

Dekkarin asetelmassa on syvyyttä enemmänkin. Chapinin nuoruuden heila on naimisissa yhden maksumiehen eli tohtori Loring Burtonin kanssa, jonka kotiapulaisen Chapin on ottanut vaimokseen. Pian Burton murhataan. Dekkarien minä-kertojana on yksi Wolfen apulaisista eli Archie Goodwin. Tässäkään ratkaisu ei ole pelkästään  "kuka sen teki ja miksi", ratkaisu on moniulotteisempi. 

Rex Stoutin Nero Wolfe dekkari Pelokkaitten miesten liitto luotaa syvälle pelkoon ja häpeään.

Pidempi oppimäärä
Vaikka kaikki pitävät kirjailija Paul Chapinia syyllisenä, lukija epäilee, että Chapin on pohjimmiltaan syytön. Esiintyykö joku hänen nimissään? Mikä on motiivi? Entä missä on Andrew Hibbard? 
Tutkimusten aikana Archien pää joutuu koville ja Nero Wolfe kaapataan. Ratkaisu on alkuasetelmaa paljon monimutkaisempi, mutta Nero Wolfe ratkaisee mysteerit. Tässä on hieman samanlainen alkutilanne, kuin Christien Aikataulukon arvoituksessa, eli ihmisiä kuolee sarjassa, ja murhaaja (tai joku muu) kirjoittaa ja lähettää kirjeitä. Tämä kuitenkaan ei ole kopio, vaan erilainen asetelma. 

Nero Wolfen motiivi ratkoa murhat ei ole kiltteys tai mielenkiinto, vaan hänen kallis elämäntapansa, niin tässäkin.

Dekkareiden kertojana  on maidosta pitävä Archie Goodwin, joka hoitaa myös Wolfen talousasiat. Wolfella on kaksi intohimoa orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Wolfen orkideoita hoitaa Theodore Horstmann ja keittiössä herkkuja tekee sveitsiläinen kokki Fritz Brenner.

Apuna tutkimuksissa on kolme muutakin yksityisetsivää Fred Durkin, Saul Panzer sekä Orrie Cather.  

Tarinoissa on usein myös New Yorkin murhaosaston ylitarkastajalle Cramer. 

Tässä teoksessa Wolfe menee hissillä kasvihuoneeseen kello 9 ja viipyy siellä ihailemassa orkideoja  kello 11 asti, samanlainen sessio on iltapäivällä kello 16, tällöin hän ei ota asiakkaita vastaan. Kasvihuoneella on sisäpuhelin. Avausosaan Keihäskäärmeeseen linkki on Hibbardin veljentytär, joka on saanut Wolfen erinomaisuudesta vinkin ykkösosan Sarah Barstowilta.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista on lisää täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, luen ja bloggaan (tai pyrin siihen)  kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa.

8 kommenttia:

  1. Nero Wolfe-dekkarit ovat jo klassikkoikäisiä. Ohoh sinullahan on hauska dekkarihaaste itselläsi, kun luet koko sarjan ja bloggaat dekkarit tänne meidän iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, päätin haastaa itseni. Olen lainaillut kirjastosta ja ostanut antikvariaatista, mutta monta pitää vielä hankkia.

      Poista
  2. Stout & Wolfe on takuukaksikko: tuttua, turvallista ja taattua seuraa. Näiden Herrojen päälle ei ajan pöyly laskeudu.
    Kuten Mai toteaa hauska idea haastaa itsensä ja me lukijasi nautimme avauksistasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nuorempana lukenut näitä, mutta dekkareiden idea on mainio ja pidän näistä, ja ajattelin samalla lukea kaikki. Kirjaston hyllystäkään ei enää näitä kaikkia löydä, mutta varastotilauksena toimittavat. Olen ostanut näitä joitain, tämä olisi maksanut 51 euroa, joten lainasin kirjastosta, jotkut näistä ovat aika kalliita.

      Poista
  3. Hyvä vanhanajan tunnelma noissa Rex Stoutin teoksissa. Voi leppoisasti rentoutua ilman ajatusta teknologiasta sun muusta samalla kun jännittää tarinan juonta seuratessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tunnelma on kuvattu hyvin, pikakirjoitusta ja konekirjoittsmalla asiakirjat. Rahaa saadaan shekeillä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kyllä uskon, että löydän, olen joitain ostanut, loput toivon löytäväni kirjastosta.

      Poista